Jonathan
Israel
The Dutch Republic 1477-1806
2. On the
Treshold of the Modern Era
Hollannin maakunnan painoarvon nousu Alankomaiden alueella
alkoi 1200-luvulla. Tuolloin Alankomaiden pohjoisosissa valtavia tulvien
vaivaamia alueita kuivattiin, ojitettiin, tehtiin viljelyskelpoiseksi ja
asutettiin.
à
”From this resulted an internal shift, especially within the northern
Netherlands, with the populousness and vitality of the low-lying areas, above
all Holland, steadily increasing relative to the higher ground to the south and
east.” p. 9
1200-luvulla syntyi myös institutionaalinen kehys, joka
vastasi ojittamisesta, patojen rakentamisesta yms. kun kylät, kaupungit ja
aateliset muodostivat komiteoita, joita kutsuttiin nimellä heemraadschappen.
Nämä komiteat koordinoivat yhteistyötä ja niin kylillä, kaupungeilla kuin
aatelistolla oli niissä edustajansa. Vaikka ne syntyivät spontaanisti, käytti
Hollannin kreivi ja muu paikallinen aatelisto vaikutusvaltaansa tämän tärkeän
verkoston hallitsemiseen jo 1200-luvun alussa. p. 10
Hollanti, Seelanti ja osia Utrectista, Flanderista,
Friisinmaasta ja Groningenista muodostivat 1300-luvun alussa käytännössä aivan
uuden maan, jonka ojat, padot ja mereltä vallattu maa antoivat hyvät
lähtökohdat asutukselle, viljelykselle ja kaupalle. 10-11
Hollanti, joka oli vielä vuonna 1200 mitätön alue, oli
1290-luvulla jo Alankomaiden pohjoisosan voimakkain maakunta, jonka voima alkoi
vetää vertoja etelän Brabantille ja Flanderille. p.11
Suurten jokien eteläpuoliset alueet olivat kuitenkin
1300-luvulla vielä selvästi pohjoista kehittyneempiä taloudellisesti, ja Etelä-Alankomaat
oli Pohjois-Italian ohella Euroopan urbanisoituneinta aluetta.
Pohjois-Alankomaat ei kuitenkaan ollut alistussuhteessa etelän valtioihin,
joiden politiikka oli suuntautunut etelään ja länteen. Suuret joet Maas ja Waal
olivat niin suuria poliittisia ja strategisia esteitä, etteivät
Etelä-Alankomaiden valtiot pystyneet käyttämään valtaa pohjoisen alueisiin.
p.12
Koska Flanderi ja Brabantti eivät pystyneet puuttumaan jokien
pohjoispuolen asioihin, Hollannin kreivit onnistuivat kasvattamaan valtaansa suhteessa
muihin pohjoisen alueisiin ja luomaan alueellisen valtakeskittymän. 1300-luvun
aikana Hollanti valloitti alueita Friisinmaalta ja onnistui heikentämään
Utrechtin piispan valtaa. p. 13
1300-luvun aikana Hollannin kreiveistä tuli myös Seelannin
kreivejä, kun hollantilaiset voittivat Flanderin kreivin, joka luopui 1323
kaikista vaateistaan Seelantiin. p.14
Myös musta surma vahvisti Hollantia niin Pohjois-Alankomaiden
keskuksena kuin suhteessa jokien eteläpuolisiin valtioihin. Vastoin ajan
yleistä trendiä Hollannin kaupungit kasvoivat mustan surman jälkeisen
vuosisadan aikana. 1514 jo 44% Hollannin väestöstä asui kaupungeissa, ja vaikka
Utrecht oli vielä pohjoisen suurin kaupunki ja etelän suuret kaupungit yhä
selvästi suurempia kuin Hollannin kaupungit, oli Hollanti kasvanut selvästi
voimakkaimmaksi maakunnaksi pohjoisessa ja sen voima suhteessa etelään kasvoi
jatkuvasti. p.14-15
Vaikka Hollannilla oli jo 1400-luvulla suurempi laivasto kuin
Flanderilla ja Brabantilla yhteensä, se oli kuitenkin taloudellinen lilliputti
verrattuna etelän maakuntiin. Hollantilaiset laivat rahtasivat bulkkitavaraa –
viljaa, puuta, suolaa ja kalaa. Myös teollinen tuotanto oli paljon vähäisempää
Hollannissa kuin etelän maakunnissa. 15-16
Flanderissa ja Brabantissa oli muutama suurkaupunki, joihin
suuri osa väestöstä ja kaupasta oli keskittynyt. Suurkaupunkien vallasta tuli
kuitenkin maakunnallinen heikkous, kun kaupunkien partikularismi ja keskinäinen
kilpailu heikensi maakunnallista koheesiota. Toisin oli Hollannissa, jossa oli
seitsemän suunnilleen yhtä suurta kaupunkia ja vahvempi maakunnallinen
koheesio. 16
1400-luvun alkupuolisko oli tärkeä ajanjakso Hollannin nousun
kannalta. 1400 alkaen hollantilaiset laivat alkoivat suurin määrin purjehtia
Itämerelle viljan ja puun vuoksi ja Ranskaan ja Portugaliin suolan takia.
1400-luvulla kehittyi myös Haringbuis, joka teki hollantilaisista ja
seelantilaisista tehokkaimpia silakanpyytäjiä Pohjanmerellä kolmeksi
vuosisadaksi. 16-18
”This growing
dependence on bulk-carrying and the herring fishery was encouraged by mounting
difficulties in agriculture and water control.” p.18
à
Vuodesta 1400 lähtien maan valtaaminen mereltä hidastui, kun käytössä olleen
teknologian rajat tulivat vastaan. Samalla paljon aiemmin kunnostetusta maasta
alkoi vajota takaisin mereen ja aiemmin turvassa olleet alueet joutuivat taas
tulvavaaraan. 18
Nämä maatalouden kriisit johtivat siihen, että
peltoviljelystä siirryttiin maidontuotantoon, mikä oli mahdollista lisääntyneen
Itämeren viljan tuonnin ansiosta. 18
”The result
was that more imported grain was needed, fewer men were required to work in the countryside, more
rural population moved to towns, and there was a rapid increase in surplus
cheese and butter available for export.” 18
à
vaikutus Hollannin urbanisaatioon, joka kiihtyi samaan aikaan kun muu Eurooppa
eli stagnaatiossa
Hansaliiga pyrki pitämään Hollannin poissa tekstiilien ja
muiden arvokkaiden tuotteiden kaupasta liittoutumalla Pohjois-Alankomaiden
kaupunkien sekä Flanderin ja Brabantin kanssa.
Under the Burgundians
1425 kuoli viimeinen itsenäinen Hollannin kreivi.
”By 1428 the
new lord of Holland and Zeeland was Duke Philip the Good of Burgundy (1419-67),
which meant that for the time since the Carolingian era part of the north was
incorporated into a large European state with its main power base south of the
rivers.” p.21
Burgundi oli saanut jo aiemmin alueita eteläisistä
Alankomaista, kun viimeinen itsenäinen Flanderin kreivi kuoli vuonna 1384. Maat
peri hänen tyttärensä ja tämän aviomies, Burgundin kreivi Filip Rohkea, Ranskan
kuninkaan nuorempi veli. 21
Burgundi kasvatti tasaisesti alueitaan Alankomaissa ja
Koillis-Ranskassa, ja Brabantin ja Limburgin liittäminen Burgundiin 1404-1406
vakiinnutti Burgundin dominanssin Alankomaissa. Lopulta Burgundi liitti
itseensä vielä Namurin, Hainaultin, Hollannin ja Seelannin, Luxemburgin ja
Gelderlandin. 21
”In the
1430s, Duke Philip embarked on a programme of administrative reorganization and
state-building intended to weld the Burgundian Netherlands into a more coherent
entity. Among the new central institutions established in this period were the
State General, a gathering of representatives from the various provincial
States of the Burgundian Netherlands, a central Chamber of Accounts with
treasurer and receiver-general, and the celebrated noble order of the Golden
Fleece.” 21
Vaikka Burgundi oli sitten karolingien ajan ensimmäinen
Alankomaissa jokien molemmille puolille valtansa ulottanut valtio, oli
Burgundin Alankomaiden painopiste etelässä. Herttuan palatsi rakennettiin
Brysseliin, jonne päätöksenteko ja hovin elämä keskittyi. Etelässä myös asuivat
suurmaanomistajat, jotka saivat nauttia herttuan suosiosta. Myös burgundilaisen
keskushallinnon kieli oli ranska eikä hollanti, mutta edes paikalliset eliitit
juuri puhuneet ranskaa jokien pohjoispuolella. Myös hovin tukema kulttuurielämä
keskittyi jokien eteläpuolelle. 22
Filip Hyvän hallitessa Hollannin ja Seelannin hallinnosta
vastasivat Stadholderit, jotka olivat lähes poikkeuksetta lähtöisin etelästä.
Pohjois-Alankomaiden politiikan suurena jakolinjana oli kahden ryhmittymän, Cabeljauwenin
ja Hoeksin, valtataistelu, ja Filip pyrki nimittämään tasapuolisesti
molempia paikallisiin virkoihin lievittääkseen puoluevihaa ja tehdäkseen
molemmista puolueista hänestä riippuvaisia. 23
Hollantilaisten ja seelantilaisten intressit eivät liiemmin
kiinnostaneet burgundilaisia. Hollanti oli pohjoisessa konfliktissa Hansaliigan
kanssa, mutta satavuotiseen sotaan sotkeutuneelta Burgundilta ei herunut
resursseja hollantilaisten tueksi. Hollanti kuitenkin pystyi toimimaan
itsenäisenä maakunnallisena yksikkönään sodassa Hansaa vastaan ilman Burgundin
tukea. Kun Hollannin ja Hansan konflikti kärjistyi, Flanderi ja Brabantti
yrittivät estää sodan, mutta Hollanti pystyi keräämään omalta alueeltaan
tarvittavat summat Hansan liittoumaa vastaan sotimiseen, ja se pystyi toimimaan
yhtenäisenä ja itsenäisenä yksikkönä ilman herttuan tukea. 23-24
Mikä selittää sen, että Hollanti pystyi toimimaan yhtenäisenä
poliittisena yksikkönä, kun varsinkin jokien eteläpuolella aateliston
jakautuminen ja kaupunkien oman edun tavoittelu söi maakunnallista koheesiota?
1) ”The late colinization of large areas,
combined with the agricultural crisis of the fifteenth century, and
accompanying acceleration of the urban economy, had left Holland and Zeeland
top-heavy with towns. Towns now dominated the countryside to a greater extent
than in the rest of the Low Countries. As a result, urban patriciates
increasingly came to preside over the provincial assembly, the States of
Holland.” 24
2) “But, even
more important than this, was the fact that the two main economic assets of
Holland – the bulk-carrying fleet and herring fishery – were neither located
in, nor directly managed by, the six ‘big towns’ which dominated the States.
Nor were the dikes and sluices which protected both towns and countryside. The
consequence, in contrast to northern Italy and the southern Netherlands, was
the curtailment of urban particularism and autonomy. There was no point in
individual town going their own way if, in doing so, they had no control over
their most vital assets.” 24-25
à
Hollannissa koko maakunnan oli pakko puhaltaa yhteen hiileen, koska
tuottoisimmat elinkeinot kalastus ja bulkkitavaran rahtaaminen eivät
keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin, vaan rannikon pikkukaupunkeihin. Siksi
suurimmille kaupungeille ei syntynyt kiusausta ajaa omaa etuaan muiden
kustannuksella, vaan koko maakunnalla – niin kaupungeilla kuin maaseudullakin –
oli yhteneväiset intressit
1440-luvulla Hollannissa puhkesi uusi Hoekien kapina,
mikä sai Burgundin herttuan supistamaan kaupunkien valtuustoja, vroedschapeja,
jotta niistä tulisi helpommin hallittavia ja vähemmän puoluekiistan
riivaamia. Lopulta kaupunkien burgomasterien valinta annettiin vroedschapeille,
eivätkä killat ja kaupunkialueet saaneet enää äänestää. 25-26
à
”In this way, in Holland and Zeeland during the mid-fifteenth century, was
created that politically and economically privileged regent patriciate, sharply
differentiated from the mass of the citizenry, who were to dominate civic life
in the north Netherlands down to the Napoleonic era.” 26 à näin syntyi
etuoikeutettu regenttiluokka, jolle Burgundin herttua antoi etuoikeuksia joiden
vastapalvelukseksi hän odotti regenttien ylläpitävän stabiiliutta ja keräävän
hänen veronsa
Burgundin herttuat tunnustivat Hollannin historialliset vaateet
ylivallasta Pohjois-Alankomaissa, ja Utrecht miehitettiin 1450-luvulla, kun
uudeksi ruhtinas-piispaksi valittiin Gelderlandin herttuan myötävaikutuksella
anti-burgundilainen ehdokas, joka oli Hoeks -puolueen johtajan veli. 27
Burgundilainen valtio saavutti lakipisteensä autoritäärisen
ja hallinnollista keskittämispolitiikkaa ajaneen Kaarle Rohkean
hallitsijakaudella 1467-77. Hänen kaatumisensa taistelussa 1477 muutti nopeasti
Alankomaiden tilannetta. Kaarlen hallinto oli ollut hyvin epäsuosittua ja hänen
kuolemansa jälkeen kapina-aalto kulki läpi koko Burgundin hallitseman alueen,
mutta kapinan keskus sijaitsi Etelä-Alankomaissa. 27-28
”Three weeks
after her father’s death, Mary was forced to concede, under Flemish pressure,
the celebrated Grand Privilege of 1477, a charter which gave the States
General of the Burgundian Netherlands the right to gather on their own initiative
whenever they saw fit and drastically curbed the power of the ruler to levy
taxes, or gather troops, without the consent of the provinces.” 28
à
Israelin mukaan vuoden 1477 kapinalla ja myöhemmällä Espanjan vastaisella
kapinalla oli tiettyä sukulaisuutta – molemmissa kapinoissa Flanderi pyrki
voimistamaan omaa valtaansa Alankomaissa ja molemmissa kapinoissa Hollanti
toimi yhtä lailla Flanderia ja Brabanttia kuin Burgundia tai Habsburgeja
vastaan.
”Mary
complied, in March 1477, issuing another ’Great Privilege’ specific to Holland
and Zeeland, one of its principal provisions being the exclusion of ‘strangers’
– by which was chiefly meant Flemings and Brabanters – from administrative and
judicial posts in Holland and Zeeland.” 28 à Hollanti ja Seelanti saivat kapinan
aikana ajettua omia erityisintressejään vähentämällä etelän maakuntien valtaa
niiden sisäisiin asioihin
The Early Habsburg Netherlands
Burgundin Maria nai Maximilian Habsburgin (1459-1519) –
myöhemmän Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarin – joka halusi heti
nyhtää takaisin niitä oikeuksia, joita Alankomaissa oli vuonna 1477 myönnetty
States Generalille ja maakunnille, myös Hollannille ja Seelannille. Hän sai
tukea pyrkimyksilleen magnaateilta, joilla oli tärkeä rooli Habsburgien
Alankomaiden hallinnossa aivan kuin heillä oli ollut Burgundienkin aikaan. 29
Marian kuoltua 1482 suuraatelisto tuki Maximiliania, joka
toimi poikansa Filip I:n sijaishallitsijana. Flanderi vastusti Maximiliania
sijaishallitsijana sekä hänen konfliktinhakuista Ranskan politiikkaansa.
Kun Maximilian palasi väliaikaisesti Itävaltaan 1486, hän
jätti Alankomaiden hallinnon Albrekt Rohkean ja luotettujen ylhäisösukujen
käsiin.
Palattuaan Alankomaihin 1487 Maximilian kärsi tappioita
Ranskan kuninkaalle Kaarle VIII:lle, mikä aiheutti suuren kapinan Flanderissa.
Kapina käynnistyi Ghentissä ja sai Brugesin killoilta tukea, ja kiltojen kapina
saartoi Maximilianin Brugesiin. Flanderin kaupungit eivät taaskaan pystyneet
koordinoimaan yhteistyötä kapinan aikana eivätkä suostuneet muiden kaupunkien
johdettavaksi. Ghent liittoutui Ranskan kanssa ja salli perustaa ranskalaisen
varuskunnan kaupunkiin. 29
”Maximilian’s
father, the Holy Roman Emperor Frederick III, sent in German troops to punish
Ghent and Bruges, which initially served only to widen the revolt, rousing
Brabant and the Hoek allies of the Flemish rebels in Holland.” 29-30 à
Habsburgien kurinpalautuspolitiikka vain laajensi kapinaa
Kuitenkin 1489 mennessä Alankomaiden kapina alkoi hiipua.
Ranskan tuki oli puolivillaista ja Flanderin ja Brabantin suurten kaupunkien
välinen yhteistyö minimaalista. 30
1477-92 suurta kapinaa voi verrata juhlitumpaan, Filip II:n
hallintokauden aikaiseen kapinaan. Molempien kapinoiden aikaan Habsburgit
olivat konfliktissa Ranskan kanssa ja heillä oli suurvaltapoliittisia
ambitioita Euroopassa. Habsburgit käyttivät molempien kapinoiden kukistamiseen
ulkomaisia palkkasotilaita ja autoritäärisiä keinoja. Fiskaaliset ongelmat
ajoivat Habsburgit törmäyskurssille Alankomaiden kaupunkien ja aateliston
kanssa. Molemmissa kapinoissa sytyttäviä tekijöitä olivat korkea verotus,
privilegioiden loukkaaminen, ulkomaisten joukkojen käyttö ja hallinnon
keskittäminen. Molemmissa kapinoissa oli
myös tavoitteena heikentää Habsburg-hallitsijan valtaa ja pakottaa hänet
tekemään myönnytyksiä ja parantamaan perustuslaillisesti States Generalin
(parlamentin) ja maakuntien asemia. Molemmissa kapinoissa esiintyi myös halua
päästä kokonaan eroon Habsburgien ikeen alta. 30
”Yet there
were also striking differences and it is these, undoubtedly, which explain why
the Revolt of 1477-92 failed where the Revolt of 1572-90 partially succeeded –
despite the increased power of the Habsburg state.” 30
Neljä eroavuutta kapinoiden välillä:
1) 1400-luvun lopun kapinan aikaan reformaatio ei vielä ollut
puhjennut, ja juuri reformaatio oli se tekijä, joka kovensi asenteita ja teki
kompromissin mahdottomaksi 1500-luvun loppupuolen kapinan aikana. 29-30
2) Aiempaa kapinaa
heikensi myös koherentin poliittisen johtajuuden puute. Myöhemmän kapinan
aikana Hollanti pystyi ottamaan kapinan johtajuuden paljon vahvemmin haltuunsa,
kuin keskenään riitaisat Flanderin ja Brabantin kaupungit 1400-luvun lopulla.
30
3) Aiemmassa kapinassa magnaatit olivat vahvasti Habsburgien
puolella. 1572 osa ylhäisaatelistoa liittyi kapinaan Habsburgeja vastaan.
4) Aiemmassa kapinassa hallitsija Maximilian oli aktiivinen
osapuoli, joka pyrki päättäväisesti poistamaan ne privilegiot ja myönnytykset,
joita Alankomaiden parlamentille ja maakunnille oli annettu vuonna 1477.
Myöhemmän kapinan aikaan Filip II, Maximilianin pojanpojanpoika, asui kaukana
eikä kapinan kukistaminen aina ollut hänen tärkein prioriteettinsa. 31
Israel korostaa 1477 alkaneen kapinan epäonnistumisen syynä
Flanderin ja Brabantin kyvyttömyyttä yhteistyöhön: Flanderin suuret kaupungit
muodostivat kaikki omat hallinnolliset ja poliittiset piirinsä. Kaupunkien
vahvuuden lisäksi Burgundin ja sittemmin Habsburgin valtion kasvaminen
virvoitti aateliston valtaa ja pienemmässä määrin myös luostareiden valtaa.
31-32
Maximilianin ja Habsburgien voitto Alankomaiden kapinasta sai
sinettinsä 1493, kun Maximilian kutsuttiin Itävaltaan isänsä seuraajaksi PS
keisarikunnan keisarina. States General kutsuttiin koolle elokuussa 1493 ja
Maximilianin tuolloin 15-vuotias poika Filip julistettiin Habsburgien
Alankomaiden hallitsijaksi. Maximilian saavutti tuolloin myös tavoitteensa, kun
States General julisti Burgundin Marian 1477 Alankomaiden maakunnille myöntämät
etuoikeudet kumotuiksi. Filip vannoi virkaanastujaisissaan pitävänsä yllä vain
ne privilegiot, jotka Filip Hyvä ja Kaarle Rohkea olivat myöntäneet ennen
häntä. 32
Filipin hallitsijakausi oli suhteellisen rauhallista
varsinkin Alankomaiden eteläosissa, mutta pohjoisessa Friisinmaa ja Gelderland
kapinoivat niin Hollantia kuin Habsburgien valtaakin vastaan. Kun Kaarle V
nousi valtaan, tilanne jatkui samanlaisena: etelä oli rauhallinen ja stabiili,
pohjoisessa kuohui. Kaarlesta tuli myös Espanjan kuningas, joten hän jätti Hollannin
Stadholdereille tehtäväksi löytää ratkaisu pohjoisen kuohuntaan. 34-35
The Institutions of the Habsburg Netherlands
Kaarle V lähti Espanjaan vaatimaan oikeuttaan maan kruunuun
syyskuussa 1517. Habsburgien Alankomaat annettiin Kaarlen tädin Margaret
Itävaltalaisen sijaishallittavaksi. Sijaishallinto kesti 13 vuoden ajan
1517-30. 35
Margareetan käskynhaltijakausi oli merkittävä, sillä hänen
hallitsemistyylinsä poikkesi totutusta: hän oli autoritaarinen hallitsija, joka
ei tukeutunut maakuntien instituutioihin tai edes ylhäisaatelistoon
hallitessaan. 35
Kaarle jätti jälkensä Alankomaiden hallintoon vasta
palattuaan Brysseliin 1531. Margareetan kuoltua hän valitsi sijaishallitsijaksi
oman siskonsa Marian, jolla ei ollut hallinnollista kokemusta – asettamalla
tietoisesti heikon sijaishallitsijan Kaarle varmisti, että Maria hallitsee vain
tukeutumalla Kaarlen luotettuihin miehiin. 35
”The Empreror
set up three new central institutions in 1531 – a rather grand formal body
called the ‘Council of State’, a reorganized council of finance, and a Secret
Council. These were the so-called Collateral Councils at Brussels, which were
to survive, roughly in the same form, at the head of the administration of the
Habsburg Netherlands down to 1788.” 35-36
Council of State (valtioneuvosto?) koostui 12 jäsenestä,
jotka olivat ylhäisaatelistoa, heistä valtaosa etelästä.
Secret Council (salaneuvosto?) koostui pelkästään ammattibyrokraateista
ja juristeista.
à Kaarle antoi hallinnollisia tehtäviä
ammattibyrokraateille, mutta hyvitelläkseen ylhäisaatelistoa, hän loi vain
heille varatun oman erityisen hallintainstituution 37
Provinsseissa Habsburgien vallan keskeisimmät edustajat olivat
kuvernöörit, eli Stadholderit, jotka valittiin korkeimman aateliston
keskuudesta.
Kaarlen Stadholdereista merkittävin oli Nassaun Hendrikin
poika Rene de Chalons, ensimmäinen Oranian prinssin arvonimellä tunnettu
Nassaun suvun edustaja, joka nimitettiin Hollannin, Seelannin ja Utrechtin – ja
vuonna 1543 vallatun Gelderlandin – Stadholderiksi vuonna 1540. 37
Kaarlea pelotti vähentää ylhäisaateliston hallinnollista
valtaa, mutta Stadholderit olivat paljon poissa maakunnistaan eikä heillä ollut
aikaa ja tarvittavaa koulutusta valvoa maakunnan taloudellisia ja oikeudellisia
asioita. Aateliston hallintovaltaa vähennettiinkin koko Kaarlen
hallitsijakauden ajan ja maakuntiin luotiin pysyvät ammattimaiset
hallintorakenteet. 37
”Thus,
increasingly, the key connection in administering the Habsburg Netherlands was
that between central councils and provincial high courts, which steadily
expanded their political and fiscal as well as judicial functions.” 37-38
1500-luvun aikana aateliston määrä hallintotehtävissä
romahti, kun yliopistot kouluttivat pätevää henkilöstöä hallinnon tarpeisiin.
38
Kaupunkien hallinnossa tärkein instituutio oli raati, raad
tai vroedschap, jota johti pormestari, burgomaster.
”Civic
government and magistracies remained in the hands of patrician regents, just as
before. Nevertheless, they too were affected in many ways by the growth of
central government and changes in provincial government, finding themselves
subjected not only to mounting fiscal pressure, especially after 1540, but to
progressively closer supervision than in the past both from central councils
and, especially, the provincial high courts – whose senior officials were
appointed in Brussels.” 38-39
Huolimatta Kaarlen hallinnon keskittämispolitiikasta maakunnat
ja States General saivat yhä nauttia huomattavasta autonomiasta.
Maakuntien vahvistuminen tapahtui paradoksaalisesti
samanaikaisesti keskushallinnon lujittumisen kanssa. Koska Habsburgit olivat
juuttuneet pitkään konfliktiin Ranskan kanssa, he tarvitsivat enemmän veroja ja
resursseja myös Alankomaiden maakunnilta ja kaupungeilta. Habsburgit
antoivatkin paikallistasolle enemmän valtaa verojenkeräämiseen, mikä lisäsi
paikallisinstituutioiden valtaa ja takasi Habsburgien kirstuihin paremmat
verotulot. 39
Maakunnat vahvistuivat, mutta States Generalille kävi
päinvastoin, koska hallitsijat pystyivät juuri maakuntahallintojen kautta
keräämään tehokkaasti veroja. 39
3. Humanism
and the Origins of the Refomarion, 1470-1520
Pohjois-Euroopan kristillisen humanismin nousu alkoi
Alankomaissa 1470- ja 1480-luvuilla suhteellisen syrjäisissä Overijsselin ja
Groningenin provinsseissa. 41
Siemenet intellektuaaliselle ja uskonnolliselle muutokselle
oli kylvetty tällä alueella jo aiemmin, kun Devotio Moderna niminen
uskonnollinen liike syntyi alueella 1300-luvun lopulla. Liike korosti koulujen
ja kirjastojen tärkeyttä, joihin kaupallisesti kukoistaneet IJsselin alueen
kaupungit pystyivät panostamaan. 41
Hengellisenä liikkeenä Devotiota määritti sen yksilön
sisäiselle kehittymiselle antama merkitys. 41
Tämä pietistinen suhtautuminen uskontoon avasi tietä
1520-luvun reformaattorien ideaaleille.
Devotio valmisti maaperää reformaatiolle, mutta se ei
itsessään ollut kovin radikaali liike eikä se pyrkinyt haastamaan katolista
kirkkoa.
Devotio ja humanisti Rudolphus Agricola skolastismin
vastaisine asenteineen vaikuttivat paljon Erasmus Rotterdamilaiseen, joka
vastusti uskonnollista dogmaattisuutta, ivasi papiston tietämättömyyttä ja
korruptoituneisuutta, painotti Raamatun tekstien kriittistä
tulkintaa(eksegeesiä), henkilökohtaista jumalasuhdetta ja klassisten kielten
opiskelun tärkeyttä.
Erasmuksella oli ambivalentti suhde Lutheriin. Hän piti
Lutheria kiihkoilijana, mutta jakoi tämän kriittisen suhtautumisen katoliseen
kirkkoon, sen dogmaattisuuteen ja sen edistämään taikauskoon
pyhimyskultteineen. Erasmus pelkäsi pahoin, että jos Lutherin vastustajat
voittavat, he hävittäisivät koko humanismin Euroopasta. Erasmus yhdistettiin
lopulta hyvin vahvasti Lutheriin eikä Erasmus julkisesti irtisanoutunut
Lutherista, mikä tulkittiin herkästi Erasmuksen Lutherin kannatukseksi.
Vaikka Erasmus vierasti aikansa humanistipiireissä syntynyttä
keskustelua kansallisista identiteeteistä ja erityispiirteistä, hänen työnsä
innoitti monia alankomaalaisia, jotka kapinoivat Habsburgien valtaa ja katolista
oikeaoppisuutta vastaan.
Erasmuksen töistä varsinkin Enchridion levitti
Alankomaissa paljon reformaatiomyönteisiä asenteita ja siitä otettiin paljon
hollanninkielisiä painoksia.
4. Territorial Consolidation, 1516-1559
Burgundilaisten ja Habsburgien aikakaudella kolme suurta
provinssia vastasivat valtaosasta Alankomaista keskushallinnolle kerätyistä
veroista. Suurimmat verot kerännyt Flanderi piti kiinni siitä, että sen
keisarin sotilasmenoihin keräämiä varoja ei tullut käyttää jokien
pohjoispuolella, vaan ne tuli käyttää Flanderin puolustamiseen Ranskaa vastaan.
56
Habsburgien näkökulmasta sen hallitsemista Alankomaista tuli
kutoa yksi Brysselistä johdettu entiteetti, jonka päätarkoitus oli puolustautua
Ranskaa vastaan. 56
”The result
was an uneasy duality of power structures which held together, inevitably,
rather loosely and, as it turned out, just briefly. The break of 1572 was only
in a superficial sense a reversal of the unification 1516-49. In reality, the
Revolt against Spain was to confirm the underlying separation of north and
south and long-term gradual integration of the north under Holland’s hegemony.”
56
Tukeutuminen batavialaiseen myyttiin – myyttiin herooisista
batavialaisista, jotka kapinoivat roomalaisia vastaan – auttoi Hollantia
rakentamaan jokien pohjoispuolelle kulttuurillisesti, moraalisesti ja
poliittisesti yhtenäistä identiteettiä. à Hollanti pystyi esittämään itsensä
batavialaisena patriana ja kansakuntana, nationina 57
Hollanti kävi 1510-luvulla sotaa Pohjois-Alankomaiden
alueella muita provinsseja vastaan. Sota nähtiin kahdella tavalla: 1)
Habsburg-hallitsijan dynastisena taistona paikallisia vastustajiaan,
erityisesti Gerlderlandin herttuaa vastaan, ja 2) Hollannin oikeutettuna
kamppailuna riidanhaluisia naapureitaan vastaan. 58
Sota Friisinmaalla johti lopulta Friisinmaan itsenäisyyden
menetykseen 1522-23, vaikka Gelerlandin herttua Karelin joukot olivat
onnistuneet aluksi valtaamaan laajoja alueita Hollannista. Hollanti osoitti
kuitenkin määrätietoisuutta Friisinmaan alistamiseksi, ja 1521-23 Hollannin
maakunta äänesti valtavan summan keräämiseksi Friisinmaan sotaretken
rahoittamiseksi, ja 1523 voimakas hollantilaisarmeija kukisti friisinmaalaisten
viimeisen vastarinnan. 59-60
Herttua Karel jatkoi kuitenkin myöhemminkin epävakauden
kylvämistä pohjoisissa maakunnissa, kun hän pyrki sitkeästi kaatamaan
Habsburgien vallan Pohjois-Alankomaissa. à”He had the advantage that
anti-Habsburg, and anti-Holland, sentiment, and a deeply rooted institutional
particularism, were widespread throughout the region.”61
Karel ei kuitenkaan osannut tai halunnut käyttää nousevaa
luterilaisuutta omien valtapyrkimystensä välineenä, vaan pyrki päinvastoin
tukahduttamaan luterilaisuuden leviämistä omilla alueillaan.
1527 Karel hyökkäsi Utrechtiin ja Overijsseliin, mikä
osoittautui pahaksi virheeksi. Hollanti, joka oli pohjoisessa ainoa toimija
jolla oli tarvittavat resurssit, varusti 3500 miehen armeijan, joka ajoi
Karelin joukot Utrechtista ja lopulta koko Gelderlandista.
”In October
1528 Karel capitulated, recognizing the Emperor as sovereign of Utrecht and
OVerijssel, but on terms which left him in effective control of Gelderland,
Groningen, and Drenthe.” 62
“The States
of Utrecht acknowledged Charles V at Gorcum, inside Holland, at a moment when
the Emperor himself was at Toledo.” 62
à
Utrechtin liittämistä Habsburgien Alankomaihin hoiti Hollannin ja Seelannin
Stadholder.
Kaarle V:n asema Pohjois-Alankomaissa parani huomattavasti
vuoden 1528 tapahtumien ansiosta, mutta Hollanti oli tarjonnut keisarille
keinot alueen rauhoittamiseksi ja liittämiseksi osaksi Habsburgien Alankomaita.
Tämä tilanne synnytti jännitteitä Hollannin ja Kaarlen sijaishallitsijoiden,
hänen tätinsä Margareta Itävaltalaisen ja hänen siskonsa Marian, välille. 62
Hollannin regentit ja ridderschap odottivat palkkiota
siitä, että olivat rauhoittaneet alueen ja auttaneet sen anneksoimisessa
Habsburgien Alankomaihin. Hollantilaiset odottivat esim. Overijsselin
privilegion kumoamista, joka esti hollantilaisia kalastamasta Zuider Zeen
Overijsselin puoleisella rannalla. Utrechtin suhteen Hollanti toivoi voivansa
liittää osan sen alueista itseensä, tai ainakin Utrechtin jonkinlaista
poliittista alistamista Hollannille. 62
Kaarlella ei ollut aietta liittää Utrechtia Hollantiin, mutta
uusia maakuntia ei olisi pystytty pitämään Habsburgien hallussa ilman Hollannin
apua, joten Hollannin ja Seelannin Stadholderista tehtiin myös Utrechtin
Stadholder. 62-63
Utrecht sai kuitenkin oman maakunnallisen oikeusistuimen,
Utrechtin Hofin. 63
Koska Hollanti oli näytellyt keskeistä osaa pohjoisen
rauhoittamisessa ja alistamisessa Habsburgeille, hollantilaiset ärsyyntyivät
sijaishallitsija Marian vaatimuksista lisämaksuista etelän maakuntien
puolustamiseksi Ranskan uhkaa vastaan. Hollantilaiset muistuttivat, että he
olivat maksaneet 30 vuoden ajan omasta pussistaan pohjoisen sotamenoja ja oman
laivastonsa turvaamista, vaikka olivat samaan aikaan maksaneet myös
puolustusmenoja Ranskan uhkaan varautumiseksi. 63
1530-luvulla keisarin huomio keskittyi Välimerelle, Italiaan
ja kamppailuun Ranskaa vastaan. Samaan aikaan Hollannille tärkeimpiä kysymyksiä
olivat suhteet Tanska-Norjaan ja Lyypekkiin sekä oman laivastonsa ja
kalastusteollisuutensa suojeluun Pohjanmerellä.
Samaan aikaan Habsburgien vastainen juonittelu jatkui
pohjoisessa. Herttua Karel yritti siirtää joukkojaan Groningenin kaupunkiin,
mikä sai kaupungin raadin vetämään herttualta tukensa ja julistamaan Kaarle V:n
alueen hallitsijaksi. 63
Kaarlen Friisinmaan Stadholder valloitti laajoja alueita
pohjoisessa, ja 1536 Karel luovutti Groningenin, Ommelandin ja Drenthen
yliherruuden keisarille. 63-64
Herttua Karel kuoli vuonna 1538 ilman perillistä ja häntä
seurasi Gelderlandin herttuana Johan III ja jo vuonna 1539 herttua Wilhelm von
der Marck, joka jäi viimeiseksi Habsburgien yhtenäistämispolitiikkaa
vastustaneeksi ruhtinaaksi. 64
à 1539 Kaarlen strateginen asema
Pohjois-Alankomaissa oli paljon vahvempi kuin se oli ollut hänen valtakautensa
alussa. Toisaalta Wilhelm oli paljon vaarallisempi uhka Habsburgien ylivallalle
kuin Karel, sillä Wilhelm yhdisti Gelderlandin muihin omistuksiinsa Clevesiin,
Markiin, Bergiin ja Julichiin, joten hänellä oli hallussaan suhteellisen laaja
alue Saksan ja Alankomaiden välissä. Lisäksi hänestä tuli luterilainen vuonna
1541, ja luterilaisuus levisi nopeasti Gelderlandissa ja läheisten saksalaisten
ruhtinaskuntien alueella. 64
à Kaarle päätteli, että Gelderlandin
itsenäisyyttä ei voinut enää suvaita.
Vuonna 1542
gelderlandilaiset tekivät viimeisen hyökkäyksensä Habsburgien alueelle ja
valloittivat Amersfoortin. Seuraavana vuonna Kaarlen saksalainen armeija
kuitenkin löi vihollisensa ja Venlon rauhansopimuksessa Kaarlesta tuli
Gelderlandin hallitsija.
Yhdistymisprosessi saatiin maalinsa vuonna 1548, kun pragmaattinen
sanktio määritteli Habsburgien Alankomaat yhdeksi kokonaisuudeksi, joka siirtyy
perintönä Habsburgien suvun sisällä. Pragmaattinen sanktio hyväksyttiin
kaikissa Alankomaiden maakunnissa ja korkeimmissa tuomioistuimissa 1549. 64
Habsburgien vallan vakiintuminen ja yhdistymisprosessi
vakauttivat Alankomaat ja tekivät elämän rauhallisemmaksi. Myös Hollanti hyötyi
paremmasta turvallisuudesta, katkeamattomasta jokiliikenteestä ja paremmasta
patojen ja sulkuporttien hallinnasta Utrechtin vastaisella rajallaan. 65
Kaarle halusi sitoa uudet maakuntansa hallinnollisesti
Brysseliin eikä Haagiin, vaikka myönsikin että Hollannilla oli ollut keskeinen
rooli pohjoisen rauhoittamisessa. 65
Vaikka pragmaattinen sanktio loi yhtenäisen Habsburgien
hallitseman poliittisen entiteetin, varsinkin viimeisenä heidän alueisiinsa
liitetyissä pohjoisissa maakunnissa eli yhä pyrkimys paikalliseen hallintoon ja
itsenäisyyteen.
5. The Early
Dutch Reformation, 1519-1565
The
Netherlands Church on the Eve of the Reformation
Alankomaiden reformaation hallitsevaksi suuntaukseksi tuli
kalvinismi, mutta se ei näytellyt tärkeää roolia ennen 1550-lukua.
Alankomaiden kirkolliset olot olivat sikäli kummalliset, että
kolmen miljoonan asukkaan alueella oli vain viisi hiippakuntaa, ja pohjoisen
kaksi hiippakuntaa kuuluivat Kölnin arkkipiispa-ruhtinaan tuomiovallan alle,
joten Habsburgien kilpailijoilla oli kirkollista tuomiovaltaa Habsburgien
omistamilla alueilla. 74-75
à moinen kirkollisen koheesion puute
oli huolestuttanut kaikkia Alankomaiden alueiden hallitsijoita burgundilaisista
lähtien
Piispat kuuluivat usein johtaviin aatelissukuihin ja olivat
hyvin maallisia hallitsijoita.
Hajanaisesta organisaatiosta ja papiston maallisesta elämästä
huolimatta Alankomaiden kirkko oli 1500-luvulla rikas ja käytti suurta valtaa
yhteiskunnassa. 76
”Societys’s
estrangement from the established Church began, as we have seen, with the
transformation of education and piety through humanism.” 77
Jo ennen reformaation alkua Alankomaissa luostarit tyhjenivät
munkeista ja nunnista. Katolinen kirkko ja sen palvontamenot olivat menettäneet
arvovaltaansa ja arvostustaan ihmisten keskuudessa jo vuosikymmenten ajan ennen
kuin reformaatio puhkesi. 78-79
The Impact of Luther
Lutherin sanoma sai paljon vastakaikua Alankomaissa jo hyvin
varhaisessa vaiheessa. Keisari Kaarle V reagoi kiroamalla Lutherin, järjestämällä
julkisia kirjojen polttoja ja asettamalla inkvisition. 79
Israelin mukaan ei ole ihme, että Lutherin julkaisut
levisivät nopeammin Alankomaissa kuin Ranskassa, Englannissa tai
Skandinaviassa. Alankomaissa lukutaito oli naapurimaita yleisempää kaupungistumisen
takia, ja kristillinen humanismi oli saanut alkunsa Alankomaissa, missä sen
vaikutus oli 1520-lukuun mennessä suurempi kuin muualla. Antwerp oli Pariisin
ohella Euroopan johtavia painoalan keskuksia, jossa oli paljon painajia ja
kirjakauppiaita. Myös jokia ja rannikkoja pitkin käyty vireä kauppa Saksan ja
Alankomaiden välillä teki Alankomaista keskeisen vientipaikan Saksan kautta
viedylle kirjallisuudelle. 80-81
”Initially,
Charles encountered immense difficulty in combating the Reformation in the
Netherlands, especially in the north. While Protestantism filtered only slowly
down the Rhine, past Cologne, the Reformation triumphed in Bremen and East
Friesland as early as 1524.” 81
Lutherin vaikutus levisi ja voimistui pohjoisessa jo ennen
kuin Habsburgit saivat koko alueen hallintaansa, mikä osaltaan auttoi lujitti
reformaation juurtumista pohjoiseen. 81-82
Vaikeuksista huolimatta Kaarle V sai asteittain luotua vahvan
sortojärjestelmän luterilaisuutta vastaan.
”Central to
his strategy was the Netherlands Inquisition set up with Frans Van der Hulst as
inquisitor-general, in 1522, and approved by the Pope the following year.” 82
Inkvisitio keskittyi aluksi tutkimuksensa augustinolaisluostareihin,
sääntökuntaan, josta Luther itse oli lähtöisin. Kaksi ensimmäistä inkvisition
teloittamaa ihmistä olivatkin augustinolaisia munkkeja, jotka poltettiin
Brysselin torilla kesäkuussa 1523. Heistä tuli koko Länsi-Euroopan ensimmäiset
protestanttiset marttyyrit, ja heidän kohtalonsa oli sensaatio Saksassa ja
Alankomaissa. Pohjois-Alankomaissa ensimmäinen roviotuomio toimeenpantiin
vuonna 1525. 82
Protestanttien vaino alkoi todenteolla pohjoisessa vuonna
1525, mutta reformaation ajatukset ja kirjallisuus olivat jo niin laajalle
levinneitä, ettei reformaation tukahduttaminen ollut realistista. 83
Inkvisitio
pystyi kuitenkin auttamaan keisaria hillitsemään reformaatiota Alankomaissa.
à
”This it did by targeting the intellectual elite, especially clergy,
booksellers, schoolmasters, and officials, and making it impossible for such
men to adhere openly to the Reformation without sacrificing their posts,
possessions, and lives.” 83
Sorto ei pystynyt tukahduttamaan protestantismia
Alankomaissa, mutta se sai maan intellektuaalisen eliitin verhoamaan
ajatuksensa ja uskomuksensa sallitun siten, ettei se liian avoimesti haastanut
katolilaisuutta. Israelin mukaan kuilun repeäminen uskonnollisen ajattelun ja
käytännön välille traumatisoi Alankomaiden uskonnollista elämää. 83
Fragmentation
”The
situation prevailing by the late 1520s, with the Reformation lacking any kind
of institutional structure, was to exert a lasting influence on the subsequent
development of Protestantism in the Netherlands. Just when, in Germany,
confessional lines hardened, and doctrinal positions were becoming entrenched,
in the Low Countries all prospect of imparting a disciplined theological and
organizational framework to the Reformation withered, and remained absent for
decades. Thus, the parting of ways between Dutch and German Protestantism, and
Dutch and German Protestant culture, had already taken place by the late 1520s.”
84
à
Alankomaissa luterilaisuus ei saanut dogmaattista muotoa
”Early Dutch
Protestantism was so fluid that it was unable to fragment.” 85
Vain anabaptistit erottuivat selvästi muista protestanttisista
ryhmittymistä ja he uhmasivat tietoisesti keskusvaltaa ja joutuivat
vainotuiksi. 85
1530-luvun tienoilla Alankomaiden radikalisoituneet
protestantit ajautuivat anabaptisteiksi, joiden raivo vanhaa kirkkoa kohtaan
purkautui mm. ikonoklasmina. 86
1530-1550 anabaptismi toimi reformaation äänitorvena ja
aseena. 86-87
Westphalian Munsterista tuli apokalyptisen anabaptismin
keskus, jonne vaelsi paljon anabaptisteja Alankomaista. Amsterdamissa
anabaptistit saivat aikaan levottomuuksia vuonna 1534, ja pian teloitukset
alkoivat Hollannin alueella. Munster piiritettiin mutta anabaptistit pitivät
puoliaan 18 kuukauden ajan ja innoittivat protestantteja niin Saksassa kuin
Alankomaissakin. 87-88
Alankomaiden anabaptismin kaksi päähaaraa muodostivat David
Jorisin seuraajat ja mennoniitit, molemmat pasifistisia suuntauksia.
Mennoniitit halusivat eristäytyä täysin ulkomaailmasta, mutta Jorisin seuraajat
toimivat urbaanissa ympäristössä ja Joris salli heidän ottaa osa myös katolisen
kirkon menoihin. 89-90
Menno virvoitti ja stabiloi Alankomaiden anabaptismin. Hänen
vaikutusvaltansa ei perustunut siihen että hän olisi ollut suuri teologi tai
oppinut, vaan hänen elämän esimerkkiinsä. Menno oli pasifisti, vaikka
taistelikin kiivaasti kynällään Habsburgeja vastaan ja piti myös Lutheria
vääränä profeettana. Hän ei halunnut seuraajiensa tunnustavan muuta hallitusta
kuin Kristuksen. 91-92
Lopulta voimakkaimmaksi protestanttiseksi liikkeeksi tuli
kalvinismi. (Kappaleessa paljon asiaa, nimiä ja yksityiskohtia, ei välttämättä
tutkimuskysymykseni kannalta kuitenkaan kaikkein tärkeintä asiaa…)
6. Society
before the Revolt
The Land,
Rural Society, and Agriculture
Alankomaissa 1100- ja 1200-luvuilta lähtien talonpojat
alkoivat vapautua feodaalisista siteistään. Uuden maan valtaaminen mereltä ja
uusien alueiden asuttaminen sekä voimakas kaupungistuminen saivat kirkon ja
aateliston tarjoamaan talonpojille vapaan talonpojan asemaa, jotta nämä
suostuisivat viljelemään ja asuttamaan uutta viljelykelpoista maata. Tämän
vuoksi Alankomaissa tuli varsin aikaisin tavaksi vuokrata maata
talonpoikaisviljelijöille rahaa vastaan, vailla muita velvoitteita kuin maksaa
maanvuokransa maanomistajalle. 106
Feodaalisiteet siis höltyivät Alankomaiden etelä- ja
keskiosissa, ja pohjoisimmissa osissa niitä ei koskaan ollutkaan, joten vuoteen
1500 tultaessa koko Alankomaiden alueella valtaosa talonpojista oli vapaita.
”Everywhere,
in the west and north, the tendency was to parcellize the land into small
plots, whether it belonged to nobles, the Church, town-dwellers, or to small
farmers themselves.” 106 à
maaseutu täyttyi kohtuullisen pienistä maatiloista, jotka pystyivät elättämään
yhden perheen
“The whole
Netherlands was thus a land comparatively weak seigneurial control of the land,
characterized, especially in the highly urbanized provinces, by a pattern of
short-term leases of farms for money rents.” 107
Pohjoisessa – toisin kuin etelässä – ei myöskään liiemmin
ollut suuria ylhäisaatelistolle kuuluvia yhtenäisiä maa-alueita. 107
”Most noble
land in the north belonged to a relatively large number of middling and lesser
nobles and was fragmented into scattered and mostly small holdings.” 108
Hollannissa aatelisto omisti vain 5 prosenttia
viljelykelpoisesta maasta ja kirkkokin omisti vain 10 prosenttia, vaikka suuri
osa parhaasta maasta kuuluikin juuri aatelille tai kirkolle. 108
Hollannissa, Seelannissa ja Länsi-Utrectissa kaupunkilaiset
omistivat kolmanneksen maasta. 1400- ja 1500-luvuilla kaupankäynnin voittoja
sijoitettiin usein maan hankintaan tai mereltä valtaukseen, ja hankittu maa
vuokrattiin viljelijöille määräaikaisilla sopimuksilla. 108
P-Alankomaiden merellisessä lännessä talonpojat omistivat suurimman
osan maasta, Hollannissa noin 45%. 109
Maan myyminen ja ostaminen oli rajoituksista vapaata, mutta
kirkko ja aateli pitivät kulttuurisista syistä mielellään kiinni
maaomistuksistaan. Alueilla, joilla kirkko tai aateli olivat suuria
maanomistajia, elämä oli hieman konservatiivisempaa kuin alueilla, joilla maata
omistivat eniten talonpojat tai kaupunkilaiset. 109
Hollannissa, Flanderissa ja Brabantissa aatelistoa ei
määrittänyt maanomistus, vaan tietyt sosiaaliset privilegiot, jotka erottivat
heidät muusta väestöstä. 110
Alankomaiden maatalouden erityispiirre oli viljelyn
intensiteetti, monipuolisuus ja suuremmat sadot kuin missään muualla
Euroopassa. Alankomaiden alue oli ensimmäinen alue Euroopassa, joka koki
”maatalouden vallankumouksen”, ja vuoteen 1500 mennessä tämä vallankumous oli
hyvin pitkälti toteutunut Flanderissa ja Etelä-Brabantissa. 111
Tulvien uhka johti siihen, että Alankomaiden maatalous
perustui hienostuneisiin kuivaustekniikoihin patoineen ja ojineen,
tuulimyllyjen ja keskitetyn lannoituksen käyttöön. Kysyntää viljalle, lihalle,
oluelle ja meijerituotteille loivat suuri urbaani väestö ja kaupunkien suuri
määrä. 111
Itämeren viljan tuonti Alankomaihin viisinkertaistui
1500-1560, mutta viljely ei suinkaan kuollut meijeritalouden tieltä, vaan
kaupunkien suuren kysynnän takia maanviljely vain laajeni ja tehostui. 111
P-Alankomaissa 1500-luvun aikana myös maatalousväestö kasvoi,
mutta rannikkomaakunnissa suuri osa maatalousväestöstä oli proletariaattia,
joka työskenteli kalastuksen ja meriteollisuuden parissa, eikä maataloudessa.
112 à rannikkoalueiden kylissä asui paljon
turpeennostajia, laivanrakentajia, ojien kunnostajia jne.
Urbanization
Vuonna 1500 alueella, joka myöhemmin muodosti Alankomaiden
tasavallan, asui alle miljoona ihmistä. 113
Vaikka väestö oli pienehkö ja Pohjois-Alankomaiden kaupungit
eivät vetäneet koossa vertoja etelän kaupungeille, oli P-Alankomaista kuitenkin
kehittynyt Euroopan urbanisoitunein alue kaupungeissa elävän väestön
prosenttiosuudella mitaten. 113
Pohjoisessa oli myös sellainen erikoispiirre, että siellä oli
paljon etelää ja yleensäkin eurooppalaista tasoa vähemmän maalaiskyliä, joissa
elettiin maataloudesta. Pohjoisen kylissä moni sai leipänsä
turpeennostosta, jokiliikenteestä, kalastuksesta yms. 115
”Thus, it was
the scarcity of villages, and the uniquely high ratio of towns to villages,
rather than the size of the towns as such, which rendered the north more highly
urbanized, even before the Revolt, than any other part of Europe.” 115
Kapinan jälkeen tämä P-Alankomaiden erityispiirre vain
vahvistui ja sen urbanisaatio suhteessa E-Alankomaihin, Ranskaan, Englantiin ja
Italiaan kasvoi. 115
P-Alankomaiden erityispiirre oli myös yhden suuren metropolin
puuttuminen: alueella oli monta keskisuurta kaupunkia, joista mikään ei
dominoinut koko maakuntaa tai aluetta. Bulkkituotteiden rahtaaminen, jokikauppa
ja kalatalous levittivät vaurautta laajalle ja suuremmat kaupungit tarvitsivat
laajan pienempien kaupunkien tarjoaman jakeluverkoston käymälleen kaupalle. 116
The Urban Economy
1500-luvulla E-Alankomaiden talouden menestys perustui
Antwerpeniin keskittyneeseen tekstiilien, metallien, mausteiden ja sokerin
kauppaan (rich trades), ja tähän kauppaan liittyneeseen teollisuuteen – mm.
sokerin jalostamiseen ja tekstiiliteollisuuteen – Flanderin ja Brabantin
kaupungeissa, ja näiden lisäksi metalliteollisuuteen Liegessä ja Aachenissa. 116
à
”In the north, by contrast, the main thrust of the urban economy derived from
bulk freightage and the herring fishery.”
Ennen 1585 “rich tradesilla” ei ollut osuutta jokien pohjoispuolen
talouselämässä. 116
Jokien pohjoispuolella nopeasti kasvaneet kaupungit olivat
1580-luvulle asti satamakaupunkeja. Nopeimmin kasvanut kaupunki Amsterdam oli
käytännössä varasto Itämeren viljalle ja puulle. Koska sillä ei ollut vielä
roolia rikkaiden tavaroiden kaupassa eikä siellä asunut vaikutusvaltaisia
kauppiaita, Amsterdamin kaupalliset suhteet rajoittuivat Itämeren etelärannikon
kaupunkeihin, suuriin vilja- ja puusatamiin Danzigiin, Königsbergiin ja
Riikaan. 116-117
Myös sillinpyynti oli tärkeää taloudellisesti, ja senkin
volyymi kasvoi tasaisesti. Vuonna 1470 silliä kalasti noin 250 haringbuisia ja
alle 3000 miestä, mutta vuonna 1560 kalastusaluksia oli jo 500 ja niillä
työskenteli noin 7000 miestä. 117
Laivat, kaikenlainen merenkäynti ja siihen liittyvä toiminta
oli tärkeää Hollannille ja P-Alankomaille. On arvioitu, että 1560-luvulla
Hollannissa oli noin 1800 merikelpoista laivaa, joista 500 Amsterdamissa. Määrä
on paljon suurempi kuin missään muualla Euroopassa tuohon aikaan. 1560-luvulla
noin 1000 hollantilaislaivaa purjehti Itämerelle tai takaisin sieltä, mikä oli
kolminkertainen määrä verrattuna saksalaislaivoihin. 117
Luksustuotteiden kaupan puutteessa hollantilaiset rakensivat
halpoja laivoja, jotka oli tarkoitettu kantamaan maksimaalisen rahdin
mahdollisimman pienellä hinnalla ja miehistöllä. Bulkkitavaran rahtaamiseen
tarkoitetut laivat kulminoituivat kuuluisaan hollantilaiseen flöittiin, joka
kehitettiin Hoornissa 1590-luvulla. 118
Etelä-Alankomaiden kaupankäynti oli luksustuotteiden
pitkänmatkankuljetuksineen rakenteeltaan aivan erilaista kuin pohjoisessa.
Antwerpenissa oli niin rikkaita kauppiaita, että he saattoivat omistaa itse
kokonaisen laivan, ja laivojen omistus jaettiin usein kahteen, kolmeen tai
neljään osaan. Pohjoisessa laivan omistus jakaantui yleensä 32 tai jopa 64
osaan, mikä mahdollisti suuren laivaston varustamisen ilman valtavaa pääoman
keskittymistä. 118
Institutions
of civic life: Guilds, militias, chambers of rhetoric
“Economic
life in the towns, throughout the Low Countries and north-western Germany, was
deeply enmeshed in the guild system.” 119
Kaikissa kaupungeissa oli lukuisia kiltoja, Anwerpenissa yli
sata. 119
Kiltojen tarkoitus oli suojella killan jäseniä ulkopuoliselta
kilpailulta, vaalia työn laatua ja myös suojella asiakasta, jotta tämä sai
laadukkaita tuotteita ja palveluita. Killat ottivat usein jäseniksi vain
jäsenien poikia, joten jäsenyys killoissa oli vahvasti säänneltyä ja suojattua.
120
Kiltojen lisäksi kaupungeissa toimi miliisejä, schutterseja,
jotka rekrytoitiin ylemmästä keskiluokasta.
The Regents
Regentit olivat kaupungin raadin, vroedschapin,
jäseniä. Regentit eivät virallisesti muodostaneet syntyperän mukaan määrittyvää
sosiaaliluokkaa, vaikka heistä käytännössä tuli kohtuullisen suljettu
sosiaaliryhmä, jossa regenttisuvut avioituivat vain keskenään. Regenttien
vaikutusvalta perustui heidän asemaansa kaupunkien hallinnossa. 125
Burgundin herttuat kannustivat 1400-luvun puolivälistä
lähtien suljettujen regenttioligarkioiden syntyä, eli kaupunkien hallinnon
antamista rikkaimpien kaupunkilaisten hoidettavaksi. 125
Pelkkä varallisuus ei kuitenkaan riittänyt ehdoksi, että
pääsi regentiksi: yleensä vaadittiin, että regentit ovat kotoisin maakunnasta
ja kaupungista, ja että heillä on pitkät siteet kaupunkiin, jonka raatiin he
halusivat päästä.
7. The
Breakdown of the Habsburg Regime, 1549-1566
The seeds of revolt
Vuoden 1492 jälkeen elämä Habsburgien Alankomaissa oli ollut
suhteellisen rauhallista. Yhdistymisprosessi näytti johtavan yhtenäisen,
ammattibyrokraattien hallinnoiman, valtiokokonaisuuden syntyyn. 129
Kuitenkin pohjoisen hiljattain anneksoiduissa maakunnissa
Habsburgien valtaa vastustettiin, ja myös Hollannissa aatelisto oli
tyytymätöntä, kun se menetti sille perinteisesti kuuluneita paikkoja maakunnan
hallintoelimissä.
1550-luvulle asti nämä Habsburgien Alankomaissa kohtaamat
paineet olivat kuitenkin hallittavissa, ja Alankomaiden yhtenäistäminen näytti
sujuvan kohtuullisen jouhevasti.
Kuitenkin kaikkein rauhallisin ajanjakso päättyi jo
1540-luvulla, kun Habsburgien Alankomaat ajautui sotaan Ranskaa vastaan. 130 à sodan takia kaikki alueen maakunnat
joutuivat raskaan verotuksen, joukkojen rekrytoinnin ja pakkomajoituksen
ikeiden alle
Alankomaat oli Habsburgien rikkaimpia alueita, ja Antwerpenin
kukoistava rich trades ja pohjoisen volyymiltaan suuri bulkkikauppa
olivat resursseja, jotka houkuttivat Habsburgeja sotakoneensa rahoittamisessa. 130
”The ease of
communications, readiness with which money could be borrowed or raised, and
availability of everything that might be needed was all too apt to encourage an
unhealthy financial, logistical, and strategic dependence of the Habsburg Crown
on its Netherlands provinces.” 130
1540-luvulla tapahtui suuri käänne, kun Habsburgien ja
Ranskan Valois’n välisen kamppailun areena siirtyi pois Italiasta. Ranskan
Frans I oli menettänyt asemiaan Italiassa, ja alkoi viedä konfliktia
Alankomaiden alueelle linnoittamalla Alankomaiden raja-aluetta. Kaarle V:llä ei
ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata perässä. Konfliktin painopisteen
siirtyminen Luoteis-Eurooppaan tarkoitti sitä, että Habsburgit vaativat
kiihtyvään tahtiin Alankomailta miehiä, varoja ja varusteita. 131
Konfliktin edetessä kävi selväksi, että konfliktin
painopisteen siirtyminen pohjoisemmaksi suosi enemmän Habsburgeja kuin
Valois-sukua. Alankomaiden alue oli maantieteeltään, liikenneoloiltaan ja
logistiikaltaan sekä joukkojen ruokinnan ja liikuttelun kannalta ideaalinen
alue Habsburgien sodankäynnin kannalta. Habsburgien Alankomaihin, joita suojasivat
lukuiset kanaalit, linnoitetut kaupungit ja joet, oli vaikea hyökätä, mutta
alueelta oli toisaalta kohtuullisen helppo hyökätä Ranskan alueelle, eikä
Pariisi ollut kaukana Alankomaiden rajaseudulta. 131
Habsburgit rahoittivat sotatoimia paitsi verotuksella, myös
kehottamalla maakuntia laskemaan liikkeelle korkoa tuottavia velkakirjoja renten,
joita Hollannissa erityisesti monet virkamiehet ja regentit ostivat. 132
Velkakirjojen liikkeellelasku kevensi hieman painetta
Alankomaiden maakuntien sotaverotukseen, mutta tunne, että keisari käytti
Alankomaita hyväkseen, kasvoi nopeasti. Kun uusi sota puhkesi 1552-1559,
sotilasoperaatioiden laajuus kasvoi huomattavasti aiemmasta ja samoin paine
uusille veroille ja tarvikkeille kasvoi. Sota oli 1540-luvun sotaa paljon
pidempi ja koetteli maakuntien julkista taloutta paljon kovemmin kuin aiempien
konfliktien aikana. 133-34
Habsburgien Alankomaihin viimeisimpinä liitetyissä
maakunnissa halu maksaa Habsburgien sotamenoja oli kaikkein heikoin, ja ne
yrittivät monin tavoin kieltäytyä maksuista. Haluttomuus rahoittaa korkeita
sotamenoja yhdistyi näissä maakunnissa epäluuloihin, joita liittyi Habsburgien
hallintouudistuksiin, jotka kavensivat maakuntien autonomiaa. 134
”A central
objective of the Habsburg regime was to subordinate the provincial
administrations to central government. But under the pressure of war, and
pressing need for more funds, the regime had little alternative but to assign a
larger and larger role to the States in the collection of and management of finance,
who alone guaranteed them and who alone could inspire confidence among the
public, made this inevitable.” 134
Joka puolella Alankomaita säädyt (States) alkoivat kokoontua
tiheästi. Tämä johti kiistoihin siitä, saivatko maakuntien säädyt kokoontua
omasta aloitteestaan ja asettaa oman agendansa, vai saivatko ne kokoontua
ainoastaan hallitsijan, tai hänen Stadholderinsa, tai Hofin käskystä. Kiista
jäi ratkaisematta. 135
Sekavaa tilannetta ei helpottanut hallitsijan vaihdos, kun
Kaarle V luopui vallasta poikansa Filipin hyväksi 1555. Savoyn herttua Emanuele
Filiberto kutsuttiin Kaarlen aloitteesta Brysseliin ”luutnantti-kuvernööriksi”
ja käytännössä koko Alankomaiden käskynhaltijaksi. 135
Kaarlen, joka vielä piti Pyhän-Roomalaisen keisarikunnan
keisarin tittelin ja hänen poikansa väliset valtasuhteet olivat pitkään
epäselviä. Vuonna 1556 Filip vaati States Generalilta (parlamentilta) ennen
kuulumatonta 3 miljoonan gulderin summaa. Brabantin johdolla maakunnat
kieltäytyivät.
Savoyn herttua kutsui States Generalin uudelleen koolle
Valenciennesiin elokuussa 1556, ja selitti sodan olevan sellaisessa vaiheessa,
että varat tarvittiin heti. Maakuntien edustajat valittivat, että Alankomaat
maksoivat enemmän kuin muut Habsburgien alueet ja sota ei palvellut heidän
intressejään. Lopulta 1558 rahaa saatiin maksuun ja päädyttiin siihen, että
States General keräsi ja hallinnoi varoja, jotka maksettiin Filipille. Vuoden
1558 kokous oli viimeinen kerta, kun kruunu, maakunnat ja States General
pystyivät millään tapaa toimimaan yhdessä. 136
Sillä välin Filip oli saanut voiton Ranskasta vuoden 1557
Saint Quentitin taistelussa. Nyt hänellä oli aikaa ja voimavaroja käydä
taisteluun niin islamia kuin protestantismiakin vastaan. 136-37
Crisis, 1559-1566
Filipin päätös palata Espanjaan Cateau-Cambresis’n
rauhansolmimisen jälkeen tulkittiin jo tuolloin merkittäväksi päätökseksi. 137
Sota Ranskaa vastaan oli päättynyt, mutta Alankomaiden
kuohuntaa ei ollut saatu päätökseen.
Filipin paluu Espanjaan ei johtunut siitä, että hän olisi
aliarvioinut Alankomaiden tilanteen vakavuuden. Hän päinvastoin oli hyvin
tietoinen tilanteen vakavuudesta, mutta hän ei pelännyt ainoastaan
Alankomaiden, vaan koko imperiuminsa puolesta. à ”…only by reasserting royal
authority, and husbanding resources, in Spain, would he be able to rescue his
empire as a whole, including the Netherlands, from imminent disintegration.” 138
Filipin tilannetta helpotti Ranskan vahvan kuninkaan Henrik
II:n kuolema turnajaisissa, mikä sai Ranskan vaipumaan sisäisen sekasorron
tilaan. 138
Ulkoisen uhan poistuminen ei kuitenkaan helpottanut Filipin
ja hänen alankomaalaisten alamaistensa välisiä suhteita. Toisin kuin isänsä ja
isoisänsä, Filip ei ollut aikeissa delegoida valtaansa paikallisille
suurmiehille.
Alankomaiden hallintoa johtamaan Filip valitsi
käskynhaltijaksi sisarpuolensa Parman Margareetan, jolta puuttui kokemusta ja
poliittista taitoa ja joka tarvitsi paljon opastusta. Samalla Filip nimitti
Vilhelm Oranialaisen Hollannin, Seelannin ja Utrechtin Stadholderiksi. 138-9
Vilhelm tunnettiin rojalistisen politiikan kannattajana ja
hän oli ollut Kaarlen suosiossa. Asiat kuitenkin muuttuivat.
”There were
hints of discord between William and the king even before Philip departed for
Spain, notably concerning the latter’s wish that some Spanish troops should
remain in the country.” 140
It was not
until 1561, the year of William’s second marriage, to Anna of Saxony, that the
tension between the Prince and Granville became an open split. The early
motivation for Orange’s opposition to royal policy in the Netherlands was
probably just the usual one amongst great noblemen of the sixteenth century –
the ambitious pursuit of power and prestige.” 140
Vaikka Vilhelmin motiivit olivatkin osin kunnianhimon
sanelemia, hän oli muita Alankomaiden suurmiehiä sitoutuneempi omantunnon
vapauteen ja uskonnolliseen kompromissiin. Tähän vaikutti hänen perheensä
siteet Saksan protestantteihin ja hänen isänsä Vilhelm Rikkaan vahvat
luterilaiset mielipiteet. 140
Naimalla vuonna 1561 Anna Saksilaisen, johtavan luterilaisen
ruhtinaan veljentyttären, Vilhelm ilmoittautui julkisesti uskonnollisen
kompromissin tukijaksi. Hänen päätavoitteenaan oli toimia välittäjänä
uskonnollisen rauhan solmimiseksi Habsburgien Alankomaissa. 140-141
Koska Granvellen ja Vigliuksen johtama kuninkaallinen
hallintokoneisto tiukensi kerettiläisyyden vastaista kampanjaansa ja samalla
pyrki keskittämään valtaa keskushallinnolle maakuntien ja kaupunkien
kustannuksella, monet magnaatit alkoivat vastustaa protestanttien vainoa. 141
Filip yritti saada Alankomaiden kirkon ruotuun
organisaatiomuutoksella, jonka tarkoituksena oli luoda uusia hiippakuntia ja
arkkihiippakuntia, joiden johtoon asetettaisiin koulutettuja ja kiihkokatolisia
kirkonmiehiä, ei aatelisperheiden vesoja. Tyytymätön aatelisto ja osa
papistosta kuitenkin vastusti uudistusta, jonka se näki hallinnollisena
temppuna, jonka oli määrä heikentää heidän valtaansa. 143
Papistoa ja katolista kirkkoa vihattiin Alankomaissa
voimakkaasti, kuten myös Granvellea, jonka Filip joutui erottamaan kansan
epäsuosion takia joulukuussa 1564. 144
Vilhelm Oranialainen puhui Council of Statesissa entistäkin
voimakkaammin inkvisitiota, teloituksia ja omantunnon vapauden tukahduttamista
vastaan. Kuitenkaan Vilhelmillä ja muilla kiihkokatolisuutta vastustaneilla
suurmiehillä ei ollut vielä tässä vaiheessa sen suurempia poliittisia aikeita
kuin syrjäyttää ammattibyrokraatit hallinnon avainpaikoilta ja lisätä omaa
vaikutusvaltaansa. 144-145
Filip ei kuitenkaan suostunut keventämään protestantismin
vastaista politiikkaansa vastoin Alankomaiden State Councilin neuvoa, vaan
jatkoi kerettiläisyyden vastaista projektiaan. 145
”Those
nobles, mostly in the north, who had been espousing Protestantism privately
over the last few years, now took matters into their own hands.” 145
à
Hendrik van Brederode johti liikettä, joka agitoi alhaisemman aateliston
parissa protestantismin ja uskonnollisen kompromissin asiaa. Tämä
liike synnytti marraskuussa 1565 kuuluisan League of Compromisen. 145
”This was a
movement of Protestant and crypto-Protestant nobles intended to attract the
support of all who desired a religious peace along the lines the Huguenots were
striving for in France.” 145
5.4.1566 pari sataa aatelismiestä tunkeutui Brysseliin
Margareetta Parmalaisen luokse jättämään vetoomusta uskonnollisen kompromissin
puolesta. Vetoomuksessa tuomittiin inkvisitio ja vaadittiin sen lakkauttamista.
Vetoomuksessa esitettiin niukasti verhottu uhkaus aseellisesta kapinasta, jos
vaatimuksiin ei suostuttaisi. 145
Margaret ei
voinut muuta kuin antaa periksi. à
”She agreed that the anti-heresy placards should be suspended for the interim
whilst a delegation from the States General travelled to Spain to petition the
king.” 146
à
Kuninkaallinen auktoriteetti oli nopeasti murtumassa Alankomaiden alueella.
Brederode matkusti kaupungista toiseen hankkimaan kannatusta asialleen, ja
monet aateliset allekirjoittivat vetoomuksen Flanderissa, Brabantissa ja
erityisesti Hollannissa. 146
Kalvinistiset saarnat ulkoilmassa alkoivat Länsi-Flanderissa
kuukausi Brederoden Brysselin matkan jälkeen. Kalvinistinen liike levisi
nopeasti, ja kalvinistien tapahtumiin osallistui satoja, jopa tuhansia ihmisiä
ympäri Alankomaiden. 146-7
Protestantismin hyökyaalto osoittautui mahdottomaksi padota,
ja vuosikymmenten turhautumat purkautuivat pian ikonoklasmina. Jokien
pohjoispuolellakin ikonoklasmi alkoi spontaanisti, mutta se sai nopeasti
systemaattisia piirteitä ja paikalliset aateliset ottivat toiminnan
johtaakseen. 149
Kaupunkien miliisit näyttelivät kuohunnan aikana suurta
roolia, sillä laillisen järjestyksen ylläpitäjinä niiden päätös joko asettua
kapinoitsijoiden puolelle tai heitä vastaan oli merkittävä. Miliisit
kieltäytyivät käytännössä joka kerta nousemasta kansanjoukkoja vastaan ja
antoivat siten epäsuoran tukensa ikonoklasmille ja Brederoden johtamalle
uskonnollista kompromissia ajavalle liikkeelle. 151
Ikonoklastisen raivon riistäydyttyä käsistä moni aatelinen veti
tukensa Vilhelm Oranialaisen politiikalta. Moni järkyttynyt suurmies lupasi
Margareetalle palauttavansa järjestyksen, jos tämä sallisi protestanttisen
uskonharjoituksen siellä, minne se oli jo juurtunut. Tämä oli League of
Compromisen loppu. Tultiin tilanteeseen, jossa maltillisen kompromissin
mahdollisuutta ei enää ollut olemassa. Vaihtoehtoina
oli joko aseellinen kapina tai alistuminen Filipin tahtoon. 152
à
”Government troops, recruited by Margaret and those magnates now assisting her,
began to suppress the Protestants in the Walloon provinces, in December. Nobles
willing to fight, mainly north of the rivers, began to gather money and men and
pressed the towns to support them. At this point Orange probably considered
putting himself at the head of the revolt.” 152-153
Vilhelmiä tukeneet aateliset, mm. Brederode eivät kuitenkaan
halunneet kapinoida kuningasta vastaan ja kapinapesäkkeiden kukistuminen teki
kapinallisten aseman tukalaksi. Vuoden 1567 aikana protestantit olivat ahtaalla
ja heitä pakeni ja heidän kirkkojaan suljettiin. Myös Brederode pakeni samana vuonna
ja Vilhelm päätti muuttaa asumaan perheen linnaan Dillenburgiin Saksan
puolelle. 153
à Alankomaat valtasi koston pelko ja
apatia
8. Repression under Alva, 1567-1572
Vuosien 1566-1567 kapinan jälkeen reaktio protestantismia
vastaan voimistui. Brysselin hallitus perusti varuskuntia useisiin
kaupunkeihin.
”Alva
arrived, in August, at the head of 10 000 Spanish and Neapolitan troops,
supplemented by German auxiliaries.” 155
Alba ja Filip eivät olleet tyytyneet pelkästään siihen, että
kaikki näkyvä protestantismi oli kadonnut Alankomaista ja moni Brederoden
liikeeseen kuulunut oli paennut. Filip oli päättänyt lähettää armeijan
Alankomaihin aikana, jolloin Espanjan imperiumi oli uhattuna Välimerellä.
Ottomaanien vastainen sota söi Habsburgien resursseja niin paljon, ettei
armeijan pitäminen Alankomaissa pidemmän aikaa vaikuttanut mahdolliselta. Alban
armeijan oli siksi lyhyessä ajassa murskattava Alankomaiden vastarinta ja
tehtävä maasta kuuliainen ja katolinen hamaan tulevaisuuteen asti. 155
Margareeta tyrmistyi Alban karskeista otteista niin
voimakkaasti, että erosi holhoojahallitsijan toimestaan syyskuussa 1567.
Albasta tuli de facto käskynhaltija Espanjan Alankomaissa. 156
Alba pidätti ja myöhemmin teloitutti kaksi Alankomaiden
johtavaa magnaattia, Egmondin ja Hornin, vaikka nämä olivat pysyneet
uskollisina vanhalle kirkolle ja myöhemmin auttaneet Margareetaa ja olettaneet,
ettei heillä ollut mitään pelättävää. Tämä tyrmistytti Margareetan. Egmondin,
Hornin ja 18 kapinallisen aatelisen teloitukset antoivat paljon sytykettä
Espanjan vastaiselle propagandalle. 156
Alba pystytti jo ennen aatelisten teloituksia
tutkimuskomission, Conceil des Troublesin, jonka tehtävänä oli tutkia
kahden edeltävän vuoden tapahtumia. Tämä elin osoittautui erittäin tehokkaaksi,
ja se syytti yhteensä 8950 henkilöä, joista yli tuhat teloitettiin. 156-7
Vaikka moni pakeni ja moni jäi kiinni, valtaosa aatelisista,
jotka ottivat osaa vuosien 1565-7 kapinaan osallistuivat myös myöhempään
suurempaan kapinaan. Toisin kuin etelässä, jokien pohjoispuolella ja
erityisesti Hollannissa suuri osa aatelistosta oli osallistunut kirkon ja
kuninkaan vastaiseen toimintaan. 157
Alban komission vaino kohdistui erityisesti kaupunkien
ylempään keskiluokkaan, mm. varakkaisiin kauppiaisiin ja oluenpanijoihin, jotka
olivat sosiaaliselta asemaltaan hieman regenttejä alempana. Huomionarvoista on
sekin, että komissio tuomitsi suhteessa väkilukuun enemmän ihmisiä jokien
pohjois- kuin eteläpuolisissa maakunnissa. 158-90
Suuren kapinan johto jäi pohjoisen aateliston käsiin siitä
yksinkertaisesta syystä, että vuoden 1566 kapinassa pohjoisen aatelistolla ja
hallintoeliitillä oli ollut vahvempi rooli kuin etelän vastaavilla
sosiaaliryhmillä. 160
Alban saavuttua maahan minkäänlainen aseellinen kapina häntä
vastaan näytti hyvin epätodennäköiseltä. Brederode ei onnistunut
suostuttelemaan Vilhelm Oranialaista aseelliseen kapinaan, ja Brederode kuoli
vuoden 1567 aikana. Vilhelmin maine kapinallisten keskuudessa kärsi pahoin.
Vasta kun hän kuuli alkuvuodesta 1568 että Alban komissio oli tuominnut hänet
ja takavarikoinut kaiken hänen omaisuutensa, hän näki ainoaksi vaihtoehdokseen
astua Brederoden saappaisiin ja alkaa avoimeen kapinaan Albaa vastaan. 161
Vilhelmillä oli paljon suuremmat resurssit kapinan
johtamiseen kuin Brederodella oli ollut. Hän sai rahallista apua saksalaisilta
protestanttisilta ruhtinailta ja ympäröi itsensä maanpakoon lähteneillä
alankomaalaisilla aatelisilla. 161
”Orange
denied that he was rebelling against the king as such, and acknowledged Philip
his rightful sovereign. His rebellion was evil policies and especially the
tyranny of Alva.” 162
Vilhelm ei myöskään halunnut sitoutua mihinkään tiettyyn
uskonnolliseen sääntökuntaan, vaan yritti olla polttamatta siltoja Filipiin tai
saksalaisiin ruhtinaisiin. Hän yrittikin kehystää kapinan siten, että sen
tavoitteena oli vanhojen vapauksien palauttaminen Alankomaiden asukkaille, ei
minkään tietyn uskonnollisen suuntauksen puolesta taisteleminen. 161
Vilhelm ei vetänyt Alballe vertoja sotilaskomentajana, mutta
kapinallisten merivoimat (Sea Beggars) oli sotilaallisesti tehokas. Se operoi
Emdenistä, ja välillä Englannista kanaalin satamista, ja vuoteen 1571 mennessä
Sea Beggarseilla oli kolmisenkymmentä laivaa käytössään. 163
”They not
only disrupted maritime traffic around the coasts of the Netherlands but
effected a series of landings, plundering monasteries and pillaging supplies.” 163
Alankomaalaisevakkojen keskuudessa syntyi teologisia kiistoja
tiukkaa kalvinistista dogmia ja vähemmän dogmaattisten protestanttien välille.
Etenkin tiukimmat kalvinistit eivät antaneet suoraa tukea Vilhelmin kapinalle,
sillä se oli suunnattu vain Albaa vastaan eikä sen tavoitteena ollut koko maan
tekeminen kalvinistiseksi. 164
Filip tarvitsi uusia verotuloja pystyäkseen saavuttamaan
tavoitteensa Alankomaissa. Alba kutsui States Generalin koolle maaliskuussa
1569, ensimmäistä kertaa 10 vuoteen, jotta kolme uutta veroa saataisiin
määrätyksi. 166
”The demands were of far-reaching political
and constitutional, as well as fiscal, significance, not only because, by
securing these taxes, the regime would possess the means to maintain the
standing army with which to hold the country in subjection, but because, by
acquiescing in permanent taxes, the provincial States, and States General,
would be surrendering their leverage over government revenues. Had he
succeeded, Philip would have been freed from the constitutional constraints
which had previously limited Burgundian and Habsburg power in the Netherlands.”
166-67
Maakunnat ja kaupungit olivat pelästyneitä viimeisten kahden
vuoden tapahtumien takia, mutta eivät niin pahasti, että olisivat antautuneet
Alban ja Filipin tahdolle. Lopulta Alba kiristi kaupunkeja aloittamaan
veronmaksun määräämällä pormestareille ja maistraateille sakkoja, jos
veronkeräyskoneistoa ei käynnistetty. 167
Uusia veroja inhottiin koko Alankomaissa niin paljon, että
yhteistyö veronkeräystä valvoneiden viranomaisten kanssa saattoi asettaa
regentit vaaraan. Brysselissä pormestari uhmasi mieluummin Albaa kuin kaupungin
hurjistuneita asukkaita. Monessa kaupungissa miliisi kieltäytyi tekemästä
mitään uusien verojen maksun pakottamiseksi jne. 167-8
Uudet verot, erityisesti ”kymmenes penni”, vaikka niitä ei
kerätty siinä määrin kuin oli alun perin määrä, kylvivät maakunnissa ja
kaupungeissa epäluuloa ja vihaa keskushallintoa vastaan. Jopa Alban lähimmät
liittolaiset epäilivät, oliko kymmenennen pennin vaatiminen järkevää ja Filipin
intressien mukaista, mutta Alba vaati itsepäisesti, ettei vaatimuksista
jousteta. Alba jatkoi itsepäistä linjaansa kesään 1572 asti, jolloin oli jo
liian myöhäistä muuttaa suuntaa. 168
9. The Revolt Begins
Israel ajattelee, että Alankomaiden kapinan kaltaiset suuret
historian kulkua muuttavat vallankumouksen voivat syttyä vain pitkän kytemisen
seurauksena. Alankomaiden vallankumous oli siis kytenyt jo pitkään ennen Alban
saapumista maahan, ja Alban brutaali toiminta toimi vain ruutitynnyrin
laukaisevana kipinänä. Niinpä myöskään lyhyen tähtäimen taloudelliset ja
sotilaalliset tekijät eivät Israelin mukaan yksinään riitä selittämään suuren
kapinan puhkeamista. 169
Tietenkin Alban jääräpäisesti ajamat vaatimukset uusista
veroista ja ”Tenth Pennysta” kärjistivät tunteita Alankomaissa 1571-1572, mutta
tämä johtui lähinnä siitä, että ”Tenth Pennysta” oli tullut vihatun ja
perustuslaillisia oikeuksia polkevan keskushallinnon symboli. 169
Uuteen kymmenysveroon suhtauduttiin samalla närkästyksellä
sekä jokien etelä- että pohjoispuolella, samoin kuin espanjalaisjoukkojen
läsnäoloon, kaupunkeihin rakennettaviin linnoituksiin ja muihin taakkoihin.
à kuitenkin: ”Nevertheless, the insurrection of 1572, rapidly produced
an entirely different situation in the north than in the south and this sharp,
and fundamental, contrast was subsequently decisive in shaping not only the
development of the Revolt but also the growing divergence between north and
south.” 169
Kolme perustavaa laatua olevaa eroavaisuutta selittää
erilaisia reaktioita vuoden 1572 kapinaan:
1) pohjoisessa oli vain yksi valtakeskus, kun etelässä niitä
oli monia
2) pohjoisessa suuri osa aatelistosta kannatti kapinaa,
toisin kuin etelässä, ja
3) Walloniassa ja Brabantissa oli vahvaa militanttia
katolilaisuutta, kun taas jokien pohjoispuolella katolilaisuudella ei ollut
käytännössä lainkaan kannatusta.
Lisäksi espanjalaisten joukkojen oli paljon vaikeampi
operoida pohjoisen alankoalueilla kuin jokien eteläpuolella. 170
Eroja oli siinäkin, että Flanderi ja Brabantti eivät olleet
koskaan toimineet koherentteina ja yksimielisinä maakunnallisina yksikköinä,
toisin kuin pohjoisen Hollanti, jonka säädyt (States) olivat tottuneet
toimimaan maakunnallisena hallituksena, joka suojeli maakunnan rahti- ja
kalastuslaivaston intressejä, jotka eivät olleet keskittyneet täysin millekään
maakunnan kuudesta suurimmasta kaupungista. 170
Myös sosiaalisesti pohjoinen oli yhtenäisempi kuin etelä,
sillä pohjoisessa magnaateilla oli vähemmän vaikutusvaltaa ja kaupunkien
käsityöläisiä oli vähemmän kuin pohjoisessa ja he olivat vähemmän
riidanhaluisia aatelisia kohtaan. Beeldenstormin aikana pohjoisesta oli
joutunut maanpakoon paljon aatelisia ja muita vaikutusvaltaisia miehiä, joiden
ainoa keino saada maansa ja asemansa takaisin oli osallistua kapinaan. Tämäkin
vaikutti siihen, että pohjoinen oli etelää vahvemmin sitoutunut kapinaan. 170
”The great Revolt was triggered by the Sea-Beggars” à 1.4.1572 kuusisataa Gueuxia, jotka
oli juuri karkotettu kuningatar Elisabetin käskyllä Englannin satamista,
valloitti pienen Brillin sataman, joka oli väliaikaisesti vailla espanjalaista
varuskuntaa, kun Alba oli keskittänyt joukkojaan Ranskan vastaiselle rajalle.
170-71
Laivaston johtajan kreivi Lumeyn kakkosmies Willem Blois de
Treslong suostutteli kreiviä valtaamaan Brillin kaupungin sen sijaan, että se
olisi pelkästään ryöstetty. Kaupunki oli vaikeasti saavutettavissa ja
vesiteiden ympäröimä, joten sinne vastahyökkääminen oli vaikeaa. 171
Viisi päivää Brillin valtauksen jälkeen oli Flushingin
strategisesti tärkeän sataman aika joutua kapinallisten käsiin. Kaupunkilaiset
heittivät walloonilaisen varuskunnan ulos kaupungista kun espanjalaiset
lisävoimat olivat matkalla kaupunkiin ja kutsuivat Sea-Beggarsit apuun,
ja heitä saapui kahdeksalla aluksella 800 henkeä Brillistä. Kaupungin johto
vaihdettiin ja Vilhelm Oranialaisen nimissä julistettiin, ettei kirkkoihin saa
hyökätä. Flushingin valtaaminen antoi kapinallisille Scheldtin suiston
hallinnan. 171
à Brillen valtaus siis symbolisesti,
ehkä strategisestikin tärkeä lähtölaukaus aseelliselle kapinalle
Myöhemmin huhtikuussa Veeren kaupunki Walcheren saarella
nousi espanjalaisia vastaan.
Kreivi Louis Nassau valtasi Hainaultin ja Monsin kaupungin,
joka oli Habsburgien tärkeimpiä linnoituskaupunkeja Ranskan rajalla. Vasta
muutamia viikkoja myöhemmin elokuussa Pariisin pärttylin yön messun verilöyly poisti
hugenottien tukeman hyökkäyksen Ranskasta Alankomaihin, jonka varalta Alba oli
joutunut pitämään paljon joukkojaan Alankomaiden eteläosissa. 172
Pärttylin yön jälkeen Orange itse johti pitkälti
saksalaisista palkkasotilaista koottua armeijaansa Brabanttiin tarkoituksenaan
vapauttaa Mons, jota Alba piiritti. 172
Seuraava kaupunki joka päätyi kapinallisten haltuun oli
P-Alankomaiden Enkhuizen. 21.5. kaupungin miliisi valtasi kaupungin, ja kun
rojalistiset regentit oli ajettu pois kaupungista, Gueuxit kutsuttiin
kaupunkiin. Enkhuizenista tuli kapinallisille tärkeä hermokeskus ja tukikohta
Pohjois-Hollannin ja Friisinmaan operaatioihin. 172-3
Sitten kapinalliset saivat vallan Haarlemissa, minkä jälkeen
P-Hollanti Amsterdamia lukuun ottamatta oli kapinallisten hallussa.
Etelässä kuninkaan joukoilla oli vahvempi sotilaallinen asema
ja Filipin Hollannin Stadholderiksi nimittämä Bossu pystyi tukeutumaan
apuvoimiin, joita sai Utrechtista.
Etelän kaupungeista Gouda, johon 1565-7 kuohunta vaikutti
vain vähän, oli ensimmäinen suurempi kaupunki joka liittyi kapinaan.
Leidenissa kaupunginhallitus oli lojaalia Filipille, mutta
kaupunki liittyi kapinaan vahvan sisäisen paineen takia. Beggarsit saapuivat
Leideniin vasta 10 päivää sen jälkeen kun kaupunki liittyi kapinaan, mutta
heidän saapumisensa radikalisoi kaupunkia ja kirkkoja ryöstettiin, joten
täälläkin Orangen vetoomukset olla koskematta kirkkoihin kaikuivat kuuroille
korville. 174
Seuraavana oli Dordrechtin vuoro liittyä kapinaan.
Saadakseen Hollannin ruotuun, Bossu kutsui Hollannin
säätykokouksen (States of Holland) koolle Haagiin. Kutsun lähtiessä Hollannin
suurista kaupungeista enää Amsterdam, Rotterdam ja Haag olivat lojaaleja
Filipille, ja Bossun kutsua uhmaten enemmistö Hollannin kaupungeista kokoontui
kilpailevaan kokoukseen Dordrechtiin Haagin sijasta. 174-175
”This, the first gathering of the States of
Holland under the aegis of the Revolt against Philip II, deserves attention as
it marks a radical break with the past in several respects and exerted a not
inconsiderable influence over the subsequent evolution of the Revolt and
formation of the Republic.” 175 à kokous oli merkittävä symbolisesti
ja vaikutti paljon kapinaan ja myöhempään tasavallan valtionmuodostukseen
Vilhelm lähetti sihteerinsä Marnixin edustajakseen
kokoukseen. Vilhelm ja States halusivat verhota kumoukselliset
ehdotuksensa laillisuuden ja perustuslaillisuuden kaapuun niin hyvin kuin
mahdollista. Vilhelm esitti, että hän oli yhä laillinen Stadholder, sillä häntä
ei ollut vapautettu tehtävistään niiden tapojen, oikeuksien ja privilegioiden
mukaan, jotka pätivät maassa. States hyväksyi hänet kolmen pohjoisen
maakunnan Stadholderiksi. Lisäksi Vilhelm julistettiin ”hänen majesteettinsa
poissaollessa” koko Alankomaiden protektoriksi. Vilhelmille myös hyväksyttiin
lupa nimittää ”luutnantti-kuvernöörejä” paikallisiksi sotilaskomentajiksi. 175
Kokous myös otti itselleen toimeenpanevia tehtäviä,
esimerkiksi sotajoukoille maksamisen järjestämisen ja ulkosuhteiden hoitamisen,
jotka kuuluivat suvereenin tehtäviin.
à
”Although the change would not be fully evident until later, the States of
Holland had transformed themselves from being an occasional, chiefly advisory
body into an embryonic government endeavouring to organize and finance a war
while maintaining order and justice and taking over the reins of
administration.” 176-7
Vuonna 1572 kapina ensin kukoisti, sitten kuihtui. Etelässä
Alban asema oli vahva ja kapinallisissa kaupungeissa rangaistukseksi
toimeenpannut joukkomurhat saivat kapinan ja lojaalisuuden välillä arponeet
kaupungit avaamaan porttinsa Alballe. Myös pohjoisessa kapina kohtasi ongelmia
ja Alba yritti tappaa koko kapinan ennen talven tuloa. Hän järjesti
joukkomurhan Naardenissa, joka aikaili alistumisellaan hänelle, tappaen lähes
koko kaupungin väestön. Tällä verilöylyllä tuli olemaan suuri vaikutus
mielialoihin ja väestön tuntemuksiin koko Alankomaissa, kun Naardenin verilöylystä
tuli synonyymi järjettömälle julmuudelle ja väkivallalle. 177-8
10.
The Revolt and the Emergence of a new State
The Revolt
Survives, 1573-1575
Pohjoisessa kauhealla verilöylyllä oli päinvastainen vaikutus
kuin etelässä. Pohjoisessa, jossa kaupungit olivat nousseet kapinaan
spontaanisti, Alban suorittama verilöyly vain vahvisti kapinaa ja Alban
vastustusta, eikä saanut kaupunkeja avaamaan porttejaan espanjalaisille. 179
Delftissä ja Haarlemissa protestantit vahvistivat asemiaan
kaupunkien miliisien johdolla ja Haarlemin kaupunginvaltuusto puhdistettiin ja
täytettiin orangisteilla.
Pohjoisessa kapina oli jo institutionalisoitunut ja
uskonelämän muuttaminen protestanttiseksi juurtunut syvemmälle kuin etelässä.
Maanpaosta palaavat ihmiset ja Sea-Beggarsit vaikuttivat paljon
pohjoisen kaupunkien uskonnolliseen ja hallinnolliseen elämään, kun taas
etelässä vaikutusvaltaisia palaavia pakolaisia ei ollut yhtä paljon. 179-80
à Pohjoisen kaupungeissa kapina oli
mennyt jo niin pitkälle, että antautumalla Alballe kapinalliset olisivat vain
allekirjoittaneet kuolemantuomionsa. Antautuminen ja luovuttaminen eivät siis
olleet vaihtoehtoja pohjoisessa. 180
Leidenin piiritys 1574 oli vallankumouksen eeppisin, hintavin
ja kovin. Espanjalaiset eivät lopulta saaneet kaupunkia vallattua, mutta
piirityksen loputtua kaupunkilaiset olivat niin heikkoja, että tuskin kukaan
pystyi edes seisomaan. 181
Leidenin säästyminen valtaukselta oli käänteentekevä
tapahtuma, joka turvasi kapinallisten vahvan aseman pohjoisessa. 182
Alban alankomaalaiset alamaiset olivat paljon halukkaampia
kompromissiin kuin Alba itse, joten mahdollisuuksia rauhanneuvotteluille olisi
saattanut löytyä. Vilhelmhän ei ollut julistanut taistelevansa protestanttisen
uskon, vaan omantunnonvapauden puolesta. Neuvotteluihin oltaisiin voitukin
ryhtyä, jos Filip olisi vetänyt ulkomaiset joukkonsa Alankomaista ja hänen
olisi suvaittava reformoitua uskontoa maassa. 182-3
Heikon taloudellisen tilanteensa takia Filip antoikin Alban
tilalle vuonna 1573 valitsemalleen edustajalleen Don Luis de Requesensille
valtuudet tunnustella, voisiko kapinan lopettaa neuvotteluteitse. 183
Joulukuussa 1574 johtava akateemikko ja humanisti Elbertus
Leonidus lähetettiin neuvottelemaan Orangen ja Hollannin parlamentin kanssa. Hän
yritti taivutella hollantilaisia kapinallisia ymmärtämään, että Espanjan
kuningas ei koskaan sallisi protestanttista uskonharjoitusta Alankomaissa,
joten olisi parempi elää näennäisesti katolisina, tai riita ja erimielisyys
riivaisi maata ikuisesti. 183
Katolilaisuuden vastustus oli kuitenkin pohjoisessa niin
voimakasta ja katolilaiset siellä niin heikkoja, ettei tällainen ratkaisu ollut
millään mahdollinen. Myöskään kuningas ei ollut valmis minkäänlaiseen
rajoitettuun monarkismiin ja myönnytysten tekemiseen parlamentille tai
maakunnille, joten vallankumouksen lopettaminen neuvotteluteitse oli sula
mahdottomuus. 184
From the
Pacification of Ghent (1576) to the Union of Utrecht (1579)
Sodankäynti yhtä aikaa sekä alankomaalaisia kapinallisia että
Ottomaaneja vastaan kävi Filipille niin kalliiksi, että syksyllä 1575 hän ei
enää pystynyt maksamaan valtavia velkojaan genovalaisille pankkiireilleen. 184
Filip lykkäsi korkomenojensa maksua, mikä suisti koko
Espanjan monarkian finanssikoneiston kaaokseen. 184
Requesensilla oli hyvät suhteet Antwerpenin pankkiireihin ja
hän sai lainattua rahaa omaan piikkiinsä ja osittain Espanjasta myöhemmin
lähetettäviä rahasuorituksia vastaan, mutta rahalähetyksiä ei tullut Espanjasta
talvella 1575-6 ja Requesens itsekin kuoli, joten kuninkaan rahoitus
Alankomaissa halvaantui täysin. 184
Armeijalle ei pystytty maksamaan, mutta vaille palkkaa ja
huoltoa jääneet joukot kuitenkin piirittivät Zierikzeen kaupunkia 2.6.1576
asti, jolloin kaupunki antautui. Kuitenkin vain muutama tunti kaupungin
antautumisen jälkeen nälkäiset veteraanit kapinoivat ja hylkäsivät kaupungin,
jonka valtaamiseksi he olivat nähneet paljon vaivaa. 184-5
Sotilaiden kapinointi levisi nopeasti, ja pian kapina oli jo
Brysselin kynnyksellä. Brabantin maakunnalle annettiin lupa koota omia joukkoja
suojaamaan Brysseliä ja sen naapurikaupunkeja ryösteleviltä
espanjalaisjoukoilta. 185
Alankomaiden yleissäädyt (States General) kutsuttiin koolle
ilman hallitsijan aloitetta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1477 vuonna 1576.
Kokouksen tavoitteena oli lopettaa sota, mutta Hollanti ja Seelanti eivät
osallistuneet.
”On 30
October, the States General’s commisioners finalized an armistice with the
States of Holland and Zeeland, the two sides agreeing to co-operate to drive
mutinuous Spanish contingents out of the country and confer on the subject of
religion.” 185
Marraskuussa kapinoivat espanjalaisjoukot hyökkäsivät
Antwerpeniin ja voittivat Brabantin maakunnan joukot. Antwerpenin ryöstely ja
murhat antoivat Orangelle propaganda-aseen, jolla esittää, ettei julmista
espanjalaisista voinut päästä eroon muuten kuin aseellisella vastarinnalla. 185
”Espanjalainen raivo”, laittoi myös vauhtia Alankomaiden
protestanttisten ja nimellisesti katolisten maakuntien välisiin neuvotteluihin,
jotka johtivat Pacification of Ghentinä eli Gentin pasifikaationa tunnettuun
sopimukseen. Alankomaissa oli nyt kaksi voimakeskittymää: Hollanti ja
Brabantti, joista kumpikin oli tuolla hetkellä vapaa espanjalaisista joukoista
ja joista molemmat väittivät tunnustavansa Espanjan kuninkaan suvereniteetin.
Sopimuksessa eteläiset maakunnat ja Utrecht lupasivat liittoutua Vilhelm
Oranialaisen ja Hollannin ja Seelannin kanssa ajaakseen espanjalaiset pois ja asettaakseen
väliaikaisen hallituksen parlamentin alaisuuteen, joka jatkaisi tapaamista
Brysselissä. 185-186
à väliaikaisesti sovittiin, että
julkinen protestanttisen uskonnon harjoittaminen hyväksyttäisiin vain
Hollannissa ja Seelannissa, kun muut maakunnat pysyivät virallisesti
katolisina. Myös ediktit kerettiläisyyttä vastaan kumottiin, joten etelässäkään
protestanttisen kirjallisuuden hallussapito ei enää ollut rangaistavaa, eikä
yksityinen protestantismin harjoittaminen. 186
Parlamentti myös tunnusti Orangen Stadholderina niillä
alueilla, joita hän hallitsi tuohon aikaan. Myös koko Alankomaiden puolustuksen
rahoituksesta sovittiin siten, että kukin maakunta maksoi oman kiintiönsä. 186
à
”The southern provinces and States General were now, in effect, in revolt
alongside Holland and Zeeland, against the Spanish Crown.” 186
Etelän ja pohjoisen välillä ammotti kuitenkin valtava kuilu:
P-Alankomaat olivat polttaneet kaikki siltansa Filipiin, etelässä pysyttiin
virallisesti katolisina ja pidettiin ovi auki pikaiselle sovinnolle Espanjan
kanssa. 186
Brysselin parlamentti oli valmis hyväksymään Filipin uuden
kenraalikuvernöörin, Itävallan Don Juanin, kunhan hän lähettäisi espanjalaiset
joukot pois, vannoisi pitävänsä Gentin sopimuksen voimassa ja hallitsisi
yhdessä parlamentin kanssa. Varojen puutteessa ollut Don Juan suostui näihin
vaatimuksiin ja allekirjoitti ”ikuisen ediktin” helmikuussa 1577. 186-7
”But Holland
and Zeeland, encouraged by Orange, wanted no part of this agreement, since it
provided no guarantees for the Reformed Church and would have stripped Holland
an Zeeland of all control over the military.” 187
Samaan aikaan eteläisissä maakunnissa eri ryhmittymien
väliset jännitteet kasvoivat. Vilhelm pyrki radikalisoimaan kapinaa etelässä
liittoutumalla porvariston, miliisien ja kiltojen kanssa etelän aatelistoa
vastaan, josta valtaosa vastusti Orangen johtajuutta ja olivat vahvasti
sitoutuneita katolilaisuuteen. 187
”A three-cornered contest now ensued between
Don Juan seeking to rebuild royal authority, and minimize that of the States
General, the States General, dominated by nobles and patricians anxious to
settle with the king and uphold the Catholic Church – provided Philip would
make some political concessions and keep the Spanish soldiery out – and Orange,
Holland, and the southern radicals, intent on going further.” 187
Kolmikantaiset neuvottelut pidettiin Geertruidenburgissa,
mutta ne päättyivät tuloksettomina, koska Hollanti ja Seelanti eivät suostuneet
luopumaan reformoidusta uskon julkisesta harjoittamisesta alueillaan, tai
säätyjensä uudesta vallasta, eivätkä Hollanti ja Seelanti edes suostuneet
tunnustamaan Don Juania kenraalikuvernöörinä. 187
Heikentyneen asemansa takia Don Juan pakeni Brysselistä ja
asetti uuden päämajansa Namuriin, minne kutsui espanjalaisia joukkoja. Don
Juanin ja yleissäätyjen välien katkeaminen kavensi Hollannin ja Seelannin sekä
Brysselin yleissäätyjen välistä kuilua. Eteläisillä maakunnilla Namuria ja
Luxemburgia lukuun ottamatta ei ollut muuta mahdollisuutta kuin taistella
yhdessä protestanttien kanssa kuningasta vastaan. Syyskuussa yleissäätyjen
kanssa yhteisen sävelen löytänyt Vilhelm Oranialainen saapui Brysseliin
juhlittuna sankarina. 187
Syyskuusta 1577 kesään 1583 Vilhelm asui Brabantissa, ensin
Brysselissä ja sitten Antwerpenissa yrittäen sytyttää kapinaa etelässä yhteistyössä
Hollannin kanssa. Hän hyväksyi sen, että pohjoisella ja etelällä oli omat
valtarakenteensa, joita oli vaikea sovittaa yhteen. Hän valitteli sitä, että
Hollanti ja Seelanti olivat menossa fiskaalisesti ja sotilaallisesti omia
teitään, muttei voinut tehdä asialle mitään. 187-8
Käytännössä ruohonjuuritasolla menossa olikin kaksi kamppailua,
joissa oli enemmän kyse politiikasta kuin uskonnosta. Kyse oli valtaeliittien
taistelusta paikallisesta vallasta, jota kitkeröitti entisestään se, että
uuden, Brysselistä johdetun, Habsburgien vastaisen vallankumouksen johdossa
ollut aatelisto oli aiemmin taistellut rojalistisen puolella kapinallisia
vastaan 1566-68, ja monet näistä aatelissuvuista olivat Oranian suvun
vihollisia. 188
Esimerkiksi yleissäätyjen kanssa kuninkaan vastaiseen
kapinaan ryhtyneistä aatelisista sotilaallisesti pätevin oli Gilles de Berlaymont,
Hiergesin paroni, joka oli ollut Filipin nimittämänä Hollannin, Seelannin ja
Utrechtin Stadholderina Bossun jälkeen vuodesta 1574. Hän oli nyt teknisesti
ottaen kapinassa kuningasta vastaan Vilhelmin kanssa, mutta hän oli aiemmin
Alban alaisuudessa osallistunut mm. Haarlemin piiritykseen ja Mookin
taisteluun, jossa Vilhelmin veli oli kuollut. 188-9
Yleissäädyt Brysselissä päättivät, että Vilhelm ei ollut Utrechtin
Stadholder, joten kaupungin espanjalaisjoukkoja piirittänyt Hierges otti vallan
kaupungissa vuonna 1577. Näin Utrechtiinkin syntyi jakolinja Hiergesiä
kannattavien vanhoillisten ja Orangea kannattavien protestanttien välille.
Lopulta Orangistit pääsivät niskan päälle ja Hierges loikkasi Don Juanin
joukkoihin. à kamppailu
hollantilaisen ja brabanttilaisen vallankumouksen välillä oli saapunut
koillisiinkin osavaltioihin 189
Monimutkaisessa tilanteessa ainoa selvä asia oli se, että
katolinen kapina voisi vakiintua ja voimistua vain lisäämällä Brysselin
yleissäätyjen valtaa Hollannin ja Orangen kustannuksella. 189-90
Orangen vastainen faktio toi lokakuussa 1577 Alankomaiden ”kenraali-kuvernööriksi”
Itävallan arkkiherttua Matiaksen, nuoren habsburgilaisen ruhtinaan. Hän oli alusta lähtien vain näennäinen ja
heikko hallitsija, joka vannoi pitävänsä Gentin pasifikaation voimassa ja
hallitsevansa yhdessä yleissäätyjen kanssa. à wikipedia kertoo, että yleissäädyt
tarjosivat Matiakselle kenraalikuvernöörin paikkaa konsultoimatta Filipiä.
Matias oli siis kapinallisten nimittämä kenraalikuvernööri, ei Filipin
Yhtenä ensimmäisistä teoistaan Matias ja yleissäädyt, jotka
halusivat kasvattaa valtaansa pohjoisessa, nimittivät pohjoisiin maakuntiin
Stadholderiksi konservatiivisen ja katolisen aatelismiehen, Rennenbergin
kreivin. 190
Yleissäädyiltä saamiensa neuvojen mukaan Matias pyrki
sallimaan vain katolisen uskon julkisen harjoittamisen ja pyrki estämään Frieslandin
Hofin puhdistuksen kaikista rojalisteista ja katolisista. Paikalliset kuitenkin
vaativat, että espanjalaiskauden aikana viroistaan erotetut kaupunkien
virkamiehet saavat virkansa takaisin. Rennenberg joutui taipumaan tämän tahdon
edessä. Lopulta Hof puhdistettiin rojalisteista, mutta kaupunkien grietmannit
vaihdettiin yleissäätyjen toiveiden mukaisesti. 190-1
Mutta à
”Remove the office-holders whom Alva had installed and the collapse of the
Catholic Church in Friesland followed automatically.” à Pohjoisessa katolilaisuus ei ollut vahvasti juurtunutta, ja vaihtamalla
katoliset ja rojalistiset henkilöt pois hallinnosta koko katolinen kirkko
alueella luhistui 191
à Frieslandin alueella kesällä 1578
uutta avointa protestanttista aktiivisuutta ja syksyllä puhkesi uusi beeldenstorm
Kuitenkaan konservatiivisen ja radikaalin kapinan välinen
kamppailu ei ollut missään yhtä voimakasta kuin Gelderlandissa. Kamppailu
Gelderlandissa alkoi, kun Don Juanin luo paenneen Hiergesin tilalle piti valita
uusi Stadholder. Maakunnan säätykokous jakaantui radikaaleihin ja
konservatiiveihin, mutta katoliset olivat täälläkin niin ahtaalla, että ainoa
tapa laittaa vähääkään kampoihin Orangelle oli ehdottaa Stadholderiksi hänen
pikkuveljeänsä, luterilaista Nassaun kreiviä Johannesta. Nassau valittiin
Stadholderiksi, eli maaherraksi, ja sekä konservatiivit että moderaatit
järkyttyivät pian saadessaan tietää, että heidän uusi maaherransa oli kääntynyt
kalvinistiksi. Nassau oli valmis vannomaan uskollisuutta yleissäädyille ja
Gelderlandin maakunnalle, mutta ei Espanjan kuninkaalle. 191
Katoliset yrittivät kapinoida, mutta heiltä puuttui tuki.
Hiljalleen protestantismi eteni maakunnassa ja katolisia kirkkoja suljettiin ja
annettiin protestanttien käyttöön. Lopulta täälläkin puhkesi uusi
ikonoklasmin aalto. 192
à
”During 1578, the Dutch Revolt Holland style gained the upper hand throughout
the north.” Katolinen
kirkko menetti asemiaan kaikkialla eivätkä Brysselin yritykset puuttua
tilanteeseen auttaneet tilannetta lainkaan 192
Myös Utrecht, pohjoisen ainoa katolinen arkkihiippakunta,
valitsi Vilhelmin Stadholderikseen, ja Utrechtissakin koettiin kirkkojen
ryöstöjä ja kaupungin valtuusto puhdistettiin. 192
Amsterdam oli viimeinen konservatismin linnoitus pohjoisessa,
mutta sielläkin tapahtui mullistuksia vuonna 1578. Mielenosoitukset katolista
papistoa ja kirkkoa vastaan alkoivat ja maanpaosta palanneita kaupunkilaisia
otettiin takaisin miliisiin, joka kääntyi regenttejä ja katolista kirkkoa
vastaan. Myös regenttiluokan sisällä tapahtui puhdistus, kun maanpakolaiset
korvasivat kaupungin vanhan regenttiluokan. 193
”From the
autumn of 1578 onwards, Amsterdam was a Protestant city controlled by a new
body of regents, modest merchants who had been residing in Germany during the
Alva years. Their descendants were to continue to govern Amsterdam through the
seventeenth and eighteenth centuries.” 193
Strategisista syistä Vilhelm ei halunnut etelän katolisten
aseman musertuvan – taistelivathan he kuitenkin Gentin pasifikaation mukaisesti
espanjalaisia joukkoja vastaan. 193-4
Don Juanin joukot aiheuttivat tammikuussa 1578 valtavat
tappiot kapinallisille Gemblouxissa, jolloin Brysselistä tuli turvaton paikka.
Matias, Vilhelm ja yleissäädyt muuttivat Antwerpeniin, josta tuli eteläisen
kapinan pääkeskus. 194
Espanjan vahvistuminen eteläisissä Alankomaissa vei kapinan
kahta leiriä – eteläistä ja pohjoista – taas kauemmas toisistaan. Etelän
magnaatit pelkäsivät paitsi maidensa, myös henkiensä puolesta, ja näkivät
sellaisen kapinan mielettömäksi, mikä ei jättänyt minkäänlaisen sovinnon
mahdollisuutta auki Filipin kanssa. 194
à
”At best they were willing to fight on provisionally, as Catholics, to extract
political concessions from Philip.” 194
Espanjan vahvistuminen ja eteneminen Etelä-Alankomaissa ja
samanaikainen militanttien kalvinistien liikehdintä eteläisissä maakunnissa sai
E-Alankomaiden aateliston tuntemaan olonsa tukalaksi. 194
”In the south
Netherlands the Revolt was thus deeply, even hopelessly, divided between its
moderate (Catholic) and radical (Protestant) wings.” 195
Etelän aateliset olivat siis puristuksissa espanjalaisten ja
kalvinistien välissä, ja he reagoivat hylkäämällä Orangen ajatuksen
uskonnollisesta rauhasta ja julistivat, että eivät missään olosuhteissa
sietäisi julkista protestantismin harjoittamista alueillaan. Vilhelm, joka
yritti luoda Espanjan vastaisen kapinan poliittista sydäntä Brabantiin, halusi
kuitenkin pitää kiinni uskonnollisen rauhan politiikastaan, jonka ydin oli
oikeus harjoittaa vapaasti joko protestanttista tai katolista uskoa. 195
Vilhelmin uskonnollisen rauhan politiikka edellytti etelässä
sitä, että hän suojeli katolisia ja heidän kirkkojaan, mikä vääjäämättä kiristi
hänen välejään tiukan linjan kalvinistien kanssa. 195
à
”In May 1579, there was a major outbreak of anti-Catholic rioting in Antwerp
from which Orange was only able to rescue 180 trapped Catholic clergy, and the
archduke Matthias himself, with some difficulty.” 195
Antwerpenissa, Bredassa ja ‘s-Hertogenboschissa Vilhelmin
ongelma oli hillitä protestantteja, lähempänä Espanjan rajaa hänen ongelmanaan
oli suostutella aatelisia hyväksymään ”uskonnollisen rauhan” periaatteet. 195
Israelin mukaan Flanderin ja Brabantin radikaalin
protestanttisen kapinan poliittinen visio oli pyristellä irti Burgundin ja
Habsburgien luomasta maakuntiin perustuvasta institutionaalisesta kehikosta ja
korvata se vanhemmalla ”kaupunkivaltioiden” välisellä verkostolla, jota
hallitsivat etelän kolme suurta kaupunkia. Kaupunkien vanhojen vapauksien ja
vallan palauttaminen oli siis Etelä-Alankomaiden kalvinistien poliittinen
tavoite, johon he kapinoimalla pyrkivät. 196
The Two Netherlands
Vuosien 1576-1578 tapahtumat eivät aiheuttaneet, vaan
paljastivat ja entisestään syvensivät Etelä- ja Pohjois-Alankomaiden välistä
syvää kuilua, joka oli ollut olemassa jo pitkään. Pohjoisen maakunnat imettiin
tilanteen saneleman logiikan takia vääjäämättömästi Hollannin vaikutuspiiriin,
kun taas Brabantin yleissäätyjen kaikki yritykset kasvattaa valtaansa
pohjoisessa epäonnistuivat. 196
Erot pohjoisen ja etelän välillä olivat yhä samoja, jotka
Israel on käynyt tähän mennessä jo monta kertaa läpi: pohjoisessa poliittinen
koheesio oli paljon voimakkaampi kuin etelässä, etelässä aatelisto ja papisto
olivat paljon voimakkaampia kuin pohjoisessa jne. 196-7
Etelä oli aina ollut pohjoista poliittisesti merkittävämpi ja
voimakkaampi, mutta vuosien 1576-78 tapahtumat alkoivat kääntää voimasuhteita
pohjoisen hyväksi. Espanjalaisten eteneminen etelässä supisti jatkuvasti
aluetta, jota kapinalliset hallitsivat. Myös Matiaksen, Vilhelmin ja
yleissäätyjen regiimi osoittautui kykenemättömäksi hillitsemään ja hallitsemaan
niitä poliittisia ja uskonnollisia ristiriitoja, jotka riivasivat kaupunkeja ja
kyliä, jotka kuuluivat nimellisesti sen vallan alle. Hollannissa maakunnan
koheesio puolestaan vain kasvoi ja se sai yhä vahvemmin pohjoisen valtansa
alle. 197
”An important
step in this process was the ’Union’ of Holland and Zeeland signed in June
1575. This agreement for the first time created a joint (as well as exclusively
Protestant) political, military, financial, and religious framework, an entity
which was, in embryo, the state which was to be set subsequently in 1579.” à Hollannin ja Seelannin v. 1575 unioni
myöhemmän tasavallan alkio
Tämä alkuasteella ollut valtio otti käyttöön osittain
yhteisen vero- ja hallintorakenteen, yhteisen sotilaskomennon ja asetti Vilhelm
Oranialaisen unionin johtoon. Unionissa ylläpidettiin reformoitu usko ja
pyrittiin eroon katolisuudesta, mutta toisaalta taattiin kaikille oikeus
harjoittaa haluamaansa uskontoa yksityisesti. 197-8
Osana Hollannin ja Seelannin unionin solmimista perustettiin
Leidenin yliopisto, jonka tarkoituksena oli kouluttaa virkamiehiä ja papistoa
uuden poliittisen entiteetin instituutioiden palvelukseen. Yliopisto myös
tarkoitettiin älylliseksi suojavalliksi tyranniaa ja uskonnollista vainoa
vastaan. 198
Uuden poliittisen entiteetin toimivalta tietenkin meni
päällekkäin Brabantista johdetun Alankomaiden kokonaisuuden kanssa, mutta
unioni ratkaisi tämän asian jättämällä yleissäätyjen vaatimukset täyttämättä ja
toimimalla yksin. 198
Syyskuussa 198 krooninen poliittinen epäjärjestys
E-Alankomaissa vain paheni, kun yleissäätyjen palkatta jääneet joukot alkoivat
kapinoida, samoin kuin muutamat katoliset aateliset, jotka vastustivat
kapinallisten regiimiä. Walloonin alueella puhkesi kapinoita kapinallisregiimiä
vastaan ja samalla espanjalaisjoukot jatkoivat etenemistään pohjoiseen.
à
”This acted as a spur to proposals for the formation of a ‘closer union’
amongst the northern provinces in revolt against Spain, and more effective
military and political organization, for with the Spaniards in Upper Gelderland
they were now beginning to threaten the north-eastern, as well as the southern,
Netherlands.” 198
Sotilaallisen kriisin vyöryessä päälle sekä etelässä että
pohjoisessa, Antwerpenin yleissäädyt eivät voineet tehdä muuta kuin keskittää
kaiken saatavilla olevan sotilaallisen energiansa etelään ja jättää Gelderland
ja Overijssel oman onnensa nojaan. Toisaalta Wallonian tilanne, vaikka se oli
hyvin uhkaava Brabantin näkökulmasta, ei huolettanut pohjoisessa, jolla oli
jälleen kerran omat sotilaalliset ja strategiset huolensa. 198-99
à Vuoden 1578 strateginen dilemma oli
siis vain toisintoa vanhasta: etelällä ja pohjoisella oli omat strategiset
intressinsä
”The arrival
of substancial forces from Holland and Zeeland in Gelderland and Overijssel,
and the need to pay for their upkeep, as well as the strengthening of the
fortifications along the eastern border, posed the problem of the wider
strategic and political relationship between the northern provinces in a new
and urgent form. This was the real origin of the famous Union of Utrecht and
the formation of a wider north Netherlands state.” 199 TÄRKEÄÄ!!!
“The purpose
was purely and simply to create a northern defensive structure dominated by
Holland and excluding the Antwerp States General.” 199
Unionin perustaminen pohjoiseen ei ollut mikään ilmoitusasia,
sillä idea uudesta ja tiiviimmästä unionista sai radikaalien tuen lisäksi
paljon vastustusta osakseen rojalisteilta, ja monessa kaupungissa epäröitiin,
oliko uuteen Hollannin dominoimaan unioniin järkevää lähteä. 199-200
Tiiviimmän unionin perustaminen ei kohdannut vastustusta ja
epäilyä vain pohjoisessa, vaan tietenkin myös etelässä. Antwerpenin yleissäädyt
ja Vilhelm Oranialainen olivat hyvin huolestuneita uuden unionin vuoksi ja
Gentin kaupunki, joka oli etelässä militantin kalvinismin keskus, oli ainoa
unionin allekirjoittaja etelässä. 201-2
Vilhelmiä huoletti se, että avoimen antikatolinen ja
katolisuuden harjoittamisen kieltämistä ajava unioni vain leventäisi etelän ja
pohjoisen välistä kuilua entisestään ja ajaisi Walloonin provinssit
espanjalaisten syliin. 202
Vielä huhtikuussa 1579 Vilhelm ja Brabantti yrittivät laatia
ehdotusta uudeksi unioniksi, joka antaisi enemmän valtaa Antwerpenin
yleissäädyille, vahvistaisi keskushallintoa ja takaisi Gentin pasifikaation
hengessä mahdollisuuden katolisen uskon harjoittamiseen. 202
à
”The rival schemes for union represented profoundly different concepts of how
to shape the Netherlands future, one based on Holland, the other on the
‘south’.” 202
Kuitenkin Hollannin haluttomuus muuttaa Utrechtin unionin
sisältöä ja Vallonian maakuntien yritykset päästä sopimukseen Espanjan kanssa
saivat Vilhelmin allekirjoittamaan Utrechtin sopimuksen 3.5.1579 ja kehotti
Brabantin ja Flanderin kaupunkeja tekemään samoin. 202
Vilhelmin pyrkimykset rakentaa etelän ja pohjoisen yhdistävä
kapina Gentin pasifikaation ja ”uskonnollisen rauhan” hengessä olivat
epäonnistuneet, eikä hänellä ollut toukokuussa 1579 muita realistisia
vaihtoehtoja kuin hypätä antikatolisen Hollannin johtaman vallankumouksen
joukkoihin. 202-3
Vaikka Vilhelm allekirjoitti Utrechtin sopimuksen, hän koitti
koko loppuelämänsä ajan toimia sen puolesta, että kapinan keskus
perustettaisiin Brabanttiin, jotta etelän kaupungit eivät jäisi
espanjalaisvallan alle, ja että katolilaisuutta ei kiellettäisi uudessa
valtiossa. Pohjoisessa katolisten asema kuitenkin nopeasti huononi vuoden 1579
aikana. 203
The Habsburg
reconquest of the south, 1579-1585
Espanjalaisjoukot etenivät Alankomaissa kolmella rintamalla:
koillisessa, kaakossa ja lounaassa. Vilhelm Oranialainen vakuuttui siitä, että
ainoa keino estää totaalinen tappio oli hankkia niiden uskonnollisesti
maltillisten tuki, jotka kalvinistinen radikalismi oli etäännyttänyt. Tämän
saavuttamiseksi Vilhelm halusi tehdä pohjoisista provinsseista
hyväntahtoisempia katolisuudelle, jotta etelän katolisten tuki unionille varmistettaisiin,
sekä hankkimalla Ranskan kuninkaan luottamuksen kuten myös Saksan luterilaisten
ruhtinaiden. 208-9
”It was in
the hope both of making the Revolt more accommodating religiously, and securing
help from abroad, that the Prince urged the States General that sovereignty
over the Netherlands should be offered to the younger brother of the French
king, the duke of Anjou. Needless to say, the offer was to be tightly hedged
around with constitutional safeguards.” 209
à
Vilhelmin ehdotus hyväksyttiin Flanderissa ja Brabantissa ja sopimus Anjoun ja yleissäätyjen
kesken solmittiin syyskuussa 1580. 209
Anjou saapui Antwerpeniin tammikuussa 1581 ja vannoi
hallitsevansa privilegioiden mukaan. Habsburgin Matiaksen asema oli käynyt merkityksettömäksi,
ja hän poistui maasta maaliskuussa.
Pian toimeenpantiin https://en.wikipedia.org/wiki/Act_of_Abjuration ja kapinalliset maakunnat
katkaisivat kaikki siteensä Filipiin. 209
Anjou keskitti ranskalaisjoukkonsa Alankomaiden eteläosiin
mutta ei onnistunut hidastamaan rojalistien etenemistä. Filipin voima
Alankomaissa kasvoi nopeasti, kun hän oli päässyt sodasta ottomaaneja vastaan
ja saanut Amerikasta hopeaa, jolla maksaa sotilaille. Syyskuussa 1580 Parman
herttualla oli ollut komennossaan 45 000 sotilasta, mutta lokakuussa 1582
määrä oli jo noussut 61 000:een ja myös joukkojen laatu oli parantunut.
Parman onnistuikin lyödä kiila etelän ja pohjoisen kapinallisten väliin. 212
Anjou reagoi vaikeaan tilanteeseen yrittämällä ottaa vallan
Flanderissa ja Brabantissa sotilaskaappauksella, mutta Antwerpenissa
paikalliset hyökkäsivät hänen joukkojensa kimppuun ja tappoivat satoja
ranskalaisia. Tämän fiaskon jälkeen Anjoun asema kävi kestämättömäksi ja hän
poistui maasta kesäkuussa. Myös Vilhelmin suosio vajosi pohjalukemiin. 213
Kesällä 1583 Vilhelm Oranialaisen oli pakko luopua
haaveestaan perustaa vallankumouksen sydän etelään ja hän lähti Brabantista.
Hän siirtyi Hollantiin, jossa vietti loppuelämänsä.
Hänen visionsa yhdistyneistä Alankomaista kapinassa Espanjaa
vastaan oli pirstaleina, samoin hänen visionsa ”uskonnollisesta rauhasta”. Hän
päätyi uskomaan, että jos kapinalla olisi enää mitään mahdollisuuksia pysyä
elossa, se voisi onnistua vain jos se tapahtuisi Hollannin johdolla ja
tukahduttamalla katolisuuden. 213-4
Vilhelm uskoi yhä, että Yhdistyneiden provinssien ainoa toivo
oli heittäytyä Ranskan jalkoihin. Kun Anjou oli kuitenkin poistunut maasta,
Vilhelm suhtautui suopeammin aiemmin hylkäämäänsä Hollannin ja Seelannin
ehdotukseen, että Hollannin ja Seelannin kreivin titteli ja suvereeni valta
näihin maakuntiin myönnettäisiin hänelle. Ajatus vallan antamisesta yhden
miehen käsiin oli kuitenkin menettänyt kannatustaan muutamassa vuodessa. Asiaan
ei saatu ratkaisua ennen kuin katolisen fanaatikon laukaukset päättivät
Vilhelmin elämän Delftissä. 215-6
Kapinan johto ja sen rahoitus jäivät nyt Hollannin maakunnan
harteille. Hollanti äänestikin rahallisen tuen Antwerpenin
puolustamiseksi. 216
”But
Holland’s contributing more to the war in the south, and the increasing
desperation of the rebel remnants of Flanders and Brabant, did nothing to bring
Holland and the Reformed provinces in the south together.” 216
Uuden valtion
hallinnollisten elimien luominen à
“The most important decision concerning the government of the confederacy as a
whole was the setting up of the Raad van State (Council of State) to
function as a general executive, under agreed rules, to replace Orange and the
informal executive body which had advised him.” 217
Raad sai tehtäväkseen sodan jatkamisen ja armeijan sekä laivaston
hallinnoinnin. 217
”Places on
the Raad were assigned to Flanders and Brabant as well as to Holland,
Zeeland, Utrecht, and Friesland but initially not to Overijssel, Gelderland,
and Groniingen.” 217
Brabantti yritti vielä kerran tehdä aloitteen kapinallisen
valtion perustamiseksi. Se tukeutui Vilhelmin Ranskan mieliseen strategiaan, ja
ehdotti vallan antamista yhdelle hallitsijalle. Ehdotus herätti paljon
keskustelua pohjoisessa ja lopulta enemmistö maakunnista kallistui tarjoamaan
Alankomaiden herruutta Ranskan Henri III:lle. 218
Vaikka republikanismilla oli kannatusta, alankomaalainen
lähetystö saapui helmikuussa 1585 Pariisiin tarjoamaan Alankomaiden herruutta
Henri III:lle.
Kuningas, jonka maata oli kalvanut sisällissota ja jossa
toimi vahva katolinen liiga, kuitenkin kieltäytyi kunniasta. 219
Antwerpen antautui elokuussa 1585 Parman joukoille, mutta
minkäänlaista verilöylyä ei toimeenpantu. Ne kaupungin protestanttiset asukkaat
jotka kieltäytyivät kääntymästä katolisiksi määrättiin myymään kotinsa ja
kiinteä omaisuutensa ja lähtemään kaupungista. Noin puolet kaupungin
asukkaista, n. 38 000 ihmistä, muutti pohjoiseen seuraavan neljän vuoden
aikana. 219
Haagin yleissäädyt yrittivät tukalassa tilanteessa tarjota
Alankomaiden herruutta Englannin Elisabetille, mutta hänkin kieltäytyi, koska
ei halunnut Espanjaa ikuiseksi vihollisekseen.
219
Elisabet kuitenkin lupasi avustaa yleissäätyjä ja
kapinallisia provinsseja sillä ehdolla, että saisi nimittää tasavallan
sotilaalliseen ja poliittiseen johtoon haluamiaan henkilöitä. Yleissäädyillä ei
ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua, joten Yhdistyneistä provinsseista tuli
Englannin protektoraatti. 220
”The treaty
of Nonscuh (20 August 1585) was the United Provinces’ first treaty with another
European state.” 220
Elisabet lähetti Alankomaihin 6350 jalkasotilaan ja 1000
hevosen joukon jonka kuluista hän vastasi tasavallan kanssa. Tämän joukon sekä
tasavallan armeijan johtoon hän nimitti Leicesterin jaarlin, joka valvoi
kapinallisten maakuntien asioita Raad van Staten johtajana. 220
The north
Netherlands under Leicester, 1585-1587
Leicesterin valtakauden merkitys oli siinä, että sen aikana maakunnallinen
partikularismi sai taas tuulta purjeisiinsa, kun Hollanti ei ollut enää
määräävässä asemassa pohjoisessa, vaan se oli annettu Leicesterille. Syntyi
siis mahdollisuus muovata nuoren tasavallan olemusta radikaalisti siten, että
siitä tulisi vähemmän Hollannin hegemoniaan perustuva. 220
Leicester suhtautui vähätellen kauppiaisiin, jotka pitkälti
johtivat asioita Pohjois-Alankomaissa ja suosi magnaatteja, jollainen itsekin
oli. Uskonnollisissa asioissa hän suosi kalvinisteja, vaikka oli hienostelevaa
elämää viettävä kosmopoliitti.
Hänen hollantilaiseksi vastustajakseen nousi Johan van
Oldenbarnevelt, lahjakas regentti, jonka Hollannin maakunta valitsi
”advokaatikseen” maaliskuussa 1586. 222-23
Englannin kruunu vaati oikeutta nimittää Stadholderit, mutta
Hollanti ja Seelanti nimittivät ennen Leicesterin saapumista Vilhelm
Oranialaisen vanhimman protestanttisen pojan Morits Oranialaisen Stadholderikseen.
Muutenkin maakunnissa järkeiltiin, että suvereniteetti kumpusi kansasta ja sen
suostumuksesta ja Leicesterillä oli siksi vain rajalliset oikeudet jne. 224
Toinen kiistakysymys koski Flanderin ja Brabantin edustusta Raad
van Statessa ja yleissäädyissä, jota Leicester kannatti Hollannin
ylivaltaa keventääkseen, vaikka vain pienet osat Flanderia ja Brabanttia oli
enää kapinallisten hallussa. 224-5
Kiistaa aiheuttivat myös kysymykset sodan rahoituksesta ja
Leicesterin toimeenpanemasta kauppasaarrosta, joka kielsi kaupankäynnin
alueiden kanssa jotka kuuluivat viholliselle.
Myös uskonnolliset kysymykset jakoivat tämän lyhyen periodin
aikana nuorta valtiota ja sen maakuntia: miten pitkälle pitäisi mennä
kalvinismin edistämisessä jne.
à paljon sisäisiä kiistoja nuoressa
valtiossa
Myös mielipide englantilaisia jokkoja kohtaan muuttui
kriittiseksi, kun heikosti majoitetut joukot purkivat turhautumistaan paikallisiin
Leicester, joka oli välillä käynyt Englannissa, huomasi
tilanteen tukalaksi ja päätteli, että joko hänen pitäisi luovuttaa tai yrittää
jonkinlaista vallankaappausta samaan tapaan kuin Anjou oli yrittänyt. Lopulta
tammikuussa 1587 muutama paikallisiin kyllästynyt englantilainen varuskunta
loikkasi espanjalaisten puolelle, mikä tietenkin aiheutti suurta vihaa
Leicesteriä ja Englantia kohtaan. 229
Leicester kehitti kaappausjuontaan kesän 1587 ajan mutta
epäonnistui ja palasi Englantiin, ja tämä oli viimeinen kerta, kun kapinallisia
provinsseja tarjottiin ulkopuolisen suojelijan hallittaviksi. 230
PART II
The Early
Golden Age, 1588-1647
11. Consolidation
of the Republic, 1588-1590
- tuli luettua tämä lyhyt kappale nopeasti yhdellä vilkaisulla,
ei ehkä mitään kovin tärkeää asiaa, tosiaan hyvin lyhyt kappale
- tärkein anti taisi olla Oldenbarneveltin roolin
korostaminen tasavallan voimahahmona ja vakauttajana
12. The
Republic Becomes a Great Power, 1590-1609
Territorial expansion
1580-luvun aikana espanjalaisjoukot nakersivat nuoren tasavallan
alueita etelässä, idässä ja koillisessa. Kuitenkin hupenevan maa-alan sisällä
oli käynnissä talouden, poliittisten instituutioiden ja sotilasorganisaatioiden
uudistuksia, jotka tulivat myöhemmin vaikuttamaan paljon valtion kykyyn selvitä
elossa myöhempien myrskyisten aikojen keskellä. 241
1590-luvulla tapahtunut menestyksellinen valtion rakentaminen
oli historiallinen saavutus, joka vaati onnistuakseen niin sisäisiä uudistuksia
kuin myös poikkeuksellisen suotuisia olosuhteita ulkoisessa
toimintaympäristössä. Filip II:n päätös vetää valtaosa Flanderin armeijastaan
P-Alankomaista ja puuttua Ranskan sisällissotaan estääkseen protestanttisen
Henri IV:n nousemisen Ranskan kuninkaaksi antoi tasavallalle tilaisuuden
säilyttää hauras itsenäisyytensä. 241
YP:n nousun johtavaksi talousmahdiksi ja yhdeksi Euroopan
voimakkaimmista meri- ja sotilasmahdeista oli kuitenkin mahdollista vain niiden
syiden takia, jotka maan sisällä tapahtuivat näinä vuosina, jolloin valtion
asema oli vielä hyvin hauras. 241
1590-luvulla tasavallan taloudelliset olosuhteet kehittyivät
huimasti, kauppa ja laivaus kasvoivat voimakkaasti samoin kuin kaupungit. Kun
talous kasvoi, armeijaa pystyttiin kehittämään sekä määrällisesti että
laadullisesti. Armeijan koko kasvoi vuoden 1588 20 000 miehestä
32 000 mieheen vuonna 1595, ja armeijan tykistö, kuljetus ja koulutus
muutettiin. 241-2
Morits Oranialaisen johdolla 1590-luvun offensiiveissa
armeija valtasi laajoja alueita, kaupunkeja ja linnoituksia. Näistä
kaupungeista moni oli linnoitettu raskaasti, ja tällä linnoitettujen kaupunkien
verkostolla oli suuri rooli Filipin ja Parman strategiassa, joka tähtäsi
Englannin valloitukseen ja Etelä-Alankomaiden eristämiseen P-Alankomaista. 242
”The Dutch
break-out began in 1590 with the surprise capture of Breda.” à kevääseen 1591 mennessä lisärahaa oli
nostettu, joukkoja kerätty – YP oli valmis ottamaan sotilaallisen aloitteen.
242
26 000 miehen armeija oli ensimmäinen suuri
kenttäarmeija, jonka tasavalta otti käyttöön, ja sen avulla Morits ja Willem
Lodewijk toteuttivat suuren offensiivinsa. Käyttäen uusia kuljetus- ja
piiritystapoja Morits valloitti IJsselissä nopeasti linnoituksia ja Zupthenin
ja Deventerin kaupungit. Sitten hän siirtyi Ommelandiin, missä hän valloitti
kaikki espanjalaislinnoitukset ja sai siten hallintaansa strategisesti ja
kaupallisesti tärkeän Emsin suiston. Offensiivin päättivät flanderilaisen
Hulstin kaupungin kaappaus ja Nijmegenin kaupungin valtaus ilman yhtäkään
laukausta. 243-4
”The entire
eastern half of the northern Netherlands was transformed by these victories.
Spanish prestige north of the rivers suffered a shattering blow from which it
was never to recover.” 244
Alankomaalaiset hallitsivat nyt Reiniä, Waalia ja IJsseliä ja
pystyivät avaamaan valtaosan jokiliikenteestä Saksaan sekä liikuttamaan
joukkoja ja tarvikkeita jokia pitkin. 244
Vuoden 1591 offensiivi avasi YP:lle strategisia
mahdollisuuksia joka aiheutti kiistaa yleisäädyissä ja Raad van Statessa, kun
eri maakunnilla oli omat näkemyksensä siitä, mihin seuraavaksi kannattaisi
hyökätä. 244
”Oldenbarnevelt
eventually persuaded the States General to accept a compromise whereby the army
would divide for the first half of the campaigning season, with Willem Lodewijk
operating in the north and Maurits in the south, and then, for the second, reunite
at Zaltbommel and push into northern Brabant.” 244
Morits ei kuitenkaan kuunnellut näitä neuvoja, vaan liittyi
serkkunsa Lodewijkin kanssa Steenwijkin piiritykseen. Steenwijk oli vahvasti
linnoitettu kaupunki jota puolusti yli tuhat espanjalaissotilasta. Perinteisin
piiritysmetodein kaupungin antautumiseen olisi mennyt vähintään kuukausia,
mutta Morits nuiji kaupunkia ennen näkemättömällä tykkitulella ja sovelsi uusia
kaivautumistekniikoita, ja linnoitus antautui 44 päivän jälkeen. 245
Seuraavaksi kaatui Coevordenin kaupunki alankomaalaisten
käsiin, minkä jälkeen maakunnallinen partikularismi nosti päätään, kun
Friisinmaan ja Overijsselin välille puhkesi riitaa siitä, kumpi maakunta varustaisi
kaupungin varuskunnan ja kumman tehtävä olisi puolustaa Drentheä. Maakuntien
välillä oli muutenkin paljon kitkaa, jota käsiteltiin yleissäädyissä. 245
Seuraavana vuonna Hollanti vaati suuren hyökkäyksen
aloittamista etelään Geertruidenbergin ollessa ensimmäinen kohde. Vain muutamaa
vuotta aiemmin moisen kampanjan ajatteleminenkin olisi ollut yleissäädyille
mahdotonta, mutta Moritsin sotataito kaivamisineen sai kaupungin antautumaan
neljän kuukauden piirityksen jälkeen kesäkuussa 1593. 246
Sotilaallista menestystä varjosti vähäisempien maakuntien
keskinäiset skismat ja niiden haluttomuus alistua Hollannille, jonka johtoasema
tasavallassa oli Israelin mukaan ainoa realistinen perusta valtion
selviämiselle. 246-7
Espanjalaisjoukot saartoivat Coevardenin loppuvuodesta 1593
mutta epäonnistuivat kaupungin valtauksessa. Heidän vetäydyttyään myös
Groningenin päätyminen alankomaalaisten käsiin alkoi näyttää varmalta, ja
yleissäädyissä äänestettiin huhtikuussa 1594 (Friisinmaan vastustaessa) että
Ommeland, joka ympäröi Groningenia, liitettäisiin seitsemänneksi
äänikelpoiseksi maakunnaksi unioniin. Groningen oli vahvasti
espanjalaismyönteinen ja vahvasti linnoitettu kaupunki, joten Oldenbanrevelt
punoi erilaisia juonia, joilla kaupungin saisi nopeasti antautumaan ennen
piirityksen pitkittymistä. Neuvotteluista ei kuitenkaan tullut mitään, ja
kaupunki antautui kahden kuukauden piirityksen jälkeen, ja kaupungissa
kiellettiin katolisen uskon harjoittaminen. 247-8
Ommelanden ja Groningen eivät historiallisesti muodostaneet
yhteistä kokonaisuutta ja niiden välillä vallitsi jännitteitä, mutta nyt niistä
piti muodostaa uusi maakunta, jonka Stadholderiksi asetettiin Willem Lodewijk.
Häntä auttoi delegaatio, jonka tehtävänä oli esittää suosituksia siitä, miten
uuden maakunnan tulisi toimia. Sekä kaupungille että Ommelandenin alueelle
annettiin kummallekin yhdet äänet käytettäviksi yleissäätyjen kokouksissa,
mutta koska tämä johti ikuiseen umpikujaan, Stadholderin äänestä tuli
ratkaiseva. 249-50
Myös Drenthe pyysi itselleen asemaa äänivaltaisena maakuntana
unionissa, mutta sille ei myönnetty sitä. Hollannissa järkeiltiin, ettei vain
20 000 ihmisen köyhälle maakunnalle kannata myöntää täyttä äänioikeutta,
joka vain heikentäisi Hollannin painoarvoa unionissa. Drenthe sai kuitenkin
oman Stadholderinsa ja sillä oli oma säätykokouksensa, joten se oli muuten
provinssi muiden joukossa, muta vailla äänioikeutta valtion asioissa.
Friisinmaa haaveili yhä hegemoniasta pohjoisessa, mutta
friisit saivat toisaalta paljon antipatiaa osakseen Groniningenissa, Drenthessä
ja Overijsselissa. 252
”In November
1596, the States General laid down that all frontier fortresses garrisoned on
behalf of the Generality and lying outside Holland, Zeeland, Friesland, and
Groningen should henceforth, while remaining on the repartitions of
particular provinces, no longer be controlled and administered by those
provinces but by the Raad van State, on behalf of the States General.
This was a crucial step towards creating a genuinely federal army, and defence
policy, for most major fortresses were situated outside the four provinces, in
States Flanders, Brabant, Gelderland…, forming a great arc shielding the
Republic on the landward side.” à askel liittovaltion armeijan
luomiseksi, kun valtaosan linnoituksista miehitysvastuu siirtyi pois niiltä
maakunnilta, joiden alueella linnoitukset sijaitsivat à maakunnallisen partikularismin
ylittäminen ja koko tasavallan kattavan perspektiivin luominen 252
Tasavallan toinen suuri offensiivi tapahtui vuonna 1597, kun
Espanjan Flanderin armeija oli vielä sidottuna Ranskan vastaisella rajalla.
Morits eteni Reinin yli ja valloitti Rheinbergin, joka oli espanjalaisten
tärkein Reinin ylityspaikka. Näin espanjalaisten kulku muille Reinin
pohjoispuolisille linnoituksille katkaistiin. 253
Pian Morits eteni Saksan keisarikunnan alueelle ja valloitti
Lingenin ja Moersin kreivikunnat. Lingenin suuren linnoituksen valtaus vahvisti
hollantilaisten yliotetta Emsin laaksossa entisestään. Grolin valtaus
Moritsille tyypillisellä sotataidolla viimeisteli espanjalaisvallan
eliminoinnin itäisessä Gelderlandissa ja laajoilla alueilla Overijsselissä. 253
”After a
quarter century what initially had been a precarious strip of rebel territory
had become one of the great powers of Europe. By 1597, the Dutch standing army
was the most proficient technically of any in Europe and the second largest
after the Spanish. The navy too gained greatly in power and size during the
1590s, tightening the Dutch grip on the Scheldt and Ems estuaries and the
States General’s blockade of the Flemish sea ports.” 253
YP:n sotilaallinen menestys oli huikaisevaa, mutta voisiko se
jatkua samanlaisena sen jälkeen, kun Filip keskittäisi taas enemmän joukkoja Alankomaiden
rintamalle Ranskasta?
Talvella 1597-98 Oldenbarnevelt tarkkaili jännittyneenä
Ranskan ja Espanjan välisiä rauhanneuvotteluja, jotka lopulta johtivat
rauhansolmimiseen toukokuussa 1598. Hieman ennen kuin rauha julistettiin
Oldenbarnevelt kokosi lähetystön Ranskaan edistämään YP:n intressejä tasavallan
kannalta huolestuttavassa tilanteessa. 253-4
Oldenbarnevelt ei sekaantunut neuvotteluihin edistääkseen
hugenottien asemaa, toisin kuin he toivoivat, vaan pyrki vain maksimoimaan
Ranskalta saatavan avun tasavallan hyväksi. Kuningas Henri lopulta lupasikin
tasavallan sotilasmenoille miljoonan ecun tuen seuraavaksi neljäksi vuodeksi.
254
Filip II oli puolestaan vanha ja lähellä kuolemaa, eikä hän
nähnyt mahdollisuutta saada kapinoivia provinsseja asevoimin haltuunsa
lähitulevaisuudessa. Hän pyrki luomaan uuden poliittisen kehyksen Alankomaihin,
joka mahdollistaisi Espanjan vetäytymisen sodasta minimoiden prestiisin
menetyksen ja ylläpitäen Espanjan asevoimia eteläisissä Alankomaissa.
Testamentissaan kuningas määräsi ”tottelevaiset maakunnat” tyttärelleen
Isabellalle ja hänen miehelleen arkkiherttua Albertille. Heidän oli määrä
hallita yhdessä Brysselistä käsin. Filipin heille myöntämä suvereniteetti oli
kuitenkin vain nimellinen, sillä Espanjan Flanderin armeija, jolle maksettiin
lähinnä Espanjasta kerätyistä varoista, pysyi alueella ja sen komentajat ja
mukaan lukien linnoituskaupunkien kuvernöörit, vannoivat uskollisuutta uudelle
kuninkaalle Filip III:lle. 254
”Armed and
subsidized by Madrid, the south Netherlands of Albert and Isabella continued to
be generally perceived as a dependency of Spain.” à Filipin testamentti myös määräsi, että jos Albert ja Isabella eivät pystyneet
tuottamaan legitiimiä jälkeläistä, siirtyisivät eteläiset provinssit Albertin
kuoleman jälkeen takaisin Espanjan kuninkaan suoraan määräysvaltaan. 254
Kuitenkin eteläisten provinssien luovuttaminen
”arkkiherttuoille” helpotti Espanjan irtautumista sodasta Alankomaissa. Uudella
kuninkaalla ja hänen suosikillaan Lerman herttualla oli suuria
finanssivaikeuksia, minkä lisäksi he eivät olleet yhtä ehdottomasti
uskonnollista kompromissia vastustavia P-Alankomaissa kuin Filip II oli ollut. 254-5
”The peace
iniative launched by the Arcdukes, and Lerma, in 1599 amazed Europe.” 255
Albert oli valmis hyväksymään valtaosan poliittisista ja
uskonnollisista jotka olivat tapahtuneet kapinan aikana, minkä lisäksi hän oli
valmis tunnustamaan Moritsin Hollannin, Seelannin, Utrechtin, Gelderlandin ja
Overijsselin stadholderina. 255
Kuitenkin moni asia puhui sen puolesta, että
rauhanneuvotteluilla ei ollut edellytyksiä onnistua: Espanja oli yhäkin
katolisuuden pääpuolustaja Euroopassa eikä se voinut tehdä suuria myönnytyksiä
hollantilaisille ilman vastavuoroisia, omia kasvojaan pelastavia, myönnytyksiä
hollantilaisilta. 255
Oldenbarnevelt ja Morits olivat kuitenkin järkkymättömiä sen
suhteen, että YP:n suvereenista itsenäisyydestä ei tingittäisi (ei siis de jure
alistumista Espanjalle mutta de facto itsenäisyyttä) eikä katoliselle
uskonelämälle tehtäisi mitään myönnytyksiä.
”The main
significance of the negotiations of 1598-9 is that they fostered the illusion that
peace was around the corner, reducing the likelihood of an imminent Spanish
offensive.” 255
Espanja oli Filip III:n aloittaessa hallintokauttaan
kriittisessä käännekohdassa, mutta myös Yhdistyneet Provinssit oli
vaarallisessa tilanteessa. Jos sota Espanjaa vastaan jatkuisi, Ranskan kanssa
rauhan solminut Espanja voisi kohdistaa kaiken tarmonsa Alankomaiden
rintamalle. Myös Englannin hiipunut tuki teki tilanteen entistäkin vaikeammaksi
YP:lle. Jos Espanja aloittaisi offensiivin, tasavallan vaivoin saavutettu
koherenssi voisi osoittautua ennemminkin illuusioksi kuin realiteetiksi. 255
”Yet
precisely because Oldenbarnevelt and Maurits knew the dangers, and the
Republic’s underlying fragility, they felt that they could not risk the
unsettling effects of compromise with Spain and the Catholic Church.” 255
Israel perustelee hollantilaisten myöntymättömyyttä siten,
että valtaosa tasavallan alueista oli vasta valloitettu ja monien alueiden
myöntyvyys keskushallintoa kohtaan voitiin ylläpitää vain voimalla. 257
”For the
moment it seemed less risky for the Republic to face the full might of the
Spanish empire on her own than agree to compromise, and interaction, with the
south Netherlands, and all the dangers that would entail.” 257
Ranskan-Espanjan sodan juuri päätyttyä Espanjan Alankomaiden
armeija kärsi jatkuvasta rahan puutteesta ja kapinoinnista, kun taas
Yhdistyneiden Provinssien armeija oli huikeiden voittojensa rohkaisemana
iskukykyinen ja taisteluvalmis.
Oldenbarnevelt ja regentit päättivät hyödyntää tilanteen
hyökkäämällä Flanderiin ennen kuin Albert saisi kurin palautettua
espanjalaisjoukoille. Lodewijk vastusti uhkarohkeaa hyökkäystä joka saattaisi
tuhota koko armeijan, ja Moritskin oli empiväinen. 257
Päätös hyökätä johtui monesta tekijästä: Seelannissa oltiin
huolissaan Espanjan rakentamista linnoitusten verkostosta, ja sekä Seelannissa
että Hollannissa pelättiin niiden laivoja kohtaan Dunkirkistä johdettua
merirosvousta. Myös tasavallan koillisosien epävakaa tilanne huoletti
päättäjiä: Moritsin valtaamia linnoituksia ei ollut ehditty korjata, eikä
Groningenin poliittinen epävakaus ollut helpottanut. 257
à
”The States General, having failed to end the bickering between the Ommelands
and city, in March 1599 set up another commission to review the city’s staple
rights, which recommended curtailing the city’s privileges in favour of the
Ommelands. At this point the city ceased all co-operation with the Generality,
provincial States, and Stadholder.” 257
à
Yleissäädyt pelkäsivät että Groningen voisi toimia taas Espanjan vallan
kätyrinä. Keväällä 1600 yleissäädyt Hollannin ehdotuksesta ja Ommelandsin
tuella lähetti Groningeniin joukkoja laittamaan kaupungin kuriin ja rakentamaan
vahvan linnoituksen. 257
Myös
Friisinmaa oli jakaantunut ja sisällissodan partaalla. 258
”Against this
background, the Republic hurled its forces into Flanders.” 258
Morits laivasi joukkonsa Scheldtin yli ja eteni rannikkoa
pitkin kohti Dunkirkia. Arkkiherttua sai kuitenkin kasattua vahvan 10 000
miehen joukon marssimaan Moritsin joukkoja vastaan ja avoimen kentän taistelu
oli syntymässä, missä espanjalaisilla olisi etu ja kokemus puolellaan. Alkoi
käydä selväksi, että Oldenbarnevelt oli ottanut valtaisan riskin. 258
30.6.1600 Morits oli pakotettu avoimen kentän taisteluun
espanjalaisia vastaan Nieuwpoortin rannan lähellä. Epätodennäköinen tapahtui,
kun hollantilaiset voittivat pelätyn espanjalaisen jalkaväen. Moritsin voiton
avaimet olivat siinä, että vetäytyessään hänen tykistönsä pystyi puualustojen
ansiosta tulittamaan juuttumatta hiekkaan, minkä lisäksi hän piti aina osan
joukoistaan reservissä, joka puuttui peliin vasta ratkaisuhetkellä. à ”It was the supreme vindication of
method over force.” 259
Nieuwpoort oli kuitenkin vain osittainen voitto, sillä
hollantilaiset jäivät Espanjan pääarmeijan taakse vaaralle altistettuina.
Dunkirkistä myös pääsi lipeämään kuninkaallisia sotalaivoja ja merirosvoja,
jotka tuhosivat yli kolmekymmentä Haringbuisia, eli yli kymmenyksen
Etelä-Hollannin kalastuslaivueesta. Morits joutui vetäytymään
häpeällisesti valloittamatta mitään. 259
”Over the
next four years the situation was one of stalemate. The Dutch held the
Spaniards at bay. But, to do so, they had to expand their army, undertake
costly new fortifications, and step up military expenditure dramatically.” 259
Tasavallan armeija kasvoi vuoden 1599 35 000 miehestä
51 000 mieheen vuonna 1607.
Flanderin Ostend, viimeinen merkittävä protestanttinen keskus
etelässä, menetettiin espanjalaisille 22.9.1604.
1606 tasavallan luhistuminen oli lähellä, kun espanjalaisten
komentaja Spinola valloitti alueita jokien pohjoispuolella.
”Maurits’s
unsuccesful attempt to recover Grol was the last land campaign of the first
part of the Eighty Years War. A stalemate had been reached which was
consolidated by the Dutch-Spanish armistice signed the following spring and
which opened the way to the more formal negotiations which led to the signing
of the Twelve Years Truce in 1609.” 262
The fixed garrison system
- tuskin mitään kovin merkittävää omien mahdollisten tutkimuskysymysten
kannalta tässä lyhyessä kappaleessa
- YP:n oli siis rakennettava linnoitusten ketju vastatakseen
espanjalaisten vastaavaan linnoitusketjun rakentamiseen tasavallan vastaisella
rajallaan. Hollanti vastasi valtaosasta linnoitusten menoista, ja pienillä
paikkakunnilla suuret linnoitukset vaikuttivat merkittävästi paikalliseen
elämään
The Dutch
military reforms and their European significance
Moritsin ja Lodewijkin toimeenpanemat sotilaalliset
uudistukset olivat käänteentekeviä ja niillä on keskeinen osa uuden ajan ns.
sotilaallisessa vallankumouksessa. 267
Koska Alankomaiden konflikti oli vuoden 1585 pitkään hyvin
staattisessa vaiheessa, joutui yhteiskunta ennen kokemattomalla tavalla
sopeutumaan ylläpitämään suuria määriä sotilaita, joiden asemapaikat olivat
keskellä siviiliväestöä kaupunkien linnoituksissa ja muissa tiheästi asutuissa
paikoissa. 267
Osa hollantilaisten sotilasreformeista oli niin spesifisti
paikallisiin oloihin luotuja, ettei niillä ollut laajempaa eurooppalaista
merkitystä – reformien takana ei ollut ainoastaan sotilaallisen tehokkuuden
kasvattaminen, vaan myös siviiliväestön ja yhteiskunnan suojeleminen
sotilailta. 267
”At the heart
of the Dutch reforms was the need to protect civil society through tighter
discipline and regular payment of the troops at relatively short intervals.”
268
“The States
General’s frequently reprinted code of military conduct was first published in
1590. The articles of discipline were read out to all recruits and read out
anew, each year, at the outset of campaigning season. Special military judicial
officials were posted in the garrisons to ensure enforcement.” 268
Vähäisemmistä rikkomuksista sotilaita sakotettiin tai
vangittiin, vakavammista teoista kuten raiskauksesta tuomittiin kuolemaan. 268
Kuri ja järjestys joista tuli hollantilaisen sotilastoiminnan
tunnusmerkkejä, juontuivat yhtä paljon sotilaslinnoitusten ja varuskuntien
sosiaalisista ja kulttuurisista olosuhteista kuin mistään spesifisti
sodankäyntiin liittyvistä innovaatioista. 269
”Troops in
fixed garrisons, on interminable guard duty, needed a set of repertoire of
military exercises and duties to replace the marauding, foraging, and raiding
of old.” 269
Myös sotataktiikoiden sofistikoituminen ja monimutkaistaminen
edellyttivät äkseeraamista ja standardoidun toiminnan opettamista sotilaille.
269
Pakkomielle järjestykseen ja metodeihin nousi siis
kulttuurisista ja sosiaalisista olosuhteista, mutta se sai myös tukea
Lipsiuksen ja muiden myöhäishumanistien uusstoalaisesta ajattelusta. 269
Usko tiukan sotilaskurin yhteiskunnalliseen hyödyllisyyteen
valtion ja sen siviili- ja sotilasyhteiskuntien sääntelykyvyn vahvistajana
leimasi 1590-luvun ajatusilmastoa ja vetosi Oldenbarneveltiin, Moritsiin ja
Willem Lodewijkiin. 269-70
Lipsiuksen ajatukset vaikuttivat sekä Pohjois- että
Etelä-Alankomaissa, joten 1590-luku oli sotilaallisten reformien aikaa myös
Brysselissä. 270
Kaikkein suurin vaikutus hollantilaisten aloittamalla
sodankäynnin vallankumouksella oli kuitenkin Kustaa Aadolfin Ruotsille. 270-1
The Dutch in Europe: Skills, technology, and engineering
Jo Antwerpenin toimiessa maailmankaupan keskuksena suuri
joukko alankomaalaisia insinöörejä, teknikkoja yms. oli hajautunut ympäri
Eurooppaa missä heidän kyvyilleen oli suurta kysyntää johtuen Alankomaiden
teknologian ylivertaisuudesta.
1600-luvulla tasavallasta kutsuttiin paljon insinöörejä
Ruotsiin, jolla oli pääomaköyhänä maana suuri tarve hollantilaisten osaamiselle
ja pääomille.
à aivan kuten Moritsin sotataito
vaikutti Euroopan valtioista kaikkein eniten Ruotsiin, sama koski myös
hollantilaista insinööritaitoa.
13. The
Institutions of the Republic
The Provinces
Tasavallan instituutiot poikkesivat huomattavasti Habsburgien
Alankomaiden ennen vuotta 1572 olemassa olleista instituutioista mutta niistä
ei myöskään tullut sellaisia sellaisia, kuin niistä suunniteltiin vuonna 1579
Utrechtin sopimuksessa, vaikka Utrechtin unionia juhlittiin ja kunnioitettiin
1600- ja 1700-lukujen aikana tasavallan perustamissopimuksena. 276
”The Union of
Utrecht had envisaged a league of several (not necessarily seven) sovereign
‘provinces’ which agreed to give up their sovereign rights in a few limited
areas, chiefly defence, taxation for defence, and foreign policy. It was
intended that this league should function not as a federal state – for the provinces
were supposed to take important decisions in the States General only
unanimously – but as a confederacy of states.” 276
à
Utrechtin unionin ei ollut määrä luoda liittovaltiota, vaan itsenäisten
maakuntien ‘valtioliitto’, jossa tärkeistä asioista voitaisiin päättää vain
yksimielisesti
Käytäntö tuli kuitenkin poikkeamaan siitä mitä 1579
suunniteltiin. Ensinnäkin yksimielisyys ei käytännössä toteutunut, vaan läpi
Yhdistyneiden Provinssien historian lähes kaikki suuret päätökset tehtiin
pääsemättä täyteen yksimielisyyteen ja ainakin yhden maakunnan vastustaessa
päätöstä. 276
Toisekseen yleissäädyistä tuli hallituksen kaltainen elin,
joka päätti muistakin asioista kuin ulkopolitiikasta ja sodasta ja rauhasta,
toisin kuin 1579 oli ollut tarkoitus.
à ”Particularly after 1590, the federal principle was extended to
areas such as regulation of shipping, administration of conquered districts,
church affairs, and promotion of colonial expansion, in ways the original Union
had not foreseen.” 276-7
à Kuitenkaan ei
voida sanoa, että YP olisi muodostanut liittovaltion – teoriassa, muodollisesti
ja seremoniallisesti, seitsemän äänivaltaista maakuntaa säilyttivät
suvereniteetin ulkoiset merkit. Paras tapa kuvailla kapinan synnyttämää
poliittista entiteettiä on kutsua sitä valtioliiton ja liittovaltion
risteytykseksi, joka oli teoreettisesti ja muodollisesti enemmän valtioliitto
mutta käytännössä ennemminkin liittovaltio. 277
Teoriassa tasavallan instituutiot syntyivät kaikkien
maakuntien yhteistyönä ja niiden kaikkien suostumuksella, mutta käytännössä
institutionaalisen kehyksen rakensi Hollanti, joka pakotti muut maakunnat
hyväksymään sen vastalauseista huolimatta. Hollannin ylivoima tasavallan
asioissa oli suurimmillaan 20 vuoden aikana Leicesterin lähdön jälkeen, kun
millään ulkovallalla ei ollut sananvaltaa tasavallan asioihin. 277
Nämä 20 vuotta kulminoivat sen kehityskulun, joka oli alkanut
jo keskiajalla: Hollanti oli asteittain noussut johtoasemaan
Pohjois-Alankomaissa, mutta voimakkaat patoavat tekijät olivat rajoittaneet
Hollannin mahtia 1400-luvun alusta Leicesterin lähtöön saakka. Leicesterin
poistuttua maasta Hollanti oli vapaa muovaamaan Yhdistyneet Provinssit
mieluisekseen säilyttäen oman koheesionsa ja identiteettinsä ja käyttäen
heikompien maakuntien resursseja ja alueita parantaakseen omaa puolustustaan,
strategista asemaansa ja luodakseen itselleen taloudellisesti
hyväksikäytettävän takamaan. 277
Ennen vuotta 1572 Alankomaiden maakuntien säätykokoukset
(States) Hollanti mukaan luettuna olivat olleet neuvoa-antavia elimiä, jotka
kokoontuivat epäsäännöllisesti hallitsijan kutsusta lähinnä keskustelemaan
hallitsijan verotarpeista. 277
1572-76 Vilhelm Oranialainen oli keskeisin päätöksentekijä,
mutta hän konsultoi jatkuvasti Hollannin säätykokousta.
Vuoden 1572 jälkeen Hollannin säätykokous alkoi kokoontua
säännöllisesti ja aiempaa pidemmäksi aikaa. Kapinan onnistumisen kannalta oli
myös tärkeää, että Hollannin säätykokous sai lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaa
ja vastuun päätöksien toimeenpanosta. 278
Lukemattomien lyhyiden kokoontumisten sijaan Hollannin
säätykokoukselle tuli tavaksi kokoontua neljä kertaa vuodessa pidempien
sessioiden ajaksi. Ennen vuotta 1572 kokous oli koolla harvoin yli 60 päivää
vuodessa, mutta 1572 jälkeen kokous oli koolla yli 200 päivää vuodessa.
Habsburgien aikaan kokous oli pieni, siihen osallistui edustajia kuudesta
suuresta kaupungista ja ridderschap, joka edusti maaseutua ja pieniä
kaupunkeja. 1572 tämäkin muuttui, kun monia uusia kaupunkeja osallistui
kokoukseen – 1581 äänivaltaisten kaupunkien määrä oli noussut neljääntoista, ja
1590 jo kahdeksaantoista. 278
Suuri insitutionaalinen muutos esiteltiin vuonna 1585,
jolloin päätettiin, että hätätapauksia lukuun ottamatta kokous pystyi
keskustelemaan vain agendasta, jonka kokouksen pysyvä komitea, Gecomitteerde
Raden, oli päättänyt, ja joita oli jo käsitelty äänivaltaisten kaupunkien
hallinnoissa. à tämä tarkoitti sitä, että kaupunkien osallistumisesta
maakunnalliseen kokoukseen tuli paljon suorempaa ja jatkuvampaa, sillä säätykokouksen
delegaatit eivät voineet päättää mistään konsultoimatta kaupunkeja, jotka
heidät olivat valtuuttaneet. 278
Näin kaikista tärkeistä asioista keskusteltiin kaupunkien
kokouksissa sekä maakunnallisessa säätykokouksessa, ja päätökset olivat
lopputuloksia konsultaatiosta 18 kaupungin, ridderschapin ja Gecommitteerde
Radenin sekä maakunnallisen säätykokouksen välillä. 278
”The States
of Holland were now, more than ever, a gathering of town agents, running the
government and administration in consultation with, and taking orders from, the
town governments. In reality, the States of Holland were thus something larger
than the assembly meeting in The Hague. They were, in effect, the collectivity
of eighteen town governments and ridderschap, steered by the Gecommiteerde
Raden and the province’s Advovate, Oldenbarnevelt.” 279
1572 jälkeen kaupungit olivat säätykokouksessa vahvempia kuin
aiemmin. Aateliset eivät enää puhuneet pikkukaupunkien puolesta, mutta he
edustivat yhä maaseutua. Ennen 1572 kaikki aateliset olivat oikeutettuja
osallistumaan säätykokoukseen, mutta sen jälkeen osaa aatelisista ei enää
hyväksytty säätykokoukseen, jos heitä pidettiin epäsopivina esim. katolisuuden
tai rojalististen sympatioiden takia. 279
Kaksi vaikutusvaltaisinta delegaatiota säätykokouksessa
olivat ridderschap ja Amsterdamin kaupunki, joista jomman kumman kanssa
muut delegaatiot yleensä liittoutuivat.
Ridderschap oli aina arvojärjestyksessä ensimmäisenä, se antoi
mielipiteensä ja äänesti ensimmäisenä 19 äänivaltaisesta säätykokouksen
jäsenestä. 279
”Central to
the political revolution which took place in northern Netherlands after 1572
were the Gecommitteerde Raden set up in Holland and Zeeland, and later,
their equivalents, the colleges of Delegated States, set up in the remaining
provinces.” 279
Nämä maakunnalliset komiteat olivat pieniä pysyviä
komiteoita, joihin valittiin kokeneita aatelisia ja regenttejä, jotka olivat
sitoutuneet kapinaan. Nämä pysyvät maakunnalliset komiteat mahdollistivat
lopulta maakunnallisten säätykokousten kehittymisen aidoiksi maakunnallisiksi
hallituksiksi. Siinä kuitenkin kesti aikansa, ja esim. Hollannin Raden sai
kiinteän muotonsa ja itsenäisemmän luonteensa vasta Vilhelmin salamurhan
jälkeen. Vasta vuonna 1590 se sai lopullisen muotonsa ja toimintaohjeensa. 280
Muissakin maakunnissa säätykokoukset muuttuivat
epäsäännöllisistä kokouksista pysyviksi hallintoelimiksi ja ainakin Seelannin
maakunnassa kirkon äänioikeus kokouksissa lakkautettiin. 281
Habsburgien aikaan Hofit olivat vastanneet maakuntien
hallinnosta Stadholderin valvonnan alla. Esim. Utrechtissa Hofin jäsenet oli
nimitetty Brysselistä käsin ja säätykokous kokoontui vain Hofin tai
Stadholderin kokoon kutsumana. Utrechtissakin säätykokoukseen osallistui kolme
säätyä: kirkko, aatelisto ja kaupungit, mutta kirkko ei ollut yhtä vahva kuin
ennen. 282
”When the
Union of Utrecht was formed in 1579, there were thus already four new-style
provincial administrations, headed by provincial States with standing committees.”
(ilmeisesti siis
Hollannin, Seelannin, Friisinmaan ja Utrechtin hallinnot oli järjestetty näin
vuoteen 1579 mennessä.) 282
Itäisten provinssien alueella sota riehui ja osa alueista oli
espanjalaisten hallussa vielä 1580-luvulla, joten hallinnon uudistukset
viivästyivät. Vasta kesäkuussa 1593 Overijsselin säätykokous muodollisesti loi
”a college of Delegated Statesin”. Gelderlandissakin Hof riisuttiin
poliittisesta vallastaan, mutta sen vallan siirtäminen säätykokoukselle ei
sujunut yhtä kitkattomasti kuin muissa maakunnissa, vaan Gelderlandiin luotiin
monimutkainen hallintohimmeli (tuskin kovin tärkeää mennä yksityiskohtiin...)
282-3
Gelderlandin poikkeusta lukuun ottamatta Hofit siis
menettivät unionin maakunnissa entisen juridisen ja poliittisen asemansa ja
valtansa nimittää virkamiehiä kaupunkien ulkopuolella (kaupungeilla siis
ilmeisesti oli ennestään laaja itsehallinto ja nimitysvalta omiin
virkamiehiinsä) 283-4
Myös tulvilta suojautuminen ja maankuivauslautakunnat tulivat
säätykokousten valvottaviksi. 284
Taxation and the tax system
Kullekin maakunnalle määriteltiin oma kiintiö, joka sen piti
maksaa tasavallan menoista, ja tämän summan kukin maakunta kokosi itse
päättämillään tavoilla. Niillä oli siis mahdollisuus päättää maakunnallisesta
veropolitiikasta, mutta siten, että tasavallan menoihin tilitettävä kiintiö
täyttyi. 285
Generalitylla (ilmeisesti tarkoittaa suunnilleen samaa kuin tasavalta tai
hallitus) oli omiakin tulonlähteitä, tärkeimpänä tullitulot, ja 1640
yleissäätyjen tuloista 19% tuli näistä Generalityn omista lähteistä, loput
81% maakunnilta. 285
Hollannilla oli viimeinen sana siihen, kuinka paljon rahaa
valtion menoihin tarvittiin ja paljonko kunkin maakunnan piti maksaa.
à
”As far as taxation and state finance were concerned, provincial sovereignty,
in practice, amounted only to the power to determine the shape of the tax
package in each province, and sometimes not even that.” 285
Maakuntien kiintiöt muuttuivat poliittisten ja taloudellisten
tilanteiden mukaan: esim. Seelannin osuus laski 1612 selvästi, kun maakunta
menetti vaurautensa lähteen, kun läpikulkuliikenne Scheldtin ja Seelannin läpi katkesi
1609 solmitun välirauhan takia. 286
Israelin mukaan usein sanotaan, että Hollanti maksoi
epäsuhtaisen suuren osan tasavallan menoista, mutta kun ottaa huomioon sen,
että Hollanti omisti valtaosan tasavallan laivoista ja oli ylivoimaisesti
suurin kaupankäyjä, minkä lisäksi sen maa oli muita maakuntia hedelmällisempää,
voidaan sanoa Hollannin olleen pikemminkin aliverotettu suhteessa muihin
maakuntiin. 287
”General Meansin”, eli ilmeisesti tasavallan kirstuun
kerättävien verojen määrääminen maakunnille, kohtasi tietenkin paljon
vastustusta etenkin pienemmissä maakunnissa.
Esim.
Overijsselissä: ”In effect, what incorporation into the Generality’s quota
system, and adoption of the ‘General Means’, meant was a double suppression of
Overijssel’s historic privileges and traditions: subordination of the province
to a collective system controlled from The Hague, and subordination of the
towns and quarters to a provincial government which would have to be created to
administer the new provincial tax system.” 289
à “It was not until 1600 that the Delegated States
of Overijssel finally succeeded in imposing a single, integrated tax structure,
based on the ‘General Means’, on the whole province.” 289
Groningenissa kiintiöverotus otettiin käyttöön vasta sen
jälkeen, kun yleissäädyt olivat Hollannin kiihottamana lähettänyt joukkoja
tekemään kaupungin tottelevaiseksi. 289-90
Kaikkiin seitsemään provinssiin oli mahdotonta toteuttaa
samanlaista verojärjestelmää: Hollannin järjestelmän pakottaminen muille
maakunnille olisi ollut epäreilua ja sellainen järjestelmä olisi
todennäköisesti osoittautunut toimimattomaksi. Muissa maakunnissa maksettiin
veroja pienemmällä prosentilla kuin Hollannissa. Urbanisoituneissa maakunnissa
valtaosa veroista kerättiin valmisteveroina oluesta, jauhetuista jyvistä ja
muista kulutustavaroista. Maaseutumaisemmissa maakunnissa valtaosa veroista
kerättiin suorina maahan ja talouksiin kohdistuneina veroina.
The Generality
”The new type
of provincial government set up between 1572 and 1600 bore little resemblance
to patterns of provincial government in Habsburg times.” à kapina ei ainoastaan luonut uutta
valtioliittoa (kondeferaatiota) ja keskusinstituutioita, vaan se myös muokkasi
maakunnista koherentteja hallintoentiteettejä. 291
The revolt
made Dutch provincial government stronger, and more efficient, but only because
the provinces were now the organs of a partially federal state which required
greater collaboration, and heavier taxation, than could be conceived of before
1572.”
“Holland was
the driving force behind the new Union. But the Generality provided the
machinery, and procedures, which enabled Holland to prod the other provinces to
collaborate in the common venture of federal statehood.” 291
Groningeniin lähetettiin joukkoja Hollannin vaatimuksesta
1599 perustamaan varuskunta ja pakottamaan kaupunki maksamaan, mutta tämä
tehtiin Generalityn (yleissäätyjen?), ei Hollannin nimissä. 291-2
Kuten maakuntien säätykokoukset, kapinan jälkeiset
yleissäädyt muistuttivat hyvin vähän sitä instituutiota, joka oli ollut
olemassa Burgundin tai Habsburgien aikaan. Ennen kapinaa, Alankomaiden
yleissäädyt kokoontuivat vain hallitsijan käskystä. Vaikka 1477 yleissäädyt
saivat nimellisen oikeuden kokoontua omasta aloitteestaan koska tahansa, tämä
nimellinen oikeus ei käytännössä toteutunut. 292
1572 asti yleissäädyt kokoontuivat epäsäännöllisesti, yleensä
seitsemän vuoden välein, eikä niillä ollut oikeutta asettaa agendaa tai tehdä
päätöksiä.
Kapinallliset maakunnat asettivat oman yleissäätykokouksensa
1583 ja se alkoi kokoontua usein, vuodesta 1593 istunnosta tuli pysyvä, ja
yleissäädyt kokoontuivat yleensä päivittäin. 292
Yleissäätyjen jäseniä olivat ainoastaan seitsemän
äänivaltaista maakuntaa. Kukin maakunta sai lähettää niin monta delegaattia
yleissäätyihin kuin halusi, mutta niillä oli kuitenkin vain yksi ääni. Koska
kokoussali oli pieni, oli kullekin maakunnalle kuitenkin enimmillään vain kuusi
istuinpaikkaa tarjolla. 292-3
Hollantia lukuun ottamatta muilla maakunnilla oli
omistuksessaan taloja, joissa niiden delegaatit pystyivät elämään ja
työskentelemään. Seelanti valitsi edustajansa elinajaksi, mutta muut maakunnat
valitsivat edustajansa yleensä kolmen tai kuuden vuoden pituisiksi kausiksi. 293
”To assist
the States General in their functions, there were several supplementary
Generality institutions.” 293
à
näistä tärkein oli Raad van State, valtioneuvosto. Vuosien 1585-7
välillä se oli ollut YP:n tärkein hallintoelin, kuten tasavallan ja Englannin
välisessä Nonsuchin sopimuksessa määrättiin. 293
Leicesterin lähdön jälkeen Oldenbarnevelt ajoi 1588 läpi
joukon uudistuksia, jotka heikensivät huomattavasti Raadin valtaa
ulkopolitiikassa ja strategisissa päätöksissä.
à
In effect, the Raad became an arm of the States General, administering
the army, fortresses, and Generality lands, with little independent authority
even in the collecting of forced tribute from enemy-held border districts.” 293
Vaikka Raadin poliittinen rooli pieneni, sen
hallinnolliset funktiot laajenivat, joten siitä tuli lopulta yksi tasavallan
tärkeimmistä instituutioista. 293
Valtioneuvostoon kuului 12 maakunnallista edustajaa – 3
Hollannista (joista yksi edusti Hollannin ridderschapia), 2 edustajaa
Friisinmaalta, Seelannista ja Gelderlandista, ja yksi edustaja lopuista
maakunnista. 293-4
”Though
Gelderland paid less to the federal budget than Utrecht or Groningen, the duchy
was given double presentation because it had more Generality fortresses on its
soil than any other province.” 294
Nonsuchin sopimus määräsi, että neuvostossa on oltava kasi
pysyvää englantilaisdelegaattia. Englantilaiset istuivatkin kauan neuvostossa,
aina vuoteen 1627 asti. Kaksi Stadholderia olivat jäseniä ex officio, mutta
he harvoin osallistuivat istuntoihin. Neuvoston jäsenet saivat palkkionsa
edustamiltaan maakunnilta, mutta vannoivat uskollisuusvalansa yleissäädyille. 294
”The
proliferation of financial business led the States General, in 1602, to
establish a separate Generality accounting office, or Generaliteits
Rekenkamer. This college computed Generality revenue, and outgoings, drew
up estimates, and supplied statements when required by the States General or Raad.
The provinces’ ordinary contributions to the Generality’s military cost
were decided each year, in the States General, on the basis of an annual
forecast of military expenditure known as the staat van oorlog.
Tähän
kollegioon kuului neljätoista jäsentä, kaksi jokaisesta maakunnasta, joiden
lisäksi siihen kuului hallintohenkilökuntana kuusi sihteeriä ja virkailijaa. à
”In addition, there were two senior Generality officials in charge of receipts,
payments, and accounts, a treasurer-general and receiver-general.” 294
“Another
Generality institution, this time expressly under the supervision of the Raad
van State, was the Hoge Krijgsraad, at The Hague.” 294
Tämä instituutio kehittyi Moritsin aloitteesta ja
yleissäätyjen ja valtioneuvoston siunauksella vuosien 1590-97 välillä. 1572
jälkeen armeijat eivät enää olleet kokoelmia itsenäisistä maakunnallisista
armeijoista, vaikka rykmentit saivat tämän jälkeenkin palkkansa joltakin
tietyltä maakunnalta. Instituutio syntyi tarpeesta luoda yhtenäinen
sotilaskäytäntö, kurinpito ja sotaoikeus. 1590 syntyikin pysyvä armeijan
korkein oikeus, johon kuului 10-20 upseeria. 294-5
Liittovaltion tasolla valvottiin myös tasavallan
rahanlyöntiä. Utrechtin unionin säädösten mukaan kukin maakunta hallinnoi
rahapajoja ja vastasi rahan liikkeelle laskusta, joten ne olivat siinä mielessä
muodollisesti suvereeneja toimijoita.
”But the
Union assigned to the Generality responsibility for regulating the values,
weights, and content of the seven coinages so that they formed in effect a
single currency. In this way, the Union divided sovereignty in coinage as in so
much else.” 295
Yleissäätyjen alaisuuteen kuului myös laivastoasioista vastanneet
elimet. Niiden velvollisuuksiin kuuluivat laivaston hallinto, tullien
kerääminen, vartioveneiden ylläpito joilla ja suistoilla, sotalaivojen
rakentaminen, merimiesten värvääminen sotalaivoihin ja yleissäätyjen säätämien
säännösten valvonta merenkulkuun ja kalastukseen liittyvissä asioissa. 295
Viiteen ”admiral boardiin” perustuva järjestelmä perustettiin
lopulta 1597. Seelannin pelko, että uusi järjestelmä vahvistaisi yleissäätyjä
sen kustannuksella, otettiin huomioon säilyttämällä Seelannin kollegiolla
provinsiaalisempi luonteensa. 295
”The five
colleges resided in Amsterdam, South Holland (Rotterdam), the North Quarter
(jointly at Hoorn and Enkhuizen,) Zeeland (Middelburg), and Friesland (Dokkum).
295-6
Jokainen jokisuisto ja sisääntuloväylä tasavallan alueelle
joko maitse tai vesiteitse kuului yhden tai useamman ”admiral boardin”
tuomiovallan alaisuuteen.
Laivastoon liittyvän hallinnon jakaminen viidelle eri
elimelle tarkoitti sitä, että tasavallalla oli käytännössä viisi eri laivastoa,
joista kukin valitsi omat amiraalinsa ja kapteeninsa sekä värväsi omat
merimiehensä. Niistä jokainen ylläpiti omia telakoitaan, arsenaalejaan ja
vastasi omista tileistään. 296
Kaikesta autonomiasta ja paikallisuudesta huolimatta
yleissäädyt valvoivat laivastoelimiä. Yleissäädyt säätivät tariffeista ja
laivastopolitiikasta.
Laivastoelimien liittovaltiollinen olemus tulee ilmi siitä,
että kussakin elimessä oli jäseniä sekä sen kotimaakunnasta että myös muista
maakunnista. Esim. Amsterdamin ”admiralty boardissa” oli 12 delegaattia, joista
kuusi oli Hollannista ja loput muista maakunnista. 296
The Generality lands
Yleissäätyjen eräs tärkeimmistä tehtävistä oli seitsemään
maakuntaan kuulumattomien alueiden, ”Generality lands”, hallinnointi. Nämä
alueet, jotka 1648 muodostivat jo kolmanneksen tasavallan alueista, koostuivat
neljästä osasta: Flanderin, Brabantin, Maastrichtin ja Overmaasin alueista. 297
”In these
areas it was not the individual provinces but the Generality which was the
formal sovereign in place of the dispossessed Spanish king.” 297
Ennen vahvan yleissäätyjen rakentaman hallinnon pystyttämistä
alueille niiden lähimmät maakunnat saattoivat hyödyntää alueita mielensä
mukaan. 297
ei jaksa niin keskittyä tähän, tuskin mitään kovin tärkeää…
The Stadholderate
Kaarle V jakoi Pohjois-Alankomaiden hallintovastuun kolmen
Stadholderin kesken. Nimittämällä kolme maaherraa hän pyrki estämään ketään
näistä nousemasta muita mahtavammaksi mahtimieheksi pohjoisessa. 300
1572 jälkeen maakuntien säätykokoukset vahvistuivat paljon,
mutta se ei tarkoittanut että Stadholderit olisivat menettäneet aikaisemman
merkityksensä.
1572-76 kapinallisilla maakunnilla oli vain yksi Stadholder,
Vilhelm Oranialainen, mutta hän oli koko kapinallisregiimin vahvin toimija. 301
Yhden asian suhteen Utrechtin unioni laajensi Stadholdereiden
valtaa: kun enää ei ollut kuningasta joka säätelee maakuntien välisiä asioita,
provinssit sopivat, että erimielisyydet tuotaisiin Stadholderien ratkaistaviksi.
301
Vilhelmin salamurhan jälkeen pohjoisessa palattiin kolmen
Stadholderin malliin.
Leicesterin vallan aikana kuningatar Elisabet ei pitänyt
yleissäätyjä tai maakuntia suvereeneina toimijoina P-Alankomaissa, vaan näki
Filip II:n yhä oikeutettuna suvereenina. Hän kuitenkin hyväksyi yleissäädyt
eräänlaisena kuninkaan vallan välittäjänä, joten hänen mielestään yleissäätyjen
olisi pitänyt yhäkin valita Stadholderit.
Hollannin maakunta kuitenkin järkeili siten, että Morits ja
muut Stadholderit olivat saaneet toimeksiantonsa niiltä maakunnilta joiden
Stadholdereita he olivat, ja koska maakunnat olivat Espanjan perillisiä
suvereeneina toimijoina, maakuntien tulisi jatkossa päättää Stadholdereiden
valinnasta. 301
Leicesterin lähdön jälkeen pohjoisessa oli yhä kolme
Stadholderia, mutta oli epäselvää, oliko tulevaisuudessa Stadholderien
nimitysvalta yleissäädyillä vai maakunnilla. 302
Kolme Stadholderia kuitenkin teki sotilaallisista
komentosuhteista monimutkaisia, aivan kuten Kaarle V oli suunnitellutkin.
Stadholder Neuenahrin kuolema lokakuussa 1589 tarjosi
mahdollisuuden vahvistaa tasavallan koheesiota ja Hollannin vaikutusvaltaa
antamalla Neuenahrin kolme maakuntaa – Utrecht, Overijssel ja Gelderland –
Hollannin ja Seelannin Stadholderille. Myös Friisinmaan maakunta näki
tilaisuutensa tulleen ja lähetti lähetystön Overijsseliin yrittämään taivutella
maakunnan valitsemaan itselleen mieluummin Friisinmaan kuin Hollannin
Stadholderin. Overijssel oli kuitenkin kiinnostuneempi turvaamaan Hollannin
tuen friisinmaalaisten poistamiseksi Hasseltista ja Steenwijkista, joten se,
kuten myös Utrecht, nimitti Moritsin Stadholderikseen. Kuitenkin yleissäädyt
hyväksyivät ja kuuluttivat molemmat valinnat, joten perustuslaillinen ongelma
oikeudesta nimittää Stadholderit ei vielä ratkennut. 302-3
Myös Gelderland nimitti Moritsin Stadholderikseen, mutta he
eivät hyväksyttäneet valintaa yleissäädyillä, minkä johdosta Raad van Staten
englantilaisjäsenet protestoivat, sillä Nonsuchin sospimuksen perusteella
maakuntien piti esittää valtioneuvostolle kahta tai kolmea ehdokasta
Stadholderiksi, joiden väliltä valtioneuvosto tekisi lopullisen valinnan. Lopulta
toimittiin tämän proseduurin mukaan ja Morits valittiin. 303
à epäselvyys siitä, kuka nimittää
Stadholderit, kuitenkin jatkui
Vapaita Stadholderin vakansseja ei ollut ennen Willem
Lodewijkin kuolemaa vuonna 1620. Hänen seuraajansa valinnassa maakunta
ensimmäistä kertaa teki valintansa ilman Raad van Staten tai
yleissäätyjen interventiota, kun friisinmaalaiset valitsivat Ernst Casimirin,
Nassaun kreivin. Vuoden 1620 jälkeen maakunnat valitsivat
itsenäisesti Stadholderinsa. 304
”The
stadholderate in each province was coupled with the captaincy-general, that is,
command of the army. In practice, Maurits was also captain-general of the Union
as a whole, with te Frisian Stadholder as his deputy, though, in contrast to
later Stadholders, this was not formally proclaimed, albeit he was appointed
admiral of the Union, overall commander of the navy.” 304-5
Stadholderin virka oli siviilivirka, johon sisältyi poliittista
ja juridista valtaa ja velvollisuuksia. Stadholder oli maakuntien virkamies.
Hän ei kuulunut maakunnan säätykokoukseen eikä muihinkaan kollegioihin, mutta
pystyi ottamaan halutessaan osaa niiden istuntoihin ja ratkomaan niiden
konflikteja ja umpisolmuja. 305
Stadholderin tehtäviin kuului myös maakunnan oikeudenkäytön
valvonta. Hänellä oli myös nimitysvaltaa juridisiin tehtäviin. Hänen
tehtäviinsä kuului lisäksi reformoidun kirkon ylläpitäminen maakunnassaan. 305
”A key
feature of the Dutch scene at the close of the sixteenth century and outset of
the seventeenth was the close co-operation between the remaining Stadholders.
Maurits and Willem Lodewijk collaborated not only in the military sphere but
also politically, working together, with Oldenbarnevelt and the Raad van
State, to strengthen the Generality and the federal principle, so as to
increase the effectiveness of the Republic.” 305-6
Moritsilla oli omat riitansa Oldenbarneveltin kanssa,
varsinkin Nieuwpoortin kampanjan aikana vuonna 1600, mutta pienempien
maakuntien partikularistien silmissä molemmat Stadholderit työskentelivät
Hollannin regenttien kanssa alistaakseen vähäisemmät maakunnat yleissäätyjen ja
Hollannin valtaan. 306
14. The
Commencement of Dutch World Trade Primacy
Revolt, commerce,
and migration from the south
1590-luku oli siirtymäaikaa, kun kapinan kovat vuodet tekivät
hiljalleen tilaa tasavallan kulta-ajan ensivuosille. Tuolloin myös maan talous
koki valtavan muodonmuutoksen, kun ns. ”rich trades” ja siihen liittyvät teollisuuden
alat saivat jalansijaa maassa. 307
Tämä ”talousihme” oli mahdollista monen tekijän
yhteisvaikutuksesta: tasavalta vahvistui sisäisesti 1588 jälkeen, sen
strateginen tilanne parani, jokien ja vesiväylien avaaminen Saksaan, pääoman ja
osaavan työvoiman virta Antwerpenista, Filip II:n hollantilaisille laivoille
asettaman kauppasaarron lopettaminen Iberian niemimaalla ja tasavallan otteen
tiukkeneminen Scheldtin ja Emsin suistoista sekä Flanderin rannikon
saartaminen. 307
à “The explosive expansion of its commerce which followed transformed
the Republic into Europe’s chief emporium and bestowed a general primacy in
world commerce which was to endure for a century and a half.” 307
Vaikka Hollannin ja Seelannin satamakaupungit olivat kasvaneet
kiivaasti jo ennen vuotta 1572, oli Amsterdamkin vielä pienehkö kaupunki
verrattuna Antwerpeniin, Gentiin, Lontooseen tai Lyoniin. P-Alankomaiden
sisämaakaupungit eivät puolestaan olleet kasvaneet vuosisataan, vaan osassa
niistä väestö oli jopa pienentynyt. 307-8
Tilanne alkoi muuttua 1580-luvulla, kun Etelä-Alankomaista
tulvi maahanmuuttajia pohjoiseen. Muuttajia saattoi olla 100 000 –
150 000 ja heistä suuri osa jäi Hollannin ja Seelannin kaupunkeihin, osa
jatkoi Saksaan tai Englantiin. Etelä-Alankomaiden kaupungit kokivat
pakolaisaallon takia valtavia väestönmenetyksiä, joissain kaupungeissa
asukkaista yli puolet jätti kaupungin. Pohjoisessa kävi päinvastoin, ja esim.
Middelburg kolminkertaisti väestönsä 50 vuodessa 1570 jälkeen ja Leidenissä
väestö kasvoi vuoden 1581 13 000:sta yli 26 000:een vuonna 1600.
Valtaosa uusista asukkaista tuli etelän pakolaisista. 308
On huomionarvoista, miten vaivattomasti pakolaiset
sopeutuivat tasavallan yhteiskuntaan ja talouselämään. Kuitenkin ”rich
tradesin” puutteen takia jotkin pitkälle erikoistuneet työläiset eivät voineet
jäädä Hollannin tai Seelannin kaupunkeihin. Esimerkiksi sokerin hienontajat
eivät voineet 1580-luvulla jäädä Hollantiin, sillä tasavalta ei vielä ottanut
osaa kansainväliseen sokerikauppaan. 309
YP pystyi kuitenkin vastaanottamaan valtaosan tulijoista, ja
tasavallan alueelle jääneitä muuttajia voitiin käyttää myöhemmin
tunkeutumisessa kalleimpien hyödykkeiden markkinoille.
”Baltic grain
and herring, combined with Leicester’s ban on exports to the south, ensured
that, just when the refugees poured in, the United Provinces were awash with
cheap provisions. There was nowhere the refugees could have found cheaper, or
more plentiful, food. The Holland and Zeeland towns abounded in confiscated
monastic and convent buildings, which the town councils hastened to offer on
easy terms, as workshops and habitations.” 310
Tulijoiden asuttaminen oli haastavaa ja vuokrat kohosivat
hyvin korkeiksi, mutta tasavalta vesiteineen, jokilauttoineen ja
puuvarastoineen tarjosi hyvät lähtökohdat suurelle rakentamisbuumille.
Tulijoiden taidot olivat E-Alankomaiden erilaisen
elinkeinorakenteen takia erilaisia kuin pohjoisessa, joten työväestön
keskuuteen ei syntynyt jakolinjaa vanhan ja uuden työväen välille: tasavaltaan
syntyi siksi kaksi erillistä proletariaattia, joilla molemmilla oli omat
työnsä. 310
Ehtona kultakauden syntymiselle oli kuitenkin rich tradesin
ja kaukokaupan haltuunotto. Etelän kauppiaiden muuttoaalto pohjoiseen oli
tärkeä syy rich tradesiin osallistumiselle, mutta se ei olisi voinut onnistua
ilman poliittisen ja strategisen kontekstin suosuisia muutoksia.
Filipin päätös hyökätä Ranskaan 1590 johti Espanjan sotilaallisen
otteen heltymiseen P-Alankomaissa, mikä puolestaan mahdollisti Moritsin suuret
offensiivit 1590-luvulla, jotka toivat keskeisimmät jokireitit hollantilaisten
haltuun ja turvasivat tasavallan alueen. Myös Filipin päätös luopua tasavallan
kauppasaarrosta Iberian kanssa ja tasavallan toimeenpanema E-Alankomaiden
saarto loivat paljon suotuisammat olosuhteet tasavallan kaupankäynnille. 311
à
”The 1590s created confidence that the Republic had a secure future and that
Holland was a viable base for large-scale investment in commerce and
manufacturing processes.” 311
Pian Antwerpenista 1580-luvulla Hampuriin, Bremeniin ja
muihin Saksan kaupunkeihin muuttaneita suurkauppiaita alkoikin saapua
Amsterdamiin. 311
1590-luvulla tapahtui suuri investointiaalto ”rich tradesiin”
liittyviin teollisuudenaloihin. Tämän mahdollisti erityisesti uudelleen viriävä
kauppa Espanjan, Portugalin ja Välimeren alueen kanssa. 311-312
”Armed with
the spices, sugar, silks, dyestuffs, Mediterranean fruit and wine, and Spanish
American silver, obtained in the south, merchants based in Holland and Zeeland
then rapidly outstripped merchants operating from Hamburg, Lubeck, and London
in supplying these commodities to the north.” 312
à Näin
tapahtui hollantilaisten “toinen Itämeren valtaus”, kun he bulkkitavaran kaupan
lisäksi työntyivät arvokkaiden tuotteiden markkinoille, joita olivat ennen
hallinneet hansakauppiaat ja englantilaiset. 312
Osana tätä prosessia hollantilaislaivat alkoivat purjehtia
säännöllisesti myös Arkangeliin. Moskovan-kauppa oli 1590-luvulla vielä
tiukasti englantilaisten hallussa, mutta koska hollantilaiset pääsivät nyt
käsiksi Iberian kauppaan ja siirtomaatuotteisiin, he pystyivät lyömään
englantilaiset laudalta Moskovan kaupassa, sillä mausteet ja hopea olivat
tärkeimmät avaimet Moskovan markkinoille. 312
Pian espanjalaisministerit ymmärsivät, että hollantilaisten
päästäminen Espanjan ja Portugalin kauppaan oli hollantilaisten nopean
talouskasvun ja kaupallisen ekspansion takana, koska hollantilaiset vastasivat
mausteiden, sokerin ja muiden siirtomaatuotteiden jakelusta. Pääsy Iberian
markkinolle myös antoi kasvubuustin hollantilaiselle tekstiiliteollisuudelle,
jota etelän emigrantit pyörittivät nyt tasavallan alueella. 312
à
”Consequently, it was decided at the commencement of Philip III’s reign, in
1598, to reimpose the embargoes in Spain and Portugal on Dutch ships, goods,
and merchants.” 312
Filipin politiikka kuitenkin vain vahvisti hollantilaisten
otetta mertentakaisesta kauppajärjestelmästä, sillä Filipin asettama
kauppasaarto pakotti Hollannin ja Seelannin elittiikauppiaat investoimaan
välittömästi ja suuressa mittakaavassa suoriin yhteyksiin niin Itä-Intiaan kuin
Karibialle, jotteivat he heti menettäisi vasta hankkimaansa kalliiden
tuotteiden markkinaa. 312-313
Hollantilaisten johtoasema maailmankaupassa alkoi
1590-luvulla ja kesti lähes puolitoista vuosisataa. Israel jakaa tämän pitkän
ajanjakson useampaan osaan (tarkemmin käsittelee tätä teoksessaan Dutch primacy
in world trade) 313
The chancing
balance between ’bulk-carrying’ and the ‘rich trades’
Merenkulun romahdus 1620-luvulla oli eräs pahimmista
taloudellisista kriiseistä 1600-luvulla, mutta laajemmassa historiallisessa
perspektiivissä tarkasteltuna sen merkitys Alankomaiden taloudelle oli
merkittävä, sillä se nopeutti siirtymää bulkkitavaran rahtaamisesta kalliiden
tavaroiden kauppaan. 315
Bulkkituotteiden rahtaaminen loi perustan Hollannin
vauraudelle ja kulta-ajalle. Ilman rahtaustoimintaa Hollannilla ja Seelannilla
ei olisi ollut 1600-l alussa enemmän laivoja ja merimiehiä kuin missään muualla
maailmalla.
”Yet, if we
define the Golden Age as an enriching, and expansion, well beyond the point
reached by the 1580s, it is plainly the ‘rich trades’, and not bulk freightage,
which subsequently contributed most to shaping the economic and social
context.” 316
Bulkkirahtaaminen oli 1590-luvulla jo saavuttamassa
ekspansionsa rajoja, kun taas “rich trades” kasvoi kohisten 1590-luvulta
lähtien ja tuotti pian paljon suurempia voittoja ja vaurauden kasautumista kuin
bulkin rahtaaminen. 316
The beginnings of the Dutch colonial empire
1590-luku tärkeä vedenjakaja, jonka aikana aiemmat synkät ja
vaikeat vuosikymmenet vaihtuivat kulta-ajan alkuvuosiin.
Miten tasavalta pääsi mukaan ”rich tradesiin”?
”The
emergence of Amsterdam as the main rival of Hamburg (which had taken over from
Antwerp, after 1585) for control of the distribution of pepper, spices, and
sugar in northern Europe, the upsurge of imports of colonial products to
Holland, from Spain and Portugal, following the lifting of Philip II’s embargo
against the Dutch in 1590, and the rapid Dutch penetration of the high-value
Muscovy trade in the early 1590s, were all immediate precursors of the rise of
Dutch navigation to the Indies east and west in the late 1590s. Commercially,
Dutch colonial trade stemmed from the breakthrough in European trade.” 318-9
Yksityisen Compagnie van Verren perustaminen 1594 oli
ensimmäinen askel hollantilaisten Intian kauppaimperiumin rakentamisessa. Yhtiö
oli yhdeksän eliittikauppiaan yhteenliittymä, joka kokosi 290 000 guilderin
alkupääoman ja varusti neljän laivan laivaston, joita miehitti 249 merimiestä
ja joissa oli sata Hollannin säätykokouksen hankkimaa tykkiä. Säätykokous myös
myönsi yhtiölle tullivapautuksen Itä-Intian tuontitavaroista. Laivasto lähti
merille huhtikuussa 1595 ja kolme laivaa palasi takaisin 1597, mutta vain 89
miestä oli enää hengissä. 319
Ensimmäisen retken tuottamat voitot olivat vaatimattomia,
mutta kauppiaat eivät lannistuneet. 1594-7 Amsterdamin (portugalilaisen)
pippurin ja mausteiden jälleenvienti Saksaan, Itämerelle ja Venäjälle kasvoi
niin valtavasti kilpailevien kauppamaiden kustannuksella, että kaikille oli
päivänselvää, että tasavalta oli saanut haltuunsa siirtomaatuotteiden jakelun
Pohjois-Eurooppaan. 319
Tieto Aasian-kaupasta ja Aasian tuotteista levisi nopeasti
tasavallan kaupungeissa kirjojen ja maahan 1590-l lopussa saapuneen
portugalinjuutalaisen yhteisön välityksellä, joka erikoistui tuomaan Itä-Intian
tuotteita Lissabonista. 319-20
1590-l lopussa van Verren komppaniaa laajennettiin ja samalla
Seelannissa muodostui kaksi kauppakomppaniaa jotka varustivat omat laivastonsa.
Kaikki kolme laivastoa lähtivät merille lähes samaan aikaan keväällä
1598.
à “Van Neck returned with four richly laden vessels fourteen months
later, to an ecstatic reception from the Amsterdam business community. After
deduction of costs, the Compagnie van Verre made a profit of 400 per cent.” 320
1598 Espanja asetti tasavallalle uuden kauppasaarron.
Ajatuksena oli, että katkaisemalla siirtomaiden ja Iberian tuotteiden virran
tasavallan satamiin hollantilaisten ekspansio ”rich tradesissa” saataisiin
tyrehtymään. 320
”But,
precisely by threatening the continuance of their commercial success in Europe,
as Grotius and other seventeenth-century Dutch historians later pointed out,
the embargoes compelled the newly arisen merchant elite of the Dutch maritime
towns to invest massively, and without delay, in the traffic of the Indies.” 320 à
ylläpitääkseen saavuttamaansa markkina-aseman hollantilaisten oli päästävä
suoraan tuotteiden alkulähteelle Itä-Intiaan, muuten hansakauppiaat tai
Englanti – joista molemmille myönnettiin taas pääsy Iberian satamamiin 1604 –
olisivat ottaneet ”rich tradesin” haltuunsa. 320
Alusta lähtien oli myös tärkeää, että kauppa olisi
volyymiltaan suurta, jotta koko Ranskasta Venäjälle ulottuneen jakeluketjun kysyntä
voitiin tyydyttää. 1599 jo kahdeksan erillistä komppaniaa otti osaa Itä-Intian
kauppaan Hollannista ja Seelannista. 1601 mennessä neljätoista alankomaalaista
laivastoa ja 65 laivaa oli purjehtinut tasavallasta Itä-Intiaan. Tämä kaupan
volyymi ylitti heittämällä Portugalin ja Englannin yhteenlasketun volyymin
Itä-Intian kaupassa. 320-21
Näin kuumeinen aktiivisuus kuitenkin sotki markkinoita ja aiheutti
suuria heilahteluita. 1601 mennessä sekä hinnat että voitot olivat jo laskeneet
jyrkästi. Tämä johti siihen, että Itä-Intian kauppaan osallistuneet kauppiaat
pyysivät Hollannin ja Seelannin säätykokouksia puuttumaan kauppaan, jotta siitä
tulisi järjestelmällisempää. Muuten pelättiin koko Itä-Intian kaupan
pahimmillaan romahtavan kokonaan. 321
Tasavallan uniikki poliittinen ja hallinnollinen rakenne
mahdollisti aivan uudenlaisen kaupallisen organisaation rakentamisen. Valtion
perustama ja sen vahvasti tukema osakeyhtiö, jolle myönnettiin monopoli, oli
täysin uutta. Samoin se, että yhtiö oli jaettu erillisiin kamareihin
(chambers), joilla oli omat pääomansa ja omat kaupalliset operaationsa, mutta
jotka samalla tottelivat yleisiä ohjesääntöjä, joita valvoi ”federal board of
directors”. 321
VOC sai lopulta 17 johtajaa, Heren XVII, joista
kahdeksan edusti Hollannin kamaria. Oldenbarneveltin vaatimuksesta Hollanti sai
alle puolet johtajien pesteistä, vaikka Hollannin komppaniat maksoivat hieman
yli puolet VOC:n alkupääomasta.
Hollannin ja Seelannin säätykokoukset neuvottelivat
järjestelyistä kauppiaiden kanssa, vaikka muodollisesti yleissäädyt olivat
laatineet komppanian peruskirjan ja vain yleissäätyjen nimissä voitiin
harjoittaa diplomatiaa ulkovaltojen kanssa, varustaa sotalaivoja yms. VOC sai
suuret vapaudet toimintaansa, vaikka yleissäädyt valvoivat sitä ainakin
nimellisesti. 322
”Treaties,
alliances, and instructions to VOC governors in Asia had to be approved by the
States General and the VOC was required to submit periodic reports on the
general state of its affairs in the East Indies.” 322
Alusta lähtien raskaasti aseistetun komppanian tavoitteena
oli hankkia itselleen johtoasema Itä-Intian kaupassa. Ensimmäiset
valloituksensa komppania teki 1605 kun sen joukot valtasivat Indonesian
”maustesaaret” Ternaten, Tidoren ja Amboinan portugalilaisilta. 322
12 vuoden välirauhan alettua 1609 Heren XVII päätti
nimittää kenraali-kuvernöörin ja neuvoston hallinnoimaan kauppaa ja
valloituksia Aasiassa. Kenraali-kuveröörit saivat vastuulleen kaupallisen
imperiumin, joka ulottui Hyväntoivonniemeltä Japanin ja Filipiinien rannoille.
322-3
Hollantilaisten ylivalta Intian
valtamerellä vakiintui viimeistään vuonna 1619, kun VOC:n kenraalikuvernööri
Jan Pieterszoon Coen onnistui valloittamaan 19 laivan laivastollaan Indonesian
Jakartan, jonne VOC perusti päätukikohtansa. Tästä Bataviaksi nimetystä
hollantilaisesta tukikohdasta kehittyi vahvin eurooppalainen sillanpääasema
Aasiassa 1700-luvulle asti. 323
Verrattuna hollantilaisten Aasian
tukikohtiin ja tuotantolaitoksiin, heidän linnoituksensa ja siirtokuntansa
Afrikassa ja Amerikan rannikoilla olivat 1600-luvun alkupuolella vaatimattomia.
Merkittävin niistä oli Fort Nassau Kultarannikolla, joka perustettiin 1611 neutraloimaan
Portugalin valta Länsi-Afrikassa. 325
Jo vuodesta 1598 lähtien hollantilaiset olivat korvanneet
portugalilaiset Länsi-Afrikan vesien herroina, mutta hollantilaiset eivät
kuitenkaan halunneet ennen 1634 ottaa osaa Afrikan ja Amerikan väliseen orjakauppaan,
jota portugalilaiset hallitsivat, koska heillä oli pääsy Espanjan Amerikan
kolonioihin, jota hollantilaisilla ei ollut. 325
Espanjan uusiman kauppasaarron aikana hollantilaiset laivat
alkoivat purjehtia myös Karibialle ja Etelä-Amerikan pohjoisosien rannikoille.
Valtaosa laivoista tuli noutamaan suolaa korvaamaan normaalisti Portugalista
hankitun suolan, osa laivoista haki tupakkaa, sokeria, hopeaa yms. tavaraa jota
ostettiin espanjalaisilta siirtolaisilta, jotka elivät kaukana Espanjan keskusvallan
tavoittamattomissa, tai intiaaneilta. 325
Amerikan rannikon kauppaa käyneet komppaniat halusivat 1600-l
alussa samaan tapaan kuin Itä-Intian kauppaa harjoittaneet komppaniat valtiolta
tukea linnoitusten ja sotalaivojen rakentamiseen, vapautusta tulleista yms. 325
Syntyi vahvaa tukea valtion myöntämälle monopolille, joka
ottaisi tasavallan Länsi-Afrikan ja Amerikan rannikon välisen kaupan haltuunsa
kuten VOC teki Itä-Intiassa. Julkisessa keskustelussa jo iloittiin Iberian
kauppaimperiumien haastamisesta Atlantilla sekä siirtokuntien perustamisesta
sinne, minne iberialaiset eivät olleet vielä ennättäneet asettua.
Siirtokunta-asia kuitenkin kariutui, koska se oli esillä samaan aikaan kun
tasavalta kävi rauhanneuvotteluita Espanjan kanssa, jonka Oldenbarnevelt
pelkäsi ärsyyntyvän hollantilaisista siirtokunnista niin pahoin, ettei rauhaa
voitaisi koskaan saavuttaa. 325-6
Niinpä WIC sai perustamiskirjansa yleissäädyiltä vasta 1621,
12 vuoden rauhan erääntymisen jälkeen, minkä jälkeen kesti vielä kolme vuotta
kasata tarvittava alkupääoma kauppakomppanialle. Komppania sai 24 vuodeksi
monopolin ja WIC sai luvan ylläpitää linnoituksia ja sotalaivoja, nimittää
kuvernöörejä jne. yleissäätyjen valvonnassa, aivan kuten VOC:kin. WIC:nkin
komentajat vannoivat tuplavalan komppanialle ja yleissäädyille. 326
Myös WIC jaettiin viiteen kamariin, joista kullakin oli omat
pääomansa ja tilinsä, mutta kokonaisuutta valvoi johtokunta nimeltään Heren
XIX, eikä siinäkään Amsterdam saanut yli puolia johtopaikoista. 326
WIC:n sotilasoperaatiot olivat niin kalliita, että komppanian
tulot eivät kattaneet niitä. Niinpä komppania oli paljon riippuvaisempi
valtiosta kuin VOC. Pysyvän tukikohdan Karibialta komppania sai 1634 kun sen
joukot valtasivat Curacaon espanjalaisilta. 327
15. Society after the Revolt
Urbanization
Etelä-Alankomaista ja myöhemmin Saksasta saapuneet
maahanmuuttajien virrat ohjautuivat lähes täysin merellisten provinssien
kaupunkeihin. Itäisten provinssien kaupungit taantuivat hitaasti samaan aikaan
kun lännen kaupungit kasvoivat nopeasti, ja tämä johti mm. siihen, että
läntisten ja itäisten provinssien kaupungeissa palkkatasojen välille syntyi
valtava aukko. Idän kaupungeissa palkat olivat jopa 50% pienempiä kuin
Hollannin ja Seelannin kaupungeissa. 328-332
Rural society
Alankomaiden maatalous koki suurimman kukoistuskautensa
vuosien 1590-1648 välillä. Lännessä maataloudelle kasvubuustin toi kaupunkien
nopea kasvu ja kysyntä teollisuuden tarvitsemille viljelykasveille, kuten
humalalle ja pellavalle. Idässä maatalous kasvoi varuskuntien tuottaman ruoan
kysynnän kasvun ja sotilaallisen tilanteen rauhoittumisen ansiosta. 332-333
Myös 30-vuotinen sota hyödytti tasavaltaa, jonka satamista
vietiin valtavia määriä ruokaa ja muita tarvikkeita Saksaan. Myös Saksaan johtanut
jokiverkosto oli tehokas jakelukanava, joten YP oli logistisesti erittäin
hyvässä asemassa 30-vuotisen sodan armeijoiden huollon kannalta. 333
Vaikka urbaani väestö kasvoi ennen näkemätöntä vauhtia
tasavallassa 1590-1647, myös maalaisväestön määrä kasvoi, vaikkakin hitaammin.
Hollannissa maalaisväestön määrä tuplaantui vuosien 1514-1622 välillä
135 000:sta 275 000:een (samassa ajassa urbaani väestö kasvoi
Hollannissa 140 000 à 400 000). 335
Maataloudessakin tasavallan sisällä jakolinja lännen ja idän
välillä: lännessä maatalous erikoistui ja kaupallistui, idässä kaupallinen
viljely oli harvinaisempaa ja tilat olivat pääasiassa pienviljelijöiden
hallussa. 336-7
The Nobility
Toisin kuin Hollannissa ja Seelannissa, joissa kaupungit
vahvistivat asemiaan kapinan jälkeen, muissa provinsseissa aatelisto vahvistui
kapinan jälkeen (ja suurelta osin sen seurauksensa). 337
Aateliston yhteiskunnallisen aseman vahvistumiseen
maaseudulla vaikutti ainakin neljä tekijää:
1) sisämaakaupunkien merkityksen väheneminen maaseudulla, 2) kruunun,
Hofien kuninkaallisen byrokratian katoaminen aateliston kilpailijoina
vaikutusvallasta maaseudun elämässä, 3) aateliston oli usein muuta väestöä
helpompi hyötyä kirkon omaisuuden takavarikoinnista ja myynnistä, ja 4)
linnoitusjärjestelmän merkityksen kasvu ja aateliston etuoikeutettu asema
armeijan ylimpien virkojen täytössä. 337
Kapinan jälkeen maakunnallisten virkojen täyttöön ei enää
vaikuttanut Brysselin kuninkaallinen regiimi, joten paikallinen aatelisto
hyötyi siitä kun ulkopuolisia tai paikallisia aatelittomia ei enää ainakaan
samassa mitassa nimitetty maakuntien hallintokoneistojen virkoihin. 337-8
Tie virkoihin, joista käsin oli mm. kätevä hankkia itselleen
kirkolta takavarikoitua omaisuutta, oli auki protestanttiselle aatelille, joka
oli pysynyt uskollisena kapinalle. Katolisena pysynyt aatelisto menetti monessa
maakunnassa vaikutusvaltaansa eikä saanut helpolla hallinnollisia tai juridisia
virkoja. 338
Kapinan jälkeen ei ollut enää olemassa mekanismia, joka olisi
luonut uusia aatelissukuja. Tämä heikensi pitkällä tähtäimellä aateliston kokoa
ja elinvoimaa. Kuitenkin 1600-luvulla aatelisto oli maalaisprovinsseissa vahva
eikä sen koon pieneneminen suhteessa muuhun väestöön vielä tuolloin ollut kovin
radikaalia. 338
Hollannissa ja Seelannissa kehityskulku oli erilaista, kun
kaupunkien ja urbaanin varallisuuden kasvu vahvistivat kaupunkien regenttejä
suhteessa aatelistoon. 339
Koska aatelisuvut eivät naineet regenttisukuihin, monet
vanhat hollantilaiset aatelissuvut kuolivat sukupuuttoon. Hollannissa ja
Seelannissa toki aatelistokin hyötyi yleisestä vaurauden kasvusta ja heidän
maakuntiensa johtoasemasta tasavallassa, mutta heidän oli vaikea laajentaa
esim. maaomistuksiaan koska varakkaita ostajia oli niin paljon. Koska aatelisto
kuitenkin omisti suuren osan parhaasta maasta, he hyötyivät maatalouden
buumista ja vuokramaksujen noususta, minkä lisäksi he investoivat paljon maan
kuivaamiseen. 339
Hollannin ja Seelannin aatelisto myös jatkoi suuressa
roolissa armeijassa ja laivastossa, ja kapinan aikana suuri osa kapinallisten
sotilaskomentajista oli ollut hollantilaisia ja seelantilaisia aatelisia, ja
tämä traditio jatkui tasavallan loppuun asti. 339
The Regents
Kapina vaikutti tietenkin myös regenttiluokan koostumukseen,
kun Alballe uskolliset regentit siirrettiin syrjään kapinan jälkeen. Uudet
regentit olivat kuitenkin usein poissiirrettyjen regenttien nuorempia
sukulaisia, joten mistään kovin radikaalista uudistumisesta ei ollut lopulta
kyse. Esim. Hollannissa varakkaat etelästä pohjoiseen paenneet kauppiaat eivät
helpolla murtautuneet regenttiluokkaan 1600-luvun aikana. 341-2
Vaikka pienissä ja keskikokoisissa kaupungeissa tehtiin
puhdistuksia vroedschapiin, erotettujen regenttien tilalle oli vaikeaa
löytää miehiä, joilla oli tarvittava koulutus ja tarpeeksi aikaa paneutua
hallintotyöhön. Sen takia moni syrjäytetty suku nousi hiljalleen takaisin
regenteiksi ja monet uudet regentit eivät onnistuneet juurtumaan regenttien eliittiin.
344
The Merchant
Elite
”One almost
entirely new elite in the Republic after the Revolt was the merchant elite.” à bulkkitavarakauppaa harjoittaneet
kauppiaat eivät Israelin mukaan olleet varsinaista eliittiä 344
Ennen 1590-lukua Pohjois-Alankomaiden rikkaimmat ihmiset
olivat suurimpien kaupunkien regenttejä, joista moni kyllä harjoitti
kaupankäyntiä, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin esim. Lontoon,
Antwerpenin tai Lyypekin suurkauppiaat
”The Dutch
merchant elite came into being in the 1590s with the rise of the ‘rich
trades’.” à tästä ryhmästä tuli paljon regenttejä
rikkaampi ja se koostui monista sosiaalisista elementeistä 344
Varakkaimpien ja menestyneimpien kauppiaiden ryhmää eivät
muodostaneet ainoastaan Etelä-Alankomaista paenneet suurkauppiaat, vaan myös
moni hollantilainen regentti kipusi tähän ryhmään sijoittamalla oikeaan aikaan
rich tradesiin. Lisäksi Saksasta saapui varakkaita kauppiassukuja, jotka olivat
Antwerpenin emigranttien ja hollantilaisten regenttien tavoin reformoituja.
Eliittikauppiaiden ryhmään ei kuulunut katolisia. 344-5
Etelän emigranteilla oli suurimmat pääomat, mutta
hollantilaisilla regenteillä oli heitä enemmän poliittista vaikutusvaltaa,
jonka avulla he pääsivät mukaan erittäin tuottoisiin kauppahankkeisiin.
Kauppakomppanioilla oli paljon sijoittajia, mutta pieni osuus sijoittajista toi
valtaosan pääomasta. Esimerkiksi VOC:n Hollannin kamarin yli 1100:sta
sijoittajasta 81 ”pääsijoittajaa” vastasi lähes puolesta sijoitetusta pääomasta.
345
Rich tradesin lyötyä läpi aiemmin P-Alankomaiden varakkaimman
luokan muodostaneet oluenpanijat, silakka-, suola -ja maitotuotekauppiaat
menettivät asemansa uudelle rich tradesia – mm. silkkikauppaa, sokerin
hienontamista ja yleisesti ottaen mertentakaista kauppaa - harjoittaneelle
kauppiasluokalle. 346-7
”The list of
the ten highest assessed citizens of Amsterdam, in 1631, confirms that no one
engaged in Baltic or bulk freightage was any longer amongst the wealthiest. The
city’s richest men were specialists in the ‘rich trades’ and also, in several
cases, investors in land reclamation.” 347
è 1600-luvun alkupuolella bulkki- tai Itämeren
kaupalla ei enää päässyt kaikkein rikkaimpien damilaisten joukkoon
The elite of the skilled
1590-luvulla P-Alankomaiden yhteiskunta muuttui monin tavoin,
kun hollantilaiset ottivat rich tradesin haltuunsa. Tuolloin syntyi eräs aivan
uusi eliitti, eli taitavien työläisten luokka. Tällaisen Euroopan historiassa
harvinaisen eliitin synty vaikutti suuresti kulttuurin sofistikoitumiseen ja Alankomaiden
kulta-aikaan. 348
Kun Antwerpenista kehittyi 1500-luvun aikana maailman
ensimmäiseksi entrepot-keskukseksi, syntyi Etelä-Alankomaihin monia uusia ja
erikoistuneita aloja ja tekniikoita, joille ei ollut vastinparia
Pohjois-Euroopassa. 348
Osa uusista tekniikoista ja taidoista, varsinkin kankaan
värjäykseen ja muuhun kangasteollisuuteen liittyvä, olivat paikallisia
keksintöjä. Sokerin hienontamiseen, silkkiin ja timanttien leikkaamiseen
liittyvät taidot taas olivat lähtöisin Etelä-Euroopasta, erityisesti Italiasta.
348
Espanjan valloitettua Etelä-Alankomaat ja Antwerpenin
kaaduttua suuri osa taidokkaimmasta työvoimasta ja valtavat määrät vähemmän
taitavaa työvoimaa muuttivat maasta. Suuri osa taitavimmista työläisistä muutti
aluksi Saksaan, missä näkymät olivat vielä 1580-luvulla paremmat. Heistä
valtaosa kuitenkin muutti P-Alankomaihin 1590-luvulla kun merellisen talouden
valtava kasvubuumi alkoi. 348
”It was the
econonic restructuring of the north in the 1590s, not emigration from the
south, which enabled the Republic to absorb, and build on, these new skills.” 348-9
Myös rich tradesin nousu ja siihen liittyvän vientioriotuneen
verkoston rakentaminen mahdollisti uusien taitavien työläisten houkuttelun
1600-luvun alussa, mutta tällä muuttoaallolla ei ollut enää tekemistä
Etelä-Alankomaiden exoduksen kanssa. Moni näistä 1600-l alussa maahan tulleista
olivat saksalaisia eksperttejä kuparin valmistamisessa tai kemistejä Venetsiasta. 349
Erikoistuneesta luonteestaan johtuen valtaosa uusista
taidoista olivat kehittyneet ja keskittyneet etelässä vain tiettyihin
kaupunkeihin, ja samoin kävi kun taitavimmat työläiset muuttivat
Pohjois-Alankomaihin: eril tuotantotekniikat keskittyivät yleensä vain
tiettyihin kaupunkeihin. 349 à tosin jotkut uudet tekniikat levisivät tasaisemmin
tasavallan alueella
Kultakauden taiteilijoista suuri osa oli taitavien ja
varakkaiden työläisten poikia. 1590 jälkeen taiteesta tuli Pohjois-Alankomaissa
reitti vaurauteen ja korkeaan sosiaaliseen asemaan, aivan kuten oli jo ollut
Antwerpenissa. 350
Alankomaalaisten maailmankaupan haltuunotto tuotti suuria
rikkauksia suurkauppiaille ja nopeasti rikastuneille regenteille, joiden
kaupunkitalot ja huvilat koristeltiin taiteella – kaupallinen menestys teki
taiteesta kannattavan alan menestyneimmille taiteilijoille. 350-1
Wages
Houkutellakseen työvoimaa nopeasti kasvaneen teollisuuden
tarpeisiin YP:n alueella, ei riittänyt että maksoi vähän enemmän kuin muualla
läntisessä Euroopassa. Työnantajien piti maksaa palkkaa joka oli usein yli
tuplasti sen mitä erikoitunut tai erikoistumaton työväki sai Etelä-Alankomaissa
tai Saksassa. 351
”During the
sixteenth century, the tendency in western Europe, generally, was for wages to
rise more slowly than prices, chiefly because output of food and, to a lesser
extent, manufactures, failed to keep pace with the increase in population. Consequently, living standards tended
to fall.” 351
Vain Alankomaissa, niin etelässä kuin pohjoisessa, palkat
kasvoivat 1550 jälkeen tarpeeksi nopeasti jotta ne pysyivät hintojen nousun
tahdissa ja estivät siten työväestön elintason laskun. 351
Kuitenkin 1585 jälkeen Etelä-Alankomaissa reaalipalkkojen
nousu katkesi ja palkat polkivat paikoillaan. Koska hinnat kuitenkin nousivat,
elintaso etelässä laski jyrkästi. 1590 jälkeen P-Alankomaista tuli ainoa alue
Euroopassa, missä palkat nousivat nopeammin kuin elinkustannukset. Reaalipalkat
nousivat ajanjakson 1580-l – 1621. 351-2
”Unskilled
labor, as well as skilled, profited from the rise of Dutch world trade
primacy.” à 1600-l toisella neljänneksellä
Leidenissä, Alkmaarissa tai Delftissä työskennellyt tiilenlatoja tienasi
suunnilleen tuplasti sen mitä kollegansa Antwerpenissa, jossa maksettiin noin
20% isompia palkkoja kuin muissa E-Alankomaiden kaupungeissa, vaikka tietenkin
pohjoisessa verot ja vuokrat olivat isompia kuin etelässä. 352
Hollannin kaupunkien sisällä oli palkkaeroja ja palkkaerot
olivat tietenkin suuria YP:n urbaanien ja ruraalien alueiden välillä – maassa
oli siis yhtä aikaa monia palkkahierarkioita, ja suurimmat palkat maksettiin
luonnollisesti Amsterdamissa 353
Civic poor
relief and charitable institutions
Tasavallan sosiaalipoliittiset instituutiot ja ratkaisut
olivat ainutlaatuisia aikansa Euroopassa.
Köyhäinhoidosta ei tasavallassa vastannut vain yksi kirkko,
vaan kaupunkien viranomaiset saivat vapaasti organisoida köyhäinavun päättää
missä määrin eri kirkolliset suuntaukset siihen osallistuivat. 354
Ihaillun köyhäinavun taustalla oli paljon muitakin motiiveja
kuin myötätunto lähimmäisiä kohtaan. Koska kaupungeissa oli jatkuva
työvoimapula ja työvoima oli kallista, saatiin köyhäintalojen, orpokotien jne.
asukkaista arvokasta työvoimaa esim. tekstiiliteollisuuden tarpeisiin. 355-6
Kaupungit myös kilpailivat sillä, kenellä oli hienoimmat
köyhäintalot, sairaalat jne. à kaupunkien kilpailu kunniasta oli yksi motiivi
suhteellisen laajalle ja ajan oloon harvinaiselle sosiaalipolitiikalle, jonka
kaupungin raadit saivat hoitaa parhaaksi katsomallaan tavalla 356
Kaupungit kilpailivat varsinkin sillä, kenellä oli isoin ja
komein sairaala. Sairaalat palvelivat myös armeijaa ja satamakaupungeissa ja
varuskuntakaupungeissa oli tärkeää olla hyvin varustettu sairaala. 357
Köyhäinapu ja hyväntekeväisyys olivat tietenkin tehokkaita
sosiaalisen kontrollin välineitä – rahaa, ruokaa ja vaatteita annettiin vain
niille köyhille jotka noudattivat sääntöjä. Tasavallassa haluttiin estää
irtolaisuutta, joten kaupunkeihin sai tulla vain jos oli työtä tai rahaa.
Hyväntekeväisyys ja sosiaaliedut oli varattu vain niille oman kaupungin
köyhille, jotka täyttivät ehdot – kaikki perustui rekistereihin ja tiedon
tuottamiseen, jonka avulla pystyttiin erottamaan etuihin oikeutetut ja
rajaamaan huonosti käyttäytyneet etujen ulkopuolelle. Näin onnistuttiin
saavuttamaan ihailtu sosiaalinen järjestys ja vähäinen rikollisuus. 358
16. Protestantization, Catholicization,
Confessionalization
Tämän kappaleen voisi lukea myöhemmin ja siirtyä nyt suoraan
17. kappaleeseen…
17. The
Separation of Identities: The Twelve Years Truce
The pressure to negotiate
1600-luvun alkuvuosina YP:n tilanne oli talousbuumista
huolimatta hankala: kasvanut armeija ja linnoitusjärjestelmä söi valtavasti
rahaa ja 1590-luvun sotilaallinen menestys oli vaihtunut tilanteeseen, jossa
nuori tasavalta oli joutunut puolustuskannalle. 399-400
”In September
1606, Oldenbarnevelt, addressing a secret committee of the States of Holland,
held that the Republic’s financial position was no longer tenable. He
apparently urged that the Republic must now either place itself under the
sovereign protection of Henri IV or seek some accommodation with Spain.” 400
Espanjan asettama kauppasaarto hollantilaisille laivoille ja
tuotteille oli kova taloudellinen isku YP:lle. 400
Samaan aikaan kuitenkin Espanjankin asema oli muuttunut.
Philip III oli valmis tunnistamaan kapinallisten maakuntien itsenäisyyden, jos
ne suostuisivat Espanjan Aasiaa koskeviin vaatimuksiin. Espanjan kruunukin oli
vakavissa talousvaikeuksissa ja VOC:n murtautuminen Itä-Aasian markkinoille ja
sen aluevaltaukset siellä vaikeuttivat espanjalaisten kykyä ajaa hollantilaiset
tuottoisilta markkinoilta. 400-401
Espanja ehdottikin diiliä, jossa tasavalta olisi ostanut
itsenäisyytensä vetäytymällä Itä-Aasiasta. 401
Lopulta aselepo julistettiin alkaneeksi huhtikuussa 1607,
mutta Oldenbarnevelt ei suostunut kirjallisesti vetämään VOC:ta Itä-Aasiasta
tai estämään WIC:n perustamista. Aseleposopimusta pidettiinkin Euroopan
hoveissa sensaationa ja nöyryytyksenä Espanjan kruunulle. 401
Espanjalaisten ärtymystä lisäsi se, että samaan aikaan kun
tieto aselevosta kiiri ihmisten korviin, tuli myös tietoon, että hollantilainen
laivasto oli voittanut espanjalaiset suuressa meritaistelussa 25.4.1607
Espanjan etelärannikolla ja käytännössä tuhosi espanjalaislaivaston, joka oli
vähintään yhtä suuri kuin hyökkääjillä. 401-2
Espanjalaisten turhautuminen paheni kun neuvotteluja
jatkettiin Haagissa helmikuussa 1608 ja kävi selväksi, että Oldenbarneveltin
aiemmat lupailut eivät paljoa painaneet. Oldenbarnevelt oli huomannut, että
kauppakomppaniaan valtavia pääomia sijoittaneet regentit ja eliittikauppiaat
eivät millään hyväksyisi VOC:n lakkauttaminen ei tulisi millään kysymykseen, ei
vaikka Espanja siitä hyvästä myöntäisi YP:lle de jure itsenäisyyden. 402
Oldis oli kuitenkin valmis hylkäämään suunnitelmat WIC:n
perustamisesta ja VOC:n laajemmasta ekspansiosta Itä-Aasiassa. Koska Oldis ei
kuitenkaan pitänyt sitä mitä oli alun perin lupaillut espanjalaisille, pysyvän
rauhan mahdollisuus kariutui, ja niin oli vähällä käydä aselevonkin
mahdollisuudelle. 402
Oldis oli
itsekin kuin puun ja kuoren välissä:
”Spain and
the Archdukes were hardly likely to yield full recognition for the limited quid
pro quo now on offer. But even offering what he did involved considerable risks
for Oldenbarnevelt at home. The Advocate’s relationship with Maurits,
deteriorating since 1600, was now under severe strain, and so was his
relationship with both Zeeland and Amsterdam.” 402-3
Stadholder Morits ei pitänyt Oldiksen sovintopolitiikasta
vaan yritti 1607 lietsoa sotaintoa militantista reformaatiosta tunnettuihin
Friisinmaahan ja Groningeniin Willem Lodewijkin avulla. Nämä sotaan väsyneet
maakunnat lopulta päätyivät Oldenbarneveltin politiikan puolelle. 403
Amsterdam jäi lähes yksin vastustaessaan Oldiksen politiikkaa
ja välirauhaa. Pelkoja aiheutti juuri saavutetun kaukokaupan johtoaseman
menettäminen jos sotatoimia ei jatkettaisi. 403
”But it was
Oldenbarnevelt’s arguments which carried most weight amongst the Holland
regents and it was the who decided. They needed little convincing that
Generality finances were insufficient for the war to continue without major tax
increases and this they deemed inadvisable.” 404
è sodan jatkaminen olisi
yksinkertaisesti tullut maksamaan liikaa
”Oldenbarnevelt
held that gains accruing in European trade from lifting of the embargoes, would
outweight the losses from halting the VOC’s expansion in the Indies.” 404
Välirauha solmittiin lopulta 9.4.1609 Antwerpenissa, mutta se
jätti kitkerän maun niin Espanjan kuin YP:n poliittisten eliittien suihin. 405
The political and economic consequences of the truce
Välirauha osoitti Oldenbarneveltin argumentit oikeiksi: välirauha
hyödytti YP:tä enemmän kuin tuotti sille haittaa. Ensinnäkin välirauha
legitimoi YP:n aseman suvereenina valtiona Euroopan ja muslimimaailman
silmissä. 405
è YP lähetti suurlähettiläitä ja
konsuleita tärkeimpiin maihin hoitamaan diplomaattisia suhteita ja helpottamaan
kaupallisia suhteita 405-6
Välirauhan aikana YP:lta vapautui resursseja ajaa omia
kaupallisia intressejään Euroopassa, erityisesti Itämerellä, jossa Tanska
joutui taipumaan vahvemman merimahdin edessä. Myös Englanti joutui luopumaan
Cockayne projektistaan, eli kiellosta viedä värjäämätöntä kangasta
värjättäväksi ulkomaille, YP:n aggressiivisen tuontikieltopolitiikan takia. 406
YP puolusti väkevästi taloudellisia intressejään, mutta
Oldenbarneveltin johtaessa valtiota YP ei yrittänyt aktiivisesti ajaa kalvinismin
asiaa Euroopassa. Se ei siis halunnut esiintyä kalvinismin suojelijana Saksassa
tai Ranskassa. Oldiksen aikakaudella YP myös vältti liittymästä minkäänlaiseen
muodolliseen Habsburgien vastaiseen liittoumaan. 406-7
Oli kuitenkin yksi rintama, mihin Oldenbarneveltilla ei ollut
varaa olla osallistumatta. Ala-Reinin herttuakunnat Julich-Cleves, Berg ja Mark
olivat joutuneet perimyskiistan keskelle ja alueella oli katkeraa paikallista
riitaa katolisten, kalvinistien ja luterilaisten välillä. 407
1610 Oldis taipui Ranskan paineen alla ja suostui yhteiseen
interventioon Julich-Clevesiin koska Hollannin regentit näkivät tasavallan
turvallisuuden vaarantuvan jos alue joutuisi katolisten ja Espanjanmielisten
käsiin. 407
”Cleves
commanded the crossing-points on the lower Rhine at the point where the
Republic, Spanish Netherlands, and Holy Roman Empire converged, and at which it
was easiest for the Spaniards to cross the rivers and penetrate into the Dutch
interior.” 407 à juuri täältä Spinola oli uhannut IJsselin linjaa ja
aiheuttanut paniikkia tasavallassa 1605-06
Ranskalaiset ja hollantilaiset valtasivat Julichin
kaupungin vuonna 1610 ja hollantilaiset perustivat sinne varuskunnan.
Rauhanneuvotteluissa Neuburgin herttua, jota tukivat espanjalaiset ja luterilaiset,
sai Julichin ja Bergin, kun hänen vastustajansa Brandenburgin vaaliruhtinas,
jota kalvinistit ja hollantilaiset tukivat, sai Markin ja Clevesin, joka oli
YP:n turvallisuuden kannalta kaikkein tärkein herttuakunta. Oldis pyrki koko
kriisin ajan välttämään aseellista selkkausta espanjalaisten kanssa. 407
Herkkä status quo romahti 1614 ja ”espanjalaispuolue”
valloitti lopulta tärkeimmät alueen kalvinistikeskukset. Weselin, Ala-Reinin
tärkeimmän kalvinistikaupungin, valtaus oli sensaatio YP:ssa ja Oldenbarneveltin
kyvyttömyys puolustaa kalvinismia Weselissa ja Aachenissa näytti
selittämättömältä. 407
YP:n prestiisi sai kovan kolauksen, samoin Oldiksen ja hänen
kannattajiensa maine. Uudessa rauhansopimuksessa herttuakuntien omistajuus ei
muuttunut ja hollantilaisilla ja espanjalaisilla oli oikeus varustaa
valloittamattomia kaupunkejaan loputtomiin.
Vuoden 1614 kriisin huomionarvoisin seikka oli se, että
hollantilaiset ja espanjalaiset joukot olivat fyysisesti erittäin lähellä
toisinaan mutta eivät käyneet yhtäkään taistelua vastakkain. Kummallakaan
osapuolella ei ollut halua eskaloida tilannetta lainkaan. Myös molempien
armeijoiden kurinalaisuus on huomionarvoista. 408
Philip III oli yhä valmis tunnustamaan YP:n itsenäisyyden –
hän oli huolestuneempi tasavallan Itä-Aasian kaupasta, se oli Espanjan
päähuolenaihe, ei YP:n de facto itsenäisyys. 408
Välirauha hiljalleen rikkoutui Itä-Aasiassa ja yleissäädyt
julistivat sen päättyneeksi 1614 Espanjan uusittua taistelun Molukeilla. 408
Epävirallisia rauhanneuvotteluita käytiin Haagin ja Madridin
välillä Lerman aloitteesta jo vuodesta 1611 alkaen. Pöydällä oli koko ajan
kaksi asiaa: poistuisivatko hollantilaiset Itä-Aasian näyttämöltä ja
sallisivatko he katolisen uskon harjoittamisen tasavallassaan? Oldiksen oli
vaikea tehdä konkreettisia myönnytyksiä kummassakaan asiassa. 408-9
12 vuoden välirauhan aikana YP menetti momentuminsa
Amerikoissa kun WIC:tä ei vielä perustettu ja Espanjan ja Portugalin kauppa ja
kolonialismi Amerikoissa vahvistuivat. Myös Itä-Aasiassa VOC:n asema heikkeni
suhteessa iberialaisiin välirauhan aikana. Nämä olivat merkittäviä takaiskuja,
mutta kuten Oldenbarnevelt oli ennakoinut, välirauhan hyödyt olivat lopulta
suuremmat kuin sen haitat – pääsy Etelä-Euroopan kauppaan ja hollantilaislaivojen
paluu Espanjan ja Portugalin satamiin, matalammat vakuutus ja rahtimaksut,
Hollannin kasvanut Levantin kauppa ja vahvistunut dominanssi Itämerellä ja
Venäjän kaupassa painoivat vaakakupeissa lopulta enemmän kuin momentumin
menetys valtamerten takaisessa kaukokaupassa. 409-10
”South” confronts ”North”
-
juttua
siitä, miten E-Alankomaat virkosivat välirauhan aikana ja sen jälkeen
-
teollisuus
ja kauppa virkosivat, mutta osa teollisuudenaloista jäi pysyvästi pohjoiseen
-
huomionarvoista
alueen nopea katolisoituminen sotatoimien tauottua ja päätyttyä: jesuiittoja,
ilmaisia sunnuntakouluja lapsille Antwerpenissa yms.
”The world of
the south Netherlands in the era of Albert and Isabella was a highly
ideological culture, locked in antagonism with what it rejected – the
independence, Calvinism, and economic superiority of the North.” 419 à tämä
lainaus kiteyttää hyvin tämän alaluvun keskeisen asian
Etelässä haluttiin siis luoda yhtenäinen 17 maakunnan
Alankomaat, joka tapahtuisi siten että etelä kukistaisi pohjoisen kapinalliset
jesuiittojen ja katolisen kirkon voimin.
18. Crisis
within the Dutch Body Politic, 1607-1616
Vuoden 1607 aselepo ja vuonna 1609 allekirjoitettu välirauha
olivat suuria voittoja Oldenbarneveltille, Hollannin regenteille ja tasavallalle,
jonka konsultoiva päätöksentekoprosessi poikkesi huomattavasti aikansa
monarkistisesta käytännöstä. Pian välirauhan alkamisen jälkeen tasavallassa
alkoi kuitenkin jännitteiden pintaan nousun aika, jonka pelättiin romuttavan
kaiken sen mitä juuri oli saatu aikaan. 421
”On one side,
the Oldenbarnevelt regime faced the antagonism of the Stadholder, Prince
Maurits, a potentially quasi-monarchical figure, and, on the other, the rising
hostility of many preachers of the Reformed Church due to the regime’s tolerant
church policies, and both challenges commanded considerable popular support.” 421
Mistä Arminiuksen ja Gomaruksen teologis-poliittisessa
kiistassa 1600-luvun alussa oli kyse? Arminius kannatti sitä, että virkamiehet
valvoivat kirkon asioita ja sen opin oikeellisuutta, kun taas Gomaruksen
mielestä kirkon doktriinit eivät olleet valtion asia, minkä lisäksi hän syytti
Arminiusta harhaoppiseksi pelagianilaiseksi, jonka opit vapaasta tahdosta,
armosta ja pelastuksesta pitäisi hiljentää. 423 à https://fi.wikipedia.org/wiki/Arminiolaisuus - Arminiuksen oppi tiivistettynä
Teologisiin kiistoihin liittyi siis poliittisia
ulottuvuuksia, joista keskeisin oli tämä:
”The same
stern Calvinists who insisted there should be no peace with Spain, strove to
mobilize the provincial synods against Arminius and the plans to revise the
doctrines and management of public Church.” 423
à tiukan linjan
kalvinistit kannattivat sotaisaa Espanjan politiikkaa, uskonnollisen doktriinin
jäykkää puhtautta ja kirkon täydellistä itsenäisyyttä uskonnollisissa asioissa.
Arminiuksen seuraajat, ns. remonstrantit Oldenbarnevelt johtajanaan halusivat
rauhaa, uskonnollista suvaitsevaisuutta ja kirkon asioiden alistamista valtion
ja yhteiskunnan valvottavaksi.
Alkmaarissa osa papistosta yritettiin erottaa kun he eivät
allekirjoittaneet sitoutumista kirkon määrittämään doktriiniin, mutta silloin
Hollannin maakuntakokous puuttui peliin ja perui irtisanomiset.
Pohjois-Hollannin synodi tiuskaisi, että valtio ei voi sanella kirkolle miten
sen asioita hoidetaan ja kirkon on voitava erottaa pappeja jotka eivät pidä
kiinni oikeaoppisuudesta. Hollannin maakunta kuitenkin pysyi kannassaan ja
kaupungin vroedschap tuki kapinallisia pappeja. Joulukuussa 1609
gomaristeja kannattanut Stadholder käytti valtaansa ja täytti kaupungin vroedschapiin
gomaristeilla. Kaupungin miliisi (civil militia) ei kuitenkaan tyytynyt
tähän vaan valtasi kaupungintalon ja vaati kovan linjan kalvinistien
poistamista vroedschapista. 423-4
”Oldenbarnevelt
was happy to oblige, thereby reversing the Stadholder’s intervention, despite
the blatant infringement of the latter’s prerogatives and dangerous precedent
of allowing civic militias to impose their political and theological views and
purge a regent government.” 424
Alkmaarin tapaus teki kaikille selväksi, miten
räjähdysherkkiä poliittisia kiistoja ja levottomuutta Arminialaisten ja
Gomaristien kiista pystyi luomaan.
Seuraavaksi tapahtui Utrechtissa, joka jo ennestään
tunnettiin poliittisesta levottomuudestaan.
Utrechtin kiltojen pettymys kuohui yli tammikuussa 1610.
Tiukkojen kalvinistien, joihin suuri osa miliisistä liittyi, kapinallisjoukko
valtasi kaupungin ja puhdisti sen regenteistä, jotka olivat piittaamattomia
killoista ja kalvinistisesta ortodoksiasta. 424
Maakunnan advokaatti Ledemberg pyysi Oldikselta apua.
Yleissäädyt lähettivät komission ratkaisemaan kiistaa, jossa killat vaativat
mm. kaupungin äänen vahvistamista maakunnassa ja erinäisten teollisuudenalojen
kieltoa Utrechtin maaseudulla. Oldis ei nähnyt kompromissille olevan
mahdollisuutta, joten hän suostutteli yleissäädyt lähettämään kaupunkiin
joukkoja tukahduttamaan killat. 424-5
Morits kieltäytyi johtamasta joukkoa sairauteen vedoten,
joten hänen nuorempi velipuolensa Frederik Hendrik sai ensimmäisen kokemuksensa
parravaloista. Utrechtin kapinallisten rohkeus haihtui sotajoukon edessä, ja
kaupunkiin asetettiin varuskunta. Paenneet regentit ja aateliset palasivat
kaupunkiin ja toukokuussa uusi kalvinistinen vroedschap hajotettiin ja ”libertiini”
faktio palasi valtaan kaupungissa. Oldis oli voittanut toisenkin erän. 425
Gomaristit oppivat kuitenkin, että he pystyivät lietsomaan
tyytymättömyyttä ja vihaa ”libertiinejä” ja arminialaisia vastaan esittämällä
heidät harhaoppisina. Kirkon arminialainen puolue, jota Oldenbarnevelt tuki,
ymmärsi että sen piti taistella vastustajaansa vastaan yhdessä valtion kanssa
ja kamppailun jälkeen uudistaa kirkko, poistaa tunnustuksellinen jäykkyys ja
siten minimoida teologiset kiistat ja niiden yhteiskunnalliset seuraukset. 425
”The result
was the famous ’Remonstrance’ of the Arminians to the States of Holland.” à Remonstrantit vaativat Alankomaiden
kirkon (opin) uudistamista, kirkon alistamista valtiolle ja Arminiuksen
predestinaatio-opin vahvistamista. 425
Gomaristit hyväksyivät Oldiksen pyynnön osallistua
teologiseen väittelyyn. Gomaristit vastasivat väittelyssä omalla kuuluisalla
”vasta-remonstranssillaan”, jossa hylättiin vaatimukset opin tarkistamisesta,
kannatettiin Gomaruksen predestinaatio-oppia jne. 425
Remonstranttien ja gomaristien kiista oli aluksi rajoittunut
vain Hollantiin ja Utrechtiin, mutta pappien yli maakuntarajojen yltäneiden
verkostojen takia kiista levisi lopulta koko tasavaltaan ja kaikkiin
yhteiskuntaluokkiin. 426
Kiista otti uusia kierroksia vuonna 1611 kun kuolleelle
Arminiukselle valittiin seuraajaa Leidenin oppituoliin. Oldenbarnevelt valitsi
oppituolin haltijaksi kiistellyn saksalaisen teologin Conradus Vorstiuksen,
joka oli joutunut Heidelbergissa vastakkain ortodoksisen kalvinistisen
teologian kanssa. Vorstiuksen nimitys provosoi gomaristeja ja vaikutti myös
kansainvälisesti, kun Englannin kuningas Jaakko I kauhistui Hollannin kirkon
sisäisiä kiistoja ja piti Vorstiusta harhaoppisena. 428
Tuolloin aiemmin puolueettomana pidetty Hugo Grotius
vedettiin mukaan kiistaan. Oldenbarnevelt pyysi Grotiusta suostuttelemaan
Jaakon lähipiiriin kuuluvia olemaan tukematta gomaristeja kiistassa.
Puolueettomana pidetyn Grotiuksen julkiset remonstranttien ja Hollannin
maakunnan puolustuspuheet sekä asettuminen Oldenbarneveltin puolelle
hämmästyttivät ja ärsyttivät gomaristeja.429
Grotius kannusti kaltaisiaan humanisteja kannattamaan
remonstrantteja, kun taas monet gomaristit eivät hyväksyneet Erasmuksen
perintöä, ja jotkut näkivät Erasmuksen Arminiuksen hengellisenä esi-isänä.
429-30
Leidenin yliopistossa professorit yrittivät pitää
teologis-poliittisen kiistan poissa luentosaleista, ja tätä edesautti
Gomaruksen lähtö Middelburgiin ja Oldenbarneveltin päätös lopulta peruuttaa
Vorstiuksen nimitys. Kahdelle vapaalle teologian oppituolille valittiin lopulta
maltillinen gomaristi Johannes Polyander
ja remonstrantti Simon Episcopious – yliopisto yritti esiintyä neutraalina ja
yhtenäisenä, mutta pinnan alla kuohui. 430
Grotiuksen tavoitteena oli rajoittaa teologinen konflikti
teologiseen sfääriin päästämättä sitä roihuamaan laajemman julkisuuden pariin.
Hän halusi antaa Hollannin maakunnalle oikeuden säädellä sitä, mitkä teologiset
näkemykset olisivat sallittuja ja sitten suojella näitä näkemyksiä ja niiden
edustajia julkiselta polemiikilta. Hän ja Oldis eivät siis halunneet kieltää
gomaristia vaan tehdä sen poliittisesti aseettomaksi rajaamalla teologisen
kiistan teologisen sfäärin sisään – he halusivat siis erottaa uskonnon ja
politiikan toisistaan. 430-1
Grotiuksen idea meni läpi Hollannin säätykokouksessa kolmen
kaupungin vastustaessa sitä, mutta se otettiin käytännössä käyttöön vain
remonstranttisissa kaupungeissa joissa sitä sovellettiin käytännössä vain
gomaristisia pappeja vastaan. 432
19. The
Fall of the Oldenbarnevelt Regime, 1616-1618
Gomaristien ja remonstranttien välinen kiista jakoi
tasavaltaa 1610-luvulla. Kaupungit olivat melko vahvasti remonstranttien
hallussa ja monessa kaupungissa gomaristimieliset vroedschapit puhdistettiin,
mutta esikaupungeissa ja maaseudulla kannatettiin paljon enemmän gomaristeja
kuin remonstrantteja.
Israelin mukaan kolme pääsyytä selittävät Oldenbarneveltin
kaatumista:
1) Hänen epäonnistui ylläpitää Hollannin maakunnan
yhtenäisyys, kun kovan linjan anti-remonstrantit mieluummin liittoutuivat
Oldenbarneveltia vastaan kuin hänen kanssaan Hollannin hegemonian
turvaamiseksi. Tällä maakunnallisella hajaantumisella oli ennemminkin
taloudelliset ja kuin uskonnollis-ideologiset syyt, sillä Amsterdamin johtavat
ryhmät eivät voineet antaa Oldenbarneveltille anteeksi sitä, että hän uhrasi siirtomaakaupan
edut välirauhan saavuttamiseksi. 434
2) Gomaristien sitkeä kannatus papiston ja kirkon
keskuudessa.
3) Ratkaiseva tekijä oli Hollannin urbaanin väestön levottomuus,
joka johtui pitkälti työväestön kurjistumisesta. Tekstiilikauppiaat saivat
ostettua villaa teollisesti piristyneestä Etelä-Alankomaista Itämeren alueen
lisäksi, mutta välirauhan aika oli työläisille laskeneiden palkkojen ja
nousseiden vuokrien aikaa. Etelästä muuttaneista työläisistä suuri osa oli
kiivaita kalvinisteja, ja sosioekonominen epävarmuus purkautui
antiremonstrantismina. Ainoastaan etelästä tulleet tekstiilityöläiset eivät
käyttäytyneen näin, vaan suurissa kaupungeissa oli yleistä, että työläisten
heikentynyt asema purkautui remonstrantteja vastaan. 436-7
Vuoden 1617 alussa kapina väreili ilmassa.
Kesällä 1617 levottomuus monissa kaupungeissa ja Moritsin
avoin tuki gomaristeilla teki Oldenbarneveltin ja hänen tukijoidensa aseman
niin tukalaksi, että ottivat elokuussa 1617 ratkaisevan askeleen julistamalla
”Sharp Resolutionin”, jossa määrättiin että Hollannin kaupungit voivat varustaa
erityisiä joukkoja vaalimaan järjestystä. Samalla julistettiin, että asejoukot
joita Hollannin maakunta rahoitti, olivat ensisijaisesti maakunnan ja sen
säätykokouksen joukkoja, eivät tasavallan ja States Generalin. Nämä julistukset
raivostuttivat gomaristit, jotka syyttivät vastustajiaan tasavallan pettureiksi
ja jopa Espanjan kätyreiksi. Sisällissodan uhka leijui ilmassa. 441
Morits aloitti oman kampanjansa epäröivien regenttien ja
kaupunkien kääntämiseksi anti-remonstranttien puolelle ja hän vaati kansallisen
synodin kokoon kutsumista, jotta valtion kirkon asiat voitaisiin selvittää. 443
Hän oli kuitenkin varovainen, eikä rynnännyt suinpäin
aseellisen vallankumouksen tielle. Tammikuussa 1618 Morits kuitenkin
uskaltautui Gelderlandin Stadholderin ominaisuudessa puhdistamaan Nijmegenin
raadin remonstranteista, joiden tilalle nimitettiin anti-remonstrantteja. 443-4
Myös Heudenin kaupungissa kuohui, kun kaupunkiin valittiin
Hollannin maakunnan lähettämän ja Grotiuksen johtaman delegaation vaaleja valvoessa
uusi remonstranttinen raati, jonka kapinoivat kaupunkilaiset kuitenkin korvasivat
heti delegaation lähdettyä antiremonstrateilla. Koska Hollannin Gecommitteerde
Radenilla ei ollut kontrollia kaupungin varuskuntaan, se ei voinut muuta
kuin hyväksyä intervention tuottaman lopputuloksen. 444
è ”It
was clear the resolution of the great crisis could not be long delayed. The
garrisons at Brill, Heusden, Oudewater, and elsewhere were refusing to obey the
Gecommitteerde Raden.” Town councils were being set aside, in Holland by
popular intervention, and, in Gelderland, by the Stadholder.” 444
Hollannin arminialaiset kaupungit, jotka pitivät omia
kokouksiaan Haagissa, julistivat viimeaikaiset toimet laittomiksi ja uhkasivat vetää
Hollannin maksamat tuet pois tasavallan budjetista. Arminialaiset kaupungit
myös ehdottivat ja saivatkin säätykokouksessa läpi uusien waargelders -joukkojen
palkkaamisen, joiden oli määrä valvoa järjestystä kaupungeissa. Näiden
joukkojen sotilaallinen merkitys oli ehkä pienehkö, mutta ne olivat viesti
Moritsille ja muille provinsseille. 444-5
Moritsin seuraava askel oli mobilisoida viisi provinssia arminialaisia
Hollantia ja Utrechtia vastaan. Hän vaati synodin koolle kutsua ja waargelders
-joukkojen hajottamista. 445
Vuoden 1617 aikana States Generalissa oli maakuntien
enemmistön päätöksellä päätetty kutsua synodi koolle seuraavaksi vuodeksi.
Grotius kuitenkin perusteli, että kirkollisissa ja uskonnollisissa asioissa
maakunnat olivat suvereeneja ja näin ollen Hollanti päättäisi itse
kirkkopolitiikastaan eikä sen tarvitsisi osallistua synodiin. 446
Heinäkuussa 1618 States Generalissa alettiin keskustella waargelders
-joukkojen hajottamisesta, vaikka Hollanti ja Utrecht pitivät kiinni siitä,
että niillä on suvereniteettinsa ansiosta oikeus nostaa ja ylläpitää joukkoja
sisäisen turvallisuutensa takaamiseksi. Hajottamisen puolesta äänesti kuitenkin
viisi maakuntaa, ja States General asetti komission auttamaan Moritsia
Utrechtiin, missä joukot piti lakkauttaa. 447
Oldis, Grotius ja Hogerbeerts lähettivät tukalassa
tilanteessa ohjeita Utrechtin joukkojen upseereille, joiden mukaan heidän
ensisijainen velvollisuutensa oli totella niitä maakuntia jotka vastasivat
heidän palkoistaan, eli käytännössä Hollantia. Juuri nämä ohjeistukset antoivat
Oldenbarnelveltin regiimin vastustajille syyn nostaa maanpetos syytteet
Oldikselle, Grotiukselle ja Hogerbeetsille. 447
Morits ei kohdannut vastustusta Utrechtissa ja kaupungin 900 waargeldersia
riisuttiin aseista ja Utrechtin maakuntakokous puhditettiin. Myös kaupungin
raadista puhdistettiin useimmat arminialaisuutta kannattaneet jäsenet. Utrechtin
uusi maakuntakokous äänesti synodin koollekutsumisen puolesta. 448
Oldis ja kumppanit näkivät tilanteen toivottomaksi ja
luopuivat taistelusta. Leidenin ja Rotterdamin waargelderit hajotettiin
elokuun lopulla ja muut kaupungit tekivät pian samoin. Oldis ja Grotius
joutuivat viimein suostumaan siihen, että arminialaisten ja gomaristien riitaa
käsiteltäisiin kansallisessa synodissa. States General myös halusi tutkia
Hollannin ja Utrechtin unionia ja sen toimiperiaatteita loukanneet toimet, ja
Oldenbarnevelt, Grotius ja Hogerbeets pidätettiin Haagissa. 448-9
20. The Calvinist Revolution of
the Counter-Remonstrants, 1618-1621
29. The Republic
at its Zenith, 1: The 1650s
The Making of ‘True Freedom’
1651 kokoontui Great Assembly ja siellä Hollannin johtajuus
unionissa vahvistui tilanteessa, jossa Wilhelm II oli epäonnistuneen
vallankaappausyrityksensä jälkeen kuollut. Hollanti oli jälleen tasavallan
valtakeskus ja (muistaakseni yhtä tai kahta maakuntaa lukuunottamatta)
käskynhaltijan vakanssi jätettiin maakunnissa tyhjäksi.
è ks.
Pepijn Brandon War, Capital and the Dutch State luku 1
The First
Anglo-Dutch War (1652-1654) and the Exclusion Crisis (1654)
YP:n kauppajärjestelmän uudelleenorganisoiminen 1640-luvun
lopulla 80-vuotisen sodan loppuessa johti tasavallan ja Englannin suhteiden
muuttumiseen. 713
During the previous
period, Phase Three of Dutch world trade primacy (1621 – 47), the relative
weakness of Dutch commerce with the Iberian peninsula, Mediterranean, and Near
East had made possible a fundamental division of labour between the two
maritime nations which had removed most sources of friction between them. 713
1621 jälkeen Englannin kauppa oli kärsinyt monilla sen
perinteisillä markkina-alueilla kuten Itämerellä, Saksassa, Skandinaviassa ja
Venäjällä, kun taas alankomaalaiset olivat vahvistuneet jatkuvasti
kaupallisesti. Englanti kuitenkin pystyi kompensoimaan menetyksensä saamalla
Etelä-Euroopan ja Levantin kaupan haltuunsa 1630-luvulla. à The withering
of English trade with the north was matched, so to speak, by the withering of
Dutch trade with the south. 713
Tämä tasapaino oli kuitenkin luonteeltaan häilyvä, sillä
tuohon aikaan YP oli paljon vahvempi kaupallinen toimija kuin Englanti, koska
sillä oli enemmän laivoja, matalammat rahtitaksat, matalampi korkotaso ja
laadukkaampia ja monipuolisempia tuotteita myytävänään kuin Englannilla. 713
As some
observers in the 1640s realized, English hegemony in southern European trade,
particularly in Spain, Portugal and Italy, was based to a large extent on the
Spanish embargoes and effects of the Flemish and Spanish privateering campaign
against Dutch shipping. Remove the political underpinning and the whole
structure was bound to collapse. 713
YP ottikin 1640-luvulla käsittämättömän nopeasti Englannilta
herruuden Etelä-Euroopan kaupasta ja Lontoo joutui kärsimään, kun suuri määrä
etelän kauppatavaraa alkoi päätymään Englannin sijasta Hollantiin. 714
YP:n kaapattua Englannilta E-Euroopan kaupan Englannin
kauppiaat luonnollisesti närkästyivät. Lontoon parlamentaarinen regiimi yritti
saada tilanteeseen poliittisen ratkaisun: jos hollantilaiset suostuisivat
unioniin Englannin kanssa, kostotoimille ei olisi tarvetta. 714
A political
union between England and United Provinces was proposed of the sort which Parliament
had recently imposed, by force, on Scotland. A Parliamentary mission arrived in
The Hague, in March 1651, whilst the Great Assembly was in progress, demanding
a ‘more strict and intimate alliance and union’ between the two countries. 714 à YP
ei edes vastannut tähän ehdotukseen, ja Englanti teki selväksi että jos
ehdotukseen ei suostuta, niin maiden välinen jännite ratkaistaan toisin keinoin
Elokuussa 1651 Englanti säätikin Navigation Actin. 714
This had a
specific purpose and was geared to a particular situation, being designed to
stop the importing of colonial products and fish into England on Dutch ships
and prevent shipping of Italian raw silks, Turkish mohair, Spanish commodities,
Zante raisins, Naples olive oil, and Canaries wine from the Dutch entrepot to
England. It prohibited all Dutch carrying of southern European products to
English ports and outlawed the newly flourishing Dutch commerce with the
English colonies in the Caribbean. 714-715
Navigation Act itsessään ei riittänyt sodan syyksi Hollannissa,
sillä Englanti ei ollut sille kovin tärkeä markkina-alue. Navigation Actin
kannustama hollantilaislaivojen kimppuun käyminen ja niiden kaappaaminen
maailman merillä oli kuitenkin vakavampi asia. 715
Englantilaiset kaappasivat hollantilaisia laivoja ja veivät
ne Englannin satamiin sakotettaviksi Navigation Actin rikkomisesta,
kaupankäynnistä rojalistien kanssa Karibialla ja muiden tekosyiden nojalla.
YP:n maailmankaupan hegemonia ei yksinkertaisesti voinut kestää tätä kovin
pitkää, joten YP:n oli pakko käydä sotaan. 715
YP oli varautunut sotaan huonosti, laivasto oli myynyt paljon
sotalaivojaan ja englantilaisilla oli enemmän tulivoimaa merellä. YP joutui
myös hajauttamaan laivastoaan koska sen piti mm. vahtia Tanskan salmia ja
suojella kauppalaivastoaan ja kalastusaluksiaan, joten lännestä, josta tuulikin
puhalsi valtaosan vuodesta, hyökänneet englantilaiset olivat etulyöntiasemassa.
715-716
YP:n laivasto oli heikompi ja se koki jatkuvasti suurempia
tappioita kuin vastustaja.
YP kokikin sodassa valtavat tappiota, jopa 1200 kauppa- ja
kalastusalusta. Vaikutukset kalastukseen ja rahtaamiseen olivat valtavat.
Alankomaiden Brasilia menetettiin Portugalille. 716
YP ei kuitenkaan voinut myöntyä tappioon, sillä se olisi
tarkoittanut johtoaseman menettämistä rich tradesissa, jonka hallinta
oli tasavallan rikkauden ja suuruuden perusta. Laivasto uudelleen organisoitiin
ja uusia sota-aluksia rakennettiin valtavilla summilla 1653. 716
Yet still the
pleas of the admirals for bigger, and still more powerful, ships were ignored,
none of the new vessels being larger than Tromp’s last flagship, the Brederode
(600 tons; 54 guns). The regents preferred to stick to their policy of
dispersal of fire-power so as to maximize the protection of sea-routes and
trade. 717 à uudet laivat myös julistettiin
States Generalin omaisuudeksi eivätkä admiralty colleget enää saaneet myydä
niitä sodan jälkeen
Valtaosa uusista aluksista oli kuitenkin vasta rakenteilla
kun taistelut vielä roihusivat. Myös raskaiden tappioiden takia oli hyvin
vaikea löytää merimiehiä laivastoon taistelemaan englantilaisia vastaan. Koska
miehiä ei haluttu pakottaa laivastoon, nostettiin merimiesten palkkiot
ennennäkemättömille tasoille. Samoin haavoittuneille ja raajojaan menettäneille
maksettavien korvausten määrää nostettiin. 717
Tappioiden tuottama synkkyys purkautui regenttien vastaisena
mielialana ja Orangen suku sai kannatusta kansan syviltä riveiltä ja papistolta.
717-718
Willem Frederik käytti tilannetta hyväkseen ja kirjoitti
Seelannin ja Groningenin maakuntakokouksille haluavansa luutnantti-kenraaliksi
ja laivaston amiraaliksi, mutta hän vakuutti koko ajan ettei ollut aikeissa heikentää
lapsi-prinssi William III:n asemaa ja oikeuksia. 718
Kesään mennessä pro-Orange agitaation paine taivutti
Seelannin ehdottamaan William III:n nimittämistä Stadholderiksi ja Willem
Frederikin nimittämistä luutnantti-stadholderiksi maakunnassa. 718
Hollanti lähetti Seelantiin delegaation jota johtivat de Witt
ja Huydecoper. Lähetystö sai vihaisen vastaanoton monessa kaupungissa.
Seelannin ”States Partyn” edustajat selittivät Hollannin lähetystölle, että he
eivät olleet hylänneet ”vapauden” asiaa ja ideologiaa, mutta heidän oli pakko
taipua raivoisan paineen alla. Lopulta Seelanti äänesti States Generalissa
William III:n ja Willem Frederikin nimistysten puolesta, mutta sillä ehdolla,
että muutkin maakunnat (Hollanti) yhtyisivät nimitykseen. 718-719
In fighting
the Orangist upsurge, De Witt and his colleagues restated their “States” party
ideology with renewed vigour. 719
Grotiuksen tapaan De Witt piti kategorisesti kiinni
maakuntien suvereniteetista, korosti maakuntien oikeutta valvoa kirkkoa ja
vastusti ankarasti poliittisen vallan antamista yhden ihmisen käsiin, jolloin vastuullinen
vallankäyttö valtuutettujen ja kokousten kautta ei olisi mahdollista. 719
Kesällä 1653 tilanne kävi Hollannin ”States partyn” kannalta
kaikkein vaarallisimmaksi, kun tappiot merellä nostattivat kapina-aaltoja
pitkin maakuntaa. Tilannetta vaikeutti sekin, että amiraalit olivat
jakaantuneet orangisteihin ja States partyn kannattajiin. Trompin kuoleman
jälkeen Hollanti etsi kuumeisesti uutta johtavaa amiraalia, mutta tehtävä oli
pitkään täyttämättä poliittisen tilanteen herkkyyden takia, vaikka koko
tasavallan olemassaolo oli vaakalaudalla ilman pätevän amiraalin kykyä johtaa
laivastoa. 720-721
Caught
between the English, without, and the Orangist, within, the ‘True Freedom’ of
the republicans was saved by the cohesion of Holland, the lack of cohesion
of the lesser provinces, and the vulnerability of England to maritime
counter-pressure. 721
Tiukassa paikassa Hollannin regentit tiivistivät rivinsä ja
pitivät päänsä kylmänä: orangistien vaatimuksille ei annettu periksi. 721
Englanti voitti Pohjanmeren taistelut mutta ei koko sotaa. Hollanti
oli liittoutunut Tanskan kanssa ja pystyi eristämään Englannin täysin
Itämereltä: 1653 yksikään englantilaislaiva ei kulkenut Tanskan salmien kautta
Itämerelle. Välimerelläkin hollantilaiset olivat voitokkaita ja Livornossa amiraali
Van Galen tuhosi englantilaisen pelastuslaivueen minkä jälkeen Englanti poistui
loppusodan ajaksi Välimereltä. Itä-Intiassa VOC saavutti nopeasti meriherruuden
Persianlahdelta Kiinanmerelle. 721
è By
November 1653, Cromwell and Parliament had had enough and began to think in
terms of making peace without making great gains from the war. 722
1654 Englannin ainoa vaatimus viholliselleen oli se, ettei
tasavalta enää koskaan nimittäisi Orange-Nassaun suvun jäsentä minkäänlaiseen
korkeaan virkaan. Tämä vaatimus synnytti kalabaliikkia tasavallassa, ja
orangistit uskoivat, että tämä vaatimus oli enemminkin de Wittin kuin
Cromwellin junailema. 722
De Witt tiesi, etteivät pienemmät maakunnat tulisi missään
tapauksessa hyväksymään tällaista Orangen sukua koskevaa ulossulkemista (exclusion),
joten se oli jätetty pois virallisista rauhanneuvotteluista.
è But
the States General did not know that de Witt had conceded a secret annexe,
obliging the States of Holland alone to pass an Act of Exclusion, with respect
to their province, stipulating that Parliament would not ratify the peace until
Holland had done so. 722
States General ratifioi rauhansopimuksen 22.4.1654 tietämättä
Hollannin Englannin kanssa sopimasta salaisesta ehdosta. 722
Hollannissakin moni kaupunki vastusti ekskluusiota, mutta
Hollannin maakunta hyväksyi lopulta ekskluusion 4.5.1654. 722-723
Monessa maakunnassa Hollannin toimia paheksuttiin, mutta
maakunnat olivat sisäisesti jakaantuneita eivätkä ne pystyneet saavuttamaan yhteistä
mielipidettä siitä, miten asiassa olisi pitänyt edetä. Loputa vain Friesland ja
Seelanti pystyivät saavuttamaan maakunnallisen yksimielisyyden ja ne syyttivät
Hollantia Utrechtin unionin sääntöjen rikkomisesta ja vaativat tutkimuksia
siitä, mitä Lontoon rauhanneuvotteluissa oli tapahtunut. 724
De Witt vastasi Seelannin esittämiin syytöksiin omassa Deductionissaan
siten, että Utrechtin unioni on seitsemän suvereenin valtion liitto, jossa
jokaisella on oikeus nimittää tai olla nimittämättä itselleen Stadholder tai kapteenikenraali
tarvitsematta siihen muiden valtioiden suostumusta. Hän myös toi esille
käsityksensä, että tasavaltaisessa hallintotavassa vallan luovuttaminen yhdelle
henkilölle (eminent head) olisi suuri uhka todelliselle vapaudelle,
kuten Firenzen kohtalo oli osoittanut. 725-6
De Witt’s system during the later 1650s
1650-luku oli tasavallan ja Hollannin kulta-aikaa. Sodan
jälkeen alankomaalaisten ote rich tradesista vankistui edelleen ja Englannin ja
Espanjan välinen sota 1655-60 auttoi hollantilaisia vahvistamaan kaupallisia
intressejään ja verkostojaan englantilaisten kustannuksella. 727
Muiden maakuntien sisäinen hajanaisuus oli de Wittin mielestä
vain hyväksi tasavallalle ja Hollannin kyvylle toimia sen johdossa. Lokakuussa
1654 Overijsselin epävirallinen säätykokous päätti ratkaista maakunnan sisäisen
sekaannuksen nimittämällä William III:n Stadholderiksi ja Willem Frederikin Lieutenant-Stadholeriksi
siihen saakka, että nuori Willem tulee täysi-ikäiseksi. 728 à Hollannissa järjestettiin heti
maakuntakokouksen hätäkokous käsittelemään tätä asiaa, joka nähtiin hyvin
vaaralliseksi Hollannin ja koko tasavallan kannalta
Overijsselin asiat alkoivat mennä vieläkin sekavimmiksi, kun Deventeriin
kokoontunut ”säätykokous” tuomitsi aiemman kokouksen tekemän William III:n ja
Willem Frederikin nimitykset maakunnan virkoihin. 729
Deventerin kokous pelkäsi vastustajiensa turvautuvan
väkivaltaan, joten Deventerista lähetettiin delegaation tapaamaan Hollannin
edustajia maaliskuussa 1655. Lähetystö pyysi lisää generalityn joukkoja puolustamaan
kaupunkia mahdolliselta vallankaappaukselta. 730
Kun Generality armyn (tasavallan armeija, miten kääntää?) komentaja
Brederode kuoli syyskuussa 1655 De Witt tarjosi Willem Frederikille komentajuutta
sillä ehdolla, että hän kiistäisi Willem III:n aseman laillisuuden ja sitä
myöten omat nimityksensä Overijsselin luutnantti-stadholderiksi. 730
Hollannissa kuitenkin kauhistuttiin ajatuksesta, että vuoden
1650 vallankaappauksen sotilasjohtaja valittaisiin armeijan komentajaksi.
Lopulta vroedschapin nimittämä komitea suositteli armeijan komentajaksi Willem
Frederikin ainoaa alankomaalaista kilpailijaa, kreivi Johan Maurits
Nassau-Siegeniä, entistä Alankomaiden Brasilian kuvernööriä. 730-31
De Witt kuitenkin pelkästi, että jos Willem Frederikiä ei
valittaisi komentajaksi hänen valtaansa perustuslaillisesti rajaamalla, hän
Friesland ja Groningen saattaisivat saada muista maakunnista tarpeeksi tukea
hänen nimittämiselleen ilman mahdollisuutta rajoittaa hänen valtaansa. Lopulta
de Witt ja Willem Frederik saavuttivat yhteisymmärryksen, joka tunnettiin
nimellä Harmonia. Moni de Wittin lähipiirissä epäili, että de Witt oli tehnyt
huonot kaupat ja että Willem Frederik pystyisi armeijan komentajana hallitsemaan
tasavaltaa. 731-32
Willen Äffän manööverit kuitenkin suututtivat Orangen suvun
päähenkilöitä ja saivat WF:n katumaan diiliään de Wittin kanssa. Lopulta, kun
States Generalissa oli läsnä vain 5 maakuntaa seitsemästä, WF:n kannattajat
junttasivat hänet kenttämarsalkaksi ilman de Wittin ideoimia rajoituksia. 732 à Hollanti tietenkin piti nimitystä
laittomana ja ilmoitti etteivät sen rykmentit tottele ”laittomasti” nimitettyä
kenttämarsalkkaa.
Hollannin ”States partyn” ideologia perustui siihen
fantasiaan, että tasavallan maakunnat olivat suvereeneja, mikä oli tietenkin
fiktiota, minkä kaikki tiesivät. Hollannin oli kuitenkin pidettävä tästä
fantasiasta kiinni, koska se ei halunnut hyväksyä sitä, että enemmistöäänestyksessä
se saattoi jäädä tappiolle. 733
Holland’s
Pensionary resolved the tangle in the States General by working on the lesser provinces
and, on 1 February, the earlier decision, to appoint WF, was cancelled by four
votes to three, with now only Friesland, Groningen, and Zeeland supporting the
appointment. 733
Sisämaaprovinsseissa kuohunta kuitenkin jatkui ja Munsterin ruhtinaspiispan
aikeet luoda yhtenäinen valtio maataloudeltaan rikkaaseen Munsterlandiin oli
rajamaakunnille ja koko tasavallalle potentiaalinen turvallisuusriski. 733
Hollanti teki poliittisia interventioita sisäisesti
hajanaisiin Overijsseliin ja Gelderlandiin, jossa hallinnollisia ja tuomiovaltaan
liittyviä rajoja piirreltiin uusiksi. Hollanti teki intervention myös
Munsterlandiin, ja tällainen omien maarajojen ulkopuolelle suuntautuva
interventio oli täysin uutta Hollannille. Munsterlandin tapauksesta opittiin ainakin se,
että Gelderland ja Overijssel eivät mahtaneet yksinään mitään Munsterlandille,
niiden ainoa turva oli Hollanti, jonka intressit olivat luonnollisesti pääosin merillä
– tämän takia kaikki eivät Hollannissa pitäneetkään de Wittin
interventiopolitiikasta.
1656 Hollanti joutui puuttumaan Itämeren tapahtumiin ja
lähetti laivaston Ruotsia vastaan, jottei se saisi Danzigia ja Vistulan suistoa
haltuunsa. 1658 Obdamin laivaston vaputtamaan Kööpenhaminan, 1660 Tanska ja Ruotsi
solmivat rauhan.
Tasavallalla ja sen
maakunnilla oli monia erilaisia ulkopoliittisia intressejä: Munterland, Itämeri
ja Tanskan salmet, Atlantti ja kamppailu Portugalia vastaan. De Witt pyrki
sovittelemaan näitä eri intressejä yhteen ja hahmottelemaan kokonaisuutta
palvelleen kansallisen intressin.
30. The
Republic at its Zenith, II: 1659-1672
‘South’ and
‘North’ after the peace of the Pyrenees, 1659
Espanjan ja Ranskan välisen sodan loppuminen vuoden 1659 Pyreneiden
rauhaan tuli vaikuttamaan huomattavasti Alankomaiden etelä- ja pohjoisosiin. Vuoteen
1659 asti Espanja oli kantanut suurimman taakan Ranskan vallan kasvun
rajoittamisessa Euroopassa ja Etelä-Alankomaiden linnoittamisessa. 739
Pyreneiden rauhaan asti Espanja oli pitänyt suuren osan
armeijastaan sijoitettuna Etelä-Alankomaihin, josta se uskoi parhaiten
pystyvänsä puolustamaan asemaansa Euroopassa. 739
Arkkiherttua Leopold Wilhelmin hallintokauden aikana koettiin
jopa Espanjan voimien kasvun virkoaminen Alankomaissa, kun hänelle annettiin
joukkoja ja rahaa hyödyn ottamiseksi Ranskan heikkoudesta Fronden aikana
1648-1652. 739
1650-luvulla Ranskan kyvyttömyys ratkaista sotaa sai Cromwellin
Englannin liittymään sotaan Espanjaa vastaan. Vasta ”battle of the Dunes”
kesäkuussa 1658 tuotti Espanjan Alankomaiden joukoille ratkaisevan tappion. 740
Vuoden 1659 jälkeen tilanne muuttui nopeasti. Espanjan
sotakonetta voidelleet hopealähetykset Madridista Antwerpeniin kuivuivat. Espanja
muutti prioriteettejaan: miehet ja resurssit joita oli ennen käytetty
Alankomaissa sijoitettiin nyt Portugalin ja sen kolonioiden
takaisinvaltaamiseen. Suuri offensiivi Portugalia vastaan muuttui kuitenkin
nöyryytykseksi ja 1668 Philip IV joutui tunnistamaan Portugalin itsenäisyyden. 740-41
Espanjan Flanderin armeija kutistui vuoden 1658 70 000
miehestä 33 000 mieheen kolme vuotta myöhemmin, ja hieman myöhemmin siihen
kuului enää 20 000 miestä. 741
Yhdeksänvuotisessa sodassa Espanja rooli oli enää tukea
vahvempia armeijoita Ranskan vastaisessa taistelussa. 741-42
Espanjan Alankomaiden armeija joutui rahoittamaan
toimintaansa Amsterdamin pörssistä lainatuilla varoilla. 742
Kun Espanjan ote Etelä-Alankomaista heikkeni, YP:n
intresseissä oli pitää etelä heikon espanjalaisregiimin alaisena. Espanja oli
Munsterin rauhassa sitoutunut sulkemaan Scheldtin meriliikenteeltä ja sen takia
Etelä-Alankomaat olivat heikommassa asemassa suhteessa pohjoisen Yhdistyneisiin
provinsseihin – asiantila, josta pohjoisessa haluttiin pitää kiinni. YP halusi
myös pitää etelän turvavyöhykkeenään Ranskaa vastaan. 744
Etelä-Alankomaista oli tullut vahvasti katolinen alue, jonka katolisuus
oli niin järkähtämätöntä, ettei protestantismin leviämistä enää pelätty
alueella. 745
Party and
faction in the early 1660s
Pyreneitten rauhan jälkeen ja Kaarle II noustua Englannin
kuninkaaksi YP:ssa toivottiin Englannin suhteiden paranevan siitä, millaisia ne
olivat Cromwellin hallinnon aikana. Orangistit toivoivat asemansa parantuvan,
koska Kaarle oli nyt kymmenvuotiaan Oranian prinssi Wilhelmin setä. Kauppiaat taas
toivoivat rauhallisia suhteita Englantiin jotta meret ja kauppareitit
pysyisivät rauhallisina, mitä ne eivät olleet Cromwellin hallinnon aikana. Jopa
toiveita Navigation Actin kumoamisesta eläteltiin. 748
De Witt huolestui siitä, että halutessaan solmia lämpimät
suhteet Englannin kanssa, Amsterdamin kaupunki omaksuisi Orangen sukua
kosiskelevan strategian, joka heikentäisi kaupungin ”States partya”. 749
States General päätti antaa Kaarlelle suuren lahjan, johon
kuului taideaarteita ja jahti. Lahja teki kuninkaaseen ja tämän hoviin suuren
vaikutuksen ja Kaarle sanoi puheessaan yleissäätyjen lähettiläille haluavansa
sitoa läheisemmän allianssin tasavallan kanssa. 749-50
Prinssi Williamin äiti, kuningas Kaarlen sisko prinsessa Mary
lähetti kaikille maakuntakokouksille kiertokirjeen, jossa hän pyysi poikansa
nimitettävän niihin korkeisiin virkoihin, joissa Orangen prinssit olivat
aiemmin toimineet. 751
Seelanti äänesti sen puolesta, että William valittaisiin
unionin stadholderiksi ja kapteeni-kenraaliksi, joina hän toimisi sitten kun
saavuttaisi 18 vuoden iän. Friesland yhtyi Seelannin ehdotukseen ja lisäsi,
että Williamille annettaisiin paikka Raad van Statessa hänen
täyttäessään 16. Overijssel ja Gelderland äänestivät myös näiden ehdotusten
puolesta. 751
De Witt halusi pitää kiinni Hollannin ekskluusiosta ja
tarjosi prinsessa Marylle järjestelyä, jossa prinssi saisi muhkean eläkkeen
Hollannilta, ja että Hollannin maakunta voisi kouluttaa häntä, jotta hän olisi
joskus kykenevä ottamaan korkean viran Hollannin maakunnassa. Tällaisella
paketilla de Witt toivoi pystyvänsä lepyttämään Marya tarpeeksi, jotta
tasavallan neuvottelut Kaarlen kanssa Lontoossa jatkuisivat hyvässä hengessä. 751
Mary kuitenkin kuoli de Wittin epäonneksi tammikuussa 1661 ja
hän oli nimennyt veljensä, kuninkaan, Williamin suojelijaksi. 752
Leicesterin jälkeen ulkovalloilla ei ollut ollut niin suurta vaikutusvaltaa
tasavallan asioihin kuin nyt oli. Myös tasavallan neuvottelut Englannin kanssa
Lontoossa sujuivat huonosti. Kaarlella ei ollut aietta kumota Navigation Actia
vaan uudistaa se omissa nimissään, vanha vääntö maiden Itä-Intian komppanioiden
välisistä asioista jatkui entisellään ja uusia jännitteitä maiden välille
syntyi Karibialla, Länsi-Afrikassa ja Uudessa Alankomaissa. 752
Kaarle oli myös valinnut Haagin lähettilääkseen Sir George
Downingin, vanhan cromwellilaisen joka oli nyt kääntynyt rojalistiksi, ja joka
tunnettiin vihamielisyydestään hollantilaisia kohtaan. Hän saapui Haagiin ohjeinaan
mobilisoida orangistit tukemaan prinssin kasvatuksen antamista Kaarlen, Amalian
ja Brandenburgin vaaliruhtinaan tehtäväksi. 753
By autumn of
1661, it seemed that Charles had the Holland States party trapped between the
rising tide of English pressure at sea, and the upsurge of Orangist sentiment
within. 753
Seitsemää provinssia jakoi myös suhtautuminen rauhanehtoihin
Portugalin kanssa vuonna 1661. Seelanti, Gelderland, Groningen ja Utrecht eivät
olleet valmiita rauhaan ilman entisen Alankomaiden Brasilian alueiden
palauttamista (tai korvauksen saantia sen menetyksestä). Downing yritti lietsoa
tätäkin eripuraa tasavallassa heikentääkseen sitä sisäisesti. 753
De Witt sai taivuteltua Utrechtin ja Groningenin rauhan
puolelle, mutta Seelanti ja Gelderland eivät suostuneet rauhaan ilman Brasilian
alueiden palauttamista ja vaativat, ettei Unionin artiklat mahdollista sodasta
ja rauhasta päättämistä ilman kaikkien provinssien suostumusta. States
Generalin viikon presidentti oli Groningenin delegaatiosta, ja hän ilmoitti
States Generalin päättäneen rauhasta viiden maakunnan enemmistöäänellä. 753-54
Lähikuukausien aikana de Wittin asema paljastui pelättyä
vahvemmaksi. Amsterdamissa Kaarlen aggressiivinen meripolitiikka nähtiin
uhkana, joten regentit, kauppiaat ja VOC:n ja WIC:n johto menettivät intonsa
tukea Orangen sukua, joten he ryhmittyivät de Wittin taakse, koska yhtenäinen
vahva Hollanti oli nyt heidän ainoa toivonsa. Samaa tapahtui muuallakin
Hollannissa sekä myös Seelannissa. 754
Seelannissa oli vahva perinne kannattaa Orangen sukua, mutta
maakunnalla oli paljon menetettävää jos Englannin merellinen ekspansio ottaisi
tuulta purjeisiinsa. Sillä oli paljon voitettavaa Länsi-Afrikassa ja Karibialla,
minne Englanti ja englantilaiset
kauppiaat olivat Kaarlen innostamana tunkeutumassa. Näistä syistä Seelanti
etääntyi Englannista ja orangismista ja lähentyi Hollantia. 754
…through most
of 1662, the confrontation between the rival politico-theological blocks in
Dutch politics turned on whether or not to respond to English demands for
compensation for damages suffered in the Indies. 755 à De Witt kannattajineen halusi kutsua
YP:n edustajat pois Lontoosta, jos nämä eivät pystyneet toimimaan ohjeidensa
mukaan. De Wittin ”puolue” oli valmis mieluummin lisääntyneeseen kitkaan ja
jopa sotaan Englantia vastaan kuin taipumaan Kaarlen painostuksen alla. De
Wittiä kannatti Seelanti ja Utrecht ja häntä vastusti Friesland, Gelderland,
Overijssel ja Groningen. à Fundamentally, it was a split between maritime
and landward provinces. 755
Vaikka Downing yritti miten keplotella Haagissa, fakta oli
se, että kesään 1662 mennessä Hollanti ja Seelanti olivat yhdistyneet vahvasti
tukemaan de Wittin päättäväistä politiikkaa, johon kuului laivaston
vahvistaminen ja Englannin kuninkaan uhmaaminen. 757
Syyskuussa 1662 Englannin ja YP:n välinen sopimus saatiin
vihdoin solmittua, mutta se tuli niin pitkän viiveen jälkeen ja nostatti niin
monia uusia kiistakysymyksiä, että siitä ei ollut sellaisen vankan ystävyyden
pohjaksi, jota orangistit olisivat kaivanneet. 757
Samaan aikaan Hollanti ja Seelanti löysivät yhteisymmärryksen
koskien käskynhaltijuutta ja rauhaa Portugalin kanssa. Maakunnat sopivat, että
ne eivät nimittäisi prinssiä minkäänlaiseen virkaan ennen kuin hän täyttäisi 18
vuotta. Thibault ja Middelburgin vroedschap tukivat tätä esitystä, jota
kannatti Seelannin kaupungeista kaksi neljästä. De Witt teki koko 1660-luvun
puolivälin yhteistyötä Thibaultin, takkiaan kääntäneen entisen orangistin, ja
Seelannin johtavien poliitikkojen kanssa. 757
Myös Portugalin rauhan suhteen saatiin juntattua ratkaisu
Hollannin ja Seelannin yhteistyöllä, vaikka pienemmät maakunnat olivatkin
vastahankaisia. 757-58
Ideological conflict in the early 1660s
1660-61 koetun orangismin virkoamisen seurauksena
tasavallassa alkoi laaja keskustelu YP:n valtion luonteesta, perinnöllisestä
vallasta ja tasavalloista. Oli kulunut 10 vuotta Vilhelm II:n epäonnistuneesta
vallankaappauksesta ja de Wittin ”todellinen vapaus” oli ehtinyt juurtua yleisön
tietoisuuteen. Kuitenkin vuosien 1660-61 tapahtumat osoittivat, että Orangen suvulla
ja ajatuksella yhdestä kansakunnan kokoavasta johtajasta oli paikkansa kansan
syvien rivien sydämissä. 758
Samaan aikaan tasavaltaiset ideat saavuttivat jatkuvasti
enemmän suosiota koulutetun eliitin keskuudessa niin YP:ssa kuin
Englannissakin. Mm. Machiavellin kirjoituksia ilmestyi hollanniksi käännettynä
1652. 758-59
Kaksi merkittävintä repeublikaanista kommentaattoria olivat
leidenilainen tekstiilitehtailija Pieter de la Court ja hänen ystävänsä,
haagilainen lakimies Johan Uytenhage de Mist. de la Courtin 1662 julkaisema Interest
van Hollandt, jossa hän väitti että Hollannille olisi aina ollut parempi
olla ilman Stadholderia, nostatti ennen näkemätöntä raivoa läpi koko
tasavallan. 759
Teoreettiselta anniltaan vieläkin tärkeämpi teos oli de la
Courtin Political Discourses vuodelta 1662, jossa hän perusteli miksi
monarkiat ja kvasimonarkiat ovat vahingollisia kansalaisille, koska ne alistavat
kansan hyvinvoinnin dynastisille pyrkimyksille. Tasavalloilla on kansalaisia,
monarkioilla alamaisia. Hän kannatti myös kirkon vaikutusvallan rajoittamista
julkisessa sfäärissä. 760
Kränää tuli Hollannissa siitäkin, keitä viranomaisia pitää
muistaa ja missäkin järjestyksessä julkisissa rukouksissa ja saako/pitääkö
pappien muistaa rukouksissaan myös Orangen sukua, varsinkin kun elettiin
Stadholderitonta kautta… 761-62
Tästä seurasi taas tasavallassa ja maakuntien välillä
laajempi keskustelu siitä, olivatko maakunnat suvereeneja – kuten de Witt
väitti – vai edustiko States General suvereeniutta, tai oliko osa
suvereeniudesta States Generalilla… 762-63
Kun Munsterin ruhtinaspiispan aggressiivinen politiikka
uhkasi tasavaltaa ja erityisesti rajamaakuntia, oli pienempien maakuntien unohdettava
erimielisyytensä uskonnollisista ja ideologispoliittisista asioista Hollannin
kanssa, sillä vain Hollanti pystyi tarjoamaan tasavallalle johtajuutta ulkoisen
vaaran uhatessa. 765-766
è mielenkiintoinen kappale jossa
vilisee kohtuullisen paljon nimiä ja pamfletteja ja kirjoja, joita tämän
kiistan aikana julkaistiin.
The second
Anglo-Dutch War, 1664-1667
The Second
Anglo-Dutch War commenced, officially, in March 1665 but, in reality, early in
1664. Ever since England had made peace with Spain, in 1660, and resumed peacetime
maritime expansion, tension between the rival English and Dutch empires of
trade had been acute. 766
Sota oli globaalit mittasuhteet saanut yhteenotto, jota
käytiin erityisen kiihkeänä Länsi-Afrikassa, Karibialla ja Itä-Intiassa. 766
1664 englantilaiset olivat jo kaapanneet satoja
hollantilaislaivoja ja valloittaneen hollantilaiskolonioita, mm. Uuden Alankomaan
jonka pääkaupunki sai uudeksi nimekseen New York. 766
YP oli ottanut oppia ensimmäisen sodan opetuksista ja
kehittänyt laivastoaan (ks. Brandonin kirja!) mutta Englanti oli tehnyt samoin
ja se ylläpiti etumatkansa. 767
YP:n laivastoa riivasi, kuten ensimmäisenkin sodan aikana,
ideologiset ristiriidat eli orangistien ja republikaanien väliset skismat. Mm.
Orangen suku kannattanut amiraali Cornelis Tromp sai potkut niskoittelun takia
keskellä sotaa vuonna 1666 ja oli paitsiossa niin kauan kuin tasavaltainen
regiimi oli vallassa. 767
Yleinen mielipide Euroopassa oli, että Englanti on vahvempi
osapuoli. Ensimmäinen suuri taistelu Lowestoftissa kesäkuussa 1665 näytti
todistavan tämän arvion oikeaksi: YP lähetti kaikkien aikojen suurimman
laivueensa taisteluun (103 laivaa, 21613 miestä ja 4869 tykkiä) mutta 17 laivaa
menetettiin ja englantilaisten tulivoima oli paljon suurempi. Taistelumoraali
aleni välittömästi, samoin VOC:n ja WIC:n osakkeet romahtivat Amsterdamin
pörssissä. 768-69
Saadakseen tarpeeksi merimiehiä laivastoon, Amsterdamin
amiraalisto (Admiral college) nosti laivaston palkat ennen kuulemattomaan 30
guilderiin kuukaudelta. Hyvät uutiset mm. kotiin palaavasta Itä-Intian
laivueesta joka oli karistanut englantilaislaivat kannoiltaan nostivat moraalia
ja myös VOC osakekurssia. 769
Sota oli alkanut tappiolla ja laskenut mielialoja, mutta
Downingin odottamaa sisäistä hajaannusta ei tapahtunut, vaikka sisämaan
provinssit eivät innostuneet sodasta Englantia vastaan. YP onnistui Hollannin
johtamana mobilisoimaan resursseja sellaisella tehokkuudella suhteessa väestön
kokoon, että yksikään Euroopan monarkia ei pystynyt vastaavaan. 769 à kolmiportainen rakenne ja
desentralisaatio eivät siis näyttäneetkään olleen sellaisia heikkouksia, kuin
Euroopan hoveissa uskottiin
Munsterin paineen alla itäiset provinssit ymmärsivät, että
Hollanti on niiden ainoa turva, eikä Hollanti auttaisi ilman valmiutta
yhteistyöhön. Munsterin joukot hyökkäsivät sisämaan puolelle 1664
englantilaisten apujoukkojen tukemana ja vasta marraskuussa ranskalaisjoukkojen
avustaman itäinen rintama saatiin stabiloitua. 770
The crucial
factor in the Republic’s surviving the setbacks of 1664-6, without caving in,
and finally emerging triumphant, was indeed the attitude of the populace. 771
Koska kansa tuki hallintoa joutuivat johtavat orangistit ja
Englantimieliset henkilöt jäivät vaille tukea kotimaakunnissaan ja
yleissäädyissä. 771
Nuoren Williamin rooli oli visainen pulma molemmille sotaa
käyville maille. Koska sodalle oli vahva kansan tuki, joutuivat orangistit
hyväksymään se, että nuoren ruhtinaan oli otettava etäisyyttä Kaarle II:een,
mutta samalla oli mahdollista lähentää hänen suhteitaan Brandenburgin
sukuhaaraan. 772
1666 YP:n strateginen asema parantui. Ranskan invaasio ja
Englannin tukien kuivuminen pakottivat Munsterin ruhtinaspiispan tekemään
rauhan, jossa hän vetäytyi kaikilta valloittamiltaan alueilta. Tanska-Norja joka
oli aluksi liittoutunut Kaarlen kanssa vaihtoi puolta ja sulki Tanskan salmet
englantilaisilta laivoilta. YP:n lähettämä laivasto auttoi Tanskaa
varmistamaan, ettei Englanti pystynyt murtamaan salmien sulkua, ja vuonna 1666
yksikään englantilainen laiva ei purjehtinut Itämerelle tai sieltä pois.
772-773
Itä-Intiassa VOC ajoi englantilaiset meriltä ja kaappasi
lukuisia englantilaisten linnoituksia. Välimerelle Englanti ja Hollanti halvaannuttivat
toistensa kaupankäynnin, mikä hyödytti Genovaa ja Ranskaa. Pohjoisilla vesillä hollantilaiset
merirosvot alkoivat kaapata englantilaislaivoja kiihtyvällä tahdilla. Yhteensä
noin 500 englantilaislaivaa kaapattiin, joista moni huutokaupattiin Espanjassa.
773
Taistelut
merillä jatkuivat kuitenkin kiivaina ja melko tasaisina. à But whilst the Dutch had the money, munitions, and stores to keep on
fitting their fleets, Charles II and Parliament were unable to keep it up. The
cost was tremendous and English maritime commerce almost completely paralysed.
Loss of trade and ships, shortages of stores, and the impact of the Great Plague
and Fire of London all contributed to heat London over the winter of 1666-7,
the colliers being kept away by the Dutch navy and privateers. 773
è psykologisesti YP oli voittanut jo
vuoden 1666 loppuun mennessä
1667 aikana hollantilaiset saartoivat Kaakkois-Englannin ja
kesäkuussa De Ryuter toteutti kuuluisan hyökkäyksensä Medwayhin, jossa mm.
poltettiin vihollisen laivoja ja Englannin lippulaiva Royal Charles hinattiin
pois. 773
Karibiallakin hollantilaiset alkoivat päästä niskan päälle. 1667
seelantilaisten seitsemän laivan ja tuhannen miehen retkikunta valtasi
englantilaisten linnoituksen Paramaribossa ja sai sen kautta hallintaansa koko
Surinamin kolonian, jossa voitiin tuottaa paljon sokeria. WIC
valtasi myös Tobagon takaisin. 774
Peace was
signed at Breda in July 1667. Under the terms, England kept New York, but
returned St Eustatius and Saba, ceded Surinam and the former English West
African base of Cormantine, now “Fort Amsterdam”, surrendered her long-standing
claim to Pola Run in the Banda Islands, conceded the principle of ‘Free Ship,
Free Goods’, and agreed to modify the Navigation Act to allow Germany to be
defined as part of the Republic’s natural hinterland. 774
Bredan rauha oli voitto tasavallalle, Hollannin maakunnan
tasavaltaisille, De Ryuterille ja laivastolle sekä de Wittin veljeksille.
Orangisteille sota päättyi häpeään ja nöyryytykseen. 774 à Henri Buat, Buat conspiracy,
googleta jos kiinnostaa enemmän
The Republic
in conflict with Louis XIV
Ludvigin valtakauden alussa Ranska ja YP olivat liittolaisia.
Vuoden 1662 sopimus hyödytti tasavaltaa paljon ja republikaanit saivat Ranskan
liitostaan vastapainoa orangistien yhteyksille Stuarteihin. 776
Yet, from the
outset, tensions arose to disturb this incipient amity between France and the
Republic. Two principal sources of friction, one strategic and territorial, the
other economic, eroded Franco-Dutch concord and proved decisive in shaping the
subsequent course of great power politics. 777
Ensimmäinen kysymys koski Espanjan Alankomaita. Espanja oli
vetäytymässä Etelä-Alankomaista juuri sillä hetkellä, kun Ludvig rakensi
maailman vahvinta armeijaa. Voimatyhjiö alueelle syntyi siis juuri sillä
hetkellä, kun Ranska oli vahvistumassa sotilaallisesti. 777
Toinen jännite koski kaupankäyntiä ja kolonioita. Ennen
vuotta 1662 Ranska oli niin kiivaasti halunnut turvata yhteistyönsä tasavallan
kanssa, että se ei ollut tehnyt juuri mitään hollantilaisten tunkeutumiselle
Ranskan markkinoille tai sille, että hollantilaiset hallitsivat ranskalaisten
tuotteiden kuljetusta. 1660-luvulla hollantilaisten kaupallinen menestys
Ranskassa kuitenkin ärsytti ranskalaisia kauppiaita ja Ludvig aloitti
merkantilistisen ohjelman, joka kohdistui hollantilaisten intressejä vastaan
niin Euroopassa kuin valtamerillä. 778-9
1664 Colbertin uusi yleistariffi ei nostanut hollantilaisten
kustannuksia yleisesti ottaen kovinkaan paljon. Tuontisokerille asetettiin
kuitenkin korkea tariffi, mikä oli kova isku Amsterdamin sokerinhienonnusteollisuudelle.
Amsterdam sai Ranskan mielestä raakasokerinsa laittomasti Ranskan Länsi-Intian
kolonioista, ja Ludvig halusi varata tämän raaka-aineen yksinomaan ranskalaisen
sokeriteollisuuden käyttöön. 779
Also in 1664,
Louis set up the new state-backed French East, and West, India Companies,
marking the commencement of a regular French East India traffic and a new and
more dynamic phase of French trade and colonization in the New World. 779
Keväällä 1667 Ludvig ei enää pelännyt että Englanti voisi
alistaa Hollannin ja saavuttaa siten herruuden maailmankaupassa, joten hän
päätti ottaa kaiken vielä saatavissa olleen hyödyn irti Englannin ja Hollannin
välisestä sodasta. 780
In
particular, two initiatives transformed the situation: the publication of
Colbert’s second tariff list, in April 1667, and the entry of French troops
into the Spanish Netherlands. 780
Uudet tariffit kohdistuivat tekivät monien tuotteiden
tuonnista Ranskaan huomattavasti aiempaa kalliimpaa, mikä johti shokkiin ja
suuttumukseen hollantilaissatamissa ja tariffit vaikuttivat moneen tasavallan
tuotannonalaan. 780
Huhtikuussa 1667 ranskalaiset joukot ylittivät rajan ja
saapuivat Espanjan Alankomaihin. Espanja pyysi jatkuvasti apua YP:lta ja
uhkasi, että se saattaa antaa Etelä-Alankomaat Ranskalle vaihtokaupassa, jossa
se itse saisi Roussillonin ja Ranskan Navarren, mutta de Witt oli oikeassa kun
piti uhkausta bluffina. 780
Kun Madrid käski Brysselin kenraalikuvernööriä käymään uusiin
neuvotteluihin YP:n kanssa, Espanjan hovi ohjeisti häntä tarjoamaan
tasavallalle Ostendia, Brugesia ja Dammea pantiksi miljoonan guilderin lainasta
ja sotilasavusta. De Witt ja Hollannin johto kävivät neuvotteluihin
espanjalaisten kanssa antaakseen psykologista painetta ranskalaisille. 780-81
Finally,
forced to act, however uninviting the courses open to him, De Witt opted for
what became known as the Triple Alliance of 1668. This was an armed coalition
of the Republic, England, and Sweden, formed to mediate between France and
Spain. 781
Allianssi vaati vihollisuuksien välitöntä lopettamista ja neuvoi
Espanjaa luovuttamaan Ranskalle joko Luxemburgin tai Franche-Comten sekä ne laajat
alueet jotka Ranska oli vallannut. Allianssin tavoitteena oli siis lepytellä
Ludvigia, mutta salaisessa sopimuksessa kolme maata sitoutuivat aseelliseen
interventioon Ranskaa vastaan jos Ludvig kieltäytyisi tottelemasta. à De Witt tried
this by means to Stop Louis without sacrificing the Republic’s officially still
friendly relationship with France. 781
Näkemykset siitä, miten suhtautua Ranskaan ja Espanjaan,
jakoi Hollannin “States party blockia.” Vaikutusvaltainen regentti Coenraad van
Beuningen, joka oli ollut lähettiläänä Pariisissa ja oli tasavallan kokenein
diplomaatti, arvioi salaisessa raportissaan States Generalille vuonna 1688
Ludvigin olevan niin vihamielinen tasavaltaa kohtaan, että YP:n piti hakea
liittoa Espanjan ja keisarin kanssa ja aloitettava vahvat toimenpiteet Ranskan
merkantilistista politiikkaa vastaan. 781-82
van Beuningenin näkökanta sai Amsterdamissa enemmän
kannatusta kuin de Wittin, sillä Ludvigin tariffit olivat vihastuttaneet
kaupunkilaisia ja koska Espanja ja Espanjan Amerikka olivat olleet vuodesta
1647 tasavallan kaksi tärkeintä markkinaa. Siksi
Amsterdamissa kannatettiin läheistä suhdetta Espanjan kanssa. 782-83
Louis bowed
to the Triple Alliance and halted the advance of his armies in the south
Netherlands, but rarely concealed his fury at the Dutch role in his being
thwarted. From this point on his diplomacy and mercantilism assumed an
aggressively anti-Dutch character. 783
è Ranskan kauppakomppaniat aloittivat maailman
merillä kampanjoita, jotka oli tähdätty hollantilaisia vastaan. Ludvig etsi
myös liittolaisia tasavallan itäpuolisista saksalaisvaltioista. 783
YP:n tiedustelu ei ollut lainkaan kartalla siitä, että Ranska
ja Englanti olivat solmimassa salaista sopimusta yhteisestä hyökkäyksestä
tasavaltaan. De Wittille tuotti vaikeuksia myös Amsterdamin ja Hollannin
orangististen kaupunkien lähentyminen. Van Beuningen ja Gillis Valckenier
kannattivat merkantilistista vastahyökkäystä, jota Ludvigin tariffien
kurittamat Leiden ja Haarlem kannattivat. 784
States General päätti lopulta Ranskaa vastaan suunnatusta taloudellisesta
kostosta tammikuussa 1671. Pakettiin kuului ostoboikotteja ranskalaisille
tuotteille, ja loppuvuodesta Hollanti päätti vielä rajummista taloudellisista
toimista Ranskaa vastaan. 784-85
Hyökkäyksestä
tasavalta vastaan oli kuitenkin jo sovittu.
Louis
completed his plans for the encirclement, and breaking, of the Republic, with
his alliance with Cologne of January 1672. France and England, together with
Cologne and Munster, were now poised to overwhelm the Republic, destroy its
power and independence, and despoil it of substantial territory and most of its
colonies. 785
The twilight
of the ‘true freedom’
-
tässä
kappaleessa todella mielenkiintoista, mutta väikkäri-idean kannalta ei ehkä
niin relevanttia, asiaa poliittisfilosofisesta keskustelusta joka koski mm.
uskonnollista suvaitsevaisuutta, Orangen suvun asemaa tasavallassa,
republikanismista ja stadholder -instituutiosta jne.
31. 1672: The Year of Disaster
Tukkaan tuli niin perkeleesti taisteluissa ja kansanjoukot vaativat
Orangea stadholderiksi, mikä tapahtuikin.
Vroedschapeja puhdistettiin, joskin kohtuullisen kevyesti. Kansa vaati erityisesti
Loevesteinilaisia puhdistettavaksi raadeista ja julkisesta elämästä ja
muutenkin miliisit, killat ja muut alempien keskiluokkien instituutiot vaativat
lisää oikeuksia keskiluokille regenttien vallan vastapainoksi.
32.
The Stadholderate of William III, 1672-1702
From the “Year
of disaster” to the peace of Nijmegen, 1672-1678
Katastrofivuoden 1672 kesään mennessä suuri osa tasavallasta
oli ranskalaisten tai munsterilaiten hallussa ja loppuosat olivat kapinoiden ja
poliittisen levottomuuden kourissa. Ainoa maakunta jota ei ollut valloitettu ja
jonka yli kapinat eivät pyyhkineet oli Friesland. 807
Vroedschapien puhdistusten jälkeen nuori stadholder piti Hollantia ja
Seelantia tiukasti otteessaan. à Of 460 regentis in Holland, in 1672,
he had replaced 130 as politically undesirable. Some never subsequently
regained their previous influence… Large sums of regent, as well as merchant,
capital left the Republic in 1672. à
moni muutti Antwerpeniin 808
But if many
were removed Orange could not abolish the division of the regent body into
rival ideological and clientage blocs. 808 à ideologiset jakolinjat olivat liian
syvälle juurtuneita, että ne olisi voinut poistaa puhdistamalla vroedschapeja
The
Stadholder’s purges ended the rioting and political turmoil; but the
disturbances of the summer of 1672 left a lasting impression on Dutch society
and not least on the political elites themselves. The spectacle of mass
insurrection against unpopular office-holders and policies excited ambition in
some, and anxiety in others, which did not simply vanish in September 1672. 809
William III oli saavuttanut vahvimman poliittisen aseman
suhteessa Hollantiin kuin yksikään aiempi stadholder. Hänen suosikkinsa ja
heidän korruptoituneet metodit aiheuttivat kuitenkin heti alusta alkaen
ärtymystä, joka ylsi vroedschapeihin asti. 810
The Holland
regents of the De Witt era may have been corrupt too. But it was not long
before many observers concluded that the Stadholder’s underlings were decidedly
worse and by concentrating local power in few hands, were forging petty
despotism and creating more disorder and resentment than their predecessors. 811
Kuin ihmeen kaupalla tasavalta pelastui vuosien 1672-73
aikana. States General sai liittolaisikseen Brandenburgin ja keisarin, joiden
armeijoita vastaan Ludvig joutui hajauttamaan Alankomaiden joukkojaan eikä marsalkka
Luxembourg onnistunut saamaan koko tasavallan aluetta haltuunsa. Englanti ja
Ranska suunnittelivat yhteiskampanjaa tasavallan murskaamiseksi merellä, mutta De
Ruyter teki määrällisesti ylivoimaiselle viholliselle monissa taisteluissa niin
suuria vahinkoja, että tasavalta pelastui. 812
The effect of
the three victories of 1673 was far-reaching. In England, the setbacks,
combined with the impact of the Dutch privateering campaign, on English
seaborne commerce, not only in home waters, but off North America, Spain, and
in the Caribbean, an impact considerably greater than in the previous two
Anglo-Dutch Wars, made it impossible for Charles II to continue. 812
è Englannin kauppa kärsi niin pahoin ja
joillain sektoreilla suorastaan halvaantui, että sodasta tuli Englannissa hyvin
epäsuosittu eikä Kaarlella ollut muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä sodasta.
812-13
The
Anglo-Dutch peace of February 1674 reflected the Dutch successes at sea. The
treaty, despite the Dutch collapse in 1672, brought England no gains at all.
813
Elokuussa 1673 Espanja liittyi sotaan tasavallan ja keisarin
puolelle pakottaen ranskalaiset pienentämään armeijaansa tasavallan alueella,
mikä antoi Williamille sotilaallisen aloitteen. Hänen ensimmäinen voittonsa oli
ranskalaisen linnoituksen valtaaminen Naardenissa. Myöhemmin syksyllä tasavallan
ja keisarin joukot hyökkäsivät Kölnin alueelle, mikä pakotti ranskalaiset
vetäytymään Ijsselille. Utrechtissa katoliseksi muutettu katedraali riisuttiin
jälleen kuvista ja maalauksista jotka väkijoukko poltti nuotiossa kirkon
ulkopuolella. 813
Kaksi kuukautta Englannin jälkeen Munsterkin pakotettiin nöyryyttävään
vetäytymiseen sodasta. Syksyyn 1673 asti ruhtinaspiispa uskoi liittävänsä
Munsteriin suuria alueita, mutta vuoden 1674 rauhassa hän ei saanut mitään. 813
Toukokuussa 1674 ranskalaiset vetäytyivät Ijsselin linjalta
ja Gelderlandista ja Overijsselistä. Tasavallan joukot miehittivät taas
linnoitukset, joista ranskalaiset olivat poistuneet. Myös Lingenin alue
valloitettiin takaisin. 813
Huhtikuussa 1674 Ludvigilla oli kaikista valloituksistaan
jäljellä enää kaksi linnoituskaupunkia, Grave ja Maastricht. Tasavallan armeija
oli vahvistunut huomattavasti kahdessa vuodessa ja se oli taas voimakas tekijä
sotilaallisesti. Tasavallalla oli liittolaisia, jotka suojasivat sitä mahdolliselta
uudelta ranskalaisten invaasiolta. Nuori stadholder sai osakseen ylistystä. 813
Hollannin maakuntakokous äänesti sen puolesta, että Hollannin
käskynhaltijuudesta tehdään jatkuva ja perinnöllinen järjestely, ja että
käskynhaltijuus periytyy Orange-Nassaun suvun mieslinjaa pitkin. 813-814
With the end
of the French occupation, and prospect of reintegrating Utrecht, Gelderland,
and Overijssel, party-factional and ideological tensions revived. à Utrechtissa kansa esitti vetoomuksia,
joissa tuomittiin vanhojen regenttien toimet, heidän liiallinen
suvaitsevaisuutensa ja julkisen kirkon laiminlyönti. 814
The States
General agreed to readmit the three recently liberated provinces to the Union,
in April 1674; but, at the same time, required them to submit to changes to
their provincial systems of government which the Generality, on the
recommendation of the Stadholder, deemed advisable. 814
è States General ei siis ainoastaan
valtuuttanut stadholderia puhdistamaan niitä henkilöitä joiden toimia hän ei
hyväksynyt, vaan antoi hänelle myös valtuudet muuttaa maakuntien proseduureja,
mikä antoi hänelle sellaista poliittista valtaa, jota aiemmilla stadholdereilla
ei ollut ollut. 814-815
è
During these
months, before finalization of the new regime in the east, the Prince’s friends
were extremely active building his, and their, influence, and advancing the
Orangist-Voetian bloc. 815
Gelderlandin maakuntakokous tarjosi Williamille Gelderlandin
herttuan arvonimeä ja formaalia suvereeniutta maakunnassa. William hämmästyi
vastalauseiden vyöryä joka varsinkin Hollannista ja Seelannista kuului – hän
luuli jo 1672 puhdistusten hiljentäneen ”Louvenstanilaiset” lopullisesti, mutta
näin ei ollut käynyt, ja regenttien lisäksi myös keskiluokat protestoivat
voimakkaasti. 815
Gelderlandin
asia osoittautui suureksi virhearvioinniksi Orangelta. 817
The
Louvensteiners gained a psychological and propaganda victory, having swayed
many to ‘look now upon the Prince as a man of great dissimulation, and of great
ambition, but, since the businesse of Guelderland, not of that prudent conduct
he was esteemed for. 816
William lopulta kieltäytyi herttuan arvosta, mutta hän teki
maakunnan reglementiin suuria puhdistuksia ja hankki ennen näkemättömän
kontrollin maakunnan asioihin. 817
Gelderlandin
jupakka etäännytti kansaa Williamista. à Where, initially, his popular appeal had been his foremost weapon,
after 1675, William III relied chiefly on behind-the-scenes influence, power of
patronage, and twisting arms. 818
Ennen näkemätön valtionvelka ei mahdollistanut verojen
pienentämistä, mikä myös söi Williamin kansansuosiota. 818
Armeija oli taas iskukunnossa, mutta sen kustannukset olivat
valtavat. Tasavalta kuitenkin pystyi valtavista veloistaan huolimatta sotimaan
vihollistensa ihmetykseksi aina vuoteen 1676 asti, jolloin armeijan vahvuus oli
jo 90 000 miestä. 818
The plight of
the overseas trading system, and the rest of the economy, was serious. The
catastrophe of 1672 had resulted in a slump of great severity. 818 à
talous kuitenkin virkosi samalla kun tasavallan sotaonni kääntyi, mutta
virkoaminen oli vain osittaista…
Williamilla ja hänen nuorella serkullaan Frieslandin stadholderilla
Hendrik Casimirilla oli vaikea keskinäinen suhde, vaikka aiemmin Orangen suvun
päämiehet olivat vaalineet hyviä suhteita serkkuihinsa ja sukuunsa. 820-21
Many aspects
of the new regime were open to criticism, and, early in 1677, as opposition
stiffened, the Prince suffered a serious setback. The French had invaded the
Spanish Netherlands, captured Valenciennes, and set siege to St Omer. William,
with 30, 000 Dutch, Spanish, and Austrian troops, attempted to relieve the
city, but was repulsed with heavy loss, in April, at the battle of Mont Cassel.
822-23 à
tappio synnytti kritiikkiä Williamin tavalle johtaa armeijaa
Orange hoped
to strengthen his hand – in, and outside, the Republic – by clinching his
long-projected marriage to Princess Mary. à William lähti Englantiin kosiomatkalle ja häät vietettiin myöhemmin
Lontoossa. William pyysi Kaarlea auttamaan rauhanteossa Ranskan kanssa. Uusi
Englannin ja tasavallan välinen sopimus solmittiin valtioiden ystävyyden
merkiksi Haagissa 10.1.1678. 824
Ludvigin vastaveto oli kosiskella Hollannin States
party-factionin (siis miten tämän nyt jumalauta kääntäisi?!?!) ja
hyväksikäyttää Orangen ja Amsterdamin välistä kitkaa. Hän yritti saada
tasavaltalaiset luopumaan ulkomaisista liittolaisistaan ja tekemään
erillisrauhan Ranskan kanssa. Hän kuiskutteli Hollannin rauhanneuvottelijoiden
korviin, että korvauksena erillisrauhasta hän olisi valmis korvaamaan vuoden
1667 tariffit vuoden 1664 tariffeilla, jotka olivat paljon suotuisammat Hollannille
ja erityisesti Amsterdamille ja Leidenille, jotka kärsivät korkeista
tariffeista ja Englannin vahvistuneesta kaupallisesta asemasta. 824
During the spring
of 1678, the rift between Orange and Amsterdam became open and bitter.
Burgomaster Hooft, leading the peace drive, swayed most Holland towns to press
for acceptance of Louis’s offer. The Prince warned the provincial assemblies of
the harm that would be done to the Republic’s reputation and interest, should
it leave its allies in the lurch. For some months, he succeeded in holding up
the peace talks as well as the large army cuts proposed by Holland. But, during
June, the States party-faction in the States of Holland, led by Hooft and
Paets, secured a vote in the States General for the immediate cessation of
hostilities. 824-25
Juuri kun näytti siltä että Hollanti oli voittanut, Ludvig
sekoitti koko kuvion ilmoittamalla ettei luopuisi Monsin piirityksestä tai
evakuoisi kaupunkeja jotka oli luvannut luovuttaa ennen kuin Ranskan
liittolainen Ruotsi saisi takaisin valtaosan alueista joita se oli hävinnyt
Brandenburgille. Hollanti suuttui ja perui tulitauon ja äänesti sen puolesta
että rauhaa ei solmittaisi ennen kuin rajakaupungit oli evakuoitu. 2.8 Orange
Hollannin siunauksella eteni Monsiin 35 000 miehen armeijan kanssa, joka
koostui alankomaalaisista, espanjalaisista ja brandenburgilaisista. Ludvig
tajusi virheensä ja vetäytyi nopeasti rajakaupungeista ja kumosi vuoden 1667
tariffilistan. Rauha solmittiin Nijmegenissä neljä päivää myöhemmin, mutta
koska virallista vahvistusta rauhasta ei saatu Orangen armeijalle, se hyökkäsi
ranskalaisten kimppuun Monsissa. 825
Hollanti sai poliittisen voiton ja himoitsemansa tariffien
alennuksen, joka auttoi huomattavasti 1680-luvun taloudellisessa virkoamisessa.
Voiton hinta oli kuitenkin kova. à
Orange’s
mortification was shared by the Emperor and Spain as well as the Elector of
Brandenburg who, owing to the separate Franco-Dutch peace, failed to gain
western Pomerania – France being free to support Sweden’s refusal to give it
up. For years afterwards the Republic was burdened with the reputation of being
an untrustworthy ally, concerned only with its commercial interest. 825 à YP siist
teki lopulta erillisrauhan Ranskan kanssa?
From Nijmegen
to the revocation of the edict of Nantes, 1678-1685
Rauhan solmimisen jälkeen Hollannin tasavaltalaiset halusivat
ylläpitää ja vahvistaa rauhaa Ranskan suhteissa, sillä se oli heidän mielestään
varmin tae tasavallan hyvinvoinnille ja kaupan kukoistukselle. He myös
uskoivat, että rauhan ansiosta tasavallalla ei olisi tarvetta ylläpitää suurta
ja kallista armeijaa. Orange ja hänen lähipiirinsä puolestaan näki rauhan
lähinnä väliaikaisena tilana ja Ranskan suurimpana turvallisuusuhkana
tasavallalle. 825-26
Myös sisäpoliittiset asiat jakoivat tasavallan poliittista kenttää.
Ranska oli juuri vetäytynyt Maastrichtista ja Orange halusi puhdistaa kaupungin
raadin. Hollannin pienemmät kaupungit kuitenkin kannattivat tässä asiassa
Orangea ja muista maakunnista vain Friesland ja Groningen olivat Amsterdamin
kannalla, joten States Generalissa annettiin Orangelle siunaus puhdistuksiin. 826
Orange hoiti hallintoa suosikkiensa kautta, jotka
häikäilemättömän korruptoituneina olivat usein paikallisesti vihattuja, mikä ei
haitannut Orangea. Hänelle pääasia oli se, että hänen tahtonsa ajettiin läpi
tyylistä välittämättä. 826-27
Williamin järjestelmän avoin korruptoituneisuus oli niin
räikeä poikkeus de Wittin hallintotavasta, että se ei jäänyt kansalta
huomaamatta. Williamin uskottu mies Odijk ei jäänyt kiinni mistään, mutta monet
Williamin suosikeista ajautuivat niin pahoihin skandaaleihin että Williamin oli
irtisanouduttava heistä, ainakin väliaikaisesti. 827
1679 Ludvig anneksoi alueita Espanjan Alankomaiden
raja-alueilta. Samaan aikaan Ludvig tarjosi YP:lle ystävyyssopimusta, jonka
Amsterdam, Friesland ja Groningen halusivat hyväksyä, mutta Orange suostutteli
muut maakunnat vastustamaan sitä. Ranska uhkasi suotuisien tariffien
menetyksellä, jos tasavalta ei suostuisi Ludvigin tahtoon. 829
Never was
Louis’s position in Europe stronger than in the early 1680s. The Stadholder’s
contention that Nijmegen made France stronger, and the coalition opposing her
primacy weaker, proved substantially correct. 830
Helmikuussa 1682 Ranska lisäsi painettaan Espanjan
Alankomaita kohtaan saartamalla Luxemburgin. Espanjan ministerit vaativat
Haagilta sotilasavustusta: 8000 sotilasta, kuten maiden välisessä sopimuksessa
vuodelta 1673 oli määritelty. 830
Amsterdam ja monet muut kaupungit eivät halunneet lähettää
joukkoja, mutta Orange vetosi puheessaan Espanjan auttamisen puolesta, sillä
hänen mielestään koko Eurooppa oli vaarassa joutua Ranskan orjuuteen jos sitä
vastaan ei taisteltaisi. 830
States Generalissa joukkojen lähettämisen puolesta päätettiin
äänin 5-2, Frieslandin ja Groningenin vastustettua ehdotusta. Mitään ei
kuitenkaan tapahtunut, sillä Ludvig lopetti Luxemburgin piirityksen. 830
Alkuvuodesta 1683 Ludvig sijoitti jälleen joukkoja Espanjan
Alankomaiden rajalle tietäen, että turkkilaisten uhkaama keisari ei pystyisi
puuttumaan tilanteeseen, ja Ludvig jopa salaisesti kannusti turkkilaisia
hyökkäämään. 830
Espanja pyysi jälleen tasavallalta apujoukkoja, jotka
poliittisen vääntämisen jälkeen lähetettiin, mutta pidettiin reservissä. 830-31
The Prince
now decided that it was essential to raise extra troops and improve the army’s
readiness, if the United Provinces were to persuade either Louis, or potential
allies, that they were serious about checking French might in the Low
Countries. 831
Orange ja raad kehottivat provinsseja kasvattamaan
armeijaa 16 000 miehellä ja äänestämään tarvittavien varojen puolesta. Kehotus sai kannatusta lähes koko Hollannin
maakunnassa, mutta ei Amsterdamissa, Leidenissä ja Delftissä, ja koska kyse oli
finanssiasiasta, päätöksen olisi pitänyt olla yksimielinen, joten se ei mennyt
läpi. Myös Frieslandissa ja Groningenissa kehotus jakoi mielipiteitä tuttujen
jakolinjojen mukaisesti. 831
Poliittisen väännön ollessa käynnissä Ranska valtasi kaksi
raja-alueen kaupunkia, jotka Nijmegenin rauhan myötä piti jättää tasavallan
puskurivyöhykkeeksi. Hollannin maakuntakokouksen enemmistö päätti lähettää
Orangen johtaman erityislähetystön Amsterdamiin. 831-32
Amsterdamin vroedschap tiivisti rivinsä ja tuki Van
Beuningenia. Lukuisissa intensiivisissä tapaamisissa kaupungintalossa
Amsterdamin vroedschap intti, ettei Ludvigia pidätellä 16 000
lisämiehellä eikä tasavallan pitäisi ottaa riskiä joutumisesta talouden
tuhoavaan sotaan Ranskaa vastaan muutaman Espanjalle kuuluvan pikkualueen
takia. 832
è Orange poistui raivoissaan
Amsterdamista kun kaupunki ei taipunut ja jopa tavan kansa oli uskaltautunut
moittimaan kaduilla hänen ylhäisyyttään 832
Seuraavaksi William taivutteli muita Hollannin kaupunkeja
hyväksymään lisäjoukoista päättämisen enemmistöäänen perusteella, mikä oli vastoin
maakunnan sääntöjä, jotka oli säädetty 1581 ja uudelleen 1651. Lisäjoukoista
kuitenkin päätettiin määräenemmistöllä mikä tietenkin raivostutti Amsterdamin,
joka syytti muita kaupunkeja sääntörikkomuksesta. 832-33
Myös Friesland ja Groningen pysyivät Stadholderinsa Hendrik
Casimirin johdolla lisäjoukkojen vastaisessa kannassaan. 833
Seelannissa Middelburg vastusti lisäjoukkohanketta
itsepäisesti. Kevään aikana kävi selväksi, että William ei voinut saada
tahtoaan läpi, sillä julkinen mielipide Hollannissa ja Seelannissa oli häntä
vastaan ja republikaanien puolella. 83-34
è All
prospect of mobilizing an effective coalition to block Louis XIV’s acquisition of
Luxemburg had, by May 1684, evaporated. 834
YP:n kahteen leiriin jakautunut poliittinen kenttä keskusteli
nyt siitä, millaiseen sovintoon Ranskan kanssa voitaisiin päästä koskien kiisteltyjä
Espanjan Alankomaiden alueita.
Groningenin kaupunki halusi, että Ranskan kanssa solmittaisiin
sen tapainen ystävyyssopimus, jota Ludvig oli ehdottanut 1679. Ludvig tarjosi
kuitenkin erilaista sopimusta, johon kuului 20 vuoden aselepo Espanjan
Alankomaissa ja Ranska pitäisi Luxemburgin ja hiljattain valloittamansa alueet.
834-35
Amsterdam esitti tarjouksen hyväksymistä, Stadholder esitti sellaisen
aselevon esittämistä Ludvigille, joka koskisi myös Ranskan ja keisarikunnan
rajaa ja antaisi Williamille kompensaatiota
hänen menettämistään tiluksista Luxemburgissa ja Orangen
ruhtinaskunnassa. 835
Hollannin maakuntakokous äänesti Ludvigin tarjouksen
hyväksymisen puolesta 16.6. States General äänesti aselevon solmimisen puolesta
äänin 5-2 Seelannin ja Gelderlandin vastustettua. 835
Sopimuksen ratifiointi meni tiukalle kun William kätyreineen
yritti vielä vaikuttaa eri maakunnissa sopimuksen mitätöinnin puolesta, mutta
lopulta States General ratifioi aselevon äänin 4-3. 835
è Orange
had suffered another serious blow to his prestige, The European crisis was
settled, in August 1684, in a manner favourable to France – at the insistence
of Amsterdam. 835
William otti kuitenkin opikseen ja alkoi säätää
politiikkaansa suuntaan, johon kuului enemmän dialogia ja kompromisseja ja
pyrkimys muodostaa aiempaa laajempi kannattajakunta. Hän alkoi lähentyä
erityisesti Van Beuningenin jälkeen kahta tärkeintä amsterdamilaispoliitikkoa, Witseniä
ja Huddea. 836
Hänen uuden politiikkansa suunta nähtiin armeijan ja
laivaston rahoitusta koskevissa kysymyksissä. Amsterdam halusi leikata armeijan
menoja ja kasvattaa laivastomenoja. William ymmärsi Amsterdamin väitteet siitä,
että liian matala investointi laivastoon oli antanut Englannille merten
herruuden. Kun William osoitti ymmärtävänsä Amsterdamin huolet, hän sysäsi
sisämaaprovinsseille valtavaa painetta laivastokulujen lisäämiseksi. 836
è William
III was never again to undertake a major initiative without first securing the
collaborating of Amsterdam. 836
William myös haki sovintoa serkkunsa, tasavallan toisen
Stadholderin Hendrik Casimirin kanssa.
With his
chief adversaries placated, Orange was free to rebuild his influence, and that
of his supporters in the Holland town councils, by balancing the factions,
sharing offices, and patronizing both wings of the public Church. 837
Nantesin ediktien kumoaminen Ranskassa 1685 johti valtaviin
hugenottien muuttovirtoihin tasavaltaan ja muutti yleistä mielialaa Ludvigin
vastaiseksi. 840-41
The Republic and the Glorious Revolution, 1685-1691
Mainio vallankumous vaikutti suuresti Britannian,
Yhdistyneiden provinssien ja monen muunkin maan historiaan.
. powerful,
constitutional monarchy, with Parliament increasingly in the ascendant. 841
Mainion vallankumouksen synnyttämä perustuslaillinen monarkia
poikkesi paljon Kaarle II:n ja Jaakko II:n pyrkimyksistä heikentää parlamenttia
ja perustaa absoluuttinen monarkia. 841
Mikään ei antanut syytä ennakoida, että jotain mainion
vallankumouksen kaltaista olisi ollut tuloillaan. Jaakon asema – vaikka hän
olikin katolinen – oli vahva, ja vaikka Williamilla olikin intressejä Britannian
kruunuun hän ei voinut toimia ilman Hollannin tukea ja suostumusta, ja mikään
ei viitannut siihen, että Hollanti ottaisi niin suuren riskin että tukisi
Stadholderinsa sotilaallista seikkailua ulkomailla. 842
YP oli toipunut taloudellisesti vuodesta 1672 aluksi hitaasti,
mutta 1680-luvun puolivälissä se hallitsi rich tradesia ja
kauppakomppanioiden osakkeet nousivat ennätystasoille. Ranska imi suuren osan alankomaalaisista
tuotteista kuten hienosta silkistä, valastuotteista, Itä-Intian tuotteista jne.
Myös hugenottien ja heidän pääomiensa virta pois Ranskasta olivat kovia
taloudellisia iskuja Ranskalle, mutta YP hyötyi niistä. Ranska hyötyi Nijmegenin rauhasta
poliittisesti, muttei taloudellisesti – oli vain ajan kysymys, milloin uusi
kauppasota puhkeaisi Ranskan ja YP:n välille. 843-44
Ludvig aloitti uuden YP:n vastaisen merkantilistisen
aggression elokuussa 1687 kieltämällä hollantilaisen sillin tuonnin Ranskaan,
ellei se ollut suolattu ranskalaisella suolalla. Lokakuussa Colbertin vuoden 1667
tariffit otettiin taas käyttöön, mikä nosti huomattavasti alankomaalaisten
tuotteiden tullimaksuja. 844
Hollannissa toivottiin Ranskan suhteiden lientymistä, sillä maiden
suhteiden kiristyminen vain vahvistaisi Orangea. 844 à Ludvig kuitenkin vain kovensi
merkantilistista linjaansa tasavaltaa kohtaan
Tapahtumien kehitys ja vuoden 1672 muisto saivat Hollannin ja
States Generalin pelkäämään mahdollista Ranskan ja Englannin yhteishyökkäystä
tasavaltaan. William osasi käyttää regenttien pelkoa hyväkseen. 845
Tasavallassa pelko ja epäluuloisuus lisääntyi, kun Jaakko II
pyysi States Generalilta helmikuussa 1688 tasavallan armeijassa palvelleiden
englantilaisten ja skotlantilaisten rykmenttien kotouttamista. Kun tähän ei
suostuttu, Jaakko julkaisi käskyn, jossa hän käski tasavallan armeijassa tai
laivastossa palvelevia alamaisiaan palaamaan kotimaahan. 845-46
Yet, all along,
the decisive factor determining Dutch policy with regard to Britain was the
escalating conflict over commerce between the United Provinces and France. 846
Ludvigin merkantilistinen aggressio tasavaltaa kohtaan teki
Ranskan ja tasavallan välisen sodan puhkeamisen mahdolliseksi, ja sodan
syttyminen voisi jälleen johtaa Ranskan ja Englannin väliseen salaiseen
sopimukseen. 846
Ludvigin talouspolitiikka kuitenkin sai Stadholderin ja
Amsterdamin löytämään toisensa ja tasavalta solmi Ludvigin vastaisen koalition
Habsburgien kanssa. 846
Kesän aikana William oli neuvotellut saksalaisten joukkojen
palkkaamista States Generalin palvelukseen. Näillä joukoilla, 14 000
miehellä, Orange pyrki lievittämään Amsterdamin pelkoa siitä, etteivät itäiset
linnoitukset olisi vahvasti miehitettyjä, kun tasavallan parhaat rykmentit osallistuisivat
invaasioon Englantiin. 847
19.9 William ja Fagel paljastivat strategiansa suuntaviivat
Hollannin maakuntakokouksen salaisessa istunnossa. William pyysi Hendrik
Casimiria hankkimaan tuen hankkeelleen Frieslandissa, ja hänen serkkunsa
onnistui siinä. 847
Amsterdamissa vroedschap jakaantui kun States party
factionin kova ydin halusi vielä yrittää neuvotteluja Ranskan kanssa tariffien
alentamiseksi ja suhteiden parantamiseksi. 847-48
è But
at the critical moment Louis played right into Orange’s hands. Incensed at the
Holland regent’s ‘insolence’ in daring to consider measures of economic retaliation
against France, Louis clapped a general arrest on Dutch ships in French ports,
seizing over a hundred vessels, mostly loading wine, at Bordeaux, La Rochelle,
and Nantes. With that the die was cast. 848
Strategiasuunnitelma paljastettiin Hollannin
maakuntakokoukselle salaisessa istunnossa 29.9. William argumentoi, että Ranska
oli tehnyt suurta vahinkoa tasavallan taloudelle ja sen seurauksena sota
Ranskaa vastaan oli välttämätön. Jos tasavalta valitsisi defensiivisen
strategian, olisi hyvin mahdollista että Ranska ja Englanti yhdistäisivät
voimansa tasavaltaa vastaan kuten vuonna 1672. Williamin mielestä oli parempi vallata
Englanti sillä aikaa kun se oli poliittisesti jakaantunut ja heikko. Englannin
valtauksella voitaisiin murtaa Jaakon absolutismi ja perustaa Britanniaan
Ranskaa ja katolisuutta vastustava parlamentaarinen monarkia, joka voisi tukea tasavaltaa
Ranskaa vastaan. 849
Williamin armeijassa oli 14352 tasavallan armeijan miestä ja
yhteensä 5000 hugenottia ja englantilaista sekä skotlantilaista vapaaehtoista. Williamin
armeija oli koottu siten, että sen piti olla suurempi ja paremmin koulutettu
sekä varusteltu kuin minkä tahansa armeijan, jonka Jaakko pystyisi kokoamaan
sitä vastaan. 849
Armeijan laivaamiseksi Britanniaan amiraalistot, pääasiassa
Amsterdamin ja Rotterdamin, kokosivat 400 kuljetusalusta ja 53 laivan
sotalaivaston saattamaan joukkoja. 850
Diplomatic
observers at The Hague were stunned by the speed and efficiency with which the
Dutch armada of 1688 was fitted out. In terms of ships the Dutch invasion fleet
was some four times as large as the Spanish armada of 1588. The secrecy with
which much of the operation was prepared, and intricate planning which went
into devising such a vast undertaking, were much commented even before the
invasion fleet set sail. 850
Measured as
an organizational accomplishment, the Dutch invasion of Britain, in November
1688, marks the high-point of the Republic’s effectiveness as a European great
power. 850
States General, Hollanti ja William ottivat valtavan riskin
lähettämällä tasavallan parhaat rykmentit ja suuren osan sen kenttätykistöä
myrskyiselle merelle valtaamaan Britanniaa. Jaakkoa vastustavat Whigit
lupasivat tukea valtausarmeijalle, mutta hollantilaiset eivät laskeneet yhtään
ulkopuolisen avun varaan vaan varustivat niin vahvat joukot, että niiden piti
pystyä omatoimisesti kukistamaan kaikki vastarinta. 850
Invaasio oli riskipeliä senkin takia, että Ludvig oli jo
hyvissä ajoin luvannut julistaa sodan tasavallalle, jos se hyökkää Englannin
kimppuun. Ludvig piti lupauksensa kaksi viikkoa invaasion alkamisen jälkeen. 850
Epäsuotuisat tuulet viivästyttivät maihinnousun alkua kuukaudella,
mutta kun tasavallan joukot lopulta nousivat maihin Devonissa, oli kaikille
pian selvää, että hyökkäysarmeija oli vahvempi kuin Jaakon joukot. 851
The Glorious
Revolution reached its climax on 18 December, the day Orange and his army
entered London in triumph. […] Orange was master of England, in control of the
country’s army, navy, and finances long before Parliament met and hesitantly agreed
to make him king in place of James, to rule as joint sovereign with Mary. 852
Tammikuussa 1689 William ja Bentinck suunnittelivat jo
Englannin armeijan joukkojen lähettämistä Flanderiin turvaamaan tasavallan
puskurivyöhykettä odotettua Ranskan hyökkäystä vastaan. 852
William piti hollantilaisjoukkoja Britanniassa vuoteen 1691
asti, sillä hänen vallankumouksensa ja valtansa olivat niin hataralla pohjalla,
että ne olisivat todennäköisesti romahtaneet ilman lojaalien joukkojen
läsnäoloa maassa. 852
Tasavallan joukkojen jakaantuminen Britannian ja manner-Euroopan
välillä aiheutti tukun erilaisia uusia ongelmia ja kysymyksiä. William sälytti
Englannille suuren laivastovastuun, suhde oli kolme hollantilaislaivaa viittä
englantilaista kohti, mikä teki tasavallasta Englantia heikomman merimahdin ja
aiheutti levottomuutta tasavallassa. 853 (Brandon!!!)
Thus, the
underlying contradiction in attitude between Stadholder-king and Holland
regents regarding the fundamental interests of the United Provinces remained
unresolved. While the former remained chiefly concerned with the European
balance of power, and defeating Louis XIV, Amsterdam and the Holland towns were
preoccupied with the security of their state and protecting its shipping and
trade. 854
The last
years of William III’s Stadholderate
The Stadholder-king’s
trump card in Dutch domestic politics between 1688 and 1697 was that scarcely
any regents believed it possible to strike a deal with Louis XIV, or trust him
at all, until France was weakened and his ambition curbed. 854
Ludvigia vastaan pystyttiin puolustautumaan vain liittoutumalla
Englannin kanssa, joten Williamin, josta oli tullut Englannin kuningas, valtaa
tasavallassa ei voitu kyseenalaistaa. Näissä olosuhteissa ei ollut realistista
mahdollisuutta vaihtaa Stadholder-keskeistä järjestelmää konsultoivampaan
Hollanti-keskeiseen järjestelmään a la de Witt. 854
1689-90 Hollannissa republikanismi nosti hetkeksi päätään. Joulukuussa
1689 Amsterdamin vroedschap kiisti Williamin oikeuden valita tuplalistalta
kaupungin seitsemän rauhantuomaria (magistrates), sillä William asui
ulkomailla. 854-55
Amsterdamin edustajat esittivät Hollannin
maakuntakokouksessa, että käskynhaltijan asuessa ulkomailla kaupungin rauhantuomarit
valitsisi tuplalistoilta joko Hollannin maakuntakokous tai maakunnan Hof. 855
Irlannin valtausta suunnitellut ja siihen hollantilaisia
joukkoja, aseita ja laivoja tarvinnut William kavahti kaikkea sisäpoliittista hajaannusta
ja oman auktoriteettinsa kyseenalaistumista tuona kohtalokkaana hetkenä, joten
hän lähetti Bentinckin Haagiin. 855
Amsterdamin vroedschapin vaaleissa helmikuussa 1690
Stadholderin kanssa pitkään yhteistyötä tehneet Witsen ja Hudde olivat taas
voitokkaita ja nimitysasia päättyi Stadholderin voitoksi ja sisäpoliittisten
kiistojen siliäminen ilahdutti Hollannin bisnespiirejä – poliittinen sekasotku
heijastui myös kauppakomppanioiden osakkeiden hintoihin. 856
William vahvisti sisäpoliittista asemaansa ja heikensi republikaanista
vastaleiriään omaksumalla suvaitsevan politiikan: hän julistautui katolisten,
juutalaisten, mennoniittien ja cocceailaisten suojelijaksi – hän oli monen
mielestä aidosti vastakohta Ludvigin suvaitsemattomuudelle ja despotismille.
857
De Wittiläinen ”True freedom” oli Williamin
suvaitsevaisemmasta politiikasta huolimatta ahtaalla. William puolusti
suosikkejaan vaikka nämä olisivat olleet kansan syvästi vihaamia kiristäjiä,
hän esim. puuttui kansan vihaaman baljuwin oikeudenkäyntiin Hollannin Hofissa
ja vaati tälle suurta rahallista kompensaatiota. 857-58
Yhdeksänvuotinen sota oli käännekohta koko tasavallalle, sen
seurauksena sen kauppamahti alkoi heikentyä ja urbanisaatio saavutti huippunsa
ja alkoi hidas deurbanisaatio. 858 ks. Dutch Primacy sivut 341, 359.
Tilastot osoittavat, että reaalipalkkojen ja elintason lasku
Amsterdamissa alkoi vuonna 1688. Vaikka palkat laskivat yhtäkkiä, köyhien vuokrat
kasvoivat mutta suurten asuntojen hinnat laskivat selvästi – Israel pitää tätä
selvänä merkkinä vaurauden vähenemisestä. 859
Tekstiiliteollisuudesta katosi paljon työpaikkoja Leidenissa
ja Haarlemissa ja Hollannille harvinaiset, vaikkakin yhäkin harvat,
kaupunkimellakat kertovat siitä, että kadunmiehet kokivat heikentyneen
taloustilanteen nahoissaan. 859
Rijswikin rauha 1697 näytti täyttävän kaikki States Generalin
tavoitteet: tasavalta sai puskurivyöhykkeensä, kun Ludvig luopui vaateistaan
Espanjan Alankomaihin ja poistui Luxemburgista ja rajavyöhykkeen linnoituksista.
Myös vuoden 1667 vihatut tariffit luvattiin vaihtaa vuoden 1664 tasavallan
kannalta paljon suotuisampiin tariffeihin, mutta Ludvig petti lupauksensa. 860
Lopulta kesäkuussa 1699 tasavalta ja Ranska saivat
neuvoteltua sopimuksen, jossa tärkeimmille hollantilaistuotteille sovittiin
tariffit, jotka olivat jotain vuosien 1664 ja 1667 tariffien väliltä. Sopimus
oli parasta mitä tasavalta saattoi saada, mutta selkkaus Ludvigin kanssa jätti
alankomaalaisten mieleen kytemään, ettei Ludvigiin voinut luottaa lainkaan. 861
Vaikka Yhdeksänvuotinen sota oli ohi, kysymykset koskien
Espanjan perimystä ja sen omistusten uusjakoa loivat varjon Euroopan ja koko
maailman poliittisen tilanteen ylle. 861
Part IV: The
Age of Decline, 1702-1806
36. The
Republic of the Regents, 1702-1747
The new
regime
William III
kuoli Englannissa Hampton Courtissa 19.3.1702. Kuusi päivää hänen kuolemansa jälkeen Heinsius,
Hollannin pensionääri, ilmoitti States Generalille, että Hollanti ei aio
nimittää itselleen uutta Stadholderia. 959
Tämä oli vastoin kuolleen monarkin tahtoa, joka oli jo 1701
yrittänyt suostutella Hollantia tekemään serkkunsa Hendrik Casimirin pojasta Johan
Willem Frisosta hänen seuraajansa Hollannin Stadholderina. Serkkunsa kuoleman
jälkeen William oli yrittänyt taivutella jokaista YP:n provinssia tekemään
Johan Willemista seuraajansa provinssin Stadholderina. 959
Williamin kuolema johti suuriin muutoksiin YP:n luonteessa. Tasavallan
olemassaolon ajan Hollanti ja Stadholder olivat olleet vuoroittain maan poliittisen
elämän keskeisimmät voimakeskukset, ja William III:n kuoltua alkoi tasavallan
toinen käskynhaltijaton aikakausi, joka kesti aina vuoteen 1747 asti. 959-60
Hollannissa tämä regiimin vaihtuminen tapahtui sulavasti, kun
monen kaupungin vroedschap valittiin uudestaan ja moni poliittisessa
paitsiossa ollut regentti tai heidän nuoremmat sukulaisensa tekivät paluun
poliittiseen elämään. 960
Whereas, before,
the Stadholder had regularly intervened in civic politics in Holland, to
concentrate power in the hands of small, informal regent cliques, subservient
to the stadholderate, now the objective was to disperse power, regularize
rotation of offices, and stabilize relations between the regent blocs. 960
Hollannin maakuntakokouksessa voimatasapaino kääntyi nopeasti
Stadholderin ystäviltä States party blockille. 961
William III:n ystävät eivät luopuneet asemistaan ja
rahantekomahdollisuuksistaan ilman taistelua, vaan he ehdottivat uuden
kapteeni-kenraalin nimittämistä, koska tasavalta oli yhä sodan partaalla
Ranskan kanssa. He ehdottivat tehtävään valittavaksi Tanskan prinssi Yrjöä,
joka oli Englannin uuden monarkian Annen puoliso. Yrjöstä he uskoivat saavansa
itselleen uuden suojelijan Williamin tilalle. Orangistit kuitenkin hävisivät
Amsterdamin vroedschapissa ja ehdotus mitätöitiin. 961
Friisinmaa ja Groningen eivät vaatineet, toisin kuin vuonna
1651, että Unionin sääntöjen takia muiden maakuntien on nimettävä itselleen
Stadholderit. Nämä kaksi maakuntaa kuitenkin halusivat että heidän nuori
Stadholderinsa tunnustetaan Orangen ruhtinaana ja että hänestä tehtäisiin muita
armeijan kenraaleita arvokkaampi jalkaväen kenraali, mikä valmistaisi häntä
ottamaan ajan myötä tasavallan kapteeni-kenraalin tehtävän ja muidenkin
maakuntien käskynhaltijuuksia hoitaakseen. 961 à
This was vigorously opposed by republican regents in Holland, Zeeland and the
eastern provinces.
Johan Willem Frison oikeutta Orangen ruhtinaan titteliin
heikensi sekin, että Preussin uusi kuningas (kuka???) oli Frederik Hendrikin
vanhimman tyttären lapsen lapsi, ja vaati sen takia itselleen asemaa Orangen
ruhtinaana. Hollanti käytti asetelmaa taitavasti hyväkseen heikentääkseen Johan
Willemin asemaa maan sisäpolitiikassa. Johan Willemistä tehtiin kenraali, mutta
ei muita kenraaleita ylempiarvoista. Hollanti ja neljä muuta maakuntaa myöskin
kieltäytyivät puhuttelemasta häntä Orangen ruhtinaana tai ”ylhäisyytenä”. 962
Hollannissa valta otettiin pois Williamin suosikeilta siis
vailla suurempaa turbulenssia, mutta neljässä maakunnassa vanhat orangistiset
valtarakenteet koettiin niin epäreiluiksi ja niitä vihattiin niin paljon, että
levottomuuksilta ei vältytty Williamin kuoleman jälkeen. Etenkin Seelannissa ja
Gelderlandissa kuohui. 963
Maakunnissa kuohui ja erilaiset radikaalit antiorangistit
oppivat tekemään yhteistyötä jopa yli maakuntarajojen. De wittiläinen todellinen
vapaus nautti jälleen suosiota, mutta sitä täydennettiin ajatuksella, että
suvereniteetti tuli kansalta, jolla on oikeus valita ja hajottaa hallintoa
ajamaan yhteistä hyvää. Vaikka republikanismi sähköisti massoja maakunnissa,
niissä kuitenkin suhtauduttiin varauksellisesti Hollantiin. 966
Johan Willem Friso tuli täysi-ikäiseksi elokuussa 1707 ja hän
osoittautui nopeasti kyvykkääksi nuoreksi ylimykseksi, joka jakoi aikansa
Friisinmaan, Haagin ja armeijan kenraalin tehtävien kesken. Hän nai 1709
Hessen-Kasselin Maria Louisan. Johan Willem Friso kuitenkin hukkui heinäkuussa
1711, mutta hänen poikansa syntyi kuusi viikkoa isänsä kuoleman jälkeen –
kohtalo, joka muistutti paljon William III:sta. Poika – josta tuli myöhemmin
kaikkien maakuntien Stadholder – sai nimen Willem Carel Hendrik Friso. 967-8
The war of
the Spanish succession
Espanjan
perimyssota syttyi toukokuussa 1702. Tasavalta julisti sodan Ranskalle ja sen liittolaiselle
Bourbonien Espanjalle ollessaan itse liitossa Britannian, Itävallan ja Preussin
kanssa. 968
Israelin mukaan historiankirjoituksessa liittyminen sotaan
Ranskaa vastaan on nähty William III:n Euroopan politiikan jatkamiseksi, mutta
hänen mielestään Hollannin intressit määrittivät tasavallan roolin uudessa
konfliktissa. 968-9
William III:n kuoleman hetkellä, kaksi kuukautta ennen sodan
alkua, YP:n strateginen positio ja sen kauppajärjestelmän tulevaisuus näyttivät
epävarmemmilta kuin koskaan vuoden 1672 jälkeen. Espanjan viimeinen
Habsburg-kuningas Carlos II oli kuollut lapsettomana vuonna 1700 ja jättänyt Espanjan
valtaistuimen ja Espanjan imperiumin Ludvig XIV:n lapsenlapselle, josta tuli
Espanjan Philip V. 1701 Ranskan joukot saapuivat Etelä-Alankomaihin ja YP:n oli
evakuoitava puskurivyöhykkeensä linnoitukset. 969
There was now
no longer a buffer between France and the Republic and no means by which the
United Provinces could keep the Scheldt trade restrictions in force. Equally
menacing to Dutch interest was the situation in Spain and the Spanish Indies. 969
Espanjan kauppaimperiumin päätyminen Bourbon kuninkaan
haltuun tarkoitti Amsterdamin kauppiaseliitin näkemyksen mukaan sitä, että koko
Espanjan kaupallinen imperiumi päätyisi lopulta ranskalaisten haltuun. 969
By means of a
war to remove the Bourbon claimant to the Spanish throne, Holland’s regents and
merchant elite aimed to restore the favourable pre-1700 position of the Dutch
in commerce of the Spanish Indies and confirm the Scheldt restrictions, as well
as achieve strategic security, curb French power, and force Louis to moderate
France’s trade tariffs. 969
Tilanne oli monella tapaa tukala YP:lle. Sen liittolainen Englanti
kehittyi hurjaa vauhtia dynaamiseksi merimahdiksi, ja sen pelättiin napsivan
itselleen hyödyt siitä, jos Ranska ei saisikaan Espanjan kauppaimperiumia
hallintaansa. YP:n ja Englannin kilpailu oli liittolaisuudesta huolimatta
ankaraa. Myös kolmas liittolainen Preussi aiheutti harmaita hiuksia tasavallalle,
sillä se anneksoi Lingenin ja Moersin tasavallan puskurivyöhykkeeltä sillä
verukkeella, että kuningas Fredrik I oli Orangen miessukulinjan sammuttua
oikeutettu Orangen ruhtinaan titteliin Frederik Hendrikin vanhimman tyttären
lapsenlapsena. 970
In terms of
men and resources, the Republic mounted the largest and most sustained military
and logistical effort in its history, during the war of 1702-13. The Generality’s
army was expanded from its peacetime strength of 40 000 to 100 000
men. 970 à
tämä tietysti maksoi paljon…
Tasavalta joutui ensimmäistä kertaa tottumaan siihen, että se
oli liittouman pienin peluri: maaoperaatioissa Itävalta ja Preussi varustivat
suuremmat joukot kuin tasavalta ja merillä Britannian mahti ei jäänyt keltään
huomaamatta. Tasavallan ja Englannin laivastosopimus vuodelta 1689 määritti,
että yhteisoperaatioissa maat varustaisivat laivoja viiden suhteessa kolmeen, joten
tämä sopimus formalisoi ja varmisti Englannin merietumatkan kasvamisen
suhteessa YP:seihin. 971
… ihmeen lyhyt kappale, jonka voi lukea paremmalla
ajatuksella loppuun myöhemmin
The Austrian Netherlands and the north after 1713
1659-1701 Etelä-Alankomaat oli taloudellisesti ja
strategisesti alistettu YP:lle. Espanjan kruunu myönsi avoimesti, ettei se
pysty puolustamaan aluetta Ranskaa vastaan ilman tasavallan apua. Munsterin
rauha takasi Scheldtin pysyvän sulkemisen meriliikenteeltä ja joukon muita
taloudellisia rajoituksia E-Alankomaille. Espanjan kruunu sääti myös tariffit
sellaiseksi, että se palveli hollantilaisten tuotteiden tuontia E-Alankomaihin.
à Espanjan oli oltava mieliksi
tasavallalle etelää koskevissa kysymyksissä, mutta itse E-Alankomaiden
taloudelle tällä politiikalla oli näivettävä vaikutus, ja pohjoista suosinut
suhde tietenkin närkästytti etelässä ja lisäsi identiteettien eriytymistä
entisestään 975
1699 Brysselissä julkistettiin ensimmäinen merkantilistinen
paketti, jonka avulla haluttiin eroon taloudellisesta alistussuhteesta
pohjoiseen.
The pressure
to break away from tutelage to the north gained momentum with the death of
Carlos II, in 1700. 976
è alueen siirtyminen Bourbonien haltuun
otettiin ilolla vastaan etelässä, sillä uuden regiimin uskottiin haluavan
lopettaa E-Alankomaiden taloudellinen alistussuhde suhteessa tasavaltaan. 976
Kun ranskalaiset valtasivat E-Alankomaat helmikuussa 1701 heidät
otettiin ilolla vastaan.
The
installing of Philip V’s French-backed regime in Brussels, in 1701, did indeed
precipitate a flurry of far-reaching changes. Bergeyck, who had lost no time in
declaring his support for the Bourbon Succession, was made superintendent of
finances and minister of war, becoming the mastermind of the
Franco-Spanish-Bavarian alliance in the Low-Countries. Whilst Max Emmanuel was
absent in Bavaria in the crucial years of reform (1701-4), Bergeyreck was, in
effect, acting governor-general on behalf of Philip V. 976
Etelä-Alankomaiden uusi regiimi koki kuitenkin musertavan
sotilaallisen tappion englantilais-hollantilaisille joukoille Ramilliesissa
23.5.1706. Keskeisimmät kaupungit avasivat porttinsa vihollisjoukoille ja tunnustivat
”Kaarle III:n” Espanjan kuninkaaksi ja E-Alankomaiden hallitsijaksi. 977
Hollanti alkoi välittömästi ajaa tasavaltaa kurittaneiden
tariffien lieventämistä ja lopulta vuoden 1680 tariffit korvasivat uudemmat
vuonna 1699 käyttöönotetut tariffit. 977
Espanjan perimyssodan loputtua Philip V pysyi Espanjan
kuninkaana mutta Etelä-Alankomaat siirtyivät 200 vuoden espanjalaisvallan
jälkeen keisarille, vaikkakin hänen vallalleen tehtiin monia hollantilaisia ja
englantilaisia tyydyttäneitä rajoituksia. Etelä-Alankomaista tuli Itävallan
Alakomaat. 978
Itävallan ja YP:n välinen Antwerpin sopimus vuodelta 1715
piti voimassa Scheldtin sulun ja vuoden 1680 tariffilistan, joten sopimus
uusinsi tasavallan kaupallisen herruuden suhteessa Etelä-Alankomaihin. 978
Toinen tärkeä asia tasavallan kannalta koski puskurivyöhykettä
ja sen linnoituskaupunkeja. Antwerpenin sopimuksen mukaan keisari ja tasavalta
olisivat yhdessä vastuussa Itävallan Alankomaiden puolustuksesta. Sitä
puolustaisi vakituinen 35 000 miehen armeija, jonka miehistä 14 000
tulisi tasavallalta. States General halusi saada myös Ghentin ja muita
Flanderin alueita hallintaansa, mutta tähän keisari ja britit eivät suostuneet.
978
Neutrality and domestic stability, 1713-1746
Kun Espanjan perimyssota oli ohi, States General pienensi
välittömästi armeijan kokoa. Joukkojen vahvuus oli vuonna 1712 13 000
miestä, mutta vuonna 1715 enää 40 000. Armeijaan jääneet miehet
miehittivät jälleen linnoituskaupungit etelässä, Generalityn mailla ja
Gelderlandissa. 985
Armeijan koon pienenäminen ja sen iskukyvyn laskeminen
merkitsi selkeää katkosta aiempaan. 1590 – 1713 niin sodan kuin rauhan aikana
YP:llä oli aina ollut yksi Euroopan suurimmista ja iskukykyisimmistä
armeijoista. Utrechtin rauhan jälkeen YP palasi vuotta 1688 edeltäneelle
tasolle armeijan rahoituksessa ja koossa, mutta Preussi, Itävalta, Britannia ja
Venäjä ylläpitivät huomattavasti aiempaa laajempia armeijoita. Tämä tarkoitti
tietenkin sitä, että tasavalta omaksui aseman pienempänä tekijänä Euroopan
asioissa kuin mitä se oli aiemmin ollut. 985
Military
expenditure was cut drastically. Yet, the provinces’ public debt remained at an
unprecendentedly high level while the provincial governments showed no
inclination to increase taxation so as to be able to reduce the funded debt. While
the war of 1672-8 had left Holland with a public debt of 38 million guilders,
by 1713 this had risen to a staggering 128 millions, a burden which had a
paralyzing effect on the Republic’s diplomacy and military establishment. This
was part of the price for having fought the War of the Spanish Succession
principally on credit, avoiding large increases in taxation. 986
Tilanne aiheutti jännitteitä maakuntien välille, kun moni
maakunta halusi pienentää omaa kiintiötään armeijan rahoituksesta ja sälyttää
maksuja muille maakunnille. 986
Näissä sekavissa tunnelmissa järjestettiin ”the second Great
Assembly” 1716-17, jossa oli määrä tarkastella Unionin toimintaa ja maakuntien
keskinäistä yhteistyötä. 986
Keskeinen hahmo tässä kokouksessa oli Simon van Slingelandt,
vuodesta 1690 Raad van Staten sihteeri ja tarmokas hallintomies
kuuluisasta dordrechtilaisesta regenttisuvusta (hänen isänsä oli Johan De
Wittin serkku). Van Slingelandtin mielestä YP oli rappeutumassa, koska maakuntien
partikularismi oli jyräämässä laajemman tasavaltalaisen perspektiivin. 987
What Van
Slingelandt wanted was to revert to the stronger Raad van State and
Generality concept, which he believed had prevailed until perverted by the
unfortunate English interference of 1585, which had introduced two English
ministers on to the Raad. 987
He urged the
provinces to vest more authority in the Generality, reform the Generality’s
finances, and restore the Republic as a leading military and naval power, while
at the same time reducing the public debt. 987
But, though
there was much debate, in the end the efforts of Van Slingelandt, the Raad
van State, and the second Great Assembly came to nothing. In effect, the
assembly was a decisive defeat for those who wished to reshape the United
Provinces into a more integrated federal entity. 988
è monet pienemmät maakunnat kokivat jo
tulleensa epäreilusti kohdelluiksi päätöksenteossa ja maksukiintiöiden
asettamisessa ja ne halusivat mieluummin hillitä Hollannin valta-asemaa kuin
vahvistaa sitä keskittämällä valtaa Generality-tasolle. 988
Ne miehet jotka halusivat YP:n olevan jatkossakin vahva
merimahti ja sotilaallinen tekijä Euroopassa näkivät tasavallan roolin yhäkin
Ranskan ekspansionismin hillitsijänä, joten tämän roolin omaksuminen edellytti läheisiä
suhteita Britanniaan. Britit kannustivatkin States Generalia jatkamaan aktiivista
roolia Euroopan diplomatiassa ja voimapolitiikassa, ja osittain brittiläisen
paineen takia tasavaltaa kosiskeltiin liittymään vuoden 1718 neliliittoon,
jonka tavoite oli hillitä Bourbonien Espanjan ambitioita. 988
Päätös liittyä neliliittoon sai taakseen enemmistön Hollannin
maakuntakokouksessa ja States Generalissa se sai taakseen viisi maakuntaa
seitsemästä. Amsterdam ei kuitenkaan halunnut liittyä Espanjan vastaiseen
liittoon, sillä kaupungilla oli niin suuria kaupallisia intressejä Espanjassa.
The dominant
faction in the Amsterdam vroedschap, led by Burgomaster Nicolaas van
Bambeeck (1665-1722), was at odds with Heinsinius and Van Slingelandt and
wished to distance the Republic from Britain. Amsterdam had her way. 988 à SIIS
LIITTYIKÖ YP SIIHEN NELILIITTOON VAI EI?!?!
Hollannin pensiönääri Heinsius kuoli 1720 ja hänen seuraajansa
valinta herätti kiinnostusta myös ulkomaiden pääkaupungeissa. Heinsiniuksen
ystävät kannattivat Van Slingelandtia, jota pidettiin ”Britannian
kandidaattina”, miehenä, joka kannatti tasavallan voimakkaampaa osallistumista
kansainväliselle areenalle. 988
Hänen kilpailijansa, jota Amsterdam ja Hollannin ridderschapin
faktio, oli Isaac van Hoornbeeck, Rotterdamin pensiönääri, jota myös Ranska
kannatti virkaan. 988-9
Hoornbeck was
an competent regent administrator, a Voetian and former Orangist with little
experience, or knowledge, of foreign affairs. He was chosen in preference to
Van Slingelandt because he could be relied on to depart from the tradition of
Heinsius and stick to non-intervention abroad. 989
Johan Willem Frison 1711 tapahtuneen kuoleman jälkeen
orangismi oli ollut 1720-luvuna alkuun asti pikemminkin latentti kuin
aktiivinen poliittinen voima tasavallassa.
989
In 1718 the
now 7-year-old Prince of Orange was designated future Stadholder of Friesland,
and the following year, of Groningen. In 1722, he was also designated by the
States of Drenthe, and Orangists in Gelderland urged that the States of
Gelderland should follow. 989 à Orangismin noususuhdanne koitti
tehdä tyhjäksi vuosisadan alun myrskyisinä vuosina maakuntien yli pyyhkineen
demokratia aallon, kun esim. ”kansalaisyhteiskuntaa” ruummillistaneille gemensliedeneille
oli annettu itäisissä maakunnissa valtaa vroedschapien valintaan.
Hollanti, Seelanti ja Overijssel varoittivat Gelderlandia,
että nuoren ruhtinaan tekeminen maakunnan Stadholderiksi kylväisi uusia
jakolinjoja tasavallan sisälle, mutta Gelderland ei välittänyt tästä vaan
nimitti nuoren Orangen Stadholderikseen, tosin valtaoikeuksilla jotka olivat paljon
rajatummat mitä William III:lla oli ollut vuoden 1675 reglementin pohjalta.
989
Gelderlandin Stadholderilleen asettamista valtarajoituksista
huolimatta maakunnan päätös Stadholderin nimittämiseksi aiheutti levottomuutta
regenteissä. Utrecht uusi vuosien 1651 ja 1702 päätöksensä olla ilman
Stadholderia ja Hollanti päätti maaliskuussa 1723 toimia yhteistyössä muiden
maakuntien kanssa käskynhaltijattoman regiimin ylläpitämiseksi. 989
1720-luvulla YP:n regenttien johtama regiimi koki painetta
kolmetta suunnalta: orangismi vahvistui, kansainväliset jännitteet kasvoivat ja
maan mertentakainen kauppajärjestelmä oli uhattuna. 990
Between 1713
and 1725, the Republic’s slack and passive defensive posture, its small army
and neglected fortifications, had rested on the premiss of French exhaustion and
Austrian friendship. à asiat kuitenkin muuttuivat, kun
Itävallan rauhanomaisiin aikeisiin Etelä-Alankomaissa ei välttämättä voinut
luottaa ja Itävallan Ostendin komppania kilpaili VOC:n ja WIC:n kanssa maailman
merillä. 990
Tämän takia YP koki 1725 solmitun Itävallan ja Espanjan
allianssin uhaksi itselleen, mutta toisaalta myös kilpaileva koalitio, johon
kuuluivat Britannia, Ranska ja Preussi eivät välttämättä ainoastaan haastaisi
keisaria, vaan myös asettuisivat Preussin kannalle ja Palatinaten
vaaliruhtinasta vastaan Julich-Bergin perimyskiistassa. States General oli
hyvin huolestunut siitä, että Preussi saisi Julich-Bergin haltuunsa. 990
The real
Dutch dilemma in Europe was how best to protect Dutch interests in the south
Netherlands, and prevent the region becoming an economic competitor the
Republic, and, at the same time, prevent Prussia annexing not only Julich and
Berg but the accompanying lordship of Ravenstein, enclaved within northern
Brabant. Three Dutch territories – Maastricht, Venlo, and Roermond – were
already separated, and enclaved, within Prussian territory through Prussia’s acquisition
of most of Upper Gelderland. 990
Tasavallassa levottomuus kasvoi entisestään kun Preussi
vaihtoi liittolaisuuttaan ja teki sopimuksen keisarin kanssa toivoen sen
vahvistavan Preussin mahdollisuuksia saada Julich-Berg. 990
à The Republic had no alternative but to re-enter
the European arena as a substantial power. 991
Tasavalta liittyi Hanoverin liittoumaan pyrkimyksenään varautua
sekä Itävaltaa että Preussia vastaan. Armeijan kokoa kasvatettiin 20 000
miehellä ja 1727 armeijan vahvuus oli 54 000 miestä. Kun Hoornbeck kuoli
1727, yleinen mielipide kaipasi vahvempaa pensiönääriä hänen tilalleen. Van
Slingelandt valittiin Hollannin pensiönääriksi, mikä edellytti sitä että hän
lupasi republikaaneille eristävänsä parhaansa mukaan Orangen ja tämän
kannattajat politiikasta. Näin miehestä, joka ei ollut ideologisesti
suuntautunut de witteläiseen ”todelliseen vapauteen”, tuli käytännön
poliittisista syistä tasavaltaisen blokin johtaja. 991
William IV tuli täysi-ikäiseksi 1729 ja hänet nimettiin
Frieslandin, Groningenin, Drenthen ja Gelderlandin Stadholderikis. Tasavaltalaiset
yrittivät rajoittaa hänen valtaansa mm. kiistämällä häneltä paikan Raad van
Statessa. 991
Orange kasvatti kuitenkin hiljalleen valtaansa. Tasavaltalaisia
huolestutti erityisesti 1732 Berliinissä solmittu sopimus, jossa 30 vuotta
jatkunut kiista Orange-Nassau suvun friisiläisen sukulinjan ja Preussin
kuninkaan kanssa ratkottiin. William hyväksyi sen, että Preussi oli
valloittanut Lingenin ja Moersin ja hän luopui kaikista vaateista William III:n
perintöön Saksassa. Preussin kuningas vastavuoroisesti luopui vaateistaan Orange-Nassaun
perintöön YP:ssa ja Etelä-Alankomaissa. Kiista tittelistä sovittiin niin, että
molemmat miehet ja heidän tulevat jälkeläisensä olisivat oikeutettuja kutsumaan
itseään Orangen ruhtinaaksi. 991-2
Sopimus merkitsi mahdollisuutta, että Stadholder ja Preussin
kuningas liittoutuisivat Hollannin regenttejä vastaan. 992
Myös Williamin aikeet naida Englannin kuninkaan tytär Anne
huolestuttivat regenttejä. Hanoverin hallitsijasuvun asema Britanniassa oli
heikko, ja liitto Orangen suvun kanssa mainion vallankumouksen perinteitä
vaalien oli siksi houkutteleva niin hovin kuin parlamentinkin mielissä.
Avioliitto myös vahvistaisi brittien vaikutusvaltaa YP:ssa ja sitä kautta koko
Euroopassa. 992
Juuri siitä syystä Van Slingelandt ja regentit vastustivat
avioliittoaikeita kiivaasti. Avioliitto kuitenkin solmittiin 1734. 992
Van Slingelandt oli päättäväinen mies, mutta edes hän ei
onnistunut uudelleenrakentamaan maan armeijaa ja laivastoa ja toteuttamaan
reformeja, joiden puolesta hän oli pitkään puhunut. 993
The crisis of
the Dutch trading system, and crumbling of Holland’s urban economy, in progress
since the 1720s, was a permanent structural change which destroyed Holland’s
economic vitality and capacity to cope with the financial commitments with
which her previous great-power status, and European concerns, had saddled her.
993
Tasavallan finanssit olivat niin tiukoilla, että huolimatta Itävallan
ja Preussin aiheuttamista jatkuvista jännitteistä tasavallan armeijaa
pienennettiin 10 000 miehellä. 994
Van Slingelandtin kuoltua 1736 Hollannin pensiönääriksi
valittiin Anthonie van der Heim, joka oli kompromissivalinta, jonka odotettiin
lieventävän jännitteitä eri ryhmittymien välillä. 994
Regentit olivat hallinneet maata kolmannesvuosisadan, ja sen
aikana tasavalta oli menettänyt asemaansa maailmantaloudessa ja eurooppalaisena
suurvaltana. Orangistit pystyivät käyttämään tätä faktaa aseenaan regenttejä
vastaan. 995
Thus, the
regime of regents became gradually more vulnerable in the years preceding the
outbreak of the general European War of the Austrian Succession (1740-48). 995
YP ei vaikuttanut sodan syttymiseen ja se halusi pysyä neutraalina,
mutta se vedettiin mukaan konfliktiin sillä 1740-luvulla tasavalta oli vielä
kiinteä osa Euroopan liittoumajärjestelmää ja tärkeä diplomaattinen areena. 995
Kun Britannia liittyi sotaan 1744, kaikki YP:n neljä
voimakasta naapurivaltaa sotivat keskenään: Itävalta oli liitossa Britannian
kanssa ja Preussi Ranskan kanssa. 995
Sopimukset velvoittivat tasavaltaa puolustamaan Itävallan
Alankomaita Ranskaa vastaan yhteistyössä Britannian kanssa. Ranska kuitenkin
lupasi uudistaa vuoden 1739 tasavallan kannalta suotuisan kauppasopimuksen YP:n
kanssa, jos tasavalta pettäisi sitoumuksensa Itävallalle ja briteille. 996
States General kuitenkin hylkäsi ranskalaisten tarjouksen
1741.
Neljän sotivan suurvaltanaapurin paine sai kuitenkin
tasavallan kasvattamaan armeijaansa 20 000 miehellä. Lisäjoukot pyrittiin
rahoittamaan ilman valtionvelan paisuttamista entisestään. 1742 säädettiin uusi
vero, Personeel Quotisatie, joka oli eräänlainen tulovero, jota maksettiin
Hollannissa kaikista 600 guilderia ylittäneistä vuosituloista. 1743 armeijan
vahvuus oli 84 000 miestä. 996
YP maksoi koko sopimuksen mukaisesti sodan ajan tukia
Itävallalle Etelä-Alankomaiden puolustamiseksi. Tasavallan joukkoja oli E-Alankomaiden linnoituksissa
jopa enemmän kuin itävaltalaisia tai brittijoukkoja. Tasavallan haluttomuus
taistella Ranskaa vastaan teki siitä vain helpon kohteen Ranskalle samalla kun
tasavallan taisteluhaluttomuus myrkytti sen suhteita britteihin ja Itävaltaan.
996
Kun ranskalaiset aloittivat etenemisen 1744 hollantilainen
linnoitus Menenissä antautui viikossa ja Ieperissä linnoitus antautui yhdeksän
päivän jälkeen. 1745 ranskalaiset piirittivät heikosti valmistautuneiden
hollantilaisten miehittämää Maubergea, joka puolusti Tournaita.
Hollantilais-itävaltalais-brittiläinen joukko eteni vapauttamaan Tournaita,
mutta Fontenoyn taistelussa 11.5.1745 ranskalaiset voittivat ja britit
sälyttivät tappion syytä heikoille hollantilaisjoukoille. Ranskalaiset etenivät
nopeasti Ghentiin ja Ostendiin. 997
Skotlannissa puhkesi kolmas jakobiittikapina ja ylämaalaisten
invaasio Englantiin aiheutti paniikkia Lontoossa ja johti siihen, että valtaosa
Etelä-Alankomaiden brittijoukoista vedettiin kotimaahan. Englannin kanssa
tehdyn sopimuksen mukaisesti myös 6000 miehen hollantilaisjoukko lähetettiin
Britanniaan puolustamaan hallitsevaa regiimiä. 997
1746 aikana Ranska valloitti käytännössä koko Itävallan
Alankomaat Luxemburgia lukuunottamatta. Huhtikuussa 1747 Ranska lähetti
20 000 miehen armeijan Flanderiin. Armeijan tehtävä oli lähinnä edesauttaa
Ranskan diplomaattisten ja poliittisten tavoitteiden saavuttamista, ei ryhtyä
suuriin sotilaallisiin operaatioihin. Tällä operaatiolla oli kuitenkin lopulta
valtavat seuraukset. 997
States General yritti nopeasti kasata vahvaa puolustusta
ranskalaisia vastaan ja armeijan koko kasvatettiin 95 000 mieheen. Kansa
kuitenkin kiihtyi tästä ja vallitseva mielipide kääntyi regenttejä vastaan. Tasavallasta
oli tulossa ainoa Eurooppalainen valtio, joka koki vallankumouksen 1700-luvun
puolivälissä. 997
37. Society
Economic
decline – relative and absolute
Most
fundamental changes in Dutch society during the eighteenth century were
consequences of the faltering of the Dutch overseas trading system – and the
industries and fisheries tied to it. 998
During the
1720s set in an accelerating collapse of most of the ‘rich trades’ and
consequently of most export-orientated industry, as well as a disastrous
contraction in the fisheries, which marks the end of the economic system of
Golden Age. Amsterdam merchants rapidly lost their previously extensive
leverage over large areas of international commerce. 999
Taloudellisen toimeliaisuuden väheneminen Amsterdamissa oli
kuitenkin pientä verrattuna siihen mitä muissa kaupungeissa tapahtui. Leidenin
tekstiiliteollisuus romahti 1720-1730-luvuilla. 999
Haarlemissa värjäysteollisuus kärsi pahoin ja Enkhuizenin, Dordrechtin
ja Zierikzeen suolanhienonnusteollisuudelle kävi samoin: 1740-luvulla
tasavallan hienonnetun suolan vienti oli enää viidenneksen 1600-luvun lopun
tasosta. 1000
Myös sisämaan maakunnissa talous ja tuotanto sukelsivat. 1000
Israelin mukaan usein on oletettu että vaikka ”rich trades”
ja teollisuus romahtivat, niin bulkin rahtaus sentään jatkui entisellään. Tämäkin
on hänen mukaansa virheellinen käsitys. à
The main
Dutch bulk-carrying traffic, based on Holland, and using larger ships,
contracted sharply as Dutch herring, salt, and wine exports all dwindled. The
impact of this contraction on Holland’s secondary ports was devastating. 1000
The only
expanding sector of Dutch overseas trade in eighteenth century was in imports,
and re-exports, of sugar, coffee, tobacco, tea, and cacao from the Americas and
the Far East. 1001
Rahtaamisen vähentyessä myös laivanrakennus alkoi kärsimään
ja se näkyi vuosisadan edetessä etenkin Zaanin teollisuus- ja telakka-alueella.
1001-2
The root
cause of the collapse of the Dutch overseas trading system after 1720 was the
expansion of industrial activity in the south Netherlands, Germany, and Britain
an the wave of industrial mercantilism which swept northern Europe. 1002
The United
Provinces simply lacked the vast imperial power, large navy, and populous
colonies necessary, in the new circumstances, to sustain economic growth along
the lines achieved in Britain. 1002
1760-luvulla oli jo ilmiselvää, että Alankomaiden kulta-ajan talouden
kaikki tukijalat – kaukokauppa, Itämeren kauppa, sillin- ja valaanpyynti, ja
teollisuus – olivat kaikki pitkälti raunioina, Itä-Intian yhäkin kukoistanutta
kauppaa lukuun ottamatta. Tosin Surinaminkin kauppa alkoi
rappeutua 1760-luvulla. 1002
A further
symptom of economic collapse was the astounding increase in the transfer and
depositing of Dutch capital abroad. Amsterdam banking houses with foreign
connections plied a roaring business throughout the eighteenth century in
exporting the capital the United Provinces had accumulated during the
seventeenth. 1003
Tasavallan kulta-ajan aikana YP:n korkotaso oli aina Euroopan
matalin, mutta ulkomaille sijoittamisen riskialttius ja suurten ja luotettavien
finanssi-instituutioiden puute yhdistettynä kotimaan kukoistavaan talouteen oli
saanut hollantilaisen ylijäämäpääoman pysyttelemään kotimaan sisällä. 1003
From the
early eighteenth century onwards, however, the lack of attractive investment
opportunities at home combined with improved confidence in investing abroad –
in the case of Britain chiefly as a result of the establishment of the Bank of
England in the 1690s – generated a vast and continuous outflow of funds seeking
the higher returns which could now only be obtained abroad. 1003
Thus, Dutch
finance remained a major force in the world for many decades after 1720 but it served
to fuel growth and create employment elsewhere, especially but by no means
only, in England, rather than in the Republic. 1003
YP:n tärkeistä elinkeinoista kalastuskin romahti 1700-luvun
aikana. 1760-luvulla Hollannin sillisaalis oli allke kolmannes siitä mitä se
tavallisesti oli 1600-luvun puolivälissä. 1003
Myös maatalous oli pitkän taantuman kourissa ja sitä pahensi
kaksi luonnonkatastrofia. Padot ja suojavallit olivat 1700-l alkuun mennessä
päässeet huonoon kuntoon ja tulvat vaivasivat maata 1700-luvun alkupuoliskolla.
Ehkä vieläkin pahempi maaseutua
koetellut katastrofi johtui karjaviruksesta, joka aiheutti useita karjaa
tappavia epidemioita pitkin 1700-lukua – esim. 1744-5 puhjennut epidemia tappoi
Frieslandissa 135 000 lehmää. 1004
Urban decay
Kulta-ajan kauppajärjestelmän mureneminen vaikutti myös
vuosisatoja jatkuneeseen urbanisaatioon, kun kaupungeissa tehty prosessointi-
ja manufaktuurityö väheni. Pahiten kärsivät sisämaan manufaktuurikaupungit
kuten Leiden, Haarlem ja Delft, jotka kaikki kokivat suuria väestötappioita
1720-1750. 1006
Samaan aikaan kuitenkin kolme suurinta kaupunkia, Amsterdam,
Rotterdam ja Haag vetivät väkeä pahemmin kärsineistä kaupungeista. Vaikka 30
suurimmassa kaupungissa asuneiden osuus kokonaisväestöstä laski, nousi kolmen
suurimman kaupungin osuus kaikesta urbaanista väestöstä 42%:iin vuonna 1732.
1006
1720-luvulta alkaen deurbanisaatio johti yrittäjien
varallisuuden ehtymiseen kolmen suurimman kaupungin ulkopuolella. Tekstiiliteollisuuden
kutistuminen näkyi Haarlemissa siten, että kun 1715 kaupungissa oli ollut 90
manufaktuuriyrittäjää jotka ansaitsivat yli 1000 guilderia vuodessa, oli heidän
määränsä tippunut vuonna 1742 viiteenkymmeneenkahteen. Leidenissa 1000
guilderia ansainneita manufaktuuriyrittäjiä oli vuonna 1715 53 ja vuonna 1742
enää 29. 1006
The decay of
the maritime economy and manufacturing had the effect of rendering
non-productive regents, and property-owning rentiers, the main grouping
among the urban wealthy. 1006
By 1742,
there were still sixteen pottery owners classed as earning 1,000 guilders yearly
at Delft; but these were increasingly overshadowed by the regent rich. In both
Haarlem and Leiden, by 1742, regents far outstripped the handful of remaining wealthy
manufacturers in the top tax class, earning over 4,000 guilders yearly. The
growing preponderance of rentier wealth was reflected in the much
increased proportion of civic wealth deposited in securities, bonds, and
shares. 1007
è suuri raha ei enää syntynyt
tuotannosta vaan se oli jo aiemmin kasautunutta varallisuutta, jota
sijoitettiin erilaisiin osakkeisiin ja arvopapereihin – siirtymä
tuotantotaloudesta finanssitalouteen
Hoornissa vuonna 1742 vain kaksitoista kauppiasta ansaitsi
yli 1000 guilderia vuodessa eikä yksikään heistä ansainnut yli neljää tuhatta
vuodessa. Kaupungin vroedschapin jäsenien – johon kuului suuri osa
kaupungin varakkaimmista miehistä – varallisuudesta 57% koostui sijoituksista
Hollannin maakunnan velkakirjoihin ja VOC:n osakkeisiin. 1007
The typical
mid-eighteenth-century Leiden regent family had half its wealth in States of
Holland bonds, over per cent in shares, obligations, and foreign funds, an a
mere 12 per cent in land and houses. 1007
The Dutch
civic elite of the mid-eighteenth century[…] thus held an astongishly high
proportion of their assets in paper securities. 1007
è This
meant that, at least in Holland and Zeeland, the country’s wealthy were to a
high degree dependent on the state, and the VOC, for sustaining their wealth. 1007-8 à
miten paljon tämä riippuvuus valtiosta varallisuuden takaajana ajoi
hajauttamaan sijoituksia ulkomaille, etteivät kaikki munat olisi olleet samassa
korissa??
è For
the collapse of Dutch Generality and provincial bonds would effectively mean
the destruction of regent, and much other elite, civic wealth. 1008
Myös urbaani keskiluokka - kaupanpitäjät, leipurit yms. –
sekä työntekijät ja käsityöläiset kärsivät talouden supistumisesta 1720-70. à Many middling
occupations were closely linked to levels of consumption, so that shrinkage of
population inevitably reduced demand for their services. At Haarlem, 130 bakers
belonged to the city’s bakers’ guild in 1707, a number which had dwindled to 70
by 1759. 1008
Sisämaan provinsseihin mertentakaisen kauppajärjestelmän romahdus
ei vaikuttanut yhtä suoraan kuin rannikkomaakuntiin, koska sisämaassa ei oli
ollut paljon vähemmän vientiteollisuutta, joka joutui 1700-luvulla suuriin
vaikeuksiin. 1010
Euroopassa 1700-luku oli nopean urbanisoitumisen aikaa, joten
tätä taustaa vasten Alankomaiden – myös E-Alankomaiden - kaupunkien
pieneneminen ja niiden dynaamisuuden tyrehtyminen oli hätkähdyttävä ilmiö. 1011
Wealth and power
Kaupunkien väestön väheneminen tuotti joitain positiivisiakin
asioita niille, jotka jäivät kaupunkeihin. Jopa Amsterdamissa vuokrat laskivat
ja ruoan ja polttoaineen hinnat alkoivat laskea 1720-luvulla ja pysyivät
matalina puoli vuosisataa. Myös reaalipalkat nousivat, mutta vastaavasti
työtunnit saattoivat vähetä, joten nousseista reaalipalkoista ei välttämättä
ollut hyötyä työntekijöille. 1013
Työnantajat myös pyrkivät laskemaan palkkakuluja palkkaamalla
lapsia, nuoria ja halpaa ulkomaista työvoimaa. Maahanmuuttajien palkkaamisella
pyrittiin myös kiertämään kiltojen harjoittamaa sääntelyä ja vähentämään
kiltojen valtaa. 1014
Työmahdollisuuksien vähyys ruokki sosiaalista konfliktia,
jossa olivat vastakkain korkeisiin palkkoihin ja kohtuullisiin työoloihin
tottuneet paikalliset ja mataliin palkkoihin suostuvat maahanmuuttajat, joita
työnantajat suosivat. à pääoman ja työvoiman konflikti 1014
Leidenissa ja Amsterdamissa oli pitkin 1700-lukua useita työläisten
lakkoja, joissa työntekijät yrittivät puolustaa palkkojaan ja työolojaan
huononnuksilta. 1014
To protect
their livelihoods and living standards, workers not only organized actions
against the bosses but also, and this time with the encouragement of the city
governments, sought to tighten guild restrictions and, where there were gaps,
set up additional guilds. A
complementary trend was the tendency of some city governments to lay down more
stringent rules for the granting of citizenship, a precondition of entry into
the guilds. 1014-15
Työläiset myös järjestivät eräänlaisia työttömyyskassoja, joihin
sen jäsenet maksoivat viikottain pienen summan. Jäsenyys oikeutti
työttömyyskorvauksiin, kunhan työttömyys ei johtunut juopottelusta tai
tappelemisesta. 1015
Living off
the legacy of the past, the Republic was still an affluent society compared
with neighbouring countries. But it was a society in which the middle strata
were being squeezed and wealth becoming more polarized than had been the case
in the Golden Age. 1017
40. The Second Orangist Revolution, 1747-1751
Israelin mukaan missä tahansa urbaanissa, aiemmin vauraassa
ja yllättävän taloudellisen alamäen näivettämässä yhteiskunnassa
vallankumouksen voi laukaista hyvinkin mitättömiltä vaikuttavat tapahtumat.
1067
1700-luvun puolivälin Yhdistyneissä Provinsseissa tällainen
tapahtuma oli ranskalaisarmeijan eteneminen Flanderiin vuonna 1747. Tätä
joukkoa oli lähetetty ennemminkin varoitukseksi States Generalille kuin tekemään
laajempaa sotilaallista invaasiota, mutta tapahtumalla oli suuria vaikutuksia
tasavallan sisäpolitiikkaan. 1067
Tasavallan puolustuksen nöyryyttävä heikkous vihollisjoukon
edessä toivat mieliin muistoja vuodesta 1672. Pelko ja viha pyyhkivät yli
Seelannin kaupunkien ja vihaiset väkijoukot vaativat vroedschapeja painostamaan
maakuntakokousta valitsemaan stadholderin, ja Seelannin maakuntakokous päätti
stadholderin palauttamisesta 28.4.1747. 1067
Levottomuus Seelannissa vaikutti välittömästi Hollantiin. Rotterdamissa
väkijoukot alkoivat vaatia stadholderin nimittämistä ja kaupungin vroedschap
kiihotettiin ehdottamaan stadholderin nimittämistä maakuntakokoukselle. 1067
Maakuntakokouksen istuntoon saapuneet regentit pelästyivät
väkijoukkojen uhkaavaa käytöstä ja mutta eivät uskaltaneet kutsua sotilaita
tyhjentämään Binnenhofin ympäristöä peläten sen johtavan verenvuodatukseen. 1067-8
Hollantilaiskaupunki toisensa jälkeen taipui väkijoukkojen
hurmion alla ja päätyi ehdottamaan, että maakunnalle on nimitettävä stadholder.
1068
William IV:n nimittäminen Hollannin stadholderiksi 3.5.1747 synnytti
Haagissa spontaanin kansanjuhlan. 1068
Utrechtin ja Overijsselin maakunnat seurasivat hyvin nopeasti
Seelannin ja Hollannin esimerkkiä ja nimittivät Williamin stadholderikseen, ja
toukokuun puolivälissä Williamista oli tullut Unionin jokaisen maakunnan
stadholder. 1069
Kansanjoukot halusivat ruhtinassuvun takaisin valtaan, mutta vuoden
1747 vallankumoukseen liittyi myös regenttien ja katolisten vastaisia mielialoja,
halu palauttaa tasavallan mahti ja vauraus, ja monessa kaupungissa myös
haluttiin Voetialaisempaa papistoa ja tiukempaa kirkollista kuria. 1069
Kansanjoukot vaativat vihatuimpien regenttien puhdistamista vroedschapeista
ja maakuntakokouksista, mutta William ei neuvonantajiensa neuvoista
huolimatta tehnyt suuria puhdistuksia. Ranskalaisten vallattua Bergen-op-Zoomin
syyskuussa 1747 nosti kansanjoukkojen vihaa ja tyrmistystä entisestään ja sai
heidät jälleen äänekkäästi vaatimaan puhdistuksia à The Prince’s reluctance to purge the Regents, in Bentinck
van Rhoon’s view, was positively dangerous as it threatened to undermine the
new regime in the affections of the populace even before it had become securely
established. 1070
Kuohunnan aikana pitkin maata esitettiin lukuisia vaatimuksia
aiempaa demokraattisemmasta hallinnosta, jossa valtaa siirrettäisiin
regenteiltä enemmän kansalle ja esim. kaupunkien miliisit saisivat itse
nimittää upseerinsa ilman että regenteillä olisi siihen sananvaltaa. William IV:n
haluttomuus puhdistaa regenttejä ja demokratisoida poliittisia rakenteita johti
väkijoukkojen hiljattaiseen etääntymiseen hänestä.
Vuosien 1747-1751 vallankumous johti pääasiassa siihen, että
stadholderille keskittyi erittäin paljon valtaa. Tasavallasta tuli käytännössä
perustuslaillinen monarkia ilman kruunattua monarkkia. William kuitenkin kuoli
yllättäen lokakuussa 1751 vasta 40 vuoden iässä.
…aika paljon detaljiasiaa tässä kappaleessa, pääasiana
jatkuvat regenttivastaiset levottomuudet pitkin maata ja Orangen aseman selkeä
vahvistuminen
41. The
Faltering Republic and the New Dynamism in the ‘South’
Politics
during the minority of William V, 1751-1766
After the
turbulence of the late 1740s there were three decades in which Dutch society
seemed stable and the people withdrew from direct involvement in politics. For
the moment, the economic and social tensions in society ceased to translate
into popular protest. 1084
Kansa oli saanut ruhtinaansa, jonka he uskoivat olevan
ratkaisu kaikkiin tasavallan ongelmiin. Pinnalla näytti tyyneltä, mutta pinnan
alla kyti jännitteitä. Ihmisten tyytymättömyyden lähteet olivat pysyneet
samoina kuin aiemminkin ja Orangistinen regiimi oli etäännyttänyt suuret
kansanosat itsestään. Tasavalta olisi kaivannut institutionaalisia muutoksia.
Bentinck van Rhoon ymmärsi, että orangistinen vallankumous oli epäonnistunut
ylläpitämään kansalta saamaansa tukea ja vallankumous oli pettänyt kansan
odotukset. Van Rhoon pelkäsi, että ilman radikaaleja reformeja uusi regiimi
menettäisi pian viehätyksensä kansan silmissä. 1084
1700-luvun puolivälissä tasavallassa alkoi kiivas
historiakeskustelu, jossa ”de wittiläiset” ja orangistit debatoivat mm. siitä,
mistä lähteestä suvereniteetti pulppuaa, tuleeko se kansan syvistä riveistä vai
ovatko maakuntakokoukset suvereeneja toimijoita jne. Ideologinen keskustelu
jatkui kiivaana koko vuosisadan lopun ajan ja se antoi ideologista sytykettä myöhempään
patrioottien vallankumoukseen (patriootti-käsitekin teki 180-asteen keikauksen,
ennen orangistit kutsuivat itseään patriooteiksi, mutta myöhemmin
tasavaltalaiset omivat tämän käsitteen tarkoittamaan itseään.)
New
directions in the Austrian Netherlands
1750- ja 1760-luvuilla tapahtui ratkaiseva käänne Etelä- ja
Pohjois-Alankomaiden välillä. Etelässä väestö kasvoi, samoin teollisuus, kauppa
ja maatalous. Etelä oli ottamassa vääjäämättä pohjoisen ylivoimaa kiinni
kaikilla sektoreilla. Brysselissä ja Wienissä yritettiin kiertää tai heikentää
niitä ehtoja, joilla etelän ja pohjoisen taloussuhteet oli määritelty pohjoisen
eduksi vuoden 1715 sopimuksessa. 1087
One crucial
effect of the changes of the 1750s was to remove the Austrian Netherlands from
the epicentre of great-power conflict. 1087
1659 solmitusta Pyreneiden rauhasta lähtien E-Alankomaat oli
ollut Euroopan strategisesti tärkein puskuri Ranskaa vastaan, ja alueen
puolustus ei ollut mahdollista ilman YP:n ja Britannian apua. 1087
Kuitenkin vuoden 1756 Versaillen sopimus Ranskan ja Itävallan
välillä muutti Itävallan strategista painopistettä idemmäksi, Preussia vastaan,
ja lopetti E-Alankomaiden kaksi vuosisataa kestäneen roolin Euroopan
strategisena keskipisteenä, kun Ranskan invaasion uhka oli poistunut. Tämä
mahdollisti rauhaisan kehityksen ja nopean talouskasvun E-Alankomaissa. 1088
Kuvernöörikenraali Charles Alexander tuki voimakkaasti
teollisuuden ja kaupan virkoamista aloittamalla mm. monia kanaalinrakennustöitä
ja aloittamalla aggressiivisen tariffipolitiikan. 1088
Etelä-Alankomaiden merkantilismin tukema teollisuus kehittyi
suurin harppauksin samaan aikaan kun YP:n teollisuus romahti. Aiemmin etelä,
kuten valtaosa Euroopasta, oli tuonut valmistuotteita tasavallasta tai
Englannista, mutta nyt Itävallan Alankomaiden markkinat saivat
manufaktuurituotteensa oman maan teollisuudelta. 1089
The early years of William V’s stadholderate
William V tuli täysi-ikäiseksi vuonna 1766 perustuslaillisten
muutosten saattelemana, jotka vahvistivat stadholderin – ja hänen
pääneuvonantajansa Brunswickin – asemaa tasavallassa. 1091-2
Bentinck van Rhoonia ja monia muita, jotka eivät kuuluneet
ruhtinaan lähimpään piiriin, huolestutti Brunswickin vahva asema, joka loukkasi
tasavallan perinteitä ja muodollisia valtasuhteita. Yhtä lailla huolestuttava
oli Williamin 1767 solmima avioliitto Preussin prinsessa Fredrika Sophia
Wilhelminan kanssa, sillä prinsessa oli sekä Fredrin Suuren että Brunswickin veljen/siskontytär.
Pelkona oli, että Preussi vahvana sotilasmahtina saattaisi puuttua tasavallan
asioihin, varsinkin kun se oli hankkinut joukon alueita, jotka sijaitsivat
tasavallan itärajalla. 1092
Euroopan ”diplomaattinen vallankumous” oli tehnyt Itävallasta
ja Ranskasta liittolaiset, ja vastaavasti Preussi, Ranskan entinen
liittolainen, liittoutui Britannian kanssa. Nämä muutokset lisäsivät tasavallan
halua pysyä neutraalina suurvaltojen välissä. Muuttunut tilanne sai sekä
stadholderin että States party factionin kiinnittämään huomiota puolustuksen
kehittämiseen. 1094
1770-luvun lopulla YP:ssa oli valloillaan tuntemus, että
tasavalta oli jyrkässä ja jatkuvassa romahduksessa. Tasavallalla oli vielä koloniaalinen
imperiuminsa ja se harjoitti yhä merenkulkua, mutta ne molemmat olivat brittien
kasvavan imperialismin ja merimahdin uhkaamia. YP oli samaan aikaan nousevien
mantereen suurvaltojen Itävallan ja Preussin uhkaama. Tämä ongelmavyyhtien
yhdistelmä teki tasavallasta maanosan alttiimman maan vallankumoukselliselle
kuohunnalle. Tasavallan yhteiskunta poikkesi muusta Euroopasta myös siten, että
sen hallinto ei nauttinut kansan syvien rivien ja erityisesti urbaanin väestön
luottamusta, kunnioitusta ja rakkautta. 1095
è Not
surprisingly, in this context, the spectacle of the revolutionary movement in
the American colonies caused particularly strong shock waves, which affected
Dutch life at many levels. 1095
Amerikan vallankumous kiristi heti alusta lähtien Britannina
ja YP:n välejä, sillä Amerikan kapinalliset saivat suuren osan aseistaan ja
ammuksistaan tasavallan välityksellä, pääasiassa epäsuorasti St. Eustatiuksen
saaren kautta. 1096
Tasavallassa Amerikan vallankumous sai paljon sympatiaa ja
ymmärrystä osakseen, mihin vaikutti osaltaan kauppiasluokan syvä anglofobia.
Stadholder ja orangistit olivat puolestaan brittimielisiä. Britannia antoi
States Generalille vakavan ultimaatumin, että jos kapinallisten varustaminen ei
lopu vapaaehtoisesti, britit tekevät siitä lopun asein. Maiden välit huononivat
vääjäämättömästi kohti sotaa. 1096-7
è Lopputuloksena neljäs
Englannin-Hollannin sota, joka tuhosi tasavallan mertentakaisen imperiumin ja
viimeisteli YP:n tippumisen merkittävien eurooppalaisten valtioiden sarjasta
42. The Patriot Revolution, 1780-1787
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti