Muistiinpanot. Jonathan Israel: The Dutch Republic: Its Rise, Greatness and Fall, 1477–1806

 

Jonathan Israel

                      The Dutch Republic 1477-1806

 

 

2. On the Treshold of the Modern Era

 

Hollannin maakunnan painoarvon nousu Alankomaiden alueella alkoi 1200-luvulla. Tuolloin Alankomaiden pohjoisosissa valtavia tulvien vaivaamia alueita kuivattiin, ojitettiin, tehtiin viljelyskelpoiseksi ja asutettiin.

à ”From this resulted an internal shift, especially within the northern Netherlands, with the populousness and vitality of the low-lying areas, above all Holland, steadily increasing relative to the higher ground to the south and east.” p. 9

1200-luvulla syntyi myös institutionaalinen kehys, joka vastasi ojittamisesta, patojen rakentamisesta yms. kun kylät, kaupungit ja aateliset muodostivat komiteoita, joita kutsuttiin nimellä heemraadschappen. Nämä komiteat koordinoivat yhteistyötä ja niin kylillä, kaupungeilla kuin aatelistolla oli niissä edustajansa. Vaikka ne syntyivät spontaanisti, käytti Hollannin kreivi ja muu paikallinen aatelisto vaikutusvaltaansa tämän tärkeän verkoston hallitsemiseen jo 1200-luvun alussa. p. 10

Hollanti, Seelanti ja osia Utrectista, Flanderista, Friisinmaasta ja Groningenista muodostivat 1300-luvun alussa käytännössä aivan uuden maan, jonka ojat, padot ja mereltä vallattu maa antoivat hyvät lähtökohdat asutukselle, viljelykselle ja kaupalle. 10-11

Hollanti, joka oli vielä vuonna 1200 mitätön alue, oli 1290-luvulla jo Alankomaiden pohjoisosan voimakkain maakunta, jonka voima alkoi vetää vertoja etelän Brabantille ja Flanderille. p.11

Suurten jokien eteläpuoliset alueet olivat kuitenkin 1300-luvulla vielä selvästi pohjoista kehittyneempiä taloudellisesti, ja Etelä-Alankomaat oli Pohjois-Italian ohella Euroopan urbanisoituneinta aluetta. Pohjois-Alankomaat ei kuitenkaan ollut alistussuhteessa etelän valtioihin, joiden politiikka oli suuntautunut etelään ja länteen. Suuret joet Maas ja Waal olivat niin suuria poliittisia ja strategisia esteitä, etteivät Etelä-Alankomaiden valtiot pystyneet käyttämään valtaa pohjoisen alueisiin. p.12

Koska Flanderi ja Brabantti eivät pystyneet puuttumaan jokien pohjoispuolen asioihin, Hollannin kreivit onnistuivat kasvattamaan valtaansa suhteessa muihin pohjoisen alueisiin ja luomaan alueellisen valtakeskittymän. 1300-luvun aikana Hollanti valloitti alueita Friisinmaalta ja onnistui heikentämään Utrechtin piispan valtaa. p. 13

1300-luvun aikana Hollannin kreiveistä tuli myös Seelannin kreivejä, kun hollantilaiset voittivat Flanderin kreivin, joka luopui 1323 kaikista vaateistaan Seelantiin. p.14

Myös musta surma vahvisti Hollantia niin Pohjois-Alankomaiden keskuksena kuin suhteessa jokien eteläpuolisiin valtioihin. Vastoin ajan yleistä trendiä Hollannin kaupungit kasvoivat mustan surman jälkeisen vuosisadan aikana. 1514 jo 44% Hollannin väestöstä asui kaupungeissa, ja vaikka Utrecht oli vielä pohjoisen suurin kaupunki ja etelän suuret kaupungit yhä selvästi suurempia kuin Hollannin kaupungit, oli Hollanti kasvanut selvästi voimakkaimmaksi maakunnaksi pohjoisessa ja sen voima suhteessa etelään kasvoi jatkuvasti. p.14-15

Vaikka Hollannilla oli jo 1400-luvulla suurempi laivasto kuin Flanderilla ja Brabantilla yhteensä, se oli kuitenkin taloudellinen lilliputti verrattuna etelän maakuntiin. Hollantilaiset laivat rahtasivat bulkkitavaraa – viljaa, puuta, suolaa ja kalaa. Myös teollinen tuotanto oli paljon vähäisempää Hollannissa kuin etelän maakunnissa. 15-16

Flanderissa ja Brabantissa oli muutama suurkaupunki, joihin suuri osa väestöstä ja kaupasta oli keskittynyt. Suurkaupunkien vallasta tuli kuitenkin maakunnallinen heikkous, kun kaupunkien partikularismi ja keskinäinen kilpailu heikensi maakunnallista koheesiota. Toisin oli Hollannissa, jossa oli seitsemän suunnilleen yhtä suurta kaupunkia ja vahvempi maakunnallinen koheesio. 16

1400-luvun alkupuolisko oli tärkeä ajanjakso Hollannin nousun kannalta. 1400 alkaen hollantilaiset laivat alkoivat suurin määrin purjehtia Itämerelle viljan ja puun vuoksi ja Ranskaan ja Portugaliin suolan takia. 1400-luvulla kehittyi myös Haringbuis, joka teki hollantilaisista ja seelantilaisista tehokkaimpia silakanpyytäjiä Pohjanmerellä kolmeksi vuosisadaksi. 16-18­

”This growing dependence on bulk-carrying and the herring fishery was encouraged by mounting difficulties in agriculture and water control.” p.18

à Vuodesta 1400 lähtien maan valtaaminen mereltä hidastui, kun käytössä olleen teknologian rajat tulivat vastaan. Samalla paljon aiemmin kunnostetusta maasta alkoi vajota takaisin mereen ja aiemmin turvassa olleet alueet joutuivat taas tulvavaaraan. 18

Nämä maatalouden kriisit johtivat siihen, että peltoviljelystä siirryttiin maidontuotantoon, mikä oli mahdollista lisääntyneen Itämeren viljan tuonnin ansiosta. 18

”The result was that more imported grain was needed, fewer men were  required to work in the countryside, more rural population moved to towns, and there was a rapid increase in surplus cheese and butter available for export.” 18

à vaikutus Hollannin urbanisaatioon, joka kiihtyi samaan aikaan kun muu Eurooppa eli stagnaatiossa

Hansaliiga pyrki pitämään Hollannin poissa tekstiilien ja muiden arvokkaiden tuotteiden kaupasta liittoutumalla Pohjois-Alankomaiden kaupunkien sekä Flanderin ja Brabantin kanssa.

 

Under the Burgundians

 

1425 kuoli viimeinen itsenäinen Hollannin kreivi.

”By 1428 the new lord of Holland and Zeeland was Duke Philip the Good of Burgundy (1419-67), which meant that for the time since the Carolingian era part of the north was incorporated into a large European state with its main power base south of the rivers.” p.21

Burgundi oli saanut jo aiemmin alueita eteläisistä Alankomaista, kun viimeinen itsenäinen Flanderin kreivi kuoli vuonna 1384. Maat peri hänen tyttärensä ja tämän aviomies, Burgundin kreivi Filip Rohkea, Ranskan kuninkaan nuorempi veli. 21   

Burgundi kasvatti tasaisesti alueitaan Alankomaissa ja Koillis-Ranskassa, ja Brabantin ja Limburgin liittäminen Burgundiin 1404-1406 vakiinnutti Burgundin dominanssin Alankomaissa. Lopulta Burgundi liitti itseensä vielä Namurin, Hainaultin, Hollannin ja Seelannin, Luxemburgin ja Gelderlandin. 21

”In the 1430s, Duke Philip embarked on a programme of administrative reorganization and state-building intended to weld the Burgundian Netherlands into a more coherent entity. Among the new central institutions established in this period were the State General, a gathering of representatives from the various provincial States of the Burgundian Netherlands, a central Chamber of Accounts with treasurer and receiver-general, and the celebrated noble order of the Golden Fleece.” 21

Vaikka Burgundi oli sitten karolingien ajan ensimmäinen Alankomaissa jokien molemmille puolille valtansa ulottanut valtio, oli Burgundin Alankomaiden painopiste etelässä. Herttuan palatsi rakennettiin Brysseliin, jonne päätöksenteko ja hovin elämä keskittyi. Etelässä myös asuivat suurmaanomistajat, jotka saivat nauttia herttuan suosiosta. Myös burgundilaisen keskushallinnon kieli oli ranska eikä hollanti, mutta edes paikalliset eliitit juuri puhuneet ranskaa jokien pohjoispuolella. Myös hovin tukema kulttuurielämä keskittyi jokien eteläpuolelle. 22

Filip Hyvän hallitessa Hollannin ja Seelannin hallinnosta vastasivat Stadholderit, jotka olivat lähes poikkeuksetta lähtöisin etelästä. Pohjois-Alankomaiden politiikan suurena jakolinjana oli kahden ryhmittymän, Cabeljauwenin ja Hoeksin, valtataistelu, ja Filip pyrki nimittämään tasapuolisesti molempia paikallisiin virkoihin lievittääkseen puoluevihaa ja tehdäkseen molemmista puolueista hänestä riippuvaisia. 23

Hollantilaisten ja seelantilaisten intressit eivät liiemmin kiinnostaneet burgundilaisia. Hollanti oli pohjoisessa konfliktissa Hansaliigan kanssa, mutta satavuotiseen sotaan sotkeutuneelta Burgundilta ei herunut resursseja hollantilaisten tueksi. Hollanti kuitenkin pystyi toimimaan itsenäisenä maakunnallisena yksikkönään sodassa Hansaa vastaan ilman Burgundin tukea. Kun Hollannin ja Hansan konflikti kärjistyi, Flanderi ja Brabantti yrittivät estää sodan, mutta Hollanti pystyi keräämään omalta alueeltaan tarvittavat summat Hansan liittoumaa vastaan sotimiseen, ja se pystyi toimimaan yhtenäisenä ja itsenäisenä yksikkönä ilman herttuan tukea. 23-24

Mikä selittää sen, että Hollanti pystyi toimimaan yhtenäisenä poliittisena yksikkönä, kun varsinkin jokien eteläpuolella aateliston jakautuminen ja kaupunkien oman edun tavoittelu söi maakunnallista koheesiota?

1)     ”The late colinization of large areas, combined with the agricultural crisis of the fifteenth century, and accompanying acceleration of the urban economy, had left Holland and Zeeland top-heavy with towns. Towns now dominated the countryside to a greater extent than in the rest of the Low Countries. As a result, urban patriciates increasingly came to preside over the provincial assembly, the States of Holland.” 24

2) “But, even more important than this, was the fact that the two main economic assets of Holland – the bulk-carrying fleet and herring fishery – were neither located in, nor directly managed by, the six ‘big towns’ which dominated the States. Nor were the dikes and sluices which protected both towns and countryside. The consequence, in contrast to northern Italy and the southern Netherlands, was the curtailment of urban particularism and autonomy. There was no point in individual town going their own way if, in doing so, they had no control over their most vital assets.” 24-25  

à Hollannissa koko maakunnan oli pakko puhaltaa yhteen hiileen, koska tuottoisimmat elinkeinot kalastus ja bulkkitavaran rahtaaminen eivät keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin, vaan rannikon pikkukaupunkeihin. Siksi suurimmille kaupungeille ei syntynyt kiusausta ajaa omaa etuaan muiden kustannuksella, vaan koko maakunnalla – niin kaupungeilla kuin maaseudullakin – oli yhteneväiset intressit

1440-luvulla Hollannissa puhkesi uusi Hoekien kapina, mikä sai Burgundin herttuan supistamaan kaupunkien valtuustoja, vroedschapeja, jotta niistä tulisi helpommin hallittavia ja vähemmän puoluekiistan riivaamia. Lopulta kaupunkien burgomasterien valinta annettiin vroedschapeille, eivätkä killat ja kaupunkialueet saaneet enää äänestää. 25-26

à ”In this way, in Holland and Zeeland during the mid-fifteenth century, was created that politically and economically privileged regent patriciate, sharply differentiated from the mass of the citizenry, who were to dominate civic life in the north Netherlands down to the Napoleonic era.” 26 à näin syntyi etuoikeutettu regenttiluokka, jolle Burgundin herttua antoi etuoikeuksia joiden vastapalvelukseksi hän odotti regenttien ylläpitävän stabiiliutta ja keräävän hänen veronsa

Burgundin herttuat tunnustivat Hollannin historialliset vaateet ylivallasta Pohjois-Alankomaissa, ja Utrecht miehitettiin 1450-luvulla, kun uudeksi ruhtinas-piispaksi valittiin Gelderlandin herttuan myötävaikutuksella anti-burgundilainen ehdokas, joka oli Hoeks -puolueen johtajan veli. 27

Burgundilainen valtio saavutti lakipisteensä autoritäärisen ja hallinnollista keskittämispolitiikkaa ajaneen Kaarle Rohkean hallitsijakaudella 1467-77. Hänen kaatumisensa taistelussa 1477 muutti nopeasti Alankomaiden tilannetta. Kaarlen hallinto oli ollut hyvin epäsuosittua ja hänen kuolemansa jälkeen kapina-aalto kulki läpi koko Burgundin hallitseman alueen, mutta kapinan keskus sijaitsi Etelä-Alankomaissa. 27-28

”Three weeks after her father’s death, Mary was forced to concede, under Flemish pressure, the celebrated Grand Privilege of 1477, a charter which gave the States General of the Burgundian Netherlands the right to gather on their own initiative whenever they saw fit and drastically curbed the power of the ruler to levy taxes, or gather troops, without the consent of the provinces.” 28

à Israelin mukaan vuoden 1477 kapinalla ja myöhemmällä Espanjan vastaisella kapinalla oli tiettyä sukulaisuutta – molemmissa kapinoissa Flanderi pyrki voimistamaan omaa valtaansa Alankomaissa ja molemmissa kapinoissa Hollanti toimi yhtä lailla Flanderia ja Brabanttia kuin Burgundia tai Habsburgeja vastaan.

”Mary complied, in March 1477, issuing another ’Great Privilege’ specific to Holland and Zeeland, one of its principal provisions being the exclusion of ‘strangers’ – by which was chiefly meant Flemings and Brabanters – from administrative and judicial posts in Holland and Zeeland.” 28 à Hollanti ja Seelanti saivat kapinan aikana ajettua omia erityisintressejään vähentämällä etelän maakuntien valtaa niiden sisäisiin asioihin

The Early Habsburg Netherlands

Burgundin Maria nai Maximilian Habsburgin (1459-1519) – myöhemmän Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin – joka halusi heti nyhtää takaisin niitä oikeuksia, joita Alankomaissa oli vuonna 1477 myönnetty States Generalille ja maakunnille, myös Hollannille ja Seelannille. Hän sai tukea pyrkimyksilleen magnaateilta, joilla oli tärkeä rooli Habsburgien Alankomaiden hallinnossa aivan kuin heillä oli ollut Burgundienkin aikaan. 29

Marian kuoltua 1482 suuraatelisto tuki Maximiliania, joka toimi poikansa Filip I:n sijaishallitsijana. Flanderi vastusti Maximiliania sijaishallitsijana sekä hänen konfliktinhakuista Ranskan politiikkaansa.

Kun Maximilian palasi väliaikaisesti Itävaltaan 1486, hän jätti Alankomaiden hallinnon Albrekt Rohkean ja luotettujen ylhäisösukujen käsiin.

Palattuaan Alankomaihin 1487 Maximilian kärsi tappioita Ranskan kuninkaalle Kaarle VIII:lle, mikä aiheutti suuren kapinan Flanderissa. Kapina käynnistyi Ghentissä ja sai Brugesin killoilta tukea, ja kiltojen kapina saartoi Maximilianin Brugesiin. Flanderin kaupungit eivät taaskaan pystyneet koordinoimaan yhteistyötä kapinan aikana eivätkä suostuneet muiden kaupunkien johdettavaksi. Ghent liittoutui Ranskan kanssa ja salli perustaa ranskalaisen varuskunnan kaupunkiin. 29  

”Maximilian’s father, the Holy Roman Emperor Frederick III, sent in German troops to punish Ghent and Bruges, which initially served only to widen the revolt, rousing Brabant and the Hoek allies of the Flemish rebels in Holland.” 29-30 à Habsburgien kurinpalautuspolitiikka vain laajensi kapinaa

Kuitenkin 1489 mennessä Alankomaiden kapina alkoi hiipua. Ranskan tuki oli puolivillaista ja Flanderin ja Brabantin suurten kaupunkien välinen yhteistyö minimaalista. 30

1477-92 suurta kapinaa voi verrata juhlitumpaan, Filip II:n hallintokauden aikaiseen kapinaan. Molempien kapinoiden aikaan Habsburgit olivat konfliktissa Ranskan kanssa ja heillä oli suurvaltapoliittisia ambitioita Euroopassa. Habsburgit käyttivät molempien kapinoiden kukistamiseen ulkomaisia palkkasotilaita ja autoritäärisiä keinoja. Fiskaaliset ongelmat ajoivat Habsburgit törmäyskurssille Alankomaiden kaupunkien ja aateliston kanssa. Molemmissa kapinoissa sytyttäviä tekijöitä olivat korkea verotus, privilegioiden loukkaaminen, ulkomaisten joukkojen käyttö ja hallinnon keskittäminen.  Molemmissa kapinoissa oli myös tavoitteena heikentää Habsburg-hallitsijan valtaa ja pakottaa hänet tekemään myönnytyksiä ja parantamaan perustuslaillisesti States Generalin (parlamentin) ja maakuntien asemia. Molemmissa kapinoissa esiintyi myös halua päästä kokonaan eroon Habsburgien ikeen alta. 30

”Yet there were also striking differences and it is these, undoubtedly, which explain why the Revolt of 1477-92 failed where the Revolt of 1572-90 partially succeeded – despite the increased power of the Habsburg state.” 30

Neljä eroavuutta kapinoiden välillä:

1) 1400-luvun lopun kapinan aikaan reformaatio ei vielä ollut puhjennut, ja juuri reformaatio oli se tekijä, joka kovensi asenteita ja teki kompromissin mahdottomaksi 1500-luvun loppupuolen kapinan aikana. 29-30

2)  Aiempaa kapinaa heikensi myös koherentin poliittisen johtajuuden puute. Myöhemmän kapinan aikana Hollanti pystyi ottamaan kapinan johtajuuden paljon vahvemmin haltuunsa, kuin keskenään riitaisat Flanderin ja Brabantin kaupungit 1400-luvun lopulla. 30

3) Aiemmassa kapinassa magnaatit olivat vahvasti Habsburgien puolella. 1572 osa ylhäisaatelistoa liittyi kapinaan Habsburgeja vastaan.

4) Aiemmassa kapinassa hallitsija Maximilian oli aktiivinen osapuoli, joka pyrki päättäväisesti poistamaan ne privilegiot ja myönnytykset, joita Alankomaiden parlamentille ja maakunnille oli annettu vuonna 1477. Myöhemmän kapinan aikaan Filip II, Maximilianin pojanpojanpoika, asui kaukana eikä kapinan kukistaminen aina ollut hänen tärkein prioriteettinsa. 31

Israel korostaa 1477 alkaneen kapinan epäonnistumisen syynä Flanderin ja Brabantin kyvyttömyyttä yhteistyöhön: Flanderin suuret kaupungit muodostivat kaikki omat hallinnolliset ja poliittiset piirinsä. Kaupunkien vahvuuden lisäksi Burgundin ja sittemmin Habsburgin valtion kasvaminen virvoitti aateliston valtaa ja pienemmässä määrin myös luostareiden valtaa. 31-32

Maximilianin ja Habsburgien voitto Alankomaiden kapinasta sai sinettinsä 1493, kun Maximilian kutsuttiin Itävaltaan isänsä seuraajaksi PS keisarikunnan keisarina. States General kutsuttiin koolle elokuussa 1493 ja Maximilianin tuolloin 15-vuotias poika Filip julistettiin Habsburgien Alankomaiden hallitsijaksi. Maximilian saavutti tuolloin myös tavoitteensa, kun States General julisti Burgundin Marian 1477 Alankomaiden maakunnille myöntämät etuoikeudet kumotuiksi. Filip vannoi virkaanastujaisissaan pitävänsä yllä vain ne privilegiot, jotka Filip Hyvä ja Kaarle Rohkea olivat myöntäneet ennen häntä. 32

Filipin hallitsijakausi oli suhteellisen rauhallista varsinkin Alankomaiden eteläosissa, mutta pohjoisessa Friisinmaa ja Gelderland kapinoivat niin Hollantia kuin Habsburgien valtaakin vastaan. Kun Kaarle V nousi valtaan, tilanne jatkui samanlaisena: etelä oli rauhallinen ja stabiili, pohjoisessa kuohui. Kaarlesta tuli myös Espanjan kuningas, joten hän jätti Hollannin Stadholdereille tehtäväksi löytää ratkaisu pohjoisen kuohuntaan. 34-35

 

The Institutions of the Habsburg Netherlands

Kaarle V lähti Espanjaan vaatimaan oikeuttaan maan kruunuun syyskuussa 1517. Habsburgien Alankomaat annettiin Kaarlen tädin Margaret Itävaltalaisen sijaishallittavaksi. Sijaishallinto kesti 13 vuoden ajan 1517-30. 35

Margareetan käskynhaltijakausi oli merkittävä, sillä hänen hallitsemistyylinsä poikkesi totutusta: hän oli autoritaarinen hallitsija, joka ei tukeutunut maakuntien instituutioihin tai edes ylhäisaatelistoon hallitessaan. 35

Kaarle jätti jälkensä Alankomaiden hallintoon vasta palattuaan Brysseliin 1531. Margareetan kuoltua hän valitsi sijaishallitsijaksi oman siskonsa Marian, jolla ei ollut hallinnollista kokemusta – asettamalla tietoisesti heikon sijaishallitsijan Kaarle varmisti, että Maria hallitsee vain tukeutumalla Kaarlen luotettuihin miehiin. 35

”The Empreror set up three new central institutions in 1531 – a rather grand formal body called the ‘Council of State’, a reorganized council of finance, and a Secret Council. These were the so-called Collateral Councils at Brussels, which were to survive, roughly in the same form, at the head of the administration of the Habsburg Netherlands down to 1788.” 35-36

Council of State (valtioneuvosto?) koostui 12 jäsenestä, jotka olivat ylhäisaatelistoa, heistä valtaosa etelästä.

Secret Council (salaneuvosto?) koostui pelkästään ammattibyrokraateista ja juristeista.

à Kaarle antoi hallinnollisia tehtäviä ammattibyrokraateille, mutta hyvitelläkseen ylhäisaatelistoa, hän loi vain heille varatun oman erityisen hallintainstituution 37

Provinsseissa Habsburgien vallan keskeisimmät edustajat olivat kuvernöörit, eli Stadholderit, jotka valittiin korkeimman aateliston keskuudesta.

Kaarlen Stadholdereista merkittävin oli Nassaun Hendrikin poika Rene de Chalons, ensimmäinen Oranian prinssin arvonimellä tunnettu Nassaun suvun edustaja, joka nimitettiin Hollannin, Seelannin ja Utrechtin – ja vuonna 1543 vallatun Gelderlandin – Stadholderiksi vuonna 1540. 37

Kaarlea pelotti vähentää ylhäisaateliston hallinnollista valtaa, mutta Stadholderit olivat paljon poissa maakunnistaan eikä heillä ollut aikaa ja tarvittavaa koulutusta valvoa maakunnan taloudellisia ja oikeudellisia asioita. Aateliston hallintovaltaa vähennettiinkin koko Kaarlen hallitsijakauden ajan ja maakuntiin luotiin pysyvät ammattimaiset hallintorakenteet.   37

”Thus, increasingly, the key connection in administering the Habsburg Netherlands was that between central councils and provincial high courts, which steadily expanded their political and fiscal as well as judicial functions.” 37-38

1500-luvun aikana aateliston määrä hallintotehtävissä romahti, kun yliopistot kouluttivat pätevää henkilöstöä hallinnon tarpeisiin. 38

Kaupunkien hallinnossa tärkein instituutio oli raati, raad tai vroedschap, jota johti pormestari, burgomaster.

”Civic government and magistracies remained in the hands of patrician regents, just as before. Nevertheless, they too were affected in many ways by the growth of central government and changes in provincial government, finding themselves subjected not only to mounting fiscal pressure, especially after 1540, but to progressively closer supervision than in the past both from central councils and, especially, the provincial high courts – whose senior officials were appointed in Brussels.” 38-39

Huolimatta Kaarlen hallinnon keskittämispolitiikasta maakunnat ja States General saivat yhä nauttia huomattavasta autonomiasta.

Maakuntien vahvistuminen tapahtui paradoksaalisesti samanaikaisesti keskushallinnon lujittumisen kanssa. Koska Habsburgit olivat juuttuneet pitkään konfliktiin Ranskan kanssa, he tarvitsivat enemmän veroja ja resursseja myös Alankomaiden maakunnilta ja kaupungeilta. Habsburgit antoivatkin paikallistasolle enemmän valtaa verojenkeräämiseen, mikä lisäsi paikallisinstituutioiden valtaa ja takasi Habsburgien kirstuihin paremmat verotulot. 39

Maakunnat vahvistuivat, mutta States Generalille kävi päinvastoin, koska hallitsijat pystyivät juuri maakuntahallintojen kautta keräämään tehokkaasti veroja. 39

 

3. Humanism and the Origins of the Refomarion, 1470-1520

Pohjois-Euroopan kristillisen humanismin nousu alkoi Alankomaissa 1470- ja 1480-luvuilla suhteellisen syrjäisissä Overijsselin ja Groningenin provinsseissa. 41

Siemenet intellektuaaliselle ja uskonnolliselle muutokselle oli kylvetty tällä alueella jo aiemmin, kun Devotio Moderna niminen uskonnollinen liike syntyi alueella 1300-luvun lopulla. Liike korosti koulujen ja kirjastojen tärkeyttä, joihin kaupallisesti kukoistaneet IJsselin alueen kaupungit pystyivät panostamaan. 41

Hengellisenä liikkeenä Devotiota määritti sen yksilön sisäiselle kehittymiselle antama merkitys. 41

Tämä pietistinen suhtautuminen uskontoon avasi tietä 1520-luvun reformaattorien ideaaleille.   

Devotio valmisti maaperää reformaatiolle, mutta se ei itsessään ollut kovin radikaali liike eikä se pyrkinyt haastamaan katolista kirkkoa.   

Devotio ja humanisti Rudolphus Agricola skolastismin vastaisine asenteineen vaikuttivat paljon Erasmus Rotterdamilaiseen, joka vastusti uskonnollista dogmaattisuutta, ivasi papiston tietämättömyyttä ja korruptoituneisuutta, painotti Raamatun tekstien kriittistä tulkintaa(eksegeesiä), henkilökohtaista jumalasuhdetta ja klassisten kielten opiskelun tärkeyttä.

Erasmuksella oli ambivalentti suhde Lutheriin. Hän piti Lutheria kiihkoilijana, mutta jakoi tämän kriittisen suhtautumisen katoliseen kirkkoon, sen dogmaattisuuteen ja sen edistämään taikauskoon pyhimyskultteineen. Erasmus pelkäsi pahoin, että jos Lutherin vastustajat voittavat, he hävittäisivät koko humanismin Euroopasta. Erasmus yhdistettiin lopulta hyvin vahvasti Lutheriin eikä Erasmus julkisesti irtisanoutunut Lutherista, mikä tulkittiin herkästi Erasmuksen Lutherin kannatukseksi. 

Vaikka Erasmus vierasti aikansa humanistipiireissä syntynyttä keskustelua kansallisista identiteeteistä ja erityispiirteistä, hänen työnsä innoitti monia alankomaalaisia, jotka kapinoivat Habsburgien valtaa ja katolista oikeaoppisuutta vastaan.

Erasmuksen töistä varsinkin Enchridion levitti Alankomaissa paljon reformaatiomyönteisiä asenteita ja siitä otettiin paljon hollanninkielisiä painoksia.

 

4. Territorial Consolidation, 1516-1559

Burgundilaisten ja Habsburgien aikakaudella kolme suurta provinssia vastasivat valtaosasta Alankomaista keskushallinnolle kerätyistä veroista. Suurimmat verot kerännyt Flanderi piti kiinni siitä, että sen keisarin sotilasmenoihin keräämiä varoja ei tullut käyttää jokien pohjoispuolella, vaan ne tuli käyttää Flanderin puolustamiseen Ranskaa vastaan. 56

Habsburgien näkökulmasta sen hallitsemista Alankomaista tuli kutoa yksi Brysselistä johdettu entiteetti, jonka päätarkoitus oli puolustautua Ranskaa vastaan. 56

”The result was an uneasy duality of power structures which held together, inevitably, rather loosely and, as it turned out, just briefly. The break of 1572 was only in a superficial sense a reversal of the unification 1516-49. In reality, the Revolt against Spain was to confirm the underlying separation of north and south and long-term gradual integration of the north under Holland’s hegemony.” 56

Tukeutuminen batavialaiseen myyttiin – myyttiin herooisista batavialaisista, jotka kapinoivat roomalaisia vastaan – auttoi Hollantia rakentamaan jokien pohjoispuolelle kulttuurillisesti, moraalisesti ja poliittisesti yhtenäistä identiteettiä. à Hollanti pystyi esittämään itsensä batavialaisena patriana ja kansakuntana, nationina 57

Hollanti kävi 1510-luvulla sotaa Pohjois-Alankomaiden alueella muita provinsseja vastaan. Sota nähtiin kahdella tavalla: 1) Habsburg-hallitsijan dynastisena taistona paikallisia vastustajiaan, erityisesti Gerlderlandin herttuaa vastaan, ja 2) Hollannin oikeutettuna kamppailuna riidanhaluisia naapureitaan vastaan. 58

Sota Friisinmaalla johti lopulta Friisinmaan itsenäisyyden menetykseen 1522-23, vaikka Gelerlandin herttua Karelin joukot olivat onnistuneet aluksi valtaamaan laajoja alueita Hollannista. Hollanti osoitti kuitenkin määrätietoisuutta Friisinmaan alistamiseksi, ja 1521-23 Hollannin maakunta äänesti valtavan summan keräämiseksi Friisinmaan sotaretken rahoittamiseksi, ja 1523 voimakas hollantilaisarmeija kukisti friisinmaalaisten viimeisen vastarinnan. 59-60

Herttua Karel jatkoi kuitenkin myöhemminkin epävakauden kylvämistä pohjoisissa maakunnissa, kun hän pyrki sitkeästi kaatamaan Habsburgien vallan Pohjois-Alankomaissa. à”He had the advantage that anti-Habsburg, and anti-Holland, sentiment, and a deeply rooted institutional particularism, were widespread throughout the region.”61

Karel ei kuitenkaan osannut tai halunnut käyttää nousevaa luterilaisuutta omien valtapyrkimystensä välineenä, vaan pyrki päinvastoin tukahduttamaan luterilaisuuden leviämistä omilla alueillaan.

1527 Karel hyökkäsi Utrechtiin ja Overijsseliin, mikä osoittautui pahaksi virheeksi. Hollanti, joka oli pohjoisessa ainoa toimija jolla oli tarvittavat resurssit, varusti 3500 miehen armeijan, joka ajoi Karelin joukot Utrechtista ja lopulta koko Gelderlandista.

”In October 1528 Karel capitulated, recognizing the Emperor as sovereign of Utrecht and OVerijssel, but on terms which left him in effective control of Gelderland, Groningen, and Drenthe.” 62

“The States of Utrecht acknowledged Charles V at Gorcum, inside Holland, at a moment when the Emperor himself was at Toledo.” 62

à Utrechtin liittämistä Habsburgien Alankomaihin hoiti Hollannin ja Seelannin Stadholder.

Kaarle V:n asema Pohjois-Alankomaissa parani huomattavasti vuoden 1528 tapahtumien ansiosta, mutta Hollanti oli tarjonnut keisarille keinot alueen rauhoittamiseksi ja liittämiseksi osaksi Habsburgien Alankomaita. Tämä tilanne synnytti jännitteitä Hollannin ja Kaarlen sijaishallitsijoiden, hänen tätinsä Margareta Itävaltalaisen ja hänen siskonsa Marian, välille. 62

Hollannin regentit ja ridderschap odottivat palkkiota siitä, että olivat rauhoittaneet alueen ja auttaneet sen anneksoimisessa Habsburgien Alankomaihin. Hollantilaiset odottivat esim. Overijsselin privilegion kumoamista, joka esti hollantilaisia kalastamasta Zuider Zeen Overijsselin puoleisella rannalla. Utrechtin suhteen Hollanti toivoi voivansa liittää osan sen alueista itseensä, tai ainakin Utrechtin jonkinlaista poliittista alistamista Hollannille. 62

Kaarlella ei ollut aietta liittää Utrechtia Hollantiin, mutta uusia maakuntia ei olisi pystytty pitämään Habsburgien hallussa ilman Hollannin apua, joten Hollannin ja Seelannin Stadholderista tehtiin myös Utrechtin Stadholder. 62-63

Utrecht sai kuitenkin oman maakunnallisen oikeusistuimen, Utrechtin Hofin. 63

Koska Hollanti oli näytellyt keskeistä osaa pohjoisen rauhoittamisessa ja alistamisessa Habsburgeille, hollantilaiset ärsyyntyivät sijaishallitsija Marian vaatimuksista lisämaksuista etelän maakuntien puolustamiseksi Ranskan uhkaa vastaan. Hollantilaiset muistuttivat, että he olivat maksaneet 30 vuoden ajan omasta pussistaan pohjoisen sotamenoja ja oman laivastonsa turvaamista, vaikka olivat samaan aikaan maksaneet myös puolustusmenoja Ranskan uhkaan varautumiseksi. 63

1530-luvulla keisarin huomio keskittyi Välimerelle, Italiaan ja kamppailuun Ranskaa vastaan. Samaan aikaan Hollannille tärkeimpiä kysymyksiä olivat suhteet Tanska-Norjaan ja Lyypekkiin sekä oman laivastonsa ja kalastusteollisuutensa suojeluun Pohjanmerellä.

Samaan aikaan Habsburgien vastainen juonittelu jatkui pohjoisessa. Herttua Karel yritti siirtää joukkojaan Groningenin kaupunkiin, mikä sai kaupungin raadin vetämään herttualta tukensa ja julistamaan Kaarle V:n alueen hallitsijaksi. 63

Kaarlen Friisinmaan Stadholder valloitti laajoja alueita pohjoisessa, ja 1536 Karel luovutti Groningenin, Ommelandin ja Drenthen yliherruuden keisarille. 63-64

Herttua Karel kuoli vuonna 1538 ilman perillistä ja häntä seurasi Gelderlandin herttuana Johan III ja jo vuonna 1539 herttua Wilhelm von der Marck, joka jäi viimeiseksi Habsburgien yhtenäistämispolitiikkaa vastustaneeksi ruhtinaaksi. 64

à 1539 Kaarlen strateginen asema Pohjois-Alankomaissa oli paljon vahvempi kuin se oli ollut hänen valtakautensa alussa. Toisaalta Wilhelm oli paljon vaarallisempi uhka Habsburgien ylivallalle kuin Karel, sillä Wilhelm yhdisti Gelderlandin muihin omistuksiinsa Clevesiin, Markiin, Bergiin ja Julichiin, joten hänellä oli hallussaan suhteellisen laaja alue Saksan ja Alankomaiden välissä. Lisäksi hänestä tuli luterilainen vuonna 1541, ja luterilaisuus levisi nopeasti Gelderlandissa ja läheisten saksalaisten ruhtinaskuntien alueella. 64

à Kaarle päätteli, että Gelderlandin itsenäisyyttä ei voinut enää suvaita.        

 Vuonna 1542 gelderlandilaiset tekivät viimeisen hyökkäyksensä Habsburgien alueelle ja valloittivat Amersfoortin. Seuraavana vuonna Kaarlen saksalainen armeija kuitenkin löi vihollisensa ja Venlon rauhansopimuksessa Kaarlesta tuli Gelderlandin hallitsija.

Yhdistymisprosessi saatiin maalinsa vuonna 1548, kun pragmaattinen sanktio määritteli Habsburgien Alankomaat yhdeksi kokonaisuudeksi, joka siirtyy perintönä Habsburgien suvun sisällä. Pragmaattinen sanktio hyväksyttiin kaikissa Alankomaiden maakunnissa ja korkeimmissa tuomioistuimissa 1549. 64

Habsburgien vallan vakiintuminen ja yhdistymisprosessi vakauttivat Alankomaat ja tekivät elämän rauhallisemmaksi. Myös Hollanti hyötyi paremmasta turvallisuudesta, katkeamattomasta jokiliikenteestä ja paremmasta patojen ja sulkuporttien hallinnasta Utrechtin vastaisella rajallaan. 65

Kaarle halusi sitoa uudet maakuntansa hallinnollisesti Brysseliin eikä Haagiin, vaikka myönsikin että Hollannilla oli ollut keskeinen rooli pohjoisen rauhoittamisessa. 65

Vaikka pragmaattinen sanktio loi yhtenäisen Habsburgien hallitseman poliittisen entiteetin, varsinkin viimeisenä heidän alueisiinsa liitetyissä pohjoisissa maakunnissa eli yhä pyrkimys paikalliseen hallintoon ja itsenäisyyteen.

 

5. The Early Dutch Reformation, 1519-1565

 

The Netherlands Church on the Eve of the Reformation

Alankomaiden reformaation hallitsevaksi suuntaukseksi tuli kalvinismi, mutta se ei näytellyt tärkeää roolia ennen 1550-lukua.

Alankomaiden kirkolliset olot olivat sikäli kummalliset, että kolmen miljoonan asukkaan alueella oli vain viisi hiippakuntaa, ja pohjoisen kaksi hiippakuntaa kuuluivat Kölnin arkkipiispa-ruhtinaan tuomiovallan alle, joten Habsburgien kilpailijoilla oli kirkollista tuomiovaltaa Habsburgien omistamilla alueilla. 74-75

à moinen kirkollisen koheesion puute oli huolestuttanut kaikkia Alankomaiden alueiden hallitsijoita burgundilaisista lähtien

Piispat kuuluivat usein johtaviin aatelissukuihin ja olivat hyvin maallisia hallitsijoita.  

Hajanaisesta organisaatiosta ja papiston maallisesta elämästä huolimatta Alankomaiden kirkko oli 1500-luvulla rikas ja käytti suurta valtaa yhteiskunnassa. 76

”Societys’s estrangement from the established Church began, as we have seen, with the transformation of education and piety through humanism.” 77

Jo ennen reformaation alkua Alankomaissa luostarit tyhjenivät munkeista ja nunnista. Katolinen kirkko ja sen palvontamenot olivat menettäneet arvovaltaansa ja arvostustaan ihmisten keskuudessa jo vuosikymmenten ajan ennen kuin reformaatio puhkesi. 78-79

 

The Impact of Luther

Lutherin sanoma sai paljon vastakaikua Alankomaissa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Keisari Kaarle V reagoi kiroamalla Lutherin, järjestämällä julkisia kirjojen polttoja ja asettamalla inkvisition. 79

Israelin mukaan ei ole ihme, että Lutherin julkaisut levisivät nopeammin Alankomaissa kuin Ranskassa, Englannissa tai Skandinaviassa. Alankomaissa lukutaito oli naapurimaita yleisempää kaupungistumisen takia, ja kristillinen humanismi oli saanut alkunsa Alankomaissa, missä sen vaikutus oli 1520-lukuun mennessä suurempi kuin muualla. Antwerp oli Pariisin ohella Euroopan johtavia painoalan keskuksia, jossa oli paljon painajia ja kirjakauppiaita. Myös jokia ja rannikkoja pitkin käyty vireä kauppa Saksan ja Alankomaiden välillä teki Alankomaista keskeisen vientipaikan Saksan kautta viedylle kirjallisuudelle.   80-81

”Initially, Charles encountered immense difficulty in combating the Reformation in the Netherlands, especially in the north. While Protestantism filtered only slowly down the Rhine, past Cologne, the Reformation triumphed in Bremen and East Friesland as early as 1524.” 81

Lutherin vaikutus levisi ja voimistui pohjoisessa jo ennen kuin Habsburgit saivat koko alueen hallintaansa, mikä osaltaan auttoi lujitti reformaation juurtumista pohjoiseen. 81-82

Vaikeuksista huolimatta Kaarle V sai asteittain luotua vahvan sortojärjestelmän luterilaisuutta vastaan.

”Central to his strategy was the Netherlands Inquisition set up with Frans Van der Hulst as inquisitor-general, in 1522, and approved by the Pope the following year.” 82

Inkvisitio keskittyi aluksi tutkimuksensa augustinolaisluostareihin, sääntökuntaan, josta Luther itse oli lähtöisin. Kaksi ensimmäistä inkvisition teloittamaa ihmistä olivatkin augustinolaisia munkkeja, jotka poltettiin Brysselin torilla kesäkuussa 1523. Heistä tuli koko Länsi-Euroopan ensimmäiset protestanttiset marttyyrit, ja heidän kohtalonsa oli sensaatio Saksassa ja Alankomaissa. Pohjois-Alankomaissa ensimmäinen roviotuomio toimeenpantiin vuonna 1525. 82

Protestanttien vaino alkoi todenteolla pohjoisessa vuonna 1525, mutta reformaation ajatukset ja kirjallisuus olivat jo niin laajalle levinneitä, ettei reformaation tukahduttaminen ollut realistista. 83

Inkvisitio pystyi kuitenkin auttamaan keisaria hillitsemään reformaatiota Alankomaissa.

à ”This it did by targeting the intellectual elite, especially clergy, booksellers, schoolmasters, and officials, and making it impossible for such men to adhere openly to the Reformation without sacrificing their posts, possessions, and lives.” 83

Sorto ei pystynyt tukahduttamaan protestantismia Alankomaissa, mutta se sai maan intellektuaalisen eliitin verhoamaan ajatuksensa ja uskomuksensa sallitun siten, ettei se liian avoimesti haastanut katolilaisuutta. Israelin mukaan kuilun repeäminen uskonnollisen ajattelun ja käytännön välille traumatisoi Alankomaiden uskonnollista elämää. 83

 

Fragmentation

”The situation prevailing by the late 1520s, with the Reformation lacking any kind of institutional structure, was to exert a lasting influence on the subsequent development of Protestantism in the Netherlands. Just when, in Germany, confessional lines hardened, and doctrinal positions were becoming entrenched, in the Low Countries all prospect of imparting a disciplined theological and organizational framework to the Reformation withered, and remained absent for decades. Thus, the parting of ways between Dutch and German Protestantism, and Dutch and German Protestant culture, had already taken place by the late 1520s.” 84

à Alankomaissa luterilaisuus ei saanut dogmaattista muotoa

”Early Dutch Protestantism was so fluid that it was unable to fragment.” 85

Vain anabaptistit erottuivat selvästi muista protestanttisista ryhmittymistä ja he uhmasivat tietoisesti keskusvaltaa ja joutuivat vainotuiksi. 85

1530-luvun tienoilla Alankomaiden radikalisoituneet protestantit ajautuivat anabaptisteiksi, joiden raivo vanhaa kirkkoa kohtaan purkautui mm. ikonoklasmina. 86

1530-1550 anabaptismi toimi reformaation äänitorvena ja aseena. 86-87

Westphalian Munsterista tuli apokalyptisen anabaptismin keskus, jonne vaelsi paljon anabaptisteja Alankomaista. Amsterdamissa anabaptistit saivat aikaan levottomuuksia vuonna 1534, ja pian teloitukset alkoivat Hollannin alueella. Munster piiritettiin mutta anabaptistit pitivät puoliaan 18 kuukauden ajan ja innoittivat protestantteja niin Saksassa kuin Alankomaissakin. 87-88

Alankomaiden anabaptismin kaksi päähaaraa muodostivat David Jorisin seuraajat ja mennoniitit, molemmat pasifistisia suuntauksia. Mennoniitit halusivat eristäytyä täysin ulkomaailmasta, mutta Jorisin seuraajat toimivat urbaanissa ympäristössä ja Joris salli heidän ottaa osa myös katolisen kirkon menoihin. 89-90

Menno virvoitti ja stabiloi Alankomaiden anabaptismin. Hänen vaikutusvaltansa ei perustunut siihen että hän olisi ollut suuri teologi tai oppinut, vaan hänen elämän esimerkkiinsä. Menno oli pasifisti, vaikka taistelikin kiivaasti kynällään Habsburgeja vastaan ja piti myös Lutheria vääränä profeettana. Hän ei halunnut seuraajiensa tunnustavan muuta hallitusta kuin Kristuksen. 91-92

Lopulta voimakkaimmaksi protestanttiseksi liikkeeksi tuli kalvinismi. (Kappaleessa paljon asiaa, nimiä ja yksityiskohtia, ei välttämättä tutkimuskysymykseni kannalta kuitenkaan kaikkein tärkeintä asiaa…)

 

6. Society before the Revolt

 

The Land, Rural Society, and Agriculture

Alankomaissa 1100- ja 1200-luvuilta lähtien talonpojat alkoivat vapautua feodaalisista siteistään. Uuden maan valtaaminen mereltä ja uusien alueiden asuttaminen sekä voimakas kaupungistuminen saivat kirkon ja aateliston tarjoamaan talonpojille vapaan talonpojan asemaa, jotta nämä suostuisivat viljelemään ja asuttamaan uutta viljelykelpoista maata. Tämän vuoksi Alankomaissa tuli varsin aikaisin tavaksi vuokrata maata talonpoikaisviljelijöille rahaa vastaan, vailla muita velvoitteita kuin maksaa maanvuokransa maanomistajalle. 106

Feodaalisiteet siis höltyivät Alankomaiden etelä- ja keskiosissa, ja pohjoisimmissa osissa niitä ei koskaan ollutkaan, joten vuoteen 1500 tultaessa koko Alankomaiden alueella valtaosa talonpojista oli vapaita.

”Everywhere, in the west and north, the tendency was to parcellize the land into small plots, whether it belonged to nobles, the Church, town-dwellers, or to small farmers themselves.” 106 à maaseutu täyttyi kohtuullisen pienistä maatiloista, jotka pystyivät elättämään yhden perheen

“The whole Netherlands was thus a land comparatively weak seigneurial control of the land, characterized, especially in the highly urbanized provinces, by a pattern of short-term leases of farms for money rents.” 107

Pohjoisessa – toisin kuin etelässä – ei myöskään liiemmin ollut suuria ylhäisaatelistolle kuuluvia yhtenäisiä maa-alueita. 107

”Most noble land in the north belonged to a relatively large number of middling and lesser nobles and was fragmented into scattered and mostly small holdings.” 108

Hollannissa aatelisto omisti vain 5 prosenttia viljelykelpoisesta maasta ja kirkkokin omisti vain 10 prosenttia, vaikka suuri osa parhaasta maasta kuuluikin juuri aatelille tai kirkolle. 108

Hollannissa, Seelannissa ja Länsi-Utrectissa kaupunkilaiset omistivat kolmanneksen maasta. 1400- ja 1500-luvuilla kaupankäynnin voittoja sijoitettiin usein maan hankintaan tai mereltä valtaukseen, ja hankittu maa vuokrattiin viljelijöille määräaikaisilla sopimuksilla. 108

P-Alankomaiden merellisessä lännessä talonpojat omistivat suurimman osan maasta, Hollannissa noin 45%. 109

Maan myyminen ja ostaminen oli rajoituksista vapaata, mutta kirkko ja aateli pitivät kulttuurisista syistä mielellään kiinni maaomistuksistaan. Alueilla, joilla kirkko tai aateli olivat suuria maanomistajia, elämä oli hieman konservatiivisempaa kuin alueilla, joilla maata omistivat eniten talonpojat tai kaupunkilaiset. 109  

Hollannissa, Flanderissa ja Brabantissa aatelistoa ei määrittänyt maanomistus, vaan tietyt sosiaaliset privilegiot, jotka erottivat heidät muusta väestöstä. 110

Alankomaiden maatalouden erityispiirre oli viljelyn intensiteetti, monipuolisuus ja suuremmat sadot kuin missään muualla Euroopassa. Alankomaiden alue oli ensimmäinen alue Euroopassa, joka koki ”maatalouden vallankumouksen”, ja vuoteen 1500 mennessä tämä vallankumous oli hyvin pitkälti toteutunut Flanderissa ja Etelä-Brabantissa. 111

Tulvien uhka johti siihen, että Alankomaiden maatalous perustui hienostuneisiin kuivaustekniikoihin patoineen ja ojineen, tuulimyllyjen ja keskitetyn lannoituksen käyttöön. Kysyntää viljalle, lihalle, oluelle ja meijerituotteille loivat suuri urbaani väestö ja kaupunkien suuri määrä. 111

Itämeren viljan tuonti Alankomaihin viisinkertaistui 1500-1560, mutta viljely ei suinkaan kuollut meijeritalouden tieltä, vaan kaupunkien suuren kysynnän takia maanviljely vain laajeni ja tehostui. 111

P-Alankomaissa 1500-luvun aikana myös maatalousväestö kasvoi, mutta rannikkomaakunnissa suuri osa maatalousväestöstä oli proletariaattia, joka työskenteli kalastuksen ja meriteollisuuden parissa, eikä maataloudessa. 112 à rannikkoalueiden kylissä asui paljon turpeennostajia, laivanrakentajia, ojien kunnostajia jne.

 

Urbanization

 

Vuonna 1500 alueella, joka myöhemmin muodosti Alankomaiden tasavallan, asui alle miljoona ihmistä. 113

Vaikka väestö oli pienehkö ja Pohjois-Alankomaiden kaupungit eivät vetäneet koossa vertoja etelän kaupungeille, oli P-Alankomaista kuitenkin kehittynyt Euroopan urbanisoitunein alue kaupungeissa elävän väestön prosenttiosuudella mitaten. 113

Pohjoisessa oli myös sellainen erikoispiirre, että siellä oli paljon etelää ja yleensäkin eurooppalaista tasoa vähemmän maalaiskyliä, joissa elettiin maataloudesta. Pohjoisen kylissä moni sai leipänsä turpeennostosta, jokiliikenteestä, kalastuksesta yms. 115

”Thus, it was the scarcity of villages, and the uniquely high ratio of towns to villages, rather than the size of the towns as such, which rendered the north more highly urbanized, even before the Revolt, than any other part of Europe.” 115

Kapinan jälkeen tämä P-Alankomaiden erityispiirre vain vahvistui ja sen urbanisaatio suhteessa E-Alankomaihin, Ranskaan, Englantiin ja Italiaan kasvoi. 115

P-Alankomaiden erityispiirre oli myös yhden suuren metropolin puuttuminen: alueella oli monta keskisuurta kaupunkia, joista mikään ei dominoinut koko maakuntaa tai aluetta. Bulkkituotteiden rahtaaminen, jokikauppa ja kalatalous levittivät vaurautta laajalle ja suuremmat kaupungit tarvitsivat laajan pienempien kaupunkien tarjoaman jakeluverkoston käymälleen kaupalle. 116

 

 The Urban Economy

1500-luvulla E-Alankomaiden talouden menestys perustui Antwerpeniin keskittyneeseen tekstiilien, metallien, mausteiden ja sokerin kauppaan (rich trades), ja tähän kauppaan liittyneeseen teollisuuteen – mm. sokerin jalostamiseen ja tekstiiliteollisuuteen – Flanderin ja Brabantin kaupungeissa, ja näiden lisäksi metalliteollisuuteen Liegessä ja Aachenissa. 116

à ”In the north, by contrast, the main thrust of the urban economy derived from bulk freightage and the herring fishery.”

Ennen 1585 “rich tradesilla” ei ollut osuutta jokien pohjoispuolen talouselämässä. 116

Jokien pohjoispuolella nopeasti kasvaneet kaupungit olivat 1580-luvulle asti satamakaupunkeja. Nopeimmin kasvanut kaupunki Amsterdam oli käytännössä varasto Itämeren viljalle ja puulle. Koska sillä ei ollut vielä roolia rikkaiden tavaroiden kaupassa eikä siellä asunut vaikutusvaltaisia kauppiaita, Amsterdamin kaupalliset suhteet rajoittuivat Itämeren etelärannikon kaupunkeihin, suuriin vilja- ja puusatamiin Danzigiin, Königsbergiin ja Riikaan. 116-117

Myös sillinpyynti oli tärkeää taloudellisesti, ja senkin volyymi kasvoi tasaisesti. Vuonna 1470 silliä kalasti noin 250 haringbuisia ja alle 3000 miestä, mutta vuonna 1560 kalastusaluksia oli jo 500 ja niillä työskenteli noin 7000 miestä. 117

Laivat, kaikenlainen merenkäynti ja siihen liittyvä toiminta oli tärkeää Hollannille ja P-Alankomaille. On arvioitu, että 1560-luvulla Hollannissa oli noin 1800 merikelpoista laivaa, joista 500 Amsterdamissa. Määrä on paljon suurempi kuin missään muualla Euroopassa tuohon aikaan. 1560-luvulla noin 1000 hollantilaislaivaa purjehti Itämerelle tai takaisin sieltä, mikä oli kolminkertainen määrä verrattuna saksalaislaivoihin. 117

Luksustuotteiden kaupan puutteessa hollantilaiset rakensivat halpoja laivoja, jotka oli tarkoitettu kantamaan maksimaalisen rahdin mahdollisimman pienellä hinnalla ja miehistöllä. Bulkkitavaran rahtaamiseen tarkoitetut laivat kulminoituivat kuuluisaan hollantilaiseen flöittiin, joka kehitettiin Hoornissa 1590-luvulla. 118

Etelä-Alankomaiden kaupankäynti oli luksustuotteiden pitkänmatkankuljetuksineen rakenteeltaan aivan erilaista kuin pohjoisessa. Antwerpenissa oli niin rikkaita kauppiaita, että he saattoivat omistaa itse kokonaisen laivan, ja laivojen omistus jaettiin usein kahteen, kolmeen tai neljään osaan. Pohjoisessa laivan omistus jakaantui yleensä 32 tai jopa 64 osaan, mikä mahdollisti suuren laivaston varustamisen ilman valtavaa pääoman keskittymistä. 118

 

Institutions of civic life: Guilds, militias, chambers of rhetoric

“Economic life in the towns, throughout the Low Countries and north-western Germany, was deeply enmeshed in the guild system.” 119

Kaikissa kaupungeissa oli lukuisia kiltoja, Anwerpenissa yli sata. 119

Kiltojen tarkoitus oli suojella killan jäseniä ulkopuoliselta kilpailulta, vaalia työn laatua ja myös suojella asiakasta, jotta tämä sai laadukkaita tuotteita ja palveluita. Killat ottivat usein jäseniksi vain jäsenien poikia, joten jäsenyys killoissa oli vahvasti säänneltyä ja suojattua. 120

Kiltojen lisäksi kaupungeissa toimi miliisejä, schutterseja, jotka rekrytoitiin ylemmästä keskiluokasta.

 

The Regents

Regentit olivat kaupungin raadin, vroedschapin, jäseniä. Regentit eivät virallisesti muodostaneet syntyperän mukaan määrittyvää sosiaaliluokkaa, vaikka heistä käytännössä tuli kohtuullisen suljettu sosiaaliryhmä, jossa regenttisuvut avioituivat vain keskenään. Regenttien vaikutusvalta perustui heidän asemaansa kaupunkien hallinnossa.  125

Burgundin herttuat kannustivat 1400-luvun puolivälistä lähtien suljettujen regenttioligarkioiden syntyä, eli kaupunkien hallinnon antamista rikkaimpien kaupunkilaisten hoidettavaksi. 125

Pelkkä varallisuus ei kuitenkaan riittänyt ehdoksi, että pääsi regentiksi: yleensä vaadittiin, että regentit ovat kotoisin maakunnasta ja kaupungista, ja että heillä on pitkät siteet kaupunkiin, jonka raatiin he halusivat päästä.

 

7. The Breakdown of the Habsburg Regime, 1549-1566

The seeds of revolt

Vuoden 1492 jälkeen elämä Habsburgien Alankomaissa oli ollut suhteellisen rauhallista. Yhdistymisprosessi näytti johtavan yhtenäisen, ammattibyrokraattien hallinnoiman, valtiokokonaisuuden syntyyn. 129

Kuitenkin pohjoisen hiljattain anneksoiduissa maakunnissa Habsburgien valtaa vastustettiin, ja myös Hollannissa aatelisto oli tyytymätöntä, kun se menetti sille perinteisesti kuuluneita paikkoja maakunnan hallintoelimissä. 

1550-luvulle asti nämä Habsburgien Alankomaissa kohtaamat paineet olivat kuitenkin hallittavissa, ja Alankomaiden yhtenäistäminen näytti sujuvan kohtuullisen jouhevasti.

Kuitenkin kaikkein rauhallisin ajanjakso päättyi jo 1540-luvulla, kun Habsburgien Alankomaat ajautui sotaan Ranskaa vastaan. 130 à sodan takia kaikki alueen maakunnat joutuivat raskaan verotuksen, joukkojen rekrytoinnin ja pakkomajoituksen ikeiden alle

Alankomaat oli Habsburgien rikkaimpia alueita, ja Antwerpenin kukoistava rich trades ja pohjoisen volyymiltaan suuri bulkkikauppa olivat resursseja, jotka houkuttivat Habsburgeja sotakoneensa rahoittamisessa. 130

”The ease of communications, readiness with which money could be borrowed or raised, and availability of everything that might be needed was all too apt to encourage an unhealthy financial, logistical, and strategic dependence of the Habsburg Crown on its Netherlands provinces.” 130

1540-luvulla tapahtui suuri käänne, kun Habsburgien ja Ranskan Valois’n välisen kamppailun areena siirtyi pois Italiasta. Ranskan Frans I oli menettänyt asemiaan Italiassa, ja alkoi viedä konfliktia Alankomaiden alueelle linnoittamalla Alankomaiden raja-aluetta. Kaarle V:llä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä. Konfliktin painopisteen siirtyminen Luoteis-Eurooppaan tarkoitti sitä, että Habsburgit vaativat kiihtyvään tahtiin Alankomailta miehiä, varoja ja varusteita. 131

Konfliktin edetessä kävi selväksi, että konfliktin painopisteen siirtyminen pohjoisemmaksi suosi enemmän Habsburgeja kuin Valois-sukua. Alankomaiden alue oli maantieteeltään, liikenneoloiltaan ja logistiikaltaan sekä joukkojen ruokinnan ja liikuttelun kannalta ideaalinen alue Habsburgien sodankäynnin kannalta. Habsburgien Alankomaihin, joita suojasivat lukuiset kanaalit, linnoitetut kaupungit ja joet, oli vaikea hyökätä, mutta alueelta oli toisaalta kohtuullisen helppo hyökätä Ranskan alueelle, eikä Pariisi ollut kaukana Alankomaiden rajaseudulta. 131

Habsburgit rahoittivat sotatoimia paitsi verotuksella, myös kehottamalla maakuntia laskemaan liikkeelle korkoa tuottavia velkakirjoja renten, joita Hollannissa erityisesti monet virkamiehet ja regentit ostivat. 132

Velkakirjojen liikkeellelasku kevensi hieman painetta Alankomaiden maakuntien sotaverotukseen, mutta tunne, että keisari käytti Alankomaita hyväkseen, kasvoi nopeasti. Kun uusi sota puhkesi 1552-1559, sotilasoperaatioiden laajuus kasvoi huomattavasti aiemmasta ja samoin paine uusille veroille ja tarvikkeille kasvoi. Sota oli 1540-luvun sotaa paljon pidempi ja koetteli maakuntien julkista taloutta paljon kovemmin kuin aiempien konfliktien aikana. 133-34

Habsburgien Alankomaihin viimeisimpinä liitetyissä maakunnissa halu maksaa Habsburgien sotamenoja oli kaikkein heikoin, ja ne yrittivät monin tavoin kieltäytyä maksuista. Haluttomuus rahoittaa korkeita sotamenoja yhdistyi näissä maakunnissa epäluuloihin, joita liittyi Habsburgien hallintouudistuksiin, jotka kavensivat maakuntien autonomiaa. 134

”A central objective of the Habsburg regime was to subordinate the provincial administrations to central government. But under the pressure of war, and pressing need for more funds, the regime had little alternative but to assign a larger and larger role to the States in the collection of and management of finance, who alone guaranteed them and who alone could inspire confidence among the public, made this inevitable.” 134

Joka puolella Alankomaita säädyt (States) alkoivat kokoontua tiheästi. Tämä johti kiistoihin siitä, saivatko maakuntien säädyt kokoontua omasta aloitteestaan ja asettaa oman agendansa, vai saivatko ne kokoontua ainoastaan hallitsijan, tai hänen Stadholderinsa, tai Hofin käskystä. Kiista jäi ratkaisematta. 135

Sekavaa tilannetta ei helpottanut hallitsijan vaihdos, kun Kaarle V luopui vallasta poikansa Filipin hyväksi 1555. Savoyn herttua Emanuele Filiberto kutsuttiin Kaarlen aloitteesta Brysseliin ”luutnantti-kuvernööriksi” ja käytännössä koko Alankomaiden käskynhaltijaksi. 135 

Kaarlen, joka vielä piti Pyhän-Roomalaisen keisarikunnan keisarin tittelin ja hänen poikansa väliset valtasuhteet olivat pitkään epäselviä. Vuonna 1556 Filip vaati States Generalilta (parlamentilta) ennen kuulumatonta 3 miljoonan gulderin summaa. Brabantin johdolla maakunnat kieltäytyivät.

Savoyn herttua kutsui States Generalin uudelleen koolle Valenciennesiin elokuussa 1556, ja selitti sodan olevan sellaisessa vaiheessa, että varat tarvittiin heti. Maakuntien edustajat valittivat, että Alankomaat maksoivat enemmän kuin muut Habsburgien alueet ja sota ei palvellut heidän intressejään. Lopulta 1558 rahaa saatiin maksuun ja päädyttiin siihen, että States General keräsi ja hallinnoi varoja, jotka maksettiin Filipille. Vuoden 1558 kokous oli viimeinen kerta, kun kruunu, maakunnat ja States General pystyivät millään tapaa toimimaan yhdessä. 136

Sillä välin Filip oli saanut voiton Ranskasta vuoden 1557 Saint Quentitin taistelussa. Nyt hänellä oli aikaa ja voimavaroja käydä taisteluun niin islamia kuin protestantismiakin vastaan. 136-37

 

Crisis, 1559-1566

Filipin päätös palata Espanjaan Cateau-Cambresis’n rauhansolmimisen jälkeen tulkittiin jo tuolloin merkittäväksi päätökseksi. 137

Sota Ranskaa vastaan oli päättynyt, mutta Alankomaiden kuohuntaa ei ollut saatu päätökseen.

Filipin paluu Espanjaan ei johtunut siitä, että hän olisi aliarvioinut Alankomaiden tilanteen vakavuuden. Hän päinvastoin oli hyvin tietoinen tilanteen vakavuudesta, mutta hän ei pelännyt ainoastaan Alankomaiden, vaan koko imperiuminsa puolesta. à ”…only by reasserting royal authority, and husbanding resources, in Spain, would he be able to rescue his empire as a whole, including the Netherlands, from imminent disintegration.” 138

Filipin tilannetta helpotti Ranskan vahvan kuninkaan Henrik II:n kuolema turnajaisissa, mikä sai Ranskan vaipumaan sisäisen sekasorron tilaan. 138

Ulkoisen uhan poistuminen ei kuitenkaan helpottanut Filipin ja hänen alankomaalaisten alamaistensa välisiä suhteita. Toisin kuin isänsä ja isoisänsä, Filip ei ollut aikeissa delegoida valtaansa paikallisille suurmiehille.

Alankomaiden hallintoa johtamaan Filip valitsi käskynhaltijaksi sisarpuolensa Parman Margareetan, jolta puuttui kokemusta ja poliittista taitoa ja joka tarvitsi paljon opastusta. Samalla Filip nimitti Vilhelm Oranialaisen Hollannin, Seelannin ja Utrechtin Stadholderiksi.  138-9

Vilhelm tunnettiin rojalistisen politiikan kannattajana ja hän oli ollut Kaarlen suosiossa. Asiat kuitenkin muuttuivat.

”There were hints of discord between William and the king even before Philip departed for Spain, notably concerning the latter’s wish that some Spanish troops should remain in the country.” 140

It was not until 1561, the year of William’s second marriage, to Anna of Saxony, that the tension between the Prince and Granville became an open split. The early motivation for Orange’s opposition to royal policy in the Netherlands was probably just the usual one amongst great noblemen of the sixteenth century – the ambitious pursuit of power and prestige.” 140

Vaikka Vilhelmin motiivit olivatkin osin kunnianhimon sanelemia, hän oli muita Alankomaiden suurmiehiä sitoutuneempi omantunnon vapauteen ja uskonnolliseen kompromissiin. Tähän vaikutti hänen perheensä siteet Saksan protestantteihin ja hänen isänsä Vilhelm Rikkaan vahvat luterilaiset mielipiteet. 140

Naimalla vuonna 1561 Anna Saksilaisen, johtavan luterilaisen ruhtinaan veljentyttären, Vilhelm ilmoittautui julkisesti uskonnollisen kompromissin tukijaksi. Hänen päätavoitteenaan oli toimia välittäjänä uskonnollisen rauhan solmimiseksi Habsburgien Alankomaissa. 140-141

Koska Granvellen ja Vigliuksen johtama kuninkaallinen hallintokoneisto tiukensi kerettiläisyyden vastaista kampanjaansa ja samalla pyrki keskittämään valtaa keskushallinnolle maakuntien ja kaupunkien kustannuksella, monet magnaatit alkoivat vastustaa protestanttien vainoa. 141

Filip yritti saada Alankomaiden kirkon ruotuun organisaatiomuutoksella, jonka tarkoituksena oli luoda uusia hiippakuntia ja arkkihiippakuntia, joiden johtoon asetettaisiin koulutettuja ja kiihkokatolisia kirkonmiehiä, ei aatelisperheiden vesoja. Tyytymätön aatelisto ja osa papistosta kuitenkin vastusti uudistusta, jonka se näki hallinnollisena temppuna, jonka oli määrä heikentää heidän valtaansa. 143  

Papistoa ja katolista kirkkoa vihattiin Alankomaissa voimakkaasti, kuten myös Granvellea, jonka Filip joutui erottamaan kansan epäsuosion takia joulukuussa 1564. 144

Vilhelm Oranialainen puhui Council of Statesissa entistäkin voimakkaammin inkvisitiota, teloituksia ja omantunnon vapauden tukahduttamista vastaan. Kuitenkaan Vilhelmillä ja muilla kiihkokatolisuutta vastustaneilla suurmiehillä ei ollut vielä tässä vaiheessa sen suurempia poliittisia aikeita kuin syrjäyttää ammattibyrokraatit hallinnon avainpaikoilta ja lisätä omaa vaikutusvaltaansa. 144-145

Filip ei kuitenkaan suostunut keventämään protestantismin vastaista politiikkaansa vastoin Alankomaiden State Councilin neuvoa, vaan jatkoi kerettiläisyyden vastaista projektiaan. 145

”Those nobles, mostly in the north, who had been espousing Protestantism privately over the last few years, now took matters into their own hands.” 145

à Hendrik van Brederode johti liikettä, joka agitoi alhaisemman aateliston parissa protestantismin ja uskonnollisen kompromissin asiaa. Tämä liike synnytti marraskuussa 1565 kuuluisan League of Compromisen. 145

”This was a movement of Protestant and crypto-Protestant nobles intended to attract the support of all who desired a religious peace along the lines the Huguenots were striving for in France.” 145

5.4.1566 pari sataa aatelismiestä tunkeutui Brysseliin Margareetta Parmalaisen luokse jättämään vetoomusta uskonnollisen kompromissin puolesta. Vetoomuksessa tuomittiin inkvisitio ja vaadittiin sen lakkauttamista. Vetoomuksessa esitettiin niukasti verhottu uhkaus aseellisesta kapinasta, jos vaatimuksiin ei suostuttaisi. 145

Margaret ei voinut muuta kuin antaa periksi. à ”She agreed that the anti-heresy placards should be suspended for the interim whilst a delegation from the States General travelled to Spain to petition the king.” 146

à Kuninkaallinen auktoriteetti oli nopeasti murtumassa Alankomaiden alueella. Brederode matkusti kaupungista toiseen hankkimaan kannatusta asialleen, ja monet aateliset allekirjoittivat vetoomuksen Flanderissa, Brabantissa ja erityisesti Hollannissa.  146

Kalvinistiset saarnat ulkoilmassa alkoivat Länsi-Flanderissa kuukausi Brederoden Brysselin matkan jälkeen. Kalvinistinen liike levisi nopeasti, ja kalvinistien tapahtumiin osallistui satoja, jopa tuhansia ihmisiä ympäri Alankomaiden. 146-7

Protestantismin hyökyaalto osoittautui mahdottomaksi padota, ja vuosikymmenten turhautumat purkautuivat pian ikonoklasmina. Jokien pohjoispuolellakin ikonoklasmi alkoi spontaanisti, mutta se sai nopeasti systemaattisia piirteitä ja paikalliset aateliset ottivat toiminnan johtaakseen. 149

Kaupunkien miliisit näyttelivät kuohunnan aikana suurta roolia, sillä laillisen järjestyksen ylläpitäjinä niiden päätös joko asettua kapinoitsijoiden puolelle tai heitä vastaan oli merkittävä. Miliisit kieltäytyivät käytännössä joka kerta nousemasta kansanjoukkoja vastaan ja antoivat siten epäsuoran tukensa ikonoklasmille ja Brederoden johtamalle uskonnollista kompromissia ajavalle liikkeelle. 151

Ikonoklastisen raivon riistäydyttyä käsistä moni aatelinen veti tukensa Vilhelm Oranialaisen politiikalta. Moni järkyttynyt suurmies lupasi Margareetalle palauttavansa järjestyksen, jos tämä sallisi protestanttisen uskonharjoituksen siellä, minne se oli jo juurtunut. Tämä oli League of Compromisen loppu. Tultiin tilanteeseen, jossa maltillisen kompromissin mahdollisuutta ei enää ollut olemassa. Vaihtoehtoina oli joko aseellinen kapina tai alistuminen Filipin tahtoon. 152

à ”Government troops, recruited by Margaret and those magnates now assisting her, began to suppress the Protestants in the Walloon provinces, in December. Nobles willing to fight, mainly north of the rivers, began to gather money and men and pressed the towns to support them. At this point Orange probably considered putting himself at the head of the revolt.” 152-153

Vilhelmiä tukeneet aateliset, mm. Brederode eivät kuitenkaan halunneet kapinoida kuningasta vastaan ja kapinapesäkkeiden kukistuminen teki kapinallisten aseman tukalaksi. Vuoden 1567 aikana protestantit olivat ahtaalla ja heitä pakeni ja heidän kirkkojaan suljettiin. Myös Brederode pakeni samana vuonna ja Vilhelm päätti muuttaa asumaan perheen linnaan Dillenburgiin Saksan puolelle. 153

à Alankomaat valtasi koston pelko ja apatia

 

 

8. Repression under Alva, 1567-1572

 

Vuosien 1566-1567 kapinan jälkeen reaktio protestantismia vastaan voimistui. Brysselin hallitus perusti varuskuntia useisiin kaupunkeihin.

”Alva arrived, in August, at the head of 10 000 Spanish and Neapolitan troops, supplemented by German auxiliaries.” 155

Alba ja Filip eivät olleet tyytyneet pelkästään siihen, että kaikki näkyvä protestantismi oli kadonnut Alankomaista ja moni Brederoden liikeeseen kuulunut oli paennut. Filip oli päättänyt lähettää armeijan Alankomaihin aikana, jolloin Espanjan imperiumi oli uhattuna Välimerellä. Ottomaanien vastainen sota söi Habsburgien resursseja niin paljon, ettei armeijan pitäminen Alankomaissa pidemmän aikaa vaikuttanut mahdolliselta. Alban armeijan oli siksi lyhyessä ajassa murskattava Alankomaiden vastarinta ja tehtävä maasta kuuliainen ja katolinen hamaan tulevaisuuteen asti. 155

Margareeta tyrmistyi Alban karskeista otteista niin voimakkaasti, että erosi holhoojahallitsijan toimestaan syyskuussa 1567. Albasta tuli de facto käskynhaltija Espanjan Alankomaissa. 156

Alba pidätti ja myöhemmin teloitutti kaksi Alankomaiden johtavaa magnaattia, Egmondin ja Hornin, vaikka nämä olivat pysyneet uskollisina vanhalle kirkolle ja myöhemmin auttaneet Margareetaa ja olettaneet, ettei heillä ollut mitään pelättävää. Tämä tyrmistytti Margareetan. Egmondin, Hornin ja 18 kapinallisen aatelisen teloitukset antoivat paljon sytykettä Espanjan vastaiselle propagandalle. 156

Alba pystytti jo ennen aatelisten teloituksia tutkimuskomission, Conceil des Troublesin, jonka tehtävänä oli tutkia kahden edeltävän vuoden tapahtumia. Tämä elin osoittautui erittäin tehokkaaksi, ja se syytti yhteensä 8950 henkilöä, joista yli tuhat teloitettiin. 156-7

Vaikka moni pakeni ja moni jäi kiinni, valtaosa aatelisista, jotka ottivat osaa vuosien 1565-7 kapinaan osallistuivat myös myöhempään suurempaan kapinaan. Toisin kuin etelässä, jokien pohjoispuolella ja erityisesti Hollannissa suuri osa aatelistosta oli osallistunut kirkon ja kuninkaan vastaiseen toimintaan. 157

Alban komission vaino kohdistui erityisesti kaupunkien ylempään keskiluokkaan, mm. varakkaisiin kauppiaisiin ja oluenpanijoihin, jotka olivat sosiaaliselta asemaltaan hieman regenttejä alempana. Huomionarvoista on sekin, että komissio tuomitsi suhteessa väkilukuun enemmän ihmisiä jokien pohjois- kuin eteläpuolisissa maakunnissa. 158-90

Suuren kapinan johto jäi pohjoisen aateliston käsiin siitä yksinkertaisesta syystä, että vuoden 1566 kapinassa pohjoisen aatelistolla ja hallintoeliitillä oli ollut vahvempi rooli kuin etelän vastaavilla sosiaaliryhmillä. 160

Alban saavuttua maahan minkäänlainen aseellinen kapina häntä vastaan näytti hyvin epätodennäköiseltä. Brederode ei onnistunut suostuttelemaan Vilhelm Oranialaista aseelliseen kapinaan, ja Brederode kuoli vuoden 1567 aikana. Vilhelmin maine kapinallisten keskuudessa kärsi pahoin. Vasta kun hän kuuli alkuvuodesta 1568 että Alban komissio oli tuominnut hänet ja takavarikoinut kaiken hänen omaisuutensa, hän näki ainoaksi vaihtoehdokseen astua Brederoden saappaisiin ja alkaa avoimeen kapinaan Albaa vastaan. 161

Vilhelmillä oli paljon suuremmat resurssit kapinan johtamiseen kuin Brederodella oli ollut. Hän sai rahallista apua saksalaisilta protestanttisilta ruhtinailta ja ympäröi itsensä maanpakoon lähteneillä alankomaalaisilla aatelisilla.  161

”Orange denied that he was rebelling against the king as such, and acknowledged Philip his rightful sovereign. His rebellion was evil policies and especially the tyranny of Alva.” 162

Vilhelm ei myöskään halunnut sitoutua mihinkään tiettyyn uskonnolliseen sääntökuntaan, vaan yritti olla polttamatta siltoja Filipiin tai saksalaisiin ruhtinaisiin. Hän yrittikin kehystää kapinan siten, että sen tavoitteena oli vanhojen vapauksien palauttaminen Alankomaiden asukkaille, ei minkään tietyn uskonnollisen suuntauksen puolesta taisteleminen. 161

Vilhelm ei vetänyt Alballe vertoja sotilaskomentajana, mutta kapinallisten merivoimat (Sea Beggars) oli sotilaallisesti tehokas. Se operoi Emdenistä, ja välillä Englannista kanaalin satamista, ja vuoteen 1571 mennessä Sea Beggarseilla oli kolmisenkymmentä laivaa käytössään. 163

”They not only disrupted maritime traffic around the coasts of the Netherlands but effected a series of landings, plundering monasteries and pillaging supplies.” 163

Alankomaalaisevakkojen keskuudessa syntyi teologisia kiistoja tiukkaa kalvinistista dogmia ja vähemmän dogmaattisten protestanttien välille. Etenkin tiukimmat kalvinistit eivät antaneet suoraa tukea Vilhelmin kapinalle, sillä se oli suunnattu vain Albaa vastaan eikä sen tavoitteena ollut koko maan tekeminen kalvinistiseksi. 164

Filip tarvitsi uusia verotuloja pystyäkseen saavuttamaan tavoitteensa Alankomaissa. Alba kutsui States Generalin koolle maaliskuussa 1569, ensimmäistä kertaa 10 vuoteen, jotta kolme uutta veroa saataisiin määrätyksi. 166

 ”The demands were of far-reaching political and constitutional, as well as fiscal, significance, not only because, by securing these taxes, the regime would possess the means to maintain the standing army with which to hold the country in subjection, but because, by acquiescing in permanent taxes, the provincial States, and States General, would be surrendering their leverage over government revenues. Had he succeeded, Philip would have been freed from the constitutional constraints which had previously limited Burgundian and Habsburg power in the Netherlands.” 166-67

Maakunnat ja kaupungit olivat pelästyneitä viimeisten kahden vuoden tapahtumien takia, mutta eivät niin pahasti, että olisivat antautuneet Alban ja Filipin tahdolle. Lopulta Alba kiristi kaupunkeja aloittamaan veronmaksun määräämällä pormestareille ja maistraateille sakkoja, jos veronkeräyskoneistoa ei käynnistetty. 167

Uusia veroja inhottiin koko Alankomaissa niin paljon, että yhteistyö veronkeräystä valvoneiden viranomaisten kanssa saattoi asettaa regentit vaaraan. Brysselissä pormestari uhmasi mieluummin Albaa kuin kaupungin hurjistuneita asukkaita. Monessa kaupungissa miliisi kieltäytyi tekemästä mitään uusien verojen maksun pakottamiseksi jne. 167-8

Uudet verot, erityisesti ”kymmenes penni”, vaikka niitä ei kerätty siinä määrin kuin oli alun perin määrä, kylvivät maakunnissa ja kaupungeissa epäluuloa ja vihaa keskushallintoa vastaan. Jopa Alban lähimmät liittolaiset epäilivät, oliko kymmenennen pennin vaatiminen järkevää ja Filipin intressien mukaista, mutta Alba vaati itsepäisesti, ettei vaatimuksista jousteta. Alba jatkoi itsepäistä linjaansa kesään 1572 asti, jolloin oli jo liian myöhäistä muuttaa suuntaa. 168

 

9. The Revolt Begins

Israel ajattelee, että Alankomaiden kapinan kaltaiset suuret historian kulkua muuttavat vallankumouksen voivat syttyä vain pitkän kytemisen seurauksena. Alankomaiden vallankumous oli siis kytenyt jo pitkään ennen Alban saapumista maahan, ja Alban brutaali toiminta toimi vain ruutitynnyrin laukaisevana kipinänä. Niinpä myöskään lyhyen tähtäimen taloudelliset ja sotilaalliset tekijät eivät Israelin mukaan yksinään riitä selittämään suuren kapinan puhkeamista. 169

Tietenkin Alban jääräpäisesti ajamat vaatimukset uusista veroista ja ”Tenth Pennysta” kärjistivät tunteita Alankomaissa 1571-1572, mutta tämä johtui lähinnä siitä, että ”Tenth Pennysta” oli tullut vihatun ja perustuslaillisia oikeuksia polkevan keskushallinnon symboli. 169

Uuteen kymmenysveroon suhtauduttiin samalla närkästyksellä sekä jokien etelä- että pohjoispuolella, samoin kuin espanjalaisjoukkojen läsnäoloon, kaupunkeihin rakennettaviin linnoituksiin ja muihin taakkoihin.

à kuitenkin: ”Nevertheless, the insurrection of 1572, rapidly produced an entirely different situation in the north than in the south and this sharp, and fundamental, contrast was subsequently decisive in shaping not only the development of the Revolt but also the growing divergence between north and south.” 169

Kolme perustavaa laatua olevaa eroavaisuutta selittää erilaisia reaktioita vuoden 1572 kapinaan:

1) pohjoisessa oli vain yksi valtakeskus, kun etelässä niitä oli monia

2) pohjoisessa suuri osa aatelistosta kannatti kapinaa, toisin kuin etelässä, ja

3) Walloniassa ja Brabantissa oli vahvaa militanttia katolilaisuutta, kun taas jokien pohjoispuolella katolilaisuudella ei ollut käytännössä lainkaan kannatusta.

Lisäksi espanjalaisten joukkojen oli paljon vaikeampi operoida pohjoisen alankoalueilla kuin jokien eteläpuolella. 170

Eroja oli siinäkin, että Flanderi ja Brabantti eivät olleet koskaan toimineet koherentteina ja yksimielisinä maakunnallisina yksikköinä, toisin kuin pohjoisen Hollanti, jonka säädyt (States) olivat tottuneet toimimaan maakunnallisena hallituksena, joka suojeli maakunnan rahti- ja kalastuslaivaston intressejä, jotka eivät olleet keskittyneet täysin millekään maakunnan kuudesta suurimmasta kaupungista. 170

Myös sosiaalisesti pohjoinen oli yhtenäisempi kuin etelä, sillä pohjoisessa magnaateilla oli vähemmän vaikutusvaltaa ja kaupunkien käsityöläisiä oli vähemmän kuin pohjoisessa ja he olivat vähemmän riidanhaluisia aatelisia kohtaan. Beeldenstormin aikana pohjoisesta oli joutunut maanpakoon paljon aatelisia ja muita vaikutusvaltaisia miehiä, joiden ainoa keino saada maansa ja asemansa takaisin oli osallistua kapinaan. Tämäkin vaikutti siihen, että pohjoinen oli etelää vahvemmin sitoutunut kapinaan. 170

”The great Revolt was triggered by the Sea-Beggars” à 1.4.1572 kuusisataa Gueuxia, jotka oli juuri karkotettu kuningatar Elisabetin käskyllä Englannin satamista, valloitti pienen Brillin sataman, joka oli väliaikaisesti vailla espanjalaista varuskuntaa, kun Alba oli keskittänyt joukkojaan Ranskan vastaiselle rajalle. 170-71

Laivaston johtajan kreivi Lumeyn kakkosmies Willem Blois de Treslong suostutteli kreiviä valtaamaan Brillin kaupungin sen sijaan, että se olisi pelkästään ryöstetty. Kaupunki oli vaikeasti saavutettavissa ja vesiteiden ympäröimä, joten sinne vastahyökkääminen oli vaikeaa. 171

Viisi päivää Brillin valtauksen jälkeen oli Flushingin strategisesti tärkeän sataman aika joutua kapinallisten käsiin. Kaupunkilaiset heittivät walloonilaisen varuskunnan ulos kaupungista kun espanjalaiset lisävoimat olivat matkalla kaupunkiin ja kutsuivat Sea-Beggarsit apuun, ja heitä saapui kahdeksalla aluksella 800 henkeä Brillistä. Kaupungin johto vaihdettiin ja Vilhelm Oranialaisen nimissä julistettiin, ettei kirkkoihin saa hyökätä. Flushingin valtaaminen antoi kapinallisille Scheldtin suiston hallinnan. 171

à Brillen valtaus siis symbolisesti, ehkä strategisestikin tärkeä lähtölaukaus aseelliselle kapinalle

Myöhemmin huhtikuussa Veeren kaupunki Walcheren saarella nousi espanjalaisia vastaan.

Kreivi Louis Nassau valtasi Hainaultin ja Monsin kaupungin, joka oli Habsburgien tärkeimpiä linnoituskaupunkeja Ranskan rajalla. Vasta muutamia viikkoja myöhemmin elokuussa Pariisin pärttylin yön messun verilöyly poisti hugenottien tukeman hyökkäyksen Ranskasta Alankomaihin, jonka varalta Alba oli joutunut pitämään paljon joukkojaan Alankomaiden eteläosissa. 172

Pärttylin yön jälkeen Orange itse johti pitkälti saksalaisista palkkasotilaista koottua armeijaansa Brabanttiin tarkoituksenaan vapauttaa Mons, jota Alba piiritti. 172

Seuraava kaupunki joka päätyi kapinallisten haltuun oli P-Alankomaiden Enkhuizen. 21.5. kaupungin miliisi valtasi kaupungin, ja kun rojalistiset regentit oli ajettu pois kaupungista, Gueuxit kutsuttiin kaupunkiin. Enkhuizenista tuli kapinallisille tärkeä hermokeskus ja tukikohta Pohjois-Hollannin ja Friisinmaan operaatioihin. 172-3

Sitten kapinalliset saivat vallan Haarlemissa, minkä jälkeen P-Hollanti Amsterdamia lukuun ottamatta oli kapinallisten hallussa.

Etelässä kuninkaan joukoilla oli vahvempi sotilaallinen asema ja Filipin Hollannin Stadholderiksi nimittämä Bossu pystyi tukeutumaan apuvoimiin, joita sai Utrechtista.

Etelän kaupungeista Gouda, johon 1565-7 kuohunta vaikutti vain vähän, oli ensimmäinen suurempi kaupunki joka liittyi kapinaan.

Leidenissa kaupunginhallitus oli lojaalia Filipille, mutta kaupunki liittyi kapinaan vahvan sisäisen paineen takia. Beggarsit saapuivat Leideniin vasta 10 päivää sen jälkeen kun kaupunki liittyi kapinaan, mutta heidän saapumisensa radikalisoi kaupunkia ja kirkkoja ryöstettiin, joten täälläkin Orangen vetoomukset olla koskematta kirkkoihin kaikuivat kuuroille korville. 174

Seuraavana oli Dordrechtin vuoro liittyä kapinaan.

Saadakseen Hollannin ruotuun, Bossu kutsui Hollannin säätykokouksen (States of Holland) koolle Haagiin. Kutsun lähtiessä Hollannin suurista kaupungeista enää Amsterdam, Rotterdam ja Haag olivat lojaaleja Filipille, ja Bossun kutsua uhmaten enemmistö Hollannin kaupungeista kokoontui kilpailevaan kokoukseen Dordrechtiin Haagin sijasta. 174-175

 ”This, the first gathering of the States of Holland under the aegis of the Revolt against Philip II, deserves attention as it marks a radical break with the past in several respects and exerted a not inconsiderable influence over the subsequent evolution of the Revolt and formation of the Republic.” 175 à kokous oli merkittävä symbolisesti ja vaikutti paljon kapinaan ja myöhempään tasavallan valtionmuodostukseen

Vilhelm lähetti sihteerinsä Marnixin edustajakseen kokoukseen. Vilhelm ja States halusivat verhota kumoukselliset ehdotuksensa laillisuuden ja perustuslaillisuuden kaapuun niin hyvin kuin mahdollista. Vilhelm esitti, että hän oli yhä laillinen Stadholder, sillä häntä ei ollut vapautettu tehtävistään niiden tapojen, oikeuksien ja privilegioiden mukaan, jotka pätivät maassa. States hyväksyi hänet kolmen pohjoisen maakunnan Stadholderiksi. Lisäksi Vilhelm julistettiin ”hänen majesteettinsa poissaollessa” koko Alankomaiden protektoriksi. Vilhelmille myös hyväksyttiin lupa nimittää ”luutnantti-kuvernöörejä” paikallisiksi sotilaskomentajiksi. 175

Kokous myös otti itselleen toimeenpanevia tehtäviä, esimerkiksi sotajoukoille maksamisen järjestämisen ja ulkosuhteiden hoitamisen, jotka kuuluivat suvereenin tehtäviin.

à ”Although the change would not be fully evident until later, the States of Holland had transformed themselves from being an occasional, chiefly advisory body into an embryonic government endeavouring to organize and finance a war while maintaining order and justice and taking over the reins of administration.” 176-7

Vuonna 1572 kapina ensin kukoisti, sitten kuihtui. Etelässä Alban asema oli vahva ja kapinallisissa kaupungeissa rangaistukseksi toimeenpannut joukkomurhat saivat kapinan ja lojaalisuuden välillä arponeet kaupungit avaamaan porttinsa Alballe. Myös pohjoisessa kapina kohtasi ongelmia ja Alba yritti tappaa koko kapinan ennen talven tuloa. Hän järjesti joukkomurhan Naardenissa, joka aikaili alistumisellaan hänelle, tappaen lähes koko kaupungin väestön. Tällä verilöylyllä tuli olemaan suuri vaikutus mielialoihin ja väestön tuntemuksiin koko Alankomaissa, kun Naardenin verilöylystä tuli synonyymi järjettömälle julmuudelle ja väkivallalle. 177-8

 

  10. The Revolt and the Emergence of a new State

The Revolt Survives, 1573-1575

Pohjoisessa kauhealla verilöylyllä oli päinvastainen vaikutus kuin etelässä. Pohjoisessa, jossa kaupungit olivat nousseet kapinaan spontaanisti, Alban suorittama verilöyly vain vahvisti kapinaa ja Alban vastustusta, eikä saanut kaupunkeja avaamaan porttejaan espanjalaisille. 179

Delftissä ja Haarlemissa protestantit vahvistivat asemiaan kaupunkien miliisien johdolla ja Haarlemin kaupunginvaltuusto puhdistettiin ja täytettiin orangisteilla.

Pohjoisessa kapina oli jo institutionalisoitunut ja uskonelämän muuttaminen protestanttiseksi juurtunut syvemmälle kuin etelässä. Maanpaosta palaavat ihmiset ja Sea-Beggarsit vaikuttivat paljon pohjoisen kaupunkien uskonnolliseen ja hallinnolliseen elämään, kun taas etelässä vaikutusvaltaisia palaavia pakolaisia ei ollut yhtä paljon. 179-80

à Pohjoisen kaupungeissa kapina oli mennyt jo niin pitkälle, että antautumalla Alballe kapinalliset olisivat vain allekirjoittaneet kuolemantuomionsa. Antautuminen ja luovuttaminen eivät siis olleet vaihtoehtoja pohjoisessa. 180    

Leidenin piiritys 1574 oli vallankumouksen eeppisin, hintavin ja kovin. Espanjalaiset eivät lopulta saaneet kaupunkia vallattua, mutta piirityksen loputtua kaupunkilaiset olivat niin heikkoja, että tuskin kukaan pystyi edes seisomaan. 181

Leidenin säästyminen valtaukselta oli käänteentekevä tapahtuma, joka turvasi kapinallisten vahvan aseman pohjoisessa. 182

Alban alankomaalaiset alamaiset olivat paljon halukkaampia kompromissiin kuin Alba itse, joten mahdollisuuksia rauhanneuvotteluille olisi saattanut löytyä. Vilhelmhän ei ollut julistanut taistelevansa protestanttisen uskon, vaan omantunnonvapauden puolesta. Neuvotteluihin oltaisiin voitukin ryhtyä, jos Filip olisi vetänyt ulkomaiset joukkonsa Alankomaista ja hänen olisi suvaittava reformoitua uskontoa maassa. 182-3

Heikon taloudellisen tilanteensa takia Filip antoikin Alban tilalle vuonna 1573 valitsemalleen edustajalleen Don Luis de Requesensille valtuudet tunnustella, voisiko kapinan lopettaa neuvotteluteitse. 183

Joulukuussa 1574 johtava akateemikko ja humanisti Elbertus Leonidus lähetettiin neuvottelemaan Orangen ja Hollannin parlamentin kanssa. Hän yritti taivutella hollantilaisia kapinallisia ymmärtämään, että Espanjan kuningas ei koskaan sallisi protestanttista uskonharjoitusta Alankomaissa, joten olisi parempi elää näennäisesti katolisina, tai riita ja erimielisyys riivaisi maata ikuisesti. 183 

Katolilaisuuden vastustus oli kuitenkin pohjoisessa niin voimakasta ja katolilaiset siellä niin heikkoja, ettei tällainen ratkaisu ollut millään mahdollinen. Myöskään kuningas ei ollut valmis minkäänlaiseen rajoitettuun monarkismiin ja myönnytysten tekemiseen parlamentille tai maakunnille, joten vallankumouksen lopettaminen neuvotteluteitse oli sula mahdottomuus. 184

 

From the Pacification of Ghent (1576) to the Union of Utrecht (1579)

Sodankäynti yhtä aikaa sekä alankomaalaisia kapinallisia että Ottomaaneja vastaan kävi Filipille niin kalliiksi, että syksyllä 1575 hän ei enää pystynyt maksamaan valtavia velkojaan genovalaisille pankkiireilleen. 184

Filip lykkäsi korkomenojensa maksua, mikä suisti koko Espanjan monarkian finanssikoneiston kaaokseen. 184

Requesensilla oli hyvät suhteet Antwerpenin pankkiireihin ja hän sai lainattua rahaa omaan piikkiinsä ja osittain Espanjasta myöhemmin lähetettäviä rahasuorituksia vastaan, mutta rahalähetyksiä ei tullut Espanjasta talvella 1575-6 ja Requesens itsekin kuoli, joten kuninkaan rahoitus Alankomaissa halvaantui täysin. 184

Armeijalle ei pystytty maksamaan, mutta vaille palkkaa ja huoltoa jääneet joukot kuitenkin piirittivät Zierikzeen kaupunkia 2.6.1576 asti, jolloin kaupunki antautui. Kuitenkin vain muutama tunti kaupungin antautumisen jälkeen nälkäiset veteraanit kapinoivat ja hylkäsivät kaupungin, jonka valtaamiseksi he olivat nähneet paljon vaivaa. 184-5

Sotilaiden kapinointi levisi nopeasti, ja pian kapina oli jo Brysselin kynnyksellä. Brabantin maakunnalle annettiin lupa koota omia joukkoja suojaamaan Brysseliä ja sen naapurikaupunkeja ryösteleviltä espanjalaisjoukoilta. 185

Alankomaiden yleissäädyt (States General) kutsuttiin koolle ilman hallitsijan aloitetta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1477 vuonna 1576. Kokouksen tavoitteena oli lopettaa sota, mutta Hollanti ja Seelanti eivät osallistuneet.

”On 30 October, the States General’s commisioners finalized an armistice with the States of Holland and Zeeland, the two sides agreeing to co-operate to drive mutinuous Spanish contingents out of the country and confer on the subject of religion.” 185

Marraskuussa kapinoivat espanjalaisjoukot hyökkäsivät Antwerpeniin ja voittivat Brabantin maakunnan joukot. Antwerpenin ryöstely ja murhat antoivat Orangelle propaganda-aseen, jolla esittää, ettei julmista espanjalaisista voinut päästä eroon muuten kuin aseellisella vastarinnalla. 185

”Espanjalainen raivo”, laittoi myös vauhtia Alankomaiden protestanttisten ja nimellisesti katolisten maakuntien välisiin neuvotteluihin, jotka johtivat Pacification of Ghentinä eli Gentin pasifikaationa tunnettuun sopimukseen. Alankomaissa oli nyt kaksi voimakeskittymää: Hollanti ja Brabantti, joista kumpikin oli tuolla hetkellä vapaa espanjalaisista joukoista ja joista molemmat väittivät tunnustavansa Espanjan kuninkaan suvereniteetin. Sopimuksessa eteläiset maakunnat ja Utrecht lupasivat liittoutua Vilhelm Oranialaisen ja Hollannin ja Seelannin kanssa ajaakseen espanjalaiset pois ja asettaakseen väliaikaisen hallituksen parlamentin alaisuuteen, joka jatkaisi tapaamista Brysselissä. 185-186

à väliaikaisesti sovittiin, että julkinen protestanttisen uskonnon harjoittaminen hyväksyttäisiin vain Hollannissa ja Seelannissa, kun muut maakunnat pysyivät virallisesti katolisina. Myös ediktit kerettiläisyyttä vastaan kumottiin, joten etelässäkään protestanttisen kirjallisuuden hallussapito ei enää ollut rangaistavaa, eikä yksityinen protestantismin harjoittaminen. 186

Parlamentti myös tunnusti Orangen Stadholderina niillä alueilla, joita hän hallitsi tuohon aikaan. Myös koko Alankomaiden puolustuksen rahoituksesta sovittiin siten, että kukin maakunta maksoi oman kiintiönsä. 186

à ”The southern provinces and States General were now, in effect, in revolt alongside Holland and Zeeland, against the Spanish Crown.” 186

Etelän ja pohjoisen välillä ammotti kuitenkin valtava kuilu: P-Alankomaat olivat polttaneet kaikki siltansa Filipiin, etelässä pysyttiin virallisesti katolisina ja pidettiin ovi auki pikaiselle sovinnolle Espanjan kanssa. 186

Brysselin parlamentti oli valmis hyväksymään Filipin uuden kenraalikuvernöörin, Itävallan Don Juanin, kunhan hän lähettäisi espanjalaiset joukot pois, vannoisi pitävänsä Gentin sopimuksen voimassa ja hallitsisi yhdessä parlamentin kanssa. Varojen puutteessa ollut Don Juan suostui näihin vaatimuksiin ja allekirjoitti ”ikuisen ediktin” helmikuussa 1577. 186-7

”But Holland and Zeeland, encouraged by Orange, wanted no part of this agreement, since it provided no guarantees for the Reformed Church and would have stripped Holland an Zeeland of all control over the military.” 187

Samaan aikaan eteläisissä maakunnissa eri ryhmittymien väliset jännitteet kasvoivat. Vilhelm pyrki radikalisoimaan kapinaa etelässä liittoutumalla porvariston, miliisien ja kiltojen kanssa etelän aatelistoa vastaan, josta valtaosa vastusti Orangen johtajuutta ja olivat vahvasti sitoutuneita katolilaisuuteen. 187

 ”A three-cornered contest now ensued between Don Juan seeking to rebuild royal authority, and minimize that of the States General, the States General, dominated by nobles and patricians anxious to settle with the king and uphold the Catholic Church – provided Philip would make some political concessions and keep the Spanish soldiery out – and Orange, Holland, and the southern radicals, intent on going further.” 187

Kolmikantaiset neuvottelut pidettiin Geertruidenburgissa, mutta ne päättyivät tuloksettomina, koska Hollanti ja Seelanti eivät suostuneet luopumaan reformoidusta uskon julkisesta harjoittamisesta alueillaan, tai säätyjensä uudesta vallasta, eivätkä Hollanti ja Seelanti edes suostuneet tunnustamaan Don Juania kenraalikuvernöörinä. 187

Heikentyneen asemansa takia Don Juan pakeni Brysselistä ja asetti uuden päämajansa Namuriin, minne kutsui espanjalaisia joukkoja. Don Juanin ja yleissäätyjen välien katkeaminen kavensi Hollannin ja Seelannin sekä Brysselin yleissäätyjen välistä kuilua. Eteläisillä maakunnilla Namuria ja Luxemburgia lukuun ottamatta ei ollut muuta mahdollisuutta kuin taistella yhdessä protestanttien kanssa kuningasta vastaan. Syyskuussa yleissäätyjen kanssa yhteisen sävelen löytänyt Vilhelm Oranialainen saapui Brysseliin juhlittuna sankarina. 187

Syyskuusta 1577 kesään 1583 Vilhelm asui Brabantissa, ensin Brysselissä ja sitten Antwerpenissa yrittäen sytyttää kapinaa etelässä yhteistyössä Hollannin kanssa. Hän hyväksyi sen, että pohjoisella ja etelällä oli omat valtarakenteensa, joita oli vaikea sovittaa yhteen. Hän valitteli sitä, että Hollanti ja Seelanti olivat menossa fiskaalisesti ja sotilaallisesti omia teitään, muttei voinut tehdä asialle mitään. 187-8

Käytännössä ruohonjuuritasolla menossa olikin kaksi kamppailua, joissa oli enemmän kyse politiikasta kuin uskonnosta. Kyse oli valtaeliittien taistelusta paikallisesta vallasta, jota kitkeröitti entisestään se, että uuden, Brysselistä johdetun, Habsburgien vastaisen vallankumouksen johdossa ollut aatelisto oli aiemmin taistellut rojalistisen puolella kapinallisia vastaan 1566-68, ja monet näistä aatelissuvuista olivat Oranian suvun vihollisia. 188

Esimerkiksi yleissäätyjen kanssa kuninkaan vastaiseen kapinaan ryhtyneistä aatelisista sotilaallisesti pätevin oli Gilles de Berlaymont, Hiergesin paroni, joka oli ollut Filipin nimittämänä Hollannin, Seelannin ja Utrechtin Stadholderina Bossun jälkeen vuodesta 1574. Hän oli nyt teknisesti ottaen kapinassa kuningasta vastaan Vilhelmin kanssa, mutta hän oli aiemmin Alban alaisuudessa osallistunut mm. Haarlemin piiritykseen ja Mookin taisteluun, jossa Vilhelmin veli oli kuollut. 188-9

Yleissäädyt Brysselissä päättivät, että Vilhelm ei ollut Utrechtin Stadholder, joten kaupungin espanjalaisjoukkoja piirittänyt Hierges otti vallan kaupungissa vuonna 1577. Näin Utrechtiinkin syntyi jakolinja Hiergesiä kannattavien vanhoillisten ja Orangea kannattavien protestanttien välille. Lopulta Orangistit pääsivät niskan päälle ja Hierges loikkasi Don Juanin joukkoihin. à  kamppailu hollantilaisen ja brabanttilaisen vallankumouksen välillä oli saapunut koillisiinkin osavaltioihin 189

Monimutkaisessa tilanteessa ainoa selvä asia oli se, että katolinen kapina voisi vakiintua ja voimistua vain lisäämällä Brysselin yleissäätyjen valtaa Hollannin ja Orangen kustannuksella. 189-90

Orangen vastainen faktio toi lokakuussa 1577 Alankomaiden ”kenraali-kuvernööriksi” Itävallan arkkiherttua Matiaksen, nuoren habsburgilaisen ruhtinaan.  Hän oli alusta lähtien vain näennäinen ja heikko hallitsija, joka vannoi pitävänsä Gentin pasifikaation voimassa ja hallitsevansa yhdessä yleissäätyjen kanssa. à wikipedia kertoo, että yleissäädyt tarjosivat Matiakselle kenraalikuvernöörin paikkaa konsultoimatta Filipiä. Matias oli siis kapinallisten nimittämä kenraalikuvernööri, ei Filipin

Yhtenä ensimmäisistä teoistaan Matias ja yleissäädyt, jotka halusivat kasvattaa valtaansa pohjoisessa, nimittivät pohjoisiin maakuntiin Stadholderiksi konservatiivisen ja katolisen aatelismiehen, Rennenbergin kreivin. 190

Yleissäädyiltä saamiensa neuvojen mukaan Matias pyrki sallimaan vain katolisen uskon julkisen harjoittamisen ja pyrki estämään Frieslandin Hofin puhdistuksen kaikista rojalisteista ja katolisista. Paikalliset kuitenkin vaativat, että espanjalaiskauden aikana viroistaan erotetut kaupunkien virkamiehet saavat virkansa takaisin. Rennenberg joutui taipumaan tämän tahdon edessä. Lopulta Hof puhdistettiin rojalisteista, mutta kaupunkien grietmannit vaihdettiin yleissäätyjen toiveiden mukaisesti. 190-1

Mutta à ”Remove the office-holders whom Alva had installed and the collapse of the Catholic Church in Friesland followed automatically.” à Pohjoisessa katolilaisuus ei ollut vahvasti juurtunutta, ja vaihtamalla katoliset ja rojalistiset henkilöt pois hallinnosta koko katolinen kirkko alueella luhistui 191   

à Frieslandin alueella kesällä 1578 uutta avointa protestanttista aktiivisuutta ja syksyllä puhkesi uusi beeldenstorm

Kuitenkaan konservatiivisen ja radikaalin kapinan välinen kamppailu ei ollut missään yhtä voimakasta kuin Gelderlandissa. Kamppailu Gelderlandissa alkoi, kun Don Juanin luo paenneen Hiergesin tilalle piti valita uusi Stadholder. Maakunnan säätykokous jakaantui radikaaleihin ja konservatiiveihin, mutta katoliset olivat täälläkin niin ahtaalla, että ainoa tapa laittaa vähääkään kampoihin Orangelle oli ehdottaa Stadholderiksi hänen pikkuveljeänsä, luterilaista Nassaun kreiviä Johannesta. Nassau valittiin Stadholderiksi, eli maaherraksi, ja sekä konservatiivit että moderaatit järkyttyivät pian saadessaan tietää, että heidän uusi maaherransa oli kääntynyt kalvinistiksi. Nassau oli valmis vannomaan uskollisuutta yleissäädyille ja Gelderlandin maakunnalle, mutta ei Espanjan kuninkaalle. 191

Katoliset yrittivät kapinoida, mutta heiltä puuttui tuki. Hiljalleen protestantismi eteni maakunnassa ja katolisia kirkkoja suljettiin ja annettiin protestanttien käyttöön. Lopulta täälläkin puhkesi uusi ikonoklasmin aalto. 192

à ”During 1578, the Dutch Revolt Holland style gained the upper hand throughout the north.” Katolinen kirkko menetti asemiaan kaikkialla eivätkä Brysselin yritykset puuttua tilanteeseen auttaneet tilannetta lainkaan 192

Myös Utrecht, pohjoisen ainoa katolinen arkkihiippakunta, valitsi Vilhelmin Stadholderikseen, ja Utrechtissakin koettiin kirkkojen ryöstöjä ja kaupungin valtuusto puhdistettiin. 192

Amsterdam oli viimeinen konservatismin linnoitus pohjoisessa, mutta sielläkin tapahtui mullistuksia vuonna 1578. Mielenosoitukset katolista papistoa ja kirkkoa vastaan alkoivat ja maanpaosta palanneita kaupunkilaisia otettiin takaisin miliisiin, joka kääntyi regenttejä ja katolista kirkkoa vastaan. Myös regenttiluokan sisällä tapahtui puhdistus, kun maanpakolaiset korvasivat kaupungin vanhan regenttiluokan. 193

”From the autumn of 1578 onwards, Amsterdam was a Protestant city controlled by a new body of regents, modest merchants who had been residing in Germany during the Alva years. Their descendants were to continue to govern Amsterdam through the seventeenth and eighteenth centuries.” 193

Strategisista syistä Vilhelm ei halunnut etelän katolisten aseman musertuvan – taistelivathan he kuitenkin Gentin pasifikaation mukaisesti espanjalaisia joukkoja vastaan. 193-4

Don Juanin joukot aiheuttivat tammikuussa 1578 valtavat tappiot kapinallisille Gemblouxissa, jolloin Brysselistä tuli turvaton paikka. Matias, Vilhelm ja yleissäädyt muuttivat Antwerpeniin, josta tuli eteläisen kapinan pääkeskus. 194

Espanjan vahvistuminen eteläisissä Alankomaissa vei kapinan kahta leiriä – eteläistä ja pohjoista – taas kauemmas toisistaan. Etelän magnaatit pelkäsivät paitsi maidensa, myös henkiensä puolesta, ja näkivät sellaisen kapinan mielettömäksi, mikä ei jättänyt minkäänlaisen sovinnon mahdollisuutta auki Filipin kanssa. 194

à ”At best they were willing to fight on provisionally, as Catholics, to extract political concessions from Philip.” 194

Espanjan vahvistuminen ja eteneminen Etelä-Alankomaissa ja samanaikainen militanttien kalvinistien liikehdintä eteläisissä maakunnissa sai E-Alankomaiden aateliston tuntemaan olonsa tukalaksi. 194

”In the south Netherlands the Revolt was thus deeply, even hopelessly, divided between its moderate (Catholic) and radical (Protestant) wings.” 195

Etelän aateliset olivat siis puristuksissa espanjalaisten ja kalvinistien välissä, ja he reagoivat hylkäämällä Orangen ajatuksen uskonnollisesta rauhasta ja julistivat, että eivät missään olosuhteissa sietäisi julkista protestantismin harjoittamista alueillaan. Vilhelm, joka yritti luoda Espanjan vastaisen kapinan poliittista sydäntä Brabantiin, halusi kuitenkin pitää kiinni uskonnollisen rauhan politiikastaan, jonka ydin oli oikeus harjoittaa vapaasti joko protestanttista tai katolista uskoa. 195

Vilhelmin uskonnollisen rauhan politiikka edellytti etelässä sitä, että hän suojeli katolisia ja heidän kirkkojaan, mikä vääjäämättä kiristi hänen välejään tiukan linjan kalvinistien kanssa. 195

à ”In May 1579, there was a major outbreak of anti-Catholic rioting in Antwerp from which Orange was only able to rescue 180 trapped Catholic clergy, and the archduke Matthias himself, with some difficulty.” 195

Antwerpenissa, Bredassa ja ‘s-Hertogenboschissa Vilhelmin ongelma oli hillitä protestantteja, lähempänä Espanjan rajaa hänen ongelmanaan oli suostutella aatelisia hyväksymään ”uskonnollisen rauhan” periaatteet. 195

Israelin mukaan Flanderin ja Brabantin radikaalin protestanttisen kapinan poliittinen visio oli pyristellä irti Burgundin ja Habsburgien luomasta maakuntiin perustuvasta institutionaalisesta kehikosta ja korvata se vanhemmalla ”kaupunkivaltioiden” välisellä verkostolla, jota hallitsivat etelän kolme suurta kaupunkia. Kaupunkien vanhojen vapauksien ja vallan palauttaminen oli siis Etelä-Alankomaiden kalvinistien poliittinen tavoite, johon he kapinoimalla pyrkivät. 196

 

The Two Netherlands

Vuosien 1576-1578 tapahtumat eivät aiheuttaneet, vaan paljastivat ja entisestään syvensivät Etelä- ja Pohjois-Alankomaiden välistä syvää kuilua, joka oli ollut olemassa jo pitkään. Pohjoisen maakunnat imettiin tilanteen saneleman logiikan takia vääjäämättömästi Hollannin vaikutuspiiriin, kun taas Brabantin yleissäätyjen kaikki yritykset kasvattaa valtaansa pohjoisessa epäonnistuivat. 196

Erot pohjoisen ja etelän välillä olivat yhä samoja, jotka Israel on käynyt tähän mennessä jo monta kertaa läpi: pohjoisessa poliittinen koheesio oli paljon voimakkaampi kuin etelässä, etelässä aatelisto ja papisto olivat paljon voimakkaampia kuin pohjoisessa jne. 196-7

Etelä oli aina ollut pohjoista poliittisesti merkittävämpi ja voimakkaampi, mutta vuosien 1576-78 tapahtumat alkoivat kääntää voimasuhteita pohjoisen hyväksi. Espanjalaisten eteneminen etelässä supisti jatkuvasti aluetta, jota kapinalliset hallitsivat. Myös Matiaksen, Vilhelmin ja yleissäätyjen regiimi osoittautui kykenemättömäksi hillitsemään ja hallitsemaan niitä poliittisia ja uskonnollisia ristiriitoja, jotka riivasivat kaupunkeja ja kyliä, jotka kuuluivat nimellisesti sen vallan alle. Hollannissa maakunnan koheesio puolestaan vain kasvoi ja se sai yhä vahvemmin pohjoisen valtansa alle. 197

”An important step in this process was the ’Union’ of Holland and Zeeland signed in June 1575. This agreement for the first time created a joint (as well as exclusively Protestant) political, military, financial, and religious framework, an entity which was, in embryo, the state which was to be set subsequently in 1579.” à Hollannin ja Seelannin v. 1575 unioni myöhemmän tasavallan alkio

Tämä alkuasteella ollut valtio otti käyttöön osittain yhteisen vero- ja hallintorakenteen, yhteisen sotilaskomennon ja asetti Vilhelm Oranialaisen unionin johtoon. Unionissa ylläpidettiin reformoitu usko ja pyrittiin eroon katolisuudesta, mutta toisaalta taattiin kaikille oikeus harjoittaa haluamaansa uskontoa yksityisesti. 197-8

Osana Hollannin ja Seelannin unionin solmimista perustettiin Leidenin yliopisto, jonka tarkoituksena oli kouluttaa virkamiehiä ja papistoa uuden poliittisen entiteetin instituutioiden palvelukseen. Yliopisto myös tarkoitettiin älylliseksi suojavalliksi tyranniaa ja uskonnollista vainoa vastaan. 198

Uuden poliittisen entiteetin toimivalta tietenkin meni päällekkäin Brabantista johdetun Alankomaiden kokonaisuuden kanssa, mutta unioni ratkaisi tämän asian jättämällä yleissäätyjen vaatimukset täyttämättä ja toimimalla yksin. 198

Syyskuussa 198 krooninen poliittinen epäjärjestys E-Alankomaissa vain paheni, kun yleissäätyjen palkatta jääneet joukot alkoivat kapinoida, samoin kuin muutamat katoliset aateliset, jotka vastustivat kapinallisten regiimiä. Walloonin alueella puhkesi kapinoita kapinallisregiimiä vastaan ja samalla espanjalaisjoukot jatkoivat etenemistään pohjoiseen.

à ”This acted as a spur to proposals for the formation of a ‘closer union’ amongst the northern provinces in revolt against Spain, and more effective military and political organization, for with the Spaniards in Upper Gelderland they were now beginning to threaten the north-eastern, as well as the southern, Netherlands.” 198

Sotilaallisen kriisin vyöryessä päälle sekä etelässä että pohjoisessa, Antwerpenin yleissäädyt eivät voineet tehdä muuta kuin keskittää kaiken saatavilla olevan sotilaallisen energiansa etelään ja jättää Gelderland ja Overijssel oman onnensa nojaan. Toisaalta Wallonian tilanne, vaikka se oli hyvin uhkaava Brabantin näkökulmasta, ei huolettanut pohjoisessa, jolla oli jälleen kerran omat sotilaalliset ja strategiset huolensa. 198-99

à Vuoden 1578 strateginen dilemma oli siis vain toisintoa vanhasta: etelällä ja pohjoisella oli omat strategiset intressinsä

”The arrival of substancial forces from Holland and Zeeland in Gelderland and Overijssel, and the need to pay for their upkeep, as well as the strengthening of the fortifications along the eastern border, posed the problem of the wider strategic and political relationship between the northern provinces in a new and urgent form. This was the real origin of the famous Union of Utrecht and the formation of a wider north Netherlands state.” 199 TÄRKEÄÄ!!!

“The purpose was purely and simply to create a northern defensive structure dominated by Holland and excluding the Antwerp States General.” 199

Unionin perustaminen pohjoiseen ei ollut mikään ilmoitusasia, sillä idea uudesta ja tiiviimmästä unionista sai radikaalien tuen lisäksi paljon vastustusta osakseen rojalisteilta, ja monessa kaupungissa epäröitiin, oliko uuteen Hollannin dominoimaan unioniin järkevää lähteä. 199-200

Tiiviimmän unionin perustaminen ei kohdannut vastustusta ja epäilyä vain pohjoisessa, vaan tietenkin myös etelässä. Antwerpenin yleissäädyt ja Vilhelm Oranialainen olivat hyvin huolestuneita uuden unionin vuoksi ja Gentin kaupunki, joka oli etelässä militantin kalvinismin keskus, oli ainoa unionin allekirjoittaja etelässä. 201-2

Vilhelmiä huoletti se, että avoimen antikatolinen ja katolisuuden harjoittamisen kieltämistä ajava unioni vain leventäisi etelän ja pohjoisen välistä kuilua entisestään ja ajaisi Walloonin provinssit espanjalaisten syliin. 202

Vielä huhtikuussa 1579 Vilhelm ja Brabantti yrittivät laatia ehdotusta uudeksi unioniksi, joka antaisi enemmän valtaa Antwerpenin yleissäädyille, vahvistaisi keskushallintoa ja takaisi Gentin pasifikaation hengessä mahdollisuuden katolisen uskon harjoittamiseen. 202

à ”The rival schemes for union represented profoundly different concepts of how to shape the Netherlands future, one based on Holland, the other on the ‘south’.” 202

Kuitenkin Hollannin haluttomuus muuttaa Utrechtin unionin sisältöä ja Vallonian maakuntien yritykset päästä sopimukseen Espanjan kanssa saivat Vilhelmin allekirjoittamaan Utrechtin sopimuksen 3.5.1579 ja kehotti Brabantin ja Flanderin kaupunkeja tekemään samoin. 202

Vilhelmin pyrkimykset rakentaa etelän ja pohjoisen yhdistävä kapina Gentin pasifikaation ja ”uskonnollisen rauhan” hengessä olivat epäonnistuneet, eikä hänellä ollut toukokuussa 1579 muita realistisia vaihtoehtoja kuin hypätä antikatolisen Hollannin johtaman vallankumouksen joukkoihin. 202-3

Vaikka Vilhelm allekirjoitti Utrechtin sopimuksen, hän koitti koko loppuelämänsä ajan toimia sen puolesta, että kapinan keskus perustettaisiin Brabanttiin, jotta etelän kaupungit eivät jäisi espanjalaisvallan alle, ja että katolilaisuutta ei kiellettäisi uudessa valtiossa. Pohjoisessa katolisten asema kuitenkin nopeasti huononi vuoden 1579 aikana. 203

 

The Habsburg reconquest of the south, 1579-1585

Espanjalaisjoukot etenivät Alankomaissa kolmella rintamalla: koillisessa, kaakossa ja lounaassa. Vilhelm Oranialainen vakuuttui siitä, että ainoa keino estää totaalinen tappio oli hankkia niiden uskonnollisesti maltillisten tuki, jotka kalvinistinen radikalismi oli etäännyttänyt. Tämän saavuttamiseksi Vilhelm halusi tehdä pohjoisista provinsseista hyväntahtoisempia katolisuudelle, jotta etelän katolisten tuki unionille varmistettaisiin, sekä hankkimalla Ranskan kuninkaan luottamuksen kuten myös Saksan luterilaisten ruhtinaiden. 208-9

”It was in the hope both of making the Revolt more accommodating religiously, and securing help from abroad, that the Prince urged the States General that sovereignty over the Netherlands should be offered to the younger brother of the French king, the duke of Anjou. Needless to say, the offer was to be tightly hedged around with constitutional safeguards.” 209

à Vilhelmin ehdotus hyväksyttiin Flanderissa ja Brabantissa ja sopimus Anjoun ja yleissäätyjen kesken solmittiin syyskuussa 1580. 209

Anjou saapui Antwerpeniin tammikuussa 1581 ja vannoi hallitsevansa privilegioiden mukaan. Habsburgin Matiaksen asema oli käynyt merkityksettömäksi, ja hän poistui maasta maaliskuussa.

Pian toimeenpantiin  https://en.wikipedia.org/wiki/Act_of_Abjuration ja kapinalliset maakunnat katkaisivat kaikki siteensä Filipiin. 209

Anjou keskitti ranskalaisjoukkonsa Alankomaiden eteläosiin mutta ei onnistunut hidastamaan rojalistien etenemistä. Filipin voima Alankomaissa kasvoi nopeasti, kun hän oli päässyt sodasta ottomaaneja vastaan ja saanut Amerikasta hopeaa, jolla maksaa sotilaille. Syyskuussa 1580 Parman herttualla oli ollut komennossaan 45 000 sotilasta, mutta lokakuussa 1582 määrä oli jo noussut 61 000:een ja myös joukkojen laatu oli parantunut. Parman onnistuikin lyödä kiila etelän ja pohjoisen kapinallisten väliin. 212

Anjou reagoi vaikeaan tilanteeseen yrittämällä ottaa vallan Flanderissa ja Brabantissa sotilaskaappauksella, mutta Antwerpenissa paikalliset hyökkäsivät hänen joukkojensa kimppuun ja tappoivat satoja ranskalaisia. Tämän fiaskon jälkeen Anjoun asema kävi kestämättömäksi ja hän poistui maasta kesäkuussa. Myös Vilhelmin suosio vajosi pohjalukemiin. 213

Kesällä 1583 Vilhelm Oranialaisen oli pakko luopua haaveestaan perustaa vallankumouksen sydän etelään ja hän lähti Brabantista. Hän siirtyi Hollantiin, jossa vietti loppuelämänsä.

Hänen visionsa yhdistyneistä Alankomaista kapinassa Espanjaa vastaan oli pirstaleina, samoin hänen visionsa ”uskonnollisesta rauhasta”. Hän päätyi uskomaan, että jos kapinalla olisi enää mitään mahdollisuuksia pysyä elossa, se voisi onnistua vain jos se tapahtuisi Hollannin johdolla ja tukahduttamalla katolisuuden. 213-4

Vilhelm uskoi yhä, että Yhdistyneiden provinssien ainoa toivo oli heittäytyä Ranskan jalkoihin. Kun Anjou oli kuitenkin poistunut maasta, Vilhelm suhtautui suopeammin aiemmin hylkäämäänsä Hollannin ja Seelannin ehdotukseen, että Hollannin ja Seelannin kreivin titteli ja suvereeni valta näihin maakuntiin myönnettäisiin hänelle. Ajatus vallan antamisesta yhden miehen käsiin oli kuitenkin menettänyt kannatustaan muutamassa vuodessa. Asiaan ei saatu ratkaisua ennen kuin katolisen fanaatikon laukaukset päättivät Vilhelmin elämän Delftissä. 215-6

Kapinan johto ja sen rahoitus jäivät nyt Hollannin maakunnan harteille. Hollanti äänestikin rahallisen tuen Antwerpenin puolustamiseksi. 216

”But Holland’s contributing more to the war in the south, and the increasing desperation of the rebel remnants of Flanders and Brabant, did nothing to bring Holland and the Reformed provinces in the south together.” 216

Uuden valtion hallinnollisten elimien luominen à “The most important decision concerning the government of the confederacy as a whole was the setting up of the Raad van State (Council of State) to function as a general executive, under agreed rules, to replace Orange and the informal executive body which had advised him.” 217

Raad sai tehtäväkseen sodan jatkamisen ja armeijan sekä laivaston hallinnoinnin. 217

”Places on the Raad were assigned to Flanders and Brabant as well as to Holland, Zeeland, Utrecht, and Friesland but initially not to Overijssel, Gelderland, and Groniingen.” 217

Brabantti yritti vielä kerran tehdä aloitteen kapinallisen valtion perustamiseksi. Se tukeutui Vilhelmin Ranskan mieliseen strategiaan, ja ehdotti vallan antamista yhdelle hallitsijalle. Ehdotus herätti paljon keskustelua pohjoisessa ja lopulta enemmistö maakunnista kallistui tarjoamaan Alankomaiden herruutta Ranskan Henri III:lle. 218

Vaikka republikanismilla oli kannatusta, alankomaalainen lähetystö saapui helmikuussa 1585 Pariisiin tarjoamaan Alankomaiden herruutta Henri III:lle.    

Kuningas, jonka maata oli kalvanut sisällissota ja jossa toimi vahva katolinen liiga, kuitenkin kieltäytyi kunniasta. 219

Antwerpen antautui elokuussa 1585 Parman joukoille, mutta minkäänlaista verilöylyä ei toimeenpantu. Ne kaupungin protestanttiset asukkaat jotka kieltäytyivät kääntymästä katolisiksi määrättiin myymään kotinsa ja kiinteä omaisuutensa ja lähtemään kaupungista. Noin puolet kaupungin asukkaista, n. 38 000 ihmistä, muutti pohjoiseen seuraavan neljän vuoden aikana. 219

Haagin yleissäädyt yrittivät tukalassa tilanteessa tarjota Alankomaiden herruutta Englannin Elisabetille, mutta hänkin kieltäytyi, koska ei halunnut Espanjaa ikuiseksi vihollisekseen.  219

Elisabet kuitenkin lupasi avustaa yleissäätyjä ja kapinallisia provinsseja sillä ehdolla, että saisi nimittää tasavallan sotilaalliseen ja poliittiseen johtoon haluamiaan henkilöitä. Yleissäädyillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua, joten Yhdistyneistä provinsseista tuli Englannin protektoraatti. 220

”The treaty of Nonscuh (20 August 1585) was the United Provinces’ first treaty with another European state.” 220

Elisabet lähetti Alankomaihin 6350 jalkasotilaan ja 1000 hevosen joukon jonka kuluista hän vastasi tasavallan kanssa. Tämän joukon sekä tasavallan armeijan johtoon hän nimitti Leicesterin jaarlin, joka valvoi kapinallisten maakuntien asioita Raad van Staten johtajana. 220

 

The north Netherlands under Leicester, 1585-1587

Leicesterin valtakauden merkitys oli siinä, että sen aikana maakunnallinen partikularismi sai taas tuulta purjeisiinsa, kun Hollanti ei ollut enää määräävässä asemassa pohjoisessa, vaan se oli annettu Leicesterille. Syntyi siis mahdollisuus muovata nuoren tasavallan olemusta radikaalisti siten, että siitä tulisi vähemmän Hollannin hegemoniaan perustuva. 220

Leicester suhtautui vähätellen kauppiaisiin, jotka pitkälti johtivat asioita Pohjois-Alankomaissa ja suosi magnaatteja, jollainen itsekin oli. Uskonnollisissa asioissa hän suosi kalvinisteja, vaikka oli hienostelevaa elämää viettävä kosmopoliitti.

Hänen hollantilaiseksi vastustajakseen nousi Johan van Oldenbarnevelt, lahjakas regentti, jonka Hollannin maakunta valitsi ”advokaatikseen” maaliskuussa 1586. 222-23

Englannin kruunu vaati oikeutta nimittää Stadholderit, mutta Hollanti ja Seelanti nimittivät ennen Leicesterin saapumista Vilhelm Oranialaisen vanhimman protestanttisen pojan Morits Oranialaisen Stadholderikseen. Muutenkin maakunnissa järkeiltiin, että suvereniteetti kumpusi kansasta ja sen suostumuksesta ja Leicesterillä oli siksi vain rajalliset oikeudet jne. 224

Toinen kiistakysymys koski Flanderin ja Brabantin edustusta Raad van Statessa ja yleissäädyissä, jota Leicester kannatti Hollannin ylivaltaa keventääkseen, vaikka vain pienet osat Flanderia ja Brabanttia oli enää kapinallisten hallussa.    224-5

Kiistaa aiheuttivat myös kysymykset sodan rahoituksesta ja Leicesterin toimeenpanemasta kauppasaarrosta, joka kielsi kaupankäynnin alueiden kanssa jotka kuuluivat viholliselle.

Myös uskonnolliset kysymykset jakoivat tämän lyhyen periodin aikana nuorta valtiota ja sen maakuntia: miten pitkälle pitäisi mennä kalvinismin edistämisessä jne.

à paljon sisäisiä kiistoja nuoressa valtiossa

Myös mielipide englantilaisia jokkoja kohtaan muuttui kriittiseksi, kun heikosti majoitetut joukot purkivat turhautumistaan paikallisiin

Leicester, joka oli välillä käynyt Englannissa, huomasi tilanteen tukalaksi ja päätteli, että joko hänen pitäisi luovuttaa tai yrittää jonkinlaista vallankaappausta samaan tapaan kuin Anjou oli yrittänyt. Lopulta tammikuussa 1587 muutama paikallisiin kyllästynyt englantilainen varuskunta loikkasi espanjalaisten puolelle, mikä tietenkin aiheutti suurta vihaa Leicesteriä ja Englantia kohtaan. 229

Leicester kehitti kaappausjuontaan kesän 1587 ajan mutta epäonnistui ja palasi Englantiin, ja tämä oli viimeinen kerta, kun kapinallisia provinsseja tarjottiin ulkopuolisen suojelijan hallittaviksi. 230

 

PART II

The Early Golden Age, 1588-1647

 

11. Consolidation of the Republic, 1588-1590

 

- tuli luettua tämä lyhyt kappale nopeasti yhdellä vilkaisulla, ei ehkä mitään kovin tärkeää asiaa, tosiaan hyvin lyhyt kappale

- tärkein anti taisi olla Oldenbarneveltin roolin korostaminen tasavallan voimahahmona ja vakauttajana

12. The Republic Becomes a Great Power, 1590-1609

Territorial expansion

1580-luvun aikana espanjalaisjoukot nakersivat nuoren tasavallan alueita etelässä, idässä ja koillisessa. Kuitenkin hupenevan maa-alan sisällä oli käynnissä talouden, poliittisten instituutioiden ja sotilasorganisaatioiden uudistuksia, jotka tulivat myöhemmin vaikuttamaan paljon valtion kykyyn selvitä elossa myöhempien myrskyisten aikojen keskellä. 241

1590-luvulla tapahtunut menestyksellinen valtion rakentaminen oli historiallinen saavutus, joka vaati onnistuakseen niin sisäisiä uudistuksia kuin myös poikkeuksellisen suotuisia olosuhteita ulkoisessa toimintaympäristössä. Filip II:n päätös vetää valtaosa Flanderin armeijastaan P-Alankomaista ja puuttua Ranskan sisällissotaan estääkseen protestanttisen Henri IV:n nousemisen Ranskan kuninkaaksi antoi tasavallalle tilaisuuden säilyttää hauras itsenäisyytensä. 241

YP:n nousun johtavaksi talousmahdiksi ja yhdeksi Euroopan voimakkaimmista meri- ja sotilasmahdeista oli kuitenkin mahdollista vain niiden syiden takia, jotka maan sisällä tapahtuivat näinä vuosina, jolloin valtion asema oli vielä hyvin hauras. 241

1590-luvulla tasavallan taloudelliset olosuhteet kehittyivät huimasti, kauppa ja laivaus kasvoivat voimakkaasti samoin kuin kaupungit. Kun talous kasvoi, armeijaa pystyttiin kehittämään sekä määrällisesti että laadullisesti. Armeijan koko kasvoi vuoden 1588 20 000 miehestä 32 000 mieheen vuonna 1595, ja armeijan tykistö, kuljetus ja koulutus muutettiin. 241-2

Morits Oranialaisen johdolla 1590-luvun offensiiveissa armeija valtasi laajoja alueita, kaupunkeja ja linnoituksia. Näistä kaupungeista moni oli linnoitettu raskaasti, ja tällä linnoitettujen kaupunkien verkostolla oli suuri rooli Filipin ja Parman strategiassa, joka tähtäsi Englannin valloitukseen ja Etelä-Alankomaiden eristämiseen P-Alankomaista. 242

”The Dutch break-out began in 1590 with the surprise capture of Breda.” à kevääseen 1591 mennessä lisärahaa oli nostettu, joukkoja kerätty – YP oli valmis ottamaan sotilaallisen aloitteen. 242

26 000 miehen armeija oli ensimmäinen suuri kenttäarmeija, jonka tasavalta otti käyttöön, ja sen avulla Morits ja Willem Lodewijk toteuttivat suuren offensiivinsa. Käyttäen uusia kuljetus- ja piiritystapoja Morits valloitti IJsselissä nopeasti linnoituksia ja Zupthenin ja Deventerin kaupungit. Sitten hän siirtyi Ommelandiin, missä hän valloitti kaikki espanjalaislinnoitukset ja sai siten hallintaansa strategisesti ja kaupallisesti tärkeän Emsin suiston. Offensiivin päättivät flanderilaisen Hulstin kaupungin kaappaus ja Nijmegenin kaupungin valtaus ilman yhtäkään laukausta. 243-4

”The entire eastern half of the northern Netherlands was transformed by these victories. Spanish prestige north of the rivers suffered a shattering blow from which it was never to recover.” 244

Alankomaalaiset hallitsivat nyt Reiniä, Waalia ja IJsseliä ja pystyivät avaamaan valtaosan jokiliikenteestä Saksaan sekä liikuttamaan joukkoja ja tarvikkeita jokia pitkin. 244

Vuoden 1591 offensiivi avasi YP:lle strategisia mahdollisuuksia joka aiheutti kiistaa yleisäädyissä ja Raad van Statessa, kun eri maakunnilla oli omat näkemyksensä siitä, mihin seuraavaksi kannattaisi hyökätä. 244

”Oldenbarnevelt eventually persuaded the States General to accept a compromise whereby the army would divide for the first half of the campaigning season, with Willem Lodewijk operating in the north and Maurits in the south, and then, for the second, reunite at Zaltbommel and push into northern Brabant.” 244

Morits ei kuitenkaan kuunnellut näitä neuvoja, vaan liittyi serkkunsa Lodewijkin kanssa Steenwijkin piiritykseen. Steenwijk oli vahvasti linnoitettu kaupunki jota puolusti yli tuhat espanjalaissotilasta. Perinteisin piiritysmetodein kaupungin antautumiseen olisi mennyt vähintään kuukausia, mutta Morits nuiji kaupunkia ennen näkemättömällä tykkitulella ja sovelsi uusia kaivautumistekniikoita, ja linnoitus antautui 44 päivän jälkeen. 245

Seuraavaksi kaatui Coevordenin kaupunki alankomaalaisten käsiin, minkä jälkeen maakunnallinen partikularismi nosti päätään, kun Friisinmaan ja Overijsselin välille puhkesi riitaa siitä, kumpi maakunta varustaisi kaupungin varuskunnan ja kumman tehtävä olisi puolustaa Drentheä. Maakuntien välillä oli muutenkin paljon kitkaa, jota käsiteltiin yleissäädyissä. 245

Seuraavana vuonna Hollanti vaati suuren hyökkäyksen aloittamista etelään Geertruidenbergin ollessa ensimmäinen kohde. Vain muutamaa vuotta aiemmin moisen kampanjan ajatteleminenkin olisi ollut yleissäädyille mahdotonta, mutta Moritsin sotataito kaivamisineen sai kaupungin antautumaan neljän kuukauden piirityksen jälkeen kesäkuussa 1593. 246

Sotilaallista menestystä varjosti vähäisempien maakuntien keskinäiset skismat ja niiden haluttomuus alistua Hollannille, jonka johtoasema tasavallassa oli Israelin mukaan ainoa realistinen perusta valtion selviämiselle. 246-7

Espanjalaisjoukot saartoivat Coevardenin loppuvuodesta 1593 mutta epäonnistuivat kaupungin valtauksessa. Heidän vetäydyttyään myös Groningenin päätyminen alankomaalaisten käsiin alkoi näyttää varmalta, ja yleissäädyissä äänestettiin huhtikuussa 1594 (Friisinmaan vastustaessa) että Ommeland, joka ympäröi Groningenia, liitettäisiin seitsemänneksi äänikelpoiseksi maakunnaksi unioniin. Groningen oli vahvasti espanjalaismyönteinen ja vahvasti linnoitettu kaupunki, joten Oldenbanrevelt punoi erilaisia juonia, joilla kaupungin saisi nopeasti antautumaan ennen piirityksen pitkittymistä. Neuvotteluista ei kuitenkaan tullut mitään, ja kaupunki antautui kahden kuukauden piirityksen jälkeen, ja kaupungissa kiellettiin katolisen uskon harjoittaminen. 247-8

Ommelanden ja Groningen eivät historiallisesti muodostaneet yhteistä kokonaisuutta ja niiden välillä vallitsi jännitteitä, mutta nyt niistä piti muodostaa uusi maakunta, jonka Stadholderiksi asetettiin Willem Lodewijk. Häntä auttoi delegaatio, jonka tehtävänä oli esittää suosituksia siitä, miten uuden maakunnan tulisi toimia. Sekä kaupungille että Ommelandenin alueelle annettiin kummallekin yhdet äänet käytettäviksi yleissäätyjen kokouksissa, mutta koska tämä johti ikuiseen umpikujaan, Stadholderin äänestä tuli ratkaiseva. 249-50

Myös Drenthe pyysi itselleen asemaa äänivaltaisena maakuntana unionissa, mutta sille ei myönnetty sitä. Hollannissa järkeiltiin, ettei vain 20 000 ihmisen köyhälle maakunnalle kannata myöntää täyttä äänioikeutta, joka vain heikentäisi Hollannin painoarvoa unionissa. Drenthe sai kuitenkin oman Stadholderinsa ja sillä oli oma säätykokouksensa, joten se oli muuten provinssi muiden joukossa, muta vailla äänioikeutta valtion asioissa.

Friisinmaa haaveili yhä hegemoniasta pohjoisessa, mutta friisit saivat toisaalta paljon antipatiaa osakseen Groniningenissa, Drenthessä ja Overijsselissa. 252

”In November 1596, the States General laid down that all frontier fortresses garrisoned on behalf of the Generality and lying outside Holland, Zeeland, Friesland, and Groningen should henceforth, while remaining on the repartitions of particular provinces, no longer be controlled and administered by those provinces but by the Raad van State, on behalf of the States General. This was a crucial step towards creating a genuinely federal army, and defence policy, for most major fortresses were situated outside the four provinces, in States Flanders, Brabant, Gelderland…, forming a great arc shielding the Republic on the landward side.” à askel liittovaltion armeijan luomiseksi, kun valtaosan linnoituksista miehitysvastuu siirtyi pois niiltä maakunnilta, joiden alueella linnoitukset sijaitsivat à maakunnallisen partikularismin ylittäminen ja koko tasavallan kattavan perspektiivin luominen 252

Tasavallan toinen suuri offensiivi tapahtui vuonna 1597, kun Espanjan Flanderin armeija oli vielä sidottuna Ranskan vastaisella rajalla. Morits eteni Reinin yli ja valloitti Rheinbergin, joka oli espanjalaisten tärkein Reinin ylityspaikka. Näin espanjalaisten kulku muille Reinin pohjoispuolisille linnoituksille katkaistiin. 253

Pian Morits eteni Saksan keisarikunnan alueelle ja valloitti Lingenin ja Moersin kreivikunnat. Lingenin suuren linnoituksen valtaus vahvisti hollantilaisten yliotetta Emsin laaksossa entisestään. Grolin valtaus Moritsille tyypillisellä sotataidolla viimeisteli espanjalaisvallan eliminoinnin itäisessä Gelderlandissa ja laajoilla alueilla Overijsselissä. 253

”After a quarter century what initially had been a precarious strip of rebel territory had become one of the great powers of Europe. By 1597, the Dutch standing army was the most proficient technically of any in Europe and the second largest after the Spanish. The navy too gained greatly in power and size during the 1590s, tightening the Dutch grip on the Scheldt and Ems estuaries and the States General’s blockade of the Flemish sea ports.”  253  

YP:n sotilaallinen menestys oli huikaisevaa, mutta voisiko se jatkua samanlaisena sen jälkeen, kun Filip keskittäisi taas enemmän joukkoja Alankomaiden rintamalle Ranskasta?

Talvella 1597-98 Oldenbarnevelt tarkkaili jännittyneenä Ranskan ja Espanjan välisiä rauhanneuvotteluja, jotka lopulta johtivat rauhansolmimiseen toukokuussa 1598. Hieman ennen kuin rauha julistettiin Oldenbarnevelt kokosi lähetystön Ranskaan edistämään YP:n intressejä tasavallan kannalta huolestuttavassa tilanteessa. 253-4

Oldenbarnevelt ei sekaantunut neuvotteluihin edistääkseen hugenottien asemaa, toisin kuin he toivoivat, vaan pyrki vain maksimoimaan Ranskalta saatavan avun tasavallan hyväksi. Kuningas Henri lopulta lupasikin tasavallan sotilasmenoille miljoonan ecun tuen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. 254

Filip II oli puolestaan vanha ja lähellä kuolemaa, eikä hän nähnyt mahdollisuutta saada kapinoivia provinsseja asevoimin haltuunsa lähitulevaisuudessa. Hän pyrki luomaan uuden poliittisen kehyksen Alankomaihin, joka mahdollistaisi Espanjan vetäytymisen sodasta minimoiden prestiisin menetyksen ja ylläpitäen Espanjan asevoimia eteläisissä Alankomaissa. Testamentissaan kuningas määräsi ”tottelevaiset maakunnat” tyttärelleen Isabellalle ja hänen miehelleen arkkiherttua Albertille. Heidän oli määrä hallita yhdessä Brysselistä käsin. Filipin heille myöntämä suvereniteetti oli kuitenkin vain nimellinen, sillä Espanjan Flanderin armeija, jolle maksettiin lähinnä Espanjasta kerätyistä varoista, pysyi alueella ja sen komentajat ja mukaan lukien linnoituskaupunkien kuvernöörit, vannoivat uskollisuutta uudelle kuninkaalle Filip III:lle. 254  

”Armed and subsidized by Madrid, the south Netherlands of Albert and Isabella continued to be generally perceived as a dependency of Spain.” à Filipin testamentti myös määräsi, että jos Albert ja Isabella eivät pystyneet tuottamaan legitiimiä jälkeläistä, siirtyisivät eteläiset provinssit Albertin kuoleman jälkeen takaisin Espanjan kuninkaan suoraan määräysvaltaan. 254

Kuitenkin eteläisten provinssien luovuttaminen ”arkkiherttuoille” helpotti Espanjan irtautumista sodasta Alankomaissa. Uudella kuninkaalla ja hänen suosikillaan Lerman herttualla oli suuria finanssivaikeuksia, minkä lisäksi he eivät olleet yhtä ehdottomasti uskonnollista kompromissia vastustavia P-Alankomaissa kuin Filip II oli ollut. 254-5

”The peace iniative launched by the Arcdukes, and Lerma, in 1599 amazed Europe.” 255

Albert oli valmis hyväksymään valtaosan poliittisista ja uskonnollisista jotka olivat tapahtuneet kapinan aikana, minkä lisäksi hän oli valmis tunnustamaan Moritsin Hollannin, Seelannin, Utrechtin, Gelderlandin ja Overijsselin stadholderina. 255

Kuitenkin moni asia puhui sen puolesta, että rauhanneuvotteluilla ei ollut edellytyksiä onnistua: Espanja oli yhäkin katolisuuden pääpuolustaja Euroopassa eikä se voinut tehdä suuria myönnytyksiä hollantilaisille ilman vastavuoroisia, omia kasvojaan pelastavia, myönnytyksiä hollantilaisilta. 255

Oldenbarnevelt ja Morits olivat kuitenkin järkkymättömiä sen suhteen, että YP:n suvereenista itsenäisyydestä ei tingittäisi (ei siis de jure alistumista Espanjalle mutta de facto itsenäisyyttä) eikä katoliselle uskonelämälle tehtäisi mitään myönnytyksiä.

”The main significance of the negotiations of 1598-9 is that they fostered the illusion that peace was around the corner, reducing the likelihood of an imminent Spanish offensive.” 255

Espanja oli Filip III:n aloittaessa hallintokauttaan kriittisessä käännekohdassa, mutta myös Yhdistyneet Provinssit oli vaarallisessa tilanteessa. Jos sota Espanjaa vastaan jatkuisi, Ranskan kanssa rauhan solminut Espanja voisi kohdistaa kaiken tarmonsa Alankomaiden rintamalle. Myös Englannin hiipunut tuki teki tilanteen entistäkin vaikeammaksi YP:lle. Jos Espanja aloittaisi offensiivin, tasavallan vaivoin saavutettu koherenssi voisi osoittautua ennemminkin illuusioksi kuin realiteetiksi. 255

”Yet precisely because Oldenbarnevelt and Maurits knew the dangers, and the Republic’s underlying fragility, they felt that they could not risk the unsettling effects of compromise with Spain and the Catholic Church.” 255

Israel perustelee hollantilaisten myöntymättömyyttä siten, että valtaosa tasavallan alueista oli vasta valloitettu ja monien alueiden myöntyvyys keskushallintoa kohtaan voitiin ylläpitää vain voimalla. 257

”For the moment it seemed less risky for the Republic to face the full might of the Spanish empire on her own than agree to compromise, and interaction, with the south Netherlands, and all the dangers that would entail.” 257

Ranskan-Espanjan sodan juuri päätyttyä Espanjan Alankomaiden armeija kärsi jatkuvasta rahan puutteesta ja kapinoinnista, kun taas Yhdistyneiden Provinssien armeija oli huikeiden voittojensa rohkaisemana iskukykyinen ja taisteluvalmis.

Oldenbarnevelt ja regentit päättivät hyödyntää tilanteen hyökkäämällä Flanderiin ennen kuin Albert saisi kurin palautettua espanjalaisjoukoille. Lodewijk vastusti uhkarohkeaa hyökkäystä joka saattaisi tuhota koko armeijan, ja Moritskin oli empiväinen. 257

Päätös hyökätä johtui monesta tekijästä: Seelannissa oltiin huolissaan Espanjan rakentamista linnoitusten verkostosta, ja sekä Seelannissa että Hollannissa pelättiin niiden laivoja kohtaan Dunkirkistä johdettua merirosvousta. Myös tasavallan koillisosien epävakaa tilanne huoletti päättäjiä: Moritsin valtaamia linnoituksia ei ollut ehditty korjata, eikä Groningenin poliittinen epävakaus ollut helpottanut. 257

à ”The States General, having failed to end the bickering between the Ommelands and city, in March 1599 set up another commission to review the city’s staple rights, which recommended curtailing the city’s privileges in favour of the Ommelands. At this point the city ceased all co-operation with the Generality, provincial States, and Stadholder.” 257

à Yleissäädyt pelkäsivät että Groningen voisi toimia taas Espanjan vallan kätyrinä. Keväällä 1600 yleissäädyt Hollannin ehdotuksesta ja Ommelandsin tuella lähetti Groningeniin joukkoja laittamaan kaupungin kuriin ja rakentamaan vahvan linnoituksen. 257

Myös Friisinmaa oli jakaantunut ja sisällissodan partaalla. 258

”Against this background, the Republic hurled its forces into Flanders.” 258

Morits laivasi joukkonsa Scheldtin yli ja eteni rannikkoa pitkin kohti Dunkirkia. Arkkiherttua sai kuitenkin kasattua vahvan 10 000 miehen joukon marssimaan Moritsin joukkoja vastaan ja avoimen kentän taistelu oli syntymässä, missä espanjalaisilla olisi etu ja kokemus puolellaan. Alkoi käydä selväksi, että Oldenbarnevelt oli ottanut valtaisan riskin. 258

30.6.1600 Morits oli pakotettu avoimen kentän taisteluun espanjalaisia vastaan Nieuwpoortin rannan lähellä. Epätodennäköinen tapahtui, kun hollantilaiset voittivat pelätyn espanjalaisen jalkaväen. Moritsin voiton avaimet olivat siinä, että vetäytyessään hänen tykistönsä pystyi puualustojen ansiosta tulittamaan juuttumatta hiekkaan, minkä lisäksi hän piti aina osan joukoistaan reservissä, joka puuttui peliin vasta ratkaisuhetkellä. à ”It was the supreme vindication of method over force.” 259

Nieuwpoort oli kuitenkin vain osittainen voitto, sillä hollantilaiset jäivät Espanjan pääarmeijan taakse vaaralle altistettuina. Dunkirkistä myös pääsi lipeämään kuninkaallisia sotalaivoja ja merirosvoja, jotka tuhosivat yli kolmekymmentä Haringbuisia, eli yli kymmenyksen Etelä-Hollannin kalastuslaivueesta. Morits joutui vetäytymään häpeällisesti valloittamatta mitään. 259

”Over the next four years the situation was one of stalemate. The Dutch held the Spaniards at bay. But, to do so, they had to expand their army, undertake costly new fortifications, and step up military expenditure dramatically.” 259

Tasavallan armeija kasvoi vuoden 1599 35 000 miehestä 51 000 mieheen vuonna 1607.

Flanderin Ostend, viimeinen merkittävä protestanttinen keskus etelässä, menetettiin espanjalaisille 22.9.1604.

1606 tasavallan luhistuminen oli lähellä, kun espanjalaisten komentaja Spinola valloitti alueita jokien pohjoispuolella.

”Maurits’s unsuccesful attempt to recover Grol was the last land campaign of the first part of the Eighty Years War. A stalemate had been reached which was consolidated by the Dutch-Spanish armistice signed the following spring and which opened the way to the more formal negotiations which led to the signing of the Twelve Years Truce in 1609.” 262

 

The fixed garrison system

- tuskin mitään kovin merkittävää omien mahdollisten tutkimuskysymysten kannalta tässä lyhyessä kappaleessa

- YP:n oli siis rakennettava linnoitusten ketju vastatakseen espanjalaisten vastaavaan linnoitusketjun rakentamiseen tasavallan vastaisella rajallaan. Hollanti vastasi valtaosasta linnoitusten menoista, ja pienillä paikkakunnilla suuret linnoitukset vaikuttivat merkittävästi paikalliseen elämään

 

The Dutch military reforms and their European significance

Moritsin ja Lodewijkin toimeenpanemat sotilaalliset uudistukset olivat käänteentekeviä ja niillä on keskeinen osa uuden ajan ns. sotilaallisessa vallankumouksessa. 267

Koska Alankomaiden konflikti oli vuoden 1585 pitkään hyvin staattisessa vaiheessa, joutui yhteiskunta ennen kokemattomalla tavalla sopeutumaan ylläpitämään suuria määriä sotilaita, joiden asemapaikat olivat keskellä siviiliväestöä kaupunkien linnoituksissa ja muissa tiheästi asutuissa paikoissa. 267

Osa hollantilaisten sotilasreformeista oli niin spesifisti paikallisiin oloihin luotuja, ettei niillä ollut laajempaa eurooppalaista merkitystä – reformien takana ei ollut ainoastaan sotilaallisen tehokkuuden kasvattaminen, vaan myös siviiliväestön ja yhteiskunnan suojeleminen sotilailta. 267

”At the heart of the Dutch reforms was the need to protect civil society through tighter discipline and regular payment of the troops at relatively short intervals.” 268

“The States General’s frequently reprinted code of military conduct was first published in 1590. The articles of discipline were read out to all recruits and read out anew, each year, at the outset of campaigning season. Special military judicial officials were posted in the garrisons to ensure enforcement.” 268

Vähäisemmistä rikkomuksista sotilaita sakotettiin tai vangittiin, vakavammista teoista kuten raiskauksesta tuomittiin kuolemaan.  268   

Kuri ja järjestys joista tuli hollantilaisen sotilastoiminnan tunnusmerkkejä, juontuivat yhtä paljon sotilaslinnoitusten ja varuskuntien sosiaalisista ja kulttuurisista olosuhteista kuin mistään spesifisti sodankäyntiin liittyvistä innovaatioista. 269

”Troops in fixed garrisons, on interminable guard duty, needed a set of repertoire of military exercises and duties to replace the marauding, foraging, and raiding of old.” 269

Myös sotataktiikoiden sofistikoituminen ja monimutkaistaminen edellyttivät äkseeraamista ja standardoidun toiminnan opettamista sotilaille. 269

Pakkomielle järjestykseen ja metodeihin nousi siis kulttuurisista ja sosiaalisista olosuhteista, mutta se sai myös tukea Lipsiuksen ja muiden myöhäishumanistien uusstoalaisesta ajattelusta. 269

Usko tiukan sotilaskurin yhteiskunnalliseen hyödyllisyyteen valtion ja sen siviili- ja sotilasyhteiskuntien sääntelykyvyn vahvistajana leimasi 1590-luvun ajatusilmastoa ja vetosi Oldenbarneveltiin, Moritsiin ja Willem Lodewijkiin. 269-70

Lipsiuksen ajatukset vaikuttivat sekä Pohjois- että Etelä-Alankomaissa, joten 1590-luku oli sotilaallisten reformien aikaa myös Brysselissä. 270

Kaikkein suurin vaikutus hollantilaisten aloittamalla sodankäynnin vallankumouksella oli kuitenkin Kustaa Aadolfin Ruotsille. 270-1

 

The Dutch in Europe: Skills, technology, and engineering

Jo Antwerpenin toimiessa maailmankaupan keskuksena suuri joukko alankomaalaisia insinöörejä, teknikkoja yms. oli hajautunut ympäri Eurooppaa missä heidän kyvyilleen oli suurta kysyntää johtuen Alankomaiden teknologian ylivertaisuudesta.

1600-luvulla tasavallasta kutsuttiin paljon insinöörejä Ruotsiin, jolla oli pääomaköyhänä maana suuri tarve hollantilaisten osaamiselle ja pääomille.

à aivan kuten Moritsin sotataito vaikutti Euroopan valtioista kaikkein eniten Ruotsiin, sama koski myös hollantilaista insinööritaitoa.

 

13. The Institutions of the Republic

The Provinces

Tasavallan instituutiot poikkesivat huomattavasti Habsburgien Alankomaiden ennen vuotta 1572 olemassa olleista instituutioista mutta niistä ei myöskään tullut sellaisia sellaisia, kuin niistä suunniteltiin vuonna 1579 Utrechtin sopimuksessa, vaikka Utrechtin unionia juhlittiin ja kunnioitettiin 1600- ja 1700-lukujen aikana tasavallan perustamissopimuksena. 276

”The Union of Utrecht had envisaged a league of several (not necessarily seven) sovereign ‘provinces’ which agreed to give up their sovereign rights in a few limited areas, chiefly defence, taxation for defence, and foreign policy. It was intended that this league should function not as a federal state – for the provinces were supposed to take important decisions in the States General only unanimously – but as a confederacy of states.” 276

à Utrechtin unionin ei ollut määrä luoda liittovaltiota, vaan itsenäisten maakuntien ‘valtioliitto’, jossa tärkeistä asioista voitaisiin päättää vain yksimielisesti

Käytäntö tuli kuitenkin poikkeamaan siitä mitä 1579 suunniteltiin. Ensinnäkin yksimielisyys ei käytännössä toteutunut, vaan läpi Yhdistyneiden Provinssien historian lähes kaikki suuret päätökset tehtiin pääsemättä täyteen yksimielisyyteen ja ainakin yhden maakunnan vastustaessa päätöstä. 276

Toisekseen yleissäädyistä tuli hallituksen kaltainen elin, joka päätti muistakin asioista kuin ulkopolitiikasta ja sodasta ja rauhasta, toisin kuin 1579 oli ollut tarkoitus.

à ”Particularly after 1590, the federal principle was extended to areas such as regulation of shipping, administration of conquered districts, church affairs, and promotion of colonial expansion, in ways the original Union had not foreseen.” 276-7

à Kuitenkaan ei voida sanoa, että YP olisi muodostanut liittovaltion – teoriassa, muodollisesti ja seremoniallisesti, seitsemän äänivaltaista maakuntaa säilyttivät suvereniteetin ulkoiset merkit. Paras tapa kuvailla kapinan synnyttämää poliittista entiteettiä on kutsua sitä valtioliiton ja liittovaltion risteytykseksi, joka oli teoreettisesti ja muodollisesti enemmän valtioliitto mutta käytännössä ennemminkin liittovaltio. 277

Teoriassa tasavallan instituutiot syntyivät kaikkien maakuntien yhteistyönä ja niiden kaikkien suostumuksella, mutta käytännössä institutionaalisen kehyksen rakensi Hollanti, joka pakotti muut maakunnat hyväksymään sen vastalauseista huolimatta. Hollannin ylivoima tasavallan asioissa oli suurimmillaan 20 vuoden aikana Leicesterin lähdön jälkeen, kun millään ulkovallalla ei ollut sananvaltaa tasavallan asioihin. 277

Nämä 20 vuotta kulminoivat sen kehityskulun, joka oli alkanut jo keskiajalla: Hollanti oli asteittain noussut johtoasemaan Pohjois-Alankomaissa, mutta voimakkaat patoavat tekijät olivat rajoittaneet Hollannin mahtia 1400-luvun alusta Leicesterin lähtöön saakka. Leicesterin poistuttua maasta Hollanti oli vapaa muovaamaan Yhdistyneet Provinssit mieluisekseen säilyttäen oman koheesionsa ja identiteettinsä ja käyttäen heikompien maakuntien resursseja ja alueita parantaakseen omaa puolustustaan, strategista asemaansa ja luodakseen itselleen taloudellisesti hyväksikäytettävän takamaan. 277

Ennen vuotta 1572 Alankomaiden maakuntien säätykokoukset (States) Hollanti mukaan luettuna olivat olleet neuvoa-antavia elimiä, jotka kokoontuivat epäsäännöllisesti hallitsijan kutsusta lähinnä keskustelemaan hallitsijan verotarpeista. 277

1572-76 Vilhelm Oranialainen oli keskeisin päätöksentekijä, mutta hän konsultoi jatkuvasti Hollannin säätykokousta.

Vuoden 1572 jälkeen Hollannin säätykokous alkoi kokoontua säännöllisesti ja aiempaa pidemmäksi aikaa. Kapinan onnistumisen kannalta oli myös tärkeää, että Hollannin säätykokous sai lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaa ja vastuun päätöksien toimeenpanosta. 278

Lukemattomien lyhyiden kokoontumisten sijaan Hollannin säätykokoukselle tuli tavaksi kokoontua neljä kertaa vuodessa pidempien sessioiden ajaksi. Ennen vuotta 1572 kokous oli koolla harvoin yli 60 päivää vuodessa, mutta 1572 jälkeen kokous oli koolla yli 200 päivää vuodessa. Habsburgien aikaan kokous oli pieni, siihen osallistui edustajia kuudesta suuresta kaupungista ja ridderschap, joka edusti maaseutua ja pieniä kaupunkeja. 1572 tämäkin muuttui, kun monia uusia kaupunkeja osallistui kokoukseen – 1581 äänivaltaisten kaupunkien määrä oli noussut neljääntoista, ja 1590 jo kahdeksaantoista. 278

Suuri insitutionaalinen muutos esiteltiin vuonna 1585, jolloin päätettiin, että hätätapauksia lukuun ottamatta kokous pystyi keskustelemaan vain agendasta, jonka kokouksen pysyvä komitea, Gecomitteerde Raden, oli päättänyt, ja joita oli jo käsitelty äänivaltaisten kaupunkien hallinnoissa. à tämä tarkoitti sitä, että kaupunkien osallistumisesta maakunnalliseen kokoukseen tuli paljon suorempaa ja jatkuvampaa, sillä säätykokouksen delegaatit eivät voineet päättää mistään konsultoimatta kaupunkeja, jotka heidät olivat valtuuttaneet. 278

Näin kaikista tärkeistä asioista keskusteltiin kaupunkien kokouksissa sekä maakunnallisessa säätykokouksessa, ja päätökset olivat lopputuloksia konsultaatiosta 18 kaupungin, ridderschapin ja Gecommitteerde Radenin sekä maakunnallisen säätykokouksen välillä. 278

”The States of Holland were now, more than ever, a gathering of town agents, running the government and administration in consultation with, and taking orders from, the town governments. In reality, the States of Holland were thus something larger than the assembly meeting in The Hague. They were, in effect, the collectivity of eighteen town governments and ridderschap, steered by the Gecommiteerde Raden and the province’s Advovate, Oldenbarnevelt.” 279

1572 jälkeen kaupungit olivat säätykokouksessa vahvempia kuin aiemmin. Aateliset eivät enää puhuneet pikkukaupunkien puolesta, mutta he edustivat yhä maaseutua. Ennen 1572 kaikki aateliset olivat oikeutettuja osallistumaan säätykokoukseen, mutta sen jälkeen osaa aatelisista ei enää hyväksytty säätykokoukseen, jos heitä pidettiin epäsopivina esim. katolisuuden tai rojalististen sympatioiden takia. 279

Kaksi vaikutusvaltaisinta delegaatiota säätykokouksessa olivat ridderschap ja Amsterdamin kaupunki, joista jomman kumman kanssa muut delegaatiot yleensä liittoutuivat.

Ridderschap oli aina arvojärjestyksessä ensimmäisenä, se antoi mielipiteensä ja äänesti ensimmäisenä 19 äänivaltaisesta säätykokouksen jäsenestä. 279

”Central to the political revolution which took place in northern Netherlands after 1572 were the Gecommitteerde Raden set up in Holland and Zeeland, and later, their equivalents, the colleges of Delegated States, set up in the remaining provinces.” 279

Nämä maakunnalliset komiteat olivat pieniä pysyviä komiteoita, joihin valittiin kokeneita aatelisia ja regenttejä, jotka olivat sitoutuneet kapinaan. Nämä pysyvät maakunnalliset komiteat mahdollistivat lopulta maakunnallisten säätykokousten kehittymisen aidoiksi maakunnallisiksi hallituksiksi. Siinä kuitenkin kesti aikansa, ja esim. Hollannin Raden sai kiinteän muotonsa ja itsenäisemmän luonteensa vasta Vilhelmin salamurhan jälkeen. Vasta vuonna 1590 se sai lopullisen muotonsa ja toimintaohjeensa. 280

Muissakin maakunnissa säätykokoukset muuttuivat epäsäännöllisistä kokouksista pysyviksi hallintoelimiksi ja ainakin Seelannin maakunnassa kirkon äänioikeus kokouksissa lakkautettiin. 281   

Habsburgien aikaan Hofit olivat vastanneet maakuntien hallinnosta Stadholderin valvonnan alla. Esim. Utrechtissa Hofin jäsenet oli nimitetty Brysselistä käsin ja säätykokous kokoontui vain Hofin tai Stadholderin kokoon kutsumana. Utrechtissakin säätykokoukseen osallistui kolme säätyä: kirkko, aatelisto ja kaupungit, mutta kirkko ei ollut yhtä vahva kuin ennen. 282

”When the Union of Utrecht was formed in 1579, there were thus already four new-style provincial administrations, headed by provincial States with standing committees.” (ilmeisesti siis Hollannin, Seelannin, Friisinmaan ja Utrechtin hallinnot oli järjestetty näin vuoteen 1579 mennessä.) 282

Itäisten provinssien alueella sota riehui ja osa alueista oli espanjalaisten hallussa vielä 1580-luvulla, joten hallinnon uudistukset viivästyivät. Vasta kesäkuussa 1593 Overijsselin säätykokous muodollisesti loi ”a college of Delegated Statesin”. Gelderlandissakin Hof riisuttiin poliittisesta vallastaan, mutta sen vallan siirtäminen säätykokoukselle ei sujunut yhtä kitkattomasti kuin muissa maakunnissa, vaan Gelderlandiin luotiin monimutkainen hallintohimmeli (tuskin kovin tärkeää mennä yksityiskohtiin...) 282-3

Gelderlandin poikkeusta lukuun ottamatta Hofit siis menettivät unionin maakunnissa entisen juridisen ja poliittisen asemansa ja valtansa nimittää virkamiehiä kaupunkien ulkopuolella (kaupungeilla siis ilmeisesti oli ennestään laaja itsehallinto ja nimitysvalta omiin virkamiehiinsä) 283-4

Myös tulvilta suojautuminen ja maankuivauslautakunnat tulivat säätykokousten valvottaviksi. 284

 

Taxation and the tax system

Kullekin maakunnalle määriteltiin oma kiintiö, joka sen piti maksaa tasavallan menoista, ja tämän summan kukin maakunta kokosi itse päättämillään tavoilla. Niillä oli siis mahdollisuus päättää maakunnallisesta veropolitiikasta, mutta siten, että tasavallan menoihin tilitettävä kiintiö täyttyi. 285

Generalitylla (ilmeisesti tarkoittaa suunnilleen samaa kuin tasavalta tai hallitus) oli omiakin tulonlähteitä, tärkeimpänä tullitulot, ja 1640 yleissäätyjen tuloista 19% tuli näistä Generalityn omista lähteistä, loput 81% maakunnilta. 285

Hollannilla oli viimeinen sana siihen, kuinka paljon rahaa valtion menoihin tarvittiin ja paljonko kunkin maakunnan piti maksaa.

à ”As far as taxation and state finance were concerned, provincial sovereignty, in practice, amounted only to the power to determine the shape of the tax package in each province, and sometimes not even that.” 285

Maakuntien kiintiöt muuttuivat poliittisten ja taloudellisten tilanteiden mukaan: esim. Seelannin osuus laski 1612 selvästi, kun maakunta menetti vaurautensa lähteen, kun läpikulkuliikenne Scheldtin ja Seelannin läpi katkesi 1609 solmitun välirauhan takia. 286

Israelin mukaan usein sanotaan, että Hollanti maksoi epäsuhtaisen suuren osan tasavallan menoista, mutta kun ottaa huomioon sen, että Hollanti omisti valtaosan tasavallan laivoista ja oli ylivoimaisesti suurin kaupankäyjä, minkä lisäksi sen maa oli muita maakuntia hedelmällisempää, voidaan sanoa Hollannin olleen pikemminkin aliverotettu suhteessa muihin maakuntiin. 287

”General Meansin”, eli ilmeisesti tasavallan kirstuun kerättävien verojen määrääminen maakunnille, kohtasi tietenkin paljon vastustusta etenkin pienemmissä maakunnissa.

Esim. Overijsselissä: ”In effect, what incorporation into the Generality’s quota system, and adoption of the ‘General Means’, meant was a double suppression of Overijssel’s historic privileges and traditions: subordination of the province to a collective system controlled from The Hague, and subordination of the towns and quarters to a provincial government which would have to be created to administer the new provincial tax system.” 289

à “It was not until 1600 that the Delegated States of Overijssel finally succeeded in imposing a single, integrated tax structure, based on the ‘General Means’, on the whole province.” 289

Groningenissa kiintiöverotus otettiin käyttöön vasta sen jälkeen, kun yleissäädyt olivat Hollannin kiihottamana lähettänyt joukkoja tekemään kaupungin tottelevaiseksi. 289-90

Kaikkiin seitsemään provinssiin oli mahdotonta toteuttaa samanlaista verojärjestelmää: Hollannin järjestelmän pakottaminen muille maakunnille olisi ollut epäreilua ja sellainen järjestelmä olisi todennäköisesti osoittautunut toimimattomaksi. Muissa maakunnissa maksettiin veroja pienemmällä prosentilla kuin Hollannissa. Urbanisoituneissa maakunnissa valtaosa veroista kerättiin valmisteveroina oluesta, jauhetuista jyvistä ja muista kulutustavaroista. Maaseutumaisemmissa maakunnissa valtaosa veroista kerättiin suorina maahan ja talouksiin kohdistuneina veroina.

 

The Generality

”The new type of provincial government set up between 1572 and 1600 bore little resemblance to patterns of provincial government in Habsburg times.” à kapina ei ainoastaan luonut uutta valtioliittoa (kondeferaatiota) ja keskusinstituutioita, vaan se myös muokkasi maakunnista koherentteja hallintoentiteettejä. 291

The revolt made Dutch provincial government stronger, and more efficient, but only because the provinces were now the organs of a partially federal state which required greater collaboration, and heavier taxation, than could be conceived of before 1572.”

“Holland was the driving force behind the new Union. But the Generality provided the machinery, and procedures, which enabled Holland to prod the other provinces to collaborate in the common venture of federal statehood.” 291

Groningeniin lähetettiin joukkoja Hollannin vaatimuksesta 1599 perustamaan varuskunta ja pakottamaan kaupunki maksamaan, mutta tämä tehtiin Generalityn (yleissäätyjen?), ei Hollannin nimissä. 291-2

Kuten maakuntien säätykokoukset, kapinan jälkeiset yleissäädyt muistuttivat hyvin vähän sitä instituutiota, joka oli ollut olemassa Burgundin tai Habsburgien aikaan. Ennen kapinaa, Alankomaiden yleissäädyt kokoontuivat vain hallitsijan käskystä. Vaikka 1477 yleissäädyt saivat nimellisen oikeuden kokoontua omasta aloitteestaan koska tahansa, tämä nimellinen oikeus ei käytännössä toteutunut. 292

1572 asti yleissäädyt kokoontuivat epäsäännöllisesti, yleensä seitsemän vuoden välein, eikä niillä ollut oikeutta asettaa agendaa tai tehdä päätöksiä.

Kapinallliset maakunnat asettivat oman yleissäätykokouksensa 1583 ja se alkoi kokoontua usein, vuodesta 1593 istunnosta tuli pysyvä, ja yleissäädyt kokoontuivat yleensä päivittäin. 292

Yleissäätyjen jäseniä olivat ainoastaan seitsemän äänivaltaista maakuntaa. Kukin maakunta sai lähettää niin monta delegaattia yleissäätyihin kuin halusi, mutta niillä oli kuitenkin vain yksi ääni. Koska kokoussali oli pieni, oli kullekin maakunnalle kuitenkin enimmillään vain kuusi istuinpaikkaa tarjolla. 292-3

Hollantia lukuun ottamatta muilla maakunnilla oli omistuksessaan taloja, joissa niiden delegaatit pystyivät elämään ja työskentelemään. Seelanti valitsi edustajansa elinajaksi, mutta muut maakunnat valitsivat edustajansa yleensä kolmen tai kuuden vuoden pituisiksi kausiksi. 293

”To assist the States General in their functions, there were several supplementary Generality institutions.” 293

à näistä tärkein oli Raad van State, valtioneuvosto. Vuosien 1585-7 välillä se oli ollut YP:n tärkein hallintoelin, kuten tasavallan ja Englannin välisessä Nonsuchin sopimuksessa määrättiin. 293

Leicesterin lähdön jälkeen Oldenbarnevelt ajoi 1588 läpi joukon uudistuksia, jotka heikensivät huomattavasti Raadin valtaa ulkopolitiikassa ja strategisissa päätöksissä.   

à In effect, the Raad became an arm of the States General, administering the army, fortresses, and Generality lands, with little independent authority even in the collecting of forced tribute from enemy-held border districts.” 293

Vaikka Raadin poliittinen rooli pieneni, sen hallinnolliset funktiot laajenivat, joten siitä tuli lopulta yksi tasavallan tärkeimmistä instituutioista. 293

Valtioneuvostoon kuului 12 maakunnallista edustajaa – 3 Hollannista (joista yksi edusti Hollannin ridderschapia), 2 edustajaa Friisinmaalta, Seelannista ja Gelderlandista, ja yksi edustaja lopuista maakunnista. 293-4

”Though Gelderland paid less to the federal budget than Utrecht or Groningen, the duchy was given double presentation because it had more Generality fortresses on its soil than any other province.” 294

Nonsuchin sopimus määräsi, että neuvostossa on oltava kasi pysyvää englantilaisdelegaattia. Englantilaiset istuivatkin kauan neuvostossa, aina vuoteen 1627 asti. Kaksi Stadholderia olivat jäseniä ex officio, mutta he harvoin osallistuivat istuntoihin. Neuvoston jäsenet saivat palkkionsa edustamiltaan maakunnilta, mutta vannoivat uskollisuusvalansa yleissäädyille. 294

”The proliferation of financial business led the States General, in 1602, to establish a separate Generality accounting office, or Generaliteits Rekenkamer. This college computed Generality revenue, and outgoings, drew up estimates, and supplied statements when required by the States General or Raad. The provinces’ ordinary contributions to the Generality’s military cost were decided each year, in the States General, on the basis of an annual forecast of military expenditure known as the staat van oorlog.

Tähän kollegioon kuului neljätoista jäsentä, kaksi jokaisesta maakunnasta, joiden lisäksi siihen kuului hallintohenkilökuntana kuusi sihteeriä ja virkailijaa. à ”In addition, there were two senior Generality officials in charge of receipts, payments, and accounts, a treasurer-general and receiver-general.” 294

“Another Generality institution, this time expressly under the supervision of the Raad van State, was the Hoge Krijgsraad, at The Hague.” 294

Tämä instituutio kehittyi Moritsin aloitteesta ja yleissäätyjen ja valtioneuvoston siunauksella vuosien 1590-97 välillä. 1572 jälkeen armeijat eivät enää olleet kokoelmia itsenäisistä maakunnallisista armeijoista, vaikka rykmentit saivat tämän jälkeenkin palkkansa joltakin tietyltä maakunnalta. Instituutio syntyi tarpeesta luoda yhtenäinen sotilaskäytäntö, kurinpito ja sotaoikeus. 1590 syntyikin pysyvä armeijan korkein oikeus, johon kuului 10-20 upseeria. 294-5

Liittovaltion tasolla valvottiin myös tasavallan rahanlyöntiä. Utrechtin unionin säädösten mukaan kukin maakunta hallinnoi rahapajoja ja vastasi rahan liikkeelle laskusta, joten ne olivat siinä mielessä muodollisesti suvereeneja toimijoita.

”But the Union assigned to the Generality responsibility for regulating the values, weights, and content of the seven coinages so that they formed in effect a single currency. In this way, the Union divided sovereignty in coinage as in so much else.” 295

Yleissäätyjen alaisuuteen kuului myös laivastoasioista vastanneet elimet. Niiden velvollisuuksiin kuuluivat laivaston hallinto, tullien kerääminen, vartioveneiden ylläpito joilla ja suistoilla, sotalaivojen rakentaminen, merimiesten värvääminen sotalaivoihin ja yleissäätyjen säätämien säännösten valvonta merenkulkuun ja kalastukseen liittyvissä asioissa. 295

Viiteen ”admiral boardiin” perustuva järjestelmä perustettiin lopulta 1597. Seelannin pelko, että uusi järjestelmä vahvistaisi yleissäätyjä sen kustannuksella, otettiin huomioon säilyttämällä Seelannin kollegiolla provinsiaalisempi luonteensa. 295

”The five colleges resided in Amsterdam, South Holland (Rotterdam), the North Quarter (jointly at Hoorn and Enkhuizen,) Zeeland (Middelburg), and Friesland (Dokkum). 295-6

Jokainen jokisuisto ja sisääntuloväylä tasavallan alueelle joko maitse tai vesiteitse kuului yhden tai useamman ”admiral boardin” tuomiovallan alaisuuteen.

Laivastoon liittyvän hallinnon jakaminen viidelle eri elimelle tarkoitti sitä, että tasavallalla oli käytännössä viisi eri laivastoa, joista kukin valitsi omat amiraalinsa ja kapteeninsa sekä värväsi omat merimiehensä. Niistä jokainen ylläpiti omia telakoitaan, arsenaalejaan ja vastasi omista tileistään. 296

Kaikesta autonomiasta ja paikallisuudesta huolimatta yleissäädyt valvoivat laivastoelimiä. Yleissäädyt säätivät tariffeista ja laivastopolitiikasta.

Laivastoelimien liittovaltiollinen olemus tulee ilmi siitä, että kussakin elimessä oli jäseniä sekä sen kotimaakunnasta että myös muista maakunnista. Esim. Amsterdamin ”admiralty boardissa” oli 12 delegaattia, joista kuusi oli Hollannista ja loput muista maakunnista. 296

 

The Generality lands

Yleissäätyjen eräs tärkeimmistä tehtävistä oli seitsemään maakuntaan kuulumattomien alueiden, ”Generality lands”, hallinnointi. Nämä alueet, jotka 1648 muodostivat jo kolmanneksen tasavallan alueista, koostuivat neljästä osasta: Flanderin, Brabantin, Maastrichtin ja Overmaasin alueista. 297

”In these areas it was not the individual provinces but the Generality which was the formal sovereign in place of the dispossessed Spanish king.” 297

Ennen vahvan yleissäätyjen rakentaman hallinnon pystyttämistä alueille niiden lähimmät maakunnat saattoivat hyödyntää alueita mielensä mukaan.  297

ei jaksa niin keskittyä tähän, tuskin mitään kovin tärkeää…

 

The Stadholderate

Kaarle V jakoi Pohjois-Alankomaiden hallintovastuun kolmen Stadholderin kesken. Nimittämällä kolme maaherraa hän pyrki estämään ketään näistä nousemasta muita mahtavammaksi mahtimieheksi pohjoisessa. 300

1572 jälkeen maakuntien säätykokoukset vahvistuivat paljon, mutta se ei tarkoittanut että Stadholderit olisivat menettäneet aikaisemman merkityksensä.

1572-76 kapinallisilla maakunnilla oli vain yksi Stadholder, Vilhelm Oranialainen, mutta hän oli koko kapinallisregiimin vahvin toimija. 301

Yhden asian suhteen Utrechtin unioni laajensi Stadholdereiden valtaa: kun enää ei ollut kuningasta joka säätelee maakuntien välisiä asioita, provinssit sopivat, että erimielisyydet tuotaisiin Stadholderien ratkaistaviksi. 301

Vilhelmin salamurhan jälkeen pohjoisessa palattiin kolmen Stadholderin malliin.

Leicesterin vallan aikana kuningatar Elisabet ei pitänyt yleissäätyjä tai maakuntia suvereeneina toimijoina P-Alankomaissa, vaan näki Filip II:n yhä oikeutettuna suvereenina. Hän kuitenkin hyväksyi yleissäädyt eräänlaisena kuninkaan vallan välittäjänä, joten hänen mielestään yleissäätyjen olisi pitänyt yhäkin valita Stadholderit.

Hollannin maakunta kuitenkin järkeili siten, että Morits ja muut Stadholderit olivat saaneet toimeksiantonsa niiltä maakunnilta joiden Stadholdereita he olivat, ja koska maakunnat olivat Espanjan perillisiä suvereeneina toimijoina, maakuntien tulisi jatkossa päättää Stadholdereiden valinnasta. 301

Leicesterin lähdön jälkeen pohjoisessa oli yhä kolme Stadholderia, mutta oli epäselvää, oliko tulevaisuudessa Stadholderien nimitysvalta yleissäädyillä vai maakunnilla. 302

Kolme Stadholderia kuitenkin teki sotilaallisista komentosuhteista monimutkaisia, aivan kuten Kaarle V oli suunnitellutkin.

Stadholder Neuenahrin kuolema lokakuussa 1589 tarjosi mahdollisuuden vahvistaa tasavallan koheesiota ja Hollannin vaikutusvaltaa antamalla Neuenahrin kolme maakuntaa – Utrecht, Overijssel ja Gelderland – Hollannin ja Seelannin Stadholderille. Myös Friisinmaan maakunta näki tilaisuutensa tulleen ja lähetti lähetystön Overijsseliin yrittämään taivutella maakunnan valitsemaan itselleen mieluummin Friisinmaan kuin Hollannin Stadholderin. Overijssel oli kuitenkin kiinnostuneempi turvaamaan Hollannin tuen friisinmaalaisten poistamiseksi Hasseltista ja Steenwijkista, joten se, kuten myös Utrecht, nimitti Moritsin Stadholderikseen. Kuitenkin yleissäädyt hyväksyivät ja kuuluttivat molemmat valinnat, joten perustuslaillinen ongelma oikeudesta nimittää Stadholderit ei vielä ratkennut. 302-3

Myös Gelderland nimitti Moritsin Stadholderikseen, mutta he eivät hyväksyttäneet valintaa yleissäädyillä, minkä johdosta Raad van Staten englantilaisjäsenet protestoivat, sillä Nonsuchin sospimuksen perusteella maakuntien piti esittää valtioneuvostolle kahta tai kolmea ehdokasta Stadholderiksi, joiden väliltä valtioneuvosto tekisi lopullisen valinnan. Lopulta toimittiin tämän proseduurin mukaan ja Morits valittiin. 303

à epäselvyys siitä, kuka nimittää Stadholderit, kuitenkin jatkui

Vapaita Stadholderin vakansseja ei ollut ennen Willem Lodewijkin kuolemaa vuonna 1620. Hänen seuraajansa valinnassa maakunta ensimmäistä kertaa teki valintansa ilman Raad van Staten tai yleissäätyjen interventiota, kun friisinmaalaiset valitsivat Ernst Casimirin, Nassaun kreivin. Vuoden 1620 jälkeen maakunnat valitsivat itsenäisesti Stadholderinsa. 304

”The stadholderate in each province was coupled with the captaincy-general, that is, command of the army. In practice, Maurits was also captain-general of the Union as a whole, with te Frisian Stadholder as his deputy, though, in contrast to later Stadholders, this was not formally proclaimed, albeit he was appointed admiral of the Union, overall commander of the navy.” 304-5

Stadholderin virka oli siviilivirka, johon sisältyi poliittista ja juridista valtaa ja velvollisuuksia. Stadholder oli maakuntien virkamies. Hän ei kuulunut maakunnan säätykokoukseen eikä muihinkaan kollegioihin, mutta pystyi ottamaan halutessaan osaa niiden istuntoihin ja ratkomaan niiden konflikteja ja umpisolmuja. 305

Stadholderin tehtäviin kuului myös maakunnan oikeudenkäytön valvonta. Hänellä oli myös nimitysvaltaa juridisiin tehtäviin. Hänen tehtäviinsä kuului lisäksi reformoidun kirkon ylläpitäminen maakunnassaan. 305

”A key feature of the Dutch scene at the close of the sixteenth century and outset of the seventeenth was the close co-operation between the remaining Stadholders. Maurits and Willem Lodewijk collaborated not only in the military sphere but also politically, working together, with Oldenbarnevelt and the Raad van State, to strengthen the Generality and the federal principle, so as to increase the effectiveness of the Republic.” 305-6

Moritsilla oli omat riitansa Oldenbarneveltin kanssa, varsinkin Nieuwpoortin kampanjan aikana vuonna 1600, mutta pienempien maakuntien partikularistien silmissä molemmat Stadholderit työskentelivät Hollannin regenttien kanssa alistaakseen vähäisemmät maakunnat yleissäätyjen ja Hollannin valtaan. 306  

 

14. The Commencement of Dutch World Trade Primacy

 

Revolt, commerce, and migration from the south

1590-luku oli siirtymäaikaa, kun kapinan kovat vuodet tekivät hiljalleen tilaa tasavallan kulta-ajan ensivuosille. Tuolloin myös maan talous koki valtavan muodonmuutoksen, kun ns. ”rich trades” ja siihen liittyvät teollisuuden alat saivat jalansijaa maassa. 307

Tämä ”talousihme” oli mahdollista monen tekijän yhteisvaikutuksesta: tasavalta vahvistui sisäisesti 1588 jälkeen, sen strateginen tilanne parani, jokien ja vesiväylien avaaminen Saksaan, pääoman ja osaavan työvoiman virta Antwerpenista, Filip II:n hollantilaisille laivoille asettaman kauppasaarron lopettaminen Iberian niemimaalla ja tasavallan otteen tiukkeneminen Scheldtin ja Emsin suistoista sekä Flanderin rannikon saartaminen. 307

à “The explosive expansion of its commerce which followed transformed the Republic into Europe’s chief emporium and bestowed a general primacy in world commerce which was to endure for a century and a half.” 307

Vaikka Hollannin ja Seelannin satamakaupungit olivat kasvaneet kiivaasti jo ennen vuotta 1572, oli Amsterdamkin vielä pienehkö kaupunki verrattuna Antwerpeniin, Gentiin, Lontooseen tai Lyoniin. P-Alankomaiden sisämaakaupungit eivät puolestaan olleet kasvaneet vuosisataan, vaan osassa niistä väestö oli jopa pienentynyt. 307-8

Tilanne alkoi muuttua 1580-luvulla, kun Etelä-Alankomaista tulvi maahanmuuttajia pohjoiseen. Muuttajia saattoi olla 100 000 – 150 000 ja heistä suuri osa jäi Hollannin ja Seelannin kaupunkeihin, osa jatkoi Saksaan tai Englantiin. Etelä-Alankomaiden kaupungit kokivat pakolaisaallon takia valtavia väestönmenetyksiä, joissain kaupungeissa asukkaista yli puolet jätti kaupungin. Pohjoisessa kävi päinvastoin, ja esim. Middelburg kolminkertaisti väestönsä 50 vuodessa 1570 jälkeen ja Leidenissä väestö kasvoi vuoden 1581 13 000:sta yli 26 000:een vuonna 1600. Valtaosa uusista asukkaista tuli etelän pakolaisista. 308

On huomionarvoista, miten vaivattomasti pakolaiset sopeutuivat tasavallan yhteiskuntaan ja talouselämään. Kuitenkin ”rich tradesin” puutteen takia jotkin pitkälle erikoistuneet työläiset eivät voineet jäädä Hollannin tai Seelannin kaupunkeihin. Esimerkiksi sokerin hienontajat eivät voineet 1580-luvulla jäädä Hollantiin, sillä tasavalta ei vielä ottanut osaa kansainväliseen sokerikauppaan. 309

YP pystyi kuitenkin vastaanottamaan valtaosan tulijoista, ja tasavallan alueelle jääneitä muuttajia voitiin käyttää myöhemmin tunkeutumisessa kalleimpien hyödykkeiden markkinoille.

”Baltic grain and herring, combined with Leicester’s ban on exports to the south, ensured that, just when the refugees poured in, the United Provinces were awash with cheap provisions. There was nowhere the refugees could have found cheaper, or more plentiful, food. The Holland and Zeeland towns abounded in confiscated monastic and convent buildings, which the town councils hastened to offer on easy terms, as workshops and habitations.” 310

Tulijoiden asuttaminen oli haastavaa ja vuokrat kohosivat hyvin korkeiksi, mutta tasavalta vesiteineen, jokilauttoineen ja puuvarastoineen tarjosi hyvät lähtökohdat suurelle rakentamisbuumille.

Tulijoiden taidot olivat E-Alankomaiden erilaisen elinkeinorakenteen takia erilaisia kuin pohjoisessa, joten työväestön keskuuteen ei syntynyt jakolinjaa vanhan ja uuden työväen välille: tasavaltaan syntyi siksi kaksi erillistä proletariaattia, joilla molemmilla oli omat työnsä. 310

Ehtona kultakauden syntymiselle oli kuitenkin rich tradesin ja kaukokaupan haltuunotto. Etelän kauppiaiden muuttoaalto pohjoiseen oli tärkeä syy rich tradesiin osallistumiselle, mutta se ei olisi voinut onnistua ilman poliittisen ja strategisen kontekstin suosuisia muutoksia.

Filipin päätös hyökätä Ranskaan 1590 johti Espanjan sotilaallisen otteen heltymiseen P-Alankomaissa, mikä puolestaan mahdollisti Moritsin suuret offensiivit 1590-luvulla, jotka toivat keskeisimmät jokireitit hollantilaisten haltuun ja turvasivat tasavallan alueen. Myös Filipin päätös luopua tasavallan kauppasaarrosta Iberian kanssa ja tasavallan toimeenpanema E-Alankomaiden saarto loivat paljon suotuisammat olosuhteet tasavallan kaupankäynnille. 311

à ”The 1590s created confidence that the Republic had a secure future and that Holland was a viable base for large-scale investment in commerce and manufacturing processes.” 311

Pian Antwerpenista 1580-luvulla Hampuriin, Bremeniin ja muihin Saksan kaupunkeihin muuttaneita suurkauppiaita alkoikin saapua Amsterdamiin. 311     

1590-luvulla tapahtui suuri investointiaalto ”rich tradesiin” liittyviin teollisuudenaloihin. Tämän mahdollisti erityisesti uudelleen viriävä kauppa Espanjan, Portugalin ja Välimeren alueen kanssa. 311-312

”Armed with the spices, sugar, silks, dyestuffs, Mediterranean fruit and wine, and Spanish American silver, obtained in the south, merchants based in Holland and Zeeland then rapidly outstripped merchants operating from Hamburg, Lubeck, and London in supplying these commodities to the north.” 312

à Näin tapahtui hollantilaisten “toinen Itämeren valtaus”, kun he bulkkitavaran kaupan lisäksi työntyivät arvokkaiden tuotteiden markkinoille, joita olivat ennen hallinneet hansakauppiaat ja englantilaiset. 312

Osana tätä prosessia hollantilaislaivat alkoivat purjehtia säännöllisesti myös Arkangeliin. Moskovan-kauppa oli 1590-luvulla vielä tiukasti englantilaisten hallussa, mutta koska hollantilaiset pääsivät nyt käsiksi Iberian kauppaan ja siirtomaatuotteisiin, he pystyivät lyömään englantilaiset laudalta Moskovan kaupassa, sillä mausteet ja hopea olivat tärkeimmät avaimet Moskovan markkinoille. 312

Pian espanjalaisministerit ymmärsivät, että hollantilaisten päästäminen Espanjan ja Portugalin kauppaan oli hollantilaisten nopean talouskasvun ja kaupallisen ekspansion takana, koska hollantilaiset vastasivat mausteiden, sokerin ja muiden siirtomaatuotteiden jakelusta. Pääsy Iberian markkinolle myös antoi kasvubuustin hollantilaiselle tekstiiliteollisuudelle, jota etelän emigrantit pyörittivät nyt tasavallan alueella. 312

à ”Consequently, it was decided at the commencement of Philip III’s reign, in 1598, to reimpose the embargoes in Spain and Portugal on Dutch ships, goods, and merchants.” 312

Filipin politiikka kuitenkin vain vahvisti hollantilaisten otetta mertentakaisesta kauppajärjestelmästä, sillä Filipin asettama kauppasaarto pakotti Hollannin ja Seelannin elittiikauppiaat investoimaan välittömästi ja suuressa mittakaavassa suoriin yhteyksiin niin Itä-Intiaan kuin Karibialle, jotteivat he heti menettäisi vasta hankkimaansa kalliiden tuotteiden markkinaa. 312-313

Hollantilaisten johtoasema maailmankaupassa alkoi 1590-luvulla ja kesti lähes puolitoista vuosisataa. Israel jakaa tämän pitkän ajanjakson useampaan osaan (tarkemmin käsittelee tätä teoksessaan Dutch primacy in world trade) 313

 

The chancing balance between ’bulk-carrying’ and the ‘rich trades’

Merenkulun romahdus 1620-luvulla oli eräs pahimmista taloudellisista kriiseistä 1600-luvulla, mutta laajemmassa historiallisessa perspektiivissä tarkasteltuna sen merkitys Alankomaiden taloudelle oli merkittävä, sillä se nopeutti siirtymää bulkkitavaran rahtaamisesta kalliiden tavaroiden kauppaan. 315

Bulkkituotteiden rahtaaminen loi perustan Hollannin vauraudelle ja kulta-ajalle. Ilman rahtaustoimintaa Hollannilla ja Seelannilla ei olisi ollut 1600-l alussa enemmän laivoja ja merimiehiä kuin missään muualla maailmalla.

”Yet, if we define the Golden Age as an enriching, and expansion, well beyond the point reached by the 1580s, it is plainly the ‘rich trades’, and not bulk freightage, which subsequently contributed most to shaping the economic and social context.” 316

Bulkkirahtaaminen oli 1590-luvulla jo saavuttamassa ekspansionsa rajoja, kun taas “rich trades” kasvoi kohisten 1590-luvulta lähtien ja tuotti pian paljon suurempia voittoja ja vaurauden kasautumista kuin bulkin rahtaaminen. 316

 

 

The beginnings of the Dutch colonial empire

1590-luku tärkeä vedenjakaja, jonka aikana aiemmat synkät ja vaikeat vuosikymmenet vaihtuivat kulta-ajan alkuvuosiin.

Miten tasavalta pääsi mukaan ”rich tradesiin”?

”The emergence of Amsterdam as the main rival of Hamburg (which had taken over from Antwerp, after 1585) for control of the distribution of pepper, spices, and sugar in northern Europe, the upsurge of imports of colonial products to Holland, from Spain and Portugal, following the lifting of Philip II’s embargo against the Dutch in 1590, and the rapid Dutch penetration of the high-value Muscovy trade in the early 1590s, were all immediate precursors of the rise of Dutch navigation to the Indies east and west in the late 1590s. Commercially, Dutch colonial trade stemmed from the breakthrough in European trade.” 318-9

Yksityisen Compagnie van Verren perustaminen 1594 oli ensimmäinen askel hollantilaisten Intian kauppaimperiumin rakentamisessa. Yhtiö oli yhdeksän eliittikauppiaan yhteenliittymä, joka kokosi 290 000 guilderin alkupääoman ja varusti neljän laivan laivaston, joita miehitti 249 merimiestä ja joissa oli sata Hollannin säätykokouksen hankkimaa tykkiä. Säätykokous myös myönsi yhtiölle tullivapautuksen Itä-Intian tuontitavaroista. Laivasto lähti merille huhtikuussa 1595 ja kolme laivaa palasi takaisin 1597, mutta vain 89 miestä oli enää hengissä. 319  

Ensimmäisen retken tuottamat voitot olivat vaatimattomia, mutta kauppiaat eivät lannistuneet. 1594-7 Amsterdamin (portugalilaisen) pippurin ja mausteiden jälleenvienti Saksaan, Itämerelle ja Venäjälle kasvoi niin valtavasti kilpailevien kauppamaiden kustannuksella, että kaikille oli päivänselvää, että tasavalta oli saanut haltuunsa siirtomaatuotteiden jakelun Pohjois-Eurooppaan. 319

Tieto Aasian-kaupasta ja Aasian tuotteista levisi nopeasti tasavallan kaupungeissa kirjojen ja maahan 1590-l lopussa saapuneen portugalinjuutalaisen yhteisön välityksellä, joka erikoistui tuomaan Itä-Intian tuotteita Lissabonista. 319-20

1590-l lopussa van Verren komppaniaa laajennettiin ja samalla Seelannissa muodostui kaksi kauppakomppaniaa jotka varustivat omat laivastonsa. Kaikki kolme laivastoa lähtivät merille lähes samaan aikaan keväällä 1598.

à “Van Neck returned with four richly laden vessels fourteen months later, to an ecstatic reception from the Amsterdam business community. After deduction of costs, the Compagnie van Verre made a profit of 400 per cent.” 320

1598 Espanja asetti tasavallalle uuden kauppasaarron. Ajatuksena oli, että katkaisemalla siirtomaiden ja Iberian tuotteiden virran tasavallan satamiin hollantilaisten ekspansio ”rich tradesissa” saataisiin tyrehtymään. 320

”But, precisely by threatening the continuance of their commercial success in Europe, as Grotius and other seventeenth-century Dutch historians later pointed out, the embargoes compelled the newly arisen merchant elite of the Dutch maritime towns to invest massively, and without delay, in the traffic of the Indies.” 320 à ylläpitääkseen saavuttamaansa markkina-aseman hollantilaisten oli päästävä suoraan tuotteiden alkulähteelle Itä-Intiaan, muuten hansakauppiaat tai Englanti – joista molemmille myönnettiin taas pääsy Iberian satamamiin 1604 – olisivat ottaneet ”rich tradesin” haltuunsa. 320

Alusta lähtien oli myös tärkeää, että kauppa olisi volyymiltaan suurta, jotta koko Ranskasta Venäjälle ulottuneen jakeluketjun kysyntä voitiin tyydyttää. 1599 jo kahdeksan erillistä komppaniaa otti osaa Itä-Intian kauppaan Hollannista ja Seelannista. 1601 mennessä neljätoista alankomaalaista laivastoa ja 65 laivaa oli purjehtinut tasavallasta Itä-Intiaan. Tämä kaupan volyymi ylitti heittämällä Portugalin ja Englannin yhteenlasketun volyymin Itä-Intian kaupassa. 320-21

Näin kuumeinen aktiivisuus kuitenkin sotki markkinoita ja aiheutti suuria heilahteluita. 1601 mennessä sekä hinnat että voitot olivat jo laskeneet jyrkästi. Tämä johti siihen, että Itä-Intian kauppaan osallistuneet kauppiaat pyysivät Hollannin ja Seelannin säätykokouksia puuttumaan kauppaan, jotta siitä tulisi järjestelmällisempää. Muuten pelättiin koko Itä-Intian kaupan pahimmillaan romahtavan kokonaan. 321

Tasavallan uniikki poliittinen ja hallinnollinen rakenne mahdollisti aivan uudenlaisen kaupallisen organisaation rakentamisen. Valtion perustama ja sen vahvasti tukema osakeyhtiö, jolle myönnettiin monopoli, oli täysin uutta. Samoin se, että yhtiö oli jaettu erillisiin kamareihin (chambers), joilla oli omat pääomansa ja omat kaupalliset operaationsa, mutta jotka samalla tottelivat yleisiä ohjesääntöjä, joita valvoi ”federal board of directors”. 321

VOC sai lopulta 17 johtajaa, Heren XVII, joista kahdeksan edusti Hollannin kamaria. Oldenbarneveltin vaatimuksesta Hollanti sai alle puolet johtajien pesteistä, vaikka Hollannin komppaniat maksoivat hieman yli puolet VOC:n alkupääomasta.

Hollannin ja Seelannin säätykokoukset neuvottelivat järjestelyistä kauppiaiden kanssa, vaikka muodollisesti yleissäädyt olivat laatineet komppanian peruskirjan ja vain yleissäätyjen nimissä voitiin harjoittaa diplomatiaa ulkovaltojen kanssa, varustaa sotalaivoja yms. VOC sai suuret vapaudet toimintaansa, vaikka yleissäädyt valvoivat sitä ainakin nimellisesti. 322

”Treaties, alliances, and instructions to VOC governors in Asia had to be approved by the States General and the VOC was required to submit periodic reports on the general state of its affairs in the East Indies.” 322

Alusta lähtien raskaasti aseistetun komppanian tavoitteena oli hankkia itselleen johtoasema Itä-Intian kaupassa. Ensimmäiset valloituksensa komppania teki 1605 kun sen joukot valtasivat Indonesian ”maustesaaret” Ternaten, Tidoren ja Amboinan portugalilaisilta. 322

12 vuoden välirauhan alettua 1609 Heren XVII päätti nimittää kenraali-kuvernöörin ja neuvoston hallinnoimaan kauppaa ja valloituksia Aasiassa. Kenraali-kuveröörit saivat vastuulleen kaupallisen imperiumin, joka ulottui Hyväntoivonniemeltä Japanin ja Filipiinien rannoille. 322-3

Hollantilaisten ylivalta Intian valtamerellä vakiintui viimeistään vuonna 1619, kun VOC:n kenraalikuvernööri Jan Pieterszoon Coen onnistui valloittamaan 19 laivan laivastollaan Indonesian Jakartan, jonne VOC perusti päätukikohtansa. Tästä Bataviaksi nimetystä hollantilaisesta tukikohdasta kehittyi vahvin eurooppalainen sillanpääasema Aasiassa 1700-luvulle asti. 323

Verrattuna hollantilaisten Aasian tukikohtiin ja tuotantolaitoksiin, heidän linnoituksensa ja siirtokuntansa Afrikassa ja Amerikan rannikoilla olivat 1600-luvun alkupuolella vaatimattomia. Merkittävin niistä oli Fort Nassau Kultarannikolla, joka perustettiin 1611 neutraloimaan Portugalin valta Länsi-Afrikassa. 325

Jo vuodesta 1598 lähtien hollantilaiset olivat korvanneet portugalilaiset Länsi-Afrikan vesien herroina, mutta hollantilaiset eivät kuitenkaan halunneet ennen 1634 ottaa osaa Afrikan ja Amerikan väliseen orjakauppaan, jota portugalilaiset hallitsivat, koska heillä oli pääsy Espanjan Amerikan kolonioihin, jota hollantilaisilla ei ollut. 325

Espanjan uusiman kauppasaarron aikana hollantilaiset laivat alkoivat purjehtia myös Karibialle ja Etelä-Amerikan pohjoisosien rannikoille. Valtaosa laivoista tuli noutamaan suolaa korvaamaan normaalisti Portugalista hankitun suolan, osa laivoista haki tupakkaa, sokeria, hopeaa yms. tavaraa jota ostettiin espanjalaisilta siirtolaisilta, jotka elivät kaukana Espanjan keskusvallan tavoittamattomissa, tai intiaaneilta. 325

Amerikan rannikon kauppaa käyneet komppaniat halusivat 1600-l alussa samaan tapaan kuin Itä-Intian kauppaa harjoittaneet komppaniat valtiolta tukea linnoitusten ja sotalaivojen rakentamiseen, vapautusta tulleista yms. 325

Syntyi vahvaa tukea valtion myöntämälle monopolille, joka ottaisi tasavallan Länsi-Afrikan ja Amerikan rannikon välisen kaupan haltuunsa kuten VOC teki Itä-Intiassa. Julkisessa keskustelussa jo iloittiin Iberian kauppaimperiumien haastamisesta Atlantilla sekä siirtokuntien perustamisesta sinne, minne iberialaiset eivät olleet vielä ennättäneet asettua. Siirtokunta-asia kuitenkin kariutui, koska se oli esillä samaan aikaan kun tasavalta kävi rauhanneuvotteluita Espanjan kanssa, jonka Oldenbarnevelt pelkäsi ärsyyntyvän hollantilaisista siirtokunnista niin pahoin, ettei rauhaa voitaisi koskaan saavuttaa. 325-6

Niinpä WIC sai perustamiskirjansa yleissäädyiltä vasta 1621, 12 vuoden rauhan erääntymisen jälkeen, minkä jälkeen kesti vielä kolme vuotta kasata tarvittava alkupääoma kauppakomppanialle. Komppania sai 24 vuodeksi monopolin ja WIC sai luvan ylläpitää linnoituksia ja sotalaivoja, nimittää kuvernöörejä jne. yleissäätyjen valvonnassa, aivan kuten VOC:kin. WIC:nkin komentajat vannoivat tuplavalan komppanialle ja yleissäädyille. 326

Myös WIC jaettiin viiteen kamariin, joista kullakin oli omat pääomansa ja tilinsä, mutta kokonaisuutta valvoi johtokunta nimeltään Heren XIX, eikä siinäkään Amsterdam saanut yli puolia johtopaikoista. 326

WIC:n sotilasoperaatiot olivat niin kalliita, että komppanian tulot eivät kattaneet niitä. Niinpä komppania oli paljon riippuvaisempi valtiosta kuin VOC. Pysyvän tukikohdan Karibialta komppania sai 1634 kun sen joukot valtasivat Curacaon espanjalaisilta. 327

 

15. Society after the Revolt

Urbanization

Etelä-Alankomaista ja myöhemmin Saksasta saapuneet maahanmuuttajien virrat ohjautuivat lähes täysin merellisten provinssien kaupunkeihin. Itäisten provinssien kaupungit taantuivat hitaasti samaan aikaan kun lännen kaupungit kasvoivat nopeasti, ja tämä johti mm. siihen, että läntisten ja itäisten provinssien kaupungeissa palkkatasojen välille syntyi valtava aukko. Idän kaupungeissa palkat olivat jopa 50% pienempiä kuin Hollannin ja Seelannin kaupungeissa. 328-332

 

Rural society

Alankomaiden maatalous koki suurimman kukoistuskautensa vuosien 1590-1648 välillä. Lännessä maataloudelle kasvubuustin toi kaupunkien nopea kasvu ja kysyntä teollisuuden tarvitsemille viljelykasveille, kuten humalalle ja pellavalle. Idässä maatalous kasvoi varuskuntien tuottaman ruoan kysynnän kasvun ja sotilaallisen tilanteen rauhoittumisen ansiosta. 332-333

Myös 30-vuotinen sota hyödytti tasavaltaa, jonka satamista vietiin valtavia määriä ruokaa ja muita tarvikkeita Saksaan. Myös Saksaan johtanut jokiverkosto oli tehokas jakelukanava, joten YP oli logistisesti erittäin hyvässä asemassa 30-vuotisen sodan armeijoiden huollon kannalta. 333

Vaikka urbaani väestö kasvoi ennen näkemätöntä vauhtia tasavallassa 1590-1647, myös maalaisväestön määrä kasvoi, vaikkakin hitaammin. Hollannissa maalaisväestön määrä tuplaantui vuosien 1514-1622 välillä 135 000:sta 275 000:een (samassa ajassa urbaani väestö kasvoi Hollannissa 140 000 à 400 000). 335

Maataloudessakin tasavallan sisällä jakolinja lännen ja idän välillä: lännessä maatalous erikoistui ja kaupallistui, idässä kaupallinen viljely oli harvinaisempaa ja tilat olivat pääasiassa pienviljelijöiden hallussa. 336-7

 

The Nobility

Toisin kuin Hollannissa ja Seelannissa, joissa kaupungit vahvistivat asemiaan kapinan jälkeen, muissa provinsseissa aatelisto vahvistui kapinan jälkeen (ja suurelta osin sen seurauksensa). 337

Aateliston yhteiskunnallisen aseman vahvistumiseen maaseudulla vaikutti ainakin neljä tekijää:

1) sisämaakaupunkien merkityksen väheneminen maaseudulla, 2) kruunun, Hofien kuninkaallisen byrokratian katoaminen aateliston kilpailijoina vaikutusvallasta maaseudun elämässä, 3) aateliston oli usein muuta väestöä helpompi hyötyä kirkon omaisuuden takavarikoinnista ja myynnistä, ja 4) linnoitusjärjestelmän merkityksen kasvu ja aateliston etuoikeutettu asema armeijan ylimpien virkojen täytössä. 337

Kapinan jälkeen maakunnallisten virkojen täyttöön ei enää vaikuttanut Brysselin kuninkaallinen regiimi, joten paikallinen aatelisto hyötyi siitä kun ulkopuolisia tai paikallisia aatelittomia ei enää ainakaan samassa mitassa nimitetty maakuntien hallintokoneistojen virkoihin. 337-8

Tie virkoihin, joista käsin oli mm. kätevä hankkia itselleen kirkolta takavarikoitua omaisuutta, oli auki protestanttiselle aatelille, joka oli pysynyt uskollisena kapinalle. Katolisena pysynyt aatelisto menetti monessa maakunnassa vaikutusvaltaansa eikä saanut helpolla hallinnollisia tai juridisia virkoja. 338

Kapinan jälkeen ei ollut enää olemassa mekanismia, joka olisi luonut uusia aatelissukuja. Tämä heikensi pitkällä tähtäimellä aateliston kokoa ja elinvoimaa. Kuitenkin 1600-luvulla aatelisto oli maalaisprovinsseissa vahva eikä sen koon pieneneminen suhteessa muuhun väestöön vielä tuolloin ollut kovin radikaalia. 338

Hollannissa ja Seelannissa kehityskulku oli erilaista, kun kaupunkien ja urbaanin varallisuuden kasvu vahvistivat kaupunkien regenttejä suhteessa aatelistoon. 339

Koska aatelisuvut eivät naineet regenttisukuihin, monet vanhat hollantilaiset aatelissuvut kuolivat sukupuuttoon. Hollannissa ja Seelannissa toki aatelistokin hyötyi yleisestä vaurauden kasvusta ja heidän maakuntiensa johtoasemasta tasavallassa, mutta heidän oli vaikea laajentaa esim. maaomistuksiaan koska varakkaita ostajia oli niin paljon. Koska aatelisto kuitenkin omisti suuren osan parhaasta maasta, he hyötyivät maatalouden buumista ja vuokramaksujen noususta, minkä lisäksi he investoivat paljon maan kuivaamiseen. 339

Hollannin ja Seelannin aatelisto myös jatkoi suuressa roolissa armeijassa ja laivastossa, ja kapinan aikana suuri osa kapinallisten sotilaskomentajista oli ollut hollantilaisia ja seelantilaisia aatelisia, ja tämä traditio jatkui tasavallan loppuun asti. 339

 

The Regents

Kapina vaikutti tietenkin myös regenttiluokan koostumukseen, kun Alballe uskolliset regentit siirrettiin syrjään kapinan jälkeen. Uudet regentit olivat kuitenkin usein poissiirrettyjen regenttien nuorempia sukulaisia, joten mistään kovin radikaalista uudistumisesta ei ollut lopulta kyse. Esim. Hollannissa varakkaat etelästä pohjoiseen paenneet kauppiaat eivät helpolla murtautuneet regenttiluokkaan 1600-luvun aikana. 341-2

Vaikka pienissä ja keskikokoisissa kaupungeissa tehtiin puhdistuksia vroedschapiin, erotettujen regenttien tilalle oli vaikeaa löytää miehiä, joilla oli tarvittava koulutus ja tarpeeksi aikaa paneutua hallintotyöhön. Sen takia moni syrjäytetty suku nousi hiljalleen takaisin regenteiksi ja monet uudet regentit eivät onnistuneet juurtumaan regenttien eliittiin. 344

 

The Merchant Elite

”One almost entirely new elite in the Republic after the Revolt was the merchant elite.” à bulkkitavarakauppaa harjoittaneet kauppiaat eivät Israelin mukaan olleet varsinaista eliittiä 344

Ennen 1590-lukua Pohjois-Alankomaiden rikkaimmat ihmiset olivat suurimpien kaupunkien regenttejä, joista moni kyllä harjoitti kaupankäyntiä, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin esim. Lontoon, Antwerpenin tai Lyypekin suurkauppiaat

”The Dutch merchant elite came into being in the 1590s with the rise of the ‘rich trades’.” à tästä ryhmästä tuli paljon regenttejä rikkaampi ja se koostui monista sosiaalisista elementeistä 344

Varakkaimpien ja menestyneimpien kauppiaiden ryhmää eivät muodostaneet ainoastaan Etelä-Alankomaista paenneet suurkauppiaat, vaan myös moni hollantilainen regentti kipusi tähän ryhmään sijoittamalla oikeaan aikaan rich tradesiin. Lisäksi Saksasta saapui varakkaita kauppiassukuja, jotka olivat Antwerpenin emigranttien ja hollantilaisten regenttien tavoin reformoituja. Eliittikauppiaiden ryhmään ei kuulunut katolisia. 344-5

Etelän emigranteilla oli suurimmat pääomat, mutta hollantilaisilla regenteillä oli heitä enemmän poliittista vaikutusvaltaa, jonka avulla he pääsivät mukaan erittäin tuottoisiin kauppahankkeisiin. Kauppakomppanioilla oli paljon sijoittajia, mutta pieni osuus sijoittajista toi valtaosan pääomasta. Esimerkiksi VOC:n Hollannin kamarin yli 1100:sta sijoittajasta 81 ”pääsijoittajaa” vastasi lähes puolesta sijoitetusta pääomasta. 345

Rich tradesin lyötyä läpi aiemmin P-Alankomaiden varakkaimman luokan muodostaneet oluenpanijat, silakka-, suola -ja maitotuotekauppiaat menettivät asemansa uudelle rich tradesia – mm. silkkikauppaa, sokerin hienontamista ja yleisesti ottaen mertentakaista kauppaa - harjoittaneelle kauppiasluokalle.  346-7

”The list of the ten highest assessed citizens of Amsterdam, in 1631, confirms that no one engaged in Baltic or bulk freightage was any longer amongst the wealthiest. The city’s richest men were specialists in the ‘rich trades’ and also, in several cases, investors in land reclamation.” 347

è 1600-luvun alkupuolella bulkki- tai Itämeren kaupalla ei enää päässyt kaikkein rikkaimpien damilaisten joukkoon

 

The elite of the skilled

1590-luvulla P-Alankomaiden yhteiskunta muuttui monin tavoin, kun hollantilaiset ottivat rich tradesin haltuunsa. Tuolloin syntyi eräs aivan uusi eliitti, eli taitavien työläisten luokka. Tällaisen Euroopan historiassa harvinaisen eliitin synty vaikutti suuresti kulttuurin sofistikoitumiseen ja Alankomaiden kulta-aikaan. 348

Kun Antwerpenista kehittyi 1500-luvun aikana maailman ensimmäiseksi entrepot-keskukseksi, syntyi Etelä-Alankomaihin monia uusia ja erikoistuneita aloja ja tekniikoita, joille ei ollut vastinparia Pohjois-Euroopassa. 348

Osa uusista tekniikoista ja taidoista, varsinkin kankaan värjäykseen ja muuhun kangasteollisuuteen liittyvä, olivat paikallisia keksintöjä. Sokerin hienontamiseen, silkkiin ja timanttien leikkaamiseen liittyvät taidot taas olivat lähtöisin Etelä-Euroopasta, erityisesti Italiasta. 348

Espanjan valloitettua Etelä-Alankomaat ja Antwerpenin kaaduttua suuri osa taidokkaimmasta työvoimasta ja valtavat määrät vähemmän taitavaa työvoimaa muuttivat maasta. Suuri osa taitavimmista työläisistä muutti aluksi Saksaan, missä näkymät olivat vielä 1580-luvulla paremmat. Heistä valtaosa kuitenkin muutti P-Alankomaihin 1590-luvulla kun merellisen talouden valtava kasvubuumi alkoi. 348

”It was the econonic restructuring of the north in the 1590s, not emigration from the south, which enabled the Republic to absorb, and build on, these new skills.” 348-9

Myös rich tradesin nousu ja siihen liittyvän vientioriotuneen verkoston rakentaminen mahdollisti uusien taitavien työläisten houkuttelun 1600-luvun alussa, mutta tällä muuttoaallolla ei ollut enää tekemistä Etelä-Alankomaiden exoduksen kanssa. Moni näistä 1600-l alussa maahan tulleista olivat saksalaisia eksperttejä kuparin valmistamisessa tai kemistejä Venetsiasta.  349

Erikoistuneesta luonteestaan johtuen valtaosa uusista taidoista olivat kehittyneet ja keskittyneet etelässä vain tiettyihin kaupunkeihin, ja samoin kävi kun taitavimmat työläiset muuttivat Pohjois-Alankomaihin: eril tuotantotekniikat keskittyivät yleensä vain tiettyihin kaupunkeihin. 349 à tosin jotkut uudet tekniikat levisivät tasaisemmin tasavallan alueella

Kultakauden taiteilijoista suuri osa oli taitavien ja varakkaiden työläisten poikia. 1590 jälkeen taiteesta tuli Pohjois-Alankomaissa reitti vaurauteen ja korkeaan sosiaaliseen asemaan, aivan kuten oli jo ollut Antwerpenissa. 350

Alankomaalaisten maailmankaupan haltuunotto tuotti suuria rikkauksia suurkauppiaille ja nopeasti rikastuneille regenteille, joiden kaupunkitalot ja huvilat koristeltiin taiteella – kaupallinen menestys teki taiteesta kannattavan alan menestyneimmille taiteilijoille. 350-1

 

Wages

Houkutellakseen työvoimaa nopeasti kasvaneen teollisuuden tarpeisiin YP:n alueella, ei riittänyt että maksoi vähän enemmän kuin muualla läntisessä Euroopassa. Työnantajien piti maksaa palkkaa joka oli usein yli tuplasti sen mitä erikoitunut tai erikoistumaton työväki sai Etelä-Alankomaissa tai Saksassa. 351

”During the sixteenth century, the tendency in western Europe, generally, was for wages to rise more slowly than prices, chiefly because output of food and, to a lesser extent, manufactures, failed to keep pace with the increase in population. Consequently, living standards tended to fall.” 351

Vain Alankomaissa, niin etelässä kuin pohjoisessa, palkat kasvoivat 1550 jälkeen tarpeeksi nopeasti jotta ne pysyivät hintojen nousun tahdissa ja estivät siten työväestön elintason laskun. 351

Kuitenkin 1585 jälkeen Etelä-Alankomaissa reaalipalkkojen nousu katkesi ja palkat polkivat paikoillaan. Koska hinnat kuitenkin nousivat, elintaso etelässä laski jyrkästi. 1590 jälkeen P-Alankomaista tuli ainoa alue Euroopassa, missä palkat nousivat nopeammin kuin elinkustannukset. Reaalipalkat nousivat ajanjakson 1580-l – 1621. 351-2

”Unskilled labor, as well as skilled, profited from the rise of Dutch world trade primacy.” à 1600-l toisella neljänneksellä Leidenissä, Alkmaarissa tai Delftissä työskennellyt tiilenlatoja tienasi suunnilleen tuplasti sen mitä kollegansa Antwerpenissa, jossa maksettiin noin 20% isompia palkkoja kuin muissa E-Alankomaiden kaupungeissa, vaikka tietenkin pohjoisessa verot ja vuokrat olivat isompia kuin etelässä. 352

Hollannin kaupunkien sisällä oli palkkaeroja ja palkkaerot olivat tietenkin suuria YP:n urbaanien ja ruraalien alueiden välillä – maassa oli siis yhtä aikaa monia palkkahierarkioita, ja suurimmat palkat maksettiin luonnollisesti Amsterdamissa 353

 

 

Civic poor relief and charitable institutions

Tasavallan sosiaalipoliittiset instituutiot ja ratkaisut olivat ainutlaatuisia aikansa Euroopassa.

Köyhäinhoidosta ei tasavallassa vastannut vain yksi kirkko, vaan kaupunkien viranomaiset saivat vapaasti organisoida köyhäinavun päättää missä määrin eri kirkolliset suuntaukset siihen osallistuivat. 354

Ihaillun köyhäinavun taustalla oli paljon muitakin motiiveja kuin myötätunto lähimmäisiä kohtaan. Koska kaupungeissa oli jatkuva työvoimapula ja työvoima oli kallista, saatiin köyhäintalojen, orpokotien jne. asukkaista arvokasta työvoimaa esim. tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. 355-6

Kaupungit myös kilpailivat sillä, kenellä oli hienoimmat köyhäintalot, sairaalat jne. à kaupunkien kilpailu kunniasta oli yksi motiivi suhteellisen laajalle ja ajan oloon harvinaiselle sosiaalipolitiikalle, jonka kaupungin raadit saivat hoitaa parhaaksi katsomallaan tavalla 356

Kaupungit kilpailivat varsinkin sillä, kenellä oli isoin ja komein sairaala. Sairaalat palvelivat myös armeijaa ja satamakaupungeissa ja varuskuntakaupungeissa oli tärkeää olla hyvin varustettu sairaala. 357

Köyhäinapu ja hyväntekeväisyys olivat tietenkin tehokkaita sosiaalisen kontrollin välineitä – rahaa, ruokaa ja vaatteita annettiin vain niille köyhille jotka noudattivat sääntöjä. Tasavallassa haluttiin estää irtolaisuutta, joten kaupunkeihin sai tulla vain jos oli työtä tai rahaa. Hyväntekeväisyys ja sosiaaliedut oli varattu vain niille oman kaupungin köyhille, jotka täyttivät ehdot – kaikki perustui rekistereihin ja tiedon tuottamiseen, jonka avulla pystyttiin erottamaan etuihin oikeutetut ja rajaamaan huonosti käyttäytyneet etujen ulkopuolelle. Näin onnistuttiin saavuttamaan ihailtu sosiaalinen järjestys ja vähäinen rikollisuus. 358

 

16. Protestantization, Catholicization, Confessionalization

 

Tämän kappaleen voisi lukea myöhemmin ja siirtyä nyt suoraan 17. kappaleeseen…

 

 

17. The Separation of Identities: The Twelve Years Truce

 

The pressure to negotiate

1600-luvun alkuvuosina YP:n tilanne oli talousbuumista huolimatta hankala: kasvanut armeija ja linnoitusjärjestelmä söi valtavasti rahaa ja 1590-luvun sotilaallinen menestys oli vaihtunut tilanteeseen, jossa nuori tasavalta oli joutunut puolustuskannalle. 399-400

”In September 1606, Oldenbarnevelt, addressing a secret committee of the States of Holland, held that the Republic’s financial position was no longer tenable. He apparently urged that the Republic must now either place itself under the sovereign protection of Henri IV or seek some accommodation with Spain.” 400

Espanjan asettama kauppasaarto hollantilaisille laivoille ja tuotteille oli kova taloudellinen isku YP:lle. 400

Samaan aikaan kuitenkin Espanjankin asema oli muuttunut. Philip III oli valmis tunnistamaan kapinallisten maakuntien itsenäisyyden, jos ne suostuisivat Espanjan Aasiaa koskeviin vaatimuksiin. Espanjan kruunukin oli vakavissa talousvaikeuksissa ja VOC:n murtautuminen Itä-Aasian markkinoille ja sen aluevaltaukset siellä vaikeuttivat espanjalaisten kykyä ajaa hollantilaiset tuottoisilta markkinoilta. 400-401

Espanja ehdottikin diiliä, jossa tasavalta olisi ostanut itsenäisyytensä vetäytymällä Itä-Aasiasta. 401

Lopulta aselepo julistettiin alkaneeksi huhtikuussa 1607, mutta Oldenbarnevelt ei suostunut kirjallisesti vetämään VOC:ta Itä-Aasiasta tai estämään WIC:n perustamista. Aseleposopimusta pidettiinkin Euroopan hoveissa sensaationa ja nöyryytyksenä Espanjan kruunulle. 401

Espanjalaisten ärtymystä lisäsi se, että samaan aikaan kun tieto aselevosta kiiri ihmisten korviin, tuli myös tietoon, että hollantilainen laivasto oli voittanut espanjalaiset suuressa meritaistelussa 25.4.1607 Espanjan etelärannikolla ja käytännössä tuhosi espanjalaislaivaston, joka oli vähintään yhtä suuri kuin hyökkääjillä. 401-2

Espanjalaisten turhautuminen paheni kun neuvotteluja jatkettiin Haagissa helmikuussa 1608 ja kävi selväksi, että Oldenbarneveltin aiemmat lupailut eivät paljoa painaneet. Oldenbarnevelt oli huomannut, että kauppakomppaniaan valtavia pääomia sijoittaneet regentit ja eliittikauppiaat eivät millään hyväksyisi VOC:n lakkauttaminen ei tulisi millään kysymykseen, ei vaikka Espanja siitä hyvästä myöntäisi YP:lle de jure itsenäisyyden. 402

Oldis oli kuitenkin valmis hylkäämään suunnitelmat WIC:n perustamisesta ja VOC:n laajemmasta ekspansiosta Itä-Aasiassa. Koska Oldis ei kuitenkaan pitänyt sitä mitä oli alun perin lupaillut espanjalaisille, pysyvän rauhan mahdollisuus kariutui, ja niin oli vähällä käydä aselevonkin mahdollisuudelle. 402

Oldis oli itsekin kuin puun ja kuoren välissä:

”Spain and the Archdukes were hardly likely to yield full recognition for the limited quid pro quo now on offer. But even offering what he did involved considerable risks for Oldenbarnevelt at home. The Advocate’s relationship with Maurits, deteriorating since 1600, was now under severe strain, and so was his relationship with both Zeeland and Amsterdam.” 402-3

Stadholder Morits ei pitänyt Oldiksen sovintopolitiikasta vaan yritti 1607 lietsoa sotaintoa militantista reformaatiosta tunnettuihin Friisinmaahan ja Groningeniin Willem Lodewijkin avulla. Nämä sotaan väsyneet maakunnat lopulta päätyivät Oldenbarneveltin politiikan puolelle. 403

Amsterdam jäi lähes yksin vastustaessaan Oldiksen politiikkaa ja välirauhaa. Pelkoja aiheutti juuri saavutetun kaukokaupan johtoaseman menettäminen jos sotatoimia ei jatkettaisi. 403

”But it was Oldenbarnevelt’s arguments which carried most weight amongst the Holland regents and it was the who decided. They needed little convincing that Generality finances were insufficient for the war to continue without major tax increases and this they deemed inadvisable.” 404

è sodan jatkaminen olisi yksinkertaisesti tullut maksamaan liikaa

”Oldenbarnevelt held that gains accruing in European trade from lifting of the embargoes, would outweight the losses from halting the VOC’s expansion in the Indies.” 404

Välirauha solmittiin lopulta 9.4.1609 Antwerpenissa, mutta se jätti kitkerän maun niin Espanjan kuin YP:n poliittisten eliittien suihin. 405

 

The political and economic consequences of the truce

Välirauha osoitti Oldenbarneveltin argumentit oikeiksi: välirauha hyödytti YP:tä enemmän kuin tuotti sille haittaa. Ensinnäkin välirauha legitimoi YP:n aseman suvereenina valtiona Euroopan ja muslimimaailman silmissä. 405

è YP lähetti suurlähettiläitä ja konsuleita tärkeimpiin maihin hoitamaan diplomaattisia suhteita ja helpottamaan kaupallisia suhteita 405-6

Välirauhan aikana YP:lta vapautui resursseja ajaa omia kaupallisia intressejään Euroopassa, erityisesti Itämerellä, jossa Tanska joutui taipumaan vahvemman merimahdin edessä. Myös Englanti joutui luopumaan Cockayne projektistaan, eli kiellosta viedä värjäämätöntä kangasta värjättäväksi ulkomaille, YP:n aggressiivisen tuontikieltopolitiikan takia. 406  

YP puolusti väkevästi taloudellisia intressejään, mutta Oldenbarneveltin johtaessa valtiota YP ei yrittänyt aktiivisesti ajaa kalvinismin asiaa Euroopassa. Se ei siis halunnut esiintyä kalvinismin suojelijana Saksassa tai Ranskassa. Oldiksen aikakaudella YP myös vältti liittymästä minkäänlaiseen muodolliseen Habsburgien vastaiseen liittoumaan. 406-7

Oli kuitenkin yksi rintama, mihin Oldenbarneveltilla ei ollut varaa olla osallistumatta. Ala-Reinin herttuakunnat Julich-Cleves, Berg ja Mark olivat joutuneet perimyskiistan keskelle ja alueella oli katkeraa paikallista riitaa katolisten, kalvinistien ja luterilaisten välillä. 407

1610 Oldis taipui Ranskan paineen alla ja suostui yhteiseen interventioon Julich-Clevesiin koska Hollannin regentit näkivät tasavallan turvallisuuden vaarantuvan jos alue joutuisi katolisten ja Espanjanmielisten käsiin. 407

”Cleves commanded the crossing-points on the lower Rhine at the point where the Republic, Spanish Netherlands, and Holy Roman Empire converged, and at which it was easiest for the Spaniards to cross the rivers and penetrate into the Dutch interior.” 407 à juuri täältä Spinola oli uhannut IJsselin linjaa ja aiheuttanut paniikkia tasavallassa 1605-06

Ranskalaiset ja hol­­­lantilaiset valtasivat ­­­Julichin kaupungin vuonna 1610 ja hollantilaiset perustivat sinne varuskunnan. Rauhanneuvotteluissa Neuburgin herttua, jota tukivat espanjalaiset ja luterilaiset, sai Julichin ja Bergin, kun hänen vastustajansa Brandenburgin vaaliruhtinas, jota kalvinistit ja hollantilaiset tukivat, sai Markin ja Clevesin, joka oli YP:n turvallisuuden kannalta kaikkein tärkein herttuakunta. Oldis pyrki koko kriisin ajan välttämään aseellista selkkausta espanjalaisten kanssa. 407

Herkkä status quo romahti 1614 ja ”espanjalaispuolue” valloitti lopulta tärkeimmät alueen kalvinistikeskukset. Weselin, Ala-Reinin tärkeimmän kalvinistikaupungin, valtaus oli sensaatio YP:ssa ja Oldenbarneveltin kyvyttömyys puolustaa kalvinismia Weselissa ja Aachenissa näytti selittämättömältä. 407

YP:n prestiisi sai kovan kolauksen, samoin Oldiksen ja hänen kannattajiensa maine. Uudessa rauhansopimuksessa herttuakuntien omistajuus ei muuttunut ja hollantilaisilla ja espanjalaisilla oli oikeus varustaa valloittamattomia kaupunkejaan loputtomiin.

Vuoden 1614 kriisin huomionarvoisin seikka oli se, että hollantilaiset ja espanjalaiset joukot olivat fyysisesti erittäin lähellä toisinaan mutta eivät käyneet yhtäkään taistelua vastakkain. Kummallakaan osapuolella ei ollut halua eskaloida tilannetta lainkaan. Myös molempien armeijoiden kurinalaisuus on huomionarvoista. 408    

Philip III oli yhä valmis tunnustamaan YP:n itsenäisyyden – hän oli huolestuneempi tasavallan Itä-Aasian kaupasta, se oli Espanjan päähuolenaihe, ei YP:n de facto itsenäisyys. 408

Välirauha hiljalleen rikkoutui Itä-Aasiassa ja yleissäädyt julistivat sen päättyneeksi 1614 Espanjan uusittua taistelun Molukeilla. 408

Epävirallisia rauhanneuvotteluita käytiin Haagin ja Madridin välillä Lerman aloitteesta jo vuodesta 1611 alkaen. Pöydällä oli koko ajan kaksi asiaa: poistuisivatko hollantilaiset Itä-Aasian näyttämöltä ja sallisivatko he katolisen uskon harjoittamisen tasavallassaan? Oldiksen oli vaikea tehdä konkreettisia myönnytyksiä kummassakaan asiassa. 408-9

12 vuoden välirauhan aikana YP menetti momentuminsa Amerikoissa kun WIC:tä ei vielä perustettu ja Espanjan ja Portugalin kauppa ja kolonialismi Amerikoissa vahvistuivat. Myös Itä-Aasiassa VOC:n asema heikkeni suhteessa iberialaisiin välirauhan aikana. Nämä olivat merkittäviä takaiskuja, mutta kuten Oldenbarnevelt oli ennakoinut, välirauhan hyödyt olivat lopulta suuremmat kuin sen haitat – pääsy Etelä-Euroopan kauppaan ja hollantilaislaivojen paluu Espanjan ja Portugalin satamiin, matalammat vakuutus ja rahtimaksut, Hollannin kasvanut Levantin kauppa ja vahvistunut dominanssi Itämerellä ja Venäjän kaupassa painoivat vaakakupeissa lopulta enemmän kuin momentumin menetys valtamerten takaisessa kaukokaupassa. 409-10

 

”South” confronts ”North”

-          juttua siitä, miten E-Alankomaat virkosivat välirauhan aikana ja sen jälkeen

-          teollisuus ja kauppa virkosivat, mutta osa teollisuudenaloista jäi pysyvästi pohjoiseen

-          huomionarvoista alueen nopea katolisoituminen sotatoimien tauottua ja päätyttyä: jesuiittoja, ilmaisia sunnuntakouluja lapsille Antwerpenissa yms.

”The world of the south Netherlands in the era of Albert and Isabella was a highly ideological culture, locked in antagonism with what it rejected – the independence, Calvinism, and economic superiority of the North.” 419 à tämä lainaus kiteyttää hyvin tämän alaluvun keskeisen asian

Etelässä haluttiin siis luoda yhtenäinen 17 maakunnan Alankomaat, joka tapahtuisi siten että etelä kukistaisi pohjoisen kapinalliset jesuiittojen ja katolisen kirkon voimin.

 

18. Crisis within the Dutch Body Politic, 1607-1616

Vuoden 1607 aselepo ja vuonna 1609 allekirjoitettu välirauha olivat suuria voittoja Oldenbarneveltille, Hollannin regenteille ja tasavallalle, jonka konsultoiva päätöksentekoprosessi poikkesi huomattavasti aikansa monarkistisesta käytännöstä. Pian välirauhan alkamisen jälkeen tasavallassa alkoi kuitenkin jännitteiden pintaan nousun aika, jonka pelättiin romuttavan kaiken sen mitä juuri oli saatu aikaan. 421

”On one side, the Oldenbarnevelt regime faced the antagonism of the Stadholder, Prince Maurits, a potentially quasi-monarchical figure, and, on the other, the rising hostility of many preachers of the Reformed Church due to the regime’s tolerant church policies, and both challenges commanded considerable popular support.” 421

Mistä Arminiuksen ja Gomaruksen teologis-poliittisessa kiistassa 1600-luvun alussa oli kyse? Arminius kannatti sitä, että virkamiehet valvoivat kirkon asioita ja sen opin oikeellisuutta, kun taas Gomaruksen mielestä kirkon doktriinit eivät olleet valtion asia, minkä lisäksi hän syytti Arminiusta harhaoppiseksi pelagianilaiseksi, jonka opit vapaasta tahdosta, armosta ja pelastuksesta pitäisi hiljentää. 423 à https://fi.wikipedia.org/wiki/Arminiolaisuus - Arminiuksen oppi tiivistettynä

Teologisiin kiistoihin liittyi siis poliittisia ulottuvuuksia, joista keskeisin oli tämä:

”The same stern Calvinists who insisted there should be no peace with Spain, strove to mobilize the provincial synods against Arminius and the plans to revise the doctrines and management of public Church.” 423

à tiukan linjan kalvinistit kannattivat sotaisaa Espanjan politiikkaa, uskonnollisen doktriinin jäykkää puhtautta ja kirkon täydellistä itsenäisyyttä uskonnollisissa asioissa. Arminiuksen seuraajat, ns. remonstrantit Oldenbarnevelt johtajanaan halusivat rauhaa, uskonnollista suvaitsevaisuutta ja kirkon asioiden alistamista valtion ja yhteiskunnan valvottavaksi.

Alkmaarissa osa papistosta yritettiin erottaa kun he eivät allekirjoittaneet sitoutumista kirkon määrittämään doktriiniin, mutta silloin Hollannin maakuntakokous puuttui peliin ja perui irtisanomiset. Pohjois-Hollannin synodi tiuskaisi, että valtio ei voi sanella kirkolle miten sen asioita hoidetaan ja kirkon on voitava erottaa pappeja jotka eivät pidä kiinni oikeaoppisuudesta. Hollannin maakunta kuitenkin pysyi kannassaan ja kaupungin vroedschap tuki kapinallisia pappeja. Joulukuussa 1609 gomaristeja kannattanut Stadholder käytti valtaansa ja täytti kaupungin vroedschapiin gomaristeilla. Kaupungin miliisi (civil militia) ei kuitenkaan tyytynyt tähän vaan valtasi kaupungintalon ja vaati kovan linjan kalvinistien poistamista vroedschapista. 423-4

”Oldenbarnevelt was happy to oblige, thereby reversing the Stadholder’s intervention, despite the blatant infringement of the latter’s prerogatives and dangerous precedent of allowing civic militias to impose their political and theological views and purge a regent government.” 424

Alkmaarin tapaus teki kaikille selväksi, miten räjähdysherkkiä poliittisia kiistoja ja levottomuutta Arminialaisten ja Gomaristien kiista pystyi luomaan.

Seuraavaksi tapahtui Utrechtissa, joka jo ennestään tunnettiin poliittisesta levottomuudestaan.

Utrechtin kiltojen pettymys kuohui yli tammikuussa 1610. Tiukkojen kalvinistien, joihin suuri osa miliisistä liittyi, kapinallisjoukko valtasi kaupungin ja puhdisti sen regenteistä, jotka olivat piittaamattomia killoista ja kalvinistisesta ortodoksiasta. 424

Maakunnan advokaatti Ledemberg pyysi Oldikselta apua. Yleissäädyt lähettivät komission ratkaisemaan kiistaa, jossa killat vaativat mm. kaupungin äänen vahvistamista maakunnassa ja erinäisten teollisuudenalojen kieltoa Utrechtin maaseudulla. Oldis ei nähnyt kompromissille olevan mahdollisuutta, joten hän suostutteli yleissäädyt lähettämään kaupunkiin joukkoja tukahduttamaan killat. 424-5

Morits kieltäytyi johtamasta joukkoa sairauteen vedoten, joten hänen nuorempi velipuolensa Frederik Hendrik sai ensimmäisen kokemuksensa parravaloista. Utrechtin kapinallisten rohkeus haihtui sotajoukon edessä, ja kaupunkiin asetettiin varuskunta. Paenneet regentit ja aateliset palasivat kaupunkiin ja toukokuussa uusi kalvinistinen vroedschap hajotettiin ja ”libertiini” faktio palasi valtaan kaupungissa. Oldis oli voittanut toisenkin erän. 425

Gomaristit oppivat kuitenkin, että he pystyivät lietsomaan tyytymättömyyttä ja vihaa ”libertiinejä” ja arminialaisia vastaan esittämällä heidät harhaoppisina. Kirkon arminialainen puolue, jota Oldenbarnevelt tuki, ymmärsi että sen piti taistella vastustajaansa vastaan yhdessä valtion kanssa ja kamppailun jälkeen uudistaa kirkko, poistaa tunnustuksellinen jäykkyys ja siten minimoida teologiset kiistat ja niiden yhteiskunnalliset seuraukset. 425

”The result was the famous ’Remonstrance’ of the Arminians to the States of Holland.” à Remonstrantit vaativat Alankomaiden kirkon (opin) uudistamista, kirkon alistamista valtiolle ja Arminiuksen predestinaatio-opin vahvistamista. 425

Gomaristit hyväksyivät Oldiksen pyynnön osallistua teologiseen väittelyyn. Gomaristit vastasivat väittelyssä omalla kuuluisalla ”vasta-remonstranssillaan”, jossa hylättiin vaatimukset opin tarkistamisesta, kannatettiin Gomaruksen predestinaatio-oppia jne. 425

Remonstranttien ja gomaristien kiista oli aluksi rajoittunut vain Hollantiin ja Utrechtiin, mutta pappien yli maakuntarajojen yltäneiden verkostojen takia kiista levisi lopulta koko tasavaltaan ja kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. 426

Kiista otti uusia kierroksia vuonna 1611 kun kuolleelle Arminiukselle valittiin seuraajaa Leidenin oppituoliin. Oldenbarnevelt valitsi oppituolin haltijaksi kiistellyn saksalaisen teologin Conradus Vorstiuksen, joka oli joutunut Heidelbergissa vastakkain ortodoksisen kalvinistisen teologian kanssa. Vorstiuksen nimitys provosoi gomaristeja ja vaikutti myös kansainvälisesti, kun Englannin kuningas Jaakko I kauhistui Hollannin kirkon sisäisiä kiistoja ja piti Vorstiusta harhaoppisena. 428

Tuolloin aiemmin puolueettomana pidetty Hugo Grotius vedettiin mukaan kiistaan. Oldenbarnevelt pyysi Grotiusta suostuttelemaan Jaakon lähipiiriin kuuluvia olemaan tukematta gomaristeja kiistassa. Puolueettomana pidetyn Grotiuksen julkiset remonstranttien ja Hollannin maakunnan puolustuspuheet sekä asettuminen Oldenbarneveltin puolelle hämmästyttivät ja ärsyttivät gomaristeja.429

Grotius kannusti kaltaisiaan humanisteja kannattamaan remonstrantteja, kun taas monet gomaristit eivät hyväksyneet Erasmuksen perintöä, ja jotkut näkivät Erasmuksen Arminiuksen hengellisenä esi-isänä. 429-30

Leidenin yliopistossa professorit yrittivät pitää teologis-poliittisen kiistan poissa luentosaleista, ja tätä edesautti Gomaruksen lähtö Middelburgiin ja Oldenbarneveltin päätös lopulta peruuttaa Vorstiuksen nimitys. Kahdelle vapaalle teologian oppituolille valittiin lopulta maltillinen gomaristi  Johannes Polyander ja remonstrantti Simon Episcopious – yliopisto yritti esiintyä neutraalina ja yhtenäisenä, mutta pinnan alla kuohui. 430

Grotiuksen tavoitteena oli rajoittaa teologinen konflikti teologiseen sfääriin päästämättä sitä roihuamaan laajemman julkisuuden pariin. Hän halusi antaa Hollannin maakunnalle oikeuden säädellä sitä, mitkä teologiset näkemykset olisivat sallittuja ja sitten suojella näitä näkemyksiä ja niiden edustajia julkiselta polemiikilta. Hän ja Oldis eivät siis halunneet kieltää gomaristia vaan tehdä sen poliittisesti aseettomaksi rajaamalla teologisen kiistan teologisen sfäärin sisään – he halusivat siis erottaa uskonnon ja politiikan toisistaan. 430-1

Grotiuksen idea meni läpi Hollannin säätykokouksessa kolmen kaupungin vastustaessa sitä, mutta se otettiin käytännössä käyttöön vain remonstranttisissa kaupungeissa joissa sitä sovellettiin käytännössä vain gomaristisia pappeja vastaan. 432   

    

19. The Fall of the Oldenbarnevelt Regime, 1616-1618

Gomaristien ja remonstranttien välinen kiista jakoi tasavaltaa 1610-luvulla. Kaupungit olivat melko vahvasti remonstranttien hallussa ja monessa kaupungissa gomaristimieliset vroedschapit puhdistettiin, mutta esikaupungeissa ja maaseudulla kannatettiin paljon enemmän gomaristeja kuin remonstrantteja.

Israelin mukaan kolme pääsyytä selittävät Oldenbarneveltin kaatumista:

1) Hänen epäonnistui ylläpitää Hollannin maakunnan yhtenäisyys, kun kovan linjan anti-remonstrantit mieluummin liittoutuivat Oldenbarneveltia vastaan kuin hänen kanssaan Hollannin hegemonian turvaamiseksi. Tällä maakunnallisella hajaantumisella oli ennemminkin taloudelliset ja kuin uskonnollis-ideologiset syyt, sillä Amsterdamin johtavat ryhmät eivät voineet antaa Oldenbarneveltille anteeksi sitä, että hän uhrasi siirtomaakaupan edut välirauhan saavuttamiseksi. 434

2) Gomaristien sitkeä kannatus papiston ja kirkon keskuudessa.

3) Ratkaiseva tekijä oli Hollannin urbaanin väestön levottomuus, joka johtui pitkälti työväestön kurjistumisesta. Tekstiilikauppiaat saivat ostettua villaa teollisesti piristyneestä Etelä-Alankomaista Itämeren alueen lisäksi, mutta välirauhan aika oli työläisille laskeneiden palkkojen ja nousseiden vuokrien aikaa. Etelästä muuttaneista työläisistä suuri osa oli kiivaita kalvinisteja, ja sosioekonominen epävarmuus purkautui antiremonstrantismina. Ainoastaan etelästä tulleet tekstiilityöläiset eivät käyttäytyneen näin, vaan suurissa kaupungeissa oli yleistä, että työläisten heikentynyt asema purkautui remonstrantteja vastaan. 436-7

Vuoden 1617 alussa kapina väreili ilmassa.

Kesällä 1617 levottomuus monissa kaupungeissa ja Moritsin avoin tuki gomaristeilla teki Oldenbarneveltin ja hänen tukijoidensa aseman niin tukalaksi, että ottivat elokuussa 1617 ratkaisevan askeleen julistamalla ”Sharp Resolutionin”, jossa määrättiin että Hollannin kaupungit voivat varustaa erityisiä joukkoja vaalimaan järjestystä. Samalla julistettiin, että asejoukot joita Hollannin maakunta rahoitti, olivat ensisijaisesti maakunnan ja sen säätykokouksen joukkoja, eivät tasavallan ja States Generalin. Nämä julistukset raivostuttivat gomaristit, jotka syyttivät vastustajiaan tasavallan pettureiksi ja jopa Espanjan kätyreiksi. Sisällissodan uhka leijui ilmassa. 441

Morits aloitti oman kampanjansa epäröivien regenttien ja kaupunkien kääntämiseksi anti-remonstranttien puolelle ja hän vaati kansallisen synodin kokoon kutsumista, jotta valtion kirkon asiat voitaisiin selvittää. 443

Hän oli kuitenkin varovainen, eikä rynnännyt suinpäin aseellisen vallankumouksen tielle. Tammikuussa 1618 Morits kuitenkin uskaltautui Gelderlandin Stadholderin ominaisuudessa puhdistamaan Nijmegenin raadin remonstranteista, joiden tilalle nimitettiin anti-remonstrantteja. 443-4

Myös Heudenin kaupungissa kuohui, kun kaupunkiin valittiin Hollannin maakunnan lähettämän ja Grotiuksen johtaman delegaation vaaleja valvoessa uusi remonstranttinen raati, jonka kapinoivat kaupunkilaiset kuitenkin korvasivat heti delegaation lähdettyä antiremonstrateilla. Koska Hollannin Gecommitteerde Radenilla ei ollut kontrollia kaupungin varuskuntaan, se ei voinut muuta kuin hyväksyä intervention tuottaman lopputuloksen. 444

è ”It was clear the resolution of the great crisis could not be long delayed. The garrisons at Brill, Heusden, Oudewater, and elsewhere were refusing to obey the Gecommitteerde Raden.” Town councils were being set aside, in Holland by popular intervention, and, in Gelderland, by the Stadholder.” 444       

Hollannin arminialaiset kaupungit, jotka pitivät omia kokouksiaan Haagissa, julistivat viimeaikaiset toimet laittomiksi ja uhkasivat vetää Hollannin maksamat tuet pois tasavallan budjetista. Arminialaiset kaupungit myös ehdottivat ja saivatkin säätykokouksessa läpi uusien waargelders -joukkojen palkkaamisen, joiden oli määrä valvoa järjestystä kaupungeissa. Näiden joukkojen sotilaallinen merkitys oli ehkä pienehkö, mutta ne olivat viesti Moritsille ja muille provinsseille. 444-5

Moritsin seuraava askel oli mobilisoida viisi provinssia arminialaisia Hollantia ja Utrechtia vastaan. Hän vaati synodin koolle kutsua ja waargelders -joukkojen hajottamista. 445

Vuoden 1617 aikana States Generalissa oli maakuntien enemmistön päätöksellä päätetty kutsua synodi koolle seuraavaksi vuodeksi. Grotius kuitenkin perusteli, että kirkollisissa ja uskonnollisissa asioissa maakunnat olivat suvereeneja ja näin ollen Hollanti päättäisi itse kirkkopolitiikastaan eikä sen tarvitsisi osallistua synodiin. 446

Heinäkuussa 1618 States Generalissa alettiin keskustella waargelders -joukkojen hajottamisesta, vaikka Hollanti ja Utrecht pitivät kiinni siitä, että niillä on suvereniteettinsa ansiosta oikeus nostaa ja ylläpitää joukkoja sisäisen turvallisuutensa takaamiseksi. Hajottamisen puolesta äänesti kuitenkin viisi maakuntaa, ja States General asetti komission auttamaan Moritsia Utrechtiin, missä joukot piti lakkauttaa. 447

Oldis, Grotius ja Hogerbeerts lähettivät tukalassa tilanteessa ohjeita Utrechtin joukkojen upseereille, joiden mukaan heidän ensisijainen velvollisuutensa oli totella niitä maakuntia jotka vastasivat heidän palkoistaan, eli käytännössä Hollantia. Juuri nämä ohjeistukset antoivat Oldenbarnelveltin regiimin vastustajille syyn nostaa maanpetos syytteet Oldikselle, Grotiukselle ja Hogerbeetsille. 447

Morits ei kohdannut vastustusta Utrechtissa ja kaupungin 900 waargeldersia riisuttiin aseista ja Utrechtin maakuntakokous puhditettiin. Myös kaupungin raadista puhdistettiin useimmat arminialaisuutta kannattaneet jäsenet. Utrechtin uusi maakuntakokous äänesti synodin koollekutsumisen puolesta. 448

Oldis ja kumppanit näkivät tilanteen toivottomaksi ja luopuivat taistelusta. Leidenin ja Rotterdamin waargelderit hajotettiin elokuun lopulla ja muut kaupungit tekivät pian samoin. Oldis ja Grotius joutuivat viimein suostumaan siihen, että arminialaisten ja gomaristien riitaa käsiteltäisiin kansallisessa synodissa. States General myös halusi tutkia Hollannin ja Utrechtin unionia ja sen toimiperiaatteita loukanneet toimet, ja Oldenbarnevelt, Grotius ja Hogerbeets pidätettiin Haagissa. 448-9

 

 20. The Calvinist Revolution of the Counter-Remonstrants, 1618-1621

 

29. The Republic at its Zenith, 1: The 1650s

The Making of ‘True Freedom’

1651 kokoontui Great Assembly ja siellä Hollannin johtajuus unionissa vahvistui tilanteessa, jossa Wilhelm II oli epäonnistuneen vallankaappausyrityksensä jälkeen kuollut. Hollanti oli jälleen tasavallan valtakeskus ja (muistaakseni yhtä tai kahta maakuntaa lukuunottamatta) käskynhaltijan vakanssi jätettiin maakunnissa tyhjäksi.

è ks. Pepijn Brandon War, Capital and the Dutch State luku 1

 

The First Anglo-Dutch War (1652-1654) and the Exclusion Crisis (1654)

YP:n kauppajärjestelmän uudelleenorganisoiminen 1640-luvun lopulla 80-vuotisen sodan loppuessa johti tasavallan ja Englannin suhteiden muuttumiseen. 713

During the previous period, Phase Three of Dutch world trade primacy (1621 – 47), the relative weakness of Dutch commerce with the Iberian peninsula, Mediterranean, and Near East had made possible a fundamental division of labour between the two maritime nations which had removed most sources of friction between them. 713

1621 jälkeen Englannin kauppa oli kärsinyt monilla sen perinteisillä markkina-alueilla kuten Itämerellä, Saksassa, Skandinaviassa ja Venäjällä, kun taas alankomaalaiset olivat vahvistuneet jatkuvasti kaupallisesti. Englanti kuitenkin pystyi kompensoimaan menetyksensä saamalla Etelä-Euroopan ja Levantin kaupan haltuunsa 1630-luvulla. à The withering of English trade with the north was matched, so to speak, by the withering of Dutch trade with the south. 713

Tämä tasapaino oli kuitenkin luonteeltaan häilyvä, sillä tuohon aikaan YP oli paljon vahvempi kaupallinen toimija kuin Englanti, koska sillä oli enemmän laivoja, matalammat rahtitaksat, matalampi korkotaso ja laadukkaampia ja monipuolisempia tuotteita myytävänään kuin Englannilla. 713

As some observers in the 1640s realized, English hegemony in southern European trade, particularly in Spain, Portugal and Italy, was based to a large extent on the Spanish embargoes and effects of the Flemish and Spanish privateering campaign against Dutch shipping. Remove the political underpinning and the whole structure was bound to collapse. 713

YP ottikin 1640-luvulla käsittämättömän nopeasti Englannilta herruuden Etelä-Euroopan kaupasta ja Lontoo joutui kärsimään, kun suuri määrä etelän kauppatavaraa alkoi päätymään Englannin sijasta Hollantiin. 714

YP:n kaapattua Englannilta E-Euroopan kaupan Englannin kauppiaat luonnollisesti närkästyivät. Lontoon parlamentaarinen regiimi yritti saada tilanteeseen poliittisen ratkaisun: jos hollantilaiset suostuisivat unioniin Englannin kanssa, kostotoimille ei olisi tarvetta. 714

A political union between England and United Provinces was proposed of the sort which Parliament had recently imposed, by force, on Scotland. A Parliamentary mission arrived in The Hague, in March 1651, whilst the Great Assembly was in progress, demanding a ‘more strict and intimate alliance and union’ between the two countries. 714 à YP ei edes vastannut tähän ehdotukseen, ja Englanti teki selväksi että jos ehdotukseen ei suostuta, niin maiden välinen jännite ratkaistaan toisin keinoin

Elokuussa 1651 Englanti säätikin Navigation Actin. 714

This had a specific purpose and was geared to a particular situation, being designed to stop the importing of colonial products and fish into England on Dutch ships and prevent shipping of Italian raw silks, Turkish mohair, Spanish commodities, Zante raisins, Naples olive oil, and Canaries wine from the Dutch entrepot to England. It prohibited all Dutch carrying of southern European products to English ports and outlawed the newly flourishing Dutch commerce with the English colonies in the Caribbean. 714-715

Navigation Act itsessään ei riittänyt sodan syyksi Hollannissa, sillä Englanti ei ollut sille kovin tärkeä markkina-alue. Navigation Actin kannustama hollantilaislaivojen kimppuun käyminen ja niiden kaappaaminen maailman merillä oli kuitenkin vakavampi asia. 715

Englantilaiset kaappasivat hollantilaisia laivoja ja veivät ne Englannin satamiin sakotettaviksi Navigation Actin rikkomisesta, kaupankäynnistä rojalistien kanssa Karibialla ja muiden tekosyiden nojalla. YP:n maailmankaupan hegemonia ei yksinkertaisesti voinut kestää tätä kovin pitkää, joten YP:n oli pakko käydä sotaan. 715

YP oli varautunut sotaan huonosti, laivasto oli myynyt paljon sotalaivojaan ja englantilaisilla oli enemmän tulivoimaa merellä. YP joutui myös hajauttamaan laivastoaan koska sen piti mm. vahtia Tanskan salmia ja suojella kauppalaivastoaan ja kalastusaluksiaan, joten lännestä, josta tuulikin puhalsi valtaosan vuodesta, hyökänneet englantilaiset olivat etulyöntiasemassa. 715-716

YP:n laivasto oli heikompi ja se koki jatkuvasti suurempia tappioita kuin vastustaja.

YP kokikin sodassa valtavat tappiota, jopa 1200 kauppa- ja kalastusalusta. Vaikutukset kalastukseen ja rahtaamiseen olivat valtavat. Alankomaiden Brasilia menetettiin Portugalille. 716

YP ei kuitenkaan voinut myöntyä tappioon, sillä se olisi tarkoittanut johtoaseman menettämistä rich tradesissa, jonka hallinta oli tasavallan rikkauden ja suuruuden perusta. Laivasto uudelleen organisoitiin ja uusia sota-aluksia rakennettiin valtavilla summilla 1653. 716

Yet still the pleas of the admirals for bigger, and still more powerful, ships were ignored, none of the new vessels being larger than Tromp’s last flagship, the Brederode (600 tons; 54 guns). The regents preferred to stick to their policy of dispersal of fire-power so as to maximize the protection of sea-routes and trade. 717 à uudet laivat myös julistettiin States Generalin omaisuudeksi eivätkä admiralty colleget enää saaneet myydä niitä sodan jälkeen

Valtaosa uusista aluksista oli kuitenkin vasta rakenteilla kun taistelut vielä roihusivat. Myös raskaiden tappioiden takia oli hyvin vaikea löytää merimiehiä laivastoon taistelemaan englantilaisia vastaan. Koska miehiä ei haluttu pakottaa laivastoon, nostettiin merimiesten palkkiot ennennäkemättömille tasoille. Samoin haavoittuneille ja raajojaan menettäneille maksettavien korvausten määrää nostettiin. 717

Tappioiden tuottama synkkyys purkautui regenttien vastaisena mielialana ja Orangen suku sai kannatusta kansan syviltä riveiltä ja papistolta. 717-718

Willem Frederik käytti tilannetta hyväkseen ja kirjoitti Seelannin ja Groningenin maakuntakokouksille haluavansa luutnantti-kenraaliksi ja laivaston amiraaliksi, mutta hän vakuutti koko ajan ettei ollut aikeissa heikentää lapsi-prinssi William III:n asemaa ja oikeuksia. 718

Kesään mennessä pro-Orange agitaation paine taivutti Seelannin ehdottamaan William III:n nimittämistä Stadholderiksi ja Willem Frederikin nimittämistä luutnantti-stadholderiksi maakunnassa. 718

Hollanti lähetti Seelantiin delegaation jota johtivat de Witt ja Huydecoper. Lähetystö sai vihaisen vastaanoton monessa kaupungissa. Seelannin ”States Partyn” edustajat selittivät Hollannin lähetystölle, että he eivät olleet hylänneet ”vapauden” asiaa ja ideologiaa, mutta heidän oli pakko taipua raivoisan paineen alla. Lopulta Seelanti äänesti States Generalissa William III:n ja Willem Frederikin nimistysten puolesta, mutta sillä ehdolla, että muutkin maakunnat (Hollanti) yhtyisivät nimitykseen.  718-719

In fighting the Orangist upsurge, De Witt and his colleagues restated their “States” party ideology with renewed vigour. 719

Grotiuksen tapaan De Witt piti kategorisesti kiinni maakuntien suvereniteetista, korosti maakuntien oikeutta valvoa kirkkoa ja vastusti ankarasti poliittisen vallan antamista yhden ihmisen käsiin, jolloin vastuullinen vallankäyttö valtuutettujen ja kokousten kautta ei olisi mahdollista. 719

Kesällä 1653 tilanne kävi Hollannin ”States partyn” kannalta kaikkein vaarallisimmaksi, kun tappiot merellä nostattivat kapina-aaltoja pitkin maakuntaa. Tilannetta vaikeutti sekin, että amiraalit olivat jakaantuneet orangisteihin ja States partyn kannattajiin. Trompin kuoleman jälkeen Hollanti etsi kuumeisesti uutta johtavaa amiraalia, mutta tehtävä oli pitkään täyttämättä poliittisen tilanteen herkkyyden takia, vaikka koko tasavallan olemassaolo oli vaakalaudalla ilman pätevän amiraalin kykyä johtaa laivastoa. 720-721

Caught between the English, without, and the Orangist, within, the ‘True Freedom’ of the republicans was saved by the cohesion of Holland, the lack of cohesion of the lesser provinces, and the vulnerability of England to maritime counter-pressure. 721

Tiukassa paikassa Hollannin regentit tiivistivät rivinsä ja pitivät päänsä kylmänä: orangistien vaatimuksille ei annettu periksi. 721

Englanti voitti Pohjanmeren taistelut mutta ei koko sotaa. Hollanti oli liittoutunut Tanskan kanssa ja pystyi eristämään Englannin täysin Itämereltä: 1653 yksikään englantilaislaiva ei kulkenut Tanskan salmien kautta Itämerelle. Välimerelläkin hollantilaiset olivat voitokkaita ja Livornossa amiraali Van Galen tuhosi englantilaisen pelastuslaivueen minkä jälkeen Englanti poistui loppusodan ajaksi Välimereltä. Itä-Intiassa VOC saavutti nopeasti meriherruuden Persianlahdelta Kiinanmerelle. 721

è By November 1653, Cromwell and Parliament had had enough and began to think in terms of making peace without making great gains from the war. 722

1654 Englannin ainoa vaatimus viholliselleen oli se, ettei tasavalta enää koskaan nimittäisi Orange-Nassaun suvun jäsentä minkäänlaiseen korkeaan virkaan. Tämä vaatimus synnytti kalabaliikkia tasavallassa, ja orangistit uskoivat, että tämä vaatimus oli enemminkin de Wittin kuin Cromwellin junailema. 722

De Witt tiesi, etteivät pienemmät maakunnat tulisi missään tapauksessa hyväksymään tällaista Orangen sukua koskevaa ulossulkemista (exclusion), joten se oli jätetty pois virallisista rauhanneuvotteluista.

è But the States General did not know that de Witt had conceded a secret annexe, obliging the States of Holland alone to pass an Act of Exclusion, with respect to their province, stipulating that Parliament would not ratify the peace until Holland had done so. 722

States General ratifioi rauhansopimuksen 22.4.1654 tietämättä Hollannin Englannin kanssa sopimasta salaisesta ehdosta. 722

Hollannissakin moni kaupunki vastusti ekskluusiota, mutta Hollannin maakunta hyväksyi lopulta ekskluusion 4.5.1654. 722-723

Monessa maakunnassa Hollannin toimia paheksuttiin, mutta maakunnat olivat sisäisesti jakaantuneita eivätkä ne pystyneet saavuttamaan yhteistä mielipidettä siitä, miten asiassa olisi pitänyt edetä. Loputa vain Friesland ja Seelanti pystyivät saavuttamaan maakunnallisen yksimielisyyden ja ne syyttivät Hollantia Utrechtin unionin sääntöjen rikkomisesta ja vaativat tutkimuksia siitä, mitä Lontoon rauhanneuvotteluissa oli tapahtunut. 724

De Witt vastasi Seelannin esittämiin syytöksiin omassa Deductionissaan siten, että Utrechtin unioni on seitsemän suvereenin valtion liitto, jossa jokaisella on oikeus nimittää tai olla nimittämättä itselleen Stadholder tai kapteenikenraali tarvitsematta siihen muiden valtioiden suostumusta. Hän myös toi esille käsityksensä, että tasavaltaisessa hallintotavassa vallan luovuttaminen yhdelle henkilölle (eminent head) olisi suuri uhka todelliselle vapaudelle, kuten Firenzen kohtalo oli osoittanut. 725-6

 

De Witt’s system during the later 1650s

1650-luku oli tasavallan ja Hollannin kulta-aikaa. Sodan jälkeen alankomaalaisten ote rich tradesista vankistui edelleen ja Englannin ja Espanjan välinen sota 1655-60 auttoi hollantilaisia vahvistamaan kaupallisia intressejään ja verkostojaan englantilaisten kustannuksella. 727

Muiden maakuntien sisäinen hajanaisuus oli de Wittin mielestä vain hyväksi tasavallalle ja Hollannin kyvylle toimia sen johdossa. Lokakuussa 1654 Overijsselin epävirallinen säätykokous päätti ratkaista maakunnan sisäisen sekaannuksen nimittämällä William III:n Stadholderiksi ja Willem Frederikin Lieutenant-Stadholeriksi siihen saakka, että nuori Willem tulee täysi-ikäiseksi. 728 à Hollannissa järjestettiin heti maakuntakokouksen hätäkokous käsittelemään tätä asiaa, joka nähtiin hyvin vaaralliseksi Hollannin ja koko tasavallan kannalta

Overijsselin asiat alkoivat mennä vieläkin sekavimmiksi, kun Deventeriin kokoontunut ”säätykokous” tuomitsi aiemman kokouksen tekemän William III:n ja Willem Frederikin nimitykset maakunnan virkoihin. 729

Deventerin kokous pelkäsi vastustajiensa turvautuvan väkivaltaan, joten Deventerista lähetettiin delegaation tapaamaan Hollannin edustajia maaliskuussa 1655. Lähetystö pyysi lisää generalityn joukkoja puolustamaan kaupunkia mahdolliselta vallankaappaukselta. 730

Kun Generality armyn  (tasavallan armeija, miten kääntää?) komentaja Brederode kuoli syyskuussa 1655 De Witt tarjosi Willem Frederikille komentajuutta sillä ehdolla, että hän kiistäisi Willem III:n aseman laillisuuden ja sitä myöten omat nimityksensä Overijsselin luutnantti-stadholderiksi. 730

Hollannissa kuitenkin kauhistuttiin ajatuksesta, että vuoden 1650 vallankaappauksen sotilasjohtaja valittaisiin armeijan komentajaksi. Lopulta vroedschapin nimittämä komitea suositteli armeijan komentajaksi Willem Frederikin ainoaa alankomaalaista kilpailijaa, kreivi Johan Maurits Nassau-Siegeniä, entistä Alankomaiden Brasilian kuvernööriä. 730-31

De Witt kuitenkin pelkästi, että jos Willem Frederikiä ei valittaisi komentajaksi hänen valtaansa perustuslaillisesti rajaamalla, hän Friesland ja Groningen saattaisivat saada muista maakunnista tarpeeksi tukea hänen nimittämiselleen ilman mahdollisuutta rajoittaa hänen valtaansa. Lopulta de Witt ja Willem Frederik saavuttivat yhteisymmärryksen, joka tunnettiin nimellä Harmonia. Moni de Wittin lähipiirissä epäili, että de Witt oli tehnyt huonot kaupat ja että Willem Frederik pystyisi armeijan komentajana hallitsemaan tasavaltaa. 731-32

Willen Äffän manööverit kuitenkin suututtivat Orangen suvun päähenkilöitä ja saivat WF:n katumaan diiliään de Wittin kanssa. Lopulta, kun States Generalissa oli läsnä vain 5 maakuntaa seitsemästä, WF:n kannattajat junttasivat hänet kenttämarsalkaksi ilman de Wittin ideoimia rajoituksia. 732 à Hollanti tietenkin piti nimitystä laittomana ja ilmoitti etteivät sen rykmentit tottele ”laittomasti” nimitettyä kenttämarsalkkaa.

Hollannin ”States partyn” ideologia perustui siihen fantasiaan, että tasavallan maakunnat olivat suvereeneja, mikä oli tietenkin fiktiota, minkä kaikki tiesivät. Hollannin oli kuitenkin pidettävä tästä fantasiasta kiinni, koska se ei halunnut hyväksyä sitä, että enemmistöäänestyksessä se saattoi jäädä tappiolle. 733

Holland’s Pensionary resolved the tangle in the States General by working on the lesser provinces and, on 1 February, the earlier decision, to appoint WF, was cancelled by four votes to three, with now only Friesland, Groningen, and Zeeland supporting the appointment. 733

Sisämaaprovinsseissa kuohunta kuitenkin jatkui ja Munsterin ruhtinaspiispan aikeet luoda yhtenäinen valtio maataloudeltaan rikkaaseen Munsterlandiin oli rajamaakunnille ja koko tasavallalle potentiaalinen turvallisuusriski. 733

Hollanti teki poliittisia interventioita sisäisesti hajanaisiin Overijsseliin ja Gelderlandiin, jossa hallinnollisia ja tuomiovaltaan liittyviä rajoja piirreltiin uusiksi. Hollanti teki intervention myös Munsterlandiin, ja tällainen omien maarajojen ulkopuolelle suuntautuva interventio oli täysin uutta Hollannille.  Munsterlandin tapauksesta opittiin ainakin se, että Gelderland ja Overijssel eivät mahtaneet yksinään mitään Munsterlandille, niiden ainoa turva oli Hollanti, jonka intressit olivat luonnollisesti pääosin merillä – tämän takia kaikki eivät Hollannissa pitäneetkään de Wittin interventiopolitiikasta.

1656 Hollanti joutui puuttumaan Itämeren tapahtumiin ja lähetti laivaston Ruotsia vastaan, jottei se saisi Danzigia ja Vistulan suistoa haltuunsa. 1658 Obdamin laivaston vaputtamaan Kööpenhaminan, 1660 Tanska ja Ruotsi solmivat rauhan.   

 Tasavallalla ja sen maakunnilla oli monia erilaisia ulkopoliittisia intressejä: Munterland, Itämeri ja Tanskan salmet, Atlantti ja kamppailu Portugalia vastaan. De Witt pyrki sovittelemaan näitä eri intressejä yhteen ja hahmottelemaan kokonaisuutta palvelleen kansallisen intressin.

 

30. The Republic at its Zenith, II: 1659-1672

   

‘South’ and ‘North’ after the peace of the Pyrenees, 1659

Espanjan ja Ranskan välisen sodan loppuminen vuoden 1659 Pyreneiden rauhaan tuli vaikuttamaan huomattavasti Alankomaiden etelä- ja pohjoisosiin. Vuoteen 1659 asti Espanja oli kantanut suurimman taakan Ranskan vallan kasvun rajoittamisessa Euroopassa ja Etelä-Alankomaiden linnoittamisessa. 739

Pyreneiden rauhaan asti Espanja oli pitänyt suuren osan armeijastaan sijoitettuna Etelä-Alankomaihin, josta se uskoi parhaiten pystyvänsä puolustamaan asemaansa Euroopassa. 739

Arkkiherttua Leopold Wilhelmin hallintokauden aikana koettiin jopa Espanjan voimien kasvun virkoaminen Alankomaissa, kun hänelle annettiin joukkoja ja rahaa hyödyn ottamiseksi Ranskan heikkoudesta Fronden aikana 1648-1652. 739

1650-luvulla Ranskan kyvyttömyys ratkaista sotaa sai Cromwellin Englannin liittymään sotaan Espanjaa vastaan. Vasta ”battle of the Dunes” kesäkuussa 1658 tuotti Espanjan Alankomaiden joukoille ratkaisevan tappion. 740

Vuoden 1659 jälkeen tilanne muuttui nopeasti. Espanjan sotakonetta voidelleet hopealähetykset Madridista Antwerpeniin kuivuivat. Espanja muutti prioriteettejaan: miehet ja resurssit joita oli ennen käytetty Alankomaissa sijoitettiin nyt Portugalin ja sen kolonioiden takaisinvaltaamiseen. Suuri offensiivi Portugalia vastaan muuttui kuitenkin nöyryytykseksi ja 1668 Philip IV joutui tunnistamaan Portugalin itsenäisyyden. 740-41

Espanjan Flanderin armeija kutistui vuoden 1658 70 000 miehestä 33 000 mieheen kolme vuotta myöhemmin, ja hieman myöhemmin siihen kuului enää 20 000 miestä. 741

Yhdeksänvuotisessa sodassa Espanja rooli oli enää tukea vahvempia armeijoita Ranskan vastaisessa taistelussa. 741-42

Espanjan Alankomaiden armeija joutui rahoittamaan toimintaansa Amsterdamin pörssistä lainatuilla varoilla. 742

Kun Espanjan ote Etelä-Alankomaista heikkeni, YP:n intresseissä oli pitää etelä heikon espanjalaisregiimin alaisena. Espanja oli Munsterin rauhassa sitoutunut sulkemaan Scheldtin meriliikenteeltä ja sen takia Etelä-Alankomaat olivat heikommassa asemassa suhteessa pohjoisen Yhdistyneisiin provinsseihin – asiantila, josta pohjoisessa haluttiin pitää kiinni. YP halusi myös pitää etelän turvavyöhykkeenään Ranskaa vastaan. 744

Etelä-Alankomaista oli tullut vahvasti katolinen alue, jonka katolisuus oli niin järkähtämätöntä, ettei protestantismin leviämistä enää pelätty alueella. 745

 

Party and faction in the early 1660s

Pyreneitten rauhan jälkeen ja Kaarle II noustua Englannin kuninkaaksi YP:ssa toivottiin Englannin suhteiden paranevan siitä, millaisia ne olivat Cromwellin hallinnon aikana. Orangistit toivoivat asemansa parantuvan, koska Kaarle oli nyt kymmenvuotiaan Oranian prinssi Wilhelmin setä. Kauppiaat taas toivoivat rauhallisia suhteita Englantiin jotta meret ja kauppareitit pysyisivät rauhallisina, mitä ne eivät olleet Cromwellin hallinnon aikana. Jopa toiveita Navigation Actin kumoamisesta eläteltiin. 748

De Witt huolestui siitä, että halutessaan solmia lämpimät suhteet Englannin kanssa, Amsterdamin kaupunki omaksuisi Orangen sukua kosiskelevan strategian, joka heikentäisi kaupungin ”States partya”. 749

States General päätti antaa Kaarlelle suuren lahjan, johon kuului taideaarteita ja jahti. Lahja teki kuninkaaseen ja tämän hoviin suuren vaikutuksen ja Kaarle sanoi puheessaan yleissäätyjen lähettiläille haluavansa sitoa läheisemmän allianssin tasavallan kanssa. 749-50

Prinssi Williamin äiti, kuningas Kaarlen sisko prinsessa Mary lähetti kaikille maakuntakokouksille kiertokirjeen, jossa hän pyysi poikansa nimitettävän niihin korkeisiin virkoihin, joissa Orangen prinssit olivat aiemmin toimineet. 751

Seelanti äänesti sen puolesta, että William valittaisiin unionin stadholderiksi ja kapteeni-kenraaliksi, joina hän toimisi sitten kun saavuttaisi 18 vuoden iän. Friesland yhtyi Seelannin ehdotukseen ja lisäsi, että Williamille annettaisiin paikka Raad van Statessa hänen täyttäessään 16. Overijssel ja Gelderland äänestivät myös näiden ehdotusten puolesta. 751

De Witt halusi pitää kiinni Hollannin ekskluusiosta ja tarjosi prinsessa Marylle järjestelyä, jossa prinssi saisi muhkean eläkkeen Hollannilta, ja että Hollannin maakunta voisi kouluttaa häntä, jotta hän olisi joskus kykenevä ottamaan korkean viran Hollannin maakunnassa. Tällaisella paketilla de Witt toivoi pystyvänsä lepyttämään Marya tarpeeksi, jotta tasavallan neuvottelut Kaarlen kanssa Lontoossa jatkuisivat hyvässä hengessä. 751

Mary kuitenkin kuoli de Wittin epäonneksi tammikuussa 1661 ja hän oli nimennyt veljensä, kuninkaan, Williamin suojelijaksi. 752

Leicesterin jälkeen ulkovalloilla ei ollut ollut niin suurta vaikutusvaltaa tasavallan asioihin kuin nyt oli. Myös tasavallan neuvottelut Englannin kanssa Lontoossa sujuivat huonosti. Kaarlella ei ollut aietta kumota Navigation Actia vaan uudistaa se omissa nimissään, vanha vääntö maiden Itä-Intian komppanioiden välisistä asioista jatkui entisellään ja uusia jännitteitä maiden välille syntyi Karibialla, Länsi-Afrikassa ja Uudessa Alankomaissa. 752

Kaarle oli myös valinnut Haagin lähettilääkseen Sir George Downingin, vanhan cromwellilaisen joka oli nyt kääntynyt rojalistiksi, ja joka tunnettiin vihamielisyydestään hollantilaisia kohtaan. Hän saapui Haagiin ohjeinaan mobilisoida orangistit tukemaan prinssin kasvatuksen antamista Kaarlen, Amalian ja Brandenburgin vaaliruhtinaan tehtäväksi. 753

By autumn of 1661, it seemed that Charles had the Holland States party trapped between the rising tide of English pressure at sea, and the upsurge of Orangist sentiment within. 753

Seitsemää provinssia jakoi myös suhtautuminen rauhanehtoihin Portugalin kanssa vuonna 1661. Seelanti, Gelderland, Groningen ja Utrecht eivät olleet valmiita rauhaan ilman entisen Alankomaiden Brasilian alueiden palauttamista (tai korvauksen saantia sen menetyksestä). Downing yritti lietsoa tätäkin eripuraa tasavallassa heikentääkseen sitä sisäisesti. 753

De Witt sai taivuteltua Utrechtin ja Groningenin rauhan puolelle, mutta Seelanti ja Gelderland eivät suostuneet rauhaan ilman Brasilian alueiden palauttamista ja vaativat, ettei Unionin artiklat mahdollista sodasta ja rauhasta päättämistä ilman kaikkien provinssien suostumusta. States Generalin viikon presidentti oli Groningenin delegaatiosta, ja hän ilmoitti States Generalin päättäneen rauhasta viiden maakunnan enemmistöäänellä. 753-54

Lähikuukausien aikana de Wittin asema paljastui pelättyä vahvemmaksi. Amsterdamissa Kaarlen aggressiivinen meripolitiikka nähtiin uhkana, joten regentit, kauppiaat ja VOC:n ja WIC:n johto menettivät intonsa tukea Orangen sukua, joten he ryhmittyivät de Wittin taakse, koska yhtenäinen vahva Hollanti oli nyt heidän ainoa toivonsa. Samaa tapahtui muuallakin Hollannissa sekä myös Seelannissa. 754

Seelannissa oli vahva perinne kannattaa Orangen sukua, mutta maakunnalla oli paljon menetettävää jos Englannin merellinen ekspansio ottaisi tuulta purjeisiinsa. Sillä oli paljon voitettavaa Länsi-Afrikassa ja Karibialla,  minne Englanti ja englantilaiset kauppiaat olivat Kaarlen innostamana tunkeutumassa. Näistä syistä Seelanti etääntyi Englannista ja orangismista ja lähentyi Hollantia. 754

…through most of 1662, the confrontation between the rival politico-theological blocks in Dutch politics turned on whether or not to respond to English demands for compensation for damages suffered in the Indies. 755 à De Witt kannattajineen halusi kutsua YP:n edustajat pois Lontoosta, jos nämä eivät pystyneet toimimaan ohjeidensa mukaan. De Wittin ”puolue” oli valmis mieluummin lisääntyneeseen kitkaan ja jopa sotaan Englantia vastaan kuin taipumaan Kaarlen painostuksen alla. De Wittiä kannatti Seelanti ja Utrecht ja häntä vastusti Friesland, Gelderland, Overijssel ja Groningen. à Fundamentally, it was a split between maritime and landward provinces. 755

Vaikka Downing yritti miten keplotella Haagissa, fakta oli se, että kesään 1662 mennessä Hollanti ja Seelanti olivat yhdistyneet vahvasti tukemaan de Wittin päättäväistä politiikkaa, johon kuului laivaston vahvistaminen ja Englannin kuninkaan uhmaaminen. 757

Syyskuussa 1662 Englannin ja YP:n välinen sopimus saatiin vihdoin solmittua, mutta se tuli niin pitkän viiveen jälkeen ja nostatti niin monia uusia kiistakysymyksiä, että siitä ei ollut sellaisen vankan ystävyyden pohjaksi, jota orangistit olisivat kaivanneet. 757

Samaan aikaan Hollanti ja Seelanti löysivät yhteisymmärryksen koskien käskynhaltijuutta ja rauhaa Portugalin kanssa. Maakunnat sopivat, että ne eivät nimittäisi prinssiä minkäänlaiseen virkaan ennen kuin hän täyttäisi 18 vuotta. Thibault ja Middelburgin vroedschap tukivat tätä esitystä, jota kannatti Seelannin kaupungeista kaksi neljästä. De Witt teki koko 1660-luvun puolivälin yhteistyötä Thibaultin, takkiaan kääntäneen entisen orangistin, ja Seelannin johtavien poliitikkojen kanssa. 757

Myös Portugalin rauhan suhteen saatiin juntattua ratkaisu Hollannin ja Seelannin yhteistyöllä, vaikka pienemmät maakunnat olivatkin vastahankaisia. 757-58

 

Ideological conflict in the early 1660s

1660-61 koetun orangismin virkoamisen seurauksena tasavallassa alkoi laaja keskustelu YP:n valtion luonteesta, perinnöllisestä vallasta ja tasavalloista. Oli kulunut 10 vuotta Vilhelm II:n epäonnistuneesta vallankaappauksesta ja de Wittin ”todellinen vapaus” oli ehtinyt juurtua yleisön tietoisuuteen. Kuitenkin vuosien 1660-61 tapahtumat osoittivat, että Orangen suvulla ja ajatuksella yhdestä kansakunnan kokoavasta johtajasta oli paikkansa kansan syvien rivien sydämissä. 758

Samaan aikaan tasavaltaiset ideat saavuttivat jatkuvasti enemmän suosiota koulutetun eliitin keskuudessa niin YP:ssa kuin Englannissakin. Mm. Machiavellin kirjoituksia ilmestyi hollanniksi käännettynä 1652. 758-59

Kaksi merkittävintä repeublikaanista kommentaattoria olivat leidenilainen tekstiilitehtailija Pieter de la Court ja hänen ystävänsä, haagilainen lakimies Johan Uytenhage de Mist. de la Courtin 1662 julkaisema Interest van Hollandt, jossa hän väitti että Hollannille olisi aina ollut parempi olla ilman Stadholderia, nostatti ennen näkemätöntä raivoa läpi koko tasavallan. 759

Teoreettiselta anniltaan vieläkin tärkeämpi teos oli de la Courtin Political Discourses vuodelta 1662, jossa hän perusteli miksi monarkiat ja kvasimonarkiat ovat vahingollisia kansalaisille, koska ne alistavat kansan hyvinvoinnin dynastisille pyrkimyksille. Tasavalloilla on kansalaisia, monarkioilla alamaisia. Hän kannatti myös kirkon vaikutusvallan rajoittamista julkisessa sfäärissä. 760

Kränää tuli Hollannissa siitäkin, keitä viranomaisia pitää muistaa ja missäkin järjestyksessä julkisissa rukouksissa ja saako/pitääkö pappien muistaa rukouksissaan myös Orangen sukua, varsinkin kun elettiin Stadholderitonta kautta… 761-62

Tästä seurasi taas tasavallassa ja maakuntien välillä laajempi keskustelu siitä, olivatko maakunnat suvereeneja – kuten de Witt väitti – vai edustiko States General suvereeniutta, tai oliko osa suvereeniudesta States Generalilla… 762-63

Kun Munsterin ruhtinaspiispan aggressiivinen politiikka uhkasi tasavaltaa ja erityisesti rajamaakuntia, oli pienempien maakuntien unohdettava erimielisyytensä uskonnollisista ja ideologispoliittisista asioista Hollannin kanssa, sillä vain Hollanti pystyi tarjoamaan tasavallalle johtajuutta ulkoisen vaaran uhatessa. 765-766

è mielenkiintoinen kappale jossa vilisee kohtuullisen paljon nimiä ja pamfletteja ja kirjoja, joita tämän kiistan aikana julkaistiin.

 

The second Anglo-Dutch War, 1664-1667

The Second Anglo-Dutch War commenced, officially, in March 1665 but, in reality, early in 1664. Ever since England had made peace with Spain, in 1660, and resumed peacetime maritime expansion, tension between the rival English and Dutch empires of trade had been acute. 766

Sota oli globaalit mittasuhteet saanut yhteenotto, jota käytiin erityisen kiihkeänä Länsi-Afrikassa, Karibialla ja Itä-Intiassa. 766

1664 englantilaiset olivat jo kaapanneet satoja hollantilaislaivoja ja valloittaneen hollantilaiskolonioita, mm. Uuden Alankomaan jonka pääkaupunki sai uudeksi nimekseen New York. 766

YP oli ottanut oppia ensimmäisen sodan opetuksista ja kehittänyt laivastoaan (ks. Brandonin kirja!) mutta Englanti oli tehnyt samoin ja se ylläpiti etumatkansa. 767

YP:n laivastoa riivasi, kuten ensimmäisenkin sodan aikana, ideologiset ristiriidat eli orangistien ja republikaanien väliset skismat. Mm. Orangen suku kannattanut amiraali Cornelis Tromp sai potkut niskoittelun takia keskellä sotaa vuonna 1666 ja oli paitsiossa niin kauan kuin tasavaltainen regiimi oli vallassa. 767

Yleinen mielipide Euroopassa oli, että Englanti on vahvempi osapuoli. Ensimmäinen suuri taistelu Lowestoftissa kesäkuussa 1665 näytti todistavan tämän arvion oikeaksi: YP lähetti kaikkien aikojen suurimman laivueensa taisteluun (103 laivaa, 21613 miestä ja 4869 tykkiä) mutta 17 laivaa menetettiin ja englantilaisten tulivoima oli paljon suurempi. Taistelumoraali aleni välittömästi, samoin VOC:n ja WIC:n osakkeet romahtivat Amsterdamin pörssissä. 768-69

Saadakseen tarpeeksi merimiehiä laivastoon, Amsterdamin amiraalisto (Admiral college) nosti laivaston palkat ennen kuulemattomaan 30 guilderiin kuukaudelta. Hyvät uutiset mm. kotiin palaavasta Itä-Intian laivueesta joka oli karistanut englantilaislaivat kannoiltaan nostivat moraalia ja myös VOC osakekurssia. 769

Sota oli alkanut tappiolla ja laskenut mielialoja, mutta Downingin odottamaa sisäistä hajaannusta ei tapahtunut, vaikka sisämaan provinssit eivät innostuneet sodasta Englantia vastaan. YP onnistui Hollannin johtamana mobilisoimaan resursseja sellaisella tehokkuudella suhteessa väestön kokoon, että yksikään Euroopan monarkia ei pystynyt vastaavaan. 769 à kolmiportainen rakenne ja desentralisaatio eivät siis näyttäneetkään olleen sellaisia heikkouksia, kuin Euroopan hoveissa uskottiin

Munsterin paineen alla itäiset provinssit ymmärsivät, että Hollanti on niiden ainoa turva, eikä Hollanti auttaisi ilman valmiutta yhteistyöhön. Munsterin joukot hyökkäsivät sisämaan puolelle 1664 englantilaisten apujoukkojen tukemana ja vasta marraskuussa ranskalaisjoukkojen avustaman itäinen rintama saatiin stabiloitua. 770   

The crucial factor in the Republic’s surviving the setbacks of 1664-6, without caving in, and finally emerging triumphant, was indeed the attitude of the populace. 771

Koska kansa tuki hallintoa joutuivat johtavat orangistit ja Englantimieliset henkilöt jäivät vaille tukea kotimaakunnissaan ja yleissäädyissä. 771

Nuoren Williamin rooli oli visainen pulma molemmille sotaa käyville maille. Koska sodalle oli vahva kansan tuki, joutuivat orangistit hyväksymään se, että nuoren ruhtinaan oli otettava etäisyyttä Kaarle II:een, mutta samalla oli mahdollista lähentää hänen suhteitaan Brandenburgin sukuhaaraan. 772

1666 YP:n strateginen asema parantui. Ranskan invaasio ja Englannin tukien kuivuminen pakottivat Munsterin ruhtinaspiispan tekemään rauhan, jossa hän vetäytyi kaikilta valloittamiltaan alueilta. Tanska-Norja joka oli aluksi liittoutunut Kaarlen kanssa vaihtoi puolta ja sulki Tanskan salmet englantilaisilta laivoilta. YP:n lähettämä laivasto auttoi Tanskaa varmistamaan, ettei Englanti pystynyt murtamaan salmien sulkua, ja vuonna 1666 yksikään englantilainen laiva ei purjehtinut Itämerelle tai sieltä pois. 772-773

Itä-Intiassa VOC ajoi englantilaiset meriltä ja kaappasi lukuisia englantilaisten linnoituksia. Välimerelle Englanti ja Hollanti halvaannuttivat toistensa kaupankäynnin, mikä hyödytti Genovaa ja Ranskaa. Pohjoisilla vesillä hollantilaiset merirosvot alkoivat kaapata englantilaislaivoja kiihtyvällä tahdilla. Yhteensä noin 500 englantilaislaivaa kaapattiin, joista moni huutokaupattiin Espanjassa. 773

Taistelut merillä jatkuivat kuitenkin kiivaina ja melko tasaisina. à But whilst the Dutch had the money, munitions, and stores to keep on fitting their fleets, Charles II and Parliament were unable to keep it up. The cost was tremendous and English maritime commerce almost completely paralysed. Loss of trade and ships, shortages of stores, and the impact of the Great Plague and Fire of London all contributed to heat London over the winter of 1666-7, the colliers being kept away by the Dutch navy and privateers. 773

è psykologisesti YP oli voittanut jo vuoden 1666 loppuun mennessä

1667 aikana hollantilaiset saartoivat Kaakkois-Englannin ja kesäkuussa De Ryuter toteutti kuuluisan hyökkäyksensä Medwayhin, jossa mm. poltettiin vihollisen laivoja ja Englannin lippulaiva Royal Charles hinattiin pois. 773

Karibiallakin hollantilaiset alkoivat päästä niskan päälle. 1667 seelantilaisten seitsemän laivan ja tuhannen miehen retkikunta valtasi englantilaisten linnoituksen Paramaribossa ja sai sen kautta hallintaansa koko Surinamin kolonian, jossa voitiin tuottaa paljon sokeria. WIC valtasi myös Tobagon takaisin. 774

Peace was signed at Breda in July 1667. Under the terms, England kept New York, but returned St Eustatius and Saba, ceded Surinam and the former English West African base of Cormantine, now “Fort Amsterdam”, surrendered her long-standing claim to Pola Run in the Banda Islands, conceded the principle of ‘Free Ship, Free Goods’, and agreed to modify the Navigation Act to allow Germany to be defined as part of the Republic’s natural hinterland. 774

Bredan rauha oli voitto tasavallalle, Hollannin maakunnan tasavaltaisille, De Ryuterille ja laivastolle sekä de Wittin veljeksille. Orangisteille sota päättyi häpeään ja nöyryytykseen. 774 à Henri Buat, Buat conspiracy, googleta jos kiinnostaa enemmän

 

The Republic in conflict with Louis XIV

Ludvigin valtakauden alussa Ranska ja YP olivat liittolaisia. Vuoden 1662 sopimus hyödytti tasavaltaa paljon ja republikaanit saivat Ranskan liitostaan vastapainoa orangistien yhteyksille Stuarteihin. 776

Yet, from the outset, tensions arose to disturb this incipient amity between France and the Republic. Two principal sources of friction, one strategic and territorial, the other economic, eroded Franco-Dutch concord and proved decisive in shaping the subsequent course of great power politics. 777

Ensimmäinen kysymys koski Espanjan Alankomaita. Espanja oli vetäytymässä Etelä-Alankomaista juuri sillä hetkellä, kun Ludvig rakensi maailman vahvinta armeijaa. Voimatyhjiö alueelle syntyi siis juuri sillä hetkellä, kun Ranska oli vahvistumassa sotilaallisesti. 777

Toinen jännite koski kaupankäyntiä ja kolonioita. Ennen vuotta 1662 Ranska oli niin kiivaasti halunnut turvata yhteistyönsä tasavallan kanssa, että se ei ollut tehnyt juuri mitään hollantilaisten tunkeutumiselle Ranskan markkinoille tai sille, että hollantilaiset hallitsivat ranskalaisten tuotteiden kuljetusta. 1660-luvulla hollantilaisten kaupallinen menestys Ranskassa kuitenkin ärsytti ranskalaisia kauppiaita ja Ludvig aloitti merkantilistisen ohjelman, joka kohdistui hollantilaisten intressejä vastaan niin Euroopassa kuin valtamerillä. 778-9

1664 Colbertin uusi yleistariffi ei nostanut hollantilaisten kustannuksia yleisesti ottaen kovinkaan paljon. Tuontisokerille asetettiin kuitenkin korkea tariffi, mikä oli kova isku Amsterdamin sokerinhienonnusteollisuudelle. Amsterdam sai Ranskan mielestä raakasokerinsa laittomasti Ranskan Länsi-Intian kolonioista, ja Ludvig halusi varata tämän raaka-aineen yksinomaan ranskalaisen sokeriteollisuuden käyttöön. 779

Also in 1664, Louis set up the new state-backed French East, and West, India Companies, marking the commencement of a regular French East India traffic and a new and more dynamic phase of French trade and colonization in the New World. 779

Keväällä 1667 Ludvig ei enää pelännyt että Englanti voisi alistaa Hollannin ja saavuttaa siten herruuden maailmankaupassa, joten hän päätti ottaa kaiken vielä saatavissa olleen hyödyn irti Englannin ja Hollannin välisestä sodasta. 780

In particular, two initiatives transformed the situation: the publication of Colbert’s second tariff list, in April 1667, and the entry of French troops into the Spanish Netherlands. 780 

Uudet tariffit kohdistuivat tekivät monien tuotteiden tuonnista Ranskaan huomattavasti aiempaa kalliimpaa, mikä johti shokkiin ja suuttumukseen hollantilaissatamissa ja tariffit vaikuttivat moneen tasavallan tuotannonalaan. 780

Huhtikuussa 1667 ranskalaiset joukot ylittivät rajan ja saapuivat Espanjan Alankomaihin. Espanja pyysi jatkuvasti apua YP:lta ja uhkasi, että se saattaa antaa Etelä-Alankomaat Ranskalle vaihtokaupassa, jossa se itse saisi Roussillonin ja Ranskan Navarren, mutta de Witt oli oikeassa kun piti uhkausta bluffina. 780

Kun Madrid käski Brysselin kenraalikuvernööriä käymään uusiin neuvotteluihin YP:n kanssa, Espanjan hovi ohjeisti häntä tarjoamaan tasavallalle Ostendia, Brugesia ja Dammea pantiksi miljoonan guilderin lainasta ja sotilasavusta. De Witt ja Hollannin johto kävivät neuvotteluihin espanjalaisten kanssa antaakseen psykologista painetta ranskalaisille. 780-81

Finally, forced to act, however uninviting the courses open to him, De Witt opted for what became known as the Triple Alliance of 1668. This was an armed coalition of the Republic, England, and Sweden, formed to mediate between France and Spain. 781

Allianssi vaati vihollisuuksien välitöntä lopettamista ja neuvoi Espanjaa luovuttamaan Ranskalle joko Luxemburgin tai Franche-Comten sekä ne laajat alueet jotka Ranska oli vallannut. Allianssin tavoitteena oli siis lepytellä Ludvigia, mutta salaisessa sopimuksessa kolme maata sitoutuivat aseelliseen interventioon Ranskaa vastaan jos Ludvig kieltäytyisi tottelemasta. à De Witt tried this by means to Stop Louis without sacrificing the Republic’s officially still friendly relationship with France. 781

Näkemykset siitä, miten suhtautua Ranskaan ja Espanjaan, jakoi Hollannin “States party blockia.” Vaikutusvaltainen regentti Coenraad van Beuningen, joka oli ollut lähettiläänä Pariisissa ja oli tasavallan kokenein diplomaatti, arvioi salaisessa raportissaan States Generalille vuonna 1688 Ludvigin olevan niin vihamielinen tasavaltaa kohtaan, että YP:n piti hakea liittoa Espanjan ja keisarin kanssa ja aloitettava vahvat toimenpiteet Ranskan merkantilistista politiikkaa vastaan. 781-82

van Beuningenin näkökanta sai Amsterdamissa enemmän kannatusta kuin de Wittin, sillä Ludvigin tariffit olivat vihastuttaneet kaupunkilaisia ja koska Espanja ja Espanjan Amerikka olivat olleet vuodesta 1647 tasavallan kaksi tärkeintä markkinaa. Siksi Amsterdamissa kannatettiin läheistä suhdetta Espanjan kanssa. 782-83

Louis bowed to the Triple Alliance and halted the advance of his armies in the south Netherlands, but rarely concealed his fury at the Dutch role in his being thwarted. From this point on his diplomacy and mercantilism assumed an aggressively anti-Dutch character. 783

è Ranskan kauppakomppaniat aloittivat maailman merillä kampanjoita, jotka oli tähdätty hollantilaisia vastaan. Ludvig etsi myös liittolaisia tasavallan itäpuolisista saksalaisvaltioista. 783

YP:n tiedustelu ei ollut lainkaan kartalla siitä, että Ranska ja Englanti olivat solmimassa salaista sopimusta yhteisestä hyökkäyksestä tasavaltaan. De Wittille tuotti vaikeuksia myös Amsterdamin ja Hollannin orangististen kaupunkien lähentyminen. Van Beuningen ja Gillis Valckenier kannattivat merkantilistista vastahyökkäystä, jota Ludvigin tariffien kurittamat Leiden ja Haarlem kannattivat. 784     

States General päätti lopulta Ranskaa vastaan suunnatusta taloudellisesta kostosta tammikuussa 1671. Pakettiin kuului ostoboikotteja ranskalaisille tuotteille, ja loppuvuodesta Hollanti päätti vielä rajummista taloudellisista toimista Ranskaa vastaan. 784-85

Hyökkäyksestä tasavalta vastaan oli kuitenkin jo sovittu.

Louis completed his plans for the encirclement, and breaking, of the Republic, with his alliance with Cologne of January 1672. France and England, together with Cologne and Munster, were now poised to overwhelm the Republic, destroy its power and independence, and despoil it of substantial territory and most of its colonies. 785

 

The twilight of the ‘true freedom’

-          tässä kappaleessa todella mielenkiintoista, mutta väikkäri-idean kannalta ei ehkä niin relevanttia, asiaa poliittisfilosofisesta keskustelusta joka koski mm. uskonnollista suvaitsevaisuutta, Orangen suvun asemaa tasavallassa, republikanismista ja stadholder -instituutiosta jne.

 

31. 1672: The Year of Disaster

Tukkaan tuli niin perkeleesti taisteluissa ja kansanjoukot vaativat Orangea stadholderiksi, mikä tapahtuikin.

Vroedschapeja puhdistettiin, joskin kohtuullisen kevyesti. Kansa vaati erityisesti Loevesteinilaisia puhdistettavaksi raadeista ja julkisesta elämästä ja muutenkin miliisit, killat ja muut alempien keskiluokkien instituutiot vaativat lisää oikeuksia keskiluokille regenttien vallan vastapainoksi.

 32. The Stadholderate of William III, 1672-1702

From the “Year of disaster” to the peace of Nijmegen, 1672-1678

Katastrofivuoden 1672 kesään mennessä suuri osa tasavallasta oli ranskalaisten tai munsterilaiten hallussa ja loppuosat olivat kapinoiden ja poliittisen levottomuuden kourissa. Ainoa maakunta jota ei ollut valloitettu ja jonka yli kapinat eivät pyyhkineet oli Friesland. 807

Vroedschapien puhdistusten jälkeen nuori stadholder piti Hollantia ja Seelantia tiukasti otteessaan. à Of 460 regentis in Holland, in 1672, he had replaced 130 as politically undesirable. Some never subsequently regained their previous influence… Large sums of regent, as well as merchant, capital left the Republic in 1672. à moni muutti Antwerpeniin 808

But if many were removed Orange could not abolish the division of the regent body into rival ideological and clientage blocs. 808 à ideologiset jakolinjat olivat liian syvälle juurtuneita, että ne olisi voinut poistaa puhdistamalla vroedschapeja

The Stadholder’s purges ended the rioting and political turmoil; but the disturbances of the summer of 1672 left a lasting impression on Dutch society and not least on the political elites themselves. The spectacle of mass insurrection against unpopular office-holders and policies excited ambition in some, and anxiety in others, which did not simply vanish in September 1672. 809

William III oli saavuttanut vahvimman poliittisen aseman suhteessa Hollantiin kuin yksikään aiempi stadholder. Hänen suosikkinsa ja heidän korruptoituneet metodit aiheuttivat kuitenkin heti alusta alkaen ärtymystä, joka ylsi vroedschapeihin asti. 810

The Holland regents of the De Witt era may have been corrupt too. But it was not long before many observers concluded that the Stadholder’s underlings were decidedly worse and by concentrating local power in few hands, were forging petty despotism and creating more disorder and resentment than their predecessors. 811

Kuin ihmeen kaupalla tasavalta pelastui vuosien 1672-73 aikana. States General sai liittolaisikseen Brandenburgin ja keisarin, joiden armeijoita vastaan Ludvig joutui hajauttamaan Alankomaiden joukkojaan eikä marsalkka Luxembourg onnistunut saamaan koko tasavallan aluetta haltuunsa. Englanti ja Ranska suunnittelivat yhteiskampanjaa tasavallan murskaamiseksi merellä, mutta De Ruyter teki määrällisesti ylivoimaiselle viholliselle monissa taisteluissa niin suuria vahinkoja, että tasavalta pelastui. 812

The effect of the three victories of 1673 was far-reaching. In England, the setbacks, combined with the impact of the Dutch privateering campaign, on English seaborne commerce, not only in home waters, but off North America, Spain, and in the Caribbean, an impact considerably greater than in the previous two Anglo-Dutch Wars, made it impossible for Charles II to continue. 812

è Englannin kauppa kärsi niin pahoin ja joillain sektoreilla suorastaan halvaantui, että sodasta tuli Englannissa hyvin epäsuosittu eikä Kaarlella ollut muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä sodasta. 812-13

The Anglo-Dutch peace of February 1674 reflected the Dutch successes at sea. The treaty, despite the Dutch collapse in 1672, brought England no gains at all. 813

Elokuussa 1673 Espanja liittyi sotaan tasavallan ja keisarin puolelle pakottaen ranskalaiset pienentämään armeijaansa tasavallan alueella, mikä antoi Williamille sotilaallisen aloitteen. Hänen ensimmäinen voittonsa oli ranskalaisen linnoituksen valtaaminen Naardenissa. Myöhemmin syksyllä tasavallan ja keisarin joukot hyökkäsivät Kölnin alueelle, mikä pakotti ranskalaiset vetäytymään Ijsselille. Utrechtissa katoliseksi muutettu katedraali riisuttiin jälleen kuvista ja maalauksista jotka väkijoukko poltti nuotiossa kirkon ulkopuolella. 813

Kaksi kuukautta Englannin jälkeen Munsterkin pakotettiin nöyryyttävään vetäytymiseen sodasta. Syksyyn 1673 asti ruhtinaspiispa uskoi liittävänsä Munsteriin suuria alueita, mutta vuoden 1674 rauhassa hän ei saanut mitään. 813

Toukokuussa 1674 ranskalaiset vetäytyivät Ijsselin linjalta ja Gelderlandista ja Overijsselistä. Tasavallan joukot miehittivät taas linnoitukset, joista ranskalaiset olivat poistuneet. Myös Lingenin alue valloitettiin takaisin. 813

Huhtikuussa 1674 Ludvigilla oli kaikista valloituksistaan jäljellä enää kaksi linnoituskaupunkia, Grave ja Maastricht. Tasavallan armeija oli vahvistunut huomattavasti kahdessa vuodessa ja se oli taas voimakas tekijä sotilaallisesti. Tasavallalla oli liittolaisia, jotka suojasivat sitä mahdolliselta uudelta ranskalaisten invaasiolta. Nuori stadholder sai osakseen ylistystä. 813

Hollannin maakuntakokous äänesti sen puolesta, että Hollannin käskynhaltijuudesta tehdään jatkuva ja perinnöllinen järjestely, ja että käskynhaltijuus periytyy Orange-Nassaun suvun mieslinjaa pitkin. 813-814

With the end of the French occupation, and prospect of reintegrating Utrecht, Gelderland, and Overijssel, party-factional and ideological tensions revived. à Utrechtissa kansa esitti vetoomuksia, joissa tuomittiin vanhojen regenttien toimet, heidän liiallinen suvaitsevaisuutensa ja julkisen kirkon laiminlyönti. 814

The States General agreed to readmit the three recently liberated provinces to the Union, in April 1674; but, at the same time, required them to submit to changes to their provincial systems of government which the Generality, on the recommendation of the Stadholder, deemed advisable. 814

è States General ei siis ainoastaan valtuuttanut stadholderia puhdistamaan niitä henkilöitä joiden toimia hän ei hyväksynyt, vaan antoi hänelle myös valtuudet muuttaa maakuntien proseduureja, mikä antoi hänelle sellaista poliittista valtaa, jota aiemmilla stadholdereilla ei ollut ollut. 814-815

è    

During these months, before finalization of the new regime in the east, the Prince’s friends were extremely active building his, and their, influence, and advancing the Orangist-Voetian bloc. 815

Gelderlandin maakuntakokous tarjosi Williamille Gelderlandin herttuan arvonimeä ja formaalia suvereeniutta maakunnassa. William hämmästyi vastalauseiden vyöryä joka varsinkin Hollannista ja Seelannista kuului – hän luuli jo 1672 puhdistusten hiljentäneen ”Louvenstanilaiset” lopullisesti, mutta näin ei ollut käynyt, ja regenttien lisäksi myös keskiluokat protestoivat voimakkaasti. 815

Gelderlandin asia osoittautui suureksi virhearvioinniksi Orangelta. 817

The Louvensteiners gained a psychological and propaganda victory, having swayed many to ‘look now upon the Prince as a man of great dissimulation, and of great ambition, but, since the businesse of Guelderland, not of that prudent conduct he was esteemed for. 816

William lopulta kieltäytyi herttuan arvosta, mutta hän teki maakunnan reglementiin suuria puhdistuksia ja hankki ennen näkemättömän kontrollin maakunnan asioihin. 817

Gelderlandin jupakka etäännytti kansaa Williamista. à Where, initially, his popular appeal had been his foremost weapon, after 1675, William III relied chiefly on behind-the-scenes influence, power of patronage, and twisting arms. 818

Ennen näkemätön valtionvelka ei mahdollistanut verojen pienentämistä, mikä myös söi Williamin kansansuosiota. 818

Armeija oli taas iskukunnossa, mutta sen kustannukset olivat valtavat. Tasavalta kuitenkin pystyi valtavista veloistaan huolimatta sotimaan vihollistensa ihmetykseksi aina vuoteen 1676 asti, jolloin armeijan vahvuus oli jo 90 000 miestä. 818

The plight of the overseas trading system, and the rest of the economy, was serious. The catastrophe of 1672 had resulted in a slump of great severity. 818 à talous kuitenkin virkosi samalla kun tasavallan sotaonni kääntyi, mutta virkoaminen oli vain osittaista…

Williamilla ja hänen nuorella serkullaan Frieslandin stadholderilla Hendrik Casimirilla oli vaikea keskinäinen suhde, vaikka aiemmin Orangen suvun päämiehet olivat vaalineet hyviä suhteita serkkuihinsa ja sukuunsa. 820-21

Many aspects of the new regime were open to criticism, and, early in 1677, as opposition stiffened, the Prince suffered a serious setback. The French had invaded the Spanish Netherlands, captured Valenciennes, and set siege to St Omer. William, with 30, 000 Dutch, Spanish, and Austrian troops, attempted to relieve the city, but was repulsed with heavy loss, in April, at the battle of Mont Cassel. 822-23 à tappio synnytti kritiikkiä Williamin tavalle johtaa armeijaa

Orange hoped to strengthen his hand – in, and outside, the Republic – by clinching his long-projected marriage to Princess Mary. à William lähti Englantiin kosiomatkalle ja häät vietettiin myöhemmin Lontoossa. William pyysi Kaarlea auttamaan rauhanteossa Ranskan kanssa. Uusi Englannin ja tasavallan välinen sopimus solmittiin valtioiden ystävyyden merkiksi Haagissa 10.1.1678. 824

Ludvigin vastaveto oli kosiskella Hollannin States party-factionin (siis miten tämän nyt jumalauta kääntäisi?!?!) ja hyväksikäyttää Orangen ja Amsterdamin välistä kitkaa. Hän yritti saada tasavaltalaiset luopumaan ulkomaisista liittolaisistaan ja tekemään erillisrauhan Ranskan kanssa. Hän kuiskutteli Hollannin rauhanneuvottelijoiden korviin, että korvauksena erillisrauhasta hän olisi valmis korvaamaan vuoden 1667 tariffit vuoden 1664 tariffeilla, jotka olivat paljon suotuisammat Hollannille ja erityisesti Amsterdamille ja Leidenille, jotka kärsivät korkeista tariffeista ja Englannin vahvistuneesta kaupallisesta asemasta. 824

During the spring of 1678, the rift between Orange and Amsterdam became open and bitter. Burgomaster Hooft, leading the peace drive, swayed most Holland towns to press for acceptance of Louis’s offer. The Prince warned the provincial assemblies of the harm that would be done to the Republic’s reputation and interest, should it leave its allies in the lurch. For some months, he succeeded in holding up the peace talks as well as the large army cuts proposed by Holland. But, during June, the States party-faction in the States of Holland, led by Hooft and Paets, secured a vote in the States General for the immediate cessation of hostilities. 824-25

Juuri kun näytti siltä että Hollanti oli voittanut, Ludvig sekoitti koko kuvion ilmoittamalla ettei luopuisi Monsin piirityksestä tai evakuoisi kaupunkeja jotka oli luvannut luovuttaa ennen kuin Ranskan liittolainen Ruotsi saisi takaisin valtaosan alueista joita se oli hävinnyt Brandenburgille. Hollanti suuttui ja perui tulitauon ja äänesti sen puolesta että rauhaa ei solmittaisi ennen kuin rajakaupungit oli evakuoitu. 2.8 Orange Hollannin siunauksella eteni Monsiin 35 000 miehen armeijan kanssa, joka koostui alankomaalaisista, espanjalaisista ja brandenburgilaisista. Ludvig tajusi virheensä ja vetäytyi nopeasti rajakaupungeista ja kumosi vuoden 1667 tariffilistan. Rauha solmittiin Nijmegenissä neljä päivää myöhemmin, mutta koska virallista vahvistusta rauhasta ei saatu Orangen armeijalle, se hyökkäsi ranskalaisten kimppuun Monsissa. 825

Hollanti sai poliittisen voiton ja himoitsemansa tariffien alennuksen, joka auttoi huomattavasti 1680-luvun taloudellisessa virkoamisessa. Voiton hinta oli kuitenkin kova. à

Orange’s mortification was shared by the Emperor and Spain as well as the Elector of Brandenburg who, owing to the separate Franco-Dutch peace, failed to gain western Pomerania – France being free to support Sweden’s refusal to give it up. For years afterwards the Republic was burdened with the reputation of being an untrustworthy ally, concerned only with its commercial interest. 825 à YP siist teki lopulta erillisrauhan Ranskan kanssa?  

 

From Nijmegen to the revocation of the edict of Nantes, 1678-1685

Rauhan solmimisen jälkeen Hollannin tasavaltalaiset halusivat ylläpitää ja vahvistaa rauhaa Ranskan suhteissa, sillä se oli heidän mielestään varmin tae tasavallan hyvinvoinnille ja kaupan kukoistukselle. He myös uskoivat, että rauhan ansiosta tasavallalla ei olisi tarvetta ylläpitää suurta ja kallista armeijaa. Orange ja hänen lähipiirinsä puolestaan näki rauhan lähinnä väliaikaisena tilana ja Ranskan suurimpana turvallisuusuhkana tasavallalle. 825-26

Myös sisäpoliittiset asiat jakoivat tasavallan poliittista kenttää. Ranska oli juuri vetäytynyt Maastrichtista ja Orange halusi puhdistaa kaupungin raadin. Hollannin pienemmät kaupungit kuitenkin kannattivat tässä asiassa Orangea ja muista maakunnista vain Friesland ja Groningen olivat Amsterdamin kannalla, joten States Generalissa annettiin Orangelle siunaus puhdistuksiin. 826

Orange hoiti hallintoa suosikkiensa kautta, jotka häikäilemättömän korruptoituneina olivat usein paikallisesti vihattuja, mikä ei haitannut Orangea. Hänelle pääasia oli se, että hänen tahtonsa ajettiin läpi tyylistä välittämättä. 826-27

Williamin järjestelmän avoin korruptoituneisuus oli niin räikeä poikkeus de Wittin hallintotavasta, että se ei jäänyt kansalta huomaamatta. Williamin uskottu mies Odijk ei jäänyt kiinni mistään, mutta monet Williamin suosikeista ajautuivat niin pahoihin skandaaleihin että Williamin oli irtisanouduttava heistä, ainakin väliaikaisesti. 827

1679 Ludvig anneksoi alueita Espanjan Alankomaiden raja-alueilta. Samaan aikaan Ludvig tarjosi YP:lle ystävyyssopimusta, jonka Amsterdam, Friesland ja Groningen halusivat hyväksyä, mutta Orange suostutteli muut maakunnat vastustamaan sitä. Ranska uhkasi suotuisien tariffien menetyksellä, jos tasavalta ei suostuisi Ludvigin tahtoon. 829

Never was Louis’s position in Europe stronger than in the early 1680s. The Stadholder’s contention that Nijmegen made France stronger, and the coalition opposing her primacy weaker, proved substantially correct. 830

Helmikuussa 1682 Ranska lisäsi painettaan Espanjan Alankomaita kohtaan saartamalla Luxemburgin. Espanjan ministerit vaativat Haagilta sotilasavustusta: 8000 sotilasta, kuten maiden välisessä sopimuksessa vuodelta 1673 oli määritelty. 830

Amsterdam ja monet muut kaupungit eivät halunneet lähettää joukkoja, mutta Orange vetosi puheessaan Espanjan auttamisen puolesta, sillä hänen mielestään koko Eurooppa oli vaarassa joutua Ranskan orjuuteen jos sitä vastaan ei taisteltaisi. 830

States Generalissa joukkojen lähettämisen puolesta päätettiin äänin 5-2, Frieslandin ja Groningenin vastustettua ehdotusta. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Ludvig lopetti Luxemburgin piirityksen. 830

Alkuvuodesta 1683 Ludvig sijoitti jälleen joukkoja Espanjan Alankomaiden rajalle tietäen, että turkkilaisten uhkaama keisari ei pystyisi puuttumaan tilanteeseen, ja Ludvig jopa salaisesti kannusti turkkilaisia hyökkäämään. 830

Espanja pyysi jälleen tasavallalta apujoukkoja, jotka poliittisen vääntämisen jälkeen lähetettiin, mutta pidettiin reservissä. 830-31

The Prince now decided that it was essential to raise extra troops and improve the army’s readiness, if the United Provinces were to persuade either Louis, or potential allies, that they were serious about checking French might in the Low Countries. 831

Orange ja raad kehottivat provinsseja kasvattamaan armeijaa 16 000 miehellä ja äänestämään tarvittavien varojen puolesta.  Kehotus sai kannatusta lähes koko Hollannin maakunnassa, mutta ei Amsterdamissa, Leidenissä ja Delftissä, ja koska kyse oli finanssiasiasta, päätöksen olisi pitänyt olla yksimielinen, joten se ei mennyt läpi. Myös Frieslandissa ja Groningenissa kehotus jakoi mielipiteitä tuttujen jakolinjojen mukaisesti. 831

Poliittisen väännön ollessa käynnissä Ranska valtasi kaksi raja-alueen kaupunkia, jotka Nijmegenin rauhan myötä piti jättää tasavallan puskurivyöhykkeeksi. Hollannin maakuntakokouksen enemmistö päätti lähettää Orangen johtaman erityislähetystön Amsterdamiin. 831-32

Amsterdamin vroedschap tiivisti rivinsä ja tuki Van Beuningenia. Lukuisissa intensiivisissä tapaamisissa kaupungintalossa Amsterdamin vroedschap intti, ettei Ludvigia pidätellä 16 000 lisämiehellä eikä tasavallan pitäisi ottaa riskiä joutumisesta talouden tuhoavaan sotaan Ranskaa vastaan muutaman Espanjalle kuuluvan pikkualueen takia. 832

è Orange poistui raivoissaan Amsterdamista kun kaupunki ei taipunut ja jopa tavan kansa oli uskaltautunut moittimaan kaduilla hänen ylhäisyyttään         832

Seuraavaksi William taivutteli muita Hollannin kaupunkeja hyväksymään lisäjoukoista päättämisen enemmistöäänen perusteella, mikä oli vastoin maakunnan sääntöjä, jotka oli säädetty 1581 ja uudelleen 1651. Lisäjoukoista kuitenkin päätettiin määräenemmistöllä mikä tietenkin raivostutti Amsterdamin, joka syytti muita kaupunkeja sääntörikkomuksesta. 832-33

Myös Friesland ja Groningen pysyivät Stadholderinsa Hendrik Casimirin johdolla lisäjoukkojen vastaisessa kannassaan. 833

Seelannissa Middelburg vastusti lisäjoukkohanketta itsepäisesti. Kevään aikana kävi selväksi, että William ei voinut saada tahtoaan läpi, sillä julkinen mielipide Hollannissa ja Seelannissa oli häntä vastaan ja republikaanien puolella. 83-34

è All prospect of mobilizing an effective coalition to block Louis XIV’s acquisition of Luxemburg had, by May 1684, evaporated. 834

 

YP:n kahteen leiriin jakautunut poliittinen kenttä keskusteli nyt siitä, millaiseen sovintoon Ranskan kanssa voitaisiin päästä koskien kiisteltyjä Espanjan Alankomaiden alueita.

Groningenin kaupunki halusi, että Ranskan kanssa solmittaisiin sen tapainen ystävyyssopimus, jota Ludvig oli ehdottanut 1679. Ludvig tarjosi kuitenkin erilaista sopimusta, johon kuului 20 vuoden aselepo Espanjan Alankomaissa ja Ranska pitäisi Luxemburgin ja hiljattain valloittamansa alueet. 834-35

Amsterdam esitti tarjouksen hyväksymistä, Stadholder esitti sellaisen aselevon esittämistä Ludvigille, joka koskisi myös Ranskan ja keisarikunnan rajaa ja antaisi Williamille kompensaatiota  hänen menettämistään tiluksista Luxemburgissa ja Orangen ruhtinaskunnassa. 835

Hollannin maakuntakokous äänesti Ludvigin tarjouksen hyväksymisen puolesta 16.6. States General äänesti aselevon solmimisen puolesta äänin 5-2 Seelannin ja Gelderlandin vastustettua. 835

Sopimuksen ratifiointi meni tiukalle kun William kätyreineen yritti vielä vaikuttaa eri maakunnissa sopimuksen mitätöinnin puolesta, mutta lopulta States General ratifioi aselevon äänin 4-3. 835

è Orange had suffered another serious blow to his prestige, The European crisis was settled, in August 1684, in a manner favourable to France – at the insistence of Amsterdam. 835

William otti kuitenkin opikseen ja alkoi säätää politiikkaansa suuntaan, johon kuului enemmän dialogia ja kompromisseja ja pyrkimys muodostaa aiempaa laajempi kannattajakunta. Hän alkoi lähentyä erityisesti Van Beuningenin jälkeen kahta tärkeintä amsterdamilaispoliitikkoa, Witseniä ja Huddea. 836

Hänen uuden politiikkansa suunta nähtiin armeijan ja laivaston rahoitusta koskevissa kysymyksissä. Amsterdam halusi leikata armeijan menoja ja kasvattaa laivastomenoja. William ymmärsi Amsterdamin väitteet siitä, että liian matala investointi laivastoon oli antanut Englannille merten herruuden. Kun William osoitti ymmärtävänsä Amsterdamin huolet, hän sysäsi sisämaaprovinsseille valtavaa painetta laivastokulujen lisäämiseksi. 836

è William III was never again to undertake a major initiative without first securing the collaborating of Amsterdam. 836

William myös haki sovintoa serkkunsa, tasavallan toisen Stadholderin Hendrik Casimirin kanssa.

With his chief adversaries placated, Orange was free to rebuild his influence, and that of his supporters in the Holland town councils, by balancing the factions, sharing offices, and patronizing both wings of the public Church. 837

Nantesin ediktien kumoaminen Ranskassa 1685 johti valtaviin hugenottien muuttovirtoihin tasavaltaan ja muutti yleistä mielialaa Ludvigin vastaiseksi. 840-41

 

The Republic and the Glorious Revolution, 1685-1691

Mainio vallankumous vaikutti suuresti Britannian, Yhdistyneiden provinssien ja monen muunkin maan historiaan.

. powerful, constitutional monarchy, with Parliament increasingly in the ascendant. 841

Mainion vallankumouksen synnyttämä perustuslaillinen monarkia poikkesi paljon Kaarle II:n ja Jaakko II:n pyrkimyksistä heikentää parlamenttia ja perustaa absoluuttinen monarkia. 841

Mikään ei antanut syytä ennakoida, että jotain mainion vallankumouksen kaltaista olisi ollut tuloillaan. Jaakon asema – vaikka hän olikin katolinen – oli vahva, ja vaikka Williamilla olikin intressejä Britannian kruunuun hän ei voinut toimia ilman Hollannin tukea ja suostumusta, ja mikään ei viitannut siihen, että Hollanti ottaisi niin suuren riskin että tukisi Stadholderinsa sotilaallista seikkailua ulkomailla. 842

YP oli toipunut taloudellisesti vuodesta 1672 aluksi hitaasti, mutta 1680-luvun puolivälissä se hallitsi rich tradesia ja kauppakomppanioiden osakkeet nousivat ennätystasoille. Ranska imi suuren osan alankomaalaisista tuotteista kuten hienosta silkistä, valastuotteista, Itä-Intian tuotteista jne. Myös hugenottien ja heidän pääomiensa virta pois Ranskasta olivat kovia taloudellisia iskuja Ranskalle, mutta YP hyötyi niistä.  Ranska hyötyi Nijmegenin rauhasta poliittisesti, muttei taloudellisesti – oli vain ajan kysymys, milloin uusi kauppasota puhkeaisi Ranskan ja YP:n välille. 843-44

Ludvig aloitti uuden YP:n vastaisen merkantilistisen aggression elokuussa 1687 kieltämällä hollantilaisen sillin tuonnin Ranskaan, ellei se ollut suolattu ranskalaisella suolalla. Lokakuussa Colbertin vuoden 1667 tariffit otettiin taas käyttöön, mikä nosti huomattavasti alankomaalaisten tuotteiden tullimaksuja. 844

Hollannissa toivottiin Ranskan suhteiden lientymistä, sillä maiden suhteiden kiristyminen vain vahvistaisi Orangea. 844 à Ludvig kuitenkin vain kovensi merkantilistista linjaansa tasavaltaa kohtaan

Tapahtumien kehitys ja vuoden 1672 muisto saivat Hollannin ja States Generalin pelkäämään mahdollista Ranskan ja Englannin yhteishyökkäystä tasavaltaan. William osasi käyttää regenttien pelkoa hyväkseen. 845

Tasavallassa pelko ja epäluuloisuus lisääntyi, kun Jaakko II pyysi States Generalilta helmikuussa 1688 tasavallan armeijassa palvelleiden englantilaisten ja skotlantilaisten rykmenttien kotouttamista. Kun tähän ei suostuttu, Jaakko julkaisi käskyn, jossa hän käski tasavallan armeijassa tai laivastossa palvelevia alamaisiaan palaamaan kotimaahan. 845-46

Yet, all along, the decisive factor determining Dutch policy with regard to Britain was the escalating conflict over commerce between the United Provinces and France. 846

Ludvigin merkantilistinen aggressio tasavaltaa kohtaan teki Ranskan ja tasavallan välisen sodan puhkeamisen mahdolliseksi, ja sodan syttyminen voisi jälleen johtaa Ranskan ja Englannin väliseen salaiseen sopimukseen. 846

Ludvigin talouspolitiikka kuitenkin sai Stadholderin ja Amsterdamin löytämään toisensa ja tasavalta solmi Ludvigin vastaisen koalition Habsburgien kanssa. 846

Kesän aikana William oli neuvotellut saksalaisten joukkojen palkkaamista States Generalin palvelukseen. Näillä joukoilla, 14 000 miehellä, Orange pyrki lievittämään Amsterdamin pelkoa siitä, etteivät itäiset linnoitukset olisi vahvasti miehitettyjä, kun tasavallan parhaat rykmentit osallistuisivat invaasioon Englantiin. 847

19.9 William ja Fagel paljastivat strategiansa suuntaviivat Hollannin maakuntakokouksen salaisessa istunnossa. William pyysi Hendrik Casimiria hankkimaan tuen hankkeelleen Frieslandissa, ja hänen serkkunsa onnistui siinä. 847

Amsterdamissa vroedschap jakaantui kun States party factionin kova ydin halusi vielä yrittää neuvotteluja Ranskan kanssa tariffien alentamiseksi ja suhteiden parantamiseksi. 847-48

è But at the critical moment Louis played right into Orange’s hands. Incensed at the Holland regent’s ‘insolence’ in daring to consider measures of economic retaliation against France, Louis clapped a general arrest on Dutch ships in French ports, seizing over a hundred vessels, mostly loading wine, at Bordeaux, La Rochelle, and Nantes. With that the die was cast. 848

Strategiasuunnitelma paljastettiin Hollannin maakuntakokoukselle salaisessa istunnossa 29.9. William argumentoi, että Ranska oli tehnyt suurta vahinkoa tasavallan taloudelle ja sen seurauksena sota Ranskaa vastaan oli välttämätön. Jos tasavalta valitsisi defensiivisen strategian, olisi hyvin mahdollista että Ranska ja Englanti yhdistäisivät voimansa tasavaltaa vastaan kuten vuonna 1672. Williamin mielestä oli parempi vallata Englanti sillä aikaa kun se oli poliittisesti jakaantunut ja heikko. Englannin valtauksella voitaisiin murtaa Jaakon absolutismi ja perustaa Britanniaan Ranskaa ja katolisuutta vastustava parlamentaarinen monarkia, joka voisi tukea tasavaltaa Ranskaa vastaan. 849

Williamin armeijassa oli 14352 tasavallan armeijan miestä ja yhteensä 5000 hugenottia ja englantilaista sekä skotlantilaista vapaaehtoista. Williamin armeija oli koottu siten, että sen piti olla suurempi ja paremmin koulutettu sekä varusteltu kuin minkä tahansa armeijan, jonka Jaakko pystyisi kokoamaan sitä vastaan. 849

Armeijan laivaamiseksi Britanniaan amiraalistot, pääasiassa Amsterdamin ja Rotterdamin, kokosivat 400 kuljetusalusta ja 53 laivan sotalaivaston saattamaan joukkoja. 850

Diplomatic observers at The Hague were stunned by the speed and efficiency with which the Dutch armada of 1688 was fitted out. In terms of ships the Dutch invasion fleet was some four times as large as the Spanish armada of 1588. The secrecy with which much of the operation was prepared, and intricate planning which went into devising such a vast undertaking, were much commented even before the invasion fleet set sail. 850

Measured as an organizational accomplishment, the Dutch invasion of Britain, in November 1688, marks the high-point of the Republic’s effectiveness as a European great power. 850

States General, Hollanti ja William ottivat valtavan riskin lähettämällä tasavallan parhaat rykmentit ja suuren osan sen kenttätykistöä myrskyiselle merelle valtaamaan Britanniaa. Jaakkoa vastustavat Whigit lupasivat tukea valtausarmeijalle, mutta hollantilaiset eivät laskeneet yhtään ulkopuolisen avun varaan vaan varustivat niin vahvat joukot, että niiden piti pystyä omatoimisesti kukistamaan kaikki vastarinta. 850

Invaasio oli riskipeliä senkin takia, että Ludvig oli jo hyvissä ajoin luvannut julistaa sodan tasavallalle, jos se hyökkää Englannin kimppuun. Ludvig piti lupauksensa kaksi viikkoa invaasion alkamisen jälkeen. 850

Epäsuotuisat tuulet viivästyttivät maihinnousun alkua kuukaudella, mutta kun tasavallan joukot lopulta nousivat maihin Devonissa, oli kaikille pian selvää, että hyökkäysarmeija oli vahvempi kuin Jaakon joukot. 851

The Glorious Revolution reached its climax on 18 December, the day Orange and his army entered London in triumph. […] Orange was master of England, in control of the country’s army, navy, and finances long before Parliament met and hesitantly agreed to make him king in place of James, to rule as joint sovereign with Mary. 852

Tammikuussa 1689 William ja Bentinck suunnittelivat jo Englannin armeijan joukkojen lähettämistä Flanderiin turvaamaan tasavallan puskurivyöhykettä odotettua Ranskan hyökkäystä vastaan. 852

William piti hollantilaisjoukkoja Britanniassa vuoteen 1691 asti, sillä hänen vallankumouksensa ja valtansa olivat niin hataralla pohjalla, että ne olisivat todennäköisesti romahtaneet ilman lojaalien joukkojen läsnäoloa maassa. 852

Tasavallan joukkojen jakaantuminen Britannian ja manner-Euroopan välillä aiheutti tukun erilaisia uusia ongelmia ja kysymyksiä. William sälytti Englannille suuren laivastovastuun, suhde oli kolme hollantilaislaivaa viittä englantilaista kohti, mikä teki tasavallasta Englantia heikomman merimahdin ja aiheutti levottomuutta tasavallassa. 853 (Brandon!!!)

Thus, the underlying contradiction in attitude between Stadholder-king and Holland regents regarding the fundamental interests of the United Provinces remained unresolved. While the former remained chiefly concerned with the European balance of power, and defeating Louis XIV, Amsterdam and the Holland towns were preoccupied with the security of their state and protecting its shipping and trade. 854

 

The last years of William III’s Stadholderate

The Stadholder-king’s trump card in Dutch domestic politics between 1688 and 1697 was that scarcely any regents believed it possible to strike a deal with Louis XIV, or trust him at all, until France was weakened and his ambition curbed. 854

Ludvigia vastaan pystyttiin puolustautumaan vain liittoutumalla Englannin kanssa, joten Williamin, josta oli tullut Englannin kuningas, valtaa tasavallassa ei voitu kyseenalaistaa. Näissä olosuhteissa ei ollut realistista mahdollisuutta vaihtaa Stadholder-keskeistä järjestelmää konsultoivampaan Hollanti-keskeiseen järjestelmään a la de Witt. 854

1689-90 Hollannissa republikanismi nosti hetkeksi päätään. Joulukuussa 1689 Amsterdamin vroedschap kiisti Williamin oikeuden valita tuplalistalta kaupungin seitsemän rauhantuomaria (magistrates), sillä William asui ulkomailla. 854-55

Amsterdamin edustajat esittivät Hollannin maakuntakokouksessa, että käskynhaltijan asuessa ulkomailla kaupungin rauhantuomarit valitsisi tuplalistoilta joko Hollannin maakuntakokous tai maakunnan Hof. 855

Irlannin valtausta suunnitellut ja siihen hollantilaisia joukkoja, aseita ja laivoja tarvinnut William kavahti kaikkea sisäpoliittista hajaannusta ja oman auktoriteettinsa kyseenalaistumista tuona kohtalokkaana hetkenä, joten hän lähetti Bentinckin Haagiin. 855   

Amsterdamin vroedschapin vaaleissa helmikuussa 1690 Stadholderin kanssa pitkään yhteistyötä tehneet Witsen ja Hudde olivat taas voitokkaita ja nimitysasia päättyi Stadholderin voitoksi ja sisäpoliittisten kiistojen siliäminen ilahdutti Hollannin bisnespiirejä – poliittinen sekasotku heijastui myös kauppakomppanioiden osakkeiden hintoihin. 856

William vahvisti sisäpoliittista asemaansa ja heikensi republikaanista vastaleiriään omaksumalla suvaitsevan politiikan: hän julistautui katolisten, juutalaisten, mennoniittien ja cocceailaisten suojelijaksi – hän oli monen mielestä aidosti vastakohta Ludvigin suvaitsemattomuudelle ja despotismille. 857

De Wittiläinen ”True freedom” oli Williamin suvaitsevaisemmasta politiikasta huolimatta ahtaalla. William puolusti suosikkejaan vaikka nämä olisivat olleet kansan syvästi vihaamia kiristäjiä, hän esim. puuttui kansan vihaaman baljuwin oikeudenkäyntiin Hollannin Hofissa ja vaati tälle suurta rahallista kompensaatiota. 857-58

Yhdeksänvuotinen sota oli käännekohta koko tasavallalle, sen seurauksena sen kauppamahti alkoi heikentyä ja urbanisaatio saavutti huippunsa ja alkoi hidas deurbanisaatio. 858 ks. Dutch Primacy sivut 341, 359.

Tilastot osoittavat, että reaalipalkkojen ja elintason lasku Amsterdamissa alkoi vuonna 1688. Vaikka palkat laskivat yhtäkkiä, köyhien vuokrat kasvoivat mutta suurten asuntojen hinnat laskivat selvästi – Israel pitää tätä selvänä merkkinä vaurauden vähenemisestä. 859

Tekstiiliteollisuudesta katosi paljon työpaikkoja Leidenissa ja Haarlemissa ja Hollannille harvinaiset, vaikkakin yhäkin harvat, kaupunkimellakat kertovat siitä, että kadunmiehet kokivat heikentyneen taloustilanteen nahoissaan. 859

Rijswikin rauha 1697 näytti täyttävän kaikki States Generalin tavoitteet: tasavalta sai puskurivyöhykkeensä, kun Ludvig luopui vaateistaan Espanjan Alankomaihin ja poistui Luxemburgista ja rajavyöhykkeen linnoituksista. Myös vuoden 1667 vihatut tariffit luvattiin vaihtaa vuoden 1664 tasavallan kannalta paljon suotuisampiin tariffeihin, mutta Ludvig petti lupauksensa. 860

Lopulta kesäkuussa 1699 tasavalta ja Ranska saivat neuvoteltua sopimuksen, jossa tärkeimmille hollantilaistuotteille sovittiin tariffit, jotka olivat jotain vuosien 1664 ja 1667 tariffien väliltä. Sopimus oli parasta mitä tasavalta saattoi saada, mutta selkkaus Ludvigin kanssa jätti alankomaalaisten mieleen kytemään, ettei Ludvigiin voinut luottaa lainkaan. 861

Vaikka Yhdeksänvuotinen sota oli ohi, kysymykset koskien Espanjan perimystä ja sen omistusten uusjakoa loivat varjon Euroopan ja koko maailman poliittisen tilanteen ylle. 861

 

 

Part IV: The Age of Decline, 1702-1806

 

36. The Republic of the Regents, 1702-1747

The new regime

William III kuoli Englannissa Hampton Courtissa 19.3.1702. Kuusi päivää hänen kuolemansa jälkeen Heinsius, Hollannin pensionääri, ilmoitti States Generalille, että Hollanti ei aio nimittää itselleen uutta Stadholderia. 959

Tämä oli vastoin kuolleen monarkin tahtoa, joka oli jo 1701 yrittänyt suostutella Hollantia tekemään serkkunsa Hendrik Casimirin pojasta Johan Willem Frisosta hänen seuraajansa Hollannin Stadholderina. Serkkunsa kuoleman jälkeen William oli yrittänyt taivutella jokaista YP:n provinssia tekemään Johan Willemista seuraajansa provinssin Stadholderina. 959

Williamin kuolema johti suuriin muutoksiin YP:n luonteessa. Tasavallan olemassaolon ajan Hollanti ja Stadholder olivat olleet vuoroittain maan poliittisen elämän keskeisimmät voimakeskukset, ja William III:n kuoltua alkoi tasavallan toinen käskynhaltijaton aikakausi, joka kesti aina vuoteen 1747 asti. 959-60

Hollannissa tämä regiimin vaihtuminen tapahtui sulavasti, kun monen kaupungin vroedschap valittiin uudestaan ja moni poliittisessa paitsiossa ollut regentti tai heidän nuoremmat sukulaisensa tekivät paluun poliittiseen elämään. 960

Whereas, before, the Stadholder had regularly intervened in civic politics in Holland, to concentrate power in the hands of small, informal regent cliques, subservient to the stadholderate, now the objective was to disperse power, regularize rotation of offices, and stabilize relations between the regent blocs. 960

Hollannin maakuntakokouksessa voimatasapaino kääntyi nopeasti Stadholderin ystäviltä States party blockille. 961

William III:n ystävät eivät luopuneet asemistaan ja rahantekomahdollisuuksistaan ilman taistelua, vaan he ehdottivat uuden kapteeni-kenraalin nimittämistä, koska tasavalta oli yhä sodan partaalla Ranskan kanssa. He ehdottivat tehtävään valittavaksi Tanskan prinssi Yrjöä, joka oli Englannin uuden monarkian Annen puoliso. Yrjöstä he uskoivat saavansa itselleen uuden suojelijan Williamin tilalle. Orangistit kuitenkin hävisivät Amsterdamin vroedschapissa ja ehdotus mitätöitiin. 961

Friisinmaa ja Groningen eivät vaatineet, toisin kuin vuonna 1651, että Unionin sääntöjen takia muiden maakuntien on nimettävä itselleen Stadholderit. Nämä kaksi maakuntaa kuitenkin halusivat että heidän nuori Stadholderinsa tunnustetaan Orangen ruhtinaana ja että hänestä tehtäisiin muita armeijan kenraaleita arvokkaampi jalkaväen kenraali, mikä valmistaisi häntä ottamaan ajan myötä tasavallan kapteeni-kenraalin tehtävän ja muidenkin maakuntien käskynhaltijuuksia hoitaakseen. 961 à This was vigorously opposed by republican regents in Holland, Zeeland and the eastern provinces.

Johan Willem Frison oikeutta Orangen ruhtinaan titteliin heikensi sekin, että Preussin uusi kuningas (kuka???) oli Frederik Hendrikin vanhimman tyttären lapsen lapsi, ja vaati sen takia itselleen asemaa Orangen ruhtinaana. Hollanti käytti asetelmaa taitavasti hyväkseen heikentääkseen Johan Willemin asemaa maan sisäpolitiikassa. Johan Willemistä tehtiin kenraali, mutta ei muita kenraaleita ylempiarvoista. Hollanti ja neljä muuta maakuntaa myöskin kieltäytyivät puhuttelemasta häntä Orangen ruhtinaana tai ”ylhäisyytenä”. 962

Hollannissa valta otettiin pois Williamin suosikeilta siis vailla suurempaa turbulenssia, mutta neljässä maakunnassa vanhat orangistiset valtarakenteet koettiin niin epäreiluiksi ja niitä vihattiin niin paljon, että levottomuuksilta ei vältytty Williamin kuoleman jälkeen. Etenkin Seelannissa ja Gelderlandissa kuohui. 963

Maakunnissa kuohui ja erilaiset radikaalit antiorangistit oppivat tekemään yhteistyötä jopa yli maakuntarajojen. De wittiläinen todellinen vapaus nautti jälleen suosiota, mutta sitä täydennettiin ajatuksella, että suvereniteetti tuli kansalta, jolla on oikeus valita ja hajottaa hallintoa ajamaan yhteistä hyvää. Vaikka republikanismi sähköisti massoja maakunnissa, niissä kuitenkin suhtauduttiin varauksellisesti Hollantiin. 966

Johan Willem Friso tuli täysi-ikäiseksi elokuussa 1707 ja hän osoittautui nopeasti kyvykkääksi nuoreksi ylimykseksi, joka jakoi aikansa Friisinmaan, Haagin ja armeijan kenraalin tehtävien kesken. Hän nai 1709 Hessen-Kasselin Maria Louisan. Johan Willem Friso kuitenkin hukkui heinäkuussa 1711, mutta hänen poikansa syntyi kuusi viikkoa isänsä kuoleman jälkeen – kohtalo, joka muistutti paljon William III:sta. Poika – josta tuli myöhemmin kaikkien maakuntien Stadholder – sai nimen Willem Carel Hendrik Friso. 967-8

 

The war of the Spanish succession

Espanjan perimyssota syttyi toukokuussa 1702. Tasavalta julisti sodan Ranskalle ja sen liittolaiselle Bourbonien Espanjalle ollessaan itse liitossa Britannian, Itävallan ja Preussin kanssa. 968

Israelin mukaan historiankirjoituksessa liittyminen sotaan Ranskaa vastaan on nähty William III:n Euroopan politiikan jatkamiseksi, mutta hänen mielestään Hollannin intressit määrittivät tasavallan roolin uudessa konfliktissa. 968-9

William III:n kuoleman hetkellä, kaksi kuukautta ennen sodan alkua, YP:n strateginen positio ja sen kauppajärjestelmän tulevaisuus näyttivät epävarmemmilta kuin koskaan vuoden 1672 jälkeen. Espanjan viimeinen Habsburg-kuningas Carlos II oli kuollut lapsettomana vuonna 1700 ja jättänyt Espanjan valtaistuimen ja Espanjan imperiumin Ludvig XIV:n lapsenlapselle, josta tuli Espanjan Philip V. 1701 Ranskan joukot saapuivat Etelä-Alankomaihin ja YP:n oli evakuoitava puskurivyöhykkeensä linnoitukset. 969

There was now no longer a buffer between France and the Republic and no means by which the United Provinces could keep the Scheldt trade restrictions in force. Equally menacing to Dutch interest was the situation in Spain and the Spanish Indies. 969

Espanjan kauppaimperiumin päätyminen Bourbon kuninkaan haltuun tarkoitti Amsterdamin kauppiaseliitin näkemyksen mukaan sitä, että koko Espanjan kaupallinen imperiumi päätyisi lopulta ranskalaisten haltuun. 969

By means of a war to remove the Bourbon claimant to the Spanish throne, Holland’s regents and merchant elite aimed to restore the favourable pre-1700 position of the Dutch in commerce of the Spanish Indies and confirm the Scheldt restrictions, as well as achieve strategic security, curb French power, and force Louis to moderate France’s trade tariffs. 969

Tilanne oli monella tapaa tukala YP:lle. Sen liittolainen Englanti kehittyi hurjaa vauhtia dynaamiseksi merimahdiksi, ja sen pelättiin napsivan itselleen hyödyt siitä, jos Ranska ei saisikaan Espanjan kauppaimperiumia hallintaansa. YP:n ja Englannin kilpailu oli liittolaisuudesta huolimatta ankaraa. Myös kolmas liittolainen Preussi aiheutti harmaita hiuksia tasavallalle, sillä se anneksoi Lingenin ja Moersin tasavallan puskurivyöhykkeeltä sillä verukkeella, että kuningas Fredrik I oli Orangen miessukulinjan sammuttua oikeutettu Orangen ruhtinaan titteliin Frederik Hendrikin vanhimman tyttären lapsenlapsena. 970

In terms of men and resources, the Republic mounted the largest and most sustained military and logistical effort in its history, during the war of 1702-13. The Generality’s army was expanded from its peacetime strength of 40 000 to 100 000 men. 970 à tämä tietysti maksoi paljon…

Tasavalta joutui ensimmäistä kertaa tottumaan siihen, että se oli liittouman pienin peluri: maaoperaatioissa Itävalta ja Preussi varustivat suuremmat joukot kuin tasavalta ja merillä Britannian mahti ei jäänyt keltään huomaamatta. Tasavallan ja Englannin laivastosopimus vuodelta 1689 määritti, että yhteisoperaatioissa maat varustaisivat laivoja viiden suhteessa kolmeen, joten tämä sopimus formalisoi ja varmisti Englannin merietumatkan kasvamisen suhteessa YP:seihin. 971

… ihmeen lyhyt kappale, jonka voi lukea paremmalla ajatuksella loppuun myöhemmin

 

The Austrian Netherlands and the north after 1713

1659-1701 Etelä-Alankomaat oli taloudellisesti ja strategisesti alistettu YP:lle. Espanjan kruunu myönsi avoimesti, ettei se pysty puolustamaan aluetta Ranskaa vastaan ilman tasavallan apua. Munsterin rauha takasi Scheldtin pysyvän sulkemisen meriliikenteeltä ja joukon muita taloudellisia rajoituksia E-Alankomaille. Espanjan kruunu sääti myös tariffit sellaiseksi, että se palveli hollantilaisten tuotteiden tuontia E-Alankomaihin. à Espanjan oli oltava mieliksi tasavallalle etelää koskevissa kysymyksissä, mutta itse E-Alankomaiden taloudelle tällä politiikalla oli näivettävä vaikutus, ja pohjoista suosinut suhde tietenkin närkästytti etelässä ja lisäsi identiteettien eriytymistä entisestään 975

1699 Brysselissä julkistettiin ensimmäinen merkantilistinen paketti, jonka avulla haluttiin eroon taloudellisesta alistussuhteesta pohjoiseen.

The pressure to break away from tutelage to the north gained momentum with the death of Carlos II, in 1700. 976

è alueen siirtyminen Bourbonien haltuun otettiin ilolla vastaan etelässä, sillä uuden regiimin uskottiin haluavan lopettaa E-Alankomaiden taloudellinen alistussuhde suhteessa tasavaltaan. 976

Kun ranskalaiset valtasivat E-Alankomaat helmikuussa 1701 heidät otettiin ilolla vastaan.  

The installing of Philip V’s French-backed regime in Brussels, in 1701, did indeed precipitate a flurry of far-reaching changes. Bergeyck, who had lost no time in declaring his support for the Bourbon Succession, was made superintendent of finances and minister of war, becoming the mastermind of the Franco-Spanish-Bavarian alliance in the Low-Countries. Whilst Max Emmanuel was absent in Bavaria in the crucial years of reform (1701-4), Bergeyreck was, in effect, acting governor-general on behalf of Philip V. 976

Etelä-Alankomaiden uusi regiimi koki kuitenkin musertavan sotilaallisen tappion englantilais-hollantilaisille joukoille Ramilliesissa 23.5.1706. Keskeisimmät kaupungit avasivat porttinsa vihollisjoukoille ja tunnustivat ”Kaarle III:n” Espanjan kuninkaaksi ja E-Alankomaiden hallitsijaksi. 977

Hollanti alkoi välittömästi ajaa tasavaltaa kurittaneiden tariffien lieventämistä ja lopulta vuoden 1680 tariffit korvasivat uudemmat vuonna 1699 käyttöönotetut tariffit. 977

Espanjan perimyssodan loputtua Philip V pysyi Espanjan kuninkaana mutta Etelä-Alankomaat siirtyivät 200 vuoden espanjalaisvallan jälkeen keisarille, vaikkakin hänen vallalleen tehtiin monia hollantilaisia ja englantilaisia tyydyttäneitä rajoituksia. Etelä-Alankomaista tuli Itävallan Alakomaat. 978

Itävallan ja YP:n välinen Antwerpin sopimus vuodelta 1715 piti voimassa Scheldtin sulun ja vuoden 1680 tariffilistan, joten sopimus uusinsi tasavallan kaupallisen herruuden suhteessa Etelä-Alankomaihin. 978

Toinen tärkeä asia tasavallan kannalta koski puskurivyöhykettä ja sen linnoituskaupunkeja. Antwerpenin sopimuksen mukaan keisari ja tasavalta olisivat yhdessä vastuussa Itävallan Alankomaiden puolustuksesta. Sitä puolustaisi vakituinen 35 000 miehen armeija, jonka miehistä 14 000 tulisi tasavallalta. States General halusi saada myös Ghentin ja muita Flanderin alueita hallintaansa, mutta tähän keisari ja britit eivät suostuneet. 978

 

Neutrality and domestic stability, 1713-1746

Kun Espanjan perimyssota oli ohi, States General pienensi välittömästi armeijan kokoa. Joukkojen vahvuus oli vuonna 1712 13 000 miestä, mutta vuonna 1715 enää 40 000. Armeijaan jääneet miehet miehittivät jälleen linnoituskaupungit etelässä, Generalityn mailla ja Gelderlandissa.  985

Armeijan koon pienenäminen ja sen iskukyvyn laskeminen merkitsi selkeää katkosta aiempaan. 1590 – 1713 niin sodan kuin rauhan aikana YP:llä oli aina ollut yksi Euroopan suurimmista ja iskukykyisimmistä armeijoista. Utrechtin rauhan jälkeen YP palasi vuotta 1688 edeltäneelle tasolle armeijan rahoituksessa ja koossa, mutta Preussi, Itävalta, Britannia ja Venäjä ylläpitivät huomattavasti aiempaa laajempia armeijoita. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että tasavalta omaksui aseman pienempänä tekijänä Euroopan asioissa kuin mitä se oli aiemmin ollut. 985

Military expenditure was cut drastically. Yet, the provinces’ public debt remained at an unprecendentedly high level while the provincial governments showed no inclination to increase taxation so as to be able to reduce the funded debt. While the war of 1672-8 had left Holland with a public debt of 38 million guilders, by 1713 this had risen to a staggering 128 millions, a burden which had a paralyzing effect on the Republic’s diplomacy and military establishment. This was part of the price for having fought the War of the Spanish Succession principally on credit, avoiding large increases in taxation. 986

Tilanne aiheutti jännitteitä maakuntien välille, kun moni maakunta halusi pienentää omaa kiintiötään armeijan rahoituksesta ja sälyttää maksuja muille maakunnille. 986

Näissä sekavissa tunnelmissa järjestettiin ”the second Great Assembly” 1716-17, jossa oli määrä tarkastella Unionin toimintaa ja maakuntien keskinäistä yhteistyötä. 986

Keskeinen hahmo tässä kokouksessa oli Simon van Slingelandt, vuodesta 1690 Raad van Staten sihteeri ja tarmokas hallintomies kuuluisasta dordrechtilaisesta regenttisuvusta (hänen isänsä oli Johan De Wittin serkku). Van Slingelandtin mielestä YP oli rappeutumassa, koska maakuntien partikularismi oli jyräämässä laajemman tasavaltalaisen perspektiivin. 987

What Van Slingelandt wanted was to revert to the stronger Raad van State and Generality concept, which he believed had prevailed until perverted by the unfortunate English interference of 1585, which had introduced two English ministers on to the Raad. 987

He urged the provinces to vest more authority in the Generality, reform the Generality’s finances, and restore the Republic as a leading military and naval power, while at the same time reducing the public debt. 987

But, though there was much debate, in the end the efforts of Van Slingelandt, the Raad van State, and the second Great Assembly came to nothing. In effect, the assembly was a decisive defeat for those who wished to reshape the United Provinces into a more integrated federal entity. 988

è monet pienemmät maakunnat kokivat jo tulleensa epäreilusti kohdelluiksi päätöksenteossa ja maksukiintiöiden asettamisessa ja ne halusivat mieluummin hillitä Hollannin valta-asemaa kuin vahvistaa sitä keskittämällä valtaa Generality-tasolle. 988

Ne miehet jotka halusivat YP:n olevan jatkossakin vahva merimahti ja sotilaallinen tekijä Euroopassa näkivät tasavallan roolin yhäkin Ranskan ekspansionismin hillitsijänä, joten tämän roolin omaksuminen edellytti läheisiä suhteita Britanniaan. Britit kannustivatkin States Generalia jatkamaan aktiivista roolia Euroopan diplomatiassa ja voimapolitiikassa, ja osittain brittiläisen paineen takia tasavaltaa kosiskeltiin liittymään vuoden 1718 neliliittoon, jonka tavoite oli hillitä Bourbonien Espanjan ambitioita. 988

Päätös liittyä neliliittoon sai taakseen enemmistön Hollannin maakuntakokouksessa ja States Generalissa se sai taakseen viisi maakuntaa seitsemästä. Amsterdam ei kuitenkaan halunnut liittyä Espanjan vastaiseen liittoon, sillä kaupungilla oli niin suuria kaupallisia intressejä Espanjassa.

The dominant faction in the Amsterdam vroedschap, led by Burgomaster Nicolaas van Bambeeck (1665-1722), was at odds with Heinsinius and Van Slingelandt and wished to distance the Republic from Britain. Amsterdam had her way. 988 à SIIS LIITTYIKÖ YP SIIHEN NELILIITTOON VAI EI?!?!

Hollannin pensiönääri Heinsius kuoli 1720 ja hänen seuraajansa valinta herätti kiinnostusta myös ulkomaiden pääkaupungeissa. Heinsiniuksen ystävät kannattivat Van Slingelandtia, jota pidettiin ”Britannian kandidaattina”, miehenä, joka kannatti tasavallan voimakkaampaa osallistumista kansainväliselle areenalle. 988

Hänen kilpailijansa, jota Amsterdam ja Hollannin ridderschapin faktio, oli Isaac van Hoornbeeck, Rotterdamin pensiönääri, jota myös Ranska kannatti virkaan.   988-9

Hoornbeck was an competent regent administrator, a Voetian and former Orangist with little experience, or knowledge, of foreign affairs. He was chosen in preference to Van Slingelandt because he could be relied on to depart from the tradition of Heinsius and stick to non-intervention abroad. 989

Johan Willem Frison 1711 tapahtuneen kuoleman jälkeen orangismi oli ollut 1720-luvuna alkuun asti pikemminkin latentti kuin aktiivinen poliittinen voima tasavallassa.  989

In 1718 the now 7-year-old Prince of Orange was designated future Stadholder of Friesland, and the following year, of Groningen. In 1722, he was also designated by the States of Drenthe, and Orangists in Gelderland urged that the States of Gelderland should follow. 989 à Orangismin noususuhdanne koitti tehdä tyhjäksi vuosisadan alun myrskyisinä vuosina maakuntien yli pyyhkineen demokratia aallon, kun esim. ”kansalaisyhteiskuntaa” ruummillistaneille gemensliedeneille oli annettu itäisissä maakunnissa valtaa vroedschapien valintaan.

Hollanti, Seelanti ja Overijssel varoittivat Gelderlandia, että nuoren ruhtinaan tekeminen maakunnan Stadholderiksi kylväisi uusia jakolinjoja tasavallan sisälle, mutta Gelderland ei välittänyt tästä vaan nimitti nuoren Orangen Stadholderikseen, tosin valtaoikeuksilla jotka olivat paljon rajatummat mitä William III:lla oli ollut vuoden 1675 reglementin pohjalta. 989

Gelderlandin Stadholderilleen asettamista valtarajoituksista huolimatta maakunnan päätös Stadholderin nimittämiseksi aiheutti levottomuutta regenteissä. Utrecht uusi vuosien 1651 ja 1702 päätöksensä olla ilman Stadholderia ja Hollanti päätti maaliskuussa 1723 toimia yhteistyössä muiden maakuntien kanssa käskynhaltijattoman regiimin ylläpitämiseksi. 989

1720-luvulla YP:n regenttien johtama regiimi koki painetta kolmetta suunnalta: orangismi vahvistui, kansainväliset jännitteet kasvoivat ja maan mertentakainen kauppajärjestelmä oli uhattuna. 990

Between 1713 and 1725, the Republic’s slack and passive defensive posture, its small army and neglected fortifications, had rested on the premiss of French exhaustion and Austrian friendship. à asiat kuitenkin muuttuivat, kun Itävallan rauhanomaisiin aikeisiin Etelä-Alankomaissa ei välttämättä voinut luottaa ja Itävallan Ostendin komppania kilpaili VOC:n ja WIC:n kanssa maailman merillä. 990

Tämän takia YP koki 1725 solmitun Itävallan ja Espanjan allianssin uhaksi itselleen, mutta toisaalta myös kilpaileva koalitio, johon kuuluivat Britannia, Ranska ja Preussi eivät välttämättä ainoastaan haastaisi keisaria, vaan myös asettuisivat Preussin kannalle ja Palatinaten vaaliruhtinasta vastaan Julich-Bergin perimyskiistassa. States General oli hyvin huolestunut siitä, että Preussi saisi Julich-Bergin haltuunsa. 990

The real Dutch dilemma in Europe was how best to protect Dutch interests in the south Netherlands, and prevent the region becoming an economic competitor the Republic, and, at the same time, prevent Prussia annexing not only Julich and Berg but the accompanying lordship of Ravenstein, enclaved within northern Brabant. Three Dutch territories – Maastricht, Venlo, and Roermond – were already separated, and enclaved, within Prussian territory through Prussia’s acquisition of most of Upper Gelderland. 990

Tasavallassa levottomuus kasvoi entisestään kun Preussi vaihtoi liittolaisuuttaan ja teki sopimuksen keisarin kanssa toivoen sen vahvistavan Preussin mahdollisuuksia saada Julich-Berg. 990

à The Republic had no alternative but to re-enter the European arena as a substantial power. 991

Tasavalta liittyi Hanoverin liittoumaan pyrkimyksenään varautua sekä Itävaltaa että Preussia vastaan. Armeijan kokoa kasvatettiin 20 000 miehellä ja 1727 armeijan vahvuus oli 54 000 miestä. Kun Hoornbeck kuoli 1727, yleinen mielipide kaipasi vahvempaa pensiönääriä hänen tilalleen. Van Slingelandt valittiin Hollannin pensiönääriksi, mikä edellytti sitä että hän lupasi republikaaneille eristävänsä parhaansa mukaan Orangen ja tämän kannattajat politiikasta. Näin miehestä, joka ei ollut ideologisesti suuntautunut de witteläiseen ”todelliseen vapauteen”, tuli käytännön poliittisista syistä tasavaltaisen blokin johtaja. 991

William IV tuli täysi-ikäiseksi 1729 ja hänet nimettiin Frieslandin, Groningenin, Drenthen ja Gelderlandin Stadholderikis. Tasavaltalaiset yrittivät rajoittaa hänen valtaansa mm. kiistämällä häneltä paikan Raad van Statessa. 991

Orange kasvatti kuitenkin hiljalleen valtaansa. Tasavaltalaisia huolestutti erityisesti 1732 Berliinissä solmittu sopimus, jossa 30 vuotta jatkunut kiista Orange-Nassau suvun friisiläisen sukulinjan ja Preussin kuninkaan kanssa ratkottiin. William hyväksyi sen, että Preussi oli valloittanut Lingenin ja Moersin ja hän luopui kaikista vaateista William III:n perintöön Saksassa. Preussin kuningas vastavuoroisesti luopui vaateistaan Orange-Nassaun perintöön YP:ssa ja Etelä-Alankomaissa. Kiista tittelistä sovittiin niin, että molemmat miehet ja heidän tulevat jälkeläisensä olisivat oikeutettuja kutsumaan itseään Orangen ruhtinaaksi. 991-2

Sopimus merkitsi mahdollisuutta, että Stadholder ja Preussin kuningas liittoutuisivat Hollannin regenttejä vastaan. 992

Myös Williamin aikeet naida Englannin kuninkaan tytär Anne huolestuttivat regenttejä. Hanoverin hallitsijasuvun asema Britanniassa oli heikko, ja liitto Orangen suvun kanssa mainion vallankumouksen perinteitä vaalien oli siksi houkutteleva niin hovin kuin parlamentinkin mielissä. Avioliitto myös vahvistaisi brittien vaikutusvaltaa YP:ssa ja sitä kautta koko Euroopassa. 992

Juuri siitä syystä Van Slingelandt ja regentit vastustivat avioliittoaikeita kiivaasti. Avioliitto kuitenkin solmittiin 1734. 992

Van Slingelandt oli päättäväinen mies, mutta edes hän ei onnistunut uudelleenrakentamaan maan armeijaa ja laivastoa ja toteuttamaan reformeja, joiden puolesta hän oli pitkään puhunut. 993

The crisis of the Dutch trading system, and crumbling of Holland’s urban economy, in progress since the 1720s, was a permanent structural change which destroyed Holland’s economic vitality and capacity to cope with the financial commitments with which her previous great-power status, and European concerns, had saddled her. 993

Tasavallan finanssit olivat niin tiukoilla, että huolimatta Itävallan ja Preussin aiheuttamista jatkuvista jännitteistä tasavallan armeijaa pienennettiin 10 000 miehellä. 994

Van Slingelandtin kuoltua 1736 Hollannin pensiönääriksi valittiin Anthonie van der Heim, joka oli kompromissivalinta, jonka odotettiin lieventävän jännitteitä eri ryhmittymien välillä. 994

Regentit olivat hallinneet maata kolmannesvuosisadan, ja sen aikana tasavalta oli menettänyt asemaansa maailmantaloudessa ja eurooppalaisena suurvaltana. Orangistit pystyivät käyttämään tätä faktaa aseenaan regenttejä vastaan. 995

Thus, the regime of regents became gradually more vulnerable in the years preceding the outbreak of the general European War of the Austrian Succession (1740-48). 995

YP ei vaikuttanut sodan syttymiseen ja se halusi pysyä neutraalina, mutta se vedettiin mukaan konfliktiin sillä 1740-luvulla tasavalta oli vielä kiinteä osa Euroopan liittoumajärjestelmää ja tärkeä diplomaattinen areena. 995

Kun Britannia liittyi sotaan 1744, kaikki YP:n neljä voimakasta naapurivaltaa sotivat keskenään: Itävalta oli liitossa Britannian kanssa ja Preussi Ranskan kanssa. 995

Sopimukset velvoittivat tasavaltaa puolustamaan Itävallan Alankomaita Ranskaa vastaan yhteistyössä Britannian kanssa. Ranska kuitenkin lupasi uudistaa vuoden 1739 tasavallan kannalta suotuisan kauppasopimuksen YP:n kanssa, jos tasavalta pettäisi sitoumuksensa Itävallalle ja briteille. 996

States General kuitenkin hylkäsi ranskalaisten tarjouksen 1741.     

Neljän sotivan suurvaltanaapurin paine sai kuitenkin tasavallan kasvattamaan armeijaansa 20 000 miehellä. Lisäjoukot pyrittiin rahoittamaan ilman valtionvelan paisuttamista entisestään. 1742 säädettiin uusi vero, Personeel Quotisatie, joka oli eräänlainen tulovero, jota maksettiin Hollannissa kaikista 600 guilderia ylittäneistä vuosituloista. 1743 armeijan vahvuus oli 84 000 miestä. 996

YP maksoi koko sopimuksen mukaisesti sodan ajan tukia Itävallalle Etelä-Alankomaiden puolustamiseksi.  Tasavallan joukkoja oli E-Alankomaiden linnoituksissa jopa enemmän kuin itävaltalaisia tai brittijoukkoja. Tasavallan haluttomuus taistella Ranskaa vastaan teki siitä vain helpon kohteen Ranskalle samalla kun tasavallan taisteluhaluttomuus myrkytti sen suhteita britteihin ja Itävaltaan. 996

Kun ranskalaiset aloittivat etenemisen 1744 hollantilainen linnoitus Menenissä antautui viikossa ja Ieperissä linnoitus antautui yhdeksän päivän jälkeen. 1745 ranskalaiset piirittivät heikosti valmistautuneiden hollantilaisten miehittämää Maubergea, joka puolusti Tournaita. Hollantilais-itävaltalais-brittiläinen joukko eteni vapauttamaan Tournaita, mutta Fontenoyn taistelussa 11.5.1745 ranskalaiset voittivat ja britit sälyttivät tappion syytä heikoille hollantilaisjoukoille. Ranskalaiset etenivät nopeasti Ghentiin ja Ostendiin. 997

Skotlannissa puhkesi kolmas jakobiittikapina ja ylämaalaisten invaasio Englantiin aiheutti paniikkia Lontoossa ja johti siihen, että valtaosa Etelä-Alankomaiden brittijoukoista vedettiin kotimaahan. Englannin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti myös 6000 miehen hollantilaisjoukko lähetettiin Britanniaan puolustamaan hallitsevaa regiimiä. 997

1746 aikana Ranska valloitti käytännössä koko Itävallan Alankomaat Luxemburgia lukuunottamatta. Huhtikuussa 1747 Ranska lähetti 20 000 miehen armeijan Flanderiin. Armeijan tehtävä oli lähinnä edesauttaa Ranskan diplomaattisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamista, ei ryhtyä suuriin sotilaallisiin operaatioihin. Tällä operaatiolla oli kuitenkin lopulta valtavat seuraukset. 997

States General yritti nopeasti kasata vahvaa puolustusta ranskalaisia vastaan ja armeijan koko kasvatettiin 95 000 mieheen. Kansa kuitenkin kiihtyi tästä ja vallitseva mielipide kääntyi regenttejä vastaan. Tasavallasta oli tulossa ainoa Eurooppalainen valtio, joka koki vallankumouksen 1700-luvun puolivälissä. 997

 

37. Society

Economic decline – relative and absolute

Most fundamental changes in Dutch society during the eighteenth century were consequences of the faltering of the Dutch overseas trading system – and the industries and fisheries tied to it. 998

During the 1720s set in an accelerating collapse of most of the ‘rich trades’ and consequently of most export-orientated industry, as well as a disastrous contraction in the fisheries, which marks the end of the economic system of Golden Age. Amsterdam merchants rapidly lost their previously extensive leverage over large areas of international commerce. 999

Taloudellisen toimeliaisuuden väheneminen Amsterdamissa oli kuitenkin pientä verrattuna siihen mitä muissa kaupungeissa tapahtui. Leidenin tekstiiliteollisuus romahti 1720-1730-luvuilla. 999

Haarlemissa värjäysteollisuus kärsi pahoin ja Enkhuizenin, Dordrechtin ja Zierikzeen suolanhienonnusteollisuudelle kävi samoin: 1740-luvulla tasavallan hienonnetun suolan vienti oli enää viidenneksen 1600-luvun lopun tasosta. 1000

Myös sisämaan maakunnissa talous ja tuotanto sukelsivat. 1000

Israelin mukaan usein on oletettu että vaikka ”rich trades” ja teollisuus romahtivat, niin bulkin rahtaus sentään jatkui entisellään. Tämäkin on hänen mukaansa virheellinen käsitys. à

The main Dutch bulk-carrying traffic, based on Holland, and using larger ships, contracted sharply as Dutch herring, salt, and wine exports all dwindled. The impact of this contraction on Holland’s secondary ports was devastating. 1000

The only expanding sector of Dutch overseas trade in eighteenth century was in imports, and re-exports, of sugar, coffee, tobacco, tea, and cacao from the Americas and the Far East. 1001

Rahtaamisen vähentyessä myös laivanrakennus alkoi kärsimään ja se näkyi vuosisadan edetessä etenkin Zaanin teollisuus- ja telakka-alueella. 1001-2

The root cause of the collapse of the Dutch overseas trading system after 1720 was the expansion of industrial activity in the south Netherlands, Germany, and Britain an the wave of industrial mercantilism which swept northern Europe. 1002

The United Provinces simply lacked the vast imperial power, large navy, and populous colonies necessary, in the new circumstances, to sustain economic growth along the lines achieved in Britain. 1002

1760-luvulla oli jo ilmiselvää, että Alankomaiden kulta-ajan talouden kaikki tukijalat – kaukokauppa, Itämeren kauppa, sillin- ja valaanpyynti, ja teollisuus – olivat kaikki pitkälti raunioina, Itä-Intian yhäkin kukoistanutta kauppaa lukuun ottamatta. Tosin Surinaminkin kauppa alkoi rappeutua 1760-luvulla. 1002

A further symptom of economic collapse was the astounding increase in the transfer and depositing of Dutch capital abroad. Amsterdam banking houses with foreign connections plied a roaring business throughout the eighteenth century in exporting the capital the United Provinces had accumulated during the seventeenth. 1003

Tasavallan kulta-ajan aikana YP:n korkotaso oli aina Euroopan matalin, mutta ulkomaille sijoittamisen riskialttius ja suurten ja luotettavien finanssi-instituutioiden puute yhdistettynä kotimaan kukoistavaan talouteen oli saanut hollantilaisen ylijäämäpääoman pysyttelemään kotimaan sisällä. 1003

From the early eighteenth century onwards, however, the lack of attractive investment opportunities at home combined with improved confidence in investing abroad – in the case of Britain chiefly as a result of the establishment of the Bank of England in the 1690s – generated a vast and continuous outflow of funds seeking the higher returns which could now only be obtained abroad. 1003

Thus, Dutch finance remained a major force in the world for many decades after 1720 but it served to fuel growth and create employment elsewhere, especially but by no means only, in England, rather than in the Republic. 1003

YP:n tärkeistä elinkeinoista kalastuskin romahti 1700-luvun aikana. 1760-luvulla Hollannin sillisaalis oli allke kolmannes siitä mitä se tavallisesti oli 1600-luvun puolivälissä. 1003

Myös maatalous oli pitkän taantuman kourissa ja sitä pahensi kaksi luonnonkatastrofia. Padot ja suojavallit olivat 1700-l alkuun mennessä päässeet huonoon kuntoon ja tulvat vaivasivat maata 1700-luvun alkupuoliskolla.  Ehkä vieläkin pahempi maaseutua koetellut katastrofi johtui karjaviruksesta, joka aiheutti useita karjaa tappavia epidemioita pitkin 1700-lukua – esim. 1744-5 puhjennut epidemia tappoi Frieslandissa 135 000 lehmää. 1004

 

Urban decay

Kulta-ajan kauppajärjestelmän mureneminen vaikutti myös vuosisatoja jatkuneeseen urbanisaatioon, kun kaupungeissa tehty prosessointi- ja manufaktuurityö väheni. Pahiten kärsivät sisämaan manufaktuurikaupungit kuten Leiden, Haarlem ja Delft, jotka kaikki kokivat suuria väestötappioita 1720-1750. 1006

Samaan aikaan kuitenkin kolme suurinta kaupunkia, Amsterdam, Rotterdam ja Haag vetivät väkeä pahemmin kärsineistä kaupungeista. Vaikka 30 suurimmassa kaupungissa asuneiden osuus kokonaisväestöstä laski, nousi kolmen suurimman kaupungin osuus kaikesta urbaanista väestöstä 42%:iin vuonna 1732. 1006

1720-luvulta alkaen deurbanisaatio johti yrittäjien varallisuuden ehtymiseen kolmen suurimman kaupungin ulkopuolella. Tekstiiliteollisuuden kutistuminen näkyi Haarlemissa siten, että kun 1715 kaupungissa oli ollut 90 manufaktuuriyrittäjää jotka ansaitsivat yli 1000 guilderia vuodessa, oli heidän määränsä tippunut vuonna 1742 viiteenkymmeneenkahteen. Leidenissa 1000 guilderia ansainneita manufaktuuriyrittäjiä oli vuonna 1715 53 ja vuonna 1742 enää 29. 1006

The decay of the maritime economy and manufacturing had the effect of rendering non-productive regents, and property-owning rentiers, the main grouping among the urban wealthy. 1006

By 1742, there were still sixteen pottery owners classed as earning 1,000 guilders yearly at Delft; but these were increasingly overshadowed by the regent rich. In both Haarlem and Leiden, by 1742, regents far outstripped the handful of remaining wealthy manufacturers in the top tax class, earning over 4,000 guilders yearly. The growing preponderance of rentier wealth was reflected in the much increased proportion of civic wealth deposited in securities, bonds, and shares.  1007

è suuri raha ei enää syntynyt tuotannosta vaan se oli jo aiemmin kasautunutta varallisuutta, jota sijoitettiin erilaisiin osakkeisiin ja arvopapereihin – siirtymä tuotantotaloudesta finanssitalouteen

Hoornissa vuonna 1742 vain kaksitoista kauppiasta ansaitsi yli 1000 guilderia vuodessa eikä yksikään heistä ansainnut yli neljää tuhatta vuodessa. Kaupungin vroedschapin jäsenien – johon kuului suuri osa kaupungin varakkaimmista miehistä – varallisuudesta 57% koostui sijoituksista Hollannin maakunnan velkakirjoihin ja VOC:n osakkeisiin. 1007

The typical mid-eighteenth-century Leiden regent family had half its wealth in States of Holland bonds, over per cent in shares, obligations, and foreign funds, an a mere 12 per cent in land and houses. 1007

The Dutch civic elite of the mid-eighteenth century[…] thus held an astongishly high proportion of their assets in paper securities. 1007

è This meant that, at least in Holland and Zeeland, the country’s wealthy were to a high degree dependent on the state, and the VOC, for sustaining their wealth. 1007-8 à miten paljon tämä riippuvuus valtiosta varallisuuden takaajana ajoi hajauttamaan sijoituksia ulkomaille, etteivät kaikki munat olisi olleet samassa korissa??

è For the collapse of Dutch Generality and provincial bonds would effectively mean the destruction of regent, and much other elite, civic wealth. 1008

Myös urbaani keskiluokka - kaupanpitäjät, leipurit yms. – sekä työntekijät ja käsityöläiset kärsivät talouden supistumisesta 1720-70. à Many middling occupations were closely linked to levels of consumption, so that shrinkage of population inevitably reduced demand for their services. At Haarlem, 130 bakers belonged to the city’s bakers’ guild in 1707, a number which had dwindled to 70 by 1759. 1008

Sisämaan provinsseihin mertentakaisen kauppajärjestelmän romahdus ei vaikuttanut yhtä suoraan kuin rannikkomaakuntiin, koska sisämaassa ei oli ollut paljon vähemmän vientiteollisuutta, joka joutui 1700-luvulla suuriin vaikeuksiin. 1010

Euroopassa 1700-luku oli nopean urbanisoitumisen aikaa, joten tätä taustaa vasten Alankomaiden – myös E-Alankomaiden - kaupunkien pieneneminen ja niiden dynaamisuuden tyrehtyminen oli hätkähdyttävä ilmiö. 1011

 

Wealth and power

Kaupunkien väestön väheneminen tuotti joitain positiivisiakin asioita niille, jotka jäivät kaupunkeihin. Jopa Amsterdamissa vuokrat laskivat ja ruoan ja polttoaineen hinnat alkoivat laskea 1720-luvulla ja pysyivät matalina puoli vuosisataa. Myös reaalipalkat nousivat, mutta vastaavasti työtunnit saattoivat vähetä, joten nousseista reaalipalkoista ei välttämättä ollut hyötyä työntekijöille. 1013

Työnantajat myös pyrkivät laskemaan palkkakuluja palkkaamalla lapsia, nuoria ja halpaa ulkomaista työvoimaa. Maahanmuuttajien palkkaamisella pyrittiin myös kiertämään kiltojen harjoittamaa sääntelyä ja vähentämään kiltojen valtaa. 1014

Työmahdollisuuksien vähyys ruokki sosiaalista konfliktia, jossa olivat vastakkain korkeisiin palkkoihin ja kohtuullisiin työoloihin tottuneet paikalliset ja mataliin palkkoihin suostuvat maahanmuuttajat, joita työnantajat suosivat. à pääoman ja työvoiman konflikti 1014

Leidenissa ja Amsterdamissa oli pitkin 1700-lukua useita työläisten lakkoja, joissa työntekijät yrittivät puolustaa palkkojaan ja työolojaan huononnuksilta. 1014

To protect their livelihoods and living standards, workers not only organized actions against the bosses but also, and this time with the encouragement of the city governments, sought to tighten guild restrictions and, where there were gaps, set up additional guilds.  A complementary trend was the tendency of some city governments to lay down more stringent rules for the granting of citizenship, a precondition of entry into the guilds. 1014-15

Työläiset myös järjestivät eräänlaisia työttömyyskassoja, joihin sen jäsenet maksoivat viikottain pienen summan. Jäsenyys oikeutti työttömyyskorvauksiin, kunhan työttömyys ei johtunut juopottelusta tai tappelemisesta. 1015

Living off the legacy of the past, the Republic was still an affluent society compared with neighbouring countries. But it was a society in which the middle strata were being squeezed and wealth becoming more polarized than had been the case in the Golden Age. 1017

 

40. The Second Orangist Revolution, 1747-1751

Israelin mukaan missä tahansa urbaanissa, aiemmin vauraassa ja yllättävän taloudellisen alamäen näivettämässä yhteiskunnassa vallankumouksen voi laukaista hyvinkin mitättömiltä vaikuttavat tapahtumat. 1067

1700-luvun puolivälin Yhdistyneissä Provinsseissa tällainen tapahtuma oli ranskalaisarmeijan eteneminen Flanderiin vuonna 1747. Tätä joukkoa oli lähetetty ennemminkin varoitukseksi States Generalille kuin tekemään laajempaa sotilaallista invaasiota, mutta tapahtumalla oli suuria vaikutuksia tasavallan sisäpolitiikkaan. 1067

Tasavallan puolustuksen nöyryyttävä heikkous vihollisjoukon edessä toivat mieliin muistoja vuodesta 1672. Pelko ja viha pyyhkivät yli Seelannin kaupunkien ja vihaiset väkijoukot vaativat vroedschapeja painostamaan maakuntakokousta valitsemaan stadholderin, ja Seelannin maakuntakokous päätti stadholderin palauttamisesta 28.4.1747. 1067   

Levottomuus Seelannissa vaikutti välittömästi Hollantiin. Rotterdamissa väkijoukot alkoivat vaatia stadholderin nimittämistä ja kaupungin vroedschap kiihotettiin ehdottamaan stadholderin nimittämistä maakuntakokoukselle. 1067

Maakuntakokouksen istuntoon saapuneet regentit pelästyivät väkijoukkojen uhkaavaa käytöstä ja mutta eivät uskaltaneet kutsua sotilaita tyhjentämään Binnenhofin ympäristöä peläten sen johtavan verenvuodatukseen. 1067-8

Hollantilaiskaupunki toisensa jälkeen taipui väkijoukkojen hurmion alla ja päätyi ehdottamaan, että maakunnalle on nimitettävä stadholder. 1068

William IV:n nimittäminen Hollannin stadholderiksi 3.5.1747 synnytti Haagissa spontaanin kansanjuhlan. 1068

Utrechtin ja Overijsselin maakunnat seurasivat hyvin nopeasti Seelannin ja Hollannin esimerkkiä ja nimittivät Williamin stadholderikseen, ja toukokuun puolivälissä Williamista oli tullut Unionin jokaisen maakunnan stadholder. 1069

Kansanjoukot halusivat ruhtinassuvun takaisin valtaan, mutta vuoden 1747 vallankumoukseen liittyi myös regenttien ja katolisten vastaisia mielialoja, halu palauttaa tasavallan mahti ja vauraus, ja monessa kaupungissa myös haluttiin Voetialaisempaa papistoa ja tiukempaa kirkollista kuria. 1069

Kansanjoukot vaativat vihatuimpien regenttien puhdistamista vroedschapeista ja maakuntakokouksista, mutta William ei neuvonantajiensa neuvoista huolimatta tehnyt suuria puhdistuksia. Ranskalaisten vallattua Bergen-op-Zoomin syyskuussa 1747 nosti kansanjoukkojen vihaa ja tyrmistystä entisestään ja sai heidät jälleen äänekkäästi vaatimaan puhdistuksia  à The Prince’s  reluctance to purge the Regents, in Bentinck van Rhoon’s view, was positively dangerous as it threatened to undermine the new regime in the affections of the populace even before it had become securely established. 1070

Kuohunnan aikana pitkin maata esitettiin lukuisia vaatimuksia aiempaa demokraattisemmasta hallinnosta, jossa valtaa siirrettäisiin regenteiltä enemmän kansalle ja esim. kaupunkien miliisit saisivat itse nimittää upseerinsa ilman että regenteillä olisi siihen sananvaltaa. William IV:n haluttomuus puhdistaa regenttejä ja demokratisoida poliittisia rakenteita johti väkijoukkojen hiljattaiseen etääntymiseen hänestä.

Vuosien 1747-1751 vallankumous johti pääasiassa siihen, että stadholderille keskittyi erittäin paljon valtaa. Tasavallasta tuli käytännössä perustuslaillinen monarkia ilman kruunattua monarkkia. William kuitenkin kuoli yllättäen lokakuussa 1751 vasta 40 vuoden iässä.

…aika paljon detaljiasiaa tässä kappaleessa, pääasiana jatkuvat regenttivastaiset levottomuudet pitkin maata ja Orangen aseman selkeä vahvistuminen

 

41. The Faltering Republic and the New Dynamism in the ‘South’

Politics during the minority of William V, 1751-1766

After the turbulence of the late 1740s there were three decades in which Dutch society seemed stable and the people withdrew from direct involvement in politics. For the moment, the economic and social tensions in society ceased to translate into popular protest. 1084

Kansa oli saanut ruhtinaansa, jonka he uskoivat olevan ratkaisu kaikkiin tasavallan ongelmiin. Pinnalla näytti tyyneltä, mutta pinnan alla kyti jännitteitä. Ihmisten tyytymättömyyden lähteet olivat pysyneet samoina kuin aiemminkin ja Orangistinen regiimi oli etäännyttänyt suuret kansanosat itsestään. Tasavalta olisi kaivannut institutionaalisia muutoksia. Bentinck van Rhoon ymmärsi, että orangistinen vallankumous oli epäonnistunut ylläpitämään kansalta saamaansa tukea ja vallankumous oli pettänyt kansan odotukset. Van Rhoon pelkäsi, että ilman radikaaleja reformeja uusi regiimi menettäisi pian viehätyksensä kansan silmissä. 1084

1700-luvun puolivälissä tasavallassa alkoi kiivas historiakeskustelu, jossa ”de wittiläiset” ja orangistit debatoivat mm. siitä, mistä lähteestä suvereniteetti pulppuaa, tuleeko se kansan syvistä riveistä vai ovatko maakuntakokoukset suvereeneja toimijoita jne. Ideologinen keskustelu jatkui kiivaana koko vuosisadan lopun ajan ja se antoi ideologista sytykettä myöhempään patrioottien vallankumoukseen (patriootti-käsitekin teki 180-asteen keikauksen, ennen orangistit kutsuivat itseään patriooteiksi, mutta myöhemmin tasavaltalaiset omivat tämän käsitteen tarkoittamaan itseään.)

 

New directions in the Austrian Netherlands

1750- ja 1760-luvuilla tapahtui ratkaiseva käänne Etelä- ja Pohjois-Alankomaiden välillä. Etelässä väestö kasvoi, samoin teollisuus, kauppa ja maatalous. Etelä oli ottamassa vääjäämättä pohjoisen ylivoimaa kiinni kaikilla sektoreilla. Brysselissä ja Wienissä yritettiin kiertää tai heikentää niitä ehtoja, joilla etelän ja pohjoisen taloussuhteet oli määritelty pohjoisen eduksi vuoden 1715 sopimuksessa. 1087

One crucial effect of the changes of the 1750s was to remove the Austrian Netherlands from the epicentre of great-power conflict. 1087

1659 solmitusta Pyreneiden rauhasta lähtien E-Alankomaat oli ollut Euroopan strategisesti tärkein puskuri Ranskaa vastaan, ja alueen puolustus ei ollut mahdollista ilman YP:n ja Britannian apua. 1087

Kuitenkin vuoden 1756 Versaillen sopimus Ranskan ja Itävallan välillä muutti Itävallan strategista painopistettä idemmäksi, Preussia vastaan, ja lopetti E-Alankomaiden kaksi vuosisataa kestäneen roolin Euroopan strategisena keskipisteenä, kun Ranskan invaasion uhka oli poistunut. Tämä mahdollisti rauhaisan kehityksen ja nopean talouskasvun E-Alankomaissa. 1088

Kuvernöörikenraali Charles Alexander tuki voimakkaasti teollisuuden ja kaupan virkoamista aloittamalla mm. monia kanaalinrakennustöitä ja aloittamalla aggressiivisen tariffipolitiikan. 1088

Etelä-Alankomaiden merkantilismin tukema teollisuus kehittyi suurin harppauksin samaan aikaan kun YP:n teollisuus romahti. Aiemmin etelä, kuten valtaosa Euroopasta, oli tuonut valmistuotteita tasavallasta tai Englannista, mutta nyt Itävallan Alankomaiden markkinat saivat manufaktuurituotteensa oman maan teollisuudelta. 1089

 

The early years of William V’s stadholderate

William V tuli täysi-ikäiseksi vuonna 1766 perustuslaillisten muutosten saattelemana, jotka vahvistivat stadholderin – ja hänen pääneuvonantajansa Brunswickin – asemaa tasavallassa. 1091-2

Bentinck van Rhoonia ja monia muita, jotka eivät kuuluneet ruhtinaan lähimpään piiriin, huolestutti Brunswickin vahva asema, joka loukkasi tasavallan perinteitä ja muodollisia valtasuhteita. Yhtä lailla huolestuttava oli Williamin 1767 solmima avioliitto Preussin prinsessa Fredrika Sophia Wilhelminan kanssa, sillä prinsessa oli sekä Fredrin Suuren että Brunswickin veljen/siskontytär. Pelkona oli, että Preussi vahvana sotilasmahtina saattaisi puuttua tasavallan asioihin, varsinkin kun se oli hankkinut joukon alueita, jotka sijaitsivat tasavallan itärajalla. 1092

Euroopan ”diplomaattinen vallankumous” oli tehnyt Itävallasta ja Ranskasta liittolaiset, ja vastaavasti Preussi, Ranskan entinen liittolainen, liittoutui Britannian kanssa. Nämä muutokset lisäsivät tasavallan halua pysyä neutraalina suurvaltojen välissä. Muuttunut tilanne sai sekä stadholderin että States party factionin kiinnittämään huomiota puolustuksen kehittämiseen. 1094

1770-luvun lopulla YP:ssa oli valloillaan tuntemus, että tasavalta oli jyrkässä ja jatkuvassa romahduksessa. Tasavallalla oli vielä koloniaalinen imperiuminsa ja se harjoitti yhä merenkulkua, mutta ne molemmat olivat brittien kasvavan imperialismin ja merimahdin uhkaamia. YP oli samaan aikaan nousevien mantereen suurvaltojen Itävallan ja Preussin uhkaama. Tämä ongelmavyyhtien yhdistelmä teki tasavallasta maanosan alttiimman maan vallankumoukselliselle kuohunnalle. Tasavallan yhteiskunta poikkesi muusta Euroopasta myös siten, että sen hallinto ei nauttinut kansan syvien rivien ja erityisesti urbaanin väestön luottamusta, kunnioitusta ja rakkautta. 1095

è Not surprisingly, in this context, the spectacle of the revolutionary movement in the American colonies caused particularly strong shock waves, which affected Dutch life at many levels. 1095

Amerikan vallankumous kiristi heti alusta lähtien Britannina ja YP:n välejä, sillä Amerikan kapinalliset saivat suuren osan aseistaan ja ammuksistaan tasavallan välityksellä, pääasiassa epäsuorasti St. Eustatiuksen saaren kautta. 1096

Tasavallassa Amerikan vallankumous sai paljon sympatiaa ja ymmärrystä osakseen, mihin vaikutti osaltaan kauppiasluokan syvä anglofobia. Stadholder ja orangistit olivat puolestaan brittimielisiä. Britannia antoi States Generalille vakavan ultimaatumin, että jos kapinallisten varustaminen ei lopu vapaaehtoisesti, britit tekevät siitä lopun asein. Maiden välit huononivat vääjäämättömästi kohti sotaa. 1096-7

è Lopputuloksena neljäs Englannin-Hollannin sota, joka tuhosi tasavallan mertentakaisen imperiumin ja viimeisteli YP:n tippumisen merkittävien eurooppalaisten valtioiden sarjasta

 

42. The Patriot Revolution, 1780-1787