Chapter 2 The
Rise of Capital
The Antecedents of Systemic Cycles of Accumulation
Kapitalismi historiallisena prosessina ei ole lineaarisen kehityksen
tulosta, vaan se on Arrighin mukaan kokenut monia kumouksia, jolloin
kapitalismin organisatorinen rakenne on muuttunut ja uusi sukupolvi
on kehittänyt uudet toimintatavat tai haistanut uudet markkinat ja
kehittänyt kapitalismia laadullisesti uuteen suuntaan. Arrighin
mukaan kapitalistisen syklin huippua indikoi aina kapitalismin
finanssoituminen, joka paitsi kertoo kulloisenkin kapitalistisen
vaiheen saavuttaneen kypsyytensä, myös siitä että uusi
kapitalistinen vaihe on alkamassa. s.88
Mihin paikantaa systeemisten pääoman kasautumissyklien alkupiste?
Arrighi näkee 1200-luvun ja 1300-luvun alun kauppaekspansion lopun
kanssa yksiin käyneen finanssiekspansion kapitalistisen
maailmantalouden alkusysäyksenä. s.88
Finanssiekspansion alkusyynä Arrighin mukaan kiristynyt
kapitalistien välinen kilpailu: finanssiekspansiota edeltäneen
kauppakapitalismin aikana Pohjois-Italian kaupunkivaltiot tekivät
yhteistyötä ja niillä oli oma erikoistunut työnjakonsa: Firenze
erikoistui teksiilikauppaan, Milano metallikauppaan. Genova ja
Venetsia hallitsivat merikauppaa Aasiaan, mutta Venetsia erikoistui
Etelä-Aasian maustekauppaan kun Genovan erityisalaa oli Keski-Aasian
kanssa harjoitettu silkkikauppa. s.89
Niin kauan kuin kaupankäynti lisääntyi ja markkinat kasvoivat,
tämä kaupunkivaltioiden välinen työnjako ja erikoistuminen
hyödytti niitä kaikkia: erikoistumisen mukanaan tuoma tieto
markkinoista vähensi kaupankäynnin riskiä ja laajenevilta
markkinoilta löytyi tilaa uusille halukkaille tulokkaille, jos ne
löysivät uuden markkinalokeron → kaupunkivaltioiden
erikoistuminen eräänlainen kollektiivinen
riskinhajauttamisstrategia s. 90-91
Mutta kun markkinoiden ekspansio hiipuu ja markkinat saturoituvat,
muuttuu muiden toimijoiden harjoittama kauppa yhteisestä
siunauksesta uhkaksi → entinen hyöty muiden kilpailijavaltioiden
harjoittamasta kaupasta muuttuu uhkaksi markkinaosuuksien
menettämisestä ja ja kollektiivinen yhteistyö muuttuu veriseksi
kilpailuksi, kun voitot laskevat markkinoiden saturaation takia.
Tällaisen kehityksen tuloksena Venetsia ja Genova kävivät sotia
1300-luvun puolivälissä, jotka päättyivät Venetsian voittoon ja
itäisen Välimeren markkinoiden hallintaan. 92
Venetsian ja Genovan sota ei ollut poikkeus, vaan Italian
kaupunkivaltiot kävivät oman ”satavuotisen sotansa” joka
päättyi Lodin rauhansopimukseen, joka institutionalisoi
Pohjois-Italian voimatasapainon.
Italian kaupunkivaltioiden välinen jatkuva sodankäynti toi
kaupunkivaltioiden hallintoa ja kapitalistista luokkaa entistä
lähemmäs toisiaan, ja niiden intressit kävivät yksiin (tai jotain
sinne päin)
Kun markkinat kuihtuivat eikä ylijäämäpääoma ollut löytää
tuottavia sijoituskohteita, alkoivat kapitalistit rahoittaa
sodankäyntiä jonka avulla valloittaa kilpailijavaltioiden markkinat
ja kauppareitit → kauppakapitalismin tilalle finanssoituminen,
sodan rahoittaminen 93-94
Lopulta sodan ja valloitusten seurauksena syntyy niin vahvoja
alueellisia yksikköjä, ettei niiden ksekinäinen sodankäynti enää
kannata vaan kaupallisten ja poliittisten keskusten välille syntyy
status quo
”...once trade expansions have reached their limits, wealth and
security come to depend on a general recognition by the relevant
agencies that under existing historical circumstances these limits
cannot be overcome and that attempts to do so, instead of preserving,
tend to destroy wealth and security.” → kun kaupallinen ekspansio
on saavuttanut zeniittinsä, ei ylijäämää enää kannata
sijoittaa laajentamispyrkimyksiin, vaan sitä kannattaa kierrättää
jo olemassaolevien markkinoiden ja rakenteiden sisällä ja nauttia
paksuista vuosista. s.95
Kun kaupallinen ekspansio oli saatettu loppuun, riitti pääomaa
taiteiden ja oppimisen rahoittamiseen → Italian renessanssi.
Renessanssi kaikessa kulttuurin kukoistuksessaan merkitsi kuitenkin
ensimmäisen kapitalistisen kasautumissyklin syksyä, se oli aika
jolloin oli varaa nauttia kulttuurin hedelmistä, mutta kulttuurin ja
syklin huippukohta on myös aina käännekohta, joka vie vääjäämättä
alaspäin.
Renessanssi kulttuurin ja ajattelun keväänä merkitsi samalla
ensimmäisen kapitalistisen kasautumissyklin syksyä.
The Genesis of High Finance
”High finance in its modern, capitalist form is a Florentine
invention. Its foundations were laid during the trade expansion of
the late 13th and early 14th centuries. But it
came of age only after that expansion had come to an end.” s.97
Ensimmäiset Alppien yli suntautuneet finanssisopimukset tekivät
sienalaiset liikemiehet, jotka matkustivat Englantiin ja muihin
pohjoisiin kuningaskuntiin. He myivät paavin puolesta aneita yms.
”aineettomia vientituotteita”. Kun ensimmäiset suhteet
pohjoiseen oli solmittu, firenzeläiset ymmärsivät nopeasti, mikä
etu heille oli ryhtyä paavin pankkiireiksi. s.98
Firenzeläinen pankkitoiminta kehittyi aluksi kaupunkivaltion
kukoistavan ja laajoja kauppaverkostoja solmineen kangas- ja
tekstiilikaupan vanavedessä. 98-99
Myöhäiskeskiaika oli Euroopassa jatkuvan sodankäynnin aikaa:
Italian ”satavuotinen sota”, Englannin ja Ranskan satavuotinen
sota, Iberian niemimaan poliittinen anarkia yms. Sota tarvitsi
rahoitusta, ja esim. Englanti yritti rahoittaa sotaansa Ranskaa
vastaan alistamalla Flanderin ja kiristämällä siltä parempia
kauppaehtoja ja pakkolainoja, mutta tällainen strategia ei ollut
pitkässä juoksussa kestävä tapa rahoittaa sodankäyntiä.
Firenze reagoi Englannin Flanderin alistamisen avulla hankkimaan
johtavaan markkina-asemaan kangasmarkkinoilla siten, että se vähensi
omaa tuotantoaan ja etsi pääomalleen muita sijoituskohteita.
Firenzeläiset Bardi ja Peruzzi päätyivät lopulta rahoittamaan
Englannin Edward III:n Ranskan sotaa, ja lopulta menettivät rahansa
– seurasi luottojärjestelmän romahdus ja pankkien kaatuminen ja
työläiskapinoita Firenzessä, joka huipentui vuonna 1378 Ciompin
kaappaukseen, jolloin köyhtyneet kangastyöläiset nostivat
kangastyöläisen Michele di Landon tasavallan hallituksen johtoon.
s.103 → Ensimmäisiä pääoman ja työntekijöiden välisiä
yhteenottoja, joka lopulta päättyi pääomanomistajien voittoon.
Kapinan jälkeen yläluokka ja rikkaat kauppiaat liehittelivät
taitavimpia ja erikoistuneita työntekijöitä ja toisaalta eväsivät
työläismassoilta oikeuden järjestäytyä ja tekivät heistä
työvoimareservin, joka sai etsiä itselleen elantoa miten taitoi,
esim. renessanssin rakennusbuumista. s.105 → taitavaa politiikkaa
työläisten jakamiseksi vastakkaisiin leireihin
Lodin rauhansopimuksen jälkeen Medicit nousivat valtaan Firenzessä.
Medicit olivat vielä 1300-luvun alkupuolella pieniä tekijöitä ja
he selvisivät Edvard III:n Bardille ja Peruzzille tuottamien
luottotappioiden aiheuttamasta suuresta rysäyksestä, ja heistä
tuli 1400-luvulla mm. paavin kuurian pankkiireita. Medicit suosivat
taiteita ja kulttuuria ja upottivat näyttävyyteen suuria summia –
Arrighin mukaan tämä esti liiallisen likvidin pääoman
kasautumisen ja inflatoitumisen, mikä piti pääoman yhä niukkana
hyödykkeenä ja ylläpiti klienttien riippuvuussuhdetta Mediceihin.
(tämä ulkomuistista)
Satavuotinen sota ja siitä seurannut Englannin ja Ranskan hovien
jatkuva tarve rahoitukselle avasivat Mediceille ja muille Firenzen
pankkiiriperheille ennen näkemättömiä mahdollisuuksia niin
taloudellisesti kuin poliittisestikin. s.109
”In Venice, as in Florence, the conjuncture of the century
following the end of the Eurasian trade expansion dictated that
surplus capital be transferred from trade to war- and state-making
activities.” → kun kaupankäynnin ekspansio oli saavuttanut
huippunsa, ylijäämää käytettiin sodankäynnin ja
territorialististen tavoitteiden rahoittamiseen – esim. Englannin
ja Ranskan satavuotinen sota ja Italian kaupunkivaltioiden
keskinäinen sodankäynti ja aluelaajennukset
The First (Genoese) Systemic Cycle of Accumulation
”Let us begin by noting that Genoese finance capitalism developed
in the latter half of the 14th century under the impact of
the same systemic circumstances as the finance capitalism of other
Italian city-states. As competitive pressures intensified and the
power struggle escalated, surplus capital that no longer found
profitable investment in trade was held liquid and used to finance
the growing public debts of the city-states, whose assets and future
revenues were thereby alienated more thoroughly than ever to their
respective capitalist classes.” 111
→ genovalainen finanssikapitalismi syntyi siten, että koventuneen
kilpailun ja valtakamppailun takia ylijäämäpääomalle ei enää
löytynyt kannattavia sijoituskohteita kaupasta, vaan sitä kannatti
pitää likvidissä muodossa ja käyttää esimerkiksi Italian
kaupunkivaltioiden kasvaneiden julkisten velkojen rahoittamiseen.
Genovalaisen kapitalismin kehitys poikkesi muista Italian
kaupunkivaltioista. Genovassa kaupunkivaltion alueellinen
laajentuminen organisoitui siten, että aristokratia jakoi maan
keskenään läänityksinä ja sai siis täyden hyödyn Genovan
maantieteellisestä laajenemisesta: porvarillinen kauppiasluokka ei
saanut samanlaista valtaa kaupunkivaltion asioihin kuin muissa
Italian kaupunkivaltioissa, he eivät päässeet osallisiksi
maantieteellisestä ekspansiosta eivätkä Euraasian kaupankäynnin
ehtymisen jälkeen maahan rahansa sijoittaneet aateliset myyneet
heille linnojaan ja tiluksiaan, joten kauppiaat eivät pystyneet
sitomaan pääomiaan maahan vaan he joutuivat pitämään pääomansa
likvidissä muodossa. s.113-114
”... in 1447 a law was passed requiring all business accounts
relating to currency exchanges to be held in gold coin of fixed
weight – a unit of account which soon bocame the lira di buona
moneta, sometimes also called
moneta di cambio. From the early
1450s onwards this ”good money” became the standard unit of
genoese business accounts not just for currency exchanges but for all
transactions, whereas ”current money” of variable value remained
the standard means of exchange.” s.115
→ genovalaiset pankkiirit halusivat luoda standardisoidun
”yleisrahan” jonka arvo ei heilahtelisi ja jonka arvoon
kaupankäynnissä käytettyjä paikallisia valuuttoja voitaisiin
suhteuttaa. → Stabiilin yleisrahan ansiosta luottoinstrumentit
kehittyivät ja modernille kapitalismille ominainen tilanne kehittyi:
luottoja voitiin antaa enemmän kuin pääomaa löytyi holveista,
sillä oletus oli että kaikki saatavia omaavat eivät nosta yhtä
aikaa saataviaan pois pankista.
Genovan kapitalismin finanssoitumiseen oli monia paikallisen tason
ylittäneitä syitä: Mongolivallan romahdus vaikeutti Aasian kauppaa
ja nouseva Ottomaanivalta haastoi Genovan sotilaallisen ylivallan
Mustanmeren alueella, mikä oli Aasian kaupan tärkeä ”terminaali”
ja Genova hävisi sodan Venetsialle menettäen kaupallista
vaikutusvaltaansa itäisellä Välimerellä ja Mustalla merellä.
116-117
Genovalainen pääoma löysi lopulta Iberian niemimaalta vahvan
jalansijan ja Granadan kuningaskunnasta tulikin lopulta ”genovalainen
kolonia” s.120
”...the Iberian peninsula, for Genoese business, was not just the
natural stronghold to which to retreat, but also the natural outpost
from which to advance in search of the supplies of which it was being
deprived.” 120 → Iberia antoi genovalaisille mahdollisuuden etsiä
merireittiä Atlantin kautta Aasiaan korvaamaan menetetty
Keski-Aasian reitti
Iberian niemimaan tarjoama tärkein anti genovalaiselle
kapitalistiluokalle oli kuitenkin sotilaallinen turva, mihin
tehtävään kehkeytymässä olleet Espanjan ja Portugalin
kuningaskunnat voitiin houkutella. s.120
Genovalainen pääoman kasautumissykli, joka siis Arrighin mukaan oli
ensimmäinen systemaattisista sykleistä, toimi vuorovaikutuksessa
valtiollisen kehityksen kanssa:
”... it is maintained that the material expansion of the first
(Genoese) systemic cycle of accumulation was promoted and organized
by a dichamotous agency consisting of an (Iberian) aristocratic
territorialist component – which specialized in the provision of
protection and in the pursuit of power – and of a (Genoese)
bourgeois capitalist component – which specialized in the buying
and selling of commodities and in the pursuit of profit.” s.123
Syntyi siis kaksoisrakenne, jossa territorialistisen valtion
vallankäyttö loi kapitalistiselle luokalle
kaupankäyntimahdollisuuksia, ja toisaalta kapitalistiluokan
tehokkuus ja pääoman kasaaminen antoivat territorialistiselle
valtiolle mahdollisuuden kehittää sotilaallista voimaansa
entisestään. s.123-124
Genovalaiset kapitalistit etsivät suoraa pääsyä Afrikan kullan
luo: jo 1200-luvun lopulla, siis kaksi vuosisataa ennen Vasco da
Gamaa, genovalaiset Vivaldin veljekset yrittivät purjehtia Afrikan
ympäri. 1447 genovalaiset rahoittivat löytöretken Saharan halki
sekä kaksi purjehdusta Afrikan länsirannikkoa pitkin saavuttaakseen
suoran pääsyn Afrikan kultaan. s.124
Nämä seikkailut vain lähinnä polttivat pääomia ja genovalainen
kapitalistiluokka ajautuikin 1400-luvulla umpikujaan: vanhat
kauppareitit oli hävitty sodissa eikä löytöretkien rahoittaminen
tuottanut tulokisia.
Tästä umpikujasta ulospääsemiseksi genovalaiset hakeutuivat
yhteistyöhön iberialaisten valtiaiden kanssa, jotka
vastavuoroisesti tarvitsivat genovalaisten kapitalistisen
palveluksia. s.125
”By 1519 the power of Genoese capital was already such to enable it
to play a critical role in the election of Charles V, then king of
Spain, to the title of emperor at the expense of the French king,
Francis I. s.125
1500-luvun alkupuolella saksalaisista Fuggereista tuli ”uusia
mediceja”, jotka rahoittivat ja luotottivat paavin sijasta keisarin
hovia.
Lopulta Habsburgit kuitenkin imivät Fuggerit kuiviin ja alkoivat
tehdä yhteistyötä genovalaisten kapitalistien kanssa, jotka olivat
jo tehneet itsestään korvaamattomia Espanjan hoville. s.127
”The true Medici of the sixteenth century were a clique of Genoese
merchant bankers, the so-called nobili vecchi, who in the
midst of the crisis abandoned trade to become the bankers of the
government of Imperial Spain in the nearly absolute cerntainty that
in this role they would make rather than lose money.” s.127-128 →
huomionarvoista siis siirtyminen kaupasta rahoitukseen
The Second (Dutch) Systemic Cycle of Accumultation
Satavuotisen sodan jälkeen Euroopan keskeisimmäksi valtioiden
väliseksi konfliktiksi kehkeytyi yhdistyneen Espanjan ja Ranskan
välinen taistelu Italian hallitsemisesta, minne valtaosa
taloudellisesta ja uskonnollisesta vallasta oli vieläkin
keskittynyt. s. 131 → tuloksena jatkuvaa sodankäyntiä Italiassa
1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla.
1500-luvun Euroopassa keskeisimpiä taloudellisia toimijoita
”osakunnat”, joilla oli laajoja ylivaltiollisia verkostoja ja
joilla oli toimintaa eri maiden keskeisimmissä kaupungeissa. s.131 →
”...these trans-statal 'nations' exercised a truly dominant
influence over the commercial and monetary system of
sixteenth-century Europe.” s.131
Suurimmat voitot nämä ”osakunnat” tekivät
valuutanvaihdolla/valuuttakaupalla, missä heitä auttoi monete di
cambion eli arvoltaan stabiilin
yleisrahan lanseeraaminen ja käyttö. → tiesivät suotuisimmat
vaihtokurssit
1566 espanjalaisia joukkoja lähetettiin valtaamaan Alankomaat,
lähinnä hollantilaisten veronmaksun varmistamiseksi. Hollantilaiset
kuitenkin loivat nopeasti merimahdin, jonka avulla he välttelivät
espanjalaisia. Hollantilaiset saivat haltuunsa Itämeren viljakaupan
ja satamat, jotka nousivat Euroopan mittakaavassa tärkeiksi
tarjonnan lähteiksi, kun Välimeren viljan tarjonta kuihtui
1500-luvun aikana. Itämeren hallinta antoi siis hollantilaisille
suuren sotilaallisen etulyöntiaseman, ja jatkuva sodankäynti imi
Espanjan resursseja kuiviin. 135
Itämeren kauppa oli Alankomaiden rikkauden perusta, vaikka tämän
kaupan volyymi oli pitkällä aikavälillä ennemminkin hitaasti
laskeva kuin nouseva. 137
Hollannin kapitalismi ja talousihme olivat, kuten myöhemmin
Englannin kohdalla, seurausta kyvystä hyödyntää historian ja
maantieteen tarjoamia lahjoja. Hollannin onni oli se, että
Euroopassa vallitsi epäsuhta viljan kysynnän ja tarjonnan välillä.
1500 ja 1600-luvuilla kysyntää Länsi-Euroopassa lisäsi sinne
virrannut Amerikan hopea sekä eskaloitunut valtataistelu sotineen,
mutta viljan tarjonta ei kasvanut samassa suhteessa kuin kysyntä, ja
Välimeren tarjonnan kuihduttua Itämeren alueesta tuli keskeisin
tarjonnan lähde. s.137
→ Koska hansaliiga oli menettänyt valtaansa, sai hollantilainen
kauppiasluokka Itämeren kaupan helpohkosti haltuunsa. Hollantilaiset
siis kaappasivat Euroopan tärkeimmän markkinaraon itselleen ja
käänsivät ylijäämävirrat itseään kohti. Kauppiaseliitti ei
kuitenkaan sijoittanut ylijäämiä takaisin Itämeren kauppaan, vaan
lähinnä maahan korkotuottojen saamiseksi ja maatalouden
kaupallistamiseen. 137-138
Ero keskiajan italialaisen kapitalistiluokan toimintaan: ”The
capitalist classes of the Italian city-states acquired a rural space
large enough to allow sizeable investments in land and commercial
agriculture only after the end of their mercantile expansion.
The Dutch, by contrast, acquired such a space in the very process of
constituting themselves into a sovereign state.” → maahan
investoiminen ja korkotulojen hakeminen olivat heti alusta lähtien
tyypillisiä piirteitä hollantilaiselle kapitalismille. 138
Kuten italialaiset ennen heitä, myös hollantilaiset sijoittivat
ylijäämiään sodan rahoittamiseen ja valtion rakentamiseen –
war-making and state-making activities.
→ ”Very early in their struggle against Spain, Dutch merchants
entered into an informal relationship of political exchange with the
English monarchy, who provided them with protection in exchange for
special consideration in trade and finance. This even led to
proposals of union between the English and Dutch polities.” 138
Hollantilainen kauppiaseliitti löysi kuitenkin liittolaisen vieläkin
lähempää, nimittäin Orangen suvusta. → ”The essential feature
of this relationship was the provision by the Dutch merchant class of
liquidity, business knowledge, and connections, in exchange for the
provision by the House of Orange of war-making and state-making
capabilities, particularly in the organization of protection on
land.” 139 → jo italialaisten kaupunkivaltioiden ajoilta tuttu
liitto pääoman ja alueellisen ja sotilaallisen vallan välillä
Hollantilaisen kauppiasluokan ja Orangen suvun liitosta syntyi
Yhdityneet provinssit eli Alankomaiden tasavalta (1581-1795).
Yhdistyneet provinssit yhdisti kapitalismin ja territorialismin edut
niin tehokkaasti yhteen, etteivät hollantilaiset enää tarvinneet
Englannin suojelusta, vaikka olisivat saaneet sitä hyvin edullisin
ehdoin.
Kuten italialaiset kapitalistit, myös hollantilaiset sijottivat
kulttuuriin ja suosivat taiteita ja intellektuaalista elämää –
Amsterdamista tuli eurooppalaisen valistuksen pääkaupunki.
Hollantilaiset olivat rooliltaan eräänlaisia kaupallisia
välimiehiä, jotka Itämeren kauppaa hallitessaan pystyivät
yhdistämään Koillis-Euroopan viljan tarjonnan Länsi-Euroopan
kysyntään – he olivat tässä mielessä Pohjolan venetsialaisia.
Hollantilaiset operoivat kuitenkin koko maailman mittakaavassa, he
olivat välittävä voima maailmankaupan tarjonnan ja kysynnän
välillä, siis tässä mielessä myöskin Pohjolan genovalaisia.
140-141
1) Amsterdamista tuli maailmankaupan risteysasema minne rakennettiin
suuria varastoja, joihin kauppiaat kokosivat valtavia määriä
erilaisia hyödykkeitä eri puolilta maailmaa. Kauppiaat täyttivät
varastonsa äärimmilleen ja odottivat hintojen nousua, yleensä
sodan puhkeamista, jolloin hinnat nousivat ja äärimmilleen täytetyt
kauppalaivat lähtivät Amsterdamin satamasta kallista tavaraa
notkuen sinne, missä tuotteista kulloinkin sai parhaan hinnan. 141
- Amsterdamista ei tullut pelkästään maailman varastoa, vaan myös maailman finanssi- ja pörssikeskus. Amsterdamin pörssin kyky imeä joutilasta pääomaa luokseen teki Amsterdamin pörssistä maailman tärkeimmän rahainstituution, jossa jokaisella itseään kunnioittavalla toimijalla piti olla edustajansa. 142
- Alankomaiden hallitus perusti suuren mittakaavan osakeyhtiöitä, joiden oli määrä ottaa haltuunsa valtavia ulkomaisia markkinoita. → ”These companies were business enterprises which were supposed to yield profits and dividends but also to carry out war-making and state-making activities on behalf of Dutch government.” 143 Hollannin Itä-Intian kauppakomppania oli suurin hollantilaisten saavutus, jota englantilaiset imitoivat vuosisadan ajan ja lopulta syrjäyttivät sen.Kauppakomppaniat loivat ensinnäkin suoria yhteyksiä Amsterdamin ja eri maiden ja maaosien tuottajien välille. Toisekseen ne olivat suuressa roolissa prosessissa, joka johti Amsterdamin kehittymiseen maailman finanssikeskukseksi.Merkantilismin nousu laittoi hollantilaisille kapuloita rattaisiin. Hollantilaiset kylvivät tietämättään merkantilismin siemenen, sillä merkantilismi perustui juuri eri hallitsijoiden haluun imitoida hollantilaisten taloudellista strategiaa: ”The creation of of world-embracing commercial empires, the retouring of commodity and and money flows to entrepots within one's own control and jurisdiction, the systematic accumulation of pecuniary surpluses in the balance of payments with other domains, were all expressions of this imitative predisposition of territorialist organizations.” 145Merkantilismi tarkoitti myös hallitsijoiden tavoitteita luoda omavaraisia ”kansantalouksia”. Merkantilismi pyrki vähentämään riippuvuutta ulkomaisista toimijoista ja tuomaan tuottajat ja kuluttajat yhden hallitsijan hallitseman talousalueen piiriin ja hänen tuomiovaltansa alaisiksi. Merkantilistisa strategioita oli kuitenkin lukuisia; englantilaiset pyrkivät luomaan merentakaisen kaupallisen imperiumin, kun ranskalaiset keskittyivät luomaan kotimaista kansantaloutta. 1451700-luvun aikana muillakin valtioilla kuin Englannilla ja Ranskalla oli resursseja kehittää merkantilistista politiikkaa.”For the heightened competition among the territorialist organizations of Europe, which was undermining the viability of the Dutch world system of trade, was also widening and deepening the need for money and credit of governments in general – a need which Dutch business networks were well placed to service and profit from.” → noin vuodesta 1740 hollannin kapitalistiluokka alkoi erikoistumaan rahoitusbisnekseen ja kauppiaina toimiminen jäi sivuasemaan. 146→ Kuten firenzeläisille ja genovalaisille ennen hollantilaisia, myös hollannin kapitalistiluokalle siirtymän kauppiaista finanssikapitalisteiksi mahdollisti intensifoitunut taloudellinen kilpailu ja kiihtynyt sodankäynti, tällä kertaa lähinnä Englannin ja Ranskan välillä. 1700-luvulla keskeisimmät territoriaaliset ja kapitalistiset toimijat olivat siis jo kansallisvaltioita, joiden välistä jatkuvaa sodankäyntiä hollantilaiset kapitalistit ylijäämillään rahoittivat. 146Englannin voitto Ranskasta johti kuitenkin Englannin imperiumin sisäiseen välienselvittelyyn, kun kruunun amerikkalaiset siirtolaiset kävivät kapinaan kruunua vastaan ja Yhdysvaltain vapaussota (1775-1783) alkoi. 146-147Hollantilaiset halusivat pysytellä sivussa eurooppalaisten valtioiden välisisestä sodankäynnistä ja ottaa siitä itselleen maksimaalisen taloudellisen hyödyn. Alankomaat eivät kuitenkaan voineet ikuisesti pysyä liittoutumattomina, ja Amerikan kapinan jälkeisessä sodassa se liittoutui Ranskan kanssa Englantia vastaan.Englanti kosti neljännessä Hollannin-Englannin sodassa (1781-84) ja tuhosi hollantilaiset merivoimat ja valtasi Sri Lankan Alankomailta. 147→ ”The defeat an the ensuing ”Batavian” Revolution and Orangist counter-revolution hastened the displacement of Amsterdam by London as the financial entrepot of the European world-economy.” 147 → Napoleonin sodat viimeistelivät Alankomaiden ahdingon ja Yhdistyneet Provinssit pyyhkittiin pois Euroopan kartalta.The Dialectic of State and CapitalVerrattaessa genovalaista pääoman kasaamisen regiimiä hollantilaiseen, huomataan niiden välillä yksi suuri ero: hollantilaiset sisällyttivät (internalize) suojelukustannukset omaan toimintaansa: Hollannin Itä-Intian kauppakomppania oli omavarainen väkivallan käytössä: se ei tukeutunut aasialaisiin vasalleihin ja paikallisiin päälliköihin, vaan sillä oli oma väkivaltakoneistonsa joka varmisti maksujen suorittamisen ja markkinoiden kaappaamisen. 148 → tämä toimintatapa auttoi hollantilaisia viemään pääomien kasaamisen yhden askeleen genovalaisia pidemmälleVenetsian ja Genovankin välillä oli suuria eroja: Venetsian valtio valvoi kaupankäyntiä ja esim. saksalaisten kauppiaiden piti tulla henkilökohtaisesti Signorian agenttien silmien alle tekemään kauppojaan, ja toisaalta Venetsia kielsi omiakin kauppiaitaan käymästä suoraa kauppaa Saksan kanssa. Genovalla ei ollut kykyä eikä halua rajoittaa kauppaa näin vahvasti.”The very succes of the Venetian regime of accumulation, combined with the fact that this succes rested on the power of the state, enhanced the introversion of Venetian capitalism and its lack of innovative thrust.” → venetsialaiset pankkiirit ja finanssipiirit olivat lähinnä kiinnostuneita Venetsian sisäisistä markkinoista eivätkä etsineet aktiivisesti bisnesmahdollisuuksia kaukomailta. 151
Uusien kauppareittien etsiminen ja avaaminen jäikin lähinnä
genovalaisten käsiin, joiden valtioapparaatista ei koskaan tullut
Venetsian veroista. Genovalaisten heikkous valtion rakentamisessa
kääntyi heidän vahvuudekseen luoda laajoja kaupallisia verkostoja
eri puolille Eurooppaa: Antwerpeniin, Lyoniin yms.
→ Venetsian mallia voi kutsua valtiokapitalismin prototyypiksi, kun
taas genovalaiset loivat mallin kosmopoliittiselle
finanssikapitalismille. 153
”A comparison of the two systemic cycles of accumulation sketched
thus far reveals that, right from the start, the evolution of
historical capitalism as a world system did not proceed in linear
fashion, that is, through a series of of simple forward movements in
the course of which old organizational forms were superseded once and
for all by new ones. Rather, each forward movement has been based on
a revival of previously superseded organizational forms.” 153
→ esim. venetsialainen monopolikapitalismi (valtiokapitalismi) →
genovalainen kosmpoliittinen kapitalismi → hollantilainen
monopolikapitalismi (valtiokapitalismi) --> tietenkin aina
laadullisesti erilaisessa ja maantieteellisesti laajemmassa muodossa
Siinä missä hollantilaiset onnistuivat sisällyttämään omaan
organisatoriseen apparaattiinsa kaupankäynnin suojelukustannukset,
heitä edeltäneet genovalaiset joutuivat ulkoistamaan
suojelukustannukset iberialaisille hallitsijoille – he olivat siis
eräänlaisia vapaamatkustajia, jotka saattoivat hypätä pois
iberialaisten kyydistä heti kun se ei enää ollut rahallisesti
kannattavaa. Tämä oli kuitenkin myös genovalaisen mallin
heikkous, sillä ”it limited their ability to influence, let alone
determine, the strategy and structure of each and every enterprise
from which they profited.” 154
Hollantilaisten, kuten aiemmin venetsialaistenkin, regiimi puolestaan
perustui alusta asti väkivallan käytön omavaraisuuteen ja
tehokkuuteen. Juuri tämä kyky voimankäyttöön auttoi
hollantilaisia saamaan Itämeren kaupan haltuunsa ja ryöstelemään
Espanjan kruunun omaisuutta. 155
Hollantilaiset löivät lopulta portugalilaiset laudalta Intian
valtameren kaupassa ottamalla kauppareitit haltuunsa, tekemällä
strategisia aluevaltauksia ja monopolisoimalla tiettyjen
kauppa-artikkeleiden tuotannon ja kaupan itselleen.
”In this comparison with Portuguese enterprise, the VOC did not so
much internalize as it economized on protection costs. It cut
down on involvements that did not yield satisfactory financial
returns and supplemented the visible and expensive power of its
violence-employing, violence-controlling apparatus with the visible
and, once acquired, self-financing power yielded by exclusive control
over supplies of fine spices from the Indian Ocean area.” 159
→ kaikkea Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian toimintaa ajoi
taloudellinen kalkulaatio ja kapitalistinen logiikka; se ei nähnyt
esimerkiksi aluevaltauksia itsetarkoituksellisena päämääränä,
vaan niihin voitiin ryhtyä vain jos siitä koitui tarkasti
laskettavissa olevaa kaupallista ja taloudellista hyötyä.
Lopulta kaupallisen imperiumin ylläpitäminen kuitenkin ajoi
hollantilaisetkin laajoihin resursseja sitoineisiin ja
aluevalloituksiin. Euroopan vahvistuvat kansallisvaltiot alkoivat
kehittää merkantilistisia mallejaan matkien hollantilaisten
strategioita pääomavirtojen keskittämiseksi itselleen. 1700-luvun
alkupuolella Amsterdamin pörssi alkoi pumpata rahaa englantilaisiin
yrityksiin vahvistaen näin keskeisimmän kilpailijamaan taloutta.
Kaikki nämä tekijät yhdessä heikensivät hollantilaisten
imperiumia.
Chapter 3: Industry, Empire, and the ”Endless” Accumulation of
Capital
The Third (British) Systemic Cycle of Accumulation
Siirtymävaihe, jonka aikana hiipuvan maailmantalouden keskuksen
paikan ottaa sen rinnalle jo kehittynyt uusi mahti, on historiassa
aina päättynyt väkivallan eskaloitumiseen(30-vuotinen sota,
Napoleonin sodat, II MS), jonka päätyttyä uusi talouden ja vallan
keskus on aloittanut uuden pääoman kasautumisen syklin. 164
Britannian nouseminen johtajavaksi finanssikeskukseksi mahdollisti
laajan velkaantumisen, mikä puolestaan johti teollisen (tai
teollistuvan) tuotannon huikeaan lisäykseen. Ekspansio loi varsinkin
rautateollisuudelle intensiivin keksiä käyttöä uudelle
tuotantotekniikalle eli suurille sulatusuuneille, ja tälle
teollisuudenalalle löytyi mahdollisuuksia erityisesti rautateiden
rakentamisesta:
”Railways in particular came to be built because contracting
organizations needed work, iron masters orders, bankers and business
organizers a project to work upon. And railway building became a
service which Great Britain could dump abroad when her financial and
constructing plant could not be kept employd at home.” 164-65
Rautatiet ja samanaikainen tekstiiliteollisuuden mekanisoituminen
olivat sellaisia innovaatioita, jotka loivat teollisuudesta
itsenäisen, voimakkaan ja nopeasti laajenevan talousmoottorin. 165
”By the early 1840s, production of the new capital goods for the
domestic market began yielding rapidly diminishing returns. But the
continued unilateral liberalization of British trade created the
conditions for a major boom in world trade and production.” →
voitot kotimarkkinoilta ehtyivät kohtuullisen nopeasti, mutta
brittiläisille tuotteille oli valtavasti kysyntää ulkomailla.
1800-l Brittien vienti moninkertaistui ja sen mahdollisti kehittyneet
kuljetusmenetelmät. Brittiläisen maailmantalouden eri maita ja
maanosia toisiinsa kietonut verkko kutoutui aina vaan tiukemmaksi ja
tiukemmaksi. → kapitalistisen maailmantalouden globalisaatio! 165
Suuri deflaatio vuosien 1873-1896 välillä, hinnat laskivat jopa
kolmanneksen. → globalisoituva talous kasvoi liian nopeasti,
kilpailusta tuli liian intensiivistä, jotta voitot olisivat pysyneet
perässä (karvalakkimallin selitys)
”...the Great Depression of 1873-1896 was not at all a departure
from historical experience. As we have seen in chapter 2, all
previous expansions of the capitalist world-economy ended in an
escalation of competitive struggles. → tämä kolmikymmenvuotinen
kamppailu ei kuitenkaan saanut avoimen sodan muotoa.
Miksi sotaa ei syttynyt?
- Britannian hegemonia 1850 eteenpäin oli vankkumaton: Krimin sodassa Venäjä oli laitettu aisoihin, ja hieman myöhemmin Ranskalle kävi samoin Preussin sodassa. Britit myös lujittivat hallintaansa Intiasta 1857 suuren kapinan jälkeen, ja hallitsemalla Intiaa briteillä oli niin vankka taloudellinen ja materiaalinen ylivoima suhteessa muuhun maailmaan, että tuskin edes mikään kilpailevien valtioiden koalitio olisi voinut uhata sitä. 169
- Toisekseen Britannian yksipuolinen vapaakauppajärjestelmä kytki koko muun maailman Britanniaan. Britanniasta tuli maailman keskeisin markkinapaikka, joka välitti pääomaa, laitteita ja tuotteita, joita muu maailma tarvitsi. Muut maat oli kuin lukittu Britannian johtamaan globaaliin työnjakoon, mikä heikensi niiden kykyä ryhtyä sotaan brittejä vastaan. 169
Englannin provinssien paikallispankit alkoivat kierrättää pääomia
Cityyn, kun pikkupankkien provinssista toiseen suunnatut luotot eivät
enää olleet kovin tuottoisia. Pääomalle sai paremman tuoton
antamalla sen Cityn pankkiirien käsiin, jotka löysivät pääomalle
sijoituskohteita lähes koko maapallon kattaneista verkostoistaan.
Rothschildsien nousu:
Suvun nousussa finanssimahdiksi samoja piirteitä kuin genovalaisilla
nobili veccheillä aikanaan.
→ ”Both groups had started from positions of comparative
powerlessness. The nobili vehcci were fuoriusciti –
one of the many groups of exiles produced by the endless feuding of
late medieval and early Genoa and northern Italy. The Rothschilds
were one of the business families that had fled war-torn and
increasingly ”regulated” Napoleonic Europe to seek refuge in
comparatively peaceful and ”unregulated” Britain. → molempien
ryhmien valta ja asema perustuivat tietoon, yhteyksiin ja asemaan
laajemmissa kaupallisissa verkostoissa. 172
Kuten Genovan nobili vecchi vuosisatoja aiemmin, myös
Rotchildit pystyivät lopulta vaihtamaan kaupankäynnin rahoitukseen,
sillä he olivat osanneet hyödyntää 1800-luvun puolivälin
kaupallisen boomin ottamalla ylikansalliset kaupalliset verkostot
haltuunsa ja he pystyivät suhteillaan houkuttelemaan laiskaa
ylijäämäpääomaa Lontoon Cityyn 173
Rothschildien aikakaudella koettiin ennennäkemätön deflaatio, kun
taas genovalaisen kasautumissyklin aikana Bisenzonen markkinoiden
vakiinnuttua koettiin jyrkkä inflaatio. Miksi erilaiset
kehityskulut?
→ ”This divergent behavior of prices during the financial
expansions of the first (Genoese) and of the third (British) systemic
cycles of accumulation can be traced for the most part to the fact
that in the nineteenth century Britain succeed in building by
other means the kind of world empire that Spain fought in vain to
build on a smaller scale in the sixteenth century. 174
Suursodat ovat olleet historiassa yleensä keskeisimpiä inflaation
ruokkijia Euroopan- ja maailmantaloudessa. Ehkä Espanjan käymät
lukuisat sodat 1500-luvulla imperiumin luomiseksi selittävät
pitkälti sen, miksi 1500-luku oli niin drastisen inflaation
aikakautta suhteellisesti ja absoluuttisesti verrattuna 1800-lukuun.
Vrt. Pax Britannica (1815-1914) sekä tämän aikakauden deflaatio.
174
Arrighin mukaan hintojen vaihtelu ei ole kuitenkaan kovin tärkeä
vertailuperiaate, ja lähemmin katsottaessa genovalainen ja
brittiläinen sykli näyttävät hyvin samanlaisilta. → molemmissa
sykleissä oli nopean kasvun vaihe (rahapääomaa sijoitettiin
raaka-aineisiin ja hyödykkeisiin ja markkinat laajenivat) jota
seurasi hitaamman kasvun vaihe ja finanssiekspansio. 174-175
Kummankin syklin aikana kiristynyt kaupallinen kilpailu johti
spekulatiivisiin pääomaseikkailuihin, joiden välittäjinä
aikakausien finanssimahdit toimivat. 176
1800-luvun loppupuolella Euroopan suurvaltojen keskinäinen
kilpavarustelu alkoi kiihtyä ja se johti lisääntyneeseen luottojen
eli mobiilin pääoman kysyntään, mikä puolestaan nosti voittoja.
177
Ylijäämäpääoma löysi myös paljon spekulatiivisia
käyttötarkoituksia. Spekulatiivisiin hankkeisiin ryhtyminen
edellytti, että sijoitettavaa pääomaa oli löydyttävä likvidissä
muodossa. Kun suuri määrä ylijäämäpääomaa vetäytyi kaupasta
ja tuotannosta, kauppaa ja tuotantoa harjoittaneet kapitalistit
huomasivat hyötyvänsä lieventyneestä kilpailusta, mikä näkyi
1880 eteenpäin Britannian tasaisesti voitokkaammaksi käyneenä
kaupankäyntinä. Kilpailun keventyminen näkyi 1890-luvun puolivälin
ennen kaikkea laskeneina reaalipalkkoina Britanniassa, mikä käänsi
puoli vuosisataa vallinneen trendin ylösalaisin. 177
→ Alkoi Edwardiaanisen ajan ja brittiläisen kapitalismin syklin
”kaunis hetki”: satumaisten voittojen aika, joka tarkoitti
samalla syklin lopun alkua ja brittiläisen maailmanherruuden syksyn
saapumista.
Arrighi näkee brittiläisen syklin ja firenzeläisen syklin lopuissa
yhtäläisyyksiä: ”In both situations, the massive relocation of
surplus capital from industry to finance resulted in unprecendented
prosperity for the bourgeoisie, partly the expense of the working
class. In early modern Florence, the tendency eventually resulted in
the takeover of the government by finance capital; in
twentieth-century Britain, it eventually resulted in the takeover of
the government by labor. But in both situations the beautiful times
of the bourgeoisie were a sign of the supersession of existing
capitalism.” 178
The Dialectic of Capitalism and Territorialism
”Both before and after the great mid-nineteenth-century trade
expansion, British capitalism thus appeared to its contemporaries as
a new variant of older forms of entrepot capitalism.” 179
Waterloon jälkeen Britannialla ei ollut kilpailijoita maailmankaupan
keskuskena ja pääomavirtojen välittäjänä. Mutta oliko
brittiläinen kapitalismi luonteeltaan ennemminkin
kauppa/finanssikapitalismia, vai imperialistista agro-teollista
kapitalismia? → Britit olivat vallanneet jo ennen 1800-l puolivälin
kaupallista ekspansiota ja maailmantalouden globalisaatiota valtavan
territoriaalisen imperiumin. 180
Brittiläisessä kapitalismissa piirteitä sitä edeltäneistä
pääomankasaamisregiimeistä: brittiläinen regiimi sisällytti
(internalize) tuotantokustannukset virvoittamalla rakenteita joita
iberialainen imperialismi ja genovalainen finanssikapitalismi olivat
käyttäneet, ja jotka hollantilainen regiimi oli hylännyt. 182
”By 'internalization' of production costs' we shall understand the
process through which production activities were brought within the
organizational domain of capitalist enterprises and subjected to the
economizing tendencies typical of these enterprises.” 182
→ genovalainen ja hollantilainen kapitalismi olivat keskittyneet
lähinnä harjoittamaan kaukokauppaa ja rahoitusta, siinä mielessä
englantilainen teollisuuskapitalismi oli uutta, vaikka tuotantoa
harjoittavia kapitalistisia yrityksiä/organisaatioita oli tietenkin
ollut kauan ennen brittiläistä teollista vallankumousta. → ”In
the British cycle, in contrast, the accumulation of capital came to
be based on capitalist enterprises that were heavily involved in the
organization and rationalization of production processes.” 182
Venetsian merkityksen lasku 1500-l johtui sen asemasta
taloudellisessa rakenteessa ja työnjaossa, jossa territoriaaliset
valtiot hoitivat tuotannon ja paikallisen kaupankäynnin, kun taas
kapitalistiset ”osakunnat” hoitivat kaukokauppaa ja ne toimivat
valtioiden ja alueiden välisten pääomaliikkeiden välittäjinä ja
organisoijina. Venetsia jäi oman menestyksensä vangiksi (Genovan
voittaminen sodassa) ja siitä tuli uudelleen organisoituneessa
eurooppalaisessa taloudessa reliikki; kapitalistinen kaupunkivaltio.
187
”It was in this historical context that the foundations of
nineteenth-century British capitalism were first laid in an attempt
to free Britain from a deeply frustrating condition which in many
ways resembled that faced by Venice. For Britain, like Venice in the
sixteenth century, was neither one thing nor other – neither a
territorialist organization powerful enough to compete succesfully
with Spain and France, nor a capitalist organization powerful enough
to compete succesfully with the Genoese and Florentine ”nations”.
187
→ samankaltaisesta tilanteesta huolimatta Englannin ja Venetsian
kehityskuluista tuli aivan erilaisia:
Englanti sijaitsi uudelleen organisoitumassa olleen maailmantalouden
kannalta suotuisassa paikassa, Atlantin ja Itämeren kaupan
solmukohdassa. Poliittisesti Englantiin vaikuttivat ruusujen sota,
joka nosti valtaan Tudorit, joista Henrik VIII katkaisi välit
Roomaan ja alisti Englannin kirkon ja sen omaisuuden ja tulot
valtansa alle. Isänsä sotaisan seikkailupolitiikan jälkeen
Elisabethin realistinen politiikka keskitti ekspansion Brittien
saarten alueella, mikä johti mm. Irlannin rauhoittamiseen ja
anneksointiin. Elisabeth myös kehitti kuninkaallista laivastoa, ja
kun Espanjan voittamaton armada oli lyöty 1588, oli Englannilla
hallussaan laajin laivasto mitä Euroopassa oli koskaan nähty. Vahva
laivasto, brittiläinen merirosvoperinne ja meritse operoinut
kauppiasluokka loivat edellytykset Englannin kaupalliselle ja
territoriaaliselle ekspansiolle yli merien. 190-91
”As John Maynard Keynes has observed, the proceeds of the booty
brought back by Drake in the Golden Hind (estimated at £600
000) enabled Elisabeth to pay off the whole of her foreign debt and
in addition to invest about £42 000 in the Levant Company. Largely
out of the profits of the Levant Company came the initial capital of
the East India Company, 'the profits of which during the seventeeth
and eighteenth century were the main foundation of England's foreign
connections'. 191 → alkusysäys Englannin kaupalliselle mahdille
Englannin punnasta kehittyi erityisen vakaa valuutta, mikä
mahdollisti kaupankäynnin luotettavuuden ja luottojen myöntämisen:
”Without a fixed currency, there would have been no easy credit, no
security for those lending money to the sovereign, no confidence in
any contract, and without credit there would have been no rise to
greatness, no financial superiority.” 192
Elisabetin aikakaudella tapahtunut Englannin valtion uudelleen
organisoituminen ja kansallisvaltiokehitys valmisti sen tietä
johtavaksi kapitalistiseksi valtioksi, miksi se nousikin
hollantilaisen hegemonian kukistuttua. Punnan arvon stabiloiminen
(kolikossa aina standardisoitu määrä hopeaa) ja Royal Exchangen
perustaminen (tsekkaa netistä) loi Max Weberin sanoin allianssin
rahan ja aseiden mahtien välille: se merkitsi suurrahoituksen (high
finance) kansallistumista, siis Englannin valtion ja englantilaisen
kauppiasluokan liittoa. 195-196
”Since rates of exchange were determined in markets controlled by
Italian and German 'nations', the most important of which cooperated
closely with rulers of Spain and France, it was natural to perceive
dependance on foreign markets for money and credit as the source of
serious threats to England's sovereignty and security.” 196-197
→ juuri tämä uhkakuva sai Englannin ajamaan taloudellista
nationalismia ja pyrkimään eroon taloudellisesta
riippuvaisuudestaan: 1500-luvulla italialaiset pankkiirit ajettiin
ulos Englannista, hansakauppiaiden etuoikeudet kumottiin 1556,
1566-68 Gresham perusti Royal Exchangen kilpailemaan Antwerpenin
kanssa, englantilaiset kauppakomppaniat suunnattiin kilpailemaan
portugalilaisten ja espanjalaisten kanssa ja 1700-luvun
aggressiivinen kolonialistinen politiikka oli suunnattu Ranskaa
vastaan yms. 197
The Dialectic of Capitalism and Territorialism (Continued)
Elisabetin ajalla syntyneestä kapitalismin ja territorialismin
tehokkaasta liitosta huolimatta Englanti oli vielä pitkään toisen
luokan tekijä Euroopan taloudessa ja kovaa vauhtia laajentuneessa ja
vakiintuneita muotoja saaneessa maailmantaloudessa, sillä Englanti
ei pystynyt hankkimaan kaupallista ylivaltaa itselleen, vaan sen
hankki itselleen Hollanti. 200-201
Englanti yritti haastaa Hollannin kaupallista ylivaltaa 1600-l
alussa, kun se kielsi värjäämättömän kankaan viennin. Englannin
hallitus yritti saada kangasteollisuutensa jalostamaan tuotteet
kotimaassa, jotta arvonlisäys jäisi täysmääräisesti Englantiin
eikä se menisi hollantilaisille värjääjille ja kauppiaille, jotka
hallisivat kauppareittejä. → Englannin uhkapeli ei kutenkaan
onnistunut vaan maa ajautui pitkään lamaan. 201
Hollannin menestyksen yksinkertainen salaisuus: ”Dutch capital
could appropriate the profits of English workmanship not because of
its superiority in industrial productiveness as such but because of
its centrality in world commercial intermediation.” 201 →
Amsterdam oli 1700-luvun alkuun asti kiistattomasti tärkein
maailmankaupan ”pakkahuone”, missä niin Itämeren, Välimeren,
Atlantin ja Intian valtameren tuotevirrat johtivat.
Arrighin mukaan jo Elisabetin aikakaudella kylvettiin ne siemenet,
jotka johtivat kauppavirrat käännettiin pois Amsterdamista. 202
Sisäiset heikkoudet estivät kuitenkin Englantia nousemasta
kaupalliseksi mahdiksi vielä Elisabetin aikana. Yksi heikkous oli
se, että koko Britanniaa ei oltu saatu yhdistettyä yhden
alueellisen vallan alaisuuteen → parlamentin ja Kaarle I:n kiista
sotien rahoituksesta ajoi Englannin sisällissotaan, joka lopulta
johti yhtenäisen kansallisvaltiollisen rakenteen syntymiseen.
TERRITORIAALISEN YKSIKÖN RAKENTAMISEN KESKENERÄISYYS
1600-luvun alussa Englannissa mietittiin, että mikä on sen
päävihollinen. Olisiko Englannin järkevää osallistua antamaan
heikkenevälle Espanjalle kuolinisku, vai olivatko Espanjan tilalle
kaupallisiksi mahdeiksi hamunneet Ranska ja Hollanti Englannin
päävihollisia?
Englannin sisällissodan jälkeen kaupallinen luokka sai lisää
valtaa ja se muisti vielä 1610-luvun kauppakiistat Hollannin kanssa
ja halusi kostaa. Englannin-Hollannin sodat 1652-1674 mursivat
Hollannin otteen tupakan, turkisten, orjien ja turskan kaupasta ja
loivat perustan Englannin vallalle Intiassa. Myös Englannin
kaupankäynti Kiinan kanssa aloitettiin näihin aikoihin ja Jamaikan
valloittaminen 1655 tarjosi englantilaisille tukikohdan orjakauppaan,
mikä teki englantilaisista kauppiaista rikkaita. 203
Englantilaiset taisivat myös diplomatian: Englanti otti Portugalin
suojelukseensa ja tarjosi sille suojaa Hollantia vastaan ja tuki sen
itsenäistymistä Espanjasta. Portugalista tulikin de facto Englannin
protektoraatti ja Kaarle II:n avioliitto portugalilaisen prinsessan
Katariina Braganzalaisen kanssa toi Englannille uusia omistuksia ja
kontakteja: ”With Catharien came Bombay, direct trade (slaves) with
Portuguese West Africa and with Brazil (sugar, partly for re-export
and gold). With her also came Tangier, England's first base in the
Mediterranean.” 203
Kaikkein tärkeintä Englannille ja sen kaupallisen mahdin
vakiintumiselle oli ns. Atlantin kolmion kaupan kaappaaminen
hollantilaisilta. Kauppa kiersi kolmiossa, jossa 1) brittiläisiä
tuotteita vaihdettiin afrikkalaisiin orjiin, 2) afrikkalaisia orjia
vaihdettiin Amerikan trooppisiin tuotteisiin ja 3) Amerikan
trooppisia tuotteita vaihdettiin brittiläisiin tuotteisiin. Tätä
kaupallista kiertoa hallitsemalla Englannin onnistui vaihtaa
Amsterdam Euroopan johatavana pakkahuoneena omiin
satamakaupunkeihinsa. 204
Jos hollantilaisille Itämeren viljakaupan hallinta oli ollut tärkein
tekijä Amsterdamin nousussa keskeisimmäksi pakkahuoneeksi, niin
Englannille kaikkein tärkeintä oli hallita Atlantin tupakka,
sokeri, puuvilla, kulta ja ennenkaikkea orjakauppaa. 204
Millaisia keskeisiä eroja Hollannin ja Englannin kaupallisilla
imperiumeilla oli keskenään? Hollantilaisten kaupallinen
ylivertaisuus perustui puhtaalle kapitalistiselle logiikalle
RAHA-ALUEVALTAUS-LISÄÄ RAHAA, kun taas englantilaisten ylivalta
perustui tämän kapitalistisen logiikan ja territoriaalisen logiikan
ALUE-RAHAA-LISÄÄ ALUETTA harmoniseen synteesiin: tämän takia
Englannin hallitus ja bisnesinstituutiot pystyivät viemään
pääoman kasautumisprosesseja paljon pidemmälle kuin hollantilaiset
koskaan pystyivät. 204
→ Hollantilaiset tekivät vain sellaisia aluevaltauksia jotka
olivat aivan välttämättömiä kaupallisesta näkökulmasta eivätkä
he koskaan pyrkineet itsetarkoituksellisiin aluevaltauksiin tai
suurten väestöjen alistamiseen hollantilaisten suoraan
hallinnolliseen alamaisuuteen. 205
Hollantilaisten menestys perustui pitkälti Itä-Intian
kauppakomppanian kykyyn organisoida ikivanha Intian valtameren kauppa
ja johtaa sen kaupalliset virrat Amsterdamiin. Atlantin kaupan
organisoiminen ja siitä hyötyminen oli hollantilaisille
huomattavasti vaikeampaa, ja WIC eli Hollannin Länsi-Intian
kauppakomppania perustettiin lähinnä haittaamaan Espanjan ja
Portugalin intressejä Atlantin kaupassa, ei niinkään tuottamaan
voittoja sen osakkeenomistajille. → poikkeus hollantilaisten muuten
tiukan kapitalistisesta logiikasta 207
WIC onnistuikin Espanjan ja Portugalin taloudellisessa
kurittamisessa: ”The capture of the Mexican Silver Fleet by the WIC
in 1628 dealt a final blow to the already strained Genoese-Iberian
connection and left the Dutch as the only arbiters of European high
finance.” 208
→ ”By 1640, Dutch ships carried three-quarters of the goods
delivered in Spanish ports, and by 1647 or 1648, possibly before the
peace of Munster, they carried most of Spain's silver.” 208 →
hollantilaisten kapitalistinen logiikka sai täydellisen voiton
Espanjan territoriaalisesta logiikasta
Mutta kuten niin usein historiassa, komeimmassakin voitossa voi
piillä tulevan tappion siemenet: ”...it was precisely at this
moment of triumph that the winning logic began to show its limits.
For as soon as its triumph was institutionalised by the Westphalia
treaties, the energies and resources of territorialist states were
set free from their previous mutual engagement in Europe and could be
deployd to challenge the commercial and naval supremacy of the Dutch.
And just as in the preceding period of struggle the Dutch had
effectively mobilized their superior command over mobile capital to
neutralize Iberian territorial supremacy, so now the English, French,
and the Iberians themselves were freer than ever to mobilize their
superior command over land and labor to undermine Dutch commercial
supremacy.” 208-9
Hollantilaiset olivat haavoittumimmillaan Atlantilla. Atlantin
kaupassa tuotantoalueiden hallinta oli vähintään yhtä tärkeää
kuin kauppasatamien ja sillanpääasemien valvonta ja hallinta, eikä
hollantilaisilta liiennyt yhtä paljon siirtolaisia asuttamaan
Amerikan kolonioita kuin englantilaisilla ja ranskalaisilla, joista
muutti paljon väkeä Amerikkaan myös uskonsotien ja uskonnollisten
skismojen takia 1600-luvulla. 209
Englannin säätämä purjehdussääntö (Navigation Act) vuodelta
1651 sääti, että Englantiin ja sen siirtomaihin sai tuoda Euroopan
ulkopuolelta tavaraa vain englantilaisilla laivoilla. → Englanti
loi määrätietoisesti omaa kaupallista imperiumiaan ja Hollannin
valta alkoi hiljalleen mureta, vaikka VOC:n Itä-Aasian kauppa olikin
yhä kannattavaa. 209
Hollantia vaivasi myös työvoiman, lähinnä merimiesten puute, sekä
Espanjan perimyssodan (1701-1714) jälkeen huomattavasti kasvaneet
puolustusmenot, jokta johtivat valtionvelan moninkertaistumiseen.
Englanti kehittyi jatkuvasti mahtavammaksi merimahdiksi ja Ranska oli
kiistatta suurin sotilasmahti mantereella. Heikentynyt Hollanti alkoi
lopulta hakea ylijäämäpääomilleen tuottoja lainaamalla Englannin
valtiolle sekä sijoittamalla Lontoon pörssiin. → Hollannin
kapitalismin finanssoituminen. 210-11
Englannin ja Hollannin välille syntyi myös dynastinen suhde, kun
Vilhelm III Oranialainen valittiin 1689 Englannin kuninkaaksi.
Englannin vakaan punnan politiikka myös houkutteli sijoittamaan
pääomia Englantiin, ja punnan hopeakanta vaihtui de facto
kultakantaan, kun englantilaiset saivat suoran pääsyn Brasilian
kultaan. → ”There was little else that a creditor could ask for,
and so in the 1710s Dutch surplus capital eagerly began jumping off
the overcrowded Dutch ”boat” to jump on the English one in the
hope of a free ride to the expanding Atlantic trade and
colonization.” 211-212
1700-luvun aikana hollantilainen pääomaa virtasi siis paljon
Englantiin. Seitsenvuotinen sota (1756-1763) johti suurimpiin
hollantilaisten sijoituksiin Englannin sodankäyntiin.
Seitsenvuotinen sota johti lopullisesti Englannin nousuun johtavaksi
kaupalliseksi mahdiksi, voi si sanoa, että hollantilainen pääoma
auttoi Englannin voittoon Ranskasta ja siten joudutti Englannin
nousua maailmankaupan johtavaksi mahdiksi. 212
Pitkän historiallisen prosessin perustekijät, jotka nostivat
Englannin maailmantalouden johtavaksi mahdiksi, palautuvat Arrighin
mukaan 1500-luvun puolivälin tienoille, jolloin syntyi uudenlainen
hallinnollisen- ja bisnesorganisaation synteesi. Tämä uusi
organisaatio oli Englannin kansallisvaltio, joka kehittyi kuningatar
Elisabetin liittoutuduttua englantilaisten kauppiaspankkiirien
kanssa, jotka olivat vielä 1500-luvun alussa olleet alisteisia
suhteessa eurooppalaista rahoitusta hallinneisiin kosmopoliittisiin
”osuuskuntiin”, jotka toimivat Antwerpenissa ja muissa Euroopan
keskuksissa. Tämä territorialismin ja kapitalismin liitto oli yksi
niistä monista kombinaatioista, jotka nousivat kaupunkivaltioiden
menetettyä valtansa pääoman kasautumisen keskuksina. 212-213
1500-luvun ajan tärkeimmät pääoman ja territorialismin
kombinaatiot olivat löyhiä liittoja kapitalististen ”osuuskuntien”
ja valtioiden välillä, siis mallia genovalaiset-iberialaiset ja
firenzeläiset-ranskalaiset. Kuitenkin vuosisadan loppua kohden
näiden löyhien liittojen voima heikkeni niiden keskinäisen
kilpailun ja sodan käynnin takia sekä Hollannin ja Englannin
kaltaisten kansallisvaltioiden esiinmarsin takia. Yhdistyneet
provinssit oli rakenteeltaan ja orientaatioltaan paljon
kapitalistisempi kuin Englannin valtio, joka taas oli läpi 1600- ja
1700-lukujen paljon kapitalistisempi kuin muut kansallisvaltiot. 213
1600-luvun alussa Yhdistyneiden provinssien kapitalistinen
valtiomuoto ja pääomien kasautumiseen suuntautunut poliittinen
orientaatio antoivat hollantilaiselle pääomalle suuren edun
kamppailussa hajoavien iberialaisten imperiumien markkinoiden ja
kauppareittien kaappaamisessa. 1600-luvun kuluessa
territorialististen valtioiden seurattua hollantilaisten mallia
kapitalistisen valtion rakentamisessa sekä niiden ryhdyttyä
havittelemaan merentakaista kaupallista ekspansiota Hollannin valtion
kevyt organisaatio muuttui haittatekijäksi kun muut valtiot Englanti
etunenässä alkoivat sisäistää kapitalismia omiin
valtiorakenteisiinsa. 213
Seitsemän vuotiseen sotaan kuulunut Plasseyn taistelu tuotti
Englannin Itä-Intian komppanialle niin suuren ryöstösaaliin, että
Englanti pystyi sillä maksamaan valtionvelkansa hollantilaisille.
213
Arrighin mukaan Englannin teollinen vallankumous oli pitkään pinnan
alla kuplinut kehityskulku, joka sai alkunsa jo vuosisatoja ennen
meidän ”teollisena vallankumouksena” tuntemaamme ilmiötä.
Teollisella vallankumouksella Arrighin mukaan kolme vaihetta, joita
kaikkia määrittää nopea teollinen ekspansio Englannissa sekä
samanaikainen finanssiekspansio maailmantaloudessa. Kolme vaihetta
ovat 1) Englannin tekstiiliteollisuuden ekspansio Firenzen johtaman
finanssiekspansion aikana 1300-l ja 1400-l vaihteessa, 2) Englannin
metalliteollisuuden ekspansio genovalaisen finanssiekspansion
aikakaudella 1500-l lopulla ja 1600-l alussa, ja 3) ”varsinainen
teollinen vallankumous” mikä tarkoitti sekä tekstiili- että
metalliteollisuuden nopeaa ekspansiota hollantilaisen
finanssiekspansion aikakaudella 1700-luvulla. 214
”...each moment of industrial expansion in England was integral to
an ongoing financial expansion, restructuring, and reorganization of
the capitalist world-economy, in which England was incorporated from
the very start. Period of financial expansions were invariably
moments of intensifying competitive pressures on the governmental and
business institutions of the European trade and accumulation system.”
214
”...in all three financial expansions, ”gifts” of history and
of geography made England a particularly suitable locale for one kind
of industrial expansion or another.” → Englannin teollistuminen
oli maailmantalouden rakenteellisten seikkojen ja maantieteen
antamien lahjojen mahdollistamaa, mutta Englannin hallitsevat luokat
eivät vain passiivisesti nauttineet näistä historian ja
maantieteen antamista lahjoista, vaan tarttuivat määrätietoisesti
tilaisuuksiin. 214
Esim. Edward III antoi vahvan kasvusysäyksen Englannin
tekstiiliteollisuudelle tuhoamalla Flanderin tekstiiliteollisuuden
maailmantalouden ensimmäisen finanssiekspansion aikana. 214
Englanti ei noussut kapitalistisen maailman kaupan uudeksi
organisoijaksi ja keskukseksi Napoleonin sotien aikana syntyneen
teollisen ekspansion takia. Arrighin mukaan taustalla on jo aiemmin
tapahtunut Englannin resurssien suuntaaminen teollisuudesta
mertentakaiseen kaupalliseen ja alueelliseen ekspansioon. Eglanti
käytti paljon voimavaroja syrjäyttääkseen Hollannin
maailmankaupan hallitsijana ja Amsterdamin kaupallisten virtojen
päätepisteenä.
”But once England – already the most industrialized state of the
European world-economy – turned into the central entrepot of world
trade, and on a scale never seen before, the competitiveness of
English business became unbeatable in a much wider range of
industries that Dutch business ever was.” 215
Englannin nousu seuraavien jo aiemmin kylvettyjen siementen kukkaan
puhkeamisen ansiota: Elisabetin Espanjaa vastaan suunnattu
ryöstöpolitiikka, punnan arvon stabilisointi ja kauppakomppanioiden
perustaminen loivat pohjaa Englannin kaupallisen ja sotilaallisen
mahdin kypsymiselle ja Hollannin syrjäyttämiselle. 215
Brittiläinen kapitalistinen järjestelmä perustui Lontoon Cityn ja
Brittien hallituksen väliseen liittoon (vrt. genovalaisten
kapitalistien ja iberialaisten valtiaiden suhde). Yhdistyneet
Kuningaskunnat oli siis kansallisvaltiollinen yksikkö, jolla oli
valtion tarpeita palvellut kapitalistinen luokka. 218
Genovalaiset kaupalliset- ja pääomaverkostot rahoittivat koko
olemassaolonsa ajan sodankäyntiä, sillä Espanja ei koskaan
onnistunut saavuttamaan imperialistista tavoitettaan, toisin kuin Pax
Britannican aikaansaanut brittiläinen imperiumi. Vaikka
brittiläisetkin kauppa- ja pääomapiirit rahoittivat sodankäyntiä,
niillä oli myös tärkeä rooli satavuotisen Brittiläisen rauhan
aikakaudella. Sama rooli olisi ehkä langennut 1500-luvulla
genovalaisille, jos espanjalaiset olisivat onnistuneet
imperialistisissa tavoitteissaan. 218
Reprise and Preview
Kun kapitalistinen sykli kohtaa loppunsa ja uusi sykli alkaa, on
uuden syklin toimijoiden organisatorinen rakenne luonnollisesti
monimutkaisempi kuin sen edeltäjän aikana.
Syklin kulusta voidaan erottaa signaalikriisi sekä terminaalikriisi,
jonka aikana finanssiekspansio alkaa ja sykli kulkee kohti loppuaan.
Aika joka kuluu signaalikriisin alkamisesta siihen, että uusi sykli
alkaa uudenlaisen organisoitumisen vetämänä on jatkuvasti
lyhentynyt kapitalismin historiassa: jokainen sykli on ollut
edeltäjäänsä lyhytikäisempi.
Jokainen sykli on edennyt siten, että alussa keskeisimmät
kapitalistiset toimijat – olivat ne kaupunkivaltioita, ”osakuntia”
tai kansallisvaltioita – tekevät ensiksi yhteistyötä kun
markkinat laajenevat ja ne kaikki hyötyvät yhteistyöstä joka
jakaa riskejä ja laajenevilta markkinoilta löytyy tilaa kaikille.
Kun markkinat saturoituvat alkaa kuitenkin nollasummapeli, joka
johtaa kovaan keskinäiseen kilpailuun ja yleensä aina
sodankäyntiin.
Kun markkinat eivät enää laajene ei kaava MCM' (money –
commodities - more money) enää tuota niin suuria rahallisia
voittoja kuin markkinoiden laajentuessa, jos se enää edes tuottaa
minkäänlaisia voittoja. Siksi kapitalisteille voi tulla
järkevämmäksi pitää osa pääomastaan likvidissä muodossa, jota
voi käyttää erilaisiin finanssiseikkailuihin- ja hankkeisiin.
Tällöin likvidi pääoma noudattaa kaavaa MM' (money – more
money)
”When returns to capital invested in the trade of commodities,
though still positive, fall below some critical rate (Rx), which is
what capital can earn in the money trades, an increasing number of
capitalist organizations will abstain from reinvesting profits in the
further expansion of trade in commodities.” 237
→ tämä on se vaihe, jolloin ylijäämäpääoma alkaa vetäytyä
hyödykekaupasta, pääomaa pidetään likvidissä muodossa ja se
alkaa etsiä tuottoja finanssipääomana
”...our analysis has shown that it is precisely the division of the
world-economy into multiple political jurisdictions competing with
one another for mobile capital that has provided capitalist agencies
with the greatest opportunities to go on expanding the value of their
capital in periods of overall stagnation of the world-economy as fast
as, or even faster than, in pediods of material expansion.” 238
→ poliittinen kilpailu ja sotavarustelu ovat aina johtaneet
kilpailuun mobiilista pääomasta, joka on voinut nauttia tuotoista
silloinkin kun muu talous on ollut lamassa
Kyvyssä ruveta finanssikapitalistiksi ja rahavirtojen organisoijaksi
tärkeää positio keskeisimmissä kaupallisissa verkostoissa:
”...at the time of their switch from trade to finance these
agencies occupied a commanding position over the most important
networks of long distance trade and high finance – the networks,
that is, that mattered most in the reshuffling of commodities and of
means of payments across the entire space of the world-economy;and,
second, these agencies had been playing the leading role in
wpoch-making commercial expansions which were beginning to yield
diminishing returns. ”
→ koska näillä tietyillä toimijoilla (genovalaiset,
hollantilaiset yms.) oli niin keskeinen asema maailmantalouden
kaupallisissa ja taloudellisissa verkostoissa, ne tiesivät parhaiten
milloin oli parasta vetäytyä kaupankäynnistä katastrofaalisesti
vähenevien tuottojen takia, ja ne tiesivät myös parhaiten miten
hyötyä rahallisesti maailmantalouden epävakaisuudesta. → muita
parempi tieto johtaa siihen, että keskeisimmät toimijat tiesivät
milloin oli rationaalista vetäytyä kaupankäynnistä ja siirtyä
rahoitukseen 241
”Moreover, the agencies in question were better positioned than any
other to monitor and act on the overall tendencies of the
capitalist world-economy, that is, to act as intermediaries and
regulators of the expanding supply of, and demand for, money
capital.” 241 → valmius toimia rahan kysynnän ja tarjonnan
välittäjinä ja sääntelijöinä
Kysyntää mobiilille pääomalle syntyi valtioiden ja mahtisukujen
status- ja voimapolitiikan takia: ne tarvitsivat rahaa sotimiseen ja
aluevalloituksiin, ja kauppiaspankkiirit palvelivat näitä
tarkoituksia hankkimalla asiakkaillen rahoitusta. Rahakauppiailla ei
siis välttämättä ollut intresseissään hillitä poliittista ja
taloudellista epävakautta, sillä ne usein hyötyivät
spekulatiivisina rahoittajina epävakaudesta.
Chapter 4: The Long Twentieth Century
The Dialectic of Market and Plan
Taloudellisen vapauden ja suunnitelmatalouden välinen dialektiikka:
venetsialainen valtiokapitalismi – genovalaiset kosmopoliittiset
osakunnat – hollantilainen valtiojohtoisuus ja kauppakomppaniat 252
Atlantin orjakauppa oli tärkein markkina, joka antoi alkusysäyksen
1800-luvun vapaakaupalle. Orjakauppa oli pitkään
kauppakomppanioiden monopoli, mutta joustavammat ja tehokkaammat
yksityiset yritykset ja kauppiaat osoittautuivat kohtuullisen
nopeasti tehokkaammiksi toimijoiksi orjakaupassa kuin
kauppakomppaniat. 253
”This early victory of free trade in the Atlantic prefigured the
dynamics that were to bring about the subsequent deregulation and
eventual demise of the system of joint-stock chartered companies.”
253
Englannissa kauppakomppanioiden tuhoksi saattoi koitua joko niiden
epäonnistuminen tai onnistuminen. Jos ne epäonnistuivat uuden
markkinan haltuunotossa ja voitolliseksi tekemisessä niiltä
poistettiin rahoitus ja ne lakkasivat olemasta, mutta jos ne
onnistuivat avaamaan uusia tuottoisia markkinoita niiden etuoikeuksia
vastaan hyökättiin herkästi, kun liberalismin hengen elähdyttämä
brittiläinen kapitalistiluokka vaati itselleen vapaata pääsyä
markkinoille. 254
Mainion vallankumousken (jonka suoritti Hollannista apuun kutsuttu
Vilhelm III Oranialainen) jälkeen Britannian voitokas porvariluokka
uskalsi haastaa Royal African Companyn kaupallista valtaa Atlantin
kolmion kaupassa ja 1698 parlamentti myönsi yksityisille kauppiaille
ja yhtiöille oikeuden käyttää Companyn Länsi-Afrikan
linnoituksia, kunhan yksityiset kauppiaat pulittivat käyttömaksuksi
10% vientituloistaan. 254
Intian (East Indies) kauppa pysyi paljon kauemmin valtiojohtoisen
Itä-Intian kauppakomppanian hallinnassa kuin Länsi-Afrikan ja
Atlantin välinen orjakauppa. Hollannin VOC hallitsi tuottoisinta
Intian kauppaa joten Englannin Itä-Intian kauppakomppanian oli
erikoistuttava vähemmän tuottavaan ja vaikeammin organisoitavaan
kaupaan, etenkin tekstiiliteollisuuteen. 254-55
Englannin Itä-Intian kauppakomppanian olemassaolo oli aina
veitsenterällä VOC:n mahdin, vähäisen kotimaan avun ja
kilpailevien yksityiskauppiaiden takia, mutta Suurmogulien
valtakunnan hajottua kauppakomppanian sotilaallinen ote Intiasta
tiukentui ja lopulta se sai asevoimiensa riveihin paljon paikallista
miesvoimaa. Kun kauppakomppanian aseellinen valta Intian niemimaalla
oli vakiinnutettu, se sai myös alistettua ja keskitettyä
hajautuneen tekstiiliteollisuuden omaan valvontaansa ja pakotti sen
tuottamaan voittoja briteille. 256
Englannin Itä-Intian kauppakomppanian menestys ei koitunut lopulta
sen omaksi siunaukseksi, kun Britanniassa vaadittiin ja lopulta
toimeenpantiin sen kaupallisen monopolin purkaminen Intian kauppaan
1813. 256
Kun Englanti menetti pääsynsä Meksikon hopeaan Yhdysvaltain
vapaussodan jälkeen, löysi Englannin Itä-Intian kauppakomppania
oopiumikaupasta uuden tuottoisan markkinan. 257
Kautta historian maailmankaupassa oli vallinnut epätasapaino:
valtaosa maailman hopeasta päätyi Kiinaan kun muilla
sivilisaatioilla oli valtavat kauppavajeet suhteessa Kiinaan. Kun
Englannin Itä-Intian kauppakomppania otti Intian oopiumituotannon-
ja kaupan haltuunsa, oli eurooppalaisilla kerrankin jotain mitä
kiinalaiset halusivat ostaa.
Kauppakomppanian kohtalo oli kuitenkin lopulta samanlainen kuin Royal
African Companylla vuosisata aiemmin: yksityiset kauppiaat ja
yritykset tunkivat kauppakomppanian apajille. 257
→ ”Since the opium trade was under a Chinese imperial ban, the
Company had use private European and Asian traders to sumggle the
drug into China, concentrating its efforts on the monopolization of
the supply and on the regulation of prices. But as the trade
expanded, the 'informal' activities of private European traders
quickly outgrew the capabilities of the Company to keep them under
control, and free trade came to be perceived at home as a more
effective means of national aggrandizement than monopoly.” 257
Englannin Itä-Intian kauppakomppanialta poistettiin Kiinan kaupan
monopoli 1833, ja se merkitsi sen lopun alkua. Komppania oli
kuitenkin ehtinyt valloittaa laajan alueellisen imperiumin Intiassa.
1857 kapinan aikaan parlamentti päätti ”kansallistaa”
Komppanian valtaamat alueet. Englannissa ei paljoa piitattu
Komppaniasta ja sen oikeuksista vaan tärkeämpää oli saada Intia
brittiläisen hallinnan alle mahdollisimman tehokkaasti ja
brittiläistä intressiä palvellen. 257
Kauppakomppaniat olivat bisnesorganisaatioita, joita eurooppalaiset
hallitukset tukivat niiden Euroopan ulkopuolisessa maailmassa
suorittamissa aluevaltauksissa ja sodankäynnissä. Niin kauan kun
kauppakomppaniat suoriutuivat hyvin näistä tehtävistä hallituksia
paremmin, niille voitiin myöntää kaupallisia privilegioita ja
rahallista tukea, mutta heti kun ne eivät suoritutuneet alueiden
hallitsemisesta ja sodankäynnistä tarpeeksi tehokkaasti,
hallitukset poistivat niiden etuoikeudet ja ottivat niiden tehtävät
itselleen. 258
Teollistumisen edetessä ja tuotantoprosessien muuttutuessa
teknisemmäksi ja monimutkaisempaa työnjakoa vaativaksi, syntyi
englantilaisille ja saksalaisille omanlaisensa rationaalisuudet:
briteille raha oli tärkeintä ja teknologia väline sen
saavuttamiseksi, kun taas saksalaisille ise teknologia oli tärkeämpi
itseisarvo kuin raha. 262
→ ”The significance of the pecuniary approach of the British is
best appreciated when it is contrasted with the technological
rationality of the Germans. This was a different kind of arithmetic,
which maximized, not returns, but technical efficiency. For the
German engineer, and the manufacturer and banker who stood behind
him, the new was desirable, not so much because it paidm but because
it worked better. There were right and wrong ways of doing things,
and the right was scientific, mechanized, capital-intensive way. The
means had become the end.” 262
Arrighi ei psykologisoi tätä rationaalisuuksien eroa eikä selitä
sitä erilaisilla mentaliteeteilla, vaan erilaisilla positioilla
globaaliksi muuttuneessa teollisessa maailmantaloudessa:
”The pecuniary rationality of British business was primarily a
reflection of the control wielded by the British state over the
process of world market formation. The tecnhological rationality of
German business, in contrast, was primarily a reflection of the
serious challenges that that same process posed to the integrity of
the newly formed German state.” 263
Teollinen kapitalistinen yhteiskunta toimi siten, että se loi
markkinat kolmelle hyödykkeiksi ymmärretyille resursseille, jotka
olivat välttämättömiä teollisen tuotannon kannalta: nämä
”hyödykkeet” olivat työvoima, maa ja raha. 263
Polanyin sanoin kehitettiin siis saatanallinen mylly, eli itseään
sääntelevä markkinamekanismi jossa kuvitteellisia hyödykkeitä,
työvoimaa, maata ja rahaa myytiin ja ostettiin. Polanyin mukaan
saatanallinen mylly tuotti kuitenkin oman vastavoimansa, joka etsii
suojelusta markkinoiden saatanalliselta myllyltä. Syntyy siis
Polanyin termein kaksoisliike: markkinoiden luominen tuottaa
yhteiskunnallisen vastareaktion. 264
Polanyin mukaan maailmanmarkkinoiden luominen ja kansakunnan elämän
jättäminen tällaisen mekanismin, tai ehkä pikemminkin
metafyysisesn entiteetin, varaan vaati suurta uskon loikkaa:
”International free trade... meant that England would depend for
her food supply upon overseas sources; would sacrifice her
agriculture, if necessary, and enter on a new form of life under
which she would be part and parcel of some vaguely conceived world
unity of the future; that this planetary community would have to be a
peaceful one, or if not, would have to be made safe for Great Britain
by the power of Navy; and that the English nation would face the
prospects of continuous industrial dislocations in the firm belief in
its superior inventive and productive ability. However, it was
believed that if only the grain of all the world could flow freely to
Britain, then her factories would be able to undersell all the
world.” 265
Miksi Iso-Britannia sitten liberalisoi ulkomaankauppansa? Pääasiassa
siksi, että protektionismista oli tullut este teollisuuden
tehokkuudelle ja teollisen kapasiteetin käytölle.
”The central aspect of wartime industrial expansion was the
creation of an autonomous capital goods industry.” → ennen
Napoleonin sotia brittiläinen metalliteollisuus oli ollut lähinnä
Britannian armeijan ja laivaston alaisuudessa toiminut epäitsenäinen
ala. 267
Napoleonin sodat nostivat julkisen kulutuksen aivan uusille asteille
ja rautateollisuuden tilaukset kasvoivat huimasti ja teollisuuden
alan tuotantoprosessit ja innovaatiot kehittyivät vauhdilla.
Rautateollisuudesta kehittyi paljon aiempaa itsenäisempi ja
tärkeämpi teollisuudenhaara Britanniassa. 267
1700-l loppupuolella alkaneeseen brittiläiseen teollistumiseen oli
sisäänkirjoitettu tarve kasvaa globaaliksi ja valloittaa alati
uusia markkinoita:
”under the impact of wartime expenditures, the British capital
goods industry had far outgrown what the domestic traffic could bear
under normal circumstances; and as these expenditures began to level
off and then contracted, the capital goods industry could retain its
size and specialization only by itself becoming global in scope.”
269
Jos teollisuudelle ei olisi löytynyt markkinoita ulkomailta, olisi
Britannian turvallisuus ollut uhattuna niin sisäisesti kuin
ulkoisestikin. Ihmiset oli pidettävä työssä ja tuotteille
löydettävä kysyntää Englantia suuremmilta markkinoilta. Sota
Yhdysvaltoja vastaan 1800-l alussa oli uhkaava varsinkin siksi, että
USA oli tärkein Britannian tärkein puuvillan tuottaja ja sen
tekstiiliteollisuuden vientialue. Lopulta rauhat USA:n kanssa ja
Ranskan kanssa Waterloon jälkeen vähensivät brittien huolta
ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.
Britannian siirtomaahallinto otti Intian haltuunsa Itä-Intian
kauppakomppanialta 1800-l alussa. Tekstiiliteollisuuden
mekanisoituminen johti lopulta siihen, että Intian kukoistava
tekstiiliteollisuus kuoli: britit deindustrialisoivat Intian ja
tekivät Intiasta suurimman markkina-alueen omalle
tekstiiliteollisuudelleen. Vrt. Edward III 1300-luvulla ja Flanderin
tekstiiliteollisuuden tuhoaminen ja siirtäminen Englantiin. 270
Intialla muutenkin valtava merkitys Britannian maailmavallan ja
taloudellisen vallan kannalta: ”Railroads, steampships and the
opening of the Suez Canal in 1869 transformed India into a major
source of cheap food and raw materials for Europe – tea, wheat, oil
seeds, cotton, jute – as well as into a major renumerative outlet
protected by administrative action for the products of the British
capital goods industry and for British enterprise.” 271
Intian tarjoamalla sotaväellä myös valtava merkitys
Isolle-Britannialle: British Indian army oli rautanyrkki, jota ei
oltu luotu niinkään Intian sisäisten asioiden ratkaisemiseen vaan
brittiläisen imperialismin työkaluksi. 271-272
Intian tuottamien ylijäämien (resurssit, raha, pääoma) ansiosta
Britannian eliitti pystyi harjoittamaan vapaakauppapolitiikkaansa
turvallisin mielin: vapaiden markkinoiden tuottamat häiriöt voitiin
dumpata Intiaan, joka eräänlaisena puskurina otti ne vastaan
Brittein saarten puolesta. 272 MITEN TÄMÄ MEKANISMI TOIMI?
Britanniaan virtasi halpoja raaka-aineita kaikkialta imperiumista,
mikä vähensi brittiläisen tuotannon kustannuksia ja antoi
alusmaiden tuottajille rahaa joilla ostaa brittiläisiä tuotteita.
Halpojen tuotteiden vuolas virta Englantiin myös lievitti
työväenluokan asemaa ja pehmensi sen radikalisoitumista. Britannian
yksipuolinen vapaakauppa oli Britannialle niin kannattavaa, että se
jatkoi sitä kitkerään loppuun asti. 272
Vastaliike itseohjautuville markkinoille alkoi kuitenkin kehittyä
muissa maissa pitkän laman 1873-1896 seurauksena. Vastasyntynyt
keisarillinen Saksa oli Bismarckin johdolla aluksi laissez faire
uskoinen markkinoiden itsesääntelyyn luottanut valtio, mutta
Bismarck ymmärsi kuitenkin tarpeeksi nopeasti, että
sääntelemättömät markkinat laskivat maan hintaa liian paljon ja
löivät yhteiskuntaa liian lujaa, minkä johdosta sosialistinen
agitaatio lisääntyi yms. Bismarck ei pitänyt laissez fairea niin
pyhänä periaatteena, että olisi antanut sen kaataa hänen
rakentamansa keisarillisen Saksan. 273 → niinpä Saksa omaksui
protektionistisen ja interventionistisen talouspolitiikan
Saksan Reichin tuli olla vahva eikä sitä saanut alistaa
partikulaarisille ja kokonaisuutta hajottaville taloudellisille
eduille. Saksan tapauksessa syntyi taloudellisten ja poliittisen
entiteetin symbioosi (political exchange tyyliin iberalaiset valtiaat
ja genovalaiset pankkiirit) → ”An organic relationship of
”political exchange” was thus established between the German
government and select business enterprises. While the German
government did all that was within its powers to assist the expansion
of these enterprises, the latter did all the could to assist the
German government in cementing the unity of the German domestic
economy and in endowing the German state with a powerful
military-industrial apparatus.” 274
Saksalainen korporaatiokapitalismi ja pääoman keskittyminen sekä
tieteellis-tekninen teollinen tuotanto olivat Saksan kapitalismin
kovaa ydintä. I MS Saksa kuitenkin otti lukua, mutta saksalainen
korporaatiokapitalismi kuitenkin merkitsi brittiläisen
kasautumissyklin terminaalivaihetta, jonka jälkeen Yhdysvaltojen
hallitsema pääoman kasautumissykli saattoi alkaa.
The Fourth (US) Systemic Cycle of Accumulation
Edwardiaaninen aika oli uskomattoman vaurauden aikaa koko läntisessä
maailmassa, mutta rikkauden ja vaurauden fasadin alla brittiläinen
kasautumissykli oli jo ajautunut systeemiseen kriisiin. Kriisi ilmeni
kiivaana yritysten välisenä kilpailuna, joka siis painoi voittoja
alas aina 1890-luvulle asti. Sen jälkeen hintojen nousu ja uudestaan
kohonneet voitot kanavoituivat Euroopan suurvaltojen väliseen
kilpavarusteluun, joten lääke oli lopulta tuhoisampi kuin itse
tauti. 277
Kilpavarusteluun lähteneiden suurvaltojen mobiilin pääoman kysyntä
virvoitti kapitalistisen maailmantalouden pitkästä lamasta, mutta
suurvaltojen välinen kilpailu nosti suojelukustannuksia eikä
porvaristo pystynyt ulkoistamaan suojelukustannuksia (sotimista)
muiden huoleksi kuten genovalaiset tekivät aikanaan iberialaisille
valtiaille, joten kun sota alkoi 1914 oli brittiläisen syklin
kohtalo sinetöity. 277
I MS kääntöi Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen välisen suhteen
päälaelleen: Yhdysvalloista tuli brittien velkoja. Britit tekivät
suuria tappioita lainoittamalla sen kanssa Saksaa vastaan sotinutta
Venäjää, ja USA otti brittien aseman suurimpana ulkomaille
investoijana tekemällä sijoituksia etenkin latinalaiseen
Amerikkaan. 278
Sodan jälkeen Iso-Britannian selkäranka ei kuitenkaan vielä
katkennut: sillä oli 1920 suuremmat kultareservit kuin koskaan,
Saksan sotakorvaukset lievittivät taloudellista asemaa ja sen
imperiumi oli sodan myötä laajentunut entisestään. USA ei siis
vielä syrjäyttänyt brittejä vaan tuli sen rinnalle talousmahtina.
Dollarista tuli punnan rinnalle maailman reservivalutta, jota eri
maiden keskuspankkien oli omistettava. 279
Sodan jälkeen maailmalla haluttiin palata vuoteen 1913:
kultakantaan, joka takaisi rauhan ja vaurauden maailmaan. 281.
Vakauttaakseen valuuttansa arvon hallitukset kuitenkin asettivat
tuontikiintiöitä, sopivat bilateraalisia kauppasopimuksia yms.
esteitä vapaakaupalle: maailmankauppa ei vapautunut, vaan se
kuristui lähes kuoliaaksi. 281-282
”The pursuit of stable currencies under the pressure of ”capital
flight” eventually turned the stagnation of world trade and
production of the 1920s into the slump of the early 1930s.”
”Thorought the the 1920s produvtivity continued to grow faster in
the United States than in any of the debtor countries, further
increasing the competitive edge of US business and the difficulties
of debtor countries to service, let alone repay, their debts. And as
the dependence of the world's payments system on the US dollar
increased, the United States acquired foreign assets 'with a
rapidity... which... is unparallelled in the experience of any major
creditor nation in modern times.'” 282
1920-l lopulla Wall Street alkoi vähentää ulkomaanlainoja ja
pääomaa ohjautui paljon kotimaiseen spekulaatioon, joka lopulta
johti ylikuumenemiseen ja lamaan. USA:n ulkomaille lainaaminen pysyi
kituliaana laman jälkeen, ja valuuttojensa arvosta huolestuneet
valtiot suojelivat valuuttojaan devalvaatioilla ja kontrolloimalla
valuutanvaihtoa. 282
”The suspension of the gold convertibility of the British pound in
September 1931 led to the final destruction of the single web of
world commercial and financial transactions on which the fortunes of
the City of London were based. Protectionism became rampant, the
pursuit of stable currencies was abandoned, and 'world capitalism
retreated into the igloos of its nation-state economies and their
associated empires.'” 283 → maailmantalouden kultakantaan
perustunut verkko romahti ja protektionismista tuli hallitseva
talouspoliittinen doktriini kaikkialla – maailmankapitalismi
vetäytyi vapaakaupasta kansallisvaltiollisiin pesäkoloihin
→ Kaikki tämä johti ”vallankumoukseen”, jossa haute
finance katosi maailmanpolitiikasta, Kansainliitto halvaantui ja
maailmanpolitiikan näyttämölle nousivat omavaraisuuteen pyrkineet
imperiumit. Tämä vallankumous johti natsi-Saksan syntyyn,
Neuvostoliiton viisivuotissuunitelmiin ja New Dealiin Yhdysvalloissa.
283
II MS tuhkasta nousi kuitenkin uusi maailmanjärjestys Bretton Woods
instituutioineen, ydinaseineen ja Yhdistyneine Kansakuntineen. Sodan
jälkeen syntyi kaksinapainen maailmanjärjestys, jossa kuitenkin USA
oli huomattavasti NL vahvempi toimija. 283
II MS jälkeen USA:n asema maailman johtavana valtana oli
kyseenalaistamaton. Esim. 70% maailman kultavarannosta oli USA:n
hallussa. Myös dollarin kysyntä maailmalla oli niin vahvaa, että
USA käytännössä yksin vastasi maailman likviditeetin
kontrolloimisesta. 284
Uusi maailmanpoliittinen tilanne vaati Yhdysvaltoja luopumaan sen
isolationistisesta politiikastaan. Rosevelt visioikin New Dealin
ulottamisesta koko maailman mittakaavaan. 285
Rooseveltin ”one worldism” oli Yhdysvaltain talouspiireille ja
kongressille kuitenkin liian utopistinen visio, joten ne eivät
halunneet asettua sen taakse. 286
Lopulta maailmankaupan järjestelyelimeksi saatii sorvattua GATT
vuonna 1947, joka oli tulleja ja kaupankäyntiä koskeva
yleissopimus. 286
→ Maailmantaloutta häiritsi kuitenkin vakava epätasapaino, sillä
lähes kaikki likviditeetti oli keskittynyt yhdysvaltalaisten käsiin.
Vaikka USA olisi tehnyt kuten UK 1800-luvulla ja poistanut kaikki
tuontitullit ei pääoman jakautumisen epätasapaino olisi saanut
maailmankauppaa kukoistamaan:
”Unless world liquidity was distributed more evenly, the world
could not purchase from the United States the means of production
which it needed to supply anything of value to US consumers in whose
hands most of the world's effective demand was concentrated.
But here too, the US Congress was extremely reluctant to relinquish
its control over world liquidity as a means to the end of boosting
world economic expansion.” 286
Miten Bretton Woodsissa päätetty maailman rahajärjestelmä
poikkesi aiemmista?
→ ”In all previous world monetary systems – including the
British – the circuits and networks of high finance had been firmly
in the hands of private bankers and financiers who organized and
managed them with a view to making a profit. World money was thus a
by-product of profit-making activities. In the world monetary system
established at Bretton Woods, in contrast, the ”production” of
world money was taken over by a network of governmental organizations
motivated primarily considerations of welfare, security, and power –
in principle the IMF and the World Bank, in practise the US Federal
Reserve System acting in concert with the central banks of the
closest and most important US allies. World money thus became became
a by-product of state-making activities.” 287
→ likviditeetin luonti siirtyi yksityisistä käsistä Washingtonin
huoleksi. Glass-Steagal laki 1933 erotti liikepankit ja säästöpankit
toisistaan ja entisestään vähensi finanssisukujen valtaa
Yhdysvaltain finanssimarkkinoista. 288
Bretton Woods ei onnistunut levittämään Yhdysvaltojen
kontrolloimaa likviditeettiä tarpeeksi ulkomaille, että eri maiden
hallitukset olisivat voineet luopua valuutanvaihdon kontrolleista:
dollarit olivat niukka hyödyke ulkomailla ja dollaripula esti
maailmantaloutta saavuttamasta potentiaalista ekspansiotaan.
Yhdysvaltain talous oli paljon vahvemmin integroitunut yhdeksi
maantieteelliseksi ja kansalliseksi yksiköksi kuin 1800-l
brittiläinen talous, joka sai ja tarvitsi materiaaleja ja
toimituksia laajasta imperialistisesta verkostostaan. 290
Yhdysvaltalainen liiketoiminta koki 50 vuodessa muotonsa saaneen
organisationaalisen vallankumouksen, kun sisällissodan jälkeen
byrokraattisesti johdetut vertikaalisesti järjestyneet korporaatiot
laajenivat ensin koko Amerikan mantereelle ja sen jälkeen
ulkomaille, kun taas Britanniassa liiketoiminnan perusyksikkö oli
pieni tai keskisuuri yritys. 290
Amerikkalainen korporaatio/suuryritys sisällytti koko
tuotantoprosessin kaikkine alaprosesseineen omaan organisaatioonsa.
291
”Our analysis suggests that the entire British regime of
accumulation in its domestic, foreign, and colonial ramifications
should in fact be conceived of as constituting a world system of
flexible specialization, formed through the vertical fission of
processes of production and exchange and continually generating for
its constituent units external econimies that were global in scope.”
292-293 → vrt. yhdysvaltalaiset ja saksalaiset korporaatiot
Kun Englannista tuli ”maailman pakkahuone”, se pystyi
organisoimaan taloutensa siten, että se keskittyi lukuisiin
erilaisiin korkean jalostusasteen tuotteiden valmistamiseen, missä
sitä auttoi kaikkialta Britti-imperiumista Brittein saarille
laivatut raaka-aineet. Brittiläinen kapitalismi-regiimi oli
joustava: brittien kannatti aina ostaa mistä halvimmalla sai ja
myydä lopputuotteet sinne mistä sai parhaan hinnan. Tämän puhtaan
rahallisen logiikan (pecuniary logic) takia brittiläisen
liike-elämän piti olla hyvin joustavaa ja valmista hyppäämään
nopeasti alalta toiselle sen mukaan, mikä oli kulloinkin
taloudellisesti kannattavinta. Tällainen rationaliteetti sopi hyvin
Britannialle, joka sijaitsi maailman kaupan hermokeskuksessa ja jolla
oli valtava alueellinen imperiumi, josta puristaa resursseja. 293 →
vrt. saksalaisten ja amerikkalaisten ”teknologinen rationaliteetti”
1800-l loppupuolen pitkä lama johtui kiristyneestä yritysten
välisestä kilpailusta, jonka kapitalistit halusivat ratkaista
jotenkin saadakseen voitot nousemaan. Galbraith mainitsee kolme
tapaa, joilla markkinakilpailun voi kesyttää: control,
suspension & supersession. Yhdysvaltalainen
korporaatiokapitalismi onnistui näissä viimeisessä.
1800-l britit kontrolloivat maailmanmarkkinoita, sillä se oli heidän
luomuksensa ja britit pystyivät asemansa turvin syrjäytämään
markkinoita toisilla ja valitsemaan aina halvimmat toimittajat ja
käärimään suurimmat voitot.
Markkinoiden ”keskeyttämiseen” (suspension) perustui
saksalainen korporaatiokapitalismi, joka perustui
keskussuunnitteluun. Vaikka saksalainen tuotanto oli teknologisesti
taitavaa ja tuontantoprosessi pitkälle rationalisoitu ja nivottu
yhdeksi ehjäksi ketjuksi, Saksa kärsi siitä että se ei
alueellisena valtana omannut lähellekään niin suuria resursseja
kuin britit, jotka pystyivät imemään mitä erinäisimpiä
resursseja imperiumistaan.
Yhdysvallat enemmän kuin tuplasivat maa-alueensa vuosien 1803-1853
aikana. Pohjoisvaltioiden voitettua sisällissodan USA keskittyi
yhtenäisen kansallisen yksikön ja kansantalouden rakentamiseen
Amerikan mantereen ulkopuolelle suuntautuvan ekspansion sijasta.
Yhdysvaltain sisämarkkinat kasvoivat huimaa vauhtia, mutta USA:n
talous perstui myös vahvasti sen suuren viljaylijäämän myyntiin
maailmanmarkkinoilla. 1800-l lopun suuren laman aikana USA:n kyky
asuttaa viljelijäväestöä uusille viljaville alueille ja hyödyntää
uutta maataloustekniikkaa kääntyi kilpailueduksi Saksaa vastaan,
jolta USA vei markkinaosuuksia maataloustuotteiden maailmankaupassa,
mikä auttoi USA:n jo ennestään valtavia kotimarkkinoita kasvamaan
entisestään. 301
Miten jenkkikorporaatiot onnistuivat ”ylittämään” (supercede)
markkinat? Markkinoiden ylittämisellä Arrighi tarkoittaa sitä,
että vertikaalisesti integroituneet korporaatiot ottivat koko
input-output -ketjun hallintaansa: ne loivat byrokraattisia
koneistoja, jotka linkittivät koko pitkän ketjun raaka-aineista
valmiin lopputuotteen myymiseen yhden suuren korporaation
hoidettavaksi. Korporaatio siis ideaalitilanteessa tuotti omat
raaka-aineensa, valmisti tuotteet ja myi ne. 302
USA oli hyvin protektionistinen talous 1800-l lähtien aina pitkälle
1900- puolelle asti: se asetti tulleja ja tariffeja, vaikka Wall
Street saarnasi vapaakaupan puolesta.
Britannian kutoman maailmanmarkkinakapitalismin romahdettua
yhdysvaltalaiset korporaatiot jäivät vahvimpina kapitalistisina
toimijoina henkiin ja USA hyötyi valtavasti brittiläisen regiimin
ja markkinakapitalismin kaatumisesta. II MS jälkeen kuitenkin
stagnaatio: USA:lla lähes kaikki maailman likviditeetti ja sen
kontroillointi Washingtonin käsissä, mutta pääoma ei kiertänyt,
maailmanmarkkinoiden uusi ekspansio jäi piippuun. Apuun tuli kylmä
sota.
→ ”The building up of Western Europe and of Japan as bastions and
showpieces of the free world was a far more concrete and attainable
objective than the remaking of the entire world in the American
image.” 304-5
Marshall Planista huolimatta dollarivaje vaivasi Eurooppaa ja
maailmaa 1940-l lopulle asti.305
→ tarvittiin siis massiivista ylijäämien kierrätystä, jotta
maailmantalous olisi voinut toipua. Kylmä sota ja mittakaavaltaan
ennen näkemätön asevarustelu ratkaisivat ongelman: Achesonin
sanoin ”Korean sota pelasti meidät”. 306
”Massive rearmament during and after the Korean War solved once and
for all the liquidity problems of the post-war world-economy.
Military aid to foreign governments and direct US military
expenditures abroad – both of which grew constantly between 1950
and 1958 and again between 1964 and 1973 – provided the
world-economy with all the liquidity that it needed to expand. And
with the US government acting as a highly permissive world central
bank, world trade and production did expand at unprecedented rates.”
306
23 vuoden jakso Korean sodan alkamisesta Vietnamin sodan
päätäneeseen Pariisin rauhansopimukseen 1973 oli kapitalismin
historian tuottoisin ja tasaisin aikakausi – kapitalismin
kultakausi. 306
1950-luvulla alkoi uusi maailmantalouden ekspansio, jolloin
ylijäämäpääomaa käytettiin markkinoiden laajentamiseen ja
hyödykkeiden tuottamiseen ja kauppaan. →
”...1950s and 1960s, like the 1850s and 1860s, constitute another
(MC) phase of material expansion of the capitalist world-economy –
a period, that is, during which surplus capital was thrown back into
commodity trade and production on a sufficiently massive scale to
create the conditions of renewed cooperation and division of labor
within and among the separate governmental and business organizations
of the capitalist world-economy.” 307
→ vaikka tämä USA-vetoinen markkinoiden laajentumisen sykli oli
ennennäkemättömän laaja, se muistutti kaikkia aiempia
kapitalismin historian tuntemia laajentumissyklejä siinä, että se
kiihdytti yritysten ja valtioiden välistä kilpailua ja johti
lopulta ylijäämäpääoman poisvetäytymiseen kaupasta ja
tuotannosta. 307
Tämä muutos tapahtui vuosien 1968-73 aikana: tuona aikana
eurodollarien talletukset nousivat rajusti ja dollariin ja kultaan
sidotuista kiinteistä valuuttakursseista siirryttiin kelluvien
valuttaakurssien järjestelmään. 308
”There were distinct but mutually reinforcing developments. On the
one hand, the accumulation of a growing mass of world liquidity in
deposits that no government controlled put increasing pressure on
governments to manipulate the exchange rates of their currencies and
interest rates in order to attract or repel liquidity held in
offshore markets to counter shortages or surfeits in their domestic
markets. On the other hand, continous changes in exchange rates among
the main national currencies and in rate of interest differentials
multiplied the opportunities for capital held in offshore money
markets to expand through trade and speculation in currencies.” 308
YRITÄ YMMÄRTÄÄ TÄMÄ
1970-l puolivälissä valuutta/finanssikauppa ylitti jo
monikertaisesti maailmankaupan arvon. Tämän jälkeen
finanssiekspaniosta tuli pysäyttämätönä, ja finanssikauppa on
sen jälkeen ylittänyt monikertaisesti reaalitalouden koon.
The Dynamics of Global Crisis
Arrighin tutkimuksen ja perspektiivin valossa nykyisessä
finanssikapitalismissa ei siis ole mitään vallankumouksellista:
talouden finanssoituminen on tapahtunut jokaisen kapitalistisen
syklin/pitkän vuosisadan aikana, ja se on aina merkinnyt kyseisen
syklin lopun alkua. Nykyinen finanssikapitalismi on tietenkin paljon
sofistikoituneempaa ja skaalaltaankin laajempaa kuin aiemmat, mutta
yhtä kaikki se on vanha ja aina toistuva ilmiö syklisesti
kehittyvän kapitalismin historiassa.
Reaganin aika ja kapitalismin voitto kommunismista saattavat
vaikuttaa kapitalismin voimannäytöiltä, mutta todellisuudessa tuo
aika oli USA-vetoisen kapitalismin belle epoque, viimeinen
kaunis hetki kohti turmiota vievässä kehityksessä. 309 →
jokaisen syklin ”kaunis hetki”sijoittuu aina signaalikriisin ja
terminaalikriisin väliin
”The coming crisis of the US regime was signalled between 1968 and
1973 in three distinct and closely related spheres. Militarily, the
US army got into ever more serious troubles in Vietnam; financially,
the US Federal Reserve found it difficult and then impossible to
preserve the mode of production production and regulation of world
money established at Bretton Woods; and ideologically, the US
government's anti-communist crusade began losing legitimacy both at
home and abroad.” → kriisi paheni nopeasti ja 1973 Yhdysvaltain
hallinto oli perääntynyt joka rintamalla. Ajanjakso 1968-1973 siis
signaalikriisi.
Signaalikriisin jälkeen USA ei pystynyt enää huolehtimaan
roolistaan ”maailman hallituksena”.
Maailmantalouden finanssoituminen alkoi 1960-l lopulla, kun Lontoon
eurodollarimarkkinat kasvoivat valtavasti. Eurodollarimarkkinoiden
räjähdys pakotti USA:n hylkäämään fiktion siitä, että dollari
oli vielä sidottu kultakantaan, ja dollarin kultakytköksestä
luovuttiin 1973. Sen jälkeen markkinat, lähinnä
eurodollarimarkkinat, määrittivät valuuttojen arvot suhteessa
toisiinsa ja kultaan. 310
”The formation of the Eurodollar or Eurocurrency market was the
unintended outcome of the expansion of the US regime of accumulation.
An embryonic ”dollar deposit-market” first came into existence in
the 1950s as a direct result of the Cold War. Communist countries had
to keep dollar balances for their trade with the West, but could not
risk depositing these balances in the United States lest the US
government should freeze them. The balances were thus deposited in
European banks, mostly in London, which initially redeposited the
funds in US banks. Soon, however, London banks realized the
advantages of holding the funds in the form of what came to be known
as Eurocurrencies – currencies, that is, 'held and used outside the
country where they have status of legal tender.'” 310.
Kommunistimaiden dollarimääräiset varat olivat kuitenkin hyvin
pieniä, ja suurimpia tallettajia eurodollarimarkkinoilla olivat heti
1960- alusta lähtien suuret amerikkalaiset monikansalliset
yritykset.
Eurodollarin myötä syntyi organisatorinen rakenne, joka oli
maailmanrahaa kontrolloineen Yhdysvaltain keskuspankin ja
ulottumattomissa.
1960-l alkupuolella Kennedyn hallinnolla oli pulma: USA:n
kultavarannot hiipuivat ja sillä oli paljon rahallisia vastuita
ulkomaiden keskuspankeille yms. toimijoille. Kennedyn hallinto päätti
rajoittaa lainaamista ja suoraa investointia ulkomaille, mutta nämä
rajoitukset kiertämään soveltui eurodollarirahoitus, eli
dollareiden lainaaminen siirtyi pois Yhdysvaltalain hallinnon ja
keskuspankin toimivallan ulkopuolelle. 312
Yhdysvaltalaiset korporaatiot valloittivat markkinoita hämmästyttävän
nopeasti mutta myös niiden ekspansio tuli päätökseensä ennen
näkemättömän nopeasti. Eurooppalaiset alkoivat taloudelliseen
vastaiskuun 1960- ja 70-luvuilla ja alkoivat tehdä valtavassa
mittakaavassa suoria ulkomaisia investointeja ja eurooppalaisetkin
omaksuivat jenkkien korporaatioiden organisatoriset rakenteet. 313
”Sooner than in all previous phases of material expansion of the
capitalist world economy, the exponential growth of investments in
production and trade resulted in an intesification of competitive
pressures on the leading bisnes agencies of the expansion.” 314
Eurooppalaiset siis oppivat organisoimaan yrityksensä
yhdysvaltalaisten korporaatioiden tarjoaman mallin mukaan ja
eurooppalaisista korporaatioista tuli varteenotettavia kilpailijoita
jopa Yhdysvaltain markkinoilla. Jotain eurooppalaisten esiinmarssista
kertoo sekin, että vuosien 19667-74 USA:n osuus suorista ulkomaan
investoinneista laski huomattavasti. 314
Sekä yhdysvaltalaisen että eurooppalaisen pääoman
kansainvälistyminen nosti raaka-aineiden hintoja, kasvatti
reaalipalkkoja, mikä entisestään kiihdytti etenkin öljyn hinnan
kallistumista → öljykriisi.
Yhdysvaltalaisista korporaatioista tuli II MS jälkeisessä
maailmanjärjestelmässä amerikkalaisen hegemonian keskeisimpiä
kulmakiviä, mutta hiljalleen korporaatioiden ja poliittisen
hallinnon tavoitteiden välille syntyi intressiristiriitoja: pahin
ristiriita koski Yhdysvaltain Japanin politiikkaa 1950- ja
60-luvuilla, jolloin turvallisuusnäkökohdan takia hallinto tuki
japanilaisten tuotteiden tuontia omille markkinoilleen ja sieti
yhdysvaltalaisten investointien vaikeuttamista Japanissa. 316
Uuden ajan eurooppalaisten kauppakomppanioiden ja II MS jälkeisten
amerikkalaisten korporaatioiden välillä voi nähdä tietynlaisen
funktionaalisen analogian: ne olivat emämaiden instrumentteja uusien
alueiden ja markkinoiden integroimisessa emämaiden taloudellisiin
verkostoihin. Mutta siinä missä kauppakomppanioiden privilegiot
voitiin ongelmitta lakkauttaa ja hallitukset saattoivat ottaa niiden
aluevalloitukset oman hallintansa alle, ei suuria amerikkalaisia
korporaatioita voinut kesyttää yhtä helposti, eivätkä ne
taipuneet mukisematta emämaan hallinnon vaatimuksiin ja
intresseihin. 317
Maailman likviditeetin kontrollin ja luomisen sirtäminen
yksityisistä käsistä ja Lontoon ja New Yorkin finanssipiireiltä
Washingtoniin oli välttämätön ehto sille, että 1930- ja
1940-lukujen systeeminen kaaos saatiin muutettua
globaalikeynesiläisyyden avulla 50 ja 60-lukujen tasapainoksi ja
talouden ekspansioksi. 318
Mutta kun amerikkalainen korporaatiopääoma pääsi hyödyntämään
tätä uutta tasapainoa kun sille avattiin ovet Euroopan
markkinoille, alkoi likviditeetin kontrolli ja luominen lipsua
Washingtonin käsistä takaisin New Yorkiin ja Lontooseen. →
”London regained its position as the centre for international
financial business, but this business was centered on the dollar and
the major players were American banks and their clients.” 318
Dollarin irrottaminen kultakannasta toi tilalle ”puhtaan dollarin”,
jota ei ollut sidottu mihinkään metalliin tai muuhunkaan itselleen
ulkoiseen asiaan. Noin 5 vuoden ajan, 1973-1978, näytti siltä että
kultakannasta irrotettu dollari antoi Yhdysvalloille täyden vapauden
luoda likviditeettiä niin paljon kuin se ikinä katsoi parhaaksi,
sillä sen ei enää tarvinnut tavoitella ylijäämiä huolehtiakseen
omasta vajeestaan. → ilmeisesti siis niin, että jos Yhdysvallat
halusi jotain, esim. jotain luonnonvaraa, niin sen ei tarvinnut kuin
laskea liikeeseen omaa valuuttaansa ja ostaa mitä se ikinä
halusikaan. 318
”As we shall see presently, US seignorage privileges were not as
unlimited as they appeared in the mid 1970s. But for a few years
these privileges did provide the US government and US business with
major competitive advantages in the escalating inter-capitalist
struggle over the world's markets and sources of primary inputs.”
319
Yhdysvaltain löysä rahapolitiikka käänsi resurssivirrat kohti
Yhdysvaltoja ja se auttoi amerikkalaisia yrityksiä saamaan
tuotteitaan markkinoille eurooppalaisten ja japanilaisten
kustannuksella. Löysä rahapolitiikka myös takasi
yhdysvaltalaisille yrityksille kaiken niiden tarvitseman
likviditeetin mitä ulkomaiden markkinoille suuntautunut ekspansio
vaati. Myös jatkuvat dollarin devalvaatiot antoivat
jenkkiyrityksille kilpailuetua suhteessa eurooppalaisiin ja
japanilaisiin yrityksiin. 319-20
Kiinteiden vaihtokurssien vaihtuminen kelluviin valuuttoihin lisäsi
korporaatioiden riskejä, jotka liittyivät valuuttakauppaan ja
yllättäviin kurssiheilahteluihin.Vielä suurempia riskejä heiluvat
valuuttakurssit tuottivat valtioille, etenkin 3. maailman valtioille,
joiden vientiartikkelit oli pääsääntöisesti hinnoiteltu
dollareissa. 320
Kun kamppailu maailman energiavaroista kiihtyi, myös jotkut
öljynviejämaat saivat tuloja joita ne kierrättivät
eurodollarimarkkinoille, kun kotimaassa rahalle ei ollut järkevää
sijoituskäyttöä. 322
AIKA VAIKEETA SKEIDAA, MUTTA TÄSSÄ YDIN: ”...the loose US
monetary policies of the 1970s, combined with the two-tier pricing of
crude oil in the US domestic market and with the complete
liberalization of US private lending and investment abroad,
strengthened the very tendencies that propelled the explosive growth
of offshore money markets.” 323
Järjestelmän loputtomalta näytänyt kyky pumpata markkinoille
lisää ja lisää likviditeettiä johti siihen, että USA:n lisäksi
muutkin maat hylkäsivät huolen vajeista, sillä maaginen
likviditeettikone pystyi aina lainaamaan tarvitseville. Tällainen
politikkaa ja systeemin kuormittuminen liiallisella likviditeetillä
johti tietenkin sitkeään inflaatioon. 323
Yhdysvaltain 1970-luvun löysä rahapolitiikka pyrki
ylläpitämään markkinoiden ekspansiota mutta valtaosa keskuspankin markkinoille
puskemista dollareista ei päätynyt investointeihin reaalitalouteen vaan niitä
sijoitettiin eurodollarimarkkinoille, jossa ne monistivat itseään
yksityispankkien rahanluontimekanismin välityksellä, jossa uutta rahaa luotiin
käyttämällä keskuspankkirahaa reservinä, jota yksityisen liikepankkirahan
luominen edellyttää. Likviditeetti ei siis kanavoitunut tuotantoon vaan
finanssisektorille. 324
Eurodollarien ylitarjonta johti siihen, että monet valtiot
pystyivät hylkäämään huolen tasapainoisista budjeteista, mikä johti yleiseen luottoluokitusten
kriteerien madaltumiseen.
Lopulta Yhdysvallat reagoivat finanssisektorin yliotteeseen
hakemalla liittoa sen kanssa ja korvaamalla löysän rahapolitiikkansa ennen
näkemättömän tiukalla rahapolitiikalla – Volckerin shokki eli korot ylös: halvan
rahan aika oli ohi.
1) USA alkoi kilpailla mobiilista pääomasta nostamalla
korkotason huomattavasti inflaatiotasoa korkeammalle.
2) Houkutellakseen offshore-pääomaa takaisin Yhdysvaltoihin
hallinto aloitti säätelyn purkamisen, mikä takasi korporaatioille ja
finanssitoimijoille lähes vapaat kädet Yhdysvalloissa. Varsinkin
pankkitoiminnan säätelyä purettiin Yhdysvalloissa reippaalla kädellä.
3) Reagan voitti vaali lupaamalla tasapainottaa budjetin,
mutta hänen hallintonsa velkaannutti valtion tavalla, jota ei oltu ennen nähty.
Kun Reagan valittiin presidentiksi 1981 valtion alijäämä oli 74 miljardia ja
valtion velka biljoonan. Vuonna 1991 molemmat luvut olivat nelinkertaistuneet.
1992 valtion korkomenot veivät 195 miljardia ja 15% koko budjetista. USA:sta
oli tullut maailman suurin velallinen.
4) Reaganin kaudella
kylmä sota otti lisäkierroksia mikä myös lisäsi USA:n velkaantumista ja jälleen
kerran lisäsi likvidin pääoman kysyntää ja tuotti siten pääoman omistajille
satumaisia voittoja ja ”kauniin hetken.” 328
1970-luvun kriisi vähentyneine tuottoineen sijoitetulle
pääomalle asetti dollarin uskottavuuden maailman reservivaluuttana
kyseenalaiseksi. Dollarin uskottavuus päätettiin palauttaa omaksumalla sound
money -politiikka IIMS jälkeen alkaneen löysän rahapolitiikan tilalle.
Jenkit olivat alkujaan omaksuneet löysän rahapolitiikan
sosiaalisista syistä: löysä rahapolitiikka oli ollut New Dealin ehto. Kun
Yhdysvaltain hallinto halusi uudelleen lähentyä finanssipiirejä, se joutui
hylkäämään ne globaalit sosiaaliset tavoitteet, joita Yhdysvallat oli
tavoitellut lähes puolen vuosisadan ajan. 330
Lokakuussa 1979 Volcker aloitti kovat toimet rajoittamalla
dollarien tarjontaa maailmalle ja nostamalla korkotasot kattoon, hän reagoi
pääasiassa dollarin kokemaan luottamuskriisiin – dollarin asema
reservivaluuttana oli kyseenalaistettu. Puolta vuotta myöhemmin hän aloitti
vielä kovemmat rajoitustoimet, tällä kertaa pääasiassa estääkseen arabirahan
hakeutumisen kullan tarjoamaan suojasatamaan. 330
Kolmannen maailman dekolonisaatio oli riski jenkkivetoiselle
maailmanjärjestelmälle ja ensimmäiselle maailmalle, sillä itsenäisinä kolmannen
maailman mailla oli valta itse päättää luonnonvaroistaan, joihin läntiset
korporaatiot olivat hankkineet kolonialismin aikakaudella itselleen suotuisia omistusoikeuksia.
Tappio Vietnamissa vei jenkeiltä uskottavuuden maailmanpoliisina
ja myös myytti Israelin voittamattomuudesta kärsi vakavan iskun Jom Kippur
sodassa: OPEC nosti öljyn hintaa, joka oli jo ennestään ollut nousussa. 332-3
Kun öljyn hinnan nousun liittää jo aiemmin tapahtuneeseen ja
löysän rahapolitiikan kiihdyttämään muidenkin raaka-aineiden ja tuotteiden
hintojen nousuun, lännen kapitalistit ja koko kapitalistinen järjestelmä joutui
kilpailemaan entistäkin kovempaa keskenään. Pian myös sääntelemätön öljydollarien
kierrätys lainoiksi valikoiduille toisen ja kolmannen maailman maille muuttui
suoranaiseksi pääomatulvaksi, ja hetken aikaa pääoman tarjonta oli niin suurta,
että siitä tuli lähes ilmainen hyödyke. Maailman ostovoiman kontrolli oli
valumassa pois länsimaiden hallusta. Lainatulvat edistivät kehittyvien maiden
valtapyrkimyksiä ja heikensivät sitenkin läntisen maailman johtoasemaa
maailmanjärjestelmässä.
USA pyrki hallitsemaan tilannetta puuttumalla alueellisiin
voimatasapainoihin, mutta se epäonnistui kaikkein tärkeimmässä mahdollisessa
paikassa, eli Lähi-Idässä, jonne jenkit olivat kaataneet saaveittain rahaa ja
laittaneet arvovaltansa peliin. Iranin shaahin länsimielinen regiimi kaatui
islamilaisessa vallankumouksessa, mikä oli katastrofi jenkeille. 333
à
”This new
setback for US world power – which not accidentally brought in its train the
crisis of confidence in the US dollar, the second oil shock, and the Soviet
invasion of Afghanistan – finally convinced the US government that the time had
come to abandon the New Deal tradition of confrontation with private high
finance, and to seek instead by all available means the latter’s assistance in
regaining the upper hand in the global power struggle.” 333
Tämä uusi politiikka ja liitto finanssipääoman kanssa toimi
paremmin kuin kukaan uskalsi odottaakaan. Ostovoiman palauttaminen jenkkeihin
teki käden käänteessä sen, mihin jenkkien asevoimat eivät olleet pystyneet.
à
”The devastating effects of US restrictive monetary policies, high real
interest rates, and deregulation on Third World states quickly brought them to
their knees.” 334
USA:n rahapolitiikan tiukennukset leikkasivat dramaattisesti
kolmannen mailman raaka-aineiden ja tuotteiden kysyntää. 1980-88 etelän
vientituotteiden reaalihinnat laskivat noin 40% ja öljyn hinta noin 50%. Myös
korkotason radikaali nosto teki kolmannen maailman maiden velkojen hoidon erittäin
vaikeaksi. 334
Niinpä asetelma kääntyi 180 astetta ympäri: enää ensimmäisen
maailman pankkiirit eivät rukoilleet kolmannen maailman hallituksia ja
pankkiireita lainaamaan rahojaan, vaan nyt kolmas maailma joutui rukoilemaan
ensimmäisen maailman hallinnoilta ja pankeilta lainoja, jotta he pysyisivät
elossa yhä tiiviimmin integroidussa ja kilpailullisemmassa maailmantaloudessa.
334
Kun pääoma muuttui jälleen niukaksi, neuvostoleiri tunsi
jälleen kovenneen markkinakilpailuin nahoissaan ja kun se koki Afganistanissa
oman Vietnaminsa, sen päivät olivat luetut. Lännen porvaristo sai siis kokea
monen vuoden ajan oman belle epoquensa, joka oli kuitenkin vain ilmausta siitä,
että pääomankasautumisen kohtaama kriisi ei suinkaan ollut loppunut, vaan
siirtynyt uuteen vaiheeseen.