Muistiinpanot: Giovanni Arrighi - The Long Twentieth Century

Chapter 2 The Rise of Capital

The Antecedents of Systemic Cycles of Accumulation

Kapitalismi historiallisena prosessina ei ole lineaarisen kehityksen tulosta, vaan se on Arrighin mukaan kokenut monia kumouksia, jolloin kapitalismin organisatorinen rakenne on muuttunut ja uusi sukupolvi on kehittänyt uudet toimintatavat tai haistanut uudet markkinat ja kehittänyt kapitalismia laadullisesti uuteen suuntaan. Arrighin mukaan kapitalistisen syklin huippua indikoi aina kapitalismin finanssoituminen, joka paitsi kertoo kulloisenkin kapitalistisen vaiheen saavuttaneen kypsyytensä, myös siitä että uusi kapitalistinen vaihe on alkamassa. s.88

Mihin paikantaa systeemisten pääoman kasautumissyklien alkupiste? Arrighi näkee 1200-luvun ja 1300-luvun alun kauppaekspansion lopun kanssa yksiin käyneen finanssiekspansion kapitalistisen maailmantalouden alkusysäyksenä. s.88

Finanssiekspansion alkusyynä Arrighin mukaan kiristynyt kapitalistien välinen kilpailu: finanssiekspansiota edeltäneen kauppakapitalismin aikana Pohjois-Italian kaupunkivaltiot tekivät yhteistyötä ja niillä oli oma erikoistunut työnjakonsa: Firenze erikoistui teksiilikauppaan, Milano metallikauppaan. Genova ja Venetsia hallitsivat merikauppaa Aasiaan, mutta Venetsia erikoistui Etelä-Aasian maustekauppaan kun Genovan erityisalaa oli Keski-Aasian kanssa harjoitettu silkkikauppa. s.89

Niin kauan kuin kaupankäynti lisääntyi ja markkinat kasvoivat, tämä kaupunkivaltioiden välinen työnjako ja erikoistuminen hyödytti niitä kaikkia: erikoistumisen mukanaan tuoma tieto markkinoista vähensi kaupankäynnin riskiä ja laajenevilta markkinoilta löytyi tilaa uusille halukkaille tulokkaille, jos ne löysivät uuden markkinalokeron → kaupunkivaltioiden erikoistuminen eräänlainen kollektiivinen riskinhajauttamisstrategia s. 90-91

Mutta kun markkinoiden ekspansio hiipuu ja markkinat saturoituvat, muuttuu muiden toimijoiden harjoittama kauppa yhteisestä siunauksesta uhkaksi → entinen hyöty muiden kilpailijavaltioiden harjoittamasta kaupasta muuttuu uhkaksi markkinaosuuksien menettämisestä ja ja kollektiivinen yhteistyö muuttuu veriseksi kilpailuksi, kun voitot laskevat markkinoiden saturaation takia. Tällaisen kehityksen tuloksena Venetsia ja Genova kävivät sotia 1300-luvun puolivälissä, jotka päättyivät Venetsian voittoon ja itäisen Välimeren markkinoiden hallintaan. 92

Venetsian ja Genovan sota ei ollut poikkeus, vaan Italian kaupunkivaltiot kävivät oman ”satavuotisen sotansa” joka päättyi Lodin rauhansopimukseen, joka institutionalisoi Pohjois-Italian voimatasapainon.

Italian kaupunkivaltioiden välinen jatkuva sodankäynti toi kaupunkivaltioiden hallintoa ja kapitalistista luokkaa entistä lähemmäs toisiaan, ja niiden intressit kävivät yksiin (tai jotain sinne päin)

Kun markkinat kuihtuivat eikä ylijäämäpääoma ollut löytää tuottavia sijoituskohteita, alkoivat kapitalistit rahoittaa sodankäyntiä jonka avulla valloittaa kilpailijavaltioiden markkinat ja kauppareitit → kauppakapitalismin tilalle finanssoituminen, sodan rahoittaminen 93-94

Lopulta sodan ja valloitusten seurauksena syntyy niin vahvoja alueellisia yksikköjä, ettei niiden ksekinäinen sodankäynti enää kannata vaan kaupallisten ja poliittisten keskusten välille syntyy status quo

”...once trade expansions have reached their limits, wealth and security come to depend on a general recognition by the relevant agencies that under existing historical circumstances these limits cannot be overcome and that attempts to do so, instead of preserving, tend to destroy wealth and security.” → kun kaupallinen ekspansio on saavuttanut zeniittinsä, ei ylijäämää enää kannata sijoittaa laajentamispyrkimyksiin, vaan sitä kannattaa kierrättää jo olemassaolevien markkinoiden ja rakenteiden sisällä ja nauttia paksuista vuosista. s.95

Kun kaupallinen ekspansio oli saatettu loppuun, riitti pääomaa taiteiden ja oppimisen rahoittamiseen → Italian renessanssi. Renessanssi kaikessa kulttuurin kukoistuksessaan merkitsi kuitenkin ensimmäisen kapitalistisen kasautumissyklin syksyä, se oli aika jolloin oli varaa nauttia kulttuurin hedelmistä, mutta kulttuurin ja syklin huippukohta on myös aina käännekohta, joka vie vääjäämättä alaspäin.

Renessanssi kulttuurin ja ajattelun keväänä merkitsi samalla ensimmäisen kapitalistisen kasautumissyklin syksyä.

The Genesis of High Finance

”High finance in its modern, capitalist form is a Florentine invention. Its foundations were laid during the trade expansion of the late 13^th and early 14^th centuries. But it came of age only after that expansion had come to an end.” s.97

Ensimmäiset Alppien yli suntautuneet finanssisopimukset tekivät sienalaiset liikemiehet, jotka matkustivat Englantiin ja muihin pohjoisiin kuningaskuntiin. He myivät paavin puolesta aneita yms. ”aineettomia vientituotteita”. Kun ensimmäiset suhteet pohjoiseen oli solmittu, firenzeläiset ymmärsivät nopeasti, mikä etu heille oli ryhtyä paavin pankkiireiksi. s.98

Firenzeläinen pankkitoiminta kehittyi aluksi kaupunkivaltion kukoistavan ja laajoja kauppaverkostoja solmineen kangas- ja tekstiilikaupan vanavedessä. 98-99

Myöhäiskeskiaika oli Euroopassa jatkuvan sodankäynnin aikaa: Italian ”satavuotinen sota”, Englannin ja Ranskan satavuotinen sota, Iberian niemimaan poliittinen anarkia yms. Sota tarvitsi rahoitusta, ja esim. Englanti yritti rahoittaa sotaansa Ranskaa vastaan alistamalla Flanderin ja kiristämällä siltä parempia kauppaehtoja ja pakkolainoja, mutta tällainen strategia ei ollut pitkässä juoksussa kestävä tapa rahoittaa sodankäyntiä.

Firenze reagoi Englannin Flanderin alistamisen avulla hankkimaan johtavaan markkina-asemaan kangasmarkkinoilla siten, että se vähensi omaa tuotantoaan ja etsi pääomalleen muita sijoituskohteita. Firenzeläiset Bardi ja Peruzzi päätyivät lopulta rahoittamaan Englannin Edward III:n Ranskan sotaa, ja lopulta menettivät rahansa – seurasi luottojärjestelmän romahdus ja pankkien kaatuminen ja työläiskapinoita Firenzessä, joka huipentui vuonna 1378 Ciompin kaappaukseen, jolloin köyhtyneet kangastyöläiset nostivat kangastyöläisen Michele di Landon tasavallan hallituksen johtoon. s.103 → Ensimmäisiä pääoman ja työntekijöiden välisiä yhteenottoja, joka lopulta päättyi pääomanomistajien voittoon.

Kapinan jälkeen yläluokka ja rikkaat kauppiaat liehittelivät taitavimpia ja erikoistuneita työntekijöitä ja toisaalta eväsivät työläismassoilta oikeuden järjestäytyä ja tekivät heistä työvoimareservin, joka sai etsiä itselleen elantoa miten taitoi, esim. renessanssin rakennusbuumista. s.105 → taitavaa politiikkaa työläisten jakamiseksi vastakkaisiin leireihin

Lodin rauhansopimuksen jälkeen Medicit nousivat valtaan Firenzessä. Medicit olivat vielä 1300-luvun alkupuolella pieniä tekijöitä ja he selvisivät Edvard III:n Bardille ja Peruzzille tuottamien luottotappioiden aiheuttamasta suuresta rysäyksestä, ja heistä tuli 1400-luvulla mm. paavin kuurian pankkiireita. Medicit suosivat taiteita ja kulttuuria ja upottivat näyttävyyteen suuria summia – Arrighin mukaan tämä esti liiallisen likvidin pääoman kasautumisen ja inflatoitumisen, mikä piti pääoman yhä niukkana hyödykkeenä ja ylläpiti klienttien riippuvuussuhdetta Mediceihin. (tämä ulkomuistista)

Satavuotinen sota ja siitä seurannut Englannin ja Ranskan hovien jatkuva tarve rahoitukselle avasivat Mediceille ja muille Firenzen pankkiiriperheille ennen näkemättömiä mahdollisuuksia niin taloudellisesti kuin poliittisestikin. s.109

”In Venice, as in Florence, the conjuncture of the century following the end of the Eurasian trade expansion dictated that surplus capital be transferred from trade to war- and state-making activities.” → kun kaupankäynnin ekspansio oli saavuttanut huippunsa, ylijäämää käytettiin sodankäynnin ja territorialististen tavoitteiden rahoittamiseen – esim. Englannin ja Ranskan satavuotinen sota ja Italian kaupunkivaltioiden keskinäinen sodankäynti ja aluelaajennukset

The First (Genoese) Systemic Cycle of Accumulation

”Let us begin by noting that Genoese finance capitalism developed in the latter half of the 14^th century under the impact of the same systemic circumstances as the finance capitalism of other Italian city-states. As competitive pressures intensified and the power struggle escalated, surplus capital that no longer found profitable investment in trade was held liquid and used to finance the growing public debts of the city-states, whose assets and future revenues were thereby alienated more thoroughly than ever to their respective capitalist classes.” 111

→ genovalainen finanssikapitalismi syntyi siten, että koventuneen kilpailun ja valtakamppailun takia ylijäämäpääomalle ei enää löytynyt kannattavia sijoituskohteita kaupasta, vaan sitä kannatti pitää likvidissä muodossa ja käyttää esimerkiksi Italian kaupunkivaltioiden kasvaneiden julkisten velkojen rahoittamiseen.

Genovalaisen kapitalismin kehitys poikkesi muista Italian kaupunkivaltioista. Genovassa kaupunkivaltion alueellinen laajentuminen organisoitui siten, että aristokratia jakoi maan keskenään läänityksinä ja sai siis täyden hyödyn Genovan maantieteellisestä laajenemisesta: porvarillinen kauppiasluokka ei saanut samanlaista valtaa kaupunkivaltion asioihin kuin muissa Italian kaupunkivaltioissa, he eivät päässeet osallisiksi maantieteellisestä ekspansiosta eivätkä Euraasian kaupankäynnin ehtymisen jälkeen maahan rahansa sijoittaneet aateliset myyneet heille linnojaan ja tiluksiaan, joten kauppiaat eivät pystyneet sitomaan pääomiaan maahan vaan he joutuivat pitämään pääomansa likvidissä muodossa. s.113-114

”... in 1447 a law was passed requiring all business accounts relating to currency exchanges to be held in gold coin of fixed weight – a unit of account which soon bocame the lira di buona moneta, sometimes also called moneta di cambio. From the early 1450s onwards this ”good money” became the standard unit of genoese business accounts not just for currency exchanges but for all transactions, whereas ”current money” of variable value remained the standard means of exchange.” s.115

→ genovalaiset pankkiirit halusivat luoda standardisoidun ”yleisrahan” jonka arvo ei heilahtelisi ja jonka arvoon kaupankäynnissä käytettyjä paikallisia valuuttoja voitaisiin suhteuttaa. → Stabiilin yleisrahan ansiosta luottoinstrumentit kehittyivät ja modernille kapitalismille ominainen tilanne kehittyi: luottoja voitiin antaa enemmän kuin pääomaa löytyi holveista, sillä oletus oli että kaikki saatavia omaavat eivät nosta yhtä aikaa saataviaan pois pankista.

Genovan kapitalismin finanssoitumiseen oli monia paikallisen tason ylittäneitä syitä: Mongolivallan romahdus vaikeutti Aasian kauppaa ja nouseva Ottomaanivalta haastoi Genovan sotilaallisen ylivallan Mustanmeren alueella, mikä oli Aasian kaupan tärkeä ”terminaali” ja Genova hävisi sodan Venetsialle menettäen kaupallista vaikutusvaltaansa itäisellä Välimerellä ja Mustalla merellä. 116-117

Genovalainen pääoma löysi lopulta Iberian niemimaalta vahvan jalansijan ja Granadan kuningaskunnasta tulikin lopulta ”genovalainen kolonia” s.120

”...the Iberian peninsula, for Genoese business, was not just the natural stronghold to which to retreat, but also the natural outpost from which to advance in search of the supplies of which it was being deprived.” 120 → Iberia antoi genovalaisille mahdollisuuden etsiä merireittiä Atlantin kautta Aasiaan korvaamaan menetetty Keski-Aasian reitti

Iberian niemimaan tarjoama tärkein anti genovalaiselle kapitalistiluokalle oli kuitenkin sotilaallinen turva, mihin tehtävään kehkeytymässä olleet Espanjan ja Portugalin kuningaskunnat voitiin houkutella. s.120

Genovalainen pääoman kasautumissykli, joka siis Arrighin mukaan oli ensimmäinen systemaattisista sykleistä, toimi vuorovaikutuksessa valtiollisen kehityksen kanssa:

”... it is maintained that the material expansion of the first (Genoese) systemic cycle of accumulation was promoted and organized by a dichamotous agency consisting of an (Iberian) aristocratic territorialist component – which specialized in the provision of protection and in the pursuit of power – and of a (Genoese) bourgeois capitalist component – which specialized in the buying and selling of commodities and in the pursuit of profit.” s.123

Syntyi siis kaksoisrakenne, jossa territorialistisen valtion vallankäyttö loi kapitalistiselle luokalle kaupankäyntimahdollisuuksia, ja toisaalta kapitalistiluokan tehokkuus ja pääoman kasaaminen antoivat territorialistiselle valtiolle mahdollisuuden kehittää sotilaallista voimaansa entisestään. s.123-124

Genovalaiset kapitalistit etsivät suoraa pääsyä Afrikan kullan luo: jo 1200-luvun lopulla, siis kaksi vuosisataa ennen Vasco da Gamaa, genovalaiset Vivaldin veljekset yrittivät purjehtia Afrikan ympäri. 1447 genovalaiset rahoittivat löytöretken Saharan halki sekä kaksi purjehdusta Afrikan länsirannikkoa pitkin saavuttaakseen suoran pääsyn Afrikan kultaan. s.124

Nämä seikkailut vain lähinnä polttivat pääomia ja genovalainen kapitalistiluokka ajautuikin 1400-luvulla umpikujaan: vanhat kauppareitit oli hävitty sodissa eikä löytöretkien rahoittaminen tuottanut tulokisia.

Tästä umpikujasta ulospääsemiseksi genovalaiset hakeutuivat yhteistyöhön iberialaisten valtiaiden kanssa, jotka vastavuoroisesti tarvitsivat genovalaisten kapitalistisen palveluksia. s.125

”By 1519 the power of Genoese capital was already such to enable it to play a critical role in the election of Charles V, then king of Spain, to the title of emperor at the expense of the French king, Francis I. s.125

1500-luvun alkupuolella saksalaisista Fuggereista tuli ”uusia mediceja”, jotka rahoittivat ja luotottivat paavin sijasta keisarin hovia.

Lopulta Habsburgit kuitenkin imivät Fuggerit kuiviin ja alkoivat tehdä yhteistyötä genovalaisten kapitalistien kanssa, jotka olivat jo tehneet itsestään korvaamattomia Espanjan hoville. s.127

”The true Medici of the sixteenth century were a clique of Genoese merchant bankers, the so-called nobili vecchi, who in the midst of the crisis abandoned trade to become the bankers of the government of Imperial Spain in the nearly absolute cerntainty that in this role they would make rather than lose money.” s.127-128 → huomionarvoista siis siirtyminen kaupasta rahoitukseen

The Second (Dutch) Systemic Cycle of Accumultation

Satavuotisen sodan jälkeen Euroopan keskeisimmäksi valtioiden väliseksi konfliktiksi kehkeytyi yhdistyneen Espanjan ja Ranskan välinen taistelu Italian hallitsemisesta, minne valtaosa taloudellisesta ja uskonnollisesta vallasta oli vieläkin keskittynyt. s. 131 → tuloksena jatkuvaa sodankäyntiä Italiassa 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

1500-luvun Euroopassa keskeisimpiä taloudellisia toimijoita ”osakunnat”, joilla oli laajoja ylivaltiollisia verkostoja ja joilla oli toimintaa eri maiden keskeisimmissä kaupungeissa. s.131 → ”...these trans-statal 'nations' exercised a truly dominant influence over the commercial and monetary system of sixteenth-century Europe.” s.131

Suurimmat voitot nämä ”osakunnat” tekivät valuutanvaihdolla/valuuttakaupalla, missä heitä auttoi monete di cambion eli arvoltaan stabiilin yleisrahan lanseeraaminen ja käyttö. → tiesivät suotuisimmat vaihtokurssit

1566 espanjalaisia joukkoja lähetettiin valtaamaan Alankomaat, lähinnä hollantilaisten veronmaksun varmistamiseksi. Hollantilaiset kuitenkin loivat nopeasti merimahdin, jonka avulla he välttelivät espanjalaisia. Hollantilaiset saivat haltuunsa Itämeren viljakaupan ja satamat, jotka nousivat Euroopan mittakaavassa tärkeiksi tarjonnan lähteiksi, kun Välimeren viljan tarjonta kuihtui 1500-luvun aikana. Itämeren hallinta antoi siis hollantilaisille suuren sotilaallisen etulyöntiaseman, ja jatkuva sodankäynti imi Espanjan resursseja kuiviin. 135

Itämeren kauppa oli Alankomaiden rikkauden perusta, vaikka tämän kaupan volyymi oli pitkällä aikavälillä ennemminkin hitaasti laskeva kuin nouseva. 137

Hollannin kapitalismi ja talousihme olivat, kuten myöhemmin Englannin kohdalla, seurausta kyvystä hyödyntää historian ja maantieteen tarjoamia lahjoja. Hollannin onni oli se, että Euroopassa vallitsi epäsuhta viljan kysynnän ja tarjonnan välillä. 1500 ja 1600-luvuilla kysyntää Länsi-Euroopassa lisäsi sinne virrannut Amerikan hopea sekä eskaloitunut valtataistelu sotineen, mutta viljan tarjonta ei kasvanut samassa suhteessa kuin kysyntä, ja Välimeren tarjonnan kuihduttua Itämeren alueesta tuli keskeisin tarjonnan lähde. s.137

→ Koska hansaliiga oli menettänyt valtaansa, sai hollantilainen kauppiasluokka Itämeren kaupan helpohkosti haltuunsa. Hollantilaiset siis kaappasivat Euroopan tärkeimmän markkinaraon itselleen ja käänsivät ylijäämävirrat itseään kohti. Kauppiaseliitti ei kuitenkaan sijoittanut ylijäämiä takaisin Itämeren kauppaan, vaan lähinnä maahan korkotuottojen saamiseksi ja maatalouden kaupallistamiseen. 137-138

Ero keskiajan italialaisen kapitalistiluokan toimintaan: ”The capitalist classes of the Italian city-states acquired a rural space large enough to allow sizeable investments in land and commercial agriculture only after the end of their mercantile expansion. The Dutch, by contrast, acquired such a space in the very process of constituting themselves into a sovereign state.” → maahan investoiminen ja korkotulojen hakeminen olivat heti alusta lähtien tyypillisiä piirteitä hollantilaiselle kapitalismille. 138

Kuten italialaiset ennen heitä, myös hollantilaiset sijoittivat ylijäämiään sodan rahoittamiseen ja valtion rakentamiseen – war-making and state-making activities.

→ ”Very early in their struggle against Spain, Dutch merchants entered into an informal relationship of political exchange with the English monarchy, who provided them with protection in exchange for special consideration in trade and finance. This even led to proposals of union between the English and Dutch polities.” 138

Hollantilainen kauppiaseliitti löysi kuitenkin liittolaisen vieläkin lähempää, nimittäin Orangen suvusta. → ”The essential feature of this relationship was the provision by the Dutch merchant class of liquidity, business knowledge, and connections, in exchange for the provision by the House of Orange of war-making and state-making capabilities, particularly in the organization of protection on land.” 139 → jo italialaisten kaupunkivaltioiden ajoilta tuttu liitto pääoman ja alueellisen ja sotilaallisen vallan välillä

Hollantilaisen kauppiasluokan ja Orangen suvun liitosta syntyi Yhdityneet provinssit eli Alankomaiden tasavalta (1581-1795). Yhdistyneet provinssit yhdisti kapitalismin ja territorialismin edut niin tehokkaasti yhteen, etteivät hollantilaiset enää tarvinneet Englannin suojelusta, vaikka olisivat saaneet sitä hyvin edullisin ehdoin.

Kuten italialaiset kapitalistit, myös hollantilaiset sijottivat kulttuuriin ja suosivat taiteita ja intellektuaalista elämää – Amsterdamista tuli eurooppalaisen valistuksen pääkaupunki.

Hollantilaiset olivat rooliltaan eräänlaisia kaupallisia välimiehiä, jotka Itämeren kauppaa hallitessaan pystyivät yhdistämään Koillis-Euroopan viljan tarjonnan Länsi-Euroopan kysyntään – he olivat tässä mielessä Pohjolan venetsialaisia. Hollantilaiset operoivat kuitenkin koko maailman mittakaavassa, he olivat välittävä voima maailmankaupan tarjonnan ja kysynnän välillä, siis tässä mielessä myöskin Pohjolan genovalaisia. 140-141

1) Amsterdamista tuli maailmankaupan risteysasema minne rakennettiin suuria varastoja, joihin kauppiaat kokosivat valtavia määriä erilaisia hyödykkeitä eri puolilta maailmaa. Kauppiaat täyttivät varastonsa äärimmilleen ja odottivat hintojen nousua, yleensä sodan puhkeamista, jolloin hinnat nousivat ja äärimmilleen täytetyt kauppalaivat lähtivät Amsterdamin satamasta kallista tavaraa notkuen sinne, missä tuotteista kulloinkin sai parhaan hinnan. 141

2. Amsterdamista ei tullut pelkästään maailman varastoa, vaan myös maailman finanssi- ja pörssikeskus. Amsterdamin pörssin kyky imeä joutilasta pääomaa luokseen teki Amsterdamin pörssistä maailman tärkeimmän rahainstituution, jossa jokaisella itseään kunnioittavalla toimijalla piti olla edustajansa. 142
3. Alankomaiden hallitus perusti suuren mittakaavan osakeyhtiöitä, joiden oli määrä ottaa haltuunsa valtavia ulkomaisia markkinoita. → ”These companies were business enterprises which were supposed to yield profits and dividends but also to carry out war-making and state-making activities on behalf of Dutch government.” 143 Hollannin Itä-Intian kauppakomppania oli suurin hollantilaisten saavutus, jota englantilaiset imitoivat vuosisadan ajan ja lopulta syrjäyttivät sen.
   Kauppakomppaniat loivat ensinnäkin suoria yhteyksiä Amsterdamin ja eri maiden ja maaosien tuottajien välille. Toisekseen ne olivat suuressa roolissa prosessissa, joka johti Amsterdamin kehittymiseen maailman finanssikeskukseksi.
   Merkantilismin nousu laittoi hollantilaisille kapuloita rattaisiin. Hollantilaiset kylvivät tietämättään merkantilismin siemenen, sillä merkantilismi perustui juuri eri hallitsijoiden haluun imitoida hollantilaisten taloudellista strategiaa: ”The creation of of world-embracing commercial empires, the retouring of commodity and and money flows to entrepots within one's own control and jurisdiction, the systematic accumulation of pecuniary surpluses in the balance of payments with other domains, were all expressions of this imitative predisposition of territorialist organizations.” 145
   Merkantilismi tarkoitti myös hallitsijoiden tavoitteita luoda omavaraisia ”kansantalouksia”. Merkantilismi pyrki vähentämään riippuvuutta ulkomaisista toimijoista ja tuomaan tuottajat ja kuluttajat yhden hallitsijan hallitseman talousalueen piiriin ja hänen tuomiovaltansa alaisiksi. Merkantilistisa strategioita oli kuitenkin lukuisia; englantilaiset pyrkivät luomaan merentakaisen kaupallisen imperiumin, kun ranskalaiset keskittyivät luomaan kotimaista kansantaloutta. 145
   1700-luvun aikana muillakin valtioilla kuin Englannilla ja Ranskalla oli resursseja kehittää merkantilistista politiikkaa.
   ”For the heightened competition among the territorialist organizations of Europe, which was undermining the viability of the Dutch world system of trade, was also widening and deepening the need for money and credit of governments in general – a need which Dutch business networks were well placed to service and profit from.” → noin vuodesta 1740 hollannin kapitalistiluokka alkoi erikoistumaan rahoitusbisnekseen ja kauppiaina toimiminen jäi sivuasemaan. 146
   → Kuten firenzeläisille ja genovalaisille ennen hollantilaisia, myös hollannin kapitalistiluokalle siirtymän kauppiaista finanssikapitalisteiksi mahdollisti intensifoitunut taloudellinen kilpailu ja kiihtynyt sodankäynti, tällä kertaa lähinnä Englannin ja Ranskan välillä. 1700-luvulla keskeisimmät territoriaaliset ja kapitalistiset toimijat olivat siis jo kansallisvaltioita, joiden välistä jatkuvaa sodankäyntiä hollantilaiset kapitalistit ylijäämillään rahoittivat. 146
   Englannin voitto Ranskasta johti kuitenkin Englannin imperiumin sisäiseen välienselvittelyyn, kun kruunun amerikkalaiset siirtolaiset kävivät kapinaan kruunua vastaan ja Yhdysvaltain vapaussota (1775-1783) alkoi. 146-147
   Hollantilaiset halusivat pysytellä sivussa eurooppalaisten valtioiden välisisestä sodankäynnistä ja ottaa siitä itselleen maksimaalisen taloudellisen hyödyn. Alankomaat eivät kuitenkaan voineet ikuisesti pysyä liittoutumattomina, ja Amerikan kapinan jälkeisessä sodassa se liittoutui Ranskan kanssa Englantia vastaan.
   Englanti kosti neljännessä Hollannin-Englannin sodassa (1781-84) ja tuhosi hollantilaiset merivoimat ja valtasi Sri Lankan Alankomailta. 147
   → ”The defeat an the ensuing ”Batavian” Revolution and Orangist counter-revolution hastened the displacement of Amsterdam by London as the financial entrepot of the European world-economy.” 147 → Napoleonin sodat viimeistelivät Alankomaiden ahdingon ja Yhdistyneet Provinssit pyyhkittiin pois Euroopan kartalta.
   The Dialectic of State and Capital
   Verrattaessa genovalaista pääoman kasaamisen regiimiä hollantilaiseen, huomataan niiden välillä yksi suuri ero: hollantilaiset sisällyttivät (internalize) suojelukustannukset omaan toimintaansa: Hollannin Itä-Intian kauppakomppania oli omavarainen väkivallan käytössä: se ei tukeutunut aasialaisiin vasalleihin ja paikallisiin päälliköihin, vaan sillä oli oma väkivaltakoneistonsa joka varmisti maksujen suorittamisen ja markkinoiden kaappaamisen. 148 → tämä toimintatapa auttoi hollantilaisia viemään pääomien kasaamisen yhden askeleen genovalaisia pidemmälle
   Venetsian ja Genovankin välillä oli suuria eroja: Venetsian valtio valvoi kaupankäyntiä ja esim. saksalaisten kauppiaiden piti tulla henkilökohtaisesti Signorian agenttien silmien alle tekemään kauppojaan, ja toisaalta Venetsia kielsi omiakin kauppiaitaan käymästä suoraa kauppaa Saksan kanssa. Genovalla ei ollut kykyä eikä halua rajoittaa kauppaa näin vahvasti.
   ”The very succes of the Venetian regime of accumulation, combined with the fact that this succes rested on the power of the state, enhanced the introversion of Venetian capitalism and its lack of innovative thrust.” → venetsialaiset pankkiirit ja finanssipiirit olivat lähinnä kiinnostuneita Venetsian sisäisistä markkinoista eivätkä etsineet aktiivisesti bisnesmahdollisuuksia kaukomailta. 151

Uusien kauppareittien etsiminen ja avaaminen jäikin lähinnä genovalaisten käsiin, joiden valtioapparaatista ei koskaan tullut Venetsian veroista. Genovalaisten heikkous valtion rakentamisessa kääntyi heidän vahvuudekseen luoda laajoja kaupallisia verkostoja eri puolille Eurooppaa: Antwerpeniin, Lyoniin yms.

→ Venetsian mallia voi kutsua valtiokapitalismin prototyypiksi, kun taas genovalaiset loivat mallin kosmopoliittiselle finanssikapitalismille. 153

”A comparison of the two systemic cycles of accumulation sketched thus far reveals that, right from the start, the evolution of historical capitalism as a world system did not proceed in linear fashion, that is, through a series of of simple forward movements in the course of which old organizational forms were superseded once and for all by new ones. Rather, each forward movement has been based on a revival of previously superseded organizational forms.” 153

→ esim. venetsialainen monopolikapitalismi (valtiokapitalismi) → genovalainen kosmpoliittinen kapitalismi → hollantilainen monopolikapitalismi (valtiokapitalismi) --> tietenkin aina laadullisesti erilaisessa ja maantieteellisesti laajemmassa muodossa

Siinä missä hollantilaiset onnistuivat sisällyttämään omaan organisatoriseen apparaattiinsa kaupankäynnin suojelukustannukset, heitä edeltäneet genovalaiset joutuivat ulkoistamaan suojelukustannukset iberialaisille hallitsijoille – he olivat siis eräänlaisia vapaamatkustajia, jotka saattoivat hypätä pois iberialaisten kyydistä heti kun se ei enää ollut rahallisesti kannattavaa. Tämä oli kuitenkin myös genovalaisen mallin heikkous, sillä ”it limited their ability to influence, let alone determine, the strategy and structure of each and every enterprise from which they profited.” 154

Hollantilaisten, kuten aiemmin venetsialaistenkin, regiimi puolestaan perustui alusta asti väkivallan käytön omavaraisuuteen ja tehokkuuteen. Juuri tämä kyky voimankäyttöön auttoi hollantilaisia saamaan Itämeren kaupan haltuunsa ja ryöstelemään Espanjan kruunun omaisuutta. 155

Hollantilaiset löivät lopulta portugalilaiset laudalta Intian valtameren kaupassa ottamalla kauppareitit haltuunsa, tekemällä strategisia aluevaltauksia ja monopolisoimalla tiettyjen kauppa-artikkeleiden tuotannon ja kaupan itselleen.

”In this comparison with Portuguese enterprise, the VOC did not so much internalize as it economized on protection costs. It cut down on involvements that did not yield satisfactory financial returns and supplemented the visible and expensive power of its violence-employing, violence-controlling apparatus with the visible and, once acquired, self-financing power yielded by exclusive control over supplies of fine spices from the Indian Ocean area.” 159

→ kaikkea Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian toimintaa ajoi taloudellinen kalkulaatio ja kapitalistinen logiikka; se ei nähnyt esimerkiksi aluevaltauksia itsetarkoituksellisena päämääränä, vaan niihin voitiin ryhtyä vain jos siitä koitui tarkasti laskettavissa olevaa kaupallista ja taloudellista hyötyä.

Lopulta kaupallisen imperiumin ylläpitäminen kuitenkin ajoi hollantilaisetkin laajoihin resursseja sitoineisiin ja aluevalloituksiin. Euroopan vahvistuvat kansallisvaltiot alkoivat kehittää merkantilistisia mallejaan matkien hollantilaisten strategioita pääomavirtojen keskittämiseksi itselleen. 1700-luvun alkupuolella Amsterdamin pörssi alkoi pumpata rahaa englantilaisiin yrityksiin vahvistaen näin keskeisimmän kilpailijamaan taloutta. Kaikki nämä tekijät yhdessä heikensivät hollantilaisten imperiumia.

Chapter 3: Industry, Empire, and the ”Endless” Accumulation of Capital

The Third (British) Systemic Cycle of Accumulation

Siirtymävaihe, jonka aikana hiipuvan maailmantalouden keskuksen paikan ottaa sen rinnalle jo kehittynyt uusi mahti, on historiassa aina päättynyt väkivallan eskaloitumiseen(30-vuotinen sota, Napoleonin sodat, II MS), jonka päätyttyä uusi talouden ja vallan keskus on aloittanut uuden pääoman kasautumisen syklin. 164

Britannian nouseminen johtajavaksi finanssikeskukseksi mahdollisti laajan velkaantumisen, mikä puolestaan johti teollisen (tai teollistuvan) tuotannon huikeaan lisäykseen. Ekspansio loi varsinkin rautateollisuudelle intensiivin keksiä käyttöä uudelle tuotantotekniikalle eli suurille sulatusuuneille, ja tälle teollisuudenalalle löytyi mahdollisuuksia erityisesti rautateiden rakentamisesta:

”Railways in particular came to be built because contracting organizations needed work, iron masters orders, bankers and business organizers a project to work upon. And railway building became a service which Great Britain could dump abroad when her financial and constructing plant could not be kept employd at home.” 164-65

Rautatiet ja samanaikainen tekstiiliteollisuuden mekanisoituminen olivat sellaisia innovaatioita, jotka loivat teollisuudesta itsenäisen, voimakkaan ja nopeasti laajenevan talousmoottorin. 165

”By the early 1840s, production of the new capital goods for the domestic market began yielding rapidly diminishing returns. But the continued unilateral liberalization of British trade created the conditions for a major boom in world trade and production.” → voitot kotimarkkinoilta ehtyivät kohtuullisen nopeasti, mutta brittiläisille tuotteille oli valtavasti kysyntää ulkomailla.

1800-l Brittien vienti moninkertaistui ja sen mahdollisti kehittyneet kuljetusmenetelmät. Brittiläisen maailmantalouden eri maita ja maanosia toisiinsa kietonut verkko kutoutui aina vaan tiukemmaksi ja tiukemmaksi. → kapitalistisen maailmantalouden globalisaatio! 165

Suuri deflaatio vuosien 1873-1896 välillä, hinnat laskivat jopa kolmanneksen. → globalisoituva talous kasvoi liian nopeasti, kilpailusta tuli liian intensiivistä, jotta voitot olisivat pysyneet perässä (karvalakkimallin selitys)

”...the Great Depression of 1873-1896 was not at all a departure from historical experience. As we have seen in chapter 2, all previous expansions of the capitalist world-economy ended in an escalation of competitive struggles. → tämä kolmikymmenvuotinen kamppailu ei kuitenkaan saanut avoimen sodan muotoa.

Miksi sotaa ei syttynyt?

1. Britannian hegemonia 1850 eteenpäin oli vankkumaton: Krimin sodassa Venäjä oli laitettu aisoihin, ja hieman myöhemmin Ranskalle kävi samoin Preussin sodassa. Britit myös lujittivat hallintaansa Intiasta 1857 suuren kapinan jälkeen, ja hallitsemalla Intiaa briteillä oli niin vankka taloudellinen ja materiaalinen ylivoima suhteessa muuhun maailmaan, että tuskin edes mikään kilpailevien valtioiden koalitio olisi voinut uhata sitä. 169
2. Toisekseen Britannian yksipuolinen vapaakauppajärjestelmä kytki koko muun maailman Britanniaan. Britanniasta tuli maailman keskeisin markkinapaikka, joka välitti pääomaa, laitteita ja tuotteita, joita muu maailma tarvitsi. Muut maat oli kuin lukittu Britannian johtamaan globaaliin työnjakoon, mikä heikensi niiden kykyä ryhtyä sotaan brittejä vastaan. 169

Englannin provinssien paikallispankit alkoivat kierrättää pääomia Cityyn, kun pikkupankkien provinssista toiseen suunnatut luotot eivät enää olleet kovin tuottoisia. Pääomalle sai paremman tuoton antamalla sen Cityn pankkiirien käsiin, jotka löysivät pääomalle sijoituskohteita lähes koko maapallon kattaneista verkostoistaan.

Rothschildsien nousu:

Suvun nousussa finanssimahdiksi samoja piirteitä kuin genovalaisilla nobili veccheillä aikanaan.

→ ”Both groups had started from positions of comparative powerlessness. The nobili vehcci were fuoriusciti – one of the many groups of exiles produced by the endless feuding of late medieval and early Genoa and northern Italy. The Rothschilds were one of the business families that had fled war-torn and increasingly ”regulated” Napoleonic Europe to seek refuge in comparatively peaceful and ”unregulated” Britain. → molempien ryhmien valta ja asema perustuivat tietoon, yhteyksiin ja asemaan laajemmissa kaupallisissa verkostoissa. 172

Kuten Genovan nobili vecchi vuosisatoja aiemmin, myös Rotchildit pystyivät lopulta vaihtamaan kaupankäynnin rahoitukseen, sillä he olivat osanneet hyödyntää 1800-luvun puolivälin kaupallisen boomin ottamalla ylikansalliset kaupalliset verkostot haltuunsa ja he pystyivät suhteillaan houkuttelemaan laiskaa ylijäämäpääomaa Lontoon Cityyn 173

Rothschildien aikakaudella koettiin ennennäkemätön deflaatio, kun taas genovalaisen kasautumissyklin aikana Bisenzonen markkinoiden vakiinnuttua koettiin jyrkkä inflaatio. Miksi erilaiset kehityskulut?

→ ”This divergent behavior of prices during the financial expansions of the first (Genoese) and of the third (British) systemic cycles of accumulation can be traced for the most part to the fact that in the nineteenth century Britain succeed in building by other means the kind of world empire that Spain fought in vain to build on a smaller scale in the sixteenth century. 174

Suursodat ovat olleet historiassa yleensä keskeisimpiä inflaation ruokkijia Euroopan- ja maailmantaloudessa. Ehkä Espanjan käymät lukuisat sodat 1500-luvulla imperiumin luomiseksi selittävät pitkälti sen, miksi 1500-luku oli niin drastisen inflaation aikakautta suhteellisesti ja absoluuttisesti verrattuna 1800-lukuun. Vrt. Pax Britannica (1815-1914) sekä tämän aikakauden deflaatio. 174

Arrighin mukaan hintojen vaihtelu ei ole kuitenkaan kovin tärkeä vertailuperiaate, ja lähemmin katsottaessa genovalainen ja brittiläinen sykli näyttävät hyvin samanlaisilta. → molemmissa sykleissä oli nopean kasvun vaihe (rahapääomaa sijoitettiin raaka-aineisiin ja hyödykkeisiin ja markkinat laajenivat) jota seurasi hitaamman kasvun vaihe ja finanssiekspansio. 174-175

Kummankin syklin aikana kiristynyt kaupallinen kilpailu johti spekulatiivisiin pääomaseikkailuihin, joiden välittäjinä aikakausien finanssimahdit toimivat. 176

1800-luvun loppupuolella Euroopan suurvaltojen keskinäinen kilpavarustelu alkoi kiihtyä ja se johti lisääntyneeseen luottojen eli mobiilin pääoman kysyntään, mikä puolestaan nosti voittoja. 177

Ylijäämäpääoma löysi myös paljon spekulatiivisia käyttötarkoituksia. Spekulatiivisiin hankkeisiin ryhtyminen edellytti, että sijoitettavaa pääomaa oli löydyttävä likvidissä muodossa. Kun suuri määrä ylijäämäpääomaa vetäytyi kaupasta ja tuotannosta, kauppaa ja tuotantoa harjoittaneet kapitalistit huomasivat hyötyvänsä lieventyneestä kilpailusta, mikä näkyi 1880 eteenpäin Britannian tasaisesti voitokkaammaksi käyneenä kaupankäyntinä. Kilpailun keventyminen näkyi 1890-luvun puolivälin ennen kaikkea laskeneina reaalipalkkoina Britanniassa, mikä käänsi puoli vuosisataa vallinneen trendin ylösalaisin. 177

→ Alkoi Edwardiaanisen ajan ja brittiläisen kapitalismin syklin ”kaunis hetki”: satumaisten voittojen aika, joka tarkoitti samalla syklin lopun alkua ja brittiläisen maailmanherruuden syksyn saapumista.

Arrighi näkee brittiläisen syklin ja firenzeläisen syklin lopuissa yhtäläisyyksiä: ”In both situations, the massive relocation of surplus capital from industry to finance resulted in unprecendented prosperity for the bourgeoisie, partly the expense of the working class. In early modern Florence, the tendency eventually resulted in the takeover of the government by finance capital; in twentieth-century Britain, it eventually resulted in the takeover of the government by labor. But in both situations the beautiful times of the bourgeoisie were a sign of the supersession of existing capitalism.” 178

The Dialectic of Capitalism and Territorialism

”Both before and after the great mid-nineteenth-century trade expansion, British capitalism thus appeared to its contemporaries as a new variant of older forms of entrepot capitalism.” 179

Waterloon jälkeen Britannialla ei ollut kilpailijoita maailmankaupan keskuskena ja pääomavirtojen välittäjänä. Mutta oliko brittiläinen kapitalismi luonteeltaan ennemminkin kauppa/finanssikapitalismia, vai imperialistista agro-teollista kapitalismia? → Britit olivat vallanneet jo ennen 1800-l puolivälin kaupallista ekspansiota ja maailmantalouden globalisaatiota valtavan territoriaalisen imperiumin. 180

Brittiläisessä kapitalismissa piirteitä sitä edeltäneistä pääomankasaamisregiimeistä: brittiläinen regiimi sisällytti (internalize) tuotantokustannukset virvoittamalla rakenteita joita iberialainen imperialismi ja genovalainen finanssikapitalismi olivat käyttäneet, ja jotka hollantilainen regiimi oli hylännyt. 182

”By 'internalization' of production costs' we shall understand the process through which production activities were brought within the organizational domain of capitalist enterprises and subjected to the economizing tendencies typical of these enterprises.” 182

→ genovalainen ja hollantilainen kapitalismi olivat keskittyneet lähinnä harjoittamaan kaukokauppaa ja rahoitusta, siinä mielessä englantilainen teollisuuskapitalismi oli uutta, vaikka tuotantoa harjoittavia kapitalistisia yrityksiä/organisaatioita oli tietenkin ollut kauan ennen brittiläistä teollista vallankumousta. → ”In the British cycle, in contrast, the accumulation of capital came to be based on capitalist enterprises that were heavily involved in the organization and rationalization of production processes.” 182

Venetsian merkityksen lasku 1500-l johtui sen asemasta taloudellisessa rakenteessa ja työnjaossa, jossa territoriaaliset valtiot hoitivat tuotannon ja paikallisen kaupankäynnin, kun taas kapitalistiset ”osakunnat” hoitivat kaukokauppaa ja ne toimivat valtioiden ja alueiden välisten pääomaliikkeiden välittäjinä ja organisoijina. Venetsia jäi oman menestyksensä vangiksi (Genovan voittaminen sodassa) ja siitä tuli uudelleen organisoituneessa eurooppalaisessa taloudessa reliikki; kapitalistinen kaupunkivaltio. 187

”It was in this historical context that the foundations of nineteenth-century British capitalism were first laid in an attempt to free Britain from a deeply frustrating condition which in many ways resembled that faced by Venice. For Britain, like Venice in the sixteenth century, was neither one thing nor other – neither a territorialist organization powerful enough to compete succesfully with Spain and France, nor a capitalist organization powerful enough to compete succesfully with the Genoese and Florentine ”nations”. 187

→ samankaltaisesta tilanteesta huolimatta Englannin ja Venetsian kehityskuluista tuli aivan erilaisia:

Englanti sijaitsi uudelleen organisoitumassa olleen maailmantalouden kannalta suotuisassa paikassa, Atlantin ja Itämeren kaupan solmukohdassa. Poliittisesti Englantiin vaikuttivat ruusujen sota, joka nosti valtaan Tudorit, joista Henrik VIII katkaisi välit Roomaan ja alisti Englannin kirkon ja sen omaisuuden ja tulot valtansa alle. Isänsä sotaisan seikkailupolitiikan jälkeen Elisabethin realistinen politiikka keskitti ekspansion Brittien saarten alueella, mikä johti mm. Irlannin rauhoittamiseen ja anneksointiin. Elisabeth myös kehitti kuninkaallista laivastoa, ja kun Espanjan voittamaton armada oli lyöty 1588, oli Englannilla hallussaan laajin laivasto mitä Euroopassa oli koskaan nähty. Vahva laivasto, brittiläinen merirosvoperinne ja meritse operoinut kauppiasluokka loivat edellytykset Englannin kaupalliselle ja territoriaaliselle ekspansiolle yli merien. 190-91

”As John Maynard Keynes has observed, the proceeds of the booty brought back by Drake in the Golden Hind (estimated at £600 000) enabled Elisabeth to pay off the whole of her foreign debt and in addition to invest about £42 000 in the Levant Company. Largely out of the profits of the Levant Company came the initial capital of the East India Company, 'the profits of which during the seventeeth and eighteenth century were the main foundation of England's foreign connections'. 191 → alkusysäys Englannin kaupalliselle mahdille

Englannin punnasta kehittyi erityisen vakaa valuutta, mikä mahdollisti kaupankäynnin luotettavuuden ja luottojen myöntämisen: ”Without a fixed currency, there would have been no easy credit, no security for those lending money to the sovereign, no confidence in any contract, and without credit there would have been no rise to greatness, no financial superiority.” 192

Elisabetin aikakaudella tapahtunut Englannin valtion uudelleen organisoituminen ja kansallisvaltiokehitys valmisti sen tietä johtavaksi kapitalistiseksi valtioksi, miksi se nousikin hollantilaisen hegemonian kukistuttua. Punnan arvon stabiloiminen (kolikossa aina standardisoitu määrä hopeaa) ja Royal Exchangen perustaminen (tsekkaa netistä) loi Max Weberin sanoin allianssin rahan ja aseiden mahtien välille: se merkitsi suurrahoituksen (high finance) kansallistumista, siis Englannin valtion ja englantilaisen kauppiasluokan liittoa. 195-196

”Since rates of exchange were determined in markets controlled by Italian and German 'nations', the most important of which cooperated closely with rulers of Spain and France, it was natural to perceive dependance on foreign markets for money and credit as the source of serious threats to England's sovereignty and security.” 196-197

→ juuri tämä uhkakuva sai Englannin ajamaan taloudellista nationalismia ja pyrkimään eroon taloudellisesta riippuvaisuudestaan: 1500-luvulla italialaiset pankkiirit ajettiin ulos Englannista, hansakauppiaiden etuoikeudet kumottiin 1556, 1566-68 Gresham perusti Royal Exchangen kilpailemaan Antwerpenin kanssa, englantilaiset kauppakomppaniat suunnattiin kilpailemaan portugalilaisten ja espanjalaisten kanssa ja 1700-luvun aggressiivinen kolonialistinen politiikka oli suunnattu Ranskaa vastaan yms. 197

The Dialectic of Capitalism and Territorialism (Continued)

Elisabetin ajalla syntyneestä kapitalismin ja territorialismin tehokkaasta liitosta huolimatta Englanti oli vielä pitkään toisen luokan tekijä Euroopan taloudessa ja kovaa vauhtia laajentuneessa ja vakiintuneita muotoja saaneessa maailmantaloudessa, sillä Englanti ei pystynyt hankkimaan kaupallista ylivaltaa itselleen, vaan sen hankki itselleen Hollanti. 200-201

Englanti yritti haastaa Hollannin kaupallista ylivaltaa 1600-l alussa, kun se kielsi värjäämättömän kankaan viennin. Englannin hallitus yritti saada kangasteollisuutensa jalostamaan tuotteet kotimaassa, jotta arvonlisäys jäisi täysmääräisesti Englantiin eikä se menisi hollantilaisille värjääjille ja kauppiaille, jotka hallisivat kauppareittejä. → Englannin uhkapeli ei kutenkaan onnistunut vaan maa ajautui pitkään lamaan. 201

Hollannin menestyksen yksinkertainen salaisuus: ”Dutch capital could appropriate the profits of English workmanship not because of its superiority in industrial productiveness as such but because of its centrality in world commercial intermediation.” 201 → Amsterdam oli 1700-luvun alkuun asti kiistattomasti tärkein maailmankaupan ”pakkahuone”, missä niin Itämeren, Välimeren, Atlantin ja Intian valtameren tuotevirrat johtivat.

Arrighin mukaan jo Elisabetin aikakaudella kylvettiin ne siemenet, jotka johtivat kauppavirrat käännettiin pois Amsterdamista. 202

Sisäiset heikkoudet estivät kuitenkin Englantia nousemasta kaupalliseksi mahdiksi vielä Elisabetin aikana. Yksi heikkous oli se, että koko Britanniaa ei oltu saatu yhdistettyä yhden alueellisen vallan alaisuuteen → parlamentin ja Kaarle I:n kiista sotien rahoituksesta ajoi Englannin sisällissotaan, joka lopulta johti yhtenäisen kansallisvaltiollisen rakenteen syntymiseen. TERRITORIAALISEN YKSIKÖN RAKENTAMISEN KESKENERÄISYYS

1600-luvun alussa Englannissa mietittiin, että mikä on sen päävihollinen. Olisiko Englannin järkevää osallistua antamaan heikkenevälle Espanjalle kuolinisku, vai olivatko Espanjan tilalle kaupallisiksi mahdeiksi hamunneet Ranska ja Hollanti Englannin päävihollisia?

Englannin sisällissodan jälkeen kaupallinen luokka sai lisää valtaa ja se muisti vielä 1610-luvun kauppakiistat Hollannin kanssa ja halusi kostaa. Englannin-Hollannin sodat 1652-1674 mursivat Hollannin otteen tupakan, turkisten, orjien ja turskan kaupasta ja loivat perustan Englannin vallalle Intiassa. Myös Englannin kaupankäynti Kiinan kanssa aloitettiin näihin aikoihin ja Jamaikan valloittaminen 1655 tarjosi englantilaisille tukikohdan orjakauppaan, mikä teki englantilaisista kauppiaista rikkaita. 203

Englantilaiset taisivat myös diplomatian: Englanti otti Portugalin suojelukseensa ja tarjosi sille suojaa Hollantia vastaan ja tuki sen itsenäistymistä Espanjasta. Portugalista tulikin de facto Englannin protektoraatti ja Kaarle II:n avioliitto portugalilaisen prinsessan Katariina Braganzalaisen kanssa toi Englannille uusia omistuksia ja kontakteja: ”With Catharien came Bombay, direct trade (slaves) with Portuguese West Africa and with Brazil (sugar, partly for re-export and gold). With her also came Tangier, England's first base in the Mediterranean.” 203

Kaikkein tärkeintä Englannille ja sen kaupallisen mahdin vakiintumiselle oli ns. Atlantin kolmion kaupan kaappaaminen hollantilaisilta. Kauppa kiersi kolmiossa, jossa 1) brittiläisiä tuotteita vaihdettiin afrikkalaisiin orjiin, 2) afrikkalaisia orjia vaihdettiin Amerikan trooppisiin tuotteisiin ja 3) Amerikan trooppisia tuotteita vaihdettiin brittiläisiin tuotteisiin. Tätä kaupallista kiertoa hallitsemalla Englannin onnistui vaihtaa Amsterdam Euroopan johatavana pakkahuoneena omiin satamakaupunkeihinsa. 204

Jos hollantilaisille Itämeren viljakaupan hallinta oli ollut tärkein tekijä Amsterdamin nousussa keskeisimmäksi pakkahuoneeksi, niin Englannille kaikkein tärkeintä oli hallita Atlantin tupakka, sokeri, puuvilla, kulta ja ennenkaikkea orjakauppaa. 204

Millaisia keskeisiä eroja Hollannin ja Englannin kaupallisilla imperiumeilla oli keskenään? Hollantilaisten kaupallinen ylivertaisuus perustui puhtaalle kapitalistiselle logiikalle RAHA-ALUEVALTAUS-LISÄÄ RAHAA, kun taas englantilaisten ylivalta perustui tämän kapitalistisen logiikan ja territoriaalisen logiikan ALUE-RAHAA-LISÄÄ ALUETTA harmoniseen synteesiin: tämän takia Englannin hallitus ja bisnesinstituutiot pystyivät viemään pääoman kasautumisprosesseja paljon pidemmälle kuin hollantilaiset koskaan pystyivät. 204

→ Hollantilaiset tekivät vain sellaisia aluevaltauksia jotka olivat aivan välttämättömiä kaupallisesta näkökulmasta eivätkä he koskaan pyrkineet itsetarkoituksellisiin aluevaltauksiin tai suurten väestöjen alistamiseen hollantilaisten suoraan hallinnolliseen alamaisuuteen. 205

Hollantilaisten menestys perustui pitkälti Itä-Intian kauppakomppanian kykyyn organisoida ikivanha Intian valtameren kauppa ja johtaa sen kaupalliset virrat Amsterdamiin. Atlantin kaupan organisoiminen ja siitä hyötyminen oli hollantilaisille huomattavasti vaikeampaa, ja WIC eli Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania perustettiin lähinnä haittaamaan Espanjan ja Portugalin intressejä Atlantin kaupassa, ei niinkään tuottamaan voittoja sen osakkeenomistajille. → poikkeus hollantilaisten muuten tiukan kapitalistisesta logiikasta 207

WIC onnistuikin Espanjan ja Portugalin taloudellisessa kurittamisessa: ”The capture of the Mexican Silver Fleet by the WIC in 1628 dealt a final blow to the already strained Genoese-Iberian connection and left the Dutch as the only arbiters of European high finance.” 208

→ ”By 1640, Dutch ships carried three-quarters of the goods delivered in Spanish ports, and by 1647 or 1648, possibly before the peace of Munster, they carried most of Spain's silver.” 208 → hollantilaisten kapitalistinen logiikka sai täydellisen voiton Espanjan territoriaalisesta logiikasta

Mutta kuten niin usein historiassa, komeimmassakin voitossa voi piillä tulevan tappion siemenet: ”...it was precisely at this moment of triumph that the winning logic began to show its limits. For as soon as its triumph was institutionalised by the Westphalia treaties, the energies and resources of territorialist states were set free from their previous mutual engagement in Europe and could be deployd to challenge the commercial and naval supremacy of the Dutch. And just as in the preceding period of struggle the Dutch had effectively mobilized their superior command over mobile capital to neutralize Iberian territorial supremacy, so now the English, French, and the Iberians themselves were freer than ever to mobilize their superior command over land and labor to undermine Dutch commercial supremacy.” 208-9

Hollantilaiset olivat haavoittumimmillaan Atlantilla. Atlantin kaupassa tuotantoalueiden hallinta oli vähintään yhtä tärkeää kuin kauppasatamien ja sillanpääasemien valvonta ja hallinta, eikä hollantilaisilta liiennyt yhtä paljon siirtolaisia asuttamaan Amerikan kolonioita kuin englantilaisilla ja ranskalaisilla, joista muutti paljon väkeä Amerikkaan myös uskonsotien ja uskonnollisten skismojen takia 1600-luvulla. 209

Englannin säätämä purjehdussääntö (Navigation Act) vuodelta 1651 sääti, että Englantiin ja sen siirtomaihin sai tuoda Euroopan ulkopuolelta tavaraa vain englantilaisilla laivoilla. → Englanti loi määrätietoisesti omaa kaupallista imperiumiaan ja Hollannin valta alkoi hiljalleen mureta, vaikka VOC:n Itä-Aasian kauppa olikin yhä kannattavaa. 209

Hollantia vaivasi myös työvoiman, lähinnä merimiesten puute, sekä Espanjan perimyssodan (1701-1714) jälkeen huomattavasti kasvaneet puolustusmenot, jokta johtivat valtionvelan moninkertaistumiseen. Englanti kehittyi jatkuvasti mahtavammaksi merimahdiksi ja Ranska oli kiistatta suurin sotilasmahti mantereella. Heikentynyt Hollanti alkoi lopulta hakea ylijäämäpääomilleen tuottoja lainaamalla Englannin valtiolle sekä sijoittamalla Lontoon pörssiin. → Hollannin kapitalismin finanssoituminen. 210-11

Englannin ja Hollannin välille syntyi myös dynastinen suhde, kun Vilhelm III Oranialainen valittiin 1689 Englannin kuninkaaksi. Englannin vakaan punnan politiikka myös houkutteli sijoittamaan pääomia Englantiin, ja punnan hopeakanta vaihtui de facto kultakantaan, kun englantilaiset saivat suoran pääsyn Brasilian kultaan. → ”There was little else that a creditor could ask for, and so in the 1710s Dutch surplus capital eagerly began jumping off the overcrowded Dutch ”boat” to jump on the English one in the hope of a free ride to the expanding Atlantic trade and colonization.” 211-212

1700-luvun aikana hollantilainen pääomaa virtasi siis paljon Englantiin. Seitsenvuotinen sota (1756-1763) johti suurimpiin hollantilaisten sijoituksiin Englannin sodankäyntiin. Seitsenvuotinen sota johti lopullisesti Englannin nousuun johtavaksi kaupalliseksi mahdiksi, voi si sanoa, että hollantilainen pääoma auttoi Englannin voittoon Ranskasta ja siten joudutti Englannin nousua maailmankaupan johtavaksi mahdiksi. 212

Pitkän historiallisen prosessin perustekijät, jotka nostivat Englannin maailmantalouden johtavaksi mahdiksi, palautuvat Arrighin mukaan 1500-luvun puolivälin tienoille, jolloin syntyi uudenlainen hallinnollisen- ja bisnesorganisaation synteesi. Tämä uusi organisaatio oli Englannin kansallisvaltio, joka kehittyi kuningatar Elisabetin liittoutuduttua englantilaisten kauppiaspankkiirien kanssa, jotka olivat vielä 1500-luvun alussa olleet alisteisia suhteessa eurooppalaista rahoitusta hallinneisiin kosmopoliittisiin ”osuuskuntiin”, jotka toimivat Antwerpenissa ja muissa Euroopan keskuksissa. Tämä territorialismin ja kapitalismin liitto oli yksi niistä monista kombinaatioista, jotka nousivat kaupunkivaltioiden menetettyä valtansa pääoman kasautumisen keskuksina. 212-213

1500-luvun ajan tärkeimmät pääoman ja territorialismin kombinaatiot olivat löyhiä liittoja kapitalististen ”osuuskuntien” ja valtioiden välillä, siis mallia genovalaiset-iberialaiset ja firenzeläiset-ranskalaiset. Kuitenkin vuosisadan loppua kohden näiden löyhien liittojen voima heikkeni niiden keskinäisen kilpailun ja sodan käynnin takia sekä Hollannin ja Englannin kaltaisten kansallisvaltioiden esiinmarsin takia. Yhdistyneet provinssit oli rakenteeltaan ja orientaatioltaan paljon kapitalistisempi kuin Englannin valtio, joka taas oli läpi 1600- ja 1700-lukujen paljon kapitalistisempi kuin muut kansallisvaltiot. 213

1600-luvun alussa Yhdistyneiden provinssien kapitalistinen valtiomuoto ja pääomien kasautumiseen suuntautunut poliittinen orientaatio antoivat hollantilaiselle pääomalle suuren edun kamppailussa hajoavien iberialaisten imperiumien markkinoiden ja kauppareittien kaappaamisessa. 1600-luvun kuluessa territorialististen valtioiden seurattua hollantilaisten mallia kapitalistisen valtion rakentamisessa sekä niiden ryhdyttyä havittelemaan merentakaista kaupallista ekspansiota Hollannin valtion kevyt organisaatio muuttui haittatekijäksi kun muut valtiot Englanti etunenässä alkoivat sisäistää kapitalismia omiin valtiorakenteisiinsa. 213

Seitsemän vuotiseen sotaan kuulunut Plasseyn taistelu tuotti Englannin Itä-Intian komppanialle niin suuren ryöstösaaliin, että Englanti pystyi sillä maksamaan valtionvelkansa hollantilaisille. 213

Arrighin mukaan Englannin teollinen vallankumous oli pitkään pinnan alla kuplinut kehityskulku, joka sai alkunsa jo vuosisatoja ennen meidän ”teollisena vallankumouksena” tuntemaamme ilmiötä. Teollisella vallankumouksella Arrighin mukaan kolme vaihetta, joita kaikkia määrittää nopea teollinen ekspansio Englannissa sekä samanaikainen finanssiekspansio maailmantaloudessa. Kolme vaihetta ovat 1) Englannin tekstiiliteollisuuden ekspansio Firenzen johtaman finanssiekspansion aikana 1300-l ja 1400-l vaihteessa, 2) Englannin metalliteollisuuden ekspansio genovalaisen finanssiekspansion aikakaudella 1500-l lopulla ja 1600-l alussa, ja 3) ”varsinainen teollinen vallankumous” mikä tarkoitti sekä tekstiili- että metalliteollisuuden nopeaa ekspansiota hollantilaisen finanssiekspansion aikakaudella 1700-luvulla. 214

”...each moment of industrial expansion in England was integral to an ongoing financial expansion, restructuring, and reorganization of the capitalist world-economy, in which England was incorporated from the very start. Period of financial expansions were invariably moments of intensifying competitive pressures on the governmental and business institutions of the European trade and accumulation system.” 214

”...in all three financial expansions, ”gifts” of history and of geography made England a particularly suitable locale for one kind of industrial expansion or another.” → Englannin teollistuminen oli maailmantalouden rakenteellisten seikkojen ja maantieteen antamien lahjojen mahdollistamaa, mutta Englannin hallitsevat luokat eivät vain passiivisesti nauttineet näistä historian ja maantieteen antamista lahjoista, vaan tarttuivat määrätietoisesti tilaisuuksiin. 214

Esim. Edward III antoi vahvan kasvusysäyksen Englannin tekstiiliteollisuudelle tuhoamalla Flanderin tekstiiliteollisuuden maailmantalouden ensimmäisen finanssiekspansion aikana. 214

Englanti ei noussut kapitalistisen maailman kaupan uudeksi organisoijaksi ja keskukseksi Napoleonin sotien aikana syntyneen teollisen ekspansion takia. Arrighin mukaan taustalla on jo aiemmin tapahtunut Englannin resurssien suuntaaminen teollisuudesta mertentakaiseen kaupalliseen ja alueelliseen ekspansioon. Eglanti käytti paljon voimavaroja syrjäyttääkseen Hollannin maailmankaupan hallitsijana ja Amsterdamin kaupallisten virtojen päätepisteenä.

”But once England – already the most industrialized state of the European world-economy – turned into the central entrepot of world trade, and on a scale never seen before, the competitiveness of English business became unbeatable in a much wider range of industries that Dutch business ever was.” 215

Englannin nousu seuraavien jo aiemmin kylvettyjen siementen kukkaan puhkeamisen ansiota: Elisabetin Espanjaa vastaan suunnattu ryöstöpolitiikka, punnan arvon stabilisointi ja kauppakomppanioiden perustaminen loivat pohjaa Englannin kaupallisen ja sotilaallisen mahdin kypsymiselle ja Hollannin syrjäyttämiselle. 215

Brittiläinen kapitalistinen järjestelmä perustui Lontoon Cityn ja Brittien hallituksen väliseen liittoon (vrt. genovalaisten kapitalistien ja iberialaisten valtiaiden suhde). Yhdistyneet Kuningaskunnat oli siis kansallisvaltiollinen yksikkö, jolla oli valtion tarpeita palvellut kapitalistinen luokka. 218

Genovalaiset kaupalliset- ja pääomaverkostot rahoittivat koko olemassaolonsa ajan sodankäyntiä, sillä Espanja ei koskaan onnistunut saavuttamaan imperialistista tavoitettaan, toisin kuin Pax Britannican aikaansaanut brittiläinen imperiumi. Vaikka brittiläisetkin kauppa- ja pääomapiirit rahoittivat sodankäyntiä, niillä oli myös tärkeä rooli satavuotisen Brittiläisen rauhan aikakaudella. Sama rooli olisi ehkä langennut 1500-luvulla genovalaisille, jos espanjalaiset olisivat onnistuneet imperialistisissa tavoitteissaan. 218

Reprise and Preview

Kun kapitalistinen sykli kohtaa loppunsa ja uusi sykli alkaa, on uuden syklin toimijoiden organisatorinen rakenne luonnollisesti monimutkaisempi kuin sen edeltäjän aikana.

Syklin kulusta voidaan erottaa signaalikriisi sekä terminaalikriisi, jonka aikana finanssiekspansio alkaa ja sykli kulkee kohti loppuaan. Aika joka kuluu signaalikriisin alkamisesta siihen, että uusi sykli alkaa uudenlaisen organisoitumisen vetämänä on jatkuvasti lyhentynyt kapitalismin historiassa: jokainen sykli on ollut edeltäjäänsä lyhytikäisempi.

Jokainen sykli on edennyt siten, että alussa keskeisimmät kapitalistiset toimijat – olivat ne kaupunkivaltioita, ”osakuntia” tai kansallisvaltioita – tekevät ensiksi yhteistyötä kun markkinat laajenevat ja ne kaikki hyötyvät yhteistyöstä joka jakaa riskejä ja laajenevilta markkinoilta löytyy tilaa kaikille. Kun markkinat saturoituvat alkaa kuitenkin nollasummapeli, joka johtaa kovaan keskinäiseen kilpailuun ja yleensä aina sodankäyntiin.

Kun markkinat eivät enää laajene ei kaava MCM' (money – commodities - more money) enää tuota niin suuria rahallisia voittoja kuin markkinoiden laajentuessa, jos se enää edes tuottaa minkäänlaisia voittoja. Siksi kapitalisteille voi tulla järkevämmäksi pitää osa pääomastaan likvidissä muodossa, jota voi käyttää erilaisiin finanssiseikkailuihin- ja hankkeisiin. Tällöin likvidi pääoma noudattaa kaavaa MM' (money – more money)

”When returns to capital invested in the trade of commodities, though still positive, fall below some critical rate (Rx), which is what capital can earn in the money trades, an increasing number of capitalist organizations will abstain from reinvesting profits in the further expansion of trade in commodities.” 237

→ tämä on se vaihe, jolloin ylijäämäpääoma alkaa vetäytyä hyödykekaupasta, pääomaa pidetään likvidissä muodossa ja se alkaa etsiä tuottoja finanssipääomana

”...our analysis has shown that it is precisely the division of the world-economy into multiple political jurisdictions competing with one another for mobile capital that has provided capitalist agencies with the greatest opportunities to go on expanding the value of their capital in periods of overall stagnation of the world-economy as fast as, or even faster than, in pediods of material expansion.” 238

→ poliittinen kilpailu ja sotavarustelu ovat aina johtaneet kilpailuun mobiilista pääomasta, joka on voinut nauttia tuotoista silloinkin kun muu talous on ollut lamassa

Kyvyssä ruveta finanssikapitalistiksi ja rahavirtojen organisoijaksi tärkeää positio keskeisimmissä kaupallisissa verkostoissa:

”...at the time of their switch from trade to finance these agencies occupied a commanding position over the most important networks of long distance trade and high finance – the networks, that is, that mattered most in the reshuffling of commodities and of means of payments across the entire space of the world-economy;and, second, these agencies had been playing the leading role in wpoch-making commercial expansions which were beginning to yield diminishing returns. ”

→ koska näillä tietyillä toimijoilla (genovalaiset, hollantilaiset yms.) oli niin keskeinen asema maailmantalouden kaupallisissa ja taloudellisissa verkostoissa, ne tiesivät parhaiten milloin oli parasta vetäytyä kaupankäynnistä katastrofaalisesti vähenevien tuottojen takia, ja ne tiesivät myös parhaiten miten hyötyä rahallisesti maailmantalouden epävakaisuudesta. → muita parempi tieto johtaa siihen, että keskeisimmät toimijat tiesivät milloin oli rationaalista vetäytyä kaupankäynnistä ja siirtyä rahoitukseen 241

”Moreover, the agencies in question were better positioned than any other to monitor and act on the overall tendencies of the capitalist world-economy, that is, to act as intermediaries and regulators of the expanding supply of, and demand for, money capital.” 241 → valmius toimia rahan kysynnän ja tarjonnan välittäjinä ja sääntelijöinä

Kysyntää mobiilille pääomalle syntyi valtioiden ja mahtisukujen status- ja voimapolitiikan takia: ne tarvitsivat rahaa sotimiseen ja aluevalloituksiin, ja kauppiaspankkiirit palvelivat näitä tarkoituksia hankkimalla asiakkaillen rahoitusta. Rahakauppiailla ei siis välttämättä ollut intresseissään hillitä poliittista ja taloudellista epävakautta, sillä ne usein hyötyivät spekulatiivisina rahoittajina epävakaudesta.

Chapter 4: The Long Twentieth Century

The Dialectic of Market and Plan

Taloudellisen vapauden ja suunnitelmatalouden välinen dialektiikka: venetsialainen valtiokapitalismi – genovalaiset kosmopoliittiset osakunnat – hollantilainen valtiojohtoisuus ja kauppakomppaniat 252

Atlantin orjakauppa oli tärkein markkina, joka antoi alkusysäyksen 1800-luvun vapaakaupalle. Orjakauppa oli pitkään kauppakomppanioiden monopoli, mutta joustavammat ja tehokkaammat yksityiset yritykset ja kauppiaat osoittautuivat kohtuullisen nopeasti tehokkaammiksi toimijoiksi orjakaupassa kuin kauppakomppaniat. 253

”This early victory of free trade in the Atlantic prefigured the dynamics that were to bring about the subsequent deregulation and eventual demise of the system of joint-stock chartered companies.” 253

Englannissa kauppakomppanioiden tuhoksi saattoi koitua joko niiden epäonnistuminen tai onnistuminen. Jos ne epäonnistuivat uuden markkinan haltuunotossa ja voitolliseksi tekemisessä niiltä poistettiin rahoitus ja ne lakkasivat olemasta, mutta jos ne onnistuivat avaamaan uusia tuottoisia markkinoita niiden etuoikeuksia vastaan hyökättiin herkästi, kun liberalismin hengen elähdyttämä brittiläinen kapitalistiluokka vaati itselleen vapaata pääsyä markkinoille. 254

Mainion vallankumousken (jonka suoritti Hollannista apuun kutsuttu Vilhelm III Oranialainen) jälkeen Britannian voitokas porvariluokka uskalsi haastaa Royal African Companyn kaupallista valtaa Atlantin kolmion kaupassa ja 1698 parlamentti myönsi yksityisille kauppiaille ja yhtiöille oikeuden käyttää Companyn Länsi-Afrikan linnoituksia, kunhan yksityiset kauppiaat pulittivat käyttömaksuksi 10% vientituloistaan. 254

Intian (East Indies) kauppa pysyi paljon kauemmin valtiojohtoisen Itä-Intian kauppakomppanian hallinnassa kuin Länsi-Afrikan ja Atlantin välinen orjakauppa. Hollannin VOC hallitsi tuottoisinta Intian kauppaa joten Englannin Itä-Intian kauppakomppanian oli erikoistuttava vähemmän tuottavaan ja vaikeammin organisoitavaan kaupaan, etenkin tekstiiliteollisuuteen. 254-55

Englannin Itä-Intian kauppakomppanian olemassaolo oli aina veitsenterällä VOC:n mahdin, vähäisen kotimaan avun ja kilpailevien yksityiskauppiaiden takia, mutta Suurmogulien valtakunnan hajottua kauppakomppanian sotilaallinen ote Intiasta tiukentui ja lopulta se sai asevoimiensa riveihin paljon paikallista miesvoimaa. Kun kauppakomppanian aseellinen valta Intian niemimaalla oli vakiinnutettu, se sai myös alistettua ja keskitettyä hajautuneen tekstiiliteollisuuden omaan valvontaansa ja pakotti sen tuottamaan voittoja briteille. 256

Englannin Itä-Intian kauppakomppanian menestys ei koitunut lopulta sen omaksi siunaukseksi, kun Britanniassa vaadittiin ja lopulta toimeenpantiin sen kaupallisen monopolin purkaminen Intian kauppaan 1813. 256

Kun Englanti menetti pääsynsä Meksikon hopeaan Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen, löysi Englannin Itä-Intian kauppakomppania oopiumikaupasta uuden tuottoisan markkinan. 257

Kautta historian maailmankaupassa oli vallinnut epätasapaino: valtaosa maailman hopeasta päätyi Kiinaan kun muilla sivilisaatioilla oli valtavat kauppavajeet suhteessa Kiinaan. Kun Englannin Itä-Intian kauppakomppania otti Intian oopiumituotannon- ja kaupan haltuunsa, oli eurooppalaisilla kerrankin jotain mitä kiinalaiset halusivat ostaa.

Kauppakomppanian kohtalo oli kuitenkin lopulta samanlainen kuin Royal African Companylla vuosisata aiemmin: yksityiset kauppiaat ja yritykset tunkivat kauppakomppanian apajille. 257

→ ”Since the opium trade was under a Chinese imperial ban, the Company had use private European and Asian traders to sumggle the drug into China, concentrating its efforts on the monopolization of the supply and on the regulation of prices. But as the trade expanded, the 'informal' activities of private European traders quickly outgrew the capabilities of the Company to keep them under control, and free trade came to be perceived at home as a more effective means of national aggrandizement than monopoly.” 257

Englannin Itä-Intian kauppakomppanialta poistettiin Kiinan kaupan monopoli 1833, ja se merkitsi sen lopun alkua. Komppania oli kuitenkin ehtinyt valloittaa laajan alueellisen imperiumin Intiassa. 1857 kapinan aikaan parlamentti päätti ”kansallistaa” Komppanian valtaamat alueet. Englannissa ei paljoa piitattu Komppaniasta ja sen oikeuksista vaan tärkeämpää oli saada Intia brittiläisen hallinnan alle mahdollisimman tehokkaasti ja brittiläistä intressiä palvellen. 257

Kauppakomppaniat olivat bisnesorganisaatioita, joita eurooppalaiset hallitukset tukivat niiden Euroopan ulkopuolisessa maailmassa suorittamissa aluevaltauksissa ja sodankäynnissä. Niin kauan kun kauppakomppaniat suoriutuivat hyvin näistä tehtävistä hallituksia paremmin, niille voitiin myöntää kaupallisia privilegioita ja rahallista tukea, mutta heti kun ne eivät suoritutuneet alueiden hallitsemisesta ja sodankäynnistä tarpeeksi tehokkaasti, hallitukset poistivat niiden etuoikeudet ja ottivat niiden tehtävät itselleen. 258

Teollistumisen edetessä ja tuotantoprosessien muuttutuessa teknisemmäksi ja monimutkaisempaa työnjakoa vaativaksi, syntyi englantilaisille ja saksalaisille omanlaisensa rationaalisuudet: briteille raha oli tärkeintä ja teknologia väline sen saavuttamiseksi, kun taas saksalaisille ise teknologia oli tärkeämpi itseisarvo kuin raha. 262

→ ”The significance of the pecuniary approach of the British is best appreciated when it is contrasted with the technological rationality of the Germans. This was a different kind of arithmetic, which maximized, not returns, but technical efficiency. For the German engineer, and the manufacturer and banker who stood behind him, the new was desirable, not so much because it paidm but because it worked better. There were right and wrong ways of doing things, and the right was scientific, mechanized, capital-intensive way. The means had become the end.” 262

Arrighi ei psykologisoi tätä rationaalisuuksien eroa eikä selitä sitä erilaisilla mentaliteeteilla, vaan erilaisilla positioilla globaaliksi muuttuneessa teollisessa maailmantaloudessa:

”The pecuniary rationality of British business was primarily a reflection of the control wielded by the British state over the process of world market formation. The tecnhological rationality of German business, in contrast, was primarily a reflection of the serious challenges that that same process posed to the integrity of the newly formed German state.” 263

Teollinen kapitalistinen yhteiskunta toimi siten, että se loi markkinat kolmelle hyödykkeiksi ymmärretyille resursseille, jotka olivat välttämättömiä teollisen tuotannon kannalta: nämä ”hyödykkeet” olivat työvoima, maa ja raha. 263

Polanyin sanoin kehitettiin siis saatanallinen mylly, eli itseään sääntelevä markkinamekanismi jossa kuvitteellisia hyödykkeitä, työvoimaa, maata ja rahaa myytiin ja ostettiin. Polanyin mukaan saatanallinen mylly tuotti kuitenkin oman vastavoimansa, joka etsii suojelusta markkinoiden saatanalliselta myllyltä. Syntyy siis Polanyin termein kaksoisliike: markkinoiden luominen tuottaa yhteiskunnallisen vastareaktion. 264

Polanyin mukaan maailmanmarkkinoiden luominen ja kansakunnan elämän jättäminen tällaisen mekanismin, tai ehkä pikemminkin metafyysisesn entiteetin, varaan vaati suurta uskon loikkaa:

”International free trade... meant that England would depend for her food supply upon overseas sources; would sacrifice her agriculture, if necessary, and enter on a new form of life under which she would be part and parcel of some vaguely conceived world unity of the future; that this planetary community would have to be a peaceful one, or if not, would have to be made safe for Great Britain by the power of Navy; and that the English nation would face the prospects of continuous industrial dislocations in the firm belief in its superior inventive and productive ability. However, it was believed that if only the grain of all the world could flow freely to Britain, then her factories would be able to undersell all the world.” 265

Miksi Iso-Britannia sitten liberalisoi ulkomaankauppansa? Pääasiassa siksi, että protektionismista oli tullut este teollisuuden tehokkuudelle ja teollisen kapasiteetin käytölle.

”The central aspect of wartime industrial expansion was the creation of an autonomous capital goods industry.” → ennen Napoleonin sotia brittiläinen metalliteollisuus oli ollut lähinnä Britannian armeijan ja laivaston alaisuudessa toiminut epäitsenäinen ala. 267

Napoleonin sodat nostivat julkisen kulutuksen aivan uusille asteille ja rautateollisuuden tilaukset kasvoivat huimasti ja teollisuuden alan tuotantoprosessit ja innovaatiot kehittyivät vauhdilla. Rautateollisuudesta kehittyi paljon aiempaa itsenäisempi ja tärkeämpi teollisuudenhaara Britanniassa. 267

1700-l loppupuolella alkaneeseen brittiläiseen teollistumiseen oli sisäänkirjoitettu tarve kasvaa globaaliksi ja valloittaa alati uusia markkinoita:

”under the impact of wartime expenditures, the British capital goods industry had far outgrown what the domestic traffic could bear under normal circumstances; and as these expenditures began to level off and then contracted, the capital goods industry could retain its size and specialization only by itself becoming global in scope.” 269

Jos teollisuudelle ei olisi löytynyt markkinoita ulkomailta, olisi Britannian turvallisuus ollut uhattuna niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Ihmiset oli pidettävä työssä ja tuotteille löydettävä kysyntää Englantia suuremmilta markkinoilta. Sota Yhdysvaltoja vastaan 1800-l alussa oli uhkaava varsinkin siksi, että USA oli tärkein Britannian tärkein puuvillan tuottaja ja sen tekstiiliteollisuuden vientialue. Lopulta rauhat USA:n kanssa ja Ranskan kanssa Waterloon jälkeen vähensivät brittien huolta ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta.

Britannian siirtomaahallinto otti Intian haltuunsa Itä-Intian kauppakomppanialta 1800-l alussa. Tekstiiliteollisuuden mekanisoituminen johti lopulta siihen, että Intian kukoistava tekstiiliteollisuus kuoli: britit deindustrialisoivat Intian ja tekivät Intiasta suurimman markkina-alueen omalle tekstiiliteollisuudelleen. Vrt. Edward III 1300-luvulla ja Flanderin tekstiiliteollisuuden tuhoaminen ja siirtäminen Englantiin. 270

Intialla muutenkin valtava merkitys Britannian maailmavallan ja taloudellisen vallan kannalta: ”Railroads, steampships and the opening of the Suez Canal in 1869 transformed India into a major source of cheap food and raw materials for Europe – tea, wheat, oil seeds, cotton, jute – as well as into a major renumerative outlet protected by administrative action for the products of the British capital goods industry and for British enterprise.” 271

Intian tarjoamalla sotaväellä myös valtava merkitys Isolle-Britannialle: British Indian army oli rautanyrkki, jota ei oltu luotu niinkään Intian sisäisten asioiden ratkaisemiseen vaan brittiläisen imperialismin työkaluksi. 271-272

Intian tuottamien ylijäämien (resurssit, raha, pääoma) ansiosta Britannian eliitti pystyi harjoittamaan vapaakauppapolitiikkaansa turvallisin mielin: vapaiden markkinoiden tuottamat häiriöt voitiin dumpata Intiaan, joka eräänlaisena puskurina otti ne vastaan Brittein saarten puolesta. 272 MITEN TÄMÄ MEKANISMI TOIMI?

Britanniaan virtasi halpoja raaka-aineita kaikkialta imperiumista, mikä vähensi brittiläisen tuotannon kustannuksia ja antoi alusmaiden tuottajille rahaa joilla ostaa brittiläisiä tuotteita. Halpojen tuotteiden vuolas virta Englantiin myös lievitti työväenluokan asemaa ja pehmensi sen radikalisoitumista. Britannian yksipuolinen vapaakauppa oli Britannialle niin kannattavaa, että se jatkoi sitä kitkerään loppuun asti. 272

Vastaliike itseohjautuville markkinoille alkoi kuitenkin kehittyä muissa maissa pitkän laman 1873-1896 seurauksena. Vastasyntynyt keisarillinen Saksa oli Bismarckin johdolla aluksi laissez faire uskoinen markkinoiden itsesääntelyyn luottanut valtio, mutta Bismarck ymmärsi kuitenkin tarpeeksi nopeasti, että sääntelemättömät markkinat laskivat maan hintaa liian paljon ja löivät yhteiskuntaa liian lujaa, minkä johdosta sosialistinen agitaatio lisääntyi yms. Bismarck ei pitänyt laissez fairea niin pyhänä periaatteena, että olisi antanut sen kaataa hänen rakentamansa keisarillisen Saksan. 273 → niinpä Saksa omaksui protektionistisen ja interventionistisen talouspolitiikan

Saksan Reichin tuli olla vahva eikä sitä saanut alistaa partikulaarisille ja kokonaisuutta hajottaville taloudellisille eduille. Saksan tapauksessa syntyi taloudellisten ja poliittisen entiteetin symbioosi (political exchange tyyliin iberalaiset valtiaat ja genovalaiset pankkiirit) → ”An organic relationship of ”political exchange” was thus established between the German government and select business enterprises. While the German government did all that was within its powers to assist the expansion of these enterprises, the latter did all the could to assist the German government in cementing the unity of the German domestic economy and in endowing the German state with a powerful military-industrial apparatus.” 274

Saksalainen korporaatiokapitalismi ja pääoman keskittyminen sekä tieteellis-tekninen teollinen tuotanto olivat Saksan kapitalismin kovaa ydintä. I MS Saksa kuitenkin otti lukua, mutta saksalainen korporaatiokapitalismi kuitenkin merkitsi brittiläisen kasautumissyklin terminaalivaihetta, jonka jälkeen Yhdysvaltojen hallitsema pääoman kasautumissykli saattoi alkaa.

The Fourth (US) Systemic Cycle of Accumulation

Edwardiaaninen aika oli uskomattoman vaurauden aikaa koko läntisessä maailmassa, mutta rikkauden ja vaurauden fasadin alla brittiläinen kasautumissykli oli jo ajautunut systeemiseen kriisiin. Kriisi ilmeni kiivaana yritysten välisenä kilpailuna, joka siis painoi voittoja alas aina 1890-luvulle asti. Sen jälkeen hintojen nousu ja uudestaan kohonneet voitot kanavoituivat Euroopan suurvaltojen väliseen kilpavarusteluun, joten lääke oli lopulta tuhoisampi kuin itse tauti. 277

Kilpavarusteluun lähteneiden suurvaltojen mobiilin pääoman kysyntä virvoitti kapitalistisen maailmantalouden pitkästä lamasta, mutta suurvaltojen välinen kilpailu nosti suojelukustannuksia eikä porvaristo pystynyt ulkoistamaan suojelukustannuksia (sotimista) muiden huoleksi kuten genovalaiset tekivät aikanaan iberialaisille valtiaille, joten kun sota alkoi 1914 oli brittiläisen syklin kohtalo sinetöity. 277

I MS kääntöi Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen välisen suhteen päälaelleen: Yhdysvalloista tuli brittien velkoja. Britit tekivät suuria tappioita lainoittamalla sen kanssa Saksaa vastaan sotinutta Venäjää, ja USA otti brittien aseman suurimpana ulkomaille investoijana tekemällä sijoituksia etenkin latinalaiseen Amerikkaan. 278

Sodan jälkeen Iso-Britannian selkäranka ei kuitenkaan vielä katkennut: sillä oli 1920 suuremmat kultareservit kuin koskaan, Saksan sotakorvaukset lievittivät taloudellista asemaa ja sen imperiumi oli sodan myötä laajentunut entisestään. USA ei siis vielä syrjäyttänyt brittejä vaan tuli sen rinnalle talousmahtina. Dollarista tuli punnan rinnalle maailman reservivalutta, jota eri maiden keskuspankkien oli omistettava. 279

Sodan jälkeen maailmalla haluttiin palata vuoteen 1913: kultakantaan, joka takaisi rauhan ja vaurauden maailmaan. 281.

Vakauttaakseen valuuttansa arvon hallitukset kuitenkin asettivat tuontikiintiöitä, sopivat bilateraalisia kauppasopimuksia yms. esteitä vapaakaupalle: maailmankauppa ei vapautunut, vaan se kuristui lähes kuoliaaksi. 281-282

”The pursuit of stable currencies under the pressure of ”capital flight” eventually turned the stagnation of world trade and production of the 1920s into the slump of the early 1930s.”

”Thorought the the 1920s produvtivity continued to grow faster in the United States than in any of the debtor countries, further increasing the competitive edge of US business and the difficulties of debtor countries to service, let alone repay, their debts. And as the dependence of the world's payments system on the US dollar increased, the United States acquired foreign assets 'with a rapidity... which... is unparallelled in the experience of any major creditor nation in modern times.'” 282

1920-l lopulla Wall Street alkoi vähentää ulkomaanlainoja ja pääomaa ohjautui paljon kotimaiseen spekulaatioon, joka lopulta johti ylikuumenemiseen ja lamaan. USA:n ulkomaille lainaaminen pysyi kituliaana laman jälkeen, ja valuuttojensa arvosta huolestuneet valtiot suojelivat valuuttojaan devalvaatioilla ja kontrolloimalla valuutanvaihtoa. 282

”The suspension of the gold convertibility of the British pound in September 1931 led to the final destruction of the single web of world commercial and financial transactions on which the fortunes of the City of London were based. Protectionism became rampant, the pursuit of stable currencies was abandoned, and 'world capitalism retreated into the igloos of its nation-state economies and their associated empires.'” 283 → maailmantalouden kultakantaan perustunut verkko romahti ja protektionismista tuli hallitseva talouspoliittinen doktriini kaikkialla – maailmankapitalismi vetäytyi vapaakaupasta kansallisvaltiollisiin pesäkoloihin

→ Kaikki tämä johti ”vallankumoukseen”, jossa haute finance katosi maailmanpolitiikasta, Kansainliitto halvaantui ja maailmanpolitiikan näyttämölle nousivat omavaraisuuteen pyrkineet imperiumit. Tämä vallankumous johti natsi-Saksan syntyyn, Neuvostoliiton viisivuotissuunitelmiin ja New Dealiin Yhdysvalloissa. 283

II MS tuhkasta nousi kuitenkin uusi maailmanjärjestys Bretton Woods instituutioineen, ydinaseineen ja Yhdistyneine Kansakuntineen. Sodan jälkeen syntyi kaksinapainen maailmanjärjestys, jossa kuitenkin USA oli huomattavasti NL vahvempi toimija. 283

II MS jälkeen USA:n asema maailman johtavana valtana oli kyseenalaistamaton. Esim. 70% maailman kultavarannosta oli USA:n hallussa. Myös dollarin kysyntä maailmalla oli niin vahvaa, että USA käytännössä yksin vastasi maailman likviditeetin kontrolloimisesta. 284

Uusi maailmanpoliittinen tilanne vaati Yhdysvaltoja luopumaan sen isolationistisesta politiikastaan. Rosevelt visioikin New Dealin ulottamisesta koko maailman mittakaavaan. 285

Rooseveltin ”one worldism” oli Yhdysvaltain talouspiireille ja kongressille kuitenkin liian utopistinen visio, joten ne eivät halunneet asettua sen taakse. 286

Lopulta maailmankaupan järjestelyelimeksi saatii sorvattua GATT vuonna 1947, joka oli tulleja ja kaupankäyntiä koskeva yleissopimus. 286

→ Maailmantaloutta häiritsi kuitenkin vakava epätasapaino, sillä lähes kaikki likviditeetti oli keskittynyt yhdysvaltalaisten käsiin. Vaikka USA olisi tehnyt kuten UK 1800-luvulla ja poistanut kaikki tuontitullit ei pääoman jakautumisen epätasapaino olisi saanut maailmankauppaa kukoistamaan:

”Unless world liquidity was distributed more evenly, the world could not purchase from the United States the means of production which it needed to supply anything of value to US consumers in whose hands most of the world's effective demand was concentrated. But here too, the US Congress was extremely reluctant to relinquish its control over world liquidity as a means to the end of boosting world economic expansion.” 286

Miten Bretton Woodsissa päätetty maailman rahajärjestelmä poikkesi aiemmista?

→ ”In all previous world monetary systems – including the British – the circuits and networks of high finance had been firmly in the hands of private bankers and financiers who organized and managed them with a view to making a profit. World money was thus a by-product of profit-making activities. In the world monetary system established at Bretton Woods, in contrast, the ”production” of world money was taken over by a network of governmental organizations motivated primarily considerations of welfare, security, and power – in principle the IMF and the World Bank, in practise the US Federal Reserve System acting in concert with the central banks of the closest and most important US allies. World money thus became became a by-product of state-making activities.” 287

→ likviditeetin luonti siirtyi yksityisistä käsistä Washingtonin huoleksi. Glass-Steagal laki 1933 erotti liikepankit ja säästöpankit toisistaan ja entisestään vähensi finanssisukujen valtaa Yhdysvaltain finanssimarkkinoista. 288

Bretton Woods ei onnistunut levittämään Yhdysvaltojen kontrolloimaa likviditeettiä tarpeeksi ulkomaille, että eri maiden hallitukset olisivat voineet luopua valuutanvaihdon kontrolleista: dollarit olivat niukka hyödyke ulkomailla ja dollaripula esti maailmantaloutta saavuttamasta potentiaalista ekspansiotaan.

Yhdysvaltain talous oli paljon vahvemmin integroitunut yhdeksi maantieteelliseksi ja kansalliseksi yksiköksi kuin 1800-l brittiläinen talous, joka sai ja tarvitsi materiaaleja ja toimituksia laajasta imperialistisesta verkostostaan. 290

Yhdysvaltalainen liiketoiminta koki 50 vuodessa muotonsa saaneen organisationaalisen vallankumouksen, kun sisällissodan jälkeen byrokraattisesti johdetut vertikaalisesti järjestyneet korporaatiot laajenivat ensin koko Amerikan mantereelle ja sen jälkeen ulkomaille, kun taas Britanniassa liiketoiminnan perusyksikkö oli pieni tai keskisuuri yritys. 290

Amerikkalainen korporaatio/suuryritys sisällytti koko tuotantoprosessin kaikkine alaprosesseineen omaan organisaatioonsa. 291

”Our analysis suggests that the entire British regime of accumulation in its domestic, foreign, and colonial ramifications should in fact be conceived of as constituting a world system of flexible specialization, formed through the vertical fission of processes of production and exchange and continually generating for its constituent units external econimies that were global in scope.” 292-293 → vrt. yhdysvaltalaiset ja saksalaiset korporaatiot

Kun Englannista tuli ”maailman pakkahuone”, se pystyi organisoimaan taloutensa siten, että se keskittyi lukuisiin erilaisiin korkean jalostusasteen tuotteiden valmistamiseen, missä sitä auttoi kaikkialta Britti-imperiumista Brittein saarille laivatut raaka-aineet. Brittiläinen kapitalismi-regiimi oli joustava: brittien kannatti aina ostaa mistä halvimmalla sai ja myydä lopputuotteet sinne mistä sai parhaan hinnan. Tämän puhtaan rahallisen logiikan (pecuniary logic) takia brittiläisen liike-elämän piti olla hyvin joustavaa ja valmista hyppäämään nopeasti alalta toiselle sen mukaan, mikä oli kulloinkin taloudellisesti kannattavinta. Tällainen rationaliteetti sopi hyvin Britannialle, joka sijaitsi maailman kaupan hermokeskuksessa ja jolla oli valtava alueellinen imperiumi, josta puristaa resursseja. 293 → vrt. saksalaisten ja amerikkalaisten ”teknologinen rationaliteetti”

1800-l loppupuolen pitkä lama johtui kiristyneestä yritysten välisestä kilpailusta, jonka kapitalistit halusivat ratkaista jotenkin saadakseen voitot nousemaan. Galbraith mainitsee kolme tapaa, joilla markkinakilpailun voi kesyttää: control, suspension & supersession. Yhdysvaltalainen korporaatiokapitalismi onnistui näissä viimeisessä.

1800-l britit kontrolloivat maailmanmarkkinoita, sillä se oli heidän luomuksensa ja britit pystyivät asemansa turvin syrjäytämään markkinoita toisilla ja valitsemaan aina halvimmat toimittajat ja käärimään suurimmat voitot.

Markkinoiden ”keskeyttämiseen” (suspension) perustui saksalainen korporaatiokapitalismi, joka perustui keskussuunnitteluun. Vaikka saksalainen tuotanto oli teknologisesti taitavaa ja tuontantoprosessi pitkälle rationalisoitu ja nivottu yhdeksi ehjäksi ketjuksi, Saksa kärsi siitä että se ei alueellisena valtana omannut lähellekään niin suuria resursseja kuin britit, jotka pystyivät imemään mitä erinäisimpiä resursseja imperiumistaan.

Yhdysvallat enemmän kuin tuplasivat maa-alueensa vuosien 1803-1853 aikana. Pohjoisvaltioiden voitettua sisällissodan USA keskittyi yhtenäisen kansallisen yksikön ja kansantalouden rakentamiseen Amerikan mantereen ulkopuolelle suuntautuvan ekspansion sijasta. Yhdysvaltain sisämarkkinat kasvoivat huimaa vauhtia, mutta USA:n talous perstui myös vahvasti sen suuren viljaylijäämän myyntiin maailmanmarkkinoilla. 1800-l lopun suuren laman aikana USA:n kyky asuttaa viljelijäväestöä uusille viljaville alueille ja hyödyntää uutta maataloustekniikkaa kääntyi kilpailueduksi Saksaa vastaan, jolta USA vei markkinaosuuksia maataloustuotteiden maailmankaupassa, mikä auttoi USA:n jo ennestään valtavia kotimarkkinoita kasvamaan entisestään. 301

Miten jenkkikorporaatiot onnistuivat ”ylittämään” (supercede) markkinat? Markkinoiden ylittämisellä Arrighi tarkoittaa sitä, että vertikaalisesti integroituneet korporaatiot ottivat koko input-output -ketjun hallintaansa: ne loivat byrokraattisia koneistoja, jotka linkittivät koko pitkän ketjun raaka-aineista valmiin lopputuotteen myymiseen yhden suuren korporaation hoidettavaksi. Korporaatio siis ideaalitilanteessa tuotti omat raaka-aineensa, valmisti tuotteet ja myi ne. 302

USA oli hyvin protektionistinen talous 1800-l lähtien aina pitkälle 1900- puolelle asti: se asetti tulleja ja tariffeja, vaikka Wall Street saarnasi vapaakaupan puolesta.

Britannian kutoman maailmanmarkkinakapitalismin romahdettua yhdysvaltalaiset korporaatiot jäivät vahvimpina kapitalistisina toimijoina henkiin ja USA hyötyi valtavasti brittiläisen regiimin ja markkinakapitalismin kaatumisesta. II MS jälkeen kuitenkin stagnaatio: USA:lla lähes kaikki maailman likviditeetti ja sen kontroillointi Washingtonin käsissä, mutta pääoma ei kiertänyt, maailmanmarkkinoiden uusi ekspansio jäi piippuun. Apuun tuli kylmä sota.

→ ”The building up of Western Europe and of Japan as bastions and showpieces of the free world was a far more concrete and attainable objective than the remaking of the entire world in the American image.” 304-5

Marshall Planista huolimatta dollarivaje vaivasi Eurooppaa ja maailmaa 1940-l lopulle asti.305

→ tarvittiin siis massiivista ylijäämien kierrätystä, jotta maailmantalous olisi voinut toipua. Kylmä sota ja mittakaavaltaan ennen näkemätön asevarustelu ratkaisivat ongelman: Achesonin sanoin ”Korean sota pelasti meidät”. 306

”Massive rearmament during and after the Korean War solved once and for all the liquidity problems of the post-war world-economy. Military aid to foreign governments and direct US military expenditures abroad – both of which grew constantly between 1950 and 1958 and again between 1964 and 1973 – provided the world-economy with all the liquidity that it needed to expand. And with the US government acting as a highly permissive world central bank, world trade and production did expand at unprecedented rates.” 306

23 vuoden jakso Korean sodan alkamisesta Vietnamin sodan päätäneeseen Pariisin rauhansopimukseen 1973 oli kapitalismin historian tuottoisin ja tasaisin aikakausi – kapitalismin kultakausi. 306

1950-luvulla alkoi uusi maailmantalouden ekspansio, jolloin ylijäämäpääomaa käytettiin markkinoiden laajentamiseen ja hyödykkeiden tuottamiseen ja kauppaan. →

”...1950s and 1960s, like the 1850s and 1860s, constitute another (MC) phase of material expansion of the capitalist world-economy – a period, that is, during which surplus capital was thrown back into commodity trade and production on a sufficiently massive scale to create the conditions of renewed cooperation and division of labor within and among the separate governmental and business organizations of the capitalist world-economy.” 307

→ vaikka tämä USA-vetoinen markkinoiden laajentumisen sykli oli ennennäkemättömän laaja, se muistutti kaikkia aiempia kapitalismin historian tuntemia laajentumissyklejä siinä, että se kiihdytti yritysten ja valtioiden välistä kilpailua ja johti lopulta ylijäämäpääoman poisvetäytymiseen kaupasta ja tuotannosta. 307

Tämä muutos tapahtui vuosien 1968-73 aikana: tuona aikana eurodollarien talletukset nousivat rajusti ja dollariin ja kultaan sidotuista kiinteistä valuuttakursseista siirryttiin kelluvien valuttaakurssien järjestelmään. 308

”There were distinct but mutually reinforcing developments. On the one hand, the accumulation of a growing mass of world liquidity in deposits that no government controlled put increasing pressure on governments to manipulate the exchange rates of their currencies and interest rates in order to attract or repel liquidity held in offshore markets to counter shortages or surfeits in their domestic markets. On the other hand, continous changes in exchange rates among the main national currencies and in rate of interest differentials multiplied the opportunities for capital held in offshore money markets to expand through trade and speculation in currencies.” 308 YRITÄ YMMÄRTÄÄ TÄMÄ

1970-l puolivälissä valuutta/finanssikauppa ylitti jo monikertaisesti maailmankaupan arvon. Tämän jälkeen finanssiekspaniosta tuli pysäyttämätönä, ja finanssikauppa on sen jälkeen ylittänyt monikertaisesti reaalitalouden koon.

The Dynamics of Global Crisis

Arrighin tutkimuksen ja perspektiivin valossa nykyisessä finanssikapitalismissa ei siis ole mitään vallankumouksellista: talouden finanssoituminen on tapahtunut jokaisen kapitalistisen syklin/pitkän vuosisadan aikana, ja se on aina merkinnyt kyseisen syklin lopun alkua. Nykyinen finanssikapitalismi on tietenkin paljon sofistikoituneempaa ja skaalaltaankin laajempaa kuin aiemmat, mutta yhtä kaikki se on vanha ja aina toistuva ilmiö syklisesti kehittyvän kapitalismin historiassa.

Reaganin aika ja kapitalismin voitto kommunismista saattavat vaikuttaa kapitalismin voimannäytöiltä, mutta todellisuudessa tuo aika oli USA-vetoisen kapitalismin belle epoque, viimeinen kaunis hetki kohti turmiota vievässä kehityksessä. 309 → jokaisen syklin ”kaunis hetki”sijoittuu aina signaalikriisin ja terminaalikriisin väliin

”The coming crisis of the US regime was signalled between 1968 and 1973 in three distinct and closely related spheres. Militarily, the US army got into ever more serious troubles in Vietnam; financially, the US Federal Reserve found it difficult and then impossible to preserve the mode of production production and regulation of world money established at Bretton Woods; and ideologically, the US government's anti-communist crusade began losing legitimacy both at home and abroad.” → kriisi paheni nopeasti ja 1973 Yhdysvaltain hallinto oli perääntynyt joka rintamalla. Ajanjakso 1968-1973 siis signaalikriisi.

Signaalikriisin jälkeen USA ei pystynyt enää huolehtimaan roolistaan ”maailman hallituksena”.

Maailmantalouden finanssoituminen alkoi 1960-l lopulla, kun Lontoon eurodollarimarkkinat kasvoivat valtavasti. Eurodollarimarkkinoiden räjähdys pakotti USA:n hylkäämään fiktion siitä, että dollari oli vielä sidottu kultakantaan, ja dollarin kultakytköksestä luovuttiin 1973. Sen jälkeen markkinat, lähinnä eurodollarimarkkinat, määrittivät valuuttojen arvot suhteessa toisiinsa ja kultaan. 310

”The formation of the Eurodollar or Eurocurrency market was the unintended outcome of the expansion of the US regime of accumulation. An embryonic ”dollar deposit-market” first came into existence in the 1950s as a direct result of the Cold War. Communist countries had to keep dollar balances for their trade with the West, but could not risk depositing these balances in the United States lest the US government should freeze them. The balances were thus deposited in European banks, mostly in London, which initially redeposited the funds in US banks. Soon, however, London banks realized the advantages of holding the funds in the form of what came to be known as Eurocurrencies – currencies, that is, 'held and used outside the country where they have status of legal tender.'” 310.

Kommunistimaiden dollarimääräiset varat olivat kuitenkin hyvin pieniä, ja suurimpia tallettajia eurodollarimarkkinoilla olivat heti 1960- alusta lähtien suuret amerikkalaiset monikansalliset yritykset.

Eurodollarin myötä syntyi organisatorinen rakenne, joka oli maailmanrahaa kontrolloineen Yhdysvaltain keskuspankin ja ulottumattomissa.

1960-l alkupuolella Kennedyn hallinnolla oli pulma: USA:n kultavarannot hiipuivat ja sillä oli paljon rahallisia vastuita ulkomaiden keskuspankeille yms. toimijoille. Kennedyn hallinto päätti rajoittaa lainaamista ja suoraa investointia ulkomaille, mutta nämä rajoitukset kiertämään soveltui eurodollarirahoitus, eli dollareiden lainaaminen siirtyi pois Yhdysvaltalain hallinnon ja keskuspankin toimivallan ulkopuolelle. 312

Yhdysvaltalaiset korporaatiot valloittivat markkinoita hämmästyttävän nopeasti mutta myös niiden ekspansio tuli päätökseensä ennen näkemättömän nopeasti. Eurooppalaiset alkoivat taloudelliseen vastaiskuun 1960- ja 70-luvuilla ja alkoivat tehdä valtavassa mittakaavassa suoria ulkomaisia investointeja ja eurooppalaisetkin omaksuivat jenkkien korporaatioiden organisatoriset rakenteet. 313

”Sooner than in all previous phases of material expansion of the capitalist world economy, the exponential growth of investments in production and trade resulted in an intesification of competitive pressures on the leading bisnes agencies of the expansion.” 314

Eurooppalaiset siis oppivat organisoimaan yrityksensä yhdysvaltalaisten korporaatioiden tarjoaman mallin mukaan ja eurooppalaisista korporaatioista tuli varteenotettavia kilpailijoita jopa Yhdysvaltain markkinoilla. Jotain eurooppalaisten esiinmarssista kertoo sekin, että vuosien 19667-74 USA:n osuus suorista ulkomaan investoinneista laski huomattavasti. 314

Sekä yhdysvaltalaisen että eurooppalaisen pääoman kansainvälistyminen nosti raaka-aineiden hintoja, kasvatti reaalipalkkoja, mikä entisestään kiihdytti etenkin öljyn hinnan kallistumista → öljykriisi.

Yhdysvaltalaisista korporaatioista tuli II MS jälkeisessä maailmanjärjestelmässä amerikkalaisen hegemonian keskeisimpiä kulmakiviä, mutta hiljalleen korporaatioiden ja poliittisen hallinnon tavoitteiden välille syntyi intressiristiriitoja: pahin ristiriita koski Yhdysvaltain Japanin politiikkaa 1950- ja 60-luvuilla, jolloin turvallisuusnäkökohdan takia hallinto tuki japanilaisten tuotteiden tuontia omille markkinoilleen ja sieti yhdysvaltalaisten investointien vaikeuttamista Japanissa. 316

Uuden ajan eurooppalaisten kauppakomppanioiden ja II MS jälkeisten amerikkalaisten korporaatioiden välillä voi nähdä tietynlaisen funktionaalisen analogian: ne olivat emämaiden instrumentteja uusien alueiden ja markkinoiden integroimisessa emämaiden taloudellisiin verkostoihin. Mutta siinä missä kauppakomppanioiden privilegiot voitiin ongelmitta lakkauttaa ja hallitukset saattoivat ottaa niiden aluevalloitukset oman hallintansa alle, ei suuria amerikkalaisia korporaatioita voinut kesyttää yhtä helposti, eivätkä ne taipuneet mukisematta emämaan hallinnon vaatimuksiin ja intresseihin. 317

Maailman likviditeetin kontrollin ja luomisen sirtäminen yksityisistä käsistä ja Lontoon ja New Yorkin finanssipiireiltä Washingtoniin oli välttämätön ehto sille, että 1930- ja 1940-lukujen systeeminen kaaos saatiin muutettua globaalikeynesiläisyyden avulla 50 ja 60-lukujen tasapainoksi ja talouden ekspansioksi. 318

Mutta kun amerikkalainen korporaatiopääoma pääsi hyödyntämään tätä uutta tasapainoa kun sille avattiin ovet Euroopan markkinoille, alkoi likviditeetin kontrolli ja luominen lipsua Washingtonin käsistä takaisin New Yorkiin ja Lontooseen. → ”London regained its position as the centre for international financial business, but this business was centered on the dollar and the major players were American banks and their clients.” 318

Dollarin irrottaminen kultakannasta toi tilalle ”puhtaan dollarin”, jota ei ollut sidottu mihinkään metalliin tai muuhunkaan itselleen ulkoiseen asiaan. Noin 5 vuoden ajan, 1973-1978, näytti siltä että kultakannasta irrotettu dollari antoi Yhdysvalloille täyden vapauden luoda likviditeettiä niin paljon kuin se ikinä katsoi parhaaksi, sillä sen ei enää tarvinnut tavoitella ylijäämiä huolehtiakseen omasta vajeestaan. → ilmeisesti siis niin, että jos Yhdysvallat halusi jotain, esim. jotain luonnonvaraa, niin sen ei tarvinnut kuin laskea liikeeseen omaa valuuttaansa ja ostaa mitä se ikinä halusikaan. 318

”As we shall see presently, US seignorage privileges were not as unlimited as they appeared in the mid 1970s. But for a few years these privileges did provide the US government and US business with major competitive advantages in the escalating inter-capitalist struggle over the world's markets and sources of primary inputs.” 319

Yhdysvaltain löysä rahapolitiikka käänsi resurssivirrat kohti Yhdysvaltoja ja se auttoi amerikkalaisia yrityksiä saamaan tuotteitaan markkinoille eurooppalaisten ja japanilaisten kustannuksella. Löysä rahapolitiikka myös takasi yhdysvaltalaisille yrityksille kaiken niiden tarvitseman likviditeetin mitä ulkomaiden markkinoille suuntautunut ekspansio vaati. Myös jatkuvat dollarin devalvaatiot antoivat jenkkiyrityksille kilpailuetua suhteessa eurooppalaisiin ja japanilaisiin yrityksiin. 319-20

Kiinteiden vaihtokurssien vaihtuminen kelluviin valuuttoihin lisäsi korporaatioiden riskejä, jotka liittyivät valuuttakauppaan ja yllättäviin kurssiheilahteluihin.Vielä suurempia riskejä heiluvat valuuttakurssit tuottivat valtioille, etenkin 3. maailman valtioille, joiden vientiartikkelit oli pääsääntöisesti hinnoiteltu dollareissa. 320

Kun kamppailu maailman energiavaroista kiihtyi, myös jotkut öljynviejämaat saivat tuloja joita ne kierrättivät eurodollarimarkkinoille, kun kotimaassa rahalle ei ollut järkevää sijoituskäyttöä. 322

AIKA VAIKEETA SKEIDAA, MUTTA TÄSSÄ YDIN: ”...the loose US monetary policies of the 1970s, combined with the two-tier pricing of crude oil in the US domestic market and with the complete liberalization of US private lending and investment abroad, strengthened the very tendencies that propelled the explosive growth of offshore money markets.” 323

Järjestelmän loputtomalta näytänyt kyky pumpata markkinoille lisää ja lisää likviditeettiä johti siihen, että USA:n lisäksi muutkin maat hylkäsivät huolen vajeista, sillä maaginen likviditeettikone pystyi aina lainaamaan tarvitseville. Tällainen politikkaa ja systeemin kuormittuminen liiallisella likviditeetillä johti tietenkin sitkeään inflaatioon. 323

Yhdysvaltain 1970-luvun löysä rahapolitiikka pyrki ylläpitämään markkinoiden ekspansiota mutta valtaosa keskuspankin markkinoille puskemista dollareista ei päätynyt investointeihin reaalitalouteen vaan niitä sijoitettiin eurodollarimarkkinoille, jossa ne monistivat itseään yksityispankkien rahanluontimekanismin välityksellä, jossa uutta rahaa luotiin käyttämällä keskuspankkirahaa reservinä, jota yksityisen liikepankkirahan luominen edellyttää. Likviditeetti ei siis kanavoitunut tuotantoon vaan finanssisektorille. 324

Eurodollarien ylitarjonta johti siihen, että monet valtiot pystyivät hylkäämään huolen tasapainoisista budjeteista, mikä johti yleiseen luottoluokitusten kriteerien madaltumiseen.

Lopulta Yhdysvallat reagoivat finanssisektorin yliotteeseen hakemalla liittoa sen kanssa ja korvaamalla löysän rahapolitiikkansa ennen näkemättömän tiukalla rahapolitiikalla – Volckerin shokki eli korot ylös: halvan rahan aika oli ohi.

1) USA alkoi kilpailla mobiilista pääomasta nostamalla korkotason huomattavasti inflaatiotasoa korkeammalle.

2) Houkutellakseen offshore-pääomaa takaisin Yhdysvaltoihin hallinto aloitti säätelyn purkamisen, mikä takasi korporaatioille ja finanssitoimijoille lähes vapaat kädet Yhdysvalloissa. Varsinkin pankkitoiminnan säätelyä purettiin Yhdysvalloissa reippaalla kädellä.

3) Reagan voitti vaali lupaamalla tasapainottaa budjetin, mutta hänen hallintonsa velkaannutti valtion tavalla, jota ei oltu ennen nähty. Kun Reagan valittiin presidentiksi 1981 valtion alijäämä oli 74 miljardia ja valtion velka biljoonan. Vuonna 1991 molemmat luvut olivat nelinkertaistuneet. 1992 valtion korkomenot veivät 195 miljardia ja 15% koko budjetista. USA:sta oli tullut maailman suurin velallinen.

4)  Reaganin kaudella kylmä sota otti lisäkierroksia mikä myös lisäsi USA:n velkaantumista ja jälleen kerran lisäsi likvidin pääoman kysyntää ja tuotti siten pääoman omistajille satumaisia voittoja ja ”kauniin hetken.” 328

1970-luvun kriisi vähentyneine tuottoineen sijoitetulle pääomalle asetti dollarin uskottavuuden maailman reservivaluuttana kyseenalaiseksi. Dollarin uskottavuus päätettiin palauttaa omaksumalla sound money -politiikka IIMS jälkeen alkaneen löysän rahapolitiikan tilalle.

Jenkit olivat alkujaan omaksuneet löysän rahapolitiikan sosiaalisista syistä: löysä rahapolitiikka oli ollut New Dealin ehto. Kun Yhdysvaltain hallinto halusi uudelleen lähentyä finanssipiirejä, se joutui hylkäämään ne globaalit sosiaaliset tavoitteet, joita Yhdysvallat oli tavoitellut lähes puolen vuosisadan ajan. 330

Lokakuussa 1979 Volcker aloitti kovat toimet rajoittamalla dollarien tarjontaa maailmalle ja nostamalla korkotasot kattoon, hän reagoi pääasiassa dollarin kokemaan luottamuskriisiin – dollarin asema reservivaluuttana oli kyseenalaistettu. Puolta vuotta myöhemmin hän aloitti vielä kovemmat rajoitustoimet, tällä kertaa pääasiassa estääkseen arabirahan hakeutumisen kullan tarjoamaan suojasatamaan. 330   

Kolmannen maailman dekolonisaatio oli riski jenkkivetoiselle maailmanjärjestelmälle ja ensimmäiselle maailmalle, sillä itsenäisinä kolmannen maailman mailla oli valta itse päättää luonnonvaroistaan, joihin läntiset korporaatiot olivat hankkineet kolonialismin aikakaudella itselleen suotuisia omistusoikeuksia.

Tappio Vietnamissa vei jenkeiltä uskottavuuden maailmanpoliisina ja myös myytti Israelin voittamattomuudesta kärsi vakavan iskun Jom Kippur sodassa: OPEC nosti öljyn hintaa, joka oli jo ennestään ollut nousussa. 332-3

Kun öljyn hinnan nousun liittää jo aiemmin tapahtuneeseen ja löysän rahapolitiikan kiihdyttämään muidenkin raaka-aineiden ja tuotteiden hintojen nousuun, lännen kapitalistit ja koko kapitalistinen järjestelmä joutui kilpailemaan entistäkin kovempaa keskenään. Pian myös sääntelemätön öljydollarien kierrätys lainoiksi valikoiduille toisen ja kolmannen maailman maille muuttui suoranaiseksi pääomatulvaksi, ja hetken aikaa pääoman tarjonta oli niin suurta, että siitä tuli lähes ilmainen hyödyke. Maailman ostovoiman kontrolli oli valumassa pois länsimaiden hallusta. Lainatulvat edistivät kehittyvien maiden valtapyrkimyksiä ja heikensivät sitenkin läntisen maailman johtoasemaa maailmanjärjestelmässä.

USA pyrki hallitsemaan tilannetta puuttumalla alueellisiin voimatasapainoihin, mutta se epäonnistui kaikkein tärkeimmässä mahdollisessa paikassa, eli Lähi-Idässä, jonne jenkit olivat kaataneet saaveittain rahaa ja laittaneet arvovaltansa peliin. Iranin shaahin länsimielinen regiimi kaatui islamilaisessa vallankumouksessa, mikä oli katastrofi jenkeille. 333

à

”This new setback for US world power – which not accidentally brought in its train the crisis of confidence in the US dollar, the second oil shock, and the Soviet invasion of Afghanistan – finally convinced the US government that the time had come to abandon the New Deal tradition of confrontation with private high finance, and to seek instead by all available means the latter’s assistance in regaining the upper hand in the global power struggle.” 333

Tämä uusi politiikka ja liitto finanssipääoman kanssa toimi paremmin kuin kukaan uskalsi odottaakaan. Ostovoiman palauttaminen jenkkeihin teki käden käänteessä sen, mihin jenkkien asevoimat eivät olleet pystyneet.

à ”The devastating effects of US restrictive monetary policies, high real interest rates, and deregulation on Third World states quickly brought them to their knees.” 334

USA:n rahapolitiikan tiukennukset leikkasivat dramaattisesti kolmannen mailman raaka-aineiden ja tuotteiden kysyntää. 1980-88 etelän vientituotteiden reaalihinnat laskivat noin 40% ja öljyn hinta noin 50%. Myös korkotason radikaali nosto teki kolmannen maailman maiden velkojen hoidon erittäin vaikeaksi. 334

Niinpä asetelma kääntyi 180 astetta ympäri: enää ensimmäisen maailman pankkiirit eivät rukoilleet kolmannen maailman hallituksia ja pankkiireita lainaamaan rahojaan, vaan nyt kolmas maailma joutui rukoilemaan ensimmäisen maailman hallinnoilta ja pankeilta lainoja, jotta he pysyisivät elossa yhä tiiviimmin integroidussa ja kilpailullisemmassa maailmantaloudessa. 334

Kun pääoma muuttui jälleen niukaksi, neuvostoleiri tunsi jälleen kovenneen markkinakilpailuin nahoissaan ja kun se koki Afganistanissa oman Vietnaminsa, sen päivät olivat luetut. Lännen porvaristo sai siis kokea monen vuoden ajan oman belle epoquensa, joka oli kuitenkin vain ilmausta siitä, että pääomankasautumisen kohtaama kriisi ei suinkaan ollut loppunut, vaan siirtynyt uuteen vaiheeseen.